Koetun sisäilman tuomat haasteet taloyhtiössä

(1)

Arkkitehtuuri

Koetun sisäilman

tuomat haasteet taloyhtiössä

12.5.2021 Laura Raikamo

(2)

Tekijä Työn nimi Laitos

Koulutusohjelma Vastuuopettaja Ohjaaja

Vuosi Sivumäärä Kieli

Tiivistelmä

Avainsanat Tekijä

Työn nimi Laitos

Koulutusohjelma Vastuuopettaja Ohjaaja

Vuosi Sivumäärä Kieli

Tiivistelmä

Avainsanat

Laura Raikamo

Koetun sisäilman tuomat haasteet taloyhtiössä Arkkitehtuurin laitos

Arkkitehtuuri Anne Tervo Anne Tervo

2021 suomi

Sisäilmaongelmat ovat kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma. Perimmäinen syy niiden laajuuteen perustuu virheellisiin rakennusmetodeihin, jotka johtuvat eri aikoina voimassa olleista määräyksistä. Koska sisäilmahaitat aiheutuvat useista eri tekijöistä ja sisäilmasta oireilu on moninaista, on sisäilmaongelmien ratkaiseminen haasteellista. Sisäilmaongelmat jakautuvat suoriin terveyshaittoihin ja sisäilmasta koettuihin viihtyvyyshaittaa aiheuttaviin oireisiin. Myös viihtyvyyshaitat voivat hoitamattomina aiheuttaa terveyshaittaa, joten niihin olisi syytä puuttua hyvissä ajoin. Tällä hetkellä kuitenkin keskitytään ratkaisemaan jo terveyshaittaa aiheuttavia sisäilmaongelmia ennakoimisen sijaan.

Tässä tutkielmassa käsittelen koetun sisäilman tuomia haasteita taloyhtiössä. Kokemus sisäilmasta vaikuttaa oleellisesti asumisviihtyvyyteen, joka on tärkeä osa taloyhtiön toimintaa.

Viihtyvyyshaitat ovat tyypillinen ongelma taloyhtiöissä ja iso osa niistä johtuu sisäilmaongelmista.

Silti asunto-osakeyhtiölain nojalla taloyhtiön vastuulle kuuluu vain ilmanvaihtojärjestelmän kunnossapito, ei sisäilman laadun ylläpito. Sisäilmaan liittyvät lait, määräykset ja toimintamallit ovatkin epäjohdonmukaisia, joten perehdyn käsittelemään tarkemmin nykyisiä toimintamalleja sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi ja pohdin taloyhtiön roolia valtion ja asukkaan välikappaleena.

Opinnäytetyö on suoritettu kirjallisuustutkielmana. Sisäilmasto on kokonaisuus, joka kytkeytyy koko rakennuksen elinkaareen. Vertailin Suomen rakentamismääräyskokoelmaa, terveydensuojelulakia ja asunto-osakeyhtiölakia, sillä ne ovat keskeisimmässä roolissa käsiteltäessä sisäilmaa osana rakennusta. Samalla vertailin vastuita sisäilman laadun parantamisen osalta asukkaan, taloyhtiön ja valtion välillä. Perehdyin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämään Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelmaan, jonka päätavoitteena on vähentää sisäympäristön terveys- ja hyvinvointihaittoja Suomessa. Arvioin sen vaikutuksia taloyhtiön asemaan sisäilman suhteen.

Tutkimuksesta käy ilmi, että toimintamallien uudistamiselle on tarvetta sekä taloyhtiöiden sisäisissä käytännöissä että valtakunnallisesti, jotta sisäilmaongelmat saadaan minimoitua.

Sisäilmaongelmia tulisi hoitaa ennaltaehkäisevästi, jotta voitaisiin keskittyä sisäilman laadun ylläpitoon ilmenneiden ongelmien korjaamisen sijaan. Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma on kehitysharppaus sisäilmaongelmien ehkäisemiseksi, mutta senkin osalta muutos on hidasta.

Kaikkiaan sekä valtion, taloyhtiön että asukkaan tulee omaksua aktiivinen rooli sisäilman seurannassa ja laadun ylläpidossa.

koettu sisäilma, sisäilma, sisäilmasto, taloyhtiö, asumisviihtyvyys 28

(3)

Sisällysluettelo

1. Johdanto 1

2. Sisäilma 3

2.1 Sisäilman vaikutus asumisviihtyvyyteen 4 2.2 Sisäilmaan vaikuttavat tekijät 6

2.3 Koettu sisäilma 9

3. Taloyhtiö ja sen vastuu sisäilmasta 12

3.1 Vastuun jakautuminen taloyhtiössä sisäilman osalta 13 3.2 Nykyinen koettujen sisäilmaongelmien toimintamalli taloyhtiöissä 14 3.3 Vuorovaikutuksen merkitys taloyhtiössä koskien sisäilmaa 17

4. Taloyhtiö sisäilmaongelmien välikappaleena 20

4.1 Tukea tavoitteisiin taloyhtiöiden ulkopuolelta 21 4.2 Taloyhtiön sisäisten keinojen kehittäminen 23

5. Yhteenveto 27

Lähteet 29

(4)

1

1 ^Johdanto

Koetulla sisäilmalla tarkoitetaan ihmisen subjektiivista kokemusta sisäilman tilasta. Sisäilman laatuun ja sen terveellisyyteen vaikuttavat epäpuhtaudet ja fysikaaliset tekijät, joita ovat lämpötilaerot, kosteus, sähkömagneettiset ominaisuudet ja säteily-, valaistus- ja ääniolosuhteet.

Nämä tekijät vaikuttavat siihen, kuinka epäpuhtaudet ilmenevät ja miten ihminen kokee sisäilman.

(Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 113.) Koska sisäilmaa koskevat fysikaaliset tekijät perustuvat ihmisen subjektiiviseen kokemukseen, on sisäilmaongelmien ratkaiseminen niiden pohjalta haasteellista (Seuri & Palomäki, 2000, s. 83).

Sisäilmaongelmat ovat nouseva epätoivottu trendi. Koska sisäilmaongelmat ovat lisääntyneet eikä hyviä ratkaisuja ole löytynyt, on jopa pohdittu, että koetut oireet olisivat osaksi aivoperäisiä.

Sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL että Työterveyslaitos TTL ovat tuoneet esille sisäilmasta aiheutuneen huolen oireiden selittävänä tekijänä. Tämä vaikeuttaa sisäilmaongelmien ratkaisua.

(Toivonen & Sandell, 2020.) Sisäilman vaikutus ihmisen viihtyvyyteen on merkittävä, sillä vietämme ajastamme noin 90 % sisätiloissa (Sisäilmatietokeskus, 1996, s.15). Huoli sisäilman laadusta on siis syytä ottaa vakavasti. Asumisviihtyvyys on suuressa roolissa taloyhtiöiden yhteisöllisen toimivuuden osalta ja toimimaton yhteisö aiheuttaa tarpeetonta kitkaa asukkaiden välille (Haverinen, Kopomaa, Sammaljärvi & Tapaninen, 1994, s. 8).

(5)

2

Tässä tutkielmassa käsittelen koetun sisäilman tuomia haasteita taloyhtiöissä. Taloyhtiön virallisempi nimitys on asunto-osakeyhtiö, mutta taloyhtiö on asukkaille lähestyttävämpi termi, joten käytän sitä. Haluan tutkia sisäilman vaikutuksia asumisviihtyvyyteen ja sitä, kuinka sisäilmaongelmia tällä hetkellä pyritään ratkaisemaan. Selvitän vastausta kysymykseen, millainen rooli taloyhtiöillä on huonoksi koetun sisäilman laadun parantamisessa? Sisäilman laadun olosuhteet luodaan sekä rakennus- että käyttövaiheessa. Rakennusmääräyskokoelmassa (RakMk 1009/2017) on sisäilmalle määritetyt laatuvaatimukset rakennusvaiheessa, mutta taloyhtiöiden noudattamassa asunto- osakeyhtiölaissa (1599/2009) ei olla asetettu sisäilman laadun ylläpitämiselle määräyksiä.

Olen kiinnostunut sisäilmaongelmien tuomista haasteista myös oman kokemukseni kautta.

Asunnossani on hajuhaitta, joka luokitellaan viihtyvyyshaitaksi, joten taloyhtiön keinot ovat olleet vähäiset. Kun ratkaisua ei löytynyt, on asiaa lopulta käsitelty kunnan terveydensuojeluviranomaisen avustamana. Havahduin siis oman prosessini aikana siihen, että selkeitä ohjeistuksia tai metodeja ei sisäilmaongelmia koskien ole, ellei kyseessä ole suoranainen terveyshaitta.

Suoritan opinnäytetyön kirjallisuustutkielmana. Tarkastelen eri määräyksien ja ohjeistuksien kautta sitä, millaista sisäilmaa voidaan asunnoissa olettaa olevan. Peilaan tätä taloyhtiöiden keinoihin käsitellä sisäilmaongelmia ja pohdin, olisiko nykyisissä tavoissa jotain kehitettävää sekä taloyhtiöiden että valtakunnallisten toimintamallien osalta. Rajaan tutkielman ulkopuolelle sellaiset sisäilmaongelmat, jotka aiheuttavat suoraa terveyshaittaa, esimerkiksi homeongelmaksi varmistuneet tapaukset. En myöskään perehdy syvemmin rakennusteknisiin virheisiin, käytettyihin rakennusmateriaaleihin tai vertaile sisäilman tutkimusmenetelmiä ja annettuja tavoitearvoja.

Taloyhtiömuotoja on myös monenlaisia, mutta tässä tutkielmassa käsittelen selkeyden vuoksi vain taloyhtiöitä, jotka eivät ole vuokrayhtiöiden omistamia.

Käsittelen aluksi sitä, mitä sisäilmalla tarkoitetaan ja perehdyn tarkemmin siihen, mitä koettu sisäilma on asumisviihtyvyyden näkökulmasta. Seuraavassa luvussa määrittelen taloyhtiön vastuunjakoa ja sitä kuinka suuri rooli vuorovaikutuksella on taloyhtiön toiminnan sujuvuudeksi.

Tämän jälkeen vastaan, mikä on taloyhtiön rooli osana sisäilmaongelmien parantamista tällä hetkellä. Lopuksi nostan esiin tutkielman tekemisen varrella ilmenneitä epäkohtia ja arvioin samalla, miten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2018 aloittama Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, n.d.) vaikuttaa siihen, että sisäilmaongelmat saataisiin taloyhtiöissä paremmin hallintaan.

(6)

3

2 ^Sisäilma

Sisäilmassa ei saa esiintyä terveydelle haitallisessa määrin hiukkasmaisia epäpuhtauksia, fysikaalisia, kemiallisia tai mikrobiologisia tekijöitä eikä viihtyisyyttä jatkuvasti heikentäviä hajuja.

Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen sisäilmastosta

Tässä luvussa kerron, mitä keskeisillä termeillä sisäilma ja sisäilmasto tarkoitetaan. Tutkielma keskittyy sisäilman vaikutuksiin taloyhtiöissä, joten teoria on rajattu sisäilman osalta asunnoissa esiintyvään sisäilmaan. Subjektiiviseen sisäilmakokemukseen vaikuttavat sijainti, suunnittelu, rakentaminen sekä fysikaaliset tekijät, kuten lämpötilat, kosteus, ilmanvaihto ja melu. Yleensä aistikokemus sisäilmasta on ensimmäinen oire, jolla havaitaan sisäilmassa jonkin olevan vialla.

(Haahtela, Nordman & Talikka, 1993, s. 11, 13.) Sisäilma ja siihen liittyvät tekijät ovat laaja aihe, mutta keskityn tässä sellaisiin sisäilmaongelmiin, joita ei välttämättä tunnisteta sisäilmaongelmiksi.

ja ilmanvaihdosta (1009/2017 2:5 §)

(7)

4 2.1 Sisäilman vaikutus asumisviihtyvyyteen

Sisäilmasto on kokonaisuus, joka koostuu sisäilmasta, jota hengitämme rakennuksen sisällä, ja ympäristön fysikaalisista tekijöistä. Näitä tekijöitä ovat ilmanvirtaus, lämpötila, kosteus, valaistus ja äänet, joiden lisäksi voi esiintyä myös muita vaikuttavia tekijöitä. (Sisäilmatietokeskus, 1996, s.

15.) Hyvä sisäilmasto ei tunnu miltään. Sisäilman lämpötila on sopiva, sisällä ei tunnu vetoa, kuulu melua tai siellä ei ole tunnistettavia hajuja. Ilmankosteus on myös sopiva, jolloin ilma ei tunnu kuivalta tai kostealta. (Haahtela ja muut, 1993, s. 136.) Voidaan siis tulkita, että sisäilmasto perustuu ihmisen aistituntemuksiin ja jotta asukas kokee viihtyvänsä sisätiloissa, on sisäilman oltava hyvää.

Sisäilma on ulkotiloista sisätiloihin siirtynyttä ilmaa, mutta sen laatu on sisätiloissa jo heikentynyttä.

Sisäilman laatuun vaikuttavat esimerkiksi rakennuksen rakennustapa, rakennuksen ulkopuoliset olosuhteet ja ihmisen arjen toiminnot sisä- ja ulkotiloissa. Ihminen viettää jopa 90 % ajastaan sisätiloissa. Jos asukas siis hengittää valtaosan ajastaan epäpuhdasta sisäilmaa, hän voi alkaa oireilla terveydellisesti tai kokea olonsa tyytymättömäksi. (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 15.)

Terveydellinen haittavaikutus tarkoittaa tapahtumaa, joka vaikuttaa kielteisesti terveyteen.

Sen lisäksi, että haittavaikutus voi olla sairaus tai kuolema, se voi olla myös oire, toimintakyvyn heikkeneminen tai viihtyvyyshaitta kontekstista riippuen. (Seuri & Palomäki, 2000, s. 13.) Nykyään terveys on perusta kaikille yhteiskunnallisille päätöksille, mutta on ongelmallista, että käsite terveys tarkoittaa eri asiaa lääkärille ja insinöörille (Seuri & Palomäki, 2000, s. 21). Sisäilmasta puhuttaessa terveys ja viihtyvyys erotellaan omiksi käsitteikseen, vaikka ne liittyvät vahvasti toisiinsa. Viihtyvyys on osa terveyttä, joten on vaikeaa määritellä missä menee terveyden ja viihtyisyyden raja. (Seuri

& Palomäki, 2000, s. 23.)

(8)

5

Sisäilmaongelmissa toiminnan heikentymistä voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaiset koetut äänet ja hajut, mutta niitä ei aina tunnisteta terveydellisiksi haitoiksi, vaan viihtyisyyttä alentaviksi tekijöiksi (Seuri & Palomäki, 2000, s. 23). Jos terveyttä ajatellaan toiminnallisena voimavarana, niin terveydenhuollon määritelmässä viihtyisyys on osa terveellistä ympäristöä (Seuri & Palomäki, 2000, s. 21, 23). Haitta taas yleisesti tarkoittaa jo tapahtunutta asiaa, mutta terveydensuojelulain (1994/763) määritelmä terveyshaitasta sisältää myös tapahtuman ennakoinnin. Toisin sanoen sisäilmaongelmia tarkastellessa saatetaan jättää huomiotta joitain sisäilmasta aiheutuneita terveyshaittoja. Esimerkiksi mainitut koetut äänet ja hajut tulkitaan viihtyvyyshaitaksi, vaikka ne saattavat enteillä vakavampaa terveydellistä haittaa.

Sisäilmaongelmat ovat laajuutensa vuoksi kansanterveydellinen ongelma (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 15). Sisäilmaongelmista oireilevia on runsaasti; oireet kohdistuvat valtaosin limakalvoihin, keuhkoihin ja ihoon, koska ne ovat ihmisen ja ympäristön välille jäävä erotin. Infektioherkkyys on yleistä sekä lasten että aikuisten keskuudessa. Riittävä sisäilman laatu itsessään ei ainoastaan vähennä oireilua ja sairauksia, vaan myös lisää tehokkuutta ja oppimista. (Sisäilmayhdistys ry, 2008c.) Tästä syystä pitäisi panostaa myös viihtyvyyteen asumisterveyden parantamisessa.

(9)

6 2.2 Sisäilmaan vaikuttavat tekijät

Suomessa sisäilmaongelmat ovat monen tekijän summa. Merkittävä osa Suomen asuntokannasta on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla. Suomi läpikävi tuolloin suuren rakennemuutoksen, kun ihmisiä muutti maaseudulta kaupunkeihin. (Standertskjöld, 2011, s. 7, 10.) Massiivinen asuntotuotannon aikakausi alkoi työvoiman siirryttyä keskuksiin. Asuntoja tuotettiin nopeasti ja halvalla hyödyntämällä sarjatuotettuja rakennuselementtejä, eli suunnitteluratkaisut muistuttivat yleisesti toisiaan. (Standertskjöld, 2011, s. 12, 16, 42.) Määrä kuitenkin korvasi laadun. Tuolloin käytettiin muun muassa paljon asbestia rakentamisessa, sillä se teki materiaaleista kestäviä.

Myöhemmin asbesti todettiin terveydelle haitalliseksi. Myös lämpöeristeet olivat ohuimmillaan vain muutaman millimetrin paksuisia öljykriisin myötä alkaneen energiasäästöbuumin johdosta.

(Standertskjöld, 2011, s. 45, 66.) Näissä massatuotantorakennuksissa on havaittu paljon erilaisia sisäilmaongelmia, esimerkiksi siksi että rakennusten korjauksia toteutettiin 1970-luvulla lateksi- ja asbestimaaleilla sekä muovieristeillä, jotka aiheuttivat homeongelmia (Standertskjöld, 2011, s. 68). Nyt näiden vuosikymmenten rakennuskanta on suurten peruskorjausten kohteena, mutta sisäilmaongelmat liittyvät niin moneen eri tekijään, että niiden kaikkien korjaaminen on hyvin kallista (Mölsä, 2016).

Ensimmäisen, vuonna 1976 laaditun, ilmanvaihtoa koskevan Suomen Rakennussäädöskokoelman D2 (RakMk D2, 1976) tavoitteena oli ohjata rakentamista terveellisempään suuntaan. Iso osa Suomen rakennuskannasta oli jo valmistunut ennen kokoelman julkaisua ja määräykset koskivat näin ollen vain uudempia rakennuksia. Tuolloin oli kuitenkin käytössä niin kutsuttu ”hyvä rakentamistapa”, joka energiansäästöinnon ja epäselvien ohjeistuksien siivittämänä tuotti lähinnä riskirakenteita (Mölsä, 2021). Massatuotannon aikaisten rakennusvirheiden, väärien materiaalivalintojen ja vajavaisen tiedon myötä asuntojen sisäilman laatu oli, ja on edelleen, puutteellista. Kun rakennuksia tiivistettiin energiasäästön tavoittelemiseksi, ei ymmärretty sen vaikutusta muun muassa ilmanvaihtoon. (Seuri & Palomäki, 2000, s. 18.) Näillä massarakentamisen vuosikymmenillä on ollut siis merkittävä vaikutus suomalaisten kansanterveyteen ja tätä ongelmavyyhtiä on pyritty sittemmin korjailemaan erilaisilla sisäilmaohjelmilla. Muutos on kuitenkin hidasta, sillä jo rakennettujen rakennusten sisäilman parantaminen jälkikäteen on haasteellista. (Mölsä, 2021.)

(10)

7 Fysikaaliset tekijät

MELU

LÄMPÖOLOT VALAISTUS SÄTEILYOLOT SÄHKÖMAGNEETTISET

OMINAISUUDET

-lämpötilaerot -vetoisuus -ilman kosteus tai kuivuus

-ääniteho -äänitaajuus -kesto ja

impulssimaisuus -huoneen ominaisuudet

-valaistuksen voimakkuus -kontrasti -häikäisevyys -värintoisto- ominaisuudet

-gammasäteiy -infrapunasäteily -lämpösäteily -radioaallot

-ilman ionipitoisuus -sähkö- ja magneetti- kentät

otsikko?

ASUNNON SUUNNITTELU

ASUNNON SIJAINTI ASUNNON KÄYTTÖ

-liikenne

-kaupunki/maaseutu -ympäröivät

teollisuusrakennukset -maaperä

-rakennusmateriaalit -rakennustapa -laatu

-ratkaisut

ilmanvaihdon/lämmityksen suhteen

-arjen toiminnot -kodin siisteystaso -laitteiden ylläpito -rakennuksen korjaustoimenpiteet -sisustusmateriaalit -kasvit

-lemmikit

HALLITUS/ISÄNNÖITSIJÄ

ASUKAS TERVEYSTARKASTAJA LAKIMIES

TALOYHTIÖ ASUKAS

TAVOITTEENA YHTEINEN TOIMINTAMALLI Kaavio 1: Kaavio fysikaalisista tekijöistä.

Suomalaisissa rakennuksissa toimii joko painovoimainen tai koneellinen ilmanvaihto.

Painovoimainen ilmanvaihto perustuu paine-eroihin sisä- ja ulkoilman välillä, kun taas koneellinen ilmanvaihto on järjestelmä, jossa korvausilma, poistoilma tai molemmat toteutetaan koneellisesti.

Asunnoissa käytettiin lähes yksinomaan painovoimaista ilmanvaihtoa 1960-luvulle asti, kunnes koneellinen ilmanvaihto yleistyi asuinkerrostaloissa. (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 122–123.) Uusimpana vaihtoehtona on hybridi-ilmanvaihto, näiden kahden välimuoto, sillä koneellinen ilmanvaihto on koettu monimutkaiseksi ja huonosti toimivaksi. Luonnollisella ilmanvaihdolla toimivissa taloissa ihmiset tuntuvat myös viihtyvän paremmin. (Ripatti, 2009.)

Ilmanvaihdon toimintaperiaate on, että ulkoilma tuodaan oleskelutiloihin ja poistetaan niin kutsutuista likaisista tiloista, kuten keittiö ja pesutilat. Näin ilma virtaa puhtaista tiloista likaisiin päin. Myös lämpötila, kosteus ja puhtauden hallinta hoituvat ilmastoinnin avulla. Sisäilman laadun kannalta ilmanvaihto on siis merkittävä tekijä, sillä sen oikea toiminta on ilman puhtauden edellytys.

(Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 119.) Suomen rakentamismääräyskokoelmassa (1009/2017 3:8 §) todetaankin, että ilmanvaihdon on tuotettava terveellinen, turvallinen ja viihtyisä sisäilmasto. Hyvä sisäilma on siis terveyden ja viihtyvyyden kannalta tärkeää, sillä huono sisäilman laatu aiheuttaa oireilua ja sairastuvuutta eli terveyshaittaa (Sisäilmayhdistys ry, 2008c). Terveydensuojelulaissa (1994/763 1§) terveyshaitalla tarkoitetaan asuinympäristössä ilmenevän syyn aiheuttamaa sairautta tai sen oiretta.

Fysikaaliset tekijät ovat avainasemassa, kun sisäilmasta koituvia ongelmia ilmaantuu. Ne vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee sisäilman ja kuinka epäpuhtaudet ilmenevät sisäilmassa. Osa tekijöistä on sellaisia, joiden vaikutuksista ihmiseen ei ole vielä varmuutta. (Sisäilmatietokeskus, 1996, s.

113.) Terveysvaikutukset vaihtelevat ”pelkästä” viihtyvyyshaitasta jopa kuolemaan. Fysikaaliset tekijät voidaan jakaa karkeasti viiteen eri osa-alueeseen. (Seuri & Palomäki, 2000, s. 78.)

(11)

8 Fysikaaliset tekijät

MELU

LÄMPÖOLOT VALAISTUS SÄTEILYOLOT SÄHKÖMAGNEETTISET

OMINAISUUDET

otsikko?

ASUNNON SUUNNITTELU

-liikenne

-ratkaisut

-lemmikit

TALOYHTIÖ ASUKAS

TAVOITTEENA YHTEINEN TOIMINTAMALLI

Näistä tekijöistä lämpöolot, melu ja valaistus ovat merkittävimpiä liittyen sisäilman laatuun. Korkea lämpötila lisää ihmisten oireita ja ilma tuntuu kuivalta ja tunkkaiselta. Alhaiset lämpötilat taas lisäävät vedon tunnetta. (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 114.) Ideaalia lämpöviihtyvyyttä on kuitenkin mahdotonta toteuttaa, sillä sopivaksi koettu lämpötila vaihtelee asukkaasta toiseen (Haahtela ja muut, 1993, s. 85). Kun lämpötila on 21–22 astetta, on tyytyväisten asukkaiden osuus kuitenkin suurin (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 114). Melu taas on häiritsevää asumisviihtyvyyttä alentavaa ääntä, joka jatkuvana tai toistuvana voi johtaa stressiin, hermostuneisuuteen, ahdistuneisuuteen, väsymykseen, ärtyneisyyteen, unihäiriöihin tai päänsärkyyn. Myös meluun ihmiset reagoivat eri tavoin, mutta äänen voimakkuus, korkeus ja iskumaisuus vaikuttavat sen häiritsevyyteen. Melu voi aiheuttaa myös kuulovaurioita tai sisäelimien toiminnallisia häiriöitä. Melun aiheuttajiksi on luokiteltu muun muassa asukkaiden elämisen äänet, ympäristömelu tai rakennuksen tekniset laitteistot. Merkittävin syy melulle on rakennuksen huonosti toteutettu äänieristys. (Haahtela ja muut, 1993, s. 93, 95.) Valaistus on tärkeä tekijä ympäristön viihtyisyyden ja tunnelman kannalta.

Valaistus vaikuttaa mielialan lisäksi energisyyteen ja hormonitoimintaan. Se ei saa olla liian heikkoa tai liian voimakasta, sillä silmä rasittuu ja keskittymiskyky heikentyy. (Haahtela ja muut, 1993, s. 198, 200.) Myös erilaiset säteilyolosuhteet ja sähkömagneettiset ominaisuudet voivat vaikuttaa ihmisten terveyteen, kuten ultraviolettisäteily, tai voimajohtojen ja näyttöpäätteiden sähkömagneettiset kentät (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 115). Lisäksi radonkaasun säteily maaperästä on erittäin vaarallista ihmiselle, mutta sitä ei voi ennakko-oirein havaita. Radon voi aiheuttaa jo pieninä annoksina syöpää (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 97).

Kaikkiaan laatuun vaikuttavia tekijöitä ovat myös erilaiset epäpuhtauksien lähteet. Koska niitä voi syntyä rakennuksen elinkaaren eri vaiheissa, voidaan sisäilman laadun osalta listata runsaasti tekijöitä rakennuspäätöksestä alkaen:

Kaavio 2: Kaavio tekijöistä, jotka vaikuttavat sisäilman laatuun eri vaiheissa rakennuksen elinkaarta.

(12)

9

Taulukosta havaitaan, että jo yksinomaan rakennuksen ja asunnon sijainti vaikuttavat sisäilman laatuun. Vallitsevat ympäristötekijät asunnon ulkopuolella määrittävät rakennuksen sisätiloihin kulkeutuvan korvausilman laadun. Silläkin on siis merkitystä, sijaitseeko asunto maalla vai kaupungissa, tai alimmassa vai ylimmässä kerroksessa. Myös jokaisella asunnon suunnitteluratkaisulla on pitkäaikaisia vaikutuksia sisäilman laatuun, sillä ulkoiset tekijät luovat olosuhteet sisätiloihin. Suurin rooli on kuitenkin asunnon käytöllä ja ylläpidolla. (Haahtela ja muut, 1993, s.19, 208–209.) Muun muassa asukkaan elämäntavat, siisteyskäytännöt ja sisustusratkaisut vaikuttavat, puhumattakaan asunnon kunnossapidosta remontein ja huoltotoimenpitein.

Kiteytettynä erilaiset yhdisteet, käytetyt materiaalit ja sijainti ovat suoraan kytköksissä asunnon terveyshaittoihin, jotka taas vaikuttavat sisäilmaan. Subjektiiviseen kokemukseen vaikuttaa kuitenkin eniten ihmisen toiminta, eli se, millaiset ympäristöolot olemme luoneet ja miten rakennuksen asukkaat käyttävät ja huoltavat asuntojaan. Arkiset toiminnot, kuten ruoankäry, ovat perusteettomasti hiljaa hyväksyttyjä sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä, kun taas esimerkiksi tupakansavu herättää herkästi ärtymyksen tunteita. (Haahtela ja muut, 1993, s.19, 208–209.)

2.3 Koettu sisäilma

Sisäilman aiheuttamat haitat voidaan siis jakaa terveydelle suoraan haitallisiin oireisiin ja sellaisiin oireisiin, jotka eivät aiheuta suoraa fyysistä terveydellistä haittaa (Seuri & Palomäki, 2000, s. 83).

Koetut sisäilmaoireet perustuvat lähinnä sellaisiin fysikaalisiin tekijöihin, jotka eivät aiheuta suoranaisia sairauksia, mutta viihtyvyyden ja tehokkaan toimintakyvyn kannalta niillä on kuitenkin merkittävä vaikutus elämänlaatuun (Seuri & Palomäki, 2000, s. 78, 83).

Sisäilmayhdistys ry:n (2008c) mukaan Suomessa on tehty kartoitusta, jonka tarkoituksena on ollut selvittää sisäilmaongelmien yleisyyttä asunnoissa. Jopa 30–60 % tutkimukseen vastanneista ilmaisi tyytymättömyyttä lämpötiloihin, ilman kuivuuteen ja epämiellyttäviin hajuihin. (Sisäilmayhdistys ry, 2008c.) Asukkaat kuitenkin oireilevat yksilöllisesti. Siinä missä yksi reagoi vahvasti kokemaansa haittaan, ei toinen välttämättä samoissa olosuhteissa oireile lainkaan. (Sisäilmayhdistys ry, 2008b.) On kuitenkin huomioitava, että ihmisen kokemukseen saattavat vaikuttaa myös tekijät sisäilmaston ulkopuolella, kuten persoonallisuus, ihmissuhteet, henkinen hyvinvointi ja arjen kuormittavuus. Vaikka tällaiset syyt saattavat edesauttaa sisäilmavalituksien syntyä, on varmistus sisäilman laadusta silti tehtävä. (Sisäilmayhdistys ry, 2008d.)

(13)

10

Koettu sisäilmahaitta ei välttämättä ole koko ajan läsnä. Esimerkiksi ruoankäry ajoittuu tyypillisesti vain ruoanlaittohetkeen. Myös säätekijät voivat vaikuttaa siihen kuinka tehokkaasti ilma vaihtuu painovoimaiseen ilmanvaihtoon perustuvassa asunnossa. Ilmanvaihdon ilmavirtaukset vaihtelevat ja ilman seisoessa voi tilapäinen hajuhaitta jäädä asuntoon pidemmäksikin aikaa.

(Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 123.) Vaikka viihtyvyyshaitta ei ole terveyshaitta, siihen on puututtava riittävän nopeasti, sillä se voi johtaa terveydellisiin ongelmiin, jopa keuhkosyöpään, pahentaa olemassa olevia sairauksia tai aiheuttaa astmaa (Seuri & Palomäki, 2000, s. 78, 83). Koetun sisäilman aiheuttamat oireet ovat kuitenkin sellaisia, joiden syytä voi olla vaikea todentaa. Esimerkiksi infektio-oireilla tai väsymyksellä voi olla monta muutakin selittävää tekijää. (Sisäilmayhdistys ry, 2008a.)

Huonon sisäilman määritelmä on siis tulkinnanvarainen, sillä kaikille sisäilmaongelmien aiheuttajille ei voida antaa tarkkoja raja-arvoja (Seuri & Palomäki, 2000, s. 82). Sisäilmayhdistys ry (2008e) on kuitenkin luetellut sisäilmahaitoiksi tekijöitä, jotka voidaan kaikki tulkita jo alkujaan asukkaan subjektiivisesti kokemiksi sisäilmahaitoiksi:

• veto

• alhainen, korkea tai vaihteleva huonelämpötila

• kylmä lattia

• kuiva ilma

• kosteuden tiivistyminen pinnoille, kuten ikkunoiden huurtuminen

• tunkkaisuus

• epämiellyttävä haju, joka voi johtua viemäristä, homeesta, kosteusvauriosta, huonolaatuisista materiaaleista tai niiden hajoamisesta

• hajut muista asunnoista ja tiloista

• melu

• oireilu

(14)

11

Kaavio 3: Koottuna sisäilmatekijöitä ja niiden aiheuttamia oireita.

Luvun yhteenvetona voidaan todeta, että sisäilmaongelmat jaotellaan terveyshaitallisiin ja viihtyvyyshaitallisiin oireisiin. Viihtyvyyshaitat tulisi kuitenkin tulkita osaksi terveydellisiä haittoja, koska hoitamattomina ne voivat johtaa terveydellisiin haittoihin. Viihtyvyyshaittoihin tulisi pureutua enemmän, mutta niitä on ongelmallista tutkia, sillä koettua sisäilmahaittaa ei välttämättä voi mitata mitenkään. Sisäilmahaittoja on myös niin paljon, että resurssit kuluvat ensisijaisesti fyysistä haittaa aiheuttaviin ongelmiin. Viihtyvyys on huomioitu erinäisissä määräyksissä, mutta niissä on paljon tulkinnanvaraa ja kokemukset ovat yksilöllisiä. Siksi sisäilma tulisi ottaa äärimmäisen tarkasti huomioon jo suunnittelun alkumetreillä ja huomioida rakennuksen käyttöiän loppuun saakka.

Käyttöaikana taloyhtiöillä ja asukkaalla on merkittävä rooli sisäilman laadun ylläpitämisessä.

OIREITA AIHEUTTAVAT SISÄILMATEKIJÄT

KOETUT SISÄILMAOIREET -lämpötilaerot

-vetoisuus -ilman kosteus tai kuivuus

väsymys päänsärky infektio-oireet ärtymys toimintakyvyn aleneminen tunkkaisuus

veto lämpötila

melu hajut ilmankosteus

elämäntavat

materiaalit allergia- ja astmaoireet

silmien, keuhkojen tai ihon ärsytysoireet

valaistus

Terveydensuojelulaki (2014/1237) määrittää, että sisäilmasta ei saa aiheutua minkäänlaista haittaa terveydelle. Koska fysikaalisista tekijöistä valtaosa ilmenee oireilulla, on subjektiivinen kokemus siis hyvän sisäilman mittari. Kun mittarina käytetään ihmisen kokemusta, on tulos todellisempi kuin laitteen antama arvo. Mitatut arvot eivät kerro koko totuutta, sillä yksittäiset pitoisuudet saattavat jäädä vähäisiksi, vaikka pitoisuuksien yhteenlaskettu määrä olisikin yli viitearvojen.

Osaa sisäilman haittavaikutuksista, esimerkiksi hajuja, ei edes voi mittarein mitata. (Seuri &

Palomäki, 2000, s. 82–83.) Jos kuitenkin valtaosa tilojen käyttäjistä on tyytyväisiä sisäilman laatuun eikä sisäilma mitä ilmeisimmin aiheuta terveydellistä haittaa, voidaan sisäilma tulkita hyväksi (Sisäilmayhdistys ry, 2008a). Koska sisäilman viihtyvyyshaitat voivat olla myös ensimmäinen oire sisäilmaongelmista, niin eriasteiset oireilut samassa tilassa aiheuttavat haasteita arvioitaessa tutkimusten tarpeellisuutta (Seuri & Palomäki, 2000, s. 78, 83).

(15)

12

3 Taloyhtiö ja sen vastuu sisäilmasta

Astia tehdään savesta, mutta sen kelpoisuus on sen tyhjässä tilassa. Seinät, ovet ja ikkunat muodostavat huoneen, mutta huoneen tekee käyttökelpoiseksi sen tyhjä sisusta. Siksipä: olevaisesta tulee hyöty, mutta olemattomasta käytäntö.

Haahtela & Reijula K, 1997, s. 1

Tässä luvussa käyn läpi vastuunjakoa taloyhtiössä. Taloyhtiö koostuu osakkaiden omistamista asunto-osakkeista (Asunto-osakeyhtiölaki 2009/1599 § 2). 1800-luvulta lähtien olemassa ollut yritysmuotoinen asunto-osakeyhtiömalli muuttui hiljalleen asukasomisteiseksi ja 1990-luvulla asukasomistusprosentti oli jopa 70 % (Suomen kiinteistölehti, 2017). Tämä malli mahdollisti omistuksen eri yhteiskuntaluokissa ja suomalaiselle omistusasunto onkin suuri sijoitus. Osakkaiden lisäksi taloyhtiöön on valittu hallitus ja yleensä myös isännöitsijä. (Rantanen & Viiala, 2015, s.5.) Selvitän, millainen on taloyhtiön rooli, jos sisäilmaongelmia ilmenee, ja miten tilannetta lähdetään käsittelemään. Käyn läpi myös asukkaan vastuut ja kuinka hän voi osaltaan vaikuttaa puhtaaseen sisäilmaan. Lopuksi otan kantaa vuorovaikutustaitojen merkitykseen osana sisäilmaongelmia.

(16)

13 3.1 Vastuun jakautuminen taloyhtiössä sisäilman osalta

Taloyhtiöiden toiminta pohjautuu asunto-osakeyhtiölakiin, jonka pohjalta on luotu jokaiselle taloyhtiölle oma yhtiöjärjestys. Taloyhtiössä ylin päättävä elin on yhtiökokous, jossa osakkailla on äänioikeus taloyhtiön toiminnan osalta. Siellä päätetään myös taloyhtiölle hallitus, joka vastaa yhtiökokouksessa sovituista toimenpiteistä. Hallitus huolehtii esimerkiksi, että rakennuksen kunnossapito toteutuu ja että kirjanpito ja varainhoito on asianmukaisesti järjestetty. Myös isännöitsijän valinta kuuluu hallitukselle, ellei hallitus hoida isännöintiä itse. Hallituksen jäsenet tekevätkin puoli-ilmaista työtä yhtiön kaikkien osakkaiden hyväksi. Tämän takia myös isännöitsijä jää pienemmissä yhtiöissä monesti palkkaamatta. (Rantanen & Viiala, 2015, s. 5, 11, 15, 27.)

Usein taloyhtiöiden osakkaat vastustavat kalliita korjauksia, vaikka ne olisivat kuinka tarpeellisia.

(Ahola, 2019a, s. 8). Suunnitelmallinen kunnossapito on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää terveyden kannalta, joten ammatti-isännöitsijään on syytä panostaa. (Ahola, 2019a, s. 8–9.) Osakkaat ovat velvoitettuja maksamaan yhtiövastiketta kunnossapidon rahoittamiseksi. Tähän kuuluu esimerkiksi rakennusten huolto, perusparannukset ja lämmityskulut. (Rantanen & Viiala, 2015, s. 49.)

Asunto-osakeyhtiölaissa (2009/1599 4:2 §) yhtiön kunnossapitovastuusta mainitaan näin:

Yhtiön on pidettävä kunnossa osakehuoneistojen rakenteet ja eristeet. Yhtiö on lisäksi velvollinen pitämään kunnossa lämmitys-, sähkö-, tiedonsiirto-, kaasu-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja muut sen kaltaiset perusjärjestelmät. Tämä on ainoa kohta taloyhtiötä koskevassa laissa, jossa viitataan vastuuseen sisäilmasta. Laki siis edellyttää taloyhtiön ylläpitämään ilmanvaihdon toimintaa. Ilmanvaihtojärjestelmä, joka on taloon alun perin suunniteltu, voi kuitenkin olla kaikin puolin rakennusaikaisen rakennussäännösten mukainen ja toimia oikein, vaikka aiheuttaakin viihtyvyyshaittaa. Tällöin taloyhtiö ei ole automaattisesti velvoitettu toimenpiteisiin.

(17)

14

Asunto-osakeyhtiölaissa (2009/1599 4:3 §) eri 3.2 Nykyinen koettujen sisäilmaongelmien toimintamalli taloyhtiöissä tellään myös osakkaan vastuu kunnossapidon osalta. Asukkaan vastuulla on ylläpitää asunnon kuntoa, mutta hän ei ole vastuussa normaalin kulumisen aiheuttamista vaurioista, nämä kuuluvat taloyhtiölle. Tätä pykälää voi tulkita niin, että myöskään osakkaan vastuulle ei kuulu viihtyvyyshaitan aiheuttamat sisäilmaongelmat, ellei hän itse laiminlyö asunnon kuntoa. Koska osakkaan vastuulla on kuitenkin asunnon sisäpintojen ylläpito, kuuluu ennaltaehkäisevä toiminta hänelle. Asukkaan tulee huoltaa ilmanvaihtojärjestelmäänsä ja olla tietoinen siitä, kuinka sitä käytetään oikein (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 134). Säännöllinen tuuletus ja asunnon yleinen siisteys kuuluvat asukkaalle. Tällaisilla asioilla on vaikutusta sisäilman puhtauteen, samoin elämäntapavalinnoilla, kuten kotieläimillä, kasveilla ja sisustuksella.

(Haahtela ja muut, 1993, s. 208.) Nykyään pyritään myös ehkäisemään tupakointia sisätiloissa tai sen välittömässä läheisyydessä, sillä sen aiheuttamat vaikutukset ovat terveydelle erittäin haitallisia (Aurola & Välikylä, 2009, s. 142). Jos asukas havaitsee asunnossa hajuhaittaa tai muuta sisäilmaoireilua, on hän velvollinen ilmoittamaan tästä isännöitsijälle (Rantanen & Viiala, 2015, s.

104).

3.2 Nykyinen koettujen sisäilmaongelmien toimintamalli taloyhtiöissä

Viihtyvyyshaittoihin puututtaessa on haasteellista määrittää, kuinka tarkkaan oireilun syyt tulisi selvittää. Taloyhtiöissä on rajallisesti resursseja, mutta terveydensuojelulain (1994/763) nojalla asukkaalla on oikeus terveytensä ylläpitämiseen ja edistämiseen. Lain tarkoitus on terveyshaittojen ennaltaehkäisy, vähentäminen ja poistaminen elinympäristöstä. (Terveydensuojelulaki 1994/763

§ 1.) Koska taloyhtiö muodostuu asukkaista, on viihtyisyys kaikkien etu. Siitä huolimatta taloyhtiöt saattavat jättää puuttumatta ongelmiin viihtyvyyshaittojen osalta (Porttinen, 2005).

(18)

15

Laura Raikamo / 537447 / Koetun sisäilman tuomat haasteet taloyhtiössä

Kaavio 4: Nykyinen etenemismalli sisäilmaoireiden ilmaantuessa.

LÄMPÖOLOT MELU VALAISTUS SÄTEILYOLOT SÄHKÖMAGNEETTISET OMINAISUUDET

otsikko?

ASUNNON SUUNNITTELU

-liikenne

-ratkaisut

-lemmikit

TALOYHTIÖ ASUKAS

Koska asukas on velvollinen ilmoittamaan havaitsemistaan sisäilmahaitoista, tulee hänen aloittaa prosessi raportoimalla niistä taloyhtiön hallitukselle tai isännöitsijälle. Koska kyseessä on epäily terveyshaitasta, on taloyhtiö velvollinen selvittämään oireilun syitä ja tarpeen mukaan tekemään korjaustoimenpiteitä. Jos selvittelyn osalta kuitenkin ilmenee erimielisyyttä asukkaan ja taloyhtiön tai isännöitsijän välillä, on syytä ottaa yhteyttä kunnan terveystarkastajaan. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi taloyhtiön haluttomuus ratkaista asiaa tai erimielisyys ongelman olemassaolosta.

Terveystarkastaja arvioi, onko tarpeen selvittää terveyshaitan mahdollisuutta tarkemmin. Jos aihetta epäilylle on, käynnistyy terveystarkastajan toimesta asunnontarkastus. Tämän aikana arvioidaan, riittävätkö ohjeet ja neuvot, vai onko aihetta ryhtyä muihin toimenpiteisiin. Vakavan terveyshaitan arviointi on aina tapauskohtainen, mutta yhtenä kriteerinä voidaan pitää sitä, onko jatkuva haitta oleellisesti terveyttä uhkaava tai naapurin asumista vaikeuttava. Aluksi tutkimuksia tehdään aistinvaraisin keinoin. Aiheellisen epäilyn tueksi terveydensuojeluviranomainen voi teettää mittauksia tai muita tutkimuksia, joiden pohjalta arvioi lisäselvitysten tarpeen tai tekee päätöksen. Jos terveyshaitta todetaan, terveydensuojeluviranomainen määrää taloyhtiön hoitamaan korjaustoimenpiteet ja tarkistaa jälkikäteen, että määräyksiä on noudatettu. Tarvittaessa voidaan määrätä uhkasakko. (Aurola & Välikylä, 2009, s. 11–13, 17, 19–22.)

Esimerkiksi hajuhaitat ovat eittämättä viihtyvyyshaitta. Vaikka hajun syy olisikin tiedossa, ongelma on yleensä siinä, miten hajuhaitta poistetaan. Kiinteistön omistajaa, taloyhtiötä, saattaa kuitenkin huolestuttaa kulut ja epävarmuus siitä, ovatko mahdollisesti tehdyt korjaukset onnistuneet.

Asukasta taas saattaa huolettaa se, voiko luottaa asunnon olevan korjausten jälkeen terveellinen.

(Ginström, Harinen, Lahtinen, Lappalainen, Tarkka & Unhola, 2010, s. 14–15.) Vaikka syitä voi olla laidasta laitaan puutteellisesta ilmanvaihdosta rakennuksen sijaintiin, on taloyhtiö velvollinen selvittämään ongelman syyn (Ahola, 2019a, s. 9). Yksi suurimmista ongelmista onkin epäkohtien vähättely. Kun kyseessä on ”vain” viihtyvyyshaitta, voi ongelmankäsittely olla pitkä ja vaatia asukkaalta paljon sinnikkyyttä oikeuksiensa puolustamiseksi. (Ahola, 2019a, s. 9.)

(19)

16

Laura Raikamo / 537447 / Koetun sisäilman tuomat haasteet taloyhtiössä

Jos haittaepäily päättyy tuloksettomana, mutta oireilu jatkuu, päädytään asukkaan ja taloyhtiön väliseen sovitteluun. Jos asukas yhä tämänkin jälkeen kokee haittaa eikä tutkimusmenetelmistä ole ollut apua, on hänellä viimeisenä vaihtoehtona mahdollisuus haastaa taloyhtiö oikeuteen. Tämä on kuitenkin pitkä ja kallis prosessi, eikä sekään välttämättä tuo tilanteeseen ratkaisua. (Ahola, 2019a, s. 9.) Myös liitoista, kuten Asumisterveysliitto, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ja Sisäilmayhdistys, saa tarvittaessa apua ongelmalliseen tilanteeseen. Näissä on sisäilmaongelmiin erikoistuneita puolueettomia tahoja, joiden näkemyksiä ja apua voi hyödyntää selvitystyössä.

Haastavaa on, että kaikkia koettuja oireita ei voida havaita tutkintamenetelmin, joita asumisterveysopas ohjeistaa asiantuntijoita käyttämään (Aurola & Välikylä, 2009, s. 17). Tällainen koettu viihtyvyyshaitta asettaa asukkaan hankalaan tilanteeseen, sillä taloyhtiö ei ole välttämättä selvittämisvelvollinen ja asukkaalle ratkaiseminen ei myöskään kuulu. Koska subjektiivisesti koetut oireet ja syyt vaihtelevat tapauskohtaisesti, ei taloyhtiöille voida luoda selkeää yhtenäistä linjaa, jota noudattaa.

Kaavio 5:

Kaavio havainnollistaa asukkaan ja taloyhtiön yhteistyön merkitystä, kun tavoitteena on yhteinen toimintamalli.

LÄMPÖOLOT MELU VALAISTUS SÄTEILYOLOT SÄHKÖMAGNEETTISET OMINAISUUDET

otsikko?

ASUNNON SUUNNITTELU

-liikenne

-ratkaisut

-lemmikit

TALOYHTIÖ ASUKAS

(20)

17 3.3 Vuorovaikutuksen merkitys taloyhtiössä koskien sisäilmaa

Kulmakivenä sisäilmaongelmia käsitellessä on siis ennakoinnin ja korjaustoimien lisäksi kommunikointi. Koska sisäilma-asiat jakavat mielipiteitä, voi asukkaan kokemus erota taloyhtiön tai asiantuntijan näkemyksestä. (Ginström ja muut, 2010, s. 3). Asiantuntijoille on kirjoitettu oppaita ja ohjeita siitä, kuinka sisäilmakiistoissa toimitaan. Rakennustiedon ylläpitämässä RT- kortistossa on oma ohjekorttinsa RT 18-11144 Tilaajan ohje sisäilmaongelman ratkaisemiseen asunto-osakeyhtiössä. Siinä käydään läpi tavoitekäsittelyajat ja kenen hoidettavaksi mikäkin vaihe kuuluu. Pieni osio on omistettu myös viestinnälle, mutta kyseinen kortti on siitä huolimatta keskittynyt enemmän metodeihin kuin vuorovaikutukseen. (RT 18-11144, 2014.) Työterveyslaitos taas on kehittänyt sisäilmaryhmille suunnatun oppaan Selätä sisäilmakiista -viesti viisaasti. Tässä oppaassa korostuukin juuri vuorovaikutuksen merkitys ja lisäksi oirehtijan osallistaminen osana prosessia, jotta osapuolet ymmärtäisivät toisiaan paremmin.

Jos valtaosa asukkaista on myös taloyhtiön osakkaita, on kyseenalaista, miksi lopulta sekä taloyhtiön että asukkaan näkemykset ja tavoitteet eroavat toisistaan. Asukas tavoittelee viihtyisää kotia, jonka olettaa olevan turvallinen ja terveellinen (Rantavaara, 2019). Taloyhtiön tavoitteena taas on ylläpitää osakkaiden omistamaa yhtiötä mahdollisimman toimivana asuinyhteisönä mahdollisimman vähin korjaustoimenpitein (Ahola, 2019a, s. 8–9). Tässä on ristiriita, koska sisäilmaongelmat voivat vaatia paljon työtä. Jokainen asukas on oikeuksissaan yhdenvertainen ja hallitus pitää huolen siitä, että kaikki kunnostukset ja remontit hoituvat ajallaan (Rantanen &

Viiala, 2015, s. 27, 49). Asumisviihtyvyyden ja asuinympäristön terveellisyyden tulisi olla kaikkien yhteinen tavoite. Sisäilman osalta tämä jako on kuitenkin ongelmallinen. Ideaalitilanteessa terveellisestä sisäilmasta pidetään huolta säännöllisesti, mutta käytännössä liian usein toimitaan vasta, kun vakavampia ongelmia esiintyy ja tilanne voi olla jo osapuolien välillä kärjistynyt (Ahola, 2019a, s. 9).

(21)

18

Tällaisia oppaita, jotka olisi suunnattu taloyhtiöille sisäilmaongelmien vuorovaikutustaitoja varten, ei löytynyt. Sen sijaan löytyi Isännöintiliiton, Kiinteistöliiton ja Oikeusministeriön koostama Viestintäsuositus taloyhtiöille -opas, joka on koostettu koska osakkaat ja asukkaat toivovat parempaa viestimistä ja avoimempaa toimintaa. Opas perehtyy sekä hallituksen jäsenten välisiin että hallituksen ja osakkaan ja asukkaiden välisiin viestintäkeinoihin, mutta pyrkii myös viestimisen keinoin asumisviihtyvyyden parantamiseen. (Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto &

Oikeusministeriö, 2017.) Nämä laaditut suositukset ovat hyvä pohja taloyhtiön sujuvammalle toiminnalle, mutta sisäilman osalta olisi toivottavaa laatia taloyhtiöille oma oppaansa. Näin sisäilmaongelmien ratkaisu tapahtuisi todennäköisesti jo aikaisemmassa vaiheessa ja yhteydenotot terveydensuojeluviranomaisiin mahdollisesti vähenisivät.

Taloyhtiöissä asuu useita ihmisiä ja kaikki sisäilmaongelmat eivät välttämättä kohdistu jokaiseen asuntoon tai asukkaaseen. Naapuruussuhteet ovatkin merkittävässä roolissa sisäilma-asioissa.

Esimerkiksi erilaiset äänet ja hajut kuuluvat pääsääntöisesti elämään, mutta ne saattavat herkästi häiritä muita taloyhtiön asukkaita. Tällaisissa tilanteissa saattaa ilmetä vastakkainasettelua

”herkkänahkaisten” ja ”vähättelijöiden” välillä (Ginström ja muut, 2010, s. 3). Naapuruussuhdelain (1920/26) 17 §:n lakipykälässä säädetään, ettei toiselle saa aiheuttaa kohtuutonta rasitusta koskien erinäisiä viihtyvyyshaittoja. Lakipykälässä 18 § vaaditaan haitan aiheuttajaa lopettamaan haittaa aiheuttava toiminto. Tällaisissa pykälissä on kuitenkin tulkinnanvaraa. Ensin pitäisi määritellä ”kohtuuton”, jonka pohjalta rajoitetaan asukkaan kodin vapaata käyttöä. Esimerkiksi naapurista kuuluvat meluhaitat, joita tulisi mitata desibelein, ovat yleensä satunnaisia tai äänenvoimakkuudeltaan impulssimaisia. Näin ollen niitä on vaikea arvioida ulkopuolisen näkökulmasta ilman yhtäjaksoisia mittauksia. Mittaukset perustuvat ohjearvoihin ja aistinvaraiset tulkinnat haitallisuudesta ovat harvoin päteviä. (Aurola & Välikylä, 2009, s. 88–89.) Selvittely vaatisi tilannekohtaista joustoa puolin ja toisin, jolloin vuorovaikutustaidot korostuvat. Toisin sanoen tällaisissa viihtyvyyshaittaa aiheuttavissa sisäilmaongelmissa tulisi pyrkiä sopuun, jotta voidaan taata rauha naapurusten välille ja ylläpitää asumisviihtyvyyttä. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi naapuriasunnosta kuuluvan television äänenvoimakkuus. Naapurit voisivat yhdessä sopia kohtuullisesta äänenvoimakkuudesta, jotta molemmat osapuolet olisivat tilanteeseensa tyytyväisiä. On kuitenkin tilanteita, joissa asukas, joka haittaa kokee, ei välttämättä koe tulleensa kuulluksi ja kierre on valmis (Ginström ja muut, 2010, s. 13–15).

(22)

19

Kaiken kaikkiaan taloyhtiössä asutaan yhdessä ja tavoitteidenkin tulisi olla yhteisiä. Jokainen asukas on oikeutettu puhtaaseen sisäilmaan ja asumisviihtyvyyteen, joten on tärkeää panostaa sekä ennakointiin ongelmien välttämiseksi, että vuorovaikutukseen sovun säilyttämiseksi. Koska sisäilmaselvityksen vaiheet ovat työläitä ja sekavia, on paikallaan pohtia nykyisiä käytäntöjä. Jotta toiminta taloyhtiön sisällä selkiytyisi, on kehitystä tapahduttava myös taloyhtiön ulkopuolella.

Taloyhtiössä ennakointi tilanteita varten kannattaa, kun pyritään joustavaan yhteiseloon naapureiden kanssa. Mielestäni Työterveyslaitoksen oppaassa on hyvä toimintamalli, jonka avulla pyritään lieventämään sisäilmakiistoja. Opas on suunniteltu alun perin julkisten tilojen sisäilmaongelmiin, mutta sitä on helppo soveltaa myös taloyhtiöissä. (Ginström ja muut, 2010, s. 3.) Ensinnäkin ongelman ilmetessä tulee keskittyä sekä ongelman ratkaisuun, että osapuolten välisen luottamuksen säilymiseen (Ginström ja muut, 2010, s. 12). Avoin toimintatapa ja kommunikaatio on mahdollista, kun jokainen osapuoli asennoituu ratkaisukeskeisesti. Pyrkimys olisi päästä ongelmasta eroon, eikä asettua vastakkain mielipide-erojen siivittämänä. Myös ilmapiiri olisi tällöin huomattavasti rauhallisempi ja omia mielipiteitään olisi helpompi saada kuuluviin. (Ginström ja muut, 2010, s.15.) Monesti asiallinen keskustelusävy, tilannetaju ja säännöllinen viestiminen riittää. Myös asukkaan osallistaminen prosessin eri vaiheissa, esimerkiksi sisäilmakyselyin, saa sisäilmaongelman kokijan ymmärtämään eri näkökulmia paremmin ja kokee, että ongelmaa hoidetaan. (Ginström ja muut, 2010, s. 25.) Tärkeintä kuitenkin on osapuolten välinen kunnioitus, koska todennäköisesti ja toivottavasti naapurit ovat naapureita vielä ongelman jälkeenkin ja asumisviihtyvyyden kannalta sopu on tärkein (Ginström ja muut, 2010, s.15, 62).

(23)

20

4 Taloyhtiö sisäilmaongelmien välikappaleena

Sisäilma on laadullisesti hyvää, kun tilaa käyttävät ovat sisäilmaan tyytyväisiä eikä siitä aiheudu terveyshaittaa.

Haahtela & Reijula, 1997, s.52

Tässä luvussa selkiytän taloyhtiön nykyistä roolia ja nostan esiin tutkielman aikana ilmenneitä koetun sisäilman tuomia haasteita. Taloyhtiön asema kahden tahon, eli asukkaan ja valtion, välissä, on hankala.

Molemmista suunnista asetetaan tiukkoja kriteerejä hyvän asumisviihtyvyyden toteutumiseksi. Nykylainsäädännön puitteissa taloyhtiö ei kuitenkaan ole velvoitettu tähän, vaikka asukkaat sitä edellyttäisivät.

ASUKAS

TALOYHTIÖ

VALTIO

-vastuussa asunnon toimivuudesta -asunnon siisteystaso

-oikeus terveelliseen ja viihtyisään sisäilmaan

-velvollisuus huolehtia rakenteiden kunnosta

-huolehtii hallinnollisista asioista -toimiva asukasyhteisö

-lait, määräykset ja suositukset -toimintamalli

VUOROVAIKUTUS

ENNAKOINTI

Kaavio 6: Taloyhtiön rooli asukkaiden ja valtion luomien puitteiden välikappaleena.

Sisäilman laadun ylläpito on eri tahojen muodostama kokonaisuus. Kun suunnittelu ja toteutus on läpiviety huolellisesti ja määräysten mukaan, tuloksena on toimiva talo. Pohjalta tulisi löytyä toimiva lainsäädäntö. Sen avulla pystytetään rakenteet, joilla talo pysyy pystyssä. Katto pitää huolen siitä, että rakennuksen sisäpuoli pysyy kunnossa.

Jokaisen rakenneosan rooli on tärkeä.

(24)

21 4.1 Tukea tavoitteisiin taloyhtiöiden ulkopuolelta

Jotta taloyhtiöiden nykyiseen toimintamalliin saadaan muutosta, on sen puututtava ensisijaisesti pohjimmaisiin syihin. Yksi subjektiivisesti koetun sisäilman suurimmista haasteista on se, ettei sitä aina pidetä terveyshaittana (Seuri &

Palomäki, 2000, s. 23). Taloyhtiön velvollisuus on puuttua vain terveyshaittoihin. On vaikeaa määritellä koska viihtyvyyshaitta lasketaan terveyshaitaksi, mutta kun terveyshaittojen alkuoireet ovat samat, ei mittarein tulkitsemisen pitäisi olla ainoa määrittelytapa. Koska kyseessä on kansanterveyttä ja -taloutta kuormittava ilmiö (Sisäilmatietokeskus, 1996, s. 15), on pyrittävä löytämään järeämpiä keinoja. Se tapahtuu kehittämällä nykyistä toimintamallia

valtakunnallisella tasolla. ^{Kuva 1:}Valtion rooli sisäilman laadun parantamisessa.

(25)

22

Iso edistysaskel on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämä Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma ja se on käynnissä vuosina 2018–2028. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa ammattitaitoa sisäilmaongelmien ehkäisemiseksi sekä terveydenhuollon että rakentamisen alalla, kehittää sisäilmaongelmien hallintaa, lisätä ymmärrystä ja huolehtia jo oireilevista. Päätavoitteena on kuitenkin vähentää sisäympäristöön liittyviä terveys- ja hyvinvointihaittoja Suomessa.

Ohjelma toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen on käynnissä vuosina 2018–

2022. Siinä käynnistetään suunnitteluvaiheessa tärkeimmiksi- arvioidut ja tavoitteiden kannalta vaikuttavimmiksi todetut toimenpiteet. Ohjelman tavoitteita seurataan sille luotujen mittareiden avulla. Tällaisia ovat ainakin väestölle ja kunnan toimijoille suunnatut kyselyt. Lisäksi käytetään tuotosmittareita, joilla seurataan toimenpiteiden toteutumista. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, n.d.) Tutkimus- ja selvitystyö ovat osa ohjelman tavoitteiden saavuttamista (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2018).

Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma toteutetaan yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.

Merkittävin yhteistyö tapahtuu Terveet tilat 2028 –ohjelman kanssa, joka on sosiaali- ja terveysministeriön (STM) vastuulla. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2018.) Terveet tilat 2028 –ohjelman hankejohtaja Katja Outisen mukaan toimintamalli on luotu sisäilmaongelmien ratkaisemiseen ja se kokoaa tietoa, ohjeita ja hyviä käytäntöjä ennakoivasta kiinteistöpidosta.

Ohjelma on ensisijaisesti suunnattu julkisiin rakennuksiin ja kuntien tueksi. Tavoite on kuitenkin tehostaa myös sisäilmasta oireilevien hoitoa ja keskittyä kiinteistökannan hallintaan, rakentamiseen ja korjaamiseen, kiinteistön käyttöön ja ylläpitämisen sekä sisäilmatilanteiden selvittämiseen.

(Valtioneuvoston kanslia, 2020.)

(26)

23 4.2 Taloyhtiön sisäisten keinojen kehittäminen

Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelman käynnistyttyä taloyhtiön rooli tiukkenee. Vaikka ohjelma keskittyy julkisiin rakennuksiin, koskevat sisäilmatavoitteet väistämättä myös asuinrakennuksien rakentamista ja korjaustoimenpiteitä. Käyttäjät ovat myös samoja, joten todelliset vaikutukset nähdään vasta kun ohjelmaa käytetään kaikkiin rakennuksiin. Jotta ohjelman tavoitteet saavutettaisiin, on taloyhtiöiden panostettava osaltaan sisäilman parantamiseen. Kun laki ei tähän velvoita asumisviihtyvyyden näkökulmasta, voidaan taloyhtiön toimintaa kehittää myös muilla keinoilla.

Kuva 2: Taloyhtiön rooli sisäilman laadun parantamisessa.

Nykyinen toimintamalli on vanhanaikainen. Hallitus, jonka tehtävänä on toimia taloyhtiön vetäjänä, koostuu yleensä asukkaista, joilta ei edellytetä minkäänlaista osaamista. On kuitenkin mahdollista valita jäseniä myös taloyhtiön ulkopuolelta, joten olisi kaikkien etu, jos toiminnassa olisi mukana myös ammattitaitoisia henkilöitä. Ammattilainen kykenee näkemään tilanteet eri näkökulmasta, kuin asukkaat ja pystyy selkiyttämään taloyhtiön tarpeita myös muille jäsenille.

(Rantanen & Viiala, 2015, s. 29.)

Taloyhtiöiden näkökulmasta nämä kaikki kehitystä vaativat osiot ovat ongelmakohtia myös asuinrakennusten sisäilmaongelmien hoidossa. Toimintamallia tulisi siis hyödyntää myös sillä saralla. Vaikka Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelmasta puuttuu viihtyisyyden edistäminen yhtenä tavoitteena, tulkitsen sen silti sisältyvän osaksi ohjelmaa. Koetun sisäilman haasteet taloyhtiöissä johtuvat siitä, etteivät ne ole kenenkään vastuulla. Ohjelma panostaa kuitenkin ennaltaehkäisyyn, ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin ja viestintään, joiden on määrä parantaa sisäilman laatua (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2018). Myös lakeja ja määräyksiä pyritään johdonmukaistamaan ja tulkinnanvaraisuuden vaaraa vähentämään. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, n.d.). Jotta ohjelma toimisi myös taloyhtiöissä, tulisi asunto-osakeyhtiölakiin lisätä vastuu sisäilman osalta. Pelkkä ilmanvaihtojärjestelmän huolto ja korjaus ei riitä, kun sisäilman osalta kyse voi olla monista erityyppisistä oireista ja tekijöistä, jotka vaikuttavat laajasti asumisviihtyvyyteen.

Jos ohjelman tavoitteisiin päästäisiin ja jatkossa rakennukset olisi alusta asti suunniteltu ja toteutettu hyvin, niin sekä rakennukset että ihmiset voisivat hyvin. Silloin voitaisiin keskittyä sisäilman laadun ylläpitoon ilmenneiden ongelmien korjaamisen sijaan.

(27)

24

Kannustaisin taloyhtiöitä myös vuorovaikutteisempaan toimintamalliin. Tällä hetkellä iso osa taloyhtiöistä on viestinnän suhteen ajastaan jäljessä. Sähköiset viestimet ovat ensisijainen viestintämuoto nykyaikana, joten myös taloyhtiöissä tulisi tällaisen vuorovaikuttamisen olla osa hallinnointia. (Rantanen & Viiala, 2015, s. 123.) Asukkaiden osallistaminen auttaa välttämään väärinymmärryksiä eri tahojen välillä. Taloyhtiön hyvinvointi lähtee myös asukkaista itsestään;

kun vuorovaikutus toimii, aktiivisuus kasvaa ja taloyhtiössä on mielekkäämpää asua riitojen ja epäselvyyksien vähentyessä. (Rantanen & Viiala, 2015, s. 18–19.) Kun peruspuitteet ovat kunnossa, voi motivaatio asumisviihtyvyyteenkin panostamiseen kasvaa. Lähtökohtaisesti asumisviihtyvyyden tulisi aina olla tavoite taloyhtiöissä.

Taloyhtiölle onkin jo tarjolla palveluja, jonne voi keskitetysti jäsentää ajankohtaiset asiat, luoda viestiketjuja, tiedottaa asukkaita ja esittää kehitysehdotuksia. Tällaisia käyttämällä osakkaat, hallitus ja isännöitsijä voivat kaikki olla perillä muun muassa sisäilmaongelmien tilasta. Tällaisen järjestelmän tarjoaa esimerkiksi Tampuuri, jonka keskeisenä tavoitteena on toimivuuden lisäksi edistää asumisviihtyvyyttä taloyhtiöissä. (Visma, 2019.)

Jotta sisäilmaongelmia voidaan ehkäistä jo ennalta, tulee rakenteita ja järjestelmien kuntoa seurata jatkuvasti. Korjauksia on tehtävä heti kun tarvetta niille ilmenee. Tällaisella toiminnalla voidaan säästää sekä kustannuksissa että ehkäistä terveys- ja viihtyvyyshaittoja. (Hengitysliitto, n.d.) Jotta asuntojen kuntoa voidaan seurata, olisi säännöllisestä seurannasta apua. Tampuurin kaltaiseen järjestelmään onkin helppo luoda kyselyitä koskien asuntojen sisäilmaa. Tarvittaessa asuntojen kunnosta voisi tehdä vuosittaisen kyselyn, jonka tiedot tallentuisivat asuntokohtaisesti.

Tuloksia olisi helppo vertailla keskenään joko asuntokohtaisesti tai taloyhtiön eri asuntojen välillä.

Koska kyseessä olisi säännöllisesti toistuva asuntokohtainen tarkastelu, kokemus samasta tilasta eri asukkaiden, tai jopa saman asukkaan, välillä tarkentuisi. Tällaiset kuntokyselyt pyrkisivät ennakoimaan asuntojen sisäilman tilannetta ja olettaisin kyseisen palvelun helpottavan työtä sisäilmaongelmien parissa pitkällä aikavälillä, kun sitä on seurattu säännöllisesti. Esimerkiksi Kiinteistöliitto voisi tarjota palvelun käyttöä taloyhtiöille, koska he ovat kiinteistöalan asiantuntijoita ja alan johtavia vaikuttajia (Kiinteistöliitto, n.d.). Kysely voisi olla identtinen joka taloyhtiössä, jotta se vakiintuisi ja tulisi tutuksi mahdollisimman monelle. Jos osakas ei itse asu taloyhtiössä, voisi kyselyn täytön kirjata vuokraehtoihin. Jakaisin kyselyn osiot asunnon erilaisiin toimintoihin ja asukkaiden kokemiin oireisiin, jotta molempia olisi helppo seurata samanaikaisesti.

(28)

25 SISÄILMAKYSELY

TIEDOT ASUNTO

TOIMINNOT

OIREET

RIITTÄMÄTÖN ILMANVAIHTO IKKUNOIDEN VUOTO IKKUNOIDEN HUURTUMINEN PINTOJEN KUNTO

KOSTEITA TAI TUMMIA KOHTIA NÄKYVÄÄ HOMETTA

PUTKIVUODOT

TOIMIMATON LÄMMITYS LAITEVAURIOT

KYLLÄ EI LISÄTIETOA

KORKEA LÄMPÖTILA MATALA LÄMPÖTILA VETO

LATTIOIDEN KYLMYYS KUIVA ILMA

KOSTEA ILMA TUNKKAINEN ILMA PÖLYISYYS

EPÄMIELLYTTÄVÄ HAJU MELU

HEIKKO VALAISTUS VOIMAKAS VALAISTUS

USEIN HARVOIN JOSKUS EI KOSKAAN LISÄTIETOA

Kaavio 7: Esimerkki sisäilmakyselystä taloyhtiöille.

(29)

26

Kuva 3: Asukkaan rooli sisäilman laadun parantamisessa.

Viime kädessä kuitenkin asunnon käyttäjä on se, joka on vastuussa asunnon kunnon ylläpidosta.

Yleinen siisteys ja vioista ilmoittaminen kuuluu asukkaan velvollisuuksiin, joten toimivan taloyhtiön kunto ilmenee kokemusten kautta. Asukkaiden tietoisuutta tulee lisätä sisäilman osalta, sillä käyttötavoilla on suuri merkitys sisäilman laatuun.

Tällä hetkellä uutisoidaan jatkuvasti sisäilman laadusta ja siitä, kuinka asuntojen olosuhteet eivät ole toivotulla tasolla. Asukkaiden oma rooli sisäilman laadun suhteen tuleekin tehdä selväksi.

Vaikka uutisoinnin ja internetin takia tietoa on helpompi löytää, tulee sen silti löytyä ennen kaikkea sieltä missä sille on tarve. (Ahola, 2019b, s. 3.)

Jos jokaisella taloyhtiöllä olisi selkeä opas asunnon ylläpitoon ja sen vaikutuksista sisäilman laatuun, asukkaat olisivat tietoisempia vastuistaan ja ymmärtäisivät, mitä heiltä odotetaan.

Tällainen opas voisi sijaita Tampuurin kaltaisessa järjestelmässä tai se voitaisiin jakaa jokaiseen asuntoon. Sisäilman osalta siellä olisi syytä esittää ilmanvaihtojärjestelmän puhtaanapito ja oikein käyttäminen, sekä asukkaan toimista aiheutuvat sisäilmaan vaikuttavat tekijät, kuten siisteys, eläimet, kasvit. Lisäksi siellä tulisi olla ohjeet, kuinka toimia, jos epäilee sisäilmaongelmia.

Taloyhtiön tehtävä on siis luoda viihtyisä ja toimiva asuinympäristö asukkailleen. Koska lait ja määräykset aiheuttavat sekä sisäilman että viihtyisyyden osalta paljon tulkinnanvaraisuutta, on taloyhtiöiden rooli sisäilman laadun parantamisen osalta ollut haastava. Koska kyseessä on kuitenkin kansanterveydellinen ongelma, on sisäilmaongelmien ehkäisemiseksi kehitetty Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma. Yhteistyötä parannetaan terveyden ja rakentamisen rintamalla. Jotta kuitenkin ohjelman päätyttyä näkisimme tuloksia, tulee myös taloyhtiöiden ja asukkaiden panostaa omaan aktiivisuuteensa, sillä heidän roolinsa asuntojen ylläpitäjinä on tärkeä.

(30)

27

5 Yhteenveto

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen rooli taloyhtiöllä on huonoksi koetun sisäilman parantamisessa. Samalla tutkin koetun sisäilman vaikutusta asumisviihtyvyyteen ja sen mukanaan tuomia haasteita. Koska sisäilmaongelmat ovat kansanterveydellinen ongelma, oli tavoitteena myös pohtia, kuinka Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma vaikuttaa onnistuttuaan taloyhtiön rooliin.

Suurin osa sisäilmaongelmista on asukkaan subjektiivisesti kokemia. Koska jokainen oireilee yksilöllisesti ja sisäilmatekijöitä on lukuisia, on tämä taloyhtiöille erityinen haaste. Taloyhtiön tehtäviin ei varsinaisesti kuulu asumisviihtyvyyden parantaminen, vaan jo aiheutuneiden haittojen poistaminen. Koetut sisäilmahaitat ovat kuitenkin suurin osa viihtyvyyshaittoja (Seuri & Palomäki, 2000, s. 92), jotka tulisi käsittää osaksi terveyshaittoja tullakseen hoidetuksi.

Taloyhtiöt toimivat yhtiöjärjestyksen ja asunto-osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla (Rantanen

& Viiala, 2015, s. 15), joten korjaukset tulisi tehdä perustuen lakipykäliin ja toimintamalleihin.

Tutkielman aikana esiin nousi ennakoinnin ja vuorovaikutuksen merkitys osana toimintaa.

Terveyden määrittäminen yhtenäisellä tavalla selkiyttäisi menetelmiä ja tiiviimpi yhteistyö eri osapuolten välillä auttaisi sisäilmaongelmien kanssa työskenteleviä ymmärtämään toisiaan.

(31)

28

Koska tutkielmassa perehdyttiin nykyisiin säädöksiin ja määräyksiin, on haasteellista arvioida niiden vaikutusta tässä tutkielmassa tulevan rakentamisen tai vaikutusten osalta. Joka tapauksessa niitä on kehitetty sitä mukaa kun ongelmia on ilmennyt. Taloyhtiön roolin haastavuus nykytilanteessa kuitenkin hahmottui selkeänä ja havaintoja mahdollisista tulevista kehitysaskelista tuli runsaasti.

Taloyhtiön velvollisuudet nivoutuvat useamman tahon määrittämiin olosuhteisiin. Toimintamalli pitäisi päivittää nykypäivän asettamiin raameihin, jotta se palvelisi paremmin asukkaita. Nykyään on mahdollista käyttää monipuolisia järjestelmiä, jotta taloyhtiön toimivuus järkevöityisi ja huolto- ja korjaustoimenpiteiden ylläpito helpottuisi. Asukkaiden osallistaminen ja avoin toimintamalli vähentäisi myös taloyhtiön sisäisiä kiistoja. (Ginström ja muut, 2010, s. 15.)

Sisäilmaongelmien ehkäisyyn ei ole tähän mennessä ollut selkeää ratkaisua yrityksistä huolimatta.

(Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, n.d.). Oli haastavaa rajata aihetta ainoastaan viihtyisyyttä alentaviin sisäilmahaittoihin, sillä viihtyisyys on ainakin osittain osa terveyttä, vaikka sitä ei aina sellaiseksi tulkitakaan. Päädyin siis rajaamaan työstä pois paljon osioita, kuten kemialliset ja mikrobiologiset tekijät, jotka osaltaan myös aiheuttavat viihtyvyyshaittoja. Selkeästi aiheuttamiensa suorien terveyshaittojen vuoksi niitä ei kuitenkaan voida pitää viihtyvyystekijöinä.

Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma on edistysaskel sisäilmaongelmien ehkäisemisessä, mutta muutos tulee olemaan hidasta. Virheellisiä rakennusratkaisuja on paljon ja jälkikäteen niitä on vaikeampaa korjata. Uusien rakennusten kanssa tilanne voi olla parempi. Jatkotutkimuksena voisi selvittää, kuinka taloyhtiön rooli selkiytyy tai muuttuu sisäilmaohjelman myötä. Ohjelman tavoitteena kun on yhtenäistää kokonaiskuvaa asumisterveyden ympärillä, mikä vaikuttaa paljon myös taloyhtiöiden toimintaan.

(32)

29 Lähteet

Ahola, M. (2019a). Millaista ilmaa sinä hengität? Sisäilmauutiset 2019–2020, s. 8–10.

Ahola, M. (2019b). Hyvää sisäilmaa, kiitos! Sisäilmauutiset 2019–2020, s. 3.

Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009/1599. Lainattu 5.5.2021, saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/laki/

ajantasa/2009/20091599?

Aurola, R. & Välikylä, T. (2009). Asumisterveysopas (3. korjattu painos, s. 11–142). Vaasa: Ympäristö ja Terveys-lehti.

Ginström, A., Harinen, S., Lahtinen, M., Lappalainen S., Tarkka, O. & Unhola, T. (2010). Selätä sisäilmastokiista – viesti viisaasti (s. 3, 12–15, 25). Helsinki: Työterveyslaitos.

Haahtela, T., Nordman, H. & Talikka, M. (1993). Sisäilma ja terveys (2. uudistettu painos) (s. 11–209).

Loimaa: Allergialiitto.

Haahtela T. & Reijula K. (1997). Sisäilman terveyshaitat ja ehdotukset niiden vähentämiseksi (s. 1, 52).

Lainattu 15.3.2021, saatavilla: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70360/

TRM199725.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Haverinen R., Kopomaa, T., Sammaljärvi, E. & Tapaninen, A. (1994). Hyvä elinympäristö haasteena – sosiaalisen, terveydellisen ja fyysisen kytkentä suunnittelussa (s. 8). Jyväskylä: Stakes Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.

Hengitysliitto. (n.d.). Sisäilmaan vaikuttavat tekijät. Lainattu 5.5.2021, saatavilla: https://www.

hengitysliitto.fi/kodin-sisailma-ja-kunnossapito/

Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto & Oikeusministeriö. (2017). Taloyhtiön viestintäsuositus. Lainattu 1.5.2021, saatavilla: https://www.isannointiliitto.fi/wp-content/uploads/2017/04/taloyhtion_

viestintasuositus.pdf

Kiinteistöliitto. (n.d.). Kiinteistöliitto - kotisi asialla. Lainattu 7.5.2021, saatavilla: https://www.

kiinteistoliitto.fi/kiinteistoliitto/

Koetun sisäilman tuomat haasteet taloyhtiössä