Pauline von Bonsdorffin haastattelu

94 !"

niin&näin

Milla Törmä

Pauline ^VON Bonsdorffin

haastattelu

MT: Kerro hieman itsestäsi ja taustois- tasi.

PvB: Olen suomenruotsalainen ja asun Helsingissä. Tulin yliopistolle suo- raan koulusta opiskelemaan estetiikkaa pääaineenani. Estetiikka jollain tavalla tuntui kiinnostavalta, olen kiinnostunut nykykulttuurista ja ihmisestä, ja sitä kautta taiteesta.

Estetiikassa ei, niin kun ei filoso- fiassakaan, löydetä loppujen lo- puksi lopullisia vastauksia kysy- myksiin, eikä asioita redusoida.

Ympäristö tuli mukaan pikku hil- jaa, olen koko ajan ollut siitä kiin- nostunut. Samoja kysymyksiä, ku- ten esimerkiksi esteettisiä arvoja, olen oikeastaan koko ajan pohti- nut. Maisterin tutkintoon meni kahdeksan vuotta, olen myös teh- nyt toimittajan töitä ja ollut aktii- vinen opiskelijaympyröissä. Este- tiikka, yleinen kirjallisuustiede ja filosofia ovat olleet minun ainei- tani.

MT: Entä akateeminen urasi, olet- ko tehnyt lisensiaatin työn vai suo- raan väitöskirjan?

PvB: Olin mukana projektissa Esteettisesti ja laadullisesti kor- keatasoinen fyysinen ympäristö ja uudet suunnittelutekniikat (ES- SU). Olin valmistunut ja minua pyydettiin tutkijaksi projektiin. Tein tut- kimusta suomalaisista arkkitehtuurikä- sityksistä, kirjoitetusta arkkitehtuurista.

Tästä tuli sitten lisensiaatin työni. Itse olin ajatellut, että se ei ole tarpeeksi filo- sofinen. Se julkaistiin 1991 VTT:n julkai- susarjassa. Sen jälkeen rupesin teke- mään tätä väitöstä apurahoilla, tein myös opettajan töitä. Gradun tein post- moderneista arkkitehtuurikäsityksistä, joissa eräänä lähtökohtana on, että ihmi- nen on vieraantunut ympäristöstään.

Postmoderni pyrkii tekemään arkkiteh- tuurista puhuttelevampaa visuaalisten korostusten kautta. Minusta tuntui, ettei tuo ole vastaus ongelmaan. Ympäristöä koetaan myös muilla tavoin. Merkityk- sen katoamisen ongelma rakennetussa ympäristössä kiinnosti minua. Löysin sitten Merleau-Pontyn fenomenologian lähtökohdaksi, josta käsin asioita pystyi käsittelemään monipuolisemmin.

MT: Miltä nyt tuntuu väitöskirjan jäl- keen, oletko siihen tyytyväinen?

PvB: Olen tyytyväinen, tietysti siinä on joitakin osia tai kysymyksiä, joita voi- si pohtia lisää. Olen tyytyväinen siihen, että sain sen tehtyä. Työ on kokonaisuus, joka alkaa kokemisesta ja josta proble- matiikka kulkeutuu työn loppuosaan, jossa keskustelen enemmän rakennetus-

ta ympäristöstä ja siihen liittyvistä ar- voista. Ympäristö tutkimuskohteena on kiinnostava sen vuoksi, että on monia tie- teenaloja jotka ovat kiinnostuneita siitä, kukin vähän eri suunnilta.

MT: Kertoisitko jotain siitä, kun sinulla on fenomenologia lähtökohtana väitök- sessäsi, oliko se mukana alusta lähtien?

PvB: Ympäristöestetiikka on kehitty- nyt angloamerikkalaisessa kontekstissa ja siinä on ollut analyyttisia lähtökohtia, siis asioita tarkastellaan analyyttisesti, pohditaan esim. luonnonmaiseman kau- neutta esteettisenä arvostelmana, jossa subjekti arvioi ympäristöä. Näissä mal- leissa myönnetään, että kokija on ympä- ristössä ja että kokeminen on moniais- tista, mutta painotus on tietoisessa mi- nässä.

Eräs merkittävä ympäristöesteetikko, Arnold Berleant, taas lähtee liikkeelle pragmatismista ja fenomenologiasta. Fe- nomenologia ei ollut minulle mitenkään annettu eikä perusopintoihini sisältynyt juurikaan fenomenologiaa. Muistan hy- vin milloin kuulin Merleau-Pontyn ni- men ensimmäistä kertaa. Estetiikan seu- ran kuukausikokouksessa puhuin ani- maalisesta estetiikasta – aistimellisuus on aina kiinnostanut minua – ja Veikko Rantala ehdotti että kannattaisi lukea Merleau-Pontya. Huomasin heti että hän tarjoaa hedelmällisen lähtökohdan kysy- myksille joita haluan käsitellä. Vaikka tietysti kieli ja käsitteet vaikuttavat sii- hen miten asioita koetaan, kaikki merki-

tykset eivät ole lähtöisin kielestä. Merle- au-Pontyn havaitsemisen fenomeno- logia, jossa hän pohtii elävää ruumista tai kehoa, antaa lähtökohtia ei-kielelli- sen kokemisen pohtimiselle.

MT: Viittasit tietoiseen minään, joka arvioi, viittaatko tässä Allen Carlsoniin?

PvB: Kyllä, muun muassa.

Mielestäni Carlson on kiinnosta- va, eikä hän ole vieras kokemuk- selliselle ajattelulle. Tarvitaan erilaisia lähestymistapoja. Gernot Böhme, saksalainen filosofi, joka on kirjoittanut luonnon filosofias- ta ja estetiikasta, on muuten sa- moilla linjoilla kuin Merleau-Pon- ty. Hän haluaa asettaa ”tunnel- man” estetiikan keskiöksi, lähteä kokemuksesta, ja huomauttaa, et- tä estetiikan kysymyksiä voi lä- hestyä paitsi arvostelmasta, myös kokemisesta käsin.

MT: Estetiikan kantasana aist- hésis implikoi aistimellisuutta, siis että koemme monella tavalla emmekä vain visuaalisesti kuten esim. taiteen filosofia painottaa.

PvB: Tämä painotus selittyy osin sillä että silmää on pidetty kognitiivisesti arvokkaana. Pidän Kantia merkittävänä ja hänen Ar- vostelukyvyn kritiikissään on paljon kiinnostavaa, mutta ruumiillisuuden ylenkatsominen on puute.

Nykyestetiikassa on havaittavissa trendi, että käännytään esikantilaiseen, lähtökohdaksi ajatteluun otetaan Aris- toteles tai Baumgarten. Luulen, että ympäristöestetiikassa kokemisen koros- taminen tulee luontevasti, koska tai- teessahan on taideteos, jolloin ongelmaa siitä milloin voidaan puhua esteettisestä ei tule. Jos ajatellaan ympäristöä, niin tähän kysymykseen pitäisi pystyä vas- taamaan: mitä on esteettinen kokemi- nen ja mihin se perustuu ympäristöstä puhuttaessa, ja miten esteettinen koke- minen eroaa muusta kokemisesta. Pää- dyin itse siihen, että esteettinen kokemi- nen on tavallaan aktiivisempaa, valp- paampaa ja vastaanottavaisempaa kuin tavallinen kokeminen, – joskus ympäris- töä ei huomioida lainkaan. Esteettisen ja ei-esteettisen kokemisen välillä on kuitenkin vain aste-ero, niiden välillä on jatkumo.

Vahvat esteettiset ympäristökokemuk- set herättävät mielestäni vastavuoroisuu- den tunteen. Ronald Hepburn on kirjoit- tanut paljon luonnon tai ympäristön ko- kemisesta johon liittyy metafyysisiä tai eksistentiaalisia ulottuvuuksia, jossa ih- minen tiedostaa oman asemansa.

Pauline von Bonsdorffin estetiikan väitöskirja The human habitat: aesthetic

and axiological perspectives (“Ihmisen elinympäristö: esteettisiä ja arvo- filosofisia näkymiä”, arvostelu sivulla 96)

tarkastettiin 21. marraskuuta 1998 Helsingin yliopistossa. Väitöskirja tarkastelee tekijöitä, jotka vaikuttavat

elinympäristömme viihtyisyyteen ja kauneuteen. Työn lähtökohta on fenomenologisessa ympäristöestetiikassa.

Tällä hetkellä von Bonsdorff toimii Helsingin yliopiston Taiteiden tutkimuk-

sen laitoksella estetiikan assistenttina.

2/99

niin&näin

MT: Ympäristö eroaa kehystetystä tai- deobjektista, ympäristöä voidaan luon- nehtia kokonaisuudeksi, prosessiksi, jota ei pystytä säätelemään.

PvB: Niin, silti varsinkin kaupunki- ympäristön suunnittelemattomia ja pro- sessuaalisia puolia ei ole kovin paljon kä- sitelty. Rakennettua ympäristöä on käsi- telty enemmän siltä kannalta, miten jo- kin tila on suunniteltu. Ympäristössä on kuitenkin rikastuttavia piirteitä, jotka tulevat esimerkiksi vuodenajoista ja siitä että ihmiset elävät ympäristössään. Ih- miset, niiden toiminta ja niiden jättämät jäljet tuovat eloa mukaan. Ei olla pystyt- ty arvostamaan tällaisia asioita, ja toi- saalta myös aikaulottuvuudet on jätetty huomioimatta. Ei olla huomattu että ym- päristö voi olla syvä, tai syvällinen juuri tuttuuden ja omakohtaisen tuntemisen kautta. Aika, ja se, miten jokin ympäris- tö on jollekin syvä, osittain pohjautuu tai rakentuu tämän ihmisen omille koke- muksille. On hyvä että on polkuja, joita voi vain kävellä kiinnittämättä huomio- ta niihin, on tietynlaista pysyvyyttä. Tie- tysti tuttuus voi joissakin tapauksissa olla turruttavaa, mutta toisaalta kun tunnetaan jokin ympäristö pystytään pa- remmin huomioimaan siinä olevia nyansseja.

MT: Miten fenomenologinen, pragma- tistinen ja analyyttinen lähestymistapa suhtautuvat toisiinsa?

PvB: John Dewey tietysti on estetii- kalle relevantti ja Richard Shusterman, ja nämä ovat monella tavalla samoilla linjoilla kuin Merleau-Ponty. Fenome- nologeista mm. Heidegger on ympäristön kannalta kiinnostava. Esteettinen arvos- telma on vahvemmin analyyttisen ympä- ristöestetiikan lähtökohta, ja vaikuttaa siltä, että jotta pystyisi tekemään oikeut- ta ympäristön ja ympäristön kokemisen ominaispiirteille tarvitaan jonkinlaista pragmatistista tai fenomenologista lä- hestymistapaa. Itse suhtaudun avoimes- ti kaikkiin suuntauksiin. Kun tekee tällä tavoin tutkimusta jostakin aiheesta, niin on tietyt kysymykset joihin etsii eri ta- valla vastauksia eikä sinänsä ole jotain tiettyä suuntausta jossa pysyttelee. Mi- nulle Merleau-Pontyn ajattelu antaa kuitenkin paljon hyviä lähtökohtia.

MT: Arnold Berleantin mukaan ihmisen ja ympäristön suhde käsitetään dualis- tiseksi. Onko kokija välttämättä subjekti joka suuntautuu objektiin eli ympäris- töön?

PvB: Tuo on vaikea kysymys. En ole valmis menemään niin pitkälle kuin Berleant, joka puhuu joissain kohdissa sulautumisesta – ei ole sisäpuolta eikä ulkopuolta. Tällaista voi kokea, mutta

kokija on silti – jos ei muuta – piste ympä- ristössään. Merleau-Ponty kuvaa kesken jääneessä kirjassaan Näkyvä ja näkymä- tön subjektia ”katseena”, jonkinlaisena pisteenä tai lähtökohtana, josta ja jolle maailma näyttäytyy ja joka tekee maail- man näkyväksi. Mielestäni tarvitaan jon- kinlaista subjektia, jotta voidaan ymmär- tää kokemuksen luonnetta. On vaikea kuvitella, miten tullaan toimeen, jos ei tehdä mitään erottelua minän ja maail- man välillä.

MT: Miten suhtaudut ympäristön käsit- teeseen, minkälaisia ajatuksia se on he- rättänyt?

PvB: Ympäristö on aina ympäristöä jollekin. Ympäristö ilmenee ihmiselle tie- tyssä mittakaavassa, koska olemme tie- tyn kokoisia ja liikumme tietyllä tavalla.

Kissan tai rotan ympäristö on erilainen vaikka se käsittäisi saman kartalta rajat- tavan alueen. Tämä on yksi tapa ajatella ympäristöä. Emme koskaan tunne ympä- ristöä kokonaan, se muuttuu ja siinä on puolia joita emme huomaa. Tätä tarkoi- tan, kun puhun transsendenssistä tai läpinäkymättömyydestä. Kaikki asiat jotka ovat olemassa ympäristössä ja ym- päristö itsessään on loputtoman rikas ko- konaisuus. Tämä on fenomenologinen nä- kökulma: ympäristö ilmenee meille ja on suhteessa meihin.

MT: Puhutaan seuraavaksi ympäristö- estetiikasta Suomessa. Yrjö Sepänmaa väitteli vuonna 1986 ja sinä viime vuon- na. Mitä siinä välissä on tapahtunut?

Entä ympäristöestetiikka ulkomailla?

PvB: Tapahtunut on kyllä, on ollut se- minaareja ja on julkaistu kirjoja. Ympä- ristöestetiikka on mielestäni saanut sel- vän jalansijan ja graduja aihepiiristä on tehty. Ympäristöestetiikkaa tehdään suunnilleen yhtä paljon kuin perinteistä taidefilosofiaa, jos mukaan lasketaan ar- jen ja populaarikulttuurin aiheet. Kyllä ympäristöestetiikka on vakiintunut. Lah- dessa on Kansainvälinen Soveltavan Es- tetiikan Instituutti, jonka piirissä on ol- lut seminaari- ja kesäkoulutoimintaa ja julkaisuja. Se liittyy läheisesti ympäristö- estetiikan kehitykseen, vaikka soveltava estetiikka on muutakin. Ympäristö- estetiikka on sekä tärkeä että mielestäni älyllisesti hyvin kiehtova alue.

Kansainvälisesti ympäristöestetiikka ei ole kauhean suuri ala, tärkeimmät henkilöt tuntevat melkein toisensa. Yrjö Sepänmaan konferenssit Pohjois-Karja- lassa ovat olleet tärkeitä kohtaamisia.

Suomea voidaan pitää ympäristöestetii- kan kentällä tärkeänä paikkana. Ang- loamerikkalaisten tutkijoiden rinnalla voi mainita saksalaisen luonnoneste- tiikan, joka on lähellä sitä mitä me kut-

summe ympäristöestetiikaksi, esimerk- keinä Gernot Böhme ja Martin Seel.

Myös muualla on ympäristöestetiikkaa.

Eräs ympäristöestetiikan kannalta kiin- nostava maa on Japani, koska siellä on oma, kokonaisvaltaisempi esteettinen ajattelunsa.

MT: Millaisena näet ympäristöestetiikan suhteessa estetiikkaan, filosofiaan, ympä- ristösuunnitteluun – toteutuuko poikki- tieteellisyys käytännössä?

PvB: Eräs esimerkki oli ESSU-projek- ti (Esteettisesti ja laadullisesti korkeata- soinen fyysinen ympäristö ja uudet suunnittelutekniikat), jonka mainitsin aiemmin. Poikkitieteellisyys on hyvä ky- symys. Erilaisen tieteellisen taustan omaavat osanottajat puhuvat eri kieltä – pitäisi yrittää ymmärtää mitä toiset sa- novat ja samalla pitää kiinni omasta alastaan. Uskon silti, että esimerkiksi es- teetikot ja liikennesuunnittelijat voivat keskustelun kautta lähestyä toisiaan. On hyvä että on erilaisia näkökulmia. Ym- päristöestetiikalla ja filosofialla on omat menetelmänsä pohtia asioita, kuten myös esimerkiksi ympäristöpsykologi- alla. Filosofisesti lähdetään enemmin liikkeelle yleisistä malleista, esimerkiksi siitä miten ihmiset havaitsevat ja koke- vat asioita. Empiirisemmät alat ovat tär- keitä, koska vaikka niillä saattaa olla vä- hemmän itsekriittisyyttä, ne tuovat evidenssiä ja soveltavan otteen tarkas- teluihin.

MT: Maa-aineslain kautta pyritään suo- jelemaan maisemakuvaa ja luonnon mer- kittäviä kauneusarvoja, kuitenkin esteet- tiset arvot usein mielletään subjektii- visiksi eikä niihin oikeuskäytännöissä juurikaan vedota jos esimerkiksi jotakin harjua halutaan suojella.

PvB: Esteettiset arvot eivät ole niin subjektiivisia tai subjektiivisia siinä rajatussa, jopa ahtaassa mielessä kuin mitä usein ajatellaan. Jos ajatellaan vaikka harjun näkemistä kauniina, niin ihmisellä useinmiten on perusteluita näkemyksilleen ja ne jaetaan monen muun kanssa. Subjektiivinen puoli on ih- misen todellisuutta, esimerkiksi muistot ovat olennainen osa yksilön elämää. On totuttu ajattelemaan, että subjektiivi- suus merkitsee epätodellisuutta. Näin ei asia mielestäni ole. Jos ajatellaan vaik- kapa hyvää elämää, niin siihen vaikutta- vat asiat ovat subjektiivisia. Subjektiivi- suus ei tarkoita ”sisäisyyttä”. Minulle subjektiivisuuden puolustaminen ja pe- lastaminen on tärkeää estetiikassa.

MT: Kiitän haastattelusta sekä toivotan onnea väitöskirjan johdosta ja hyvää jat- koa!