"Hyväksymme hänet juuri sellaisena kuin hän on vahvuuksineen ja heikkouksineen" - sijaishuoltopaikan muutoksen syyt lastensuojelun asiakirjoissa

(1)

”HYVÄKSYMME HÄNET JUURI SELLAISENA KUIN HÄN ON VAHVUUKSINEEN JA HEIKKOUKSINEEN”

-sijaishuoltopaikan muutoksen syyt lastensuojelun asiakirjoissa

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatie- teiden tiedekunta

Sosiaalityö

Pro gradu -tutkielma Kesäkuu 2020

(2)

TIIPPANA-POHJONEN KATJA: ”HYVÄKSYMME HÄNET JUURI SELLAISENA KUIN HÄN ON VAHVUUKSINEEN JA HEIKKOUKSINEEN” - sijaishuoltopaikan muutoksen syyt lastensuojelun asiakirjoissa.

Pro gradu -tutkielma, 89 sivua, 0 liitettä.

Tutkielman ohjaaja Yliopistonlehtori, sosiaalityö, Kaarina Mönkkönen Yliopisto-opettaja, sosiaalityö Taru Kekoni

Kesäkuu 2020_________________________________________________________

Avainsanat: Sijaishuolto, sijaisperhe, sijaishuoltopaikan muutos, sijaisperheen vuorovaikutus

Tämä pro gradu - tutkimus keskittyy tarkastelemaan perhehoitoon sijoitetun lapsen sijaishuoltopaikan muutossyitä ja sijaisperheen jäsenten keskinäistä vuorovaikutusta.

Tutkielmani tutkimuskysymykset ovat seuraavat:

1. Miksi sijaishuoltopaikka muuttuu?

2. Miten sijaishuoltopaikan muutospäätöksistä ilmenee sijaisperheen jäsenten kes- kinäinen vuorovaikutus?

Aineistoksi muodostui yhden Suomen suurimman kaupungin sijaishuoltopaikan muu- tospäätökset, joissa lapsi oli siirretty perhehoidosta perhehoitoon, perhehoidosta laitos- hoitoon tai laitoshoidosta perhehoitoon. Kaikkiaan sijaishuoltopaikan muutospäätöksiä oli tehty tutkimuskaupungissa kyseisenä aikavälinä 260 kappaletta. Tutkimusaineiston rajauksen huomioiden tämän tutkimuksen aineisto koostui 60:stä päätöksestä. Tutki- mukseen osallistuneiden lasten huostaanotot oli tehty 2012 – 2018 välisenä aikana. Tut- kimukseen osallistuneista lapsista 70 prosentille oli tehty enemmän kuin yksi sijaishuoltopaikan muutospäätös. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin keinoin.

Tulosten mukaan sijaishuoltopaikan muutokseen johtaneet syyt jakautuivat seitsemään erilaiseen haasteeseen arjessa, jotka olivat lapsen kaltoinkohtelu, lapsen psyykkiset haasteet, lapsen käyttäytymiseen liittyvät haasteet, lapsen opiskelun haasteet, lapsen väkivaltaisuuteen ja rikollisuuteen liittyvät haasteet ja sijaisperheen sisäiset haasteet.

Merkittävimmiksi syyt liittyivät siihen, ettei lapsi ollut psyykkisen vointinsa vuoksi perheessä hoidettava tai lapsen päihteiden käyttö oli kohtuutonta ja lapsi käyttäytyi sijaisperheen jäseniä kohtaan aggressiivisesti. Tutkielman tulosten perusteella sijaishuoltopaikan muutokset syyt osoittautuivat kompleksisiksi ja yksiselitteisiä syitä muutoksel- le ei ollut Toimivan perhemallin kautta tarkasteltu sijaisperheen keskinäinen vuorovai- kutuksen haasteeksi nousi kommunikaatio-ongelmat ja voimavaraksi yhteenkuuluvuu- den tunne.

Sijaishuoltopaikan muutosta pitäisi tutkia enemmän. Tärkeätä olisi myös perehtyä pi- dempiaikaisella seurantatutkimuksella useamman sijaishuoltopaikan muutoksen koke- neen lapsen jatkopolun kehittymiseen.

(3)

Studies

Department of Social Sciences

KATJA TIIPPANA-POHJONEN: “WE ACCEPT HIM EXACTLY AS HE IS WITH ITS STRENGTHS AND WEAKNESSES” - reasons for the change of substitute care- placement in the child protection documents.

Master's thesis, 89 pages, 0 appendices

Advisors: Senior Lecturer PhD, Title of Docent Kaarina, Mönkkönen University Lecture of Social Work Taru Kekoni June 2020_________________________________________________________

Keywords: foster care, foster family, change of substitute care placement, foster family interaction

This study examines the reasons for the changes of substitute care placement of a child who is custody in a foster family and the interactions between the members of the foster family. The research questions of my thesis are the following:

1. What are the reasons for changes of substitute care placement?

2. How does the change of substitute care placement transfer reflect the interaction between the members of the foster family?

The research material consisted of one of the Finland's largest cities´ substitute care placement transfer decisions where a child was relocated to a different foster family or department of child protection. These decisions were made from January 2016 to De- cember 2018. During that period there were 260 foster care transfer decisions done. Due to the study exclusion criteria the final data consisted of 60 cases. Children participating in the study were taken into care in 2010-2018. Social workers had made more than one transfer decision for 70 percent of the children in the study. The material has been ana- lyzed using content analysis.

According to the results, the results the causes for the substitute care transfer decisions were divided into seven different everyday challenges. The challenges were child abuse, child's mental challenges, child´s behavioral challenges, challenges that were related the violent and criminal behavior of the child and internal challenges within the foster family. The most significant reasons were related to the fact that the it was not possible to foster the child in the family due to his or her mental well-being or the child's drugs abuse was unreasonable, and the child behaved aggressively towards foster family members. Based on the results of the dissertation, the reasons for the substitute care placement transfer decisions turned out to be complex and there were no unambiguous reasons for the change. Family Dynamics Measure showed that communication prob- lems arose as a challenge for foster family interaction. The sense of togetherness was recognized as a driving force.

The transfer decisions in child substitute care placement should be investigated more. A longer-term follow-up study could provide information about prospects of children who has transfer experienced in the substitute care placement.

(4)

1 JOHDANTO ... 1

2 SIJAISHUOLLON JURIDIIKKA JA TOIMINTAPROSESSI ... 4

2.1Sijaishuollon juridiikka ohjaavia säädöksiä... 5

2.2 Sijaishuoltopaikan muutospäätöksen sisältö ja juridiikka ... 10

2.3 Sijaishuoltopaikka muutoksen toimintaprosessi ... 13

2.4 Perhehoito lapsen sijaishuoltomuotona Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ... 17

2.5 Sijaishuoltopaikan muutoksista tehdyt aiemmat tutkimukset ... 21

3 TUTKIMUSPROSESSI ... 25

3.1 Tutkimustehtävä, tutkimuskysymykset ja tutkimusmenetelmä ... 25

3.2 Aineiston keruu ... 27

3.4 Aineiston esittely ja analysointi ... 30

3.4.1 Ensimmäinen tutkimuskysymys ... 31

3.4.2 Toinen tutkimuskysymys ... 37

3.5. Tutkimuksen eettisyys ... 45

4 TULOKSET ... 48

4.1 Sijoituksen koetinkivenä väkivaltaisuus ... 49

4.2 Sanattoman ja sanallisen viestinnän merkitys arjessa ... 52

4.3 Käytöshäiriöt ja psyykkiset haasteet osana arkea ... 55

4.4 Päihteet esteenä eheyttävälle arjelle... 67

4.5 Huolenpitävä perhe ilman biologista sidettä ... 72

5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 80

5.1. Tutkimuksen luotettavuus ja jatkotutkimukset ... 80

5.2 Johtopäätökset ja pohdinta ... 83

LÄHTEET ... 90

(5)

Taulukko 2. Sijaishuoltopaikan muutokseen liittyvät syyt analyysiluokittain ... 34

Taulukko 6. Joustavuuden ja jäykkyyden kategorisointi kriteerit ... 39

Taulukko 7. Pysyvyys ja hajaannus kategorisoinnin kriteerit ... 39

Taulukko 8. Yksilöllisyys ja kietoutuneisuus kategorisoinnin kriteerit ... 40

Taulukko 9. Yhteenkuuluvuus ja eristäytyneisyys kategorisoinnin kriteerit ... 40

Taulukko 10. Selkeä kommunikaatio ja epäselvä kommunikaatio kategorisoinnin kriteerit ... 40

Taulukko 11. Tehtävien jako ja rooli-ristiriidat kategorisoinnin kriteerit ... 41

Taulukko 12. Pysyvyys ja hajaannus ala- ja yläluokat ... 42

Taulukko 13. Joustavuus ja jäykkyys ala- ja yläluokat ... 42

Taulukko 14. Yhteenkuuluvuus ja eristäytyneisyys ala- ja yläluokat ... 43

Taulukko 15. Selkeä kommunikaatio ja epäselvä kommunikaatio ala- ja yläluokat... 43

Taulukko 16. Tehtävien jako ja rooli-ristiriidat ala- ja yläluokat ... 44

Taulukko 17 Yksilöllisyys ja kietoutuneisuus ala- ja yläluokat ... 45

KAAVAT Kaava 1.Sijaishuoltopaikan muutospäätösten jakauma vuositasolla ... 30

Kaava 2. Barnhill toimiva perhe mallin ulottuvuudet vastapareineen ... 38

(6)

1 JOHDANTO

Tahtoisin toteuttaa suuria ja jaloja asioita, mutta ensisijainen velvollisuuteni on toteut- taa pieniä asioita ikään kuin ne olisivat suuria ja jaloja. — Helen Keller.

Helen Keller oli kuurojen, kuurosokeiden ja syrjittyjen puolestapuhuja, neuvonantaja ja merkittävä auttaja 1900-luvun alussa. Mielestäni hänen ajatuksensa toteutuu loistavasti tämän päivänkin sosiaalityössä, jossa kaiken tuloskeskeisen ajattelun keskellä pyritään yhä enemmän myös kehittämään yksilöllisempiä ja ihmisläheisempiä kohtaamisen kei- noja. Työssäni olen huomannut, miten asiakasta kriisitilanteessa parhaiten tukee inten- siivinen ja helposti saatavissa oleva apu. Käytännön työssä olen useasti havainnut sen, miten alkuavun saamisen vaikeus yleensä monimutkaistaa ja syventää asiakkaan jo olemassa olevia ongelmia. Olen ollut mukana useissa keskusteluissa sosiaalityön kentäl- lä, missä esiin on tuotu sosiaalityöntekijöiden toimesta helposti saatavan avun tarpeellisuutta kriisitilanteissa. Mielestäni tahtotila sosiaalityössä on se, että asiakkaille pystyt- täisiin tarjoamaan olemassa olevat mahdollisuudet huomioiden erilaisia yksilöityjä ja asiakkaan tilanteeseen sopivia kohtaamisia ja palveluita.

Olen huomannut yhteiskunnallisessa keskustelussa ja erilaisissa yhteiskuntaa kosketta- vissa tutkimuksissa, miten sosiaalityön ammattilaiset ovat ryhtyneet tuomaan aktiivisesti esille asiakkaiden ajoittain kestämättömiä tilanteita, haasteita ja ongelmia. Sosiaali- työssä on myös kunnostauduttu ottamaan kantaa siihen, millä tavalla asiakkaat tulisivat parhaiten autetuiksi. Sosiaalityössä on tehty mielestäni merkittävän paljon töitä sen eteen, että salailu ja häpeän kulttuuri sosiaalitoimen asiakkaana olemisen suhteen väis- tyisi. On ollut ihana huomata, miten ruohonjuuritasolta lähtien työskennellään hartia voimin sen eteen, että sosiaalitoimen asiakkaat ovat samanarvoisia kansalaisia kuin ei asiakkaatkin. Yhteiskunnallisissa keskusteluissa on myös tuotu aktiivisesti esille se, miten meistä jokainen voi kriisin kohdatessa tarvita erilaisia sosiaalipalveluita yhteis- kuntaluokasta riippumatta.

Yhteiskunnalla on erilaisia palvelutehtäviä ja lastensuojelu on yksi niistä. Sen tarkoituksena on, taata jokaiselle lapselle tasapainoinen kasvuympäristö ja hyvinvointi. Lasten- suojelun tulee tarkkailla yksityisten lastenoikeuksien rinnalla, myös lastensuojelun ra-

(7)

kenteellisia tekijöitä, kuten perhehoidon saatavuutta ja toimivuutta tai biologisten perheiden kuntouttamista (Puonti, Saarnio & Hujala 2004, 73). Miksi lasten ja nuorten tilanteeseen puututaan lastensuojelun keinoin? Miksi huostaan otettujen lasten sijaishuoltopaikkaa muutetaan sijoituksen aikana? Edellä mainittuja kysymyksiä esitetään usein ja kysyjinä ei ole ainoastaan huostaan otettujen lasten biologiset vanhemmat ja lähipiiri.

Yleensä lastensuojelun asiakkuuteen tulevan lapsen perhesuhteet, ovat olleet hyvin moninaisia ja vaihtuvia. Lapsi on ehtinyt olla mukana sellaisissa elämäntilanteissa ja elinolosuhteissa, missä osana on ollut erilaisia vaaroja ja riskejä, jotka ovat vaarantaneet hänen kehitystään ja terveyttään (Lammi-Taskula, Karvonen & Ahlström 2009, 208).

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kohtaavat kentällä tapahtuvassa työssään paljon per- heitä, joissa vanhemmat kärsivät, esimerkiksi erilaisista mielenterveysongelmista, uu- pumuksesta tai päihdeongelmasta. Tällöin sosiaalityöntekijät joutuvat pohtimaan, pys- tyvätkö lapsen huoltajat tarjoamaan lapselle turvallisen kasvuympäristön, huolenpidon ja kasvatuksen. Jos todetaan, että lapsi ei saa tarvittavaa huolenpitoa tällä hetkellä van- hemmiltaan pohdittavaksi tulevat muut vaihtoehdot, kuten lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle. Lastensuojelu on käsitteenä ja sisällöltään monitahoinen ja lastensuojelulain 1 §:ssä todetaan:

”lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun” (Lastensuojelu- laki 1§ (13.4.2007/417).

Sosiaalityöntekijät joutuvat työssään tekemään hallintopäätöksiä, jotka ovat myös juri- disia kysymyksiä. Itsemääräämisoikeus ja yleensäkin ihmisoikeudet ovat tulleet aina vain tärkeämmiksi ja niistä keskustellaan yhä enemmän. Suomessa sosiaalityö on ollut jo vuosikymmeniä byrokratialähtöistä. Ensimmäinen lastensuojelulaki säädettiinkin Suomessa vuonna 1936, monien haasteellisten vaiheiden jälkeen (Taskinen 2009, 29, 56). Huostaanotto on joka tapauksessa Suomessakin aina viimesijainen keino auttaa lasta ja hänen perhettään. Tällainen puuttuminen muuttaa väistämättä, esimerkiksi lapsen ja hänen lähipiirinsä suhteita toisiinsa. Samaan aikaan lapsi joutuu luomaan sekä saa uusia kontakteja elämäänsä, esimerkiksi sijaisperheen jäsenet ja erityisesti sijaisvanhemmat. Koko prosessi on kuitenkin lapsen kannalta erityisen raskas ja vaativa. Samaan aikaan myös lapsen läheisverkosto joutuu opettelemaan lapsen kohtaamista uudella ta-

(8)

valla. Sijaisperhe taas rakentaa suhdetta ensisijaisesti sijoitettuun lapseen, mutta myös lapsen läheisverkostoon ja sosiaalityöntekijään.

Suomessa huostaanottojen määrä kasvoi vuonna 2018 2,3 prosentilla verrattuna vuoteen 2017. Kiireellisten sijoitusten määrä kasvoi vuonna 2018 6,9 prosenttia. Kodin ulkopuolelle oli vuonna 2018 sijoitettu 18 544 lasta, jolloin kasvua vuoteen 2017 oli 2,6 prosenttia. (Kuoppala, Forsell & Säkkinen 2019.) Huostassa lapsia oli vuoden 2018 viimei- senä päivänä 9533 ja heistä noin 55 prosenttia oli sijoitettu perhehoitoon. Kaikista huostaanotetuista lapsista 27,7 prosenttia oli sijoitettu laitokseen ja kasvua oli vuoteen 2017 verrattuna kahden prosenttiyksikön verran. Ammatilliseen perhekotiin oli sijoitettu 12,1 prosenttia ja niin perhehoidon ja ammatillisen perhehoidon- ja kodin sijoitusten määrä väheni noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Ruotsissa tilastojen mukaan taas vuonna 2000 40% huostaanotetuista lapsista oli sijoitettu läheisverkostoon. Sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista 70 % oli sijoitettu Ruotsissa vuonna 2000 perhehoitoon. Tanskassa perhehoitoon oli vuonna 2005 sijoitettu 48 % sijoitetuista lapsista. Tanskassa on nuoria ikäluo- kassa 15-20 vuotiaita suhteessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Norjan sijaishuollossa olevista lapsista 80 % asuu sijaisperheissä. (Heino & Säles 2017, 15, 27 - 28.) Kiinnostukseni sijaishuoltopaikan muutoksiin heräsi tehdessäni opiskeluiden aikana sosiaalityöntekijän sijaisuutta sijaishuollossa. Mielenkiintoista oli se, miksi sijoitus ei kestänyt loppuun asti ja mitkä tekijät aiheuttivat viimeisen tilanteen ja sen, että muutokseen sijaishuoltopaikan suhteen päädyttiin. Toisaalta tutkimuksen pariin ajoi myös sil- loinen oma tuskani siihen, miksi sijaishuoltopaikkaa joudutaan muuttamaan, koska use- ammalle asianosaiselle se näyttäytyi raskaana prosessina. Asiakastyötä tekevä sosiaali- työntekijä joutuukin usein kohtaamaan eettisiä ristiriitoja omien päätöstensä suhteen.

Erityisesti eettistä pohdintaa joutuu käytännön arjessa harjoittamaan siinä, perusteleeko päätöksen niin, että painopiste on asiakkaan edun mukainen vai onko päätös rationaali- sempi ja yleisten linjausten mukainen. (Parrot, 2010, 5.)

Olen huomannut työni ja yleisesti median kautta, miten huostaanotto ja sijaishuolto kiinnostaa ja herättää tunteita eri intressitahoissa lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä poliitikkoihin. Tutkielmani on tärkeä yhteiskunnallisen keskustelun, sijoitettujen lasten määrän nousun, lastensuojelun työvoimapulan ja työntekijöiden suuren vaihtuvuuden vuoksi sekä kiristyvän talouden ja kuntien ja kaupunkien kasvavien sosiaalihuollon me-

(9)

nojen takia. Sijaisperheistä on pulaa ympäri Suomen ja tämän vuoksi on tärkeä tuoda esille sitä, kuinka löydettäisiin heti ensimmäisellä kerralla toisilleen sopivat parit (Hel- singinSeutu). Toisaalta sijaishuollon sosiaalityöntekijänä työkuormituksen ja työssäjak- samisessa oleellista on tehdä kestäviä ja pitkäaikaisia ratkaisuja. Olen työni kautta huomannut työyhteisökeskusteluissa, miten yhteistyökumppaneiden vaihtuvuus lyhyellä aikavälillä niin koetaan haastavaksi niin sosiaalityöntekijöiden kuin sijaisperheiden toimesta ja millä tavoin se heijastuu suoraan myös työssä jaksamiseen. Mediassa ja sosiaa- lityön keskusteluissa on viimeiset vuodet puhuttu hyvin paljonkin siitä millä tavoin työssä jaksamista voitaisiin tukea ja miten erityisesti lastensuojelun sosiaalityöntekijöi- den vaihtuvuutta voitaisiin vähentää ja sijaisperheiden määrää lisätä. Tutkimukseni on myös erittäin tärkeä huostaanotetun lapsen edun toteutumisen vuoksi, koska huostaanoton perimmäinen syy on kuitenkin tarjota lapselle tai nuorelle vakaa, turvallinen ja pysyvä kasvuympäristö ja jokainen sijaishuoltopaikan muutos rikkoo tätä ideologiaa.

Tutkimusraporttini rakentuu siten, että luvussa kaksi avaan lasta suojaavia säädöksiä ja sijaishuollon juridiikkaa ja toimintaprosessia. Painopiste luvussa kaksi on sijaishuollon muutoksessa, joka on tutkielman ydintä. Luvussa kolme perehdyn tutkimuksen toteut- tamiseen ja eettisiin haasteisiin. Tulos osio on raportissani neljäntenä ja se rakentuu tutkimuskysymysteni ympärille. Lopuksi pohdin tutkimukseni tuloksia ja matkaani tut- kijana.

2 SIJAISHUOLLON JURIDIIKKA JA TOIMINTAPROSESSI

Sosiaalisten ihmisoikeuksien tarkoituksena on varmistaa heikommassa asemassa olevien ihmisten oikeudet, kuten lapsien. Nämä ihmisoikeudet keskittyvät erityisesti ihmisten perustavanlaatuisiin oikeuksiin, kuten jokaiselle ihmisen kohdalla täyttyy vähim- mäisehdot inhimillisen elämän puolesta. Rautiainen (2016, 21,23) on tuonut esille, miten sosiaaliset ihmisoikeudet ovat vankasti yhteydessä siihen, kuinka ihmisten yhden- vertaisuudesta huolehditaan ja miten sitä voidaan edistää niin näkyvän kuin rakenteelli- senkin syrjinnän suhteen. Lastensuojelun tarkoituksena on auttaa, tukea ja selvittää vai- keisiin olosuhteisiin joutuneiden lapsien ja perheiden tilanteita. Heidän kehittymisensä ja kasvamisensa tukeminen kohti tasapainoisempaa elämää sekä tarvittaessa auttaa lap-

(10)

sen perhettä taloudellisesti selviytymään arjessa. Lastensuojelu ja sijaishuolto perustu- vat erilaisiin lakeihin, säädöksiin ja sopimuksiin, jotka ohjaavat käytännön työssä tapah- tuvia toimintaprosesseja. (Lastensuojelun käsikirja 2019.)

2.1 Sijaishuollon juridiikka ohjaavia säädöksiä

Tässä luvussa perehdyn sijaishuoltoa ohjaaviin lakeihin ja säädöksiin sekä toimintapro- sessiin erityisesti sijaishuoltopaikan muutoksen näkökulmasta. Tutkimukseni teoreetti- sessa lähestymistavassa yhtenä osana on sijaishuollon käsitteiden avaaminen ja sen vuoksi on tärkeää tuoda esille niiden sisältöä.

Yhteiskunnalla on erilaisia palvelutehtäviä ja lastensuojelu on yksi niistä. Sen tarkoituksena on, taata jokaiselle lapselle tasapainoinen kasvuympäristö ja hyvinvointi. Lasten- suojelun tulee tarkkailla yksityisten lastenoikeuksien rinnalla, myös lastensuojelun ra- kenteellisia tekijöitä, kuten perhehoidon saatavuutta tai biologisten perheiden kuntouttamista (Puonti, ym. 2004, 73). Yleensä lastensuojelun asiakkuuteen tulevan lapsen perhesuhteet, ovat olleet hyvin moninaisia ja vaihtuvia. Lapsi on ehtinyt olla mukana sellaisissa elämäntilanteissa ja elinolosuhteissa, missä osana on ollut erilaisia vaaroja ja riskejä, jotka ovat vaarantaneet hänen kehitystään ja terveyttään (Lammi-Taskula ym.

2009, 208). Lapsen oikeuksia on säädetty monissa kansainvälisissä ja kansallisissa sää- döksissä. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus astui kansainvälisesti voimaan 2. syys- kuuta 1990 ja se koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Yleissopimuksen tärkein tavoite on perusoikeuksien: terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen kaikille lapsille. Suomi hyväksyi tämän sopimuksen kesäkuussa vuonna 1991. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen pääperiaatteet ovat lapsen etu, lapsen oikeus elämään, syrjinnän kielto ja lapsen näkemyksien huomioon ottaminen (YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, 1989). Bardy (2013, 67) on kiteyttänyt lapsen suojelun ja osallisuuden sisällön ”suojelu ei ole osallisuuden vaihtoehto ja toisin päin: osallisuus ei ole suojelun vaihtoehto”.

Sosiaalihuolto laki uudistui 1.4.2015 ja tällöin myös lastensuojelun prosessi muuttui niiltä osin, että lapselle ja hänen perheellensä pitää tarjota mahdollisuus saada apua jo ennalta ehkäisevästi tai vähintään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa (Sosiaalihuol- tolaki 1301/2014 9§, 15-18§). Lastensuojelun sosiaalityössä asiakkaiden tilannearvioi-

(11)

den tarkoituksena onkin, selvittää jokaisen lapsen yksilöllistä sekä koko perheen tilan- netta ja myös sosiaalityön tarvetta (Ervast & Tulensalo 2006, 15).

Sijaishuollon tarve syntyy, jos julkinen valta ei ole eri tukitoimista huolimatta pystynyt lapsen huollosta vastaavia henkilöitä tukemaan riittävästi lapsen kasvatustehtävässä ja turvaamaan tämän kehitystä ja hyvinvointia (Araneva 2016, 127). Syitä siihen, miksi osa lapsista joudutaan sijoittamaan kodin ulkopuolelle, on yhtä monta kuin kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta. Jokainen sijoitus on oma tarinansa, vaikka yhteisiä tekijöitäkin löytyy. Arkimies (2008, 29) on tuonut esille, miten huostaanotetuilla lapsilla ikätason mukaiset taidot voivat olla täysin päälaellaan, he voivat osata käydä kaupassa tai laskea esimerkiksi maksamattomia laskuja yhteen, mutta perushygienia asiat taas voivat olla ihan hukassa, kuten peseytyminen. Aina ei ole myöskään sellainen tilanne, että lapsi itse tai hänen huollostansa vastaavat henkilöt esimerkiksi biologiset vanhemmat voisivat oman toiminnan muuttamisella välttää sijaishuollon tarpeen. Yhdistäviä tekijöitä lasten- suojelullisista syistä tapahtuvissa sijoituksissa on lapsen kasvuolosuhteissa, huolenpi- dossa on tullut esille merkittäviä puutteita tai lapsen oma käytös asettaa hänen kasvunsa ja kehityksensä vakavaan vaaraan (Araneva 2016, 127-128). Sijaishuollon palveluiden piiriin siirrytään siinä vaiheessa, kun huostaanotto on valmisteltu ja vahvistettu. Sijais- huolto käsittää lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämisen kodin ulkopuolella silloin kun lapsesta on tehty huostaanotto päätös tai lapsi on hallinto-oikeuden väliaikaismää- räyksen nojalla sijoitettu. (Saastamoinen 2010, 5.) Huostaanoton valmistelu ei koskaan ole helppo prosessi sosiaalityöntekijälle, lapselle tai biologisille vanhemmille ja läheis- verkostolle. Lapsen huostaanotossa ja sijoittamisessa kodin ulkopuolelle liittyy paljon erilaisia tunteita asiaan osallisten kesken (Sinkkonen & Tervonen-Arnkil 2015, 148).

Räty (2012, 9) tuo esille, miten sijaishuollon aikana yhtenä tavoitteena tulee olla lapsen etu huomioiden perheen jälleen yhdistämisen mahdollisuus. Lapsen huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen on viimesijainen toimi ja näitä prosesseja on edeltänyt erilaiset lastensuojelun tukitoimet. Sijaishuollon tarkoituksena on mahdollistaa lapselle par- haalla mahdollisella tavalla turvallisen ja ikätasoisen kasvun sekä kehityksen. (Saasta- moinen 2008, 4-7, 27.)

Huostaanotolla ja sijaishuollon toimilla puututaan merkittävästi lapsen ja hänen per- heensä elämään (Saastamoinen 2008, 4-7). Tämän vuoksi kummankin edellä mainitusta

(12)

toimesta puhuttaessa pitää tuoda esille ja kiinnittää huomiota siihen, että nämä toimet on määritelty tarkasti lastensuojelulaissa (Pösö 2004, 202). Lapsen sijaishuollon järjestä- minen on määritelty lastensuojelulaissa, jonka mukaan se voi olla perhehoitoa, laitos- huoltoa taikka muulla lapsen tarpeiden mukaisella tavalla järjestettyä (Lastensuojelulaki 2007/417, 41§). Lapsen sijoittamisessa kodin ulkopuolelle on varmistuttava siitä, että lapsen ja hänen perheensä sekä sijaisperheen oikeusturva, muut hyvän hallinnon vaati- mukset ja perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat koko prosessin ajan, vaikka toimeksianto ja arjen toteutus on siirretty viranomaisorganisaation ulkopuolelle (Araneva 2016, 302).

Haasteeksi sijaishuoltopaikan valinnassa on muodostunut se, ettei lastensuojelulaissa säädetä asiasta kuin yleiset periaatteet. Tämä on johtanut siihen, ettei kaikilla kunnilla ole kattavaa ohjeistusta sijaishuoltopaikan valinnan suhteen ja kuntien hyvinvointisuun- nitelmat painottuvat enemmän sijaishuollon osalta lain periaatteiden kertaamiseen kuin sijaishuollossa olevien lasten aseman ja hyvinvoinnin kehittämiseen. (Laakso 2013, 43 - 45.) Sosiaalityöntekijän pitää ymmärtää lain tarkoittavan sitä, että sijaishuoltopaikan valinnan pitää aina perustua vain ja ainoastaan lapsen huolenpidon ja hoidon tarpeiden mukaisesti. Lapsen ikä ei määrittele myöskään sitä, sijoitetaanko lapsi perhehoitoon vai laitoshuoltoon. Iällä ei ole myöskään silloin merkitystä, kun arvioidaan, tarvitseeko lapsi erityistä huolenpitoa tai koulukotia. (Räty 2015, 461,467.)

Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä voi joutua kohtaamaan ristiriitaa kunnan linjausten ja oman ammatti-identiteetin välillä. Sosiaalityöntekijällä keskiössä on aina lapsen etu, kun taas kuntien toimintaan vaikuttaa vahvasti myös talouden näkökulma (Laakso 2013, 43-45). Sijaishuoltopaikkaa valittaessa lapsen asioista vastaava sosiaali- työntekijän tulee tiedostaa tärkeimmän kriteerin olevan lapsen edun toteutuminen, joka pitää sisällään myös huostaanoton syyt ja tarpeet, jotka voivat olla psyykkisiä, sosiaali- sia, emotionaalisia, fyysisiä tai kaikkia edellä mainittuja. Käytännössä valitun sijaishuoltopaikan tulee pystyä tarjoamaan lapselle juuri sellaisen huolenpidon ja hoidon, mitä lapsen on arvioitu tarvitsevan sekä vastaamaan huostaanoton perusteluissa määri- teltyihin haasteisiin. (Räty 2015, 467.) Tästä huolimatta koko lapsen sijoitusprosessin ajan on hyvä tiedostaa, lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on julkinen hallintoteh- tävä ja edellä mainittujen asioiden toteutumista valvoo lapsen asioista vastaava sosiaali- työntekijä, joka on virkasuhteessa siinä kunnassa, joka on lapsen sijoittanut (Araneva 2016, 303.) Lastensuojelulaissa on myös määritelty lapsen edun toteutuminen sijaishuoltopaikkaa valittaessa (Räty 2015, 467).

(13)

Huostaanotolla ja sijaishuollolla on aina tavoitteena saada aikaiseksi positiivinen muutos lapsen ja hänen perheensä elämässä. Työskentely on aina tarkoituksenmukaista ja tavoitteellista. Sijaishuollon tarkoituksena ei koskaan ole pelkästään järjestää lapsen kasvu ja hoito primääri kodin ulkopuolella. (Araneva 2018, 129.) Lapsen sijoitukseen liittyy paljon tunteita niin lapsessa itsessään, biologisissa vanhemmissa, lähipiirissä, lapsen kanssa toimivissa sijaisperheissä ja prosessia johtavassa sosiaalityöntekijässä.

Tunteet vaihtelevat ilosta, surusta, pettymyksestä, riittämättömyydestä helpotukseen.

Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee ymmärtää vastuunsa siinä, miten tärkeätä hänen on etsiä lapselle hyvä ja parhaiten tämän tarpeita vastaava sijaishuoltopaikka (Sinkkonen & Tervonen-Arnkil 2015, 152-153). Valmistelutoimenpiteitä sijaishuoltopaikan muutoksessa tai huostaanotossa ei voi koskaan siirtää viranomaisorganisaation ulkopuolelle, koska näihin toimenpiteisiin sisältyy erityisen paljon julkisen val- lan käyttöä. Toisin sanoen laitoshuolto tai kolmas sektori ei voi koskaan valmistella tai tehdä edellä mainittuja päätöksiä, tämän kieltää perustuslain 124§ pykälä. (Araneva 2016, 303.)

Sosiaalityöntekijän on tunnistettava sijoitusprosessissa lapsen haasteet ja huostaanoton syyt, jotta hän pystyy rehellisesti arvioimaan sijaishuoltopaikan ja lapsen yhteensopi- vuutta. Sosiaalityöntekijän pitää ymmärtää ja ottaa vastuu siitä, että on rehellinen ja avoin koko tilanteesta valintaa tehdessä niin sijaishuoltopaikalle kuin myös lapselle ja tämän huollosta vastaaville henkilöille. (Sinkkonen & Tervonen-Arnkil, 2015, 152- 153.) Jos lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on estynyt tekemään päätöksen sillä hetkellä, kun päätös on tehtävä, tekee päätöksen silloin esimerkiksi työparina toiminut virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä tai johtava sosiaalityöntekijä. Sijaishuoltopaik- kaa valittaessa on myös sosiaalityöntekijän tuotava avoimesti esille lapsen haasteet ja käyttäytymisen piirteet. Erityisesti niistä asioista ja tekijöistä, jotka on tunnistettu riski- tekijöiksi sijoituksen onnistumisen kannalta, on puhuttava avoimesti ja rehellisesti asi- anomaisten kanssa. Tällöin sosiaalityöntekijä antaa myös sijaishuoltopaikalle mahdollisuuden ennakoida ja varautua mahdollisiin haasteisiin sijoituksen aikana. Sosiaalityön- tekijä voi myös luoda sijaishuoltopaikan ja muiden lasta auttavien tahojen kanssa toi- mintasuunnitelmaa riskitekijöiden suhteen ja parhaimmillaan välttää sijaishuoltopaikan muutoksen tulevaisuudessa lapsen kohdalla. (Sinkkonen & Tervonen-Arnkil 2015, 152- 153.) Sijoituksen onnistumisen yhtenä kriteerinä pidetään myös lapsen omaa kokemusta

(14)

sijoituksesta ja sijaishuoltopaikasta sekä erityisesti millä tavoin sijoitus muuttaa lapsen olemista ja aiemmin tottuja käyttäytymismalleja (Forsberg & Linnas 2004, 232).

Sosiaalityöntekijän tulee sijoituksen aikana tukea lasta hänen läheissuhteissaan kuin myös sijaishuoltopaikan sisäisissä suhteissa. Sosiaalisen kiinnittymisen arviointi on en- siarvoisen tärkeää koko sijoituksen aikana, koska tavallisen arjen, kuntouttamisen, hoi- tamisen sekä kasvattamisen lisäksi erilaiset ongelmat sosiaalisissa suhteissa voivat vaikuttaa lapsen motivaatioon sijoitusta kohtaan. (Pösö 2004, 204-211.) Sijaisperheen ja sosiaalityöntekijän pitäisi osata hyväksyä se, että vuorovaikutus lapsen biologisen lä- heisverkoston kanssa vaihtelee, riippuen esimerkiksi biologisten vanhempien terveyden- tilasta tai sijaislapsen psyykkisestä voinnista. Läheisverkoston, sijaislapsen ja sijaisperheen oma elämäntilanne vaikuttaa aina jollain tavalla keskinäiseen vuorovaikutukseen.

(Arkimies 2008, 44.) Tärkeintä on se, että jokainen ymmärtää kanssakäymiselle lapsen kanssa on oma aikansa ja paikkansa, eikä lapsi joudu aikuisten ihmisten väliin. Biolo- gisten vanhempien ja lapsen kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa sijaishuollon onnistumisen ja sen tarkoituksena on myös mahdollistaa lapselle hänen tarpeitaan vastaava tasainen arki (Forsberg & Linnas 2004, 232-233). Sijaishuolto on parhaimmillaan yhtei- sökasvattamista, missä jokainen lapsen lähipiiriin kuuluva aikuinen toimii lapsen edun mukaisesti pitäen lapsen tarpeet ja toiveet keskiössä. (Pösö 2004, 204-211.) Sijaishuol- lon suurimpia haasteita on pula sijaisperheistä, erityisesti niistä hyvistä ja ammattitaitoi- sista. Samaan aikaan huostaanottojen määrä on kasvanut merkittävästi. Tämän vuoksi yhä useampi lapsi sijoitetaan laitokseen perhehoidon sijasta, vaikka lapsi pärjäisi enemmän kuin hyvin perhehoidossa. Haaramäki Riitta on psykologi ja perhehoidon sosiaalityöntekijä, joka on tuonut esille, miten perheessä on eheyttämisen voima ja sen säännöt, rutiinit, pysyvyys ja keskinäinen kiintymys tarjoavat sijaislapselle tunteen kuu- lua johonkin ja olevansa tärkeä omassa yhteisössään. (Arkimies 2008, 51.)

(15)

2.2 Sijaishuoltopaikan muutospäätöksen sisältö ja juridiikka

1.3.2010 lastensuojelulaki muuttui niin, että kunnan viranhaltijalle tuli mahdollisuus tehdä sijaishuoltopaikan muutospäätös kiireellisen sijoituksen tai huostaanoton aikana.

Lastensuojelulain 45 § mahdollisti ennen 1.3.2010 kunnan viranhaltijalle oikeuden päät- tää sijoitetun lapsen olinpaikasta. Tämä kuitenkin aiheutti paljon epäselvyyttä ja tämän vuoksi asiaa selvennettiin, kun lastensuojelulakia säädettiin uudestaan. Saastamoinen (2010, 115-119) tuo esille sen, että sijaishuoltopaikkaa voidaan muuttaa kunnan viranhaltijan tekemällä päätöksellä tai hallintotuomioistuimen väliaikaisella määräyksellä.

Päätösvalta asiasta määrittää sen, saako päätöksen tehdä kuntatasolla vai tarvitaanko hallintotuomioistuimen päätös asiaan. Sijaishuoltopaikan muutospäätös voidaan joutua tekemään esimerkiksi viranhaltijan tai hallintotuomioistuimen huostaanottopäätöksen jälkeen. Laiho (2007, 158) korostaa sosiaalityöntekijän vastuuta siitä, että muutoksen perustelut ilmenevät kattavasti päätöksessä. Myös lastensuojelulain 50 § säätelee sijaishuoltopaikan muutokseen liittyviä sijoituskriteereitä. Sosiaalityöntekijän tulee päätöstä tehdessäkin ymmärtää ja kiinnittää huomiota siihen, millaisia tunteita paikan vaihtami- nen herättää lapsessa.

Lastensuojelulain 20 §:ssä säädetään siitä, että lapsen oman mielipiteen selvittäminen ja kuulluksi tulemisen mahdollisuus tulee antaa myös sijaishuoltopaikan muutospäätöstä tehdessä. Mielipide ja kuulluksi tulemisen mahdollisuus koskee myös lapsen huoltajia ja niitä henkilöitä, jotka ovat vastanneet välittömästi lapsen hoidosta ja huolenpidosta ennen sijaishuoltopaikan valmistelua. Kuulemiset suoritetaan kaikilla edellä mainituille taholle niin kuin hallintolain 34 §:n 1 momentissa säädetään. Kuulemisia ei välttämättä pystytä aina järjestämään olosuhteiden pakosta. Tällaisia syitä on esimerkiksi, jos lapsi ja kuultavana olevalla henkilöllä ei ole minkäänlaista yhteydenpitoa keskenään, eikä kuulemisen oleteta vaikuttavan asian selvittämiseen. Jos kuultavaan yhteystietoja ei saada selville asianmukaisesta selvittelystä huolimatta tai jos kuuleminen aiheuttaa va- kavan vaaran lapsen turvallisuudelle, kasvulle ja kehitykselle. Saastamoinen (2010, 120-121) toteaakin, miten sosiaalityöntekijän tulee arvioida tällaisissa tilanteissa, onko kuulematta jättäminen välttämätön toimenpide, jolla lapsen etu asiassa toteutuu. Kuu- lemisen ja kuulematta jättämisen kirjaukset pitää olla tarkat ja juuri sellaiset kuten kuul-

(16)

tavat ovat asian ilmaisseet tai jos ei ole kuultu on sen tultava selkeästi esille päätökses- sä. Lainsäädäntö tai sijaishuollon toimintaprosessit eivät kuitenkaan muodosta lastensuojelussa tai sijaishuoltopaikan muutoksessa tapahtumaketjun ydintä vaan se rakentuu kaikkien asianosaisten kokemuksista, identiteeteistä ja elämästä. Nämä edellä mainitut asiat ovat punoutuneet yhteen yhteiskunnallisten interventioiden kanssa, kuten huostaanoton. (Pösö 2007, 66.)

Pro gradu- tutkielmani aineisto muodostuu sijaishuoltopaikan muutospäätöksistä, jonka vuoksi on tärkeää tuoda esille, miten kyseinen päätös on teknisesti rakennettu Effica- tietojärjestelmään. Päätöstä valmisteleva sosiaalityöntekijä joutuu selvittämään sijaishuoltopaikan muutoksen tarpeellisuuden avatessaan päätöksen järjestelmään. Päätökses- sä on henkilötietojen ja huostaanottojen sekä aikaisempien sijoitusten jälkeen seuraa- vanlainen otsikko:

---” Selvitys siitä, miten sijaishuoltopaikan muuttaminen edistää lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia tulevaisuudessa lapsen edun mukaises- ti”.

Toisena alaotsikkona on taas:

---” Lapsen tuen tarve, tarvittavat palvelut ja niiden järjestäminen sijais- huollon aikana”.

Tässä kohdassa asiaa valmistellut sosiaalityöntekijä tuo asian osaisille tietoon, kuinka lapsen tarvitsevat tuen tarpeet ja palvelut on suunniteltu järjestettävän uudessa paikassa tai on järjestetty ennakoivasti.

Kolmantena kohtana on:

---”Arvio lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuuksista ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen”.

Neljäntenä alaotsikkona on:

---”Sijaishuollon arvioitu kesto ja seuraavan asiakassuunnitelmaneuvottelun ajankoh- ta”.

Lisäksi Effica-tietojärjestelmässä olevassa päätöspohjassa on vielä kuvaukset, kuinka lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpitoa tullaan toteuttamaan uudessa sijaishuoltopaikassa ja asianosaisten kuulemisen ja mielipiteen selvittäminen sijaishuoltopaikan muutoksessa. Edellä mainittujen alaotsikoiden perusteella kaikille asianosaisille ilmaistaan

(17)

päätöksessä, miksi uusi paikka on lapsen edun mukainen ja miksi esimerkiksi lasta ei voida sijoittaa hänelle läheisten henkilöiden luokse. Hallintolaissa (434/2003) on myös säädetty siitä, että sijaishuoltopaikan muutospäätös annetaan todisteelliseksi tiedoksi kaikille, jotka ovat asiaan osallisia. Sosiaalitoimen pitää huolehtia siitä, että päätös annetaan todisteelliseksi tiedoksi kaikille asiaan osallisille, vaikka heitä ei olisi kyseisessä päätöksessä kuultu. Sijaishuoltopaikan muutospäätös on valituskelpoinen ja siihen voi hakea muutosta ensiksi hallinto-oikeudesta ja jos ei ole tyytyväinen hallinto-oikeuden päätökseen voi asian viedä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. (Saastamoinen 2010, 120 – 121.)

Sosiaalitoimi voi joutua tekemään lapselle sijaishuoltopaikan muutoksen myös silloin kun lapsen huostaanotosta on tehty hakemus ja tämä on vireillä hallintotuomioistuimes- sa. Jossain huostaanottotilanteissa voi käydä myös niin, että sijaishuoltoon sijoitetun lapsen sijaishuoltopaikkaa joudutaan muuttamaan sinä aikana, kun huostaanotto on vie- lä käsittelyssä hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tällöin sijaishuoltopaikan muutospäätöstä tekevän sosiaalityöntekijän tulee ilmoittaa kyseisestä pää- töksestä välittömästi edellä mainituille tahoille. Jos tätä ei tehdä ei tuomioistuin tiedä asiaa ratkaistaessa sijaishuoltopaikan muuttamispäätöksestä tai siitä, millainen vaikutus sijaishuoltopaikan muutoksella on itse huostaanottohakemukseen, joka voi olla hyvinkin merkittävä tieto asiaa ratkaistaessa. (Saastamoinen 2010 115-119.) Sijaishuoltopaikan muutos on kaikissa sijaishuollon tilanteissa hyvin lainsäädäntökeskeistä (Räty 2010, 242). Sijoitettua lasta ei voida siirtää uuteen sijaishuoltopaikkaan ilman sijaishuoltopaikan muutospäätöstä, jonka on tehnyt viranhaltija tai hallintotuomioistuin. Kuntasektoril- la sijaishuoltopaikan muutospäätöksen tekee sosiaalihuollon johtava sosiaalityöntekijä tai hänen määräämänsä viranhaltija, päätöksen valmistelee pääsääntöisesti aina lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. (Saastamoinen 2010, 115-119.) Sosiaalityön toimin- taperiaatteisiin kuuluu kiinteästi normien ja lakien lisäksi ammattieettiset periaatteet, jotka muodostuvat niin etiikasta kuin moraalisäännöistä. Moraaliset käytännöt ovat tu- losta erilaisista moraalisäännöistä, jotka taas ovat rakentuneet valtion sosiaalipolitiikas- ta, kuntien ja kaupunkien omista säännöistä sekä työntekijöiden ja organisaatioiden omista toimintatavoista ja käytännöistä (Huuskonen, Korpinen & Ritala-Koskinen 2010, 322-323). Sijaishuoltopaikan muutoksessa kuin myös koko lastensuojelussa tehdyssä

(18)

työssä pyritään kunnioittamaan kaikkien asianosaisten oikeuksia ja tunteita (Bardy 2009, 41).

2.3 Sijaishuoltopaikka muutoksen toimintaprosessi

Sijaisperhe systeeminä ja kokoonpanona on moninainen ja sen rakentumiseen vaikuttavat hyvin monet tekijät ja tapahtumat. Ensisijaisesti sijaisperhe itse päättää, milloin ja mihin perheen tilanteeseen sijaislapsi on tervetullut. Toisin sanoen sijaisperheen elä- mäntilanne ja perherakenne on olemukseltaan annettua ja sitä ei voida muovata toisen- laiseksi. Valkonen (2014, 14-15) tuo esille, miten vaikutus mahdollisuudet ovat rajatto- mia sen suhteen, millaista sijaisvanhempien arki ja ajatukset sijoituksesta on sijaislapsen saapumisen jälkeen. Tämä on merkittävä asia ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityön- tekijän on tiedostettava tämä ja pidettävä mielessä koko lapsen sijoitusprosessin ajan.

Sijoitusprosessissa sijaisvanhemmat saavat osaksi uuden perherakenteen ja sijaislapsen tulemisen sekä olemisen, kun taas sijoitetun lapsen vanhemmat ja sukulaiset saavat sijoituksen keston ajan sosiaalitoimen tuen sekä tarvittaessa muuta tukea. Sijaisvanhem- mat pystyvät itse vaikuttamaan ilman ulkopuolista tukea ja ulkopuolisen tuen kanssa omiin ajatuksiinsa ja toimintatapoihinsa sijaislapsesta ja hänen mukanansa tulevista ihmisistä (Valkonen 2014, 14-15).

Perhesijoitukseen tulevilla lapsilla on yleensä hyvin rikkonainen menneisyys ja he ovat kokeneet erilaisia menetyksiä ja heillä voi olla kehityksen riskitekijöitä sekä jopa trau- moja. Usein perhesijoitukseen tulevalla lapsella on takana jo enemmän kuin yksi sijoitus ja hän on voinut olla useammassa sijaishuoltopaikassa. Turvattomuus ja elämän en- nakoimattomuus ovat olleet lapsen arkipäivää ja lasta hoitavat aikuiset ovat voineet vaihtua tiheästikin. Menneisyyden tapahtumat ovat voineet luoda lapselle vääristyneen kuvan itsestään ja muista. Lapsen odotukset häntä hoitavaa aikuista kohtaan ovat täysin toisenlaiset, kuin sellaisella lapsella, joka on saanut häntä hoitavalta aikuiselta huolenpidon, hoidon ja kasvatuksen. (Koisti-Auer 2008, 22.) Oikeanlaisen sijaishuoltopaikan valitseminen lapselle onkin aina vaikea tehtävä sosiaalityöntekijälle, koska sijaishuoltopaikan tulisi täyttää kaikki ne lapsen tarpeet huolenpidon ja hoidon lisäksi, mitkä ovat tulleet esiin sijaishuoltoa koskevassa päätöksessä. Sijaishuollon sosiaalityöntekijän pi-

(19)

täisi pystyä työskentelemään huostaanotetun lapsen kanssa yhdessä niin, että hän oppisi tuntemaan lapsen hänen ominaisessa ympäristössään. Eronen (2013, 82) tuo esille, miten työskentely jokaisen lapsen kanssa on yksilöllisistä ja lapsen omat verkostot myös tuovat oman lisänsä työskentelyyn ja yhteistyöhön lapsen kanssa. Ammatillinen rauhal- lisuus ja viisaus sekä rautainen käytännön kokemus ja hyvä kuuntelutaito ovat tärkeitä ominaisuuksia huostaanotetun lapsen asioissa työskentelevällä sosiaalityöntekijällä.

Sosiaalityöntekijän tulee tunnistaa ja kiinnittää huomiota lapsen yksilöllisiin tarpeisiin ja erityisiin tarpeisiin, esimerkiksi koulunkäynnin tai harrastusten suhteen. Sosiaalitoimi ei pysty yksin saamaan kaikkea edellä mainittua tietoa ja tämän vuoksi yhteistyö lapsen ja hänen perheensä kanssa on ensiarvoista, kun valitaan lapselle sopivaa sijaishuoltopaikkaa (Saastamoinen 2010, 103). Sijaisperhe tarvitsee oman työrauhan sijaislapsen kanssa ja yleisesti yksi suurimmista työrauhan takaajista ja siihen vaikuttamiseen on lapsen biologiset vanhemmat ja läheisverkosto. Viisas ja toimiva vuorovaikutus lapsen läheisverkoston ja erityisesti biologisten vanhempien kanssa on yksi tärkeimmistä sijoituksen onnistumisen lähtökohdista (Arkimies 2008, 44). Lapsen sijaishuoltopaikan tulisi kunnioittaa lapsen biologisia vanhempia ja tukea lapsen yhteydenpitoa heihin, jotta yleinen ilmapiiri pysyisi lapsen kannalta parhaana mahdollisena. Lapsen on melkein mahdotonta asettua sijaishuoltopaikkaan, jos biologiset vanhemmat ja lapsen lähipiiri ei anna hänelle lupaa kiintyä häntä hoitaviin ihmisiin ja kotiin. (Forsberg & Linnas 2004, 232 - 233.)

Sijaisvanhemmat eivät voi räätälöidä sijaislapselle erilaisia ominaisuuksia tai ilmoittaa, minä päivänä ovat valmiita ottamaan lapsen perheeseensä. Sijaisvanhemmaksi ryhtyvän on siedettävä paljon yllätyksiä ja epävarmuustekijöitä, joihin he voivat vaikuttaa omalla käytöksellänsä. Toisaalta myös sijaisvanhemmat hyppäävät jokaisen sijoitetun lapsen kanssa kohti tuntematonta ja asettavat itsensä ja perheensä systeemin armoille. Sijais- vanhemmat pohtivat ajoittain myös sitä, voivatko he kieltäytyä heille tarjotusta lapsesta, jos jo alussa tuntuu siltä, ettei kemiat ja osaaminen kohtaa vai menettävätkö he tällöin paikkansa sijaisvanhempina. Tällaisissa tapauksissa sijaisvanhemmilla on suuremmat paineet, ja pelko sijoituksen onnistumisen kannalta ja he epäilevät herkemmin omaa osaamista ja ammattitaitoaan konflikti ja ristiriita tilanteissa. (Ala-Luhtala, Lottes &

Valkama 2014, 19.) Sopivan sijaisperheen löytymisen ydin on löytää lapselle sopiva perhe, eikä esimerkiksi toisin päin. Usein lapsi ja hänen historiansa on paperilla, joiden

(20)

avulla sijaisperhe päättää ottavatko lapsen heille vai ei. (Arkimies 2008, 52.) Sijaisper- heille on oikeus valita millaisen lapsen he ottavat osaksi perhettään, mutta toisaalta valinta on periaatteellinen ja käytännössä erilainen. Tärkeätä on ymmärtää, että sijaislapsi voi aloittaa oireilun vasta sitten, kun tuntee olonsa turvalliseksi. Lapsi haastaa sijaisvan- hempiaan siinä vaiheessa, kun tietää voivansa rauhassa kokeilla rajojaan ja luottaa ai- kuisen pysyvän hänen rinnallaan (Arkimies 2008, 29). Perhehoitajalla voi olla enintään neljä sijaishuollossa olevaa lasta hoidettavanaan, mukaan lukien perhehoitajan kanssa samassa taloudessa asuvat alle kouluikäiset lapset (Saastamoinen 2010, 9). Sijaisvan- hemmaksi valmistautuminen ja valmistuminen on monisyinen, eripituinen ja hyvin yk- silöperusteinen matka. Tämän matkan varrella voi sattua mitä vain ja asiat voivat muut- tua jopa tunnissa aivan täysin toisenlaisiksi. (Valkonen 2014, 14-15.) Toisaalta kukaan ei välttämättä pysty nopean aikataulun, työpaineen ja ajanpuutteen vuoksi tutustumaan lapseen huolella ja pohtimaan millainen hän on papereiden takaa ja minkälainen sijaisperhe olisi hänelle paras mahdollinen. Myös sijaisperheiden vähäisen määrän huomioon ottaen ei sosiaalityöntekijällä ole välttämättä varaa valita, vaikka olisikin mahdollisuus tutustua lapseen ja hänen toiveisiinsa sijaisperheestä. Sosiaalityöntekijä joutuu usein tekemään vaikeita ratkaisuja ja sellaisia, jolloin pitää valita huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono.

Sijaishuoltomuoto määräytyy sen perusteella, mitkä ovat lapsen tarpeet ja sijaishuollon tavoitteet sijaishuoltoa koskevassa päätöksessä. Keskiössä on se, miten ja millaisessa perheessä lapsen kasvu ja kehitys sekä hoito ja huolenpito voidaan turvata. Tärkeätä on arvioida ja peilata kohtaako sijaisperheen kasvatusperiaatteet, motiivit sijaisperhetoi- minnassa, elämänhistoria ja -tilanne sekä yhteistyökyky sijoitettavan lapsen ja tämän biologisten vanhempien näkökulmasta. Onnistuneeseen sijoitukseen tarvitaan paljon aikuisten välistä hyvää ja rakentavaa yhteistyötä. (Koisti-Auer ym. 2004, 25.) Sosiaali- työntekijän näkökulmasta paras tilanne olisi se, että sijoitettavalle lapselle olisi tarjolla useampi sijaisperhe, mistä valita, ketkä heistä pystyisivät parhaiten huolehtimaan lapsesta hänen tarpeitaan edellyttämällä tavalla. Eronen (2013, 78.) tuo esille, että sijaishuollossa olevan lapsen sijoitusta tukevia asioita on tutkimusten perusteella erityisesti lapsen koko lähipiirin tuki sijoitukselle ja sijaishuoltopaikalle sekä myös lapsen oma sitoutuminen opiskeluun. Sijoituksen onnistumista hankaloittavat merkittävästi lapsen läheisverkoston elämänvaikeudet ja kuinka traumatisoitunut lapsi on sijoituksen alkaes-

(21)

sa. Myös lapsen opintoihin sitoutumattomuus ja muut psyykkiset haasteet on todettu uhkaksi sijoituksen onnistumisen suhteen.

Sijoitettavan lapsen sijaishuoltopaikan muutoksia pitäisi välttää, tämän vuoksi sijaishuoltopaikan valintaa on pohjustettava, järjesteltävä ja harkittava erityisen huolellisesti sosiaalitoimessa. Toistuvat sijaishuoltopaikan muutokset aiheuttavat lapselle turvatto- muuden ja epäonnistumisen tunteita sekä pahimmillaan vahingoittavat lapsen kehitystä ja kasvua. (Saastamoinen 2010, 102.) Sijaishuollon pitäisi tuoda lapselle parhaimmillaan vakautta ja jatkuvuutta erityisesti lapsen elämänmuutostilanteissa, jotka johtuvat lapsesta itsestään ja hänen kehityksestään tai lapsen verkostojen ja lähipiirin muutoksista (Eronen 2013, 78). Viranomaisten hyvät yhteistyötaidot sijoitettavan lapsen, hänen vanhempiensa tai muiden hänen huollostansa vastaavien henkilöiden kanssa antavat mahdollisuuden siihen, että sijoituksella voidaan päästä sille asetettuihin tavoitteisiin (Koisti-Auer ym. 2004, 47 – 50).

Harvoin lapsen sosiaalityöntekijä tietää kaiken sijoitetusta lapsesta ja vastuu on myös sijaisperheellä. Tärkeätä on, että sijaisperhe tutustuu perusteellisesti ennen pitkäaikaista sijoitusta kaikkiin papereihin, jotka koskevat sijoitukseen tulevaa lasta. Toisaalta on hyvä tiedostaa, että lapsen asettuessa ja tuntiessaan olevansa turvassa, voi esiin tulla erilaisia lapsen elämänsä aikana kokemia ikäviä asioita. Sijaisperheitä kannustetaankin tarkastelemaan lasta kaiken paperi ja lausuntopinojen takaa, eikä antamaan pelolle val- taa (Arkimies 2008, 29). Sosiaalityöntekijän työtä helpottaisi, jos hänellä olisi jonkin- lainen kristallipallo, jonka avulla pystyisi arvioimaan kykenevätkö lapsen ympärillä olevat aikuiset tekemään yhteistyötä lapsen asioissa vai onko osapuolilla vaikeuksia hyväksyä sijoitusta ja toisiaan. Ongelmia voi syntyä puolin ja toisin. Sijaisvanhemmilla voi olla vaikeuksia ottaa lapsen vanhemmat mukaan heidän arkeensa ja taas vanhempien voi olla vaikea luovuttaa lapsen pääasiallista hoitoa ja huolenpitoa heille tuntemat- tomille sijaisvanhemmille. (Koisti-Auer ym. 2004, 47-50.) Kummassakin vaihtoehdossa suurin kärsijä on sijoitettu lapsi, pahimmillaan tilanne näyttäytyy hänelle niin, ettei hä- nellä ole oikeutta omaan taustaan ja sijaisperhe taas voi joutua yllättäen liiallisten pai- neiden alaisiksi ja päätyä irtisanomaan toimeksiantosopimuksen. Usein tällaisissa tilanteissa sijoitettu lapsi voi pohtia aiheuttaneensa itse omalla toiminnallaan sen, ettei edes

(22)

sijaisperhe halua olla hänen kanssaan tai hän on tehnyt jotain pahaa. Sijaislapsen arjen haastava toiminta voi olla seurausta pahasta olosta, joka voi johtua siitä, ettei hänen ympärillään olevien aikuisten yhteistyö toimi. Häpeä ja salailu ovat sanoina pieniä, mutta tunteina isoja. Koisti-Auer ym. (2004, 24) korostavat miten taitavia lapset ovat tun- nistamaan sen, jos aikuiset ympärillä salailevat häneen liittyviä asioita, vaikka eivät täysin ymmärtäisivätkään mistä on kyse. Nopeasti salailu aiheuttaa kaikissa asianosai- sissa jonkinlaista pelkoa ja ehkä häpeää, joka voi pahimmillaan kääntyä vakavaksi ah- distukseksi. Lapsi haluaa pääsääntöisesti olla aina lojaali omille vanhemmillensa. Si- jaisperheen yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin osata keskustella avoimesti vai- keistakin asioista heille sijoitetun lapsen kanssa. Pitää ymmärtää, että lapsen tullessa sijaisperheeseen on se aina jonkinasteinen menetys itse lapselle. Kuitenkin jokaisella lapsella oikeus kehittyä ja kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa hän saa osakseen ar- vostusta, huolenpitoa ja suojelua ympärillä olevilta aikuisilta. (Arkimies 2008, 18.)

2.4 Perhehoito lapsen sijaishuoltomuotona Suomessa ja muissa Pohjoismaissa

Perhehoito on määritelty Suomen sosiaalihuoltolaissa, jonka mukaan se on lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä lapsen pri- määri kodin ulkopuolella yksityiskodissa (Saastamoinen 2010, 7). Vuoden 2012 alussa perhehoitolakia muutettiin niin, ettei sijaisperheeksi voi enää ryhtyä ilman asianmukaisesta ennakkovalmennusta (Perhehoitolaki 263/2015). Perhehoitajia kutsutaan sijais- vanhemmiksi ja he suorittavat ennen toimeksiantosopimusta ennakkovalmennuksen.

Perhehoitajalta ei vaadita soveltuvaa ammattitutkintoa vaan tärkeintä on hänen oma tahtonsa ja halunsa sekä henkilökohtaiset ominaisuudet, jotka tukevat hänen olevan soveltuva sijaisvanhemmaksi. (Räty 2015, 494.) Kodinomainen hoito, perusturvallisuuden edistäminen, sosiaalinen kehitys ja tukeminen läheisiin ihmissuhteisiin ovat asioita, joita perhehoidossa olevalle lapselle tarjotaan. Kaikilla perhehoitajilla on perhehoitajalain mukaisesti toimeksiantosopimus, jossa on määritelty heidän antamansa sijaishuolto.

(Saastamoinen 2010, 8.) Toimeksiantosopimuksessa määritellään sijaisvanhemmille maksettavasta palkkion määrästä ja suorittamisesta sekä perhehoidon käynnistämisestä aiheutuvien kulujen ja perhehoidossa olevan lapsen käyttövarojen maksamisesta (Räty 2015, 494). Suomen sosiaalihuoltolaissa mainitut perhekodit ovat perhehoitoa antavat kodit, jotka ovat perhehoitajalaissa tarkoitetut kunnan tai kuntayhtymän hyväksymät

(23)

sijaiskodit sekä yksityiskodit, joille aluehallintovirasto on myöntänyt luvan harjoittaa ympärivuorokautista perhehoitoa. Tärkeätä on ymmärtää ja huomioida, että toimeksian- tosuhteessa olevaan perheeseen sijoitetulle lapselle tarjotaan tavanomaisen perheen kas- vuympäristö ei laitosmaista. Luvan saaneissa perhehoidon yksiköissä on sijaisvanhemmat, joilla on soveltuva ammattitutkinto ja heidän lisäkseen yksikössä työskentelee pal- kallisia työntekijöitä. (Saastamoinen 2010, 7-8.)

Pohjoismailla on hyvinkin erilaiset lait ja säädökset sijaishuollon perhehoidon suhteen.

Ruotsissa ei vaadita sijaisperheiltä minkäänlaista valmennusta, mutta sosiaalilautakunta seuraa sijoituksen onnistumista ja lapsen tuen tarpeen toteutumista sekä järjestää tarvittaessa sijaisperheille ohjausta ja koulutusta. Ruotsalaiset sijaisperheet ovatkin tuoneet esille, etteivät he saa riittävästi tukea työhönsä. Ruotsissa sijaisperheiden valvominen on kuntien vastuulla, mutta siitä ei ole tarkemmin säädelty laissa. Tanskassa taas sijaisper- heiltä vaaditaan ennen lapsen sijoittamista viikon mittainen peruskurssi, jossa sijaisperhe perehtyy lapsen yksilöllisiin tarpeisiin ja mahdollisiin oireisiin, mutta muuten sijaisperhe valmennusta ei tarjota. Kunnan vastuulla on sijaisperhetoiminnan valvominen ja organisointi. Norjassa sijaisvanhemmat koulutetaan pääsääntöisesti PRIDE- valmennuksen avulla, mutta myös läheisperheille on oma koulutuksensa. (Heino & Sä- les 2017, 27-28.) Suomessa taas oheishuoltajuudet ja sukulaissijoitukset voivat tapah- tua, ilman sosiaalitoimen mukana oloa. (Räty 2015, 494.) Norjassa valtio vastuulla on organisoida ja vastata sijaisperhe toiminnasta, kuten perheiden rekrytoinnista ja koulu- tuksesta. Sijaishuoltoon siirretylle lapselle nimetään kunnan lastensuojeluviranomaisen toimesta valvoja, joka toimii lapsen tukihenkilönä sijoituksen aikana ja kirjoittaa myös seurantaraportteja sijoituksesta. Islannissa sosiaaliviranomainen valvoo sijaisperheitä ja tapaa vähintään kerran vuodessa sijoitettua lasta, mutta keskushallinto vastaa sijaisperheiden saatavuudesta, kun taas valtio avustaa kuntia sijaisperheiden rekrytoinnissa ja hyväksymisessä. Sosiaaliviranomainen valvoo sijaisperheitä ja tapaa vähintään kerran vuodessa sijoitettua lasta, mutta keskushallinto vastaa sijaisperheiden saatavuudesta, kun taas valtio avustaa kuntia sijaisperheiden rekrytoinnissa ja hyväksymisessä. (Heino

& Säles 2017, 27-28.) Yhdysvalloissa sijaisperheiden lupavaatimukset vaihtelevat osa- valtioiden välillä. Yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että lisensoitu sijaisvanhempi on suorittanut tarvittavan koulutuksen, hänen taustansa on tarkistettu ja lastensuojelun sosiaalitoimessa on arvioitu hänen sopivan sijaisvanhemmaksi. Lisensoitu sijaisvanhempi saa hoitaa sellaista lasta, joka on valtion laillisessa huostassa joko pysyvästi tai väliai-

(24)

kaisesti. Yhdysvalloissa on saatu epävirallisia viitteitä siitä, että maassa olisi lisääntynyt luvanvaraiset sijaisperheet, mutta toistaiseksi aiheesta ei ole empiirisesti validia tutki- musta. (Repp & Geiger 2018.)

Suomessa perhehoitajat eivät ole heille sijoitettujen lasten huoltajia, vaan lasten huolenpidosta ja hoidosta on aina vastuussa sosiaalitoimi (Lastensuojelulaki 2007/417). Islan- nissa huostaanotto mahdollistaa myös lapsen huoltajuuden siirtymisen viranomaisille ja biologiset vanhemmat menettävät päätäntävaltansa lapsen asioissa paitsi tapaamisissa koskevien asioiden suhteen. Norja poikkeaa muista Pohjoismaista sen osalta, että sen sosiaalilautakunta voi halutessaan kieltää biologisia vanhempia tapaamasta lastaan ja päättää lapsen vanhempien huoltajuuden, jolloin sijaisperhe voi halutessaan adoptoida lapsen. Tanskassa ja Ruotsissa käytetään yhtenä sijoitusmuotona myös lapsen ja vanhemman sijoittamista perhehoitoon. (Heino & Säles 2017, 27-28.) Suomessa on myös mahdollista sijoittaa lapsi ja vanhempi yhdessä sijaisperheeseen. Tällaiseen voidaan päätyä lastensuojelun avohuollossa, jolloin kyse on kuntouttavan perhesijoituksen tuki- toimesta. Sijaishuollon puolella esimerkiksi lapsen kotiuttamisen onnistumisen turvaa- miseksi voidaan yhtenä perheen yhdistämisen tukitoimena kokeilla sijoitetun lapsen vanhemman sijoittamista myös määrätyksi ajaksi sijaishuoltopaikkaan vanhemmuuden tukemiseksi. Suomen lastensuojelussa käytetään harvakseltaan kuntouttavaa koko perheen perhesijoitusta. (Perhehoitoliitto 2020.)

Lapsen etu ja turvallisuuden tunne kaikilla osapuolilla ovat perhehoidon toiminnan kulmakiviä. Perhehoito ei ollut 2000-luvun alussa suosituin sijoitusmuoto vaan lapsia sijoitettiin enemmän laitoksiin verrattuna muihin Pohjoismaihin. Perhehoitoon ja erityisesti ammatilliseen perhehoitoon on vaikuttanut myös yleinen markkinoituminen ja ket- juajattelu sijaishuollon toimikentällä. Useampi sijaishuoltopaikka toimii isomman ket- jun alaisuudessa ja pienet ammatilliset perhehoidon yksiköt ovat jo harvinaisuuksia.

Toisaalta perhehoito on lisääntynyt lastensuojelulainsäädännöstä johtuvan muutoksen myötä. Suomessa järjestöt ovat ottaneet merkittävän osan perhehoidon järjestämisestä.

Suurimmat ja tunnetuimmat järjestötoimijat ovat Pelastakaa Lapset ry, SOS-lapsikylä ja Nuorten ystävät. Näistä jokaisella on hieman omanlainen tapa valmentaa tulevia perhehoitajia sekä työskennellä sijoitusprosessin alussa ja sen aikana tarjoamalla neuvontaa, ohjausta ja tukea. Sijaishuollon kenttä on ollut viimeiset vuodet hyvin vetovoimainen ja yritykset ovatkin havainneet markkinaraon, jonka vuoksi alalle on tullut paljon uusia

(25)

yrittäjiä, mutta kaikkien toiminnan sisällöstä ei ole tarkkaa tilastollista tietoa. (Heino &

Säles 2017, 43.)

Perhehoidon ja laitoshuollon lisäksi olemassa on ammatilliset perhekodit, joita voisi kutsua edellä mainittujen sijaishuoltopaikkojen välimuodoksi. Ammatillisessa perhekodissa osa hoitajista voi asua perhekodissa tai kukaan heistä ei asu kyseissä yksikössä.

Yhteistä ammatillisille perhekodeille on se, että kaikilla työsuhteessa olevilla pitää olla soveltua ammattitutkintoa tai muu soveltua koulutus. (Saastamoinen 2010, 10.) Amma- tillisten perhekotien toiminta perustuu taas erilaisiin lakeihin ja niiden perustamiseen tarvitaan aina toimintalupa, vaikka ne toimivatkin yksityisinä yrityksinä. Toimintaluvan myöntää yrityksellä aluehallintovirasto (Heino & Säles 2017, 18, 23, 43). Perhekodissa voi olla enintään kuusi lasta hoidettavana, jos perhekoti on määritelty toimimaan sosiaalihuoltolaissa määriteltynä perhekotina. Hoidettavien lasten määrään lasketaan mukaan myös perhekodin vanhempien kanssa samassa taloudessa asuvat muut alle kouluikäiset lapset sekä muut perhekodissa hoidettavat henkilöt. Ammatilliseen perhekotiin usein päädytään sijoittamaan sellaisia lapsia, joiden hoidon ja huolenpidon arvioidaan olevan liian haasteellista sijaisperheelle. Laitoshoidossa on olemassa myös laitoksenomaisia perhekoteja, jotka voivat toimia samalla tavalla kuin laitokset ja näitä yksiköitä sitoo laitoshoidon lait ja rajoitustoimenpiteet. Nämä yksiköt ovat saaneet aluehallintovirastol- ta laitosluvan. (Saastamoinen 2010, 10.)

Ketola (2008, 32) tuo esille perhehoidon kentän olevan myös haasteellinen ja kirjava eri kuntien ja toimijoiden välillä. Perhehoitajat eivät ole samalla tasolla, esimerkiksi sijoituksen aikana tarjottavan tuen tai alkuvalmennuksen suhteen. Sijaisperheiden rekrytoin- tia ei Ketolan mukaan toteuteta suunnitelmallisesti ja aktiivisesti ympäri Suomea. Lain- säädäntö eri maiden välillä sijaishuollon perhehoidossa on erilainen, joka myös luo haasteita kansainväliselle tutkimukselle ja erityisesti perhehoidon kehittymisen seuraa- miselle. Pohjoismaiden lainsäädännössä lastensuojelun, sijaishuollon ja perhehoidon osalta on merkittäviä eroja, jotka esimerkiksi vaikuttavat tehtyjen sijoitusten tai sijaishuoltopaikan muutosten määrien seuraamiseen ja vertailuun. (Heino & Säles 2017, 23 - 25.)

(26)

2.5 Sijaishuoltopaikan muutoksista tehdyt aiemmat tutkimukset

Sijaishuollon muutoksia on Suomessa tutkittu vähän, mutta niiden määrä sijaishuoltopaikan muutoksiin huostaanoton aikana, vaikka niiden määrä on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta. Sijaishuollossa nämä päätökset ovat arki päivää ja huostaanotetun lapsen sosiaalityöntekijä joutuu pohtimaan muutokset tarpeellisuutta pahimmillaan yhden lapsen kohdalla useamman kerran sijoituksen aikana. Sijaishuoltopaikan muutoksista keskustellaan paljon lastensuojelun kentällä ja erilaisissa tilaisuuksissa, mutta silti tut- kimuskentälle aihe ei ole yksin rantautunut. (Laakso 2019, 4.)

Laakso (2019, 4-5) raportissa Lastensuojelun toistuvat sijoitukset ja monipaikkainen asuminen. Sijoitettujen nuorten näkökulmasta tuo esille, kuinka suomalainen lastensuojelu nojaa ja perustaa huostaanoton väliaikaiseksi ratkaisuksi sekä merkittäväksi tekijäk- si huostaanottoa valmisteltaessa ja sen aikana nousee perheen jälleenyhdistäminen ja huostaanoton aikana lapsen läheissuhteiden vaaliminen. Tämä tuo ristiriidan siihen, että usein huostaanotettujen lasten kasvuympäristö on ollut ennen sijoitusta repaleinen ja huostaanoton yhtenä tavoitteena on luoda lapselle turvallinen ja pysyvä kasvuympäristö.

Laakson aineistona on viisi nuorta, joilla on takanaan useita sijaishuoltopaikkoja. Nuo- ret kertovat Laaksolle haastattelun muodossa omin sanoin siitä, miksi sijaishuoltopaikkaa vaihdettiin ja mitkä tekijät johtivat siihen. Monipaikkaisen asumisen käsite on Laakson artikkelin lähtökohtana. Tutkimuksessa ilmeni, että sijaishuoltopaikan muutoksia tehdään sellaisille nuorille, joiden nuoruudessa on paljon erilaisia haasteita ja niistä muodostuu huonon kierteen ilmiö. Myös osattomuuden kokemukset, verkostojen vä- hyys ja viimeisempänä muttei vähäisempänä nuorten omat kokemukset yllätyksenä ta- pahtuvista sijaishuoltopaikan muutoksista. Laakson tutkimuksessa tulee näkyväksi se, kuinka lastensuojelun nuoret voivat pahimmillaan joutua vuorottelemaan useita kertoja eri sijaishuoltopaikkojen välillä ja karkaamisten määrän sijaishuoltopaikoista. Tutki- muksen otanta on pieni, mutta oman käytännön sosiaalityöntekijän kokemuksen perusteella uskallan sanoa sen olevan hyvinkin todenmukaista lastensuojelun ja erityisesti sijaishuollon arjessa.

Laakso (2013) on myös tutkinut sitä, miten huostaanoton valmisteluprosessin yhteydes- sä valitaan lapsen tarpeisiin sopiva sijaishuoltopaikka ja kuinka tämä päätöksenteko tapahtuu käytännössä sekä miten lapsen etu toteutuu. Tutkimuksessa merkittävänä koh-

(27)

tana on katseen kohdistaminen myös kuntien omiin linjauksiin, esimerkiksi kuntien vä- lillä on isojakin eroja siinä, kuinka huostaanotetulle lapselle valitaan sijaishuoltopaikka.

Toisessa kunnassa lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä hoitaa koko prosessin itse, kun taas toisessa kunnassa sijaishuoltopaikan organisointi vastuu on siirretty eri yksi- kölle, jonka työntekijät ovat keskittyneet sijaishuoltopaikkojen kouluttamiseen, ohjaa- miseen, valitsemiseen ja valvontaan. Käytännössä Laakso tuo esille omassa tutkimuksessa sen, miten eriarvoisessa asemassa sijoitetut lapset ovat eri kuntien väillä, koska esimerkiksi sijaishuoltopaikan valintaan voi kunnan linjauksen mukaan vaikuttaa talou- delliset puitteet, millä tavoin sijaishuoltopaikka hankitaan lapselle ja ylipäätänsä kuinka paljon erilaiset sijaishuoltoa määrittävät tekijät kunnassa vaikuttavat sen valintaan.

Laakso toteaakin, että kuntien organisatorististen ja rakenteellisten ratkaisujen ei pitäisi vaikuttaa lapsen tarpeita vastaavan paikan valintaan vaan niiden pitäisi enemmänkin olla tukena oikeanlaisen paikan valintaprosessissa. Tosiasiallisesti sosiaalityöntekijät joutuvat sijaishuoltopaikan valintatilanteissa ottamaan huomioon lapsen yksilöllisten tarpeiden lisäksi kunnan palvelujärjestelmän. Laakson tutkimuksen perusteella erilaisten organisatoristen muutosten seurauksena voidaan pahimmillaan unohtaa, kuinka vaativa ja yksilöllisiä piirteitä tunnistava ja huomioiva työtehtävä sijaishuoltopaikan valinta on sosiaalitoimessa.

Valkonen & Janhunen (2016) ovat koonneet katsaukseensa Tutkimustietoa, millä tavoin perhehoitoa voitaisiin kehittää. Tässä katsauksessa esille nousee myös se, ettei lastensuojelun palvelujärjestelmä kykene tällä hetkellä tarjoamaan sijoitetuille lapsille tasa- vertaisia palveluita. Sattumanvaraisuus nousee merkittävästi esille sijaishuollon lapsien palvelun saatavuudessa sekä työntekijöiden ja sijaishuoltopaikkojen vaihtuvuudessa.

Valkonen (2014) on tutkinut sijaisvanhemmuutta haastattelemalla sijaisvanhempia tai he ovat kirjoittaneet Valkoselle tunteistaan ja kokemuksistaan sijaisvanhempana. Tut- kimuksen aineistona oli 58 sijaisvanhemman haastattelu tai teksti. Tutkimuksessa ilmenee sijaisvanhempien kokevan vaikeaksi ja ongelmalliseksi sosiaalitoimen riittämättö- män tuen sijaisperheelle, sijoitetun lapsen biologisten vanhempien kanssa syntyvät yh- teistyövaikeudet ja sijoitetun lapsen käytöshäiriöt.

Timothy R-Broady ym. (2010) ovat tutkimuksessaan perehtyneet sijaisvanhemmuuden kokemukseen tekemällä fokusryhmähaastatteluita sijaisvanhemmille. Tutkimuksen nä- kökulma keskittyy siihen, miten sijaisvanhempien odotukset ja ennakkoasenteet kohtaa-

(28)

vat käytännössä. Haastattelu tulosten perusteella he päätyivät jakamaan sijaisvanhemmuuden kokemukset viiteen eri yleismaailmalliseen alueeseen, jotka ovat syntymäperhe (birth-family), motivaatio (motivation), viranomaisten vaikutukset (agency influences), läheisverkoston vaikutukset (relationship impacts) ja kiintyminen (attachment). Tutki- muksessa ilmenee, kuinka sijaisvanhemmat joutuvat tiedostaen ja tiedostamatta pinnis- telemään ja jopa taistelemaan omasta roolinsa ja sen hahmottamisesta sijoitetun lapsen elämässä. Tutkimuksen tuloksissa esille nostettiin jokaisen alueen sisältävän sekä posi- tiivisia että negatiivisia piirteitä sijaisvanhemmuudesta.

Brown & Bednar (2006) ovat tutkineet, mistä syistä sijaisvanhemmat päätyisivät lopet- tamaan lapsen sijaisvanhempana. Tutkimusaineisto koostui 50:stä sijaisperheestä. Syyt sijoituksen keskeyttämiselle olivat moninaiset. Suurimmiksi syiksi nousivat sijaisperheen altistuminen vaaralle lapsen tai tämän läheisverkoston toimesta, lapsen sopeutu- mattomuus sijaisperheeseen tai lapsen sellaiset käytöshäiriöt, joiden hoitamiseen ei sijaisvanhempien ammattitaito riittäisi. Sijaisvanhemmat toivat tutkimuksessa esille, miten lapsen haastavat terveysongelmat ja ongelmat sijoitusta organisoivan toimijan kanssa sekä useat sijaishuoltopaikan muutokset vaikuttaisivat negatiivisesti sijoituksen on- nistumiseen. Sijaisvanhempien omat terveysongelmat tai tuen puute muilta toimijoilta nousivat myös sijoituksen keskeyttämisen mahdollisiksi syiksi.

Arkimiehen (2008) teoksessa Terveisiä sijaisperheestä! tuo tarinoiden kautta näkyväksi sijaishuoltoa eri toimijoiden näkökulmasta käsin, kuten sijaisvanhemman, lapsensa sijaishuoltoon luovuttaneen vanhemman ja eri viranomaisten. Joensuu ja Sutinen teoksen Perheen suojassa- Miten onnistua sijaisperheenä? tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja käyttöteorioita onnistuneeseen perhesijoitukseen ja tuoda esille perhesijoituksen mah- dollisia solmukohtia. Joensuu & Sutinen (2016) teoksen näkökulma painottuu koke- musperäiseen tietoon ja sen käytännön soveltamiseen.

MacGregor (2006) on tehnyt laadullisen tutkimuksen siitä, miten sijoitusta organisoivat toimijat voisivat motivoida, tukea sijaisvanhempia pysymään sijaisvanhempina. Tutki- mukseen osallistui 54 sijaisvanhempaa, jotka asuivat yhdeksässä eri Kanadan maakun- nassa. Tulokset osoittivat, että kaikkein motivoituneimpia sijaisvanhempia olivat luon- taisesti altruistisuuteen taipuvaiset yksilöt. He halusivat tarjota sijoitetulle lapselle pa- remman elämän ja jäädä tämän kanssa riittävän pitkäksi aikaa kotia. Tärkeimpiä tuki-