Lotta Luhtala
KERTOMUKSEN KESKIÖSSÄ ON ELÄIN
Veganismi, eläinfilosofia ja sukupuoli Anja Snellmanin Safari Club -romaanissa
Pro gradu -tutkielma Kirjallisuus Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta Osasto
Humanistinen osasto Tekijät
Lotta Luhtala Työn nimi
Kertomuksen keskiössä on eläin. Veganismi, eläinfilosofia ja sukupuoli Anja Snellmanin Safari Club -romaanissa
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Kirjallisuus Pro gradu -tutkielma x
4.4.2017 145 s.
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tarkastellaan vegaanilukijuuden positiosta Anja Snellmanin Safari Club -romaanista (2001) hahmottuvaa vega- nismin, eläinfilosofisten kysymysten sekä sukupuolen dynaamista ja intersektionaalista yhteenkietoutuneisuutta. Tutkielma edustaa poliit- tista, feministis-vegaanisen ja kriittisen eläintutkimuksen piiriin sijoittuvaa kirjallisuudentutkimusta. Teoreettis-metodologisena kehyksenä käytän eläinfilosofiaa ja kertomuksen teoriaa. Erityisesti hyödynnän retoris-eettistä ja feminististä kertomusteoria sekä Judith Fetterleyn (1978) vastustavaa lukemistapaa – sekä hieman zoonarratologiaa. Aineistoani luen intertekstuaalisesti (eko)feministisen Carol J. Adamsin The Sexual Politics of Meat -teoksen (1990/2010) kanssa.
Snellmanin Safari Clubin ohella olen hyödyntänyt runsaasti vertailuaineistoa, joka koostuu pääasiassa muusta vegaanitematiikkaa sisältä- västä kaunokirjallisuudesta. Käytännössä olen rajannut teokset siten, että niissä on ainakin yksi vegaanihahmo tai vegaanisuuden edusta- mia arvoja. Vertailuaineistoa etsiessäni huomasin – sen lisäksi että vegaaniteemainen kirjallisuus on marginalisoitua moninaisin keinoin – niistä suurimman osan osuvan hyvin kapeaan julkaisuajankohtaan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin.
Olen tulkinnut tämän juontavan juurensa 1990-luvulla tapahtuneeseen lokaalin ja globaalin vastakulttuurisen heräämisen tihentymään, jolloin muun muassa radikaali eläinoikeusliike rantautui Suomeen. Ajatustani tukee aikakauden eläinoikeusaihepiirin sanomalehtiuutisoin- teja tutkineen Pirita Jupin (2003, 2004) löytämät diskurssikategoriat. Huomasin että näitä lehtiuutisten eläinaktivismia käsitteleviä diskurs- seja voi lähes suoraan soveltaa kaunokirjallisuuden ja veganismin konteksteihin. Olen tarkastellut myös vegaaneihin itseensä kohdistuvia diskursseja, joita ovat tutkineen Matthew Cole ja Karen Morgan (2011) sekä Laura Wright (2015).
Kaiken kaikkiaan sekä mediadiskursseista että aineistoni romaaneista maalautuu sangen negatiivinen ja synkkä kuva veganismista. Fiktii- visille vegaaneille näyttäisi muodostuneen toistuvia, kaavamaisia esittämistapoja vuosituhannen vaihteen kaunokirjallisuudessa, joita myös Safari Club sekä heijastaa että uusintaa. Vaikka representaatiot, diskurssit ja artikulaatiot voitaisiin yhden teoksen kohdalla ohittaa, kuiten- kin toistuessaan kyseenalaistamattomana teoksesta toiseen ne muodostavat mielenkiintoisen ilmiön, joka kertonee enemmän yhteiskun- nastamme ja (valta)kulttuuristamme kuin vegaaneista itsestään.
Ei-ihmiseläimet kytkeytyvät tutkimukseeni niin veganismin, ekofeminismin, eläinfilosofisten kysymysten kuin mukautetun retoris- eettisen kertomuksen teorian kautta – ja todellakin, piiloiset eläimet voidaan nostaa ”kertomuksen keskiöön”. Eläinten elämät ja kuole- mat ovat monimutkaisesti kietoutuneet ihmisten elämiin, niin todellisuudessa kuin fiktiossakin. Retoris-eettisessä kertomuksen teoriassa kertomuksen katsotaan saavan merkityksensä, ei vain todellisen tekijän kynästä, vaan lukijan, tekstin ja tekijän synergisen vuorovaikutus- suhteen seurauksena (Phelan 1996). Lukijan osuus kerronnallisessa kommunikaatioprosessissa korostuu eettis-poliittisesti latautuneiden aihepiirien kontekstissa ja vegaaniteemaista fiktiota lukiessa syntyykin tulkintani mukaan ihmisten ja muiden eläinten tekstuaalisia koh- taamisia. Vegaanisuudella on tässä tärkeä funktio, sillä vegaanisuus ja vegaanihahmot tuovat hegemonisten arvojen ja käytänteiden ker- tomuksiin piilottamat eläimet valtakulttuurin näkyville.
Avainsanat
Veganismi, eläinfilosofia, etiikka, kirjallisuus, eläintarhat, eläinten oikeudet, kriittinen eläintutkimus, vastakulttuuri, diskurssi, feminismi, kertomuksen teoria, vastustava lukeminen
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty
Philosophical Faculty School
School of Humanities Author
Lotta Luhtala Title
Kertomuksen keskiössä on eläin. Veganismi, eläinfilosofia ja sukupuoli Anja Snellmanin Safari Club -romaanissa
Main subject Level Date Number of pages
Literature Pro gradu -tutkielma x
May 4th, 2017 145 p.
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Abstract
Through the position of vegan readership, the aim for this Master’s thesis is to analyze the intertwined and dynamic intersectional rela- tions between veganism, animal philosophy and gender, which can be found from the novel Safari Club by Anja Snellman (2001). The thesis situates itself within political, feminist-vegan and Critical Animal Studies related fields of Literature Studies. The theoretical- methodological frameworks for the thesis are animal philosophy and narrative theories. I am especially employing rhetorical-ethical and feminist narrative theories, as well as touching some zoonarratological notes. Along them, I am using Judith Fetterley’s (1978) method of resisting reading. Finally, I am reading the research novel intertextually with (eco)feminist Carol J. Adams’ The Sexual Politics of Meat (1990/2010).
Along with Safari Club, the thesis utilizes several comparison novels, which for the most part include vegan related thematics. I have chosen the novels based on each containing at least a vegan character or vegan values. While searching for the comparison novels I no- ticed – in addition of vegan themes in literature being marginalized in many ways – that most of them were published during a very short time frame around the year 2000.
I have interpreted the phenomena to have its roots within the condensation of counter-cultural awakening, which happened locally and globally during the 1990s. It was then, for example, when the radical animal rights movement took hold in Finland. My interpretation is backed up by research by Pirita Juppi (2003, 2004), who has analyzed newspaper articles about animal right activism from the era, and abstracting animal rights activism related discourse categories from them. I noticed that these categories could be, almost without changes, applied to the context of novels and of veganism. In addition, I have also studied discourses about vegans themselves noticed by Matthew Cole and Karen Morgan (2011), along with Laura Wright (2015).
Altogether, both in media discourses and in my research novels the images being painted of vegans and veganism are rather negative and gloomy. Within the vegan themed literature published around the millennium, there seems to have formed certain repetitive, formulaic representations of fictive vegans, of which Safari Club both reflects and renews. While the discourses, representations and articulations could be overlooked in a case of a single novel, the unquestioned repetition of the same images and discourses from novel to novel is an interesting phenomenon. I believe it tells more about our culture and society than of vegans themselves.
Non-human animals connect to my research through veganism, ecofeminism, animal philosophical questions and accommodated rhe- torical-ethical narrative theory – and indeed, the hidden and muted animals can be positioned into the centre of the narrative. The lives and deaths of non-human animals are interconnected with human lives in complex ways – both in real world and in fiction. A narrative is seen to gain its meaning, according to the rhetorical-ethical narrative theory, not only from a pen of an actual author, but from the synergic interactions of the reader, the text and the author (Phelan 1996). The role of the reader within the narrative communication process is highlighted in the context of ethically and politically loaded subjects. According to my interpretation, textual encounters be- tween human and non-human animals are formed within vegan themed literature. Veganism has a very important function in this con- text, as veganism and vegan characters will make visible the hidden and muted non-human animals from among the normative values and practices of the narrative, for the hegemonic culture to see.
Keywords
Veganism, animal philosophy, ethics, literature, zoo, animal rights, Critical Animal Studies, counter-culture, discourse, feminism, narra- tive theory, resisting reading
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkimusongelma ja -asetelmat ... 3
1.1.1 Tutkimusaiheen perustelu, merkitys ja relevanssi ... 3
1.1.2 Tutkimusaineiston rajaukset, teoreettinen viitekehys ja aiempi tutkimus .... 7
1.1.3 Työn eteneminen ... 9
1.2 Anja Snellman ja Safari Club ... 9
1.3 Veganismi ... 13
2 TEOREETTIS-METODOLOGISET MENETELMÄT JA KÄSITTEET ... 17
2.1 Eläinfilosofian ja sukupuolen intersektionaalisia suhteita ... 17
2.1.1 Länsimaisten eläinkäsitysten filosofis-historiallista rakentumista ... 18
2.1.2 Eläinfilosofian synty ja juuret ... 19
2.1.3 Feministinen eläinfilosofia ... 23
2.2 Kertomuksen teoriaa ... 26
2.2.1 Terminologiaa ja erontekoja... 26
2.2.2 Tekstuaalisesta kontekstuaaliseen, rakenteista eettisyyteen ... 28
2.2.3 Feministisestä kertomusteoriasta kohti synteesiä ... 30
2.2.4 Mies, nainen ja… eläin? ... 32
2.3 Keskeisiä käsitteitä ... 34
3 SAFARI CLUB VEGAANISTEN SILMÄLASIEN LÄVITSE ... 39
3.1 Vegaanilukijuus ... 39
3.2 Veganismiin mukautetut eläinoikeusjulkisuuden diskurssit ... 44
3.2.1 Demonisoiva diskurssi ... 49
3.2.2 Mitätöivä diskurssi ... 50
3.2.3 Kriminalisoiva diskurssi ... 52
3.2.4 Holhoava diskurssi ... 53
3.2.5 Legitimoiva diskurssi ... 54
3.2.6 Eksotisoiva diskurssi ... 56
3.2.7 Poliittinen eli eläinoikeusdiskurssi ... 58
3.3 Veganismin merkitykset, representaatiot ja funktiot ... 61
3.3.1 Äärimmäisen asketismin diskurssit ... 62
3.3.2 Vegaanisuuden representaatioita, stereotypioita ja ”konventioita” ... 64
3.3.3 Vegaanihahmojen funktiot: mustia hevosia ja muutoksen tuulia ... 67
4 EETTISYYS, ELÄINFILOSOFISET ARVOT JA ELÄIMET ... 71
4.1 Safari Clubin eettinen luenta ... 71
4.1.1 (Fiktiivinen) eläin, kirjallisuus ja kieli ... 72
4.1.2 Tekijä aktivistina – tekstuaalisia kohtaamisia ... 76
4.1.3 Suhde ruokaan, syömiseen ja eläimiin ... 79
4.2 Piiloiset mutta läsnäolevat eläimet ... 85
4.2.1 Ääni ... 85
4.3.2 Eläinten kerronnalliset funktiot ... 89
4.2.3 Katse ... 90
4.2.4 Spektakelisointi, etäisyys ja esineellistäminen ... 92
4.2.5 Eläinten kategorisointi ja arvottaminen ... 96
5 SUKUPUOLEN JA VEGANISMIN DYNAMIIKKAA SAFARI CLUBISSA ... 100
5.1 Sukupuolten rakentuminen ... 100
5.2 Eläinten käytön seksuaalipolitiikkaa ... 107
5.3 Intersektionaaliset toiseudet ... 113
5.4 Valta, väkivalta ja trauma ... 119
5.4.1 Erilaisia vallankäytön muotoja ... 119
5.4.2 Eläimiin kohdistuva (väki)valta ... 123
5.4.3 Raiskaus ja oman kehon omistusoikeus ... 126
5.4.4 Traumakerronta ... 129
6 YHTEENVETO ... 133
LÄHDELUETTELO ... 137
1 JOHDANTO
On elokuu 1997 ja miljöönä Ankkarock Vantaan Korsossa. Olin hiljattain julistautunut kas- vissyöjäksi, mutta festivaalitunnelmissa ostin kuitenkin grillimakkaran ja aloin tyytyväisenä syömään. Olin nälkäisenä unohtanut – todellakin unohtanut – olevani kasvissyöjä. Ystäväni tyrmistynyt ääni palautti minut todellisuuteen: ”Lotta! Sinähän olet kasvissyöjä!” Tapaus oli tietenkin kiusallinen ja nolo – mutta myös hauska. Armelias ajan hammas ei ole kalunnut kömmähdystäni ystävieni muistoista, vaan hyväntahtoinen piikittely jatkuu edelleen.
Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin on takanani saman verran kasvissyöntivuosia (joista 8 vegaanisia), jotka ovat olleet menestyksekkäämpiä kuin makkara-tapauksesta voisi päätellä. Oma elämäntapa, kokemukset ja ideologia ovatkin olleet innoittamassa sukupuolen, veganismin ja eläinfilosofian moninaisen yhteenkietoutumisen tarkastelua Anja Snellmanin Safari Club -romaanissa (2001). Työ on kriittisen eläin- ja vegaanitutkimuksen piiriin sijoit- tuvaa feministispainotteista kirjallisuudentutkimusta, jonka kontekstina on vegaanisuuden ar- vomaailma ja jossa eläimet otetaan vakavasti. Huomio kiinnitetään muun muassa siihen, kuinka häivyttämällä eläimet näkymättömiin, ihmiset – minä – voivat unohtaa grillimakkaran olleen joskus tuntoinen eläin. Ruoka on yllättävän henkilökohtaista ja yllättävän tiukasti sidot- tu kulttuurisiin sukupuolikonstruktioihin. Kuinka ironista, että pitelin tuolloin käsissäni juuri tirisevää makkaraa – tuota suomalaisten tosimiesten suosituinta vihannesta, jonka sukupuolit- tuneisuudesta ei tarvinne alkaa veistelemään akateemista(kaan) huumoria.
Samoihin aikoihin kun allekirjoittanut vietti nuoruusvuosiaan hilpeässä seurassa, sekä kansainvälisesti että kotimaassa kiehui. 1990-luku kokonaisuudessaan oli kriittisen vastakult- tuurisen heräämisen sekä ympäristö- ja eläinoikeustietoisuuden syvenemisen vuosikymmen.
Tutkimuksen aihepiiriin liittyen eläinoikeusaktivistien raamatuksi mainittu Peter Singerin teos Animal Liberation (1975) suomennettiin 1990 nimellä Oikeutta eläimille. Samana vuonna Ca- rol J. Adams julkaisi ekofeministisen The Sexual Politics of Meat -teoksen, jossa hahmoteltiin yhteyksiä eläinten ja naisten alistamisen välillä. Suomalainen Vegaaniliitto perustettiin 1993 ja radikaali Oikeutta Eläimille -järjestö 1995. Samana vuonna tehtiin Suomessa ensimmäiset, suurta mediakohua herättäneet turkistarha-iskut, jotka jatkuivat aina 2000-luvulle. Myös aka-
2
teeminen maailma reagoi 1990-luvulla ja esimerkiksi ympäristön ja kirjallisuuden monenlai- sia suhteita ja yhteyksiä tutkiva ekokritiikki sai jalansijaa kirjallisuustieteissä (Ks. Lahtinen &
Lehtimäki: 11; Heise 2006: 289–290).1990-luvulle osui siis voimakas ympäristön sekä eläin- ten hyvinvointiin ja oikeuksiin liittyvä monitahoinen vastakulttuurinen tihentymä (Konttinen 2003: 128; Peltokoski 2003: 94, 102, ks. myös Konttinen & Peltokoski 2004).
Vastakulttuurinen tihentymä heijastui myös mediaan, populaarikulttuuriin ja kirjallisuu- teen jossa viimeksi mainitun kentällä julkaistiin huomattava vegaani- ja eläinoikeusteemaisten romaaneiden aalto vuoden 2000 molemmin puolin. Päivänpolttavia turkistarha-, eläinoikeus- ja vegaaniaiheita popularisoitiin ja hyödynnettiin kaupallisesti niin aikuisten- kuin nuortenkir- jallisuuden raaka-aineina. Nuortenromaaneista voi mainita Kirsti Ellilän Emman ja sisäisen sankarin (2002), Tapani Baggen Suden hetken (1999) sekä Mika Wickströmin Vastakarvaan- romaanin (2002). Kaksi viimeistä käsittelevät eksplisiittisesti turkistarhausta:
Olimme matkalla kettutarhalle tekemään ekostaasia. – – Ketunhaju vei melkein tajun. – – Riikoselle [tarhaa- ja] siinä haisi raha, meidän porukalle eläinten kärsimykset. – – Omasta mielestään he varmasti kohtelivat eläimiä hyvin, vaikka pitivätkin niitä piskuisissa häkeissä, joissa ei ollut edes kunnon lattiaa, ja tappoivat ne lopulta sähköiskulla vartalon läpi. (SH 11, 15–16.)
Kaikissa näissä teoksissa esiintyy veganismia ja vegaanihahmoja; erityisesti Vastakarvaan- romaanissa veganismi on keskeisellä tavalla esillä. Kansainvälisesti arvostetuimpia vegaani- teemaisia romaaneja lienee Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2003 voittaneen J. M. Coetzeen Eli- zabeth Costello samalta vuodelta. Muita kansainvälisesti tunnettuja vegaanisuutta sivuavia te- oksia ovat Helene Turstenin Yökierto (Nattrond, 1999), Philip Rothin Amerikkalainen pasto- raali (American Pastoral, 1997), Yann Martelin Piin elämä (Life of Pi, 2001) sekä Nick Hornbyn Hyvät ihmiset (How to be Good, 2001). Kuten grillimakkaran alkuperälle, tyypillistä vegaaniteemaiselle kirjallisuudelle on, että vegaaniset arvot sekä eläimet ovat ikään kuin piilo- tettu ja häivytetty tarinaan ja kertomuksen rakenteisiin. Ne tulee usein lukea esille vastustavaa – vastakarvaan – lukemismetodia käyttäen. Tämä tutkimus onkin tehty ja aineisto luettu vegaa- nisten silmälasien lävitse.
Vegaani-, eläinoikeus-, ympäristö- ja ekoterrorismiaiheet ovat yhteiskunnallisesti ja popu- laarikulttuurissa ajankohtaisia myös tänään. Laura Gustafssonilta ilmestyi vuonna 2011 feminis- tis-vegaaninen esikoisteos Huorasatu ja inhimillisyyttä ja eläimyyttä käsittelevä Anomalia 2013. Vuoden 2012 Tieto-Finlandia ja Kanava-palkinnot sai Elina Lappalainen teoksellaan Syö- täväksi kasvatetut. Miten ruokasi eli elämänsä. Eduskunnalle luovutettiin yli 60.000 allekirjoi- tuksen kansalaisaloite turkistarhauksen lopettamiseksi vuonna 2013 – joka ei kuitenkaan men-
3
nyt läpi. Television puolella YLE TV1 esitti kotimaisen, ekoterroristiryhmän ympärille raken- tuneen Tellus-draamasarjan vuonna 2014.
1.1 Tutkimusongelma ja -asetelmat
Tutkimusongelmana kysyn, kuinka, veganismi, eläinfilosofia ja sukupuoli ovat kietoutuneet toisiinsa Anja Snellmanin Safari Club -romaanissa? Jaan tutkimusongelman kolmeen osaon- gelmaan, joiden avulla lähden purkamaan tätä intersektionaalista1 vyyhteä. Luvussa kolme selvitän (1) vegaanilukijuuden positiota, veganismille annettuja merkityksiä sekä valtakulttuu- rin ja vegaani-ideologisten arvojen ja diskurssien välisiä vastakkainasetteluja. Luvussa neljä tarkastelen (2) millaisia eettisiä kysymyksiä, representaatioita ja merkityksiä eläimiin Safari Clubissa liitetään? Luvussa viisi keskityn (3) feministis-vegaanista tutkimusotteita käyttäen avaamaan sukupuolen ja vallan tematiikkaa Safari Clubissa.
Tutkimuksen keskeisiä teemoja ovat siis itse vegaaniteemainen kirjallisuus; sukupuoli ja sukupuolittuneisuus; veganismi eettis-poliittisine arvomaailmoineen suhteessa valtakulttuu- riin; vegaaneihin, heidän arvoihinsa ja ei-ihmiseläimiin liittyvät diskurssit, representaatiot ja merkitykset; lihan seksuaalipolitiikka sekä eläinfilosofiset ja eettiset kysymykset. Näitä kaik- kia yhdistää niiden intersektionaalinen suhde toisiinsa nähden, lajirajat ylittävä toiseus, taka- alaistaminen ja tarve esiinlukea tematiikkaa vastustavalla lukutavalla.
1.1.1 Tutkimusaiheen perustelu, merkitys ja relevanssi
Kulttuurintutkija Mikko Lehtosen haastaa tutkijoiden mielenkiintoa ja uteliaisuutta heräile- mään silloin, kun jokin asia vaikuttaa itsestään selvältä ja luonnolliselta (Lehtonen 1996: 13).
Aiheeni alkuidean kirvoitti kandidaatintutkielmastani herännyt kysymys, miksi kirjallisuudes- sa esiintyvä veganismi arvoineen on marginalisoitu ja esitetty pääosin kielteisessä valossa?
Lihansyönti lieveilmiöineen ja arvoineen on kulttuurissamme, kirjallisuus mukaan lukien, he- gemonista ja normatiivista. Normatiiviset asiat puolestaan muuttuvat yleisyytensä vuoksi usein itsestään selviksi ja kyseenalaistamattomiksi, tietyllä tapaa näkymättömiksi (mp.). Esi-
1 Intersektionaalisuus tarkoittaa erilaisten syrjinnän ja sorron muotojen keskinäistä lomittumista ja toisiaan leikkaavuutta. Kaikki sorron muodot ja mekanismit vaikuttavat toisiinsa ja monimutkaistavat syrjinnän tut- kimista ja tulkintaa. (Warhol 2012a: 9; ks. alaluku 2.3.)
4
merkiksi eläinten kohtelu ja kohtalo ovat usein häivytetty ja vastaavasti kasvissyönti sekä ve- ganismi marginalisoitu – myös fiktiossa. (Singer 2013: 69; Wright 2015.)
Vaikka 2000-luvun vaihteeseen sijoittuu vegaaniteemaisen kirjallisuuden aalloiksi ni- meämäni ilmiö niin Suomessa kuin länsimaissa, aihe on kuitenkin melko harvinainen. Aihe- piirin vähäinen käsittely tai valtakulttuurinen taka-alaistaminen eivät kuitenkaan vähennä sen kirjallisuustieteellistä tutkimusarvoa, päinvastoin. Mitä enemmän vegaanikirjallisuutta olen lukenut, sen monisyisemmiksi ja toisiaan leikkaaviksi kysymykseni ovat muuttuneet. Aloin hahmottaa yhteenkietoutuneiden huomioiden ja kysymysten verkostoa; omasta näkökulmasta katsottuna tiettyjä eettisiä, kulttuuris-yhteiskunnallisia kipupisteitä, jotka heijastuvat myös kaunokirjallisuudessa, ja joita työni tutkimusongelmat pyrkivät paljastamaan ja purkamaan.
Kirjallisuudentutkimuksen yhdistäminen sukupuoleen, veganismiin ja sen arvoihin, sekä eläinfilosofiaan muodostaa erityisen ja tuoreen lähtökohdan. Samalla tapahtuu uudenlaisen vegaanilukijuuden position hahmottelua.
Huomioideni mukaan vegaaniromaanit jakavat keskenään useita piirteitä, vaikka jokais- ta ei välttämättä kaikista teoksesta löydy. Veganismi tai vegaanihahmot ovat usein taka- alaistettu sivuhenkilöihin, -osiin ja -juoniin. Heidät on esitetty tavalla tai toisella poikkeavina, omituisina, naurettavina, yhteiskunnasta vieraantuneina tai rikollisina. Esimerkiksi Safari Clubissa vegaanihahmo Viirua on kuvailtu varsin epäedulliseen ja toiseuttavaan sävyyn:
Viiru asteli lasten perässä olohuoneeseen märät lahkeet lerpsottaen – –. Helena kumartui nostamaan [Vii- run] lintalleen astutut kangastossut naulakon alle ja punaiset villalapaset patterille. Saumat olivat ratkenneet ja liimaus pettänyt kärjestä. – – Helena [oli kysynyt] eikö Viiru omista muita talvikenkiä kuin kulahtaneet tennarit. Nikekään ei voinut aivan täydellisesti taata, etteikö sen tuotteissa olisi käytetty eläinperäisiä ainek- sia, Viiru [oli vastannut]. Viiru ei suostunut laittamaan jalkaansakaan mitään missä oli käytetty eläintä mate- riaalina. (SC 323, kursiivi LL.)
Viirun kuvailuun on valittu rähjäisyyttä korostavia sanoja. Hänellä ei ole talvikenkiä joulu- kuussa, eikä hän itse asiassa omista kuin yhden kenkäparin. Hän on märkä, kulahtanut, reikäi- nen ja repsottava – suorastaan surullinen ilmestys tällä tavalla maalattuna. Kertoja joka fokali- soi päähenkilön, Helenan, kautta, tuntuu tekevän pilaa Viirun vakaumuksesta ostaa vain ve- gaanisia kenkiä. Viiru on paitsi vegaani, myös eläinoikeusaktivisti. Tyypillisesti vegaanitee- maisessa kirjallisuudessa veganismi artikuloidaankin yhteen eläinoikeusaktivismin kanssa, joka taas artikuloidaan rikolliseen toimintaan. (Vertailu)aineistoni kymmenestä romaanista kuudessa vegaanihahmot rikkovat lakia. Huomioni on kiinnittynyt myös toisenlaiseen toistu- vaan piirteeseen. Veganismi tai vegaani toimii usein tarinassa jonkinlaisena muutosten tuulen airueina, johon kertomuksen käännekohta tavalla tai toisella liittyy.
5
Sukupuoleen liittyvät kysymykset ovat yllättävän tiukasti kietoutuneet niin veganismiin (ja sen vastakohdaksi nimittämääni hegemonisen lihansyönnin kulttuuriin), ruokaan ja syömi- seen, eläinfilosofisiin kysymyksiin kuin eläinten arvoon ja kohteluunkin. Katson niiden ole- van intersektionaalisessa suhteessa toistensa kanssa, jokaisen vaikuttaessa kaikkiin muihin ja samalla monimutkaistaen vallan ja sorron tutkimista. Näin tapahtuu myös Safari Clubissa, jossa mainitut teemat ovat yhteenkietoutuneet kertomukseen. Esimerkiksi antagonisti on li- hansyöjämies, joka raiskaa, häiriköi ja halveksii naisia, sekä tappaa eläimiä.2
Ei-ihmiseläimet kytkeytyvät tutkimukseeni niin veganismin, ekofeminismin, eläinfilo- sofisten kysymysten kuin mukautetun retoris-eettisen kertomuksen teorian kautta – ja todella- kin, eläimet ovat ”kertomuksen keskiössä”. Heidän elämänsä ja kuolemansa ovat monimut- kaisesti kietoutuneet ihmisten kulttuuriin, niin todellisuudessa kuin fiktiossakin (Vint 2010:
8). Omassa maailmassamme eläinten merkitys ihmisiä hyödyttävien teollisuuden raaka- aineina, tai esimerkiksi koe-eläiminä on lisääntynyt, vaikka samaan aikaan nyky-ihmiset län- simaissa ovat vieraantuneempia eläimistä kuin koskaan (Aaltola 2013a: 23; Eläinkoe…: 1;
Komission… 2013: 3; Lappalainen 2012: 20). Eläimiä, erityisesti niitä lajeja, jotka ihminen on kategorisoinut itselleen hyötyä tuottaviksi, kohdellaan René Descartesin luomaan, satoja vuosia vanhaan ajattelumalliin nojaten, ikään kuin mekaanisina esineinä, jotka eivät ole tun- toisia tai tietoisia eläviä olentoja.
Veganismin näkökulmasta kartesiolainen dystopia on toteutunut ja konkretisoituu pelot- tavalla tavalla joka päivä laboratorioissa, maatiloilla, turkistarhoilla, kalastusaluksilla, teuras- kuljetusmatkoilla ja teurastamoissa. (Ks. luku 2.1; Aaltola 2013a: 12, 22; Donovan 2013: 194;
Francione 2013: 114; Singer 2013: 77.) Ihmisen hyödynnettäväksi alistettujen eläinten olot ovat monella tapaa epäinhimillisempiä kuin koskaan ennen. Heidän elämänsä on lyhyt ja vail- la arvokkuutta ja heidän kuolemansa on usein pelontäyteinen ja kivulias. (Lappalainen 2012:
esim. 91–95, 119–124, 224–228; Singer 2013: 77.) Kuten Elizabeth Costellon nimihenkilökin huomauttaa, eläinten elämä on teollistettu ja heidän lihansa kaupallistettu (EC: 138). Nämä eettiset epäkohdat johtuvat osittain siitä tähtitieteellisestä eläinyksilöiden määrästä, joiden hy- väksikäytön varaan rakentunut hyvinvointiyhteiskunta vuosittain hampaissaan kuluttaa.3 Voisi kysyä, kenen hyvinvointi onkaan kyseessä ja onko tämä kaikki tarpeellista.
2 Tarkoitus ei ole esittää essentialisoivaa yleistystä kaikista lihansyöjistä tai miehistä (tai kasvissyöjistä, ve- gaaneista ja naisista), esimerkiksi päähenkilö Helenakin on lihansyöjä joka tappaa eläimiä.
3 Aaltola arvioi ihmisten tappavan 56 miljardia eläintä vuosittain (2013a: 21). Lappalaisen mukaan pelkäs- tään Suomessa teurastetaan vuosittain 55 miljoonaa broileria ja 2,3 miljoonaa sikaa (2012: 101, 148). Luvut ovat käsittämättömän valtavia. Lappalainen antaa myös konkreettisemman esimerkin: suomalainen syö vuosittain noin 78 kiloa lihaa (2012: 19).
6
Erityisesti niin sanotut tuotantoeläimet ovat piilotettu tehokkaasti yhteiskunnan katseilta ja nykyihmisen kohtaaminen eläimen kanssa tapahtuukin yhä useammin lautasella. (Aaltola 2013f: 231; Singer 2013: 77; Vint 2010: 1, 9–10.) Myös tutkimus- ja vertailuaineistossani pääasiassa eläineettisiä kysymyksiä käsitellään eksoottisempien eläinten, tai muihin kuin tuo- tantoeläinten ryhmään luokiteltavien lajien kautta. Hyvänä esimerkkinä on itse Safari Club eläintarhamiljöineen, leijonineen ja paviaaneineen. Tavallinen, normatiivista sekaruokavaliota noudattava kuluttaja ei yleensä ole tietoinen tehdasmaisista oloista, joissa vakuumipakkauk- seen ja lautaselle päätynyt eläin on joutunut elämään ja kuolemaan. Itse asiassa kuluttaja ei usein ole lainkaan halukas aktiivisesti ajattelemaan ruokansa olevan kuolleen eläinyksilön ruumi(i)sta. (Adams 2010: 13, 15; Lappalainen 2012: 15–17.) Suden hetken Tomppa, joka kylläkin on keskivertokuluttajaa tutumpi eläinoikeusaatteen kanssa, kiteyttää tunteen:
Minähän elin kaksoiselämää – –: Tanjan seurassa olin kasvissyöjä ja ekoterroristi, joka pelasti maailmaa, mutta muuten tykkäsin pihvistä ja kinkusta ja maidosta ja kananmunista enkä välittänyt ajatella, miten ne päätyivät lautaselleni. (SH: 52.)
Tompan monologi kuvaa Carol J. Adamsin (2010: 13) poissaolevan viittauskohteen toiminta- periaatetta: ruoasta on tarve poistaa sen alkuperä, jos siihen liittyy eettisesti epämieluisia asso- siaatioita. Markkinakoneisto ja mainonta entisestään tukevat tätä ihmismielen taipumusta (Lappalainen 2012: 17–18). Tomppa vertaakin kaksoiselämäänsä Tohtori Jekylliin ja Mr. Hy- deen. Kumpaan intertekstuaaliseen hahmoon hän implikoi kasvissyöjän ja ekoterroristin itses- sään liittyvän jää – ehkä tarkoituksella – epäselväksi.
Relevanssia ja ajankohtaisuutta aihevalinnalleni antaa myös maapallon nykytilanteen kestämättömyys. Kyse ei ole fiktiivisistä eläin- tai ympäristödystopioista, vaan todellisesta, aikamme suurimpiin kuuluvasta ongelmasta, johon myös akateeminen maailma voi ja saa ot- taa kantaa. Ihmisiä on liikaa, luontoa tuhoutuu huimaavaa vauhtia, eläin-, kasvi- ja eliölajeja kuolee sukupuuttoon, eivätkä maapallon resurssit riitä kannattelemaan nykyisenkaltaista kulu- tusta. Ruoaksi kasvatettavien eläinten pito on eräs merkittävä rasite ympäristölle. Kasvissyön- ti taas on yksi välittömästi tehokas ja helppo keino vaikuttaa maapallon ja eläinten hyvinvoin- tiin, sekä lihansyönnin ja eläintenpidon aiheuttamiin ympäristöongelmiin. Veganismi ja kas- vissyönti ovatkin yhä useamman henkilön elämäntapavalinta. (Aaltola 2013a: 21; Inness, 2006: 157; ks. Kemmerer 2014; Vinnari & Kupsala 2010: 34.)
7
1.1.2 Tutkimusaineiston rajaukset, teoreettinen viitekehys ja aiempi tutkimus
Vegaaniteemainen kirjallisuus ja vegaanien representaatiot ovat vähäntutkittu aihepiiri, joista kiinnostuin jo kandidaatintutkielmassani. Vegaaniteemaisia romaaneita on kuitenkin vaikea löytää veganismin marginalisoinnin vuoksi. Ensinnäkin aihepiiriin sopivia romaaneita on olemassa vain niukasti. Marginalisointi ja häivyttäminen näkyvät kirjastojen asiasanajärjes- telmissä, joissa veganismi-asiasanaa ei yleensä kaunokirjallisuuteen liitetä. Kertomusten tasol- la taas veganismi on monesti vähennetty sivurooleihin, -kertomuksiin sekä -hahmoiksi.
Pääosa tutkielmassa käyttämästäni romaaneista löytyi aineistopyyntöni avulla Helsingin Yliopiston Vegaaneiden (HYVE) ylläpitämältä sähköpostilistalta vuonna 2011. Toinen arvo- kas apu aineiston löytymisessä on ollut Oikeutta Eläimille -järjestön internet-foorumilta löy- tyvä ”Vegaanit ja vegetaristit kirjallisuudessa” -viestiketju.4 Tämän lisäksi olen löytänyt ro- maaneita myös itse lukemalla ja etsimällä. Parhaaksi vegaaniteemaisen fiktion löytökeinoksi olen kuitenkin huomannut todellisten vegaanien ”haavit” ja ”suodattimet” – kysyminen ja kuunteleminen on tehokkain tapa löytää veganismia käsitteleviä romaaneita.
Snellmanin Safari Club -romaanin valitsin pääaineistokseni useasta syystä. Ensinnä se on erinomainen tutkimuskohde niin feministisessä, eläinfilosofisessa kuin vegaanikontekstis- sakin. Siinä esiintyy sukupuolten välisiä konflikteja ja valta-asetelmia, veganismia sekä eläi- miin liittyviä eettisiä ongelmia, vaikka kahta jälkimmäistä onkin häivytetty. Safari Club on monipuolinen kertomus, josta on nähtävissä vegaanilukijuuden positiosta tarkasteltuna vegaa- nisuuden, eläinfilosofian ja sukupuolen intersektionaalisia suhteita ja yhteenkietoutunutta dy- namiikkaa. Tärkeä tutkimuksellinen valinta onkin ollut asettuminen vegaaniseen lukijapositi- oon. Tähän liittyen, myös tutkijapositioni on merkityksellinen: olen feministi sekä entinen ve- gaani (nykyisin kasvissyöjä), joten tunnen henkilökohtaisesti vegaanisen elämäntavan kon- tekstin ja arvomaailman, sekä feministisen ajattelutavan ja agendan. Safari Club on auttanut hahmottelemaan ja toisaalta noudattelee vertailuaineistostanikin löytämiäni, tyypillisiksi katso- miani vegaaniteemaisessa kirjallisuudessa toistuvia piirteitä tai kaavoja, joista kerron enemmän luvuissa 3.3.2 ja 3.3.3. Romaanissa on nähtävissä vegaaneihin sovellettavissa olevia, Pirita Ju- pin (2003, 2004) eläinoikeusliikettä käsittelevistä lehtiuutisista abstrahoituja diskurssikategori- oita, jotka antavat lisäsyvyyttä vegaaniromaaneiden analyysiin.
Safari Club avautuu myös kertomuksentutkimukselle. Pääasiallisesti käytän retoris- eettistä kertomusteoriaa jonka on kehittänyt James Phelan. Sen lisäksi olen omaksunut käsitteis-
4 www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=12019&st=0
8
töä ja metodeita sekä zoonarratologiasta että feministisestä kertomusteoriasta. Erityisesti Judith Fetterleyn (1978) kehittämä vastustava lukemistapa on tässä työssä keskeinen metodi.
Olen huomannut Carol J. Adamsin The Sexual Politics of Meat -teoksessa jäsentelemän feministis-vegetaristisen kriittisen teorian soveltuvan luettavaksi intertekstuaalisesti Safari Clu- bin kanssa. Kiinnostava havainto on antanut uudenlaisia näkökulmia niin vegaanikirjallisuuteen yleensä, kuin Safari Clubiin. Se auttaa yhdistämään työni gender-tutkimuksellisia ja eläinfiloso- fisia aspekteja. Olen alkanut kehittämään ajatusta feministis-vegaanisesta kriittisestä teoriasta, joka ei olisi adamsilaisen lihakeskeinen, vaan kattaisi kaikenlaisen eläinten hyväksikäytön.
Vaikka eläinfilosofia on tutkimuksessani nostettu otsikko- ja tutkimuskysymystasoille as- ti, kyseessä ei kuitenkaan ole analyyttista eläinetiikkaa edustava filosofinen työ, enkä itse katso olevani filosofi. Käytän eläinfilosofiaa kirjallisuudentutkimukselle alisteisena teoreettisena työ- kaluna, jonka avulla voin tulkita vegaanisia eettis-poliittisia arvoja, ideologiaa ja eläinten prob- lematiikkaa tieteen kielelle. Erinomainen eläinfilosofiaa availeva kokoelma on Elisa Aaltolan toimittama ja osittain kirjoittama Johdatus eläinfilosofiaan (2013).
Vegaaniteemaisen kaunokirjallisuuden tavoin, humanististen alojen vegaaniaiheista tut- kimuskirjallisuuttakin on saatavilla niukasti. Poikkeuksena tähän on Laura Wrightin 2015 il- mestynyt The Vegan Studies Project. Food, Animals and Gender in the Age of Terror. Keväällä 2016 Oxfordin yliopistossa Englannissa pidettiin myös Towards Vegan Theory -konferenssi.
Esimerkeistä voi huomata, kuinka vegaani-tutkimus on parhaillaan astumassa marginaalista ja katson tekeväni tässäkin tutkielmassa vegaanitutkimusta.
Kirjallisuuden ja feminismin, sekä kirjallisuuden ja eläintutkimuksen yhdistäviä tutki- muksia toki löytyy. Esimerkiksi Sherryl Vint tarkastelee eläinten toiseutta ja eläinkysymystä sci-fi -kirjallisuudessa teoksessaan Animal Alterity: Science Fiction And The Question Of The Animal (2010). Taija Kaarlenkasken väitöstutkimus (2012) taas tutkii nauta-aiheisen kirjoitus- kilpailuaineiston pohjalta ihmisen ja lehmän kulttuurisesti rakentunutta suhdetta ja merkityksiä.
Toni Lahtinen ja Markku Lehtimäki (2008) ovat tehneet Suomessa tunnetuksi ekokriit- tistä kirjallisuudentutkimusta, sekä Lehtimäki myös retoris-eettistä kertomusteoriaa. Artikke- lissaan ”Kertomus ja luonto: Romaani ekologisten ongelmien aikakaudella” Lehtimäki (2013) näyttää, kuinka nämä suuntaukset taipuvat yhteistyöhön. Kertomusteoriaan liittyen, David Herman (2012) puolestaan on kehittänyt kriittistä eläintutkimusta kertomuksentutkimukseen yhdistävää zoonarratologiaa. Markus Vinnari on tehnyt suomessa uraauurtavaa vegetarismi- tutkimusta. Hanna Mikkolan (2012) syömishäiriötutkimus on myös antanut aiheeseeni uuden- laista näkökulmaa, jota käsittelen paremmin luvussa 3.3.1. Mainitsemisen arvoinen opinnäyte
9
on Hanna Mari Oksasen (2011) eläintä, sukupuolta ja kerronnan etiikkaa John Steinbeckin varhaisnovelleissa retoris-eettisen kertomusteorian avulla käsittelevä kirjallisuuden pro gradu.
1.1.3 Työn eteneminen
Tutkielma etenee seuraavasti. Johdanto-luku (1) muodostaa pohjan, asettaa tutkimusongelman ja asemoi sen suhteessa muuhun tutkimukseen sekä historiallis-yhteiskunnalliseen konteks- tiin. Kirjailija Anja Snellmanin sekä Safari Club -romaanin esittelyn jälkeen valotan vegaanis- ta elämäntapaa, ideologiaa ja eettis-poliittista arvomaailmaa, joiden ymmärtäminen on ensiar- voista työni konseptualisoinnille ja kontekstualisoinnille. Toinen luku (2) sisältää tieteenfilo- sofiset avaimet joiden avulla työ aukeaa. Luku selventää käyttämiäni teoreettis-metodologisia paradigmoja, erityisesti feministiseen lähestymistapaan, eläinfilosofiaan ja kertomusteoriaan liittyen. Lisäksi selvitän keskeisiä käsitteitä, kuten representaatio, artikulaatio sekä merkitys.
Luvut kolmesta viiteen (3–5) ovat analyysilukuja. Ne on jaettu tutkimuskysymykseni pohjalta teemoittain, kussakin pyritään vastaamaan tutkimusongelman osakysymykseen. Luvussa kolme (3) käsitellään vegaanilukijuutta sekä veganismin esittämistapoja, luvussa neljä (4) tar- kastellaan eläinfilosofisia arvoja ja eettisiä kysymyksiä sekä luvussa viisi (5) sukupuolten ra- kentumista ja problematiikkaa. Luvussa kuusi (6) kerään saadut vastaukset yhteen, varmistan että tutkimusongelmaan on vastattu ja pohdin tulosten merkityksiä.
1.2 Anja Snellman ja Safari Club
Kirjailija, toimittaja ja tuore psykoterapeutti Anja Snellman (ent. Kauranen) on syntynyt Hel- singissä 1954.5 Kauranen/Snellman on tuottelias kirjailija kahdellakymmenelläkolmella ro- maanillaan, kolmella runokirjallaan, elokuva- ja näytelmädramatisoinneillaan ja käsikirjoituk- sillaan. Snellman on tehnyt myös journalistin työtä niin kirjoittajana kuin televisiokameroiden edessäkin. Hän aloitti kirjailijanuransa esikoisromaanillaan Sonja O. kävi täällä vuonna 1981.
Tämän tutkimuksen kiinnostuksenkohde Safari Club (2001) on Snellmanin neljästoista ro- maani, ja se on käännetty kolmelle kielelle. Kaikkiaan Snellmanin teoksia on käännetty yli
5 Kauranen/Snellman on julkaissut tuotantoa molemmilla nimillään. Käytän tässä tutkielmassa hänestä pää- asiassa nimeä Snellman, tai tarpeen mukaan Kauranen/Snellman.
10
kahdellekymmenelle kielelle. Tunnustuksena Snellmanille on myönnetty muun muassa J.H.
Erkon palkinto esikoisteoksestaan vuonna 1981, Kiitos kirjasta -mitali vuonna 1994, Naisasia- liitto Unionin Lyyti-palkinto tasa-arvoa edistävästä työstä vuonna 2000, Pro Finlandia - palkinto kirjallisesta urasta vuonna 2007 sekä Helsinki-mitali pääkaupungin ansioituneesta kuvaamisesta vuonna 2008. (Otava; Snellman.)
Snellman on yhteiskunnallisesti aktiivinen kirjailija, julkisuudenhenkilö ja mediaper- soona. Jo 1980-luvun alussa hän oli perustamassa radikaalia Kiima-ryhmää, jossa oli mukana useita sittemmin pitkän uran tehneitä kotimaisia kirjailijoita. Ryhmän tavoite oli ravistella suomalaista kirjallisuuskulttuuria. Vuoden 1979 tv-haastattelussa silloinen Kauranen sanoi:
Valehtelisin jos mä sanoisin että mä en kirjoita muuttaakseni joitakin asioita täs maailmassa. – – Mä lähden 80-lukua kohti pää auki ja nyrkit pystyssä. Mä odotan ainakin itse tän oman, passiiviseksi parjatun ikäpolve- ni jonkunlaista esiinmarssia, – – ja jos ei ens vuosikymmenellä niin sit ei koskaan, mut kyl mä luulen että tämmönen uus ääni tulee… sen on pakko tulla esim kirjallisuudessa esille ens vuosikymmenellä. (YLE 2006, litterointi LL.)
38 vuotta myöhemmin Snellman haluaa yhä herättää keskustelua. Ehtymätön kiinnostus het- kessä sykkiviin kysymyksiin heijastuu myös hänen fiktiossaan, sillä kirjailijanakin Snellma- nille tyypillistä on tarttua päivänpolttaviin aiheisiin ja ongelmiin. Safari Club vaikuttaisi ole- van, aina ajankohtaisen sukupuolten valtataistelu-diskurssin ohella, reaktio vuosituhannen vaihteen eettisten sekä eläinoikeuskysymysten nostattamaan mediajulkisuusaaltoon.
Safari Club
Safari Club -romaanin keskeistä tematiikkaa ovat sukupuolten välinen valtakamppailu, mies- ten ja naisten maailmat, seksuaalinen väkivalta ja trauma – eläin- ja vegaaniteemojen sijoittu- essa taustalle. Safari Club on painostava trilleri, joka alkaa päähenkilön, Helena Valveen, yli- opisto-opiskeluajoilta. Helenalla on yhden yön suhde miehen kanssa, joka paljastuu hänen uudeksi opettajakseen, evoluutiobiologi Ukri Koskelaksi. Tämä on käänteentekevä kohtaami- nen Helenan elämässä. Ukri on sosiopaattinen misogynisti, jolla on häiriintynyt suhde naisiin.
Ukri alkaa kiristää ja ahdistella Helenaa, raiskaten lopulta tämän raa’asti.
Kertomus hyppää eteenpäin 15–20 vuotta, vuosituhannen vaihteeseen. Helena on nimi- tetty Korkeasaaren eläintarhan ensimmäiseksi naiseläinlääkäriksi ja Ukri on kivunnut Luon- nontieteellisen museon johtajaksi. He jälleenkohtaavat sattumalta eräissä juhlissa. Ukri ei voi hyväksyä Helenan – naisen ja omasta mielestään huoran – menestystä ja päättää tuhota tämän
11
elämän ja uran. Ukri ryhtyy toimeen hätkähdyttävän yksityiskohtaisten juonien avulla, valjas- taen avukseen miesverkostojaan, ja tappaen samalla useita eläimiä.
Romaanin vegaanihahmo on noin 20-vuotias eläinoikeusaktivisti Vilhelmiina ”Viiru”
Kivi, joka työskentelee Helenan apulaisena. Viiru saa tietää Helenan ja Ukrin menneisyydestä ja päättää auttaa Helenaa. Viiru houkuttelee Ukrin ansaan, murhaa hänet ja pakenee maasta.
Epäselväksi jää, missä määrin Helena on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa murhaa, ja vegaanihahmon annetaan ottaa vastuu teosta. Muutoinkin vegaaneista maalautuu melko nega- tiivinen kuva. Eri fokalisoijat – myös Viirun omaääninen kerronta – esittävät hänet rumana, sosiaalisesti taitamattomana ja omituisena ja rikollisena. Toisaalta Viiru on myös tarinan san- kari joka pelastaa Helenan Ukrin henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta.
Vegetaaristen arvojen ja eläinten läsnäolo teoksessa
Vaikka en ole tekemässä kirjailijalähtöistä tutkimusta, työni aihepiiriin ja Anja Snellmanin kirjailijakuvaan liittyen hänen pitkän linjan vegetarisminsa on mainitsemisen arvoista.
(Snellman; Aromaa 2002: 17). Ei ehkä ole sattumaa, että Safari Clubin keskeinen hahmo on vegaani. Tähän aavisteluun voi saada tukea Päivi Koivistolta (2003), joka tarkastelee Snell- manin tuotantoa autofiktiivisestä näkökulmasta. Autofiktio on kirjallisuuden laji jossa kirjaili- ja on itse mukana kertomuksessa, esimerkiksi kertojana tai hahmona. Kertomus rakentuu kui- tenkin niin, että lukija ymmärtää kyseessä olevan (ainakin osittainen) fiktio eikä tosipohjainen elämäkerta. Safari Club ei kuulunut Koiviston aineistoon, mutta tästä kontekstista voisi ajatel- la Snellmanin mahdollisesti ujuttaneen omia arvojaan myös tähän kertomukseen.
Paitsi mahdollisesti vegetaarisia arvojaan, Snellman on ujuttanut Safari Clubiin myös huomattavan määrän historiallista, fakta-pohjaista tietoa ja intertekstuaalisia viittauksia. Hän on tehnyt kattavan taustatyön aina Korkeasaaren historiasta evoluutiobiologiaan. Romaanin loppuun on liitetty lähdeluettelon lisäksi Snellmanin omaääninen selvitys vuoden kestäneestä kenttätutkimusjaksosta Safari Clubin päämiljöissä, eli Korkeasaaren eläintarhassa ja Eläinmu- seolla, sekä kirjailijan kiitokset eläintarhan todellisille eläimille.
Erityisen mielenkiintoisen Safari Clubista tekee havaintoni, kuinka sitä voi lukea inter- tekstuaalisesti Carol J. Adamsin (2010) feministis-vegetaristisen teorian kanssa. Safari Clu- bissa naisiin ja eläimiin kohdistuva väkivalta linkittyy ja niiden taustalla piilee monoliittiseksi esitetty patriarkaatti, joka kulminoituu Ukrin hahmoon. Romaanissa erottuu sukupuolen, ve-
12
gaanisuuden ja eläinfilosofian intersektionaalinen yhteenkietoutuminen, siinä nousee esille eläinfilosofisia ja eettisiä kysymyksiä sekä veganismin representaatioita ja diskursseja. Teos on hyvä esimerkki vegaaniteemaisesta kirjallisuudesta, ja julkaisuajankohdallaan se ankkuroi- tuu vuosituhannen vaihteessa tapahtuneeseen vastakulttuuriseen ja eettiseen tihentymään, joka katson synnyttäneen vegaaniteemaisen kirjallisuuden aallon. Romaanissa on runsaasti piiloi- sia eläimiä, jotka voidaan vastakarvaanluvulla nostaa kertomuksen keskiöön.
Seuraavan kuvio avaa tämän tutkielman nimeä ja samalla selvittää, kuinka eläimet ovat kytkeytyneet Safari Clubin kertomukseen ja tarinaan. Eläimet ovat Safari Clubissa kaikkialla, mutta romaani ei kuitenkaan kerro eläimistä vaan heidät on niin elämässään kuin kuolemassaan häivytetty miljööksi. Kuvasta kuitenkin näkee eläinten liittyvän kaikkiin keskeisiin hahmoihin sekä paikkoihin hyvin monisyisesti - tätä ei voi olla näkemättä, eikä eläintutkimuksen konteks- tissa heitä voi jättää huomiotta. Tutkielmani nimi heijastelee tätä, eläinten yhtäaikaista piiloi- suutta ja keskeisyyttä Safari Clubin kertomuksessa. Nimi implikoi myös tavoitteeseeni nostaa eläimet esille sekä vegaanihahmoon liittyvää ominaisuutta tuoda eläimet esille.
KUVA I–SAFARI CLUB –KERTOMUKSEN KESKIÖSSÄ ON ELÄIN
13
1.3 Veganismi
Veganismi on periaatteellinen kasvissyönnin muoto. Veganismi on enemmän kuin pelkkä ruokavalio – se on elämäntapa, ideologia, aate- ja arvomaailma, jossa pyritään välttämään kaikenlaista eläinten hyväksikäyttöä. Vegetarismia sekä vegaanisuuteen rinnastettavaa elä- mäntapaa ja arvomaailmaa on ollut olemassa kautta aikojen, mutta moderni veganismi määri- teltiin ja nimettiin vuonna 1944 Iso-Britanniassa. Maailman ensimmäisen vegaaniyhdistyksen, The Vegan Societyn, perustivat tuolloin Elsie Shrigley ja Donald Watson sellaisille kasvis- syöjille, jotka eivät käyttäneet maitoa eivätkä kananmunia. Watsonin kehittämä, väliaikaiseksi tarkoitettu vegan-termi6 vakiintui nopeasti uuden yhdistyksen nimeksi. Termi levisi nopeasti yli kielirajojen, jääden siten merkitsemään tätä eläinten oikeuksia, eettisiä arvoja ja ympäris- töä kunnioittavaa elämäntapaa. (Watson 1944: 1-2; Wright 2015: 2-5.)
Ruokavaliossaan vegaanit käyttävät vain kasvipohjaisia raaka-aineita. Toisin sanoen eläinperäisiä ainesosia ei käytetä. Vegaanit eivät syö tai juo nisäkkäiden, kalojen, lintujen, hyönteisten tai muiden eläinten ruumiinosia, eritteitä tai niistä valmistettuja tuotteita; hunajaa, eläinperäisiä tai mahdollisesti eläinperäisiä lisäaineita. Vaatetuksessaan vegaanit niin ikään käyttävät vain kasviperäisiä tai synteettisiä valmistusaineita. Ei-vegaanisia materiaaleja ovat silkki, eläinten villat, höyhenet ja untuvat, nahkatuotteet ja turkikset, sekä korumateriaaleista esimerkiksi helmet, kilpikonnan kuori, luu tai sarvet. Kosmetiikassa sekä ihmisten ja kodin hygienia- ja puhdistustuotteissa vegaanit valitsevat täysin kasviperäisiä tai synteettisiä tuottei- ta, tai ostavat vähintäänkin eläinkokeilla testaamattomia tuotteita.7 (Peltokoski 2003: 92.)
Veganismi vaikuttaa jokapäiväiseen elämään monella tavoin. Esimerkiksi vegaanit yleensä boikotoivat harrastuksia ja vapaa-ajanviettotapoja jotka perustuvat eläinten hyväksi- käytölle. Muun muassa ratsastaminen, eläintarhoissa, delfinaarioissa tai vastaavissa käynti, eläinperäisillä langoilla neulominen tai jopa valokuvaaminen perinteisillä filmikameroilla ei- vät sovi veganismiin, sillä filmien valmistuksessa on käytetty liivatetta (Peltokoski 2003: 92).
Kahviloissa ja ravintoloissa käyminen voi olla haasteellista, sillä vegaanisia vaihtoehtoja ei usein ole tarjolla, joskin tilanne on parantunut viime vuosina. Joissakin juomissa, kuten olues- sa ja viinissä, voi olla käytetty eläinperäisiä aineita.
6 Vegan-termi muodostuu vegetarian sanan alku- ja loppuosasta.
7 Veganismin määritelmästä esim. https://www.vegansociety.com/go-vegan/definition-veganism.
14
Kaikkiaan veganismi on kokonaisvaltainen ja monipuolinen elämäntapa ja identiteetti (Wright 2015: 2). Ulkopuolisen silmin se saattaa vaikuttaa kieltäymystentäyteiseltä, rajoittu- neelta ja hankalalta mutta useimmat vegaanit eivät itse koe näin (ks. luku 3.3.1; Niemi 2008:
12). Laura Wright (2015: 91) kritisoikin veganismin asettamista kasvissyönnin tiukaksi, ra- joittuneeksi alakategoriaksi, mikä antaa väärän kuvan veganismista ja toisaalta kieltäymyksen korostaminen saa aikaan veganismin eettisten ja antispesistisen arvomaailman häivyttymistä.
Vegaanitkaan eivät mahdu yhteen muottiin. Vegaaniksi ryhtymisen motiivina voi olla ympäristöystävällisempi ja terveellisempi elämäntapa tai hengellis-uskonnolliset syyt. Suurin osa lienee vegaaneja kuitenkin eettisistä ja eläinoikeudellisista syistä. (Kemmerer 2014; Nie- mi 2008: 17; Puuronen 2008: 200; Wright 2015: 2, 9.) Erityisesti eettisen vegaanisuuden ar- vot poikkeavat radikaalilla tavalla hegemonisesta kristillis-kartersiolaisesta arvomaailmasta ja näkemyksistä ihmisen roolista luonnossa. Länsimaissa luonnon ja eläinten on perinteisesti katsottu olevan ihmisen alapuolella ja vähempiarvoisia. Luonto antimineen on nähty kuuluvan ihmiselle ja sitä on ajateltu voitavan vapaasti käyttää ihmisen hyväksi. (Ks. luku 2.1.1; Aalto- la 2013a: 9–27; Willetts 1997: 125.)
Veganismi on poliittista. Se pyrkii muuttamaan eläinten hyväksikäytölle rakentunutta kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme, ja tämän muutoksen katsotaan voivan lähteä omista päi- vittäisistä valinnoistamme. Kuten eläinfilosofiassa, eläimet nähdään yhtä arvokkaina ja oikeu- tettuina hyvään elämään kuin ihmisetkin. Arvokas ei tässä yhteydessä viittaa rahalliseen ar- voon, vaan olioiden itseisarvoon. Tiettyjen eläinlajien suosimista toisen kustannuksella kutsu- taan spesismiksi, eli lajiin perustuvaksi sorroksi. Spesismiä ei ole ainoastaan se, kuinka ihmi- nen sortaa eläinkuntaa ylipäätänsä asettuen muiden eliöiden yläpuolelle, vaan myös se, kuinka eri eläinlajit luokitellaan ja kategorisoidaan sen mukaan, millaista hyötyä (tai haittaa) niistä on ihmisille. Eläimet jaetaan rutiininomaisesti tuotanto-, villi-, koti-, koe- ja tuholaiseläimiin.
Kana, rotta, minkki tai vaikkapa hauki ovat yhtä arvokkaita kuin leijona, rotukoiranpentu tai jalosukuinen hevonen, ja he ovat kaikki oikeutettuja hyvään, lajityypilliseen elämään. Vegaa- niutopiassa ei ole esimerkiksi tuotantoeläimiä. (Ks. luku 2.1.)
Kasvissyönti- ja vegaaniterminologiaa
Kasvissyönti eli vegetarismi voidaan määritellä suomenkielessä ainakin kolmella tavalla. En- sinnä se on sateenvarjokäsite. Toiseksi sillä voidaan viitata kasviperäiseen ruokavalioon jossa
15
ei kuitenkaan noudateta vegaanisen elämäntavan periaatteita tai ei identifioiduta vegaaneiksi.
Kolmanneksi puhekielessä sillä tarkoitetaan usein yleisimpiä kasvissyöntisuuntauksia, joissa käytetään kananmunia ja/tai maitotuotteita. Terminologisen sekavuuden vuoksi on hyvä aina tarkentaa, mitä tarkoitetaan. Korrekti termi kasvisten lisäksi maitotuotteita käyttävälle kasvis- syöjälle on lakto-vegetaristi, kun taas munia kasvisten lisäksi käyttävää kutsutaan ovo- vegetaristiksi. Kananmunia ja maitotuotteita syövä kasvissyöjä on siis lakto-ovo-vegetaristi.
(Lahti-Koski 1997: 38–39; Vinnari et al. 2009: 481.)
Normatiivista ruokavaliota noudattavia kutsutaan sekaravinnon- ja lihansyöjäksi. Toisi- naan kasvispainotteista ruokavaliota, jossa lihaa pyritään välttämään, kutsutaan kasvissyön- niksi. Korrektimpi termi on fleksitaristi tai semi-vegetaristi, kyseessä on toisin sanoen kasvi- painotteisesti syövä lihansyöjä. Kasvisravinnon lisäksi kalaa ja/tai vesieläimiä käyttävä on pesco-vegetaristi. (Lahti-Koski 1997: 38–39; Vinnari et al. 2009: 481; Willetts 1997: 117.) Vegaanin silmin nämä ruokavaliot eivät ole lainkaan kasvissyöntiä.
Kuten kasvissyönnillä, myös veganismilla on alalajeja. Esimerkiksi henkilöt jotka suo- sivat suomalaisia, mielellään lähialueella tuotettuja vegaanisia ruoka- ja muita tuotteita, kutsu- taan fenno-vegaaneiksi. He pyrkivät valinnoillaan mahdollisimman ystävällisiin ratkaisuihin ja ajattelevat maapallon toiselta puolelta rahdattujen tuotteiden olevan lähes yhtä suuri paha kuin eläinperäiset tuotteet. Fenno-veganismi mainitaan myös Vastakarvaan-romaanissa ym- päristöfilosofian luennolla. Freegani (engl. freegan) muodostuu sanoista free ja vegan. Free- ganeiksi kutsutaan sellaisia vegaaneita, jotka vegaaniravinnon ja -tuotteiden lisäksi saattavat käyttää eläinperäisiä tuotteita, joiden hankinta ei hyödytä taloudellisesti tai muuten eläimiä riistäviä tahoja. Esimerkkinä freeganismista on kaupan roska-astiasta kerätty eläinperäinen ruoka tai lahjaksi saadut, käytetyt nahkakengät. (Peltokoski 2003: 92.) Vertailuaineistossani muun muassa Vastakarvaan-romaanissa esiintyy freeganismia. Se esitetään pitkälti valtakult- tuurisen katseen lävitse omituisena, eksoottisena ja hieman naurettavana. Fenno-veganismilla ja freeganismilla on molemmilla yhteiskunnalliset motivaattorinsa.
Fruitarianismin ideologiaan kuuluu kaiken elävän kunnioittaminen. Vertailuaineistoni Amerikkalaisessa pastoraalissa esiintyy uskonnollisista sysitä fruitariaaniksi ryhtynyt Merry.
Fruitariaanit pyrkivät välttämään niin eläin- kuin kasvikunnan hyväksikäyttöä ja riistoa. He käyttävät ainoastaan sellaisten kasvien osia, jotka eivät kuole tuotantoprosessissa, vaan saavat elää elämänkaarensa loppuun. Esimerkiksi juurekset tapetaan sadonkorjuun yhteydessä, joten fruitariaanit eivät syö juureskasveja. Hedelmien poimiminen puolestaan ei tapa hedelmäpuuta, joten ne ovat hyväksyttäviä syötäviä – tästä suuntauksen nimikin tulee.
16
Lisäksi elävän ravinnon syöjät syövät (hunajaa lukuun ottamatta) vegaanista, kuumen- tamatonta tuoreravintoa. Ruokaa ei koskaan kypsennetä 40 Celsiusastetta korkeammassa läm- pötilassa, koska ravintoaineiden ajatellaan siten pysyvän elinvoimaisina. Tämän elinvoiman ajatellaan olevan ihmisille hyödyllistä ja terveellistä. Tästä suuntauksen nimityskin juontuu.
Vegaanisuuden ja kasvissyönnin määrittely-, identifiointi- ja tilasto-ongelmat
Tarkkojen tilastojen saaminen vegetaristien ja vielä suuremmassa määrin vegaanien lukumää- rästä niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisesti on hankalaa tai jopa mahdotonta. Markus Vin- nari (et al. 2009) on selventänyt veganismin kvantitatiiviseen tutkimiseen liittyviä ongelmia.
Tutkimustulokset implikoivat etteivät ruokavaliot aina ole lokeroitavissa. Tämän vuoksi ruo- kailutottumuksia selvittäviin tilastoihin täytyy suhtautua kriittisesti, koska monenlaiset tutki- musmetodeihin ja tutkimuskohteena oleviin henkilöihin liittyvät tekijät voivat niitä vääristää.
Tutkimusten otokset ovat aina rajattuja, mikä parhaimmillaankin johtaa vain arvioihin. Henki- löt jotka tulevat tilastossa luokitelluksi esimerkiksi pesco-vegetaristiksi eivät välttämättä iden- tifioidu kasvissyöjiksi. Toisaalta lihansyöjänä itseään pitävä henkilö jonka ruokavalio on kas- vispainotteinen, saattaa tulla lasketuksi vegetaristien ryhmään. Erityisesti kasvisyönnin raja- maille sijoittuvat ruokavaliot tuovat tilastoihin epämääräisyyttä, joka voi osittain johtua ky- symyksenasettelusta. (Vinnari et al. 2009: 481.)
On mielenkiintoista millaisin perustein henkilöt määrittelevät ja nimeävät itsensä kas- vissyöjiksi ja vegaaneiksi. Koska kukin voi itse rajata, määritellä ja nimetä ruokavalionsa ja elämäntapansa, termejä käytetään toisinaan väärin. Henkilö saattaa identifioitua kasvissyöjäk- si tai vegaaniksi vaikka kuluttaisikin eläintuotteita. Itse asiassa Vinnarin analyysissä huikeat 80 % kasvissyöjäksi itsensä luokitelleista henkilöistä kulutti eläintuotteita. (Vinnari et al.
2009: 481, 484; Willetts 1997: 115–117.) Kaikki vegaanista elämäntapaa noudattavat eivät kutsu itseään vegaaniksi, eivätkä kaikki vegaanit kuulu vegaanien järjestöihin joten yhdistys- ten jäsenmäärätkään eivät anna tarkkaa tietoa. Tämän kaiken sanottuani, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa on vegaaneita arviolta noin 1 prosentti väestöstä. Suomalaisia tilastotietoja ei ole saatavilla. Jonkinlaista suuntaa antaa tutkimus (n=24.393) jonka mukaan 3,3 % suomalai- sista identifioituu jonkinlaiseksi kasvissyöjäksi ja 0,18 % suomalaisista oli tutkimuksen perus- teella vegaaneja tai lakto-vegetaristeja. Pelkkien vegaaneiden määrää ei kyseisessä tutkimuk- sessa käynyt ilmi. (BBC; CBS; Vinnari et al. 2009: 481, 483.)
17
2 TEOREETTIS-METODOLOGISET MENETELMÄT JA KÄSITTEET
Käsillä oleva tutkimus on pohjavireeltään monitieteistä gendertutkimusta – sukupuoli on kie- toutunut työhön sen koko syvyydeltä ja laajuudelta. Sukupuolinäkökulma on erottamattomalla tavalla, jatkuvasti liikkeessä olevassa ja toisiaan leikkaavassa intersektionaalisessa vuorovai- kutussuhteessa työn muihin painopisteisiin – vegaanisuuteen, eläinfilosofiaan ja kirjallisuu- dentutkimukseen – nähden. Työ edustaa myös vegaanitutkimusta ja kriittistä eläintutkimusta (Vegan Studies, Critical Animal Studies). Kriittisyys eläintutkimuksessa tarkoittaa vallitsevan tilanteen kyseenalaistamista, eläinkysymyksen vakavana pitämistä ja muutoksen mahdollista- vaa käännekohtaa (McCance 2013: 4; Wright 2015: 11). Vegaanitutkijana joudun asettumaan toisinaan häilyvään tieteenfilosofis-paradigmaattiseen tilaan ihmisten ja eläinten tutkimuksen välissä ja etsimään omaa paikkaani tieteen kentällä. Tästä(kin) vegaanitutkimuksessa on kyse.
2.1 Eläinfilosofian ja sukupuolen intersektionaalisia suhteita
Filosofian juuret ulottuvat syvälle länsimaisen kulttuurin sydämeen. Käsitteen alle mahtuu laaja kirjo eri aikakausien ajattelijoita ja koulukuntia, jotka muodostavat monimutkaisen, risti- riitaisenkin, verkostomaisen ja haaroittuvan rakennelman. Filosofian syvimmän olemuksen ja kaanonin sijaan luvun fokus on eläinfilosofiaksi kutsutussa nykyfilosofiahaarassa ja sen suh- teissa sukupuoleen. Niitä ymmärtääkseen on tunnettava sitä vuosituhansien painolastia jota (eläin)filosofia mukanaan kantaa. Nostan tässä luvussa esille muutamia länsimaisen ihmis- eläin-suhteen ja eläinten aseman sekä kohtelun kannalta merkittäviä filosofisia käännekohtia.
Kuten jo Johdanto-luvussa painotin, en pidä itseäni filosofina, eikä tämä tutkielma ole filosofian-, vaan kirjallisuudentutkimusta. Eläinfilosofia toimii työkaluna, jonka avulla voin tieteen kielellä osallistua eläinoikeusdiskurssiin ja nostaa esille kirjallisuuden kontekstissa ve- ganismin arvoja ja ideologiaa validina eettis-poliittisena arvojärjestelmänä. Sen asettaman vii- tekehyksen ja vastustavan lukemistavan avulla voin nostaa eläimet kertomuksen keskiöön.
18
2.1.1 Länsimaisten eläinkäsitysten filosofis-historiallista rakentumista
Filosofi ja eläineetikko Elisa Aaltola mainitsee eläinkäsitystemme olevan osittain jäljitettävis- sä Aristoteleen (384–322 eaa.) oppeihin. Aristoteles katsoi epätäydellisempien olioiden tar- koitukseksi tukea täydellisempien olentojen kukoistamista. Ihminen oli täydellisempi kuin eläimet, joten eläimiä sai oikeutetusti käyttää hyväksi. Aristoteles korosti ihmisten järkeä.
Eläimet elivät aristoteelisen metafysiikan mukaan aistimaailmassa ilman ihmisenkaltaista jär- keä, eikä heillä ollut pääsyä olemisen ylemmille tasoille. Erityisesti Tuomas Akvinolainen (1225–1274) liitti Aristoteleen oppeja kristinuskon teologiaan, muodostaen seuraavassa ku- vaamani kristillisen eetoksen mukaisen ihmis- ja maailmankuvan. (Aaltola 2013a: 11.)
Kristinuskossa on perinteisesti vallinnut ajatus ihmisen korkeammasta arvosta muuhun luontoon nähden. Jumalallinen olento antoi ”luomakunnan” ihmisten hyödynnettäväksi ja hal- littavaksi. Mikä vaikuttavampaa, ihminen oli ”luotu” tämän (miespuolisen) jumalolennon ku- vaksi. Nämä lähtökohdat mahdollistivat hierarkkisen, kategorisen ja moraalisen eronteon eläimiin ja luontoon. Ihmiset ovat kristillisessä kaanonissa fyysisen maailman herroja – sana- valinta on tarkoituksellinen, sillä mieskeskeisyys on ollut kristinuskossa ja kulttuurissamme normatiivista. Maailma oli annettu ihmisille, mutta ihmisellä siihen liittyvien laajimpien etu- oikeuksien kontekstissa tarkoitettiin paradoksaalisesti vain suppeaa kristittyjen, eurooppalais- ten miesten joukkoa (Donovan 2013: 185).
Kristillinen arvoilmasto ja maailmankuva ovat dualistisia, mikä tarkoittaa jyrkän mus- tavalkoista joko–tai -ajattelua, esimerkiksi jakoa hengelliseen ja fyysiseen. (Aaltola 2013a: 9;
Francione 2013: 114.) Vain ihmisillä ajateltiin olevan kuolematon, iänkaikkisen elämän juma- lallisessa autuudessa mahdollistava sielu. Aihe on päässyt myös Safari Clubiin. Helena oli ot- tanut kysymyksen eläinten sielusta esille teologi-miehensä kanssa jo ennen avioliittoa:
Pitkään väiteltyään kirkkoisät päättivät ettei eläimillä ole kuolematonta sielua. Niiden sielu on sidoksissa ruumiiseen, ja se kuolee ruumiin mukana. Eelis oli tässä asiassa hiukan kerettiläinen, onneksi. Se oli Eelik- sen avioliittolupauksen kohta numero yksi: eläimillä on kuolematon sielu. (SC 254–255.)
Jaettu näkökulma ja yhteinen usko eläinten sieluun ovat Helenalle tärkeitä, vaikka hänen omalla tieteenalallaan sielun problematiikka ei ole merkityksellinen: ”Sinulla on joku Jumala ja minulla biologinen ihmiskäsitys”, Helena ajattelee tutustuessaan Eelikseen (SC 175). Esi- merkki kielii ikiaikaisen sielukysymyksen paitsi olevan kulttuurissamme yhä läsnä, myös ih-
19
misen tekemä kulttuurinen konstruktio. Romaanissa jännite muodostuu erityisesti biologisen maailmankuvan, eläinoikeuskysymysten ja kristillisen etiikan välille.
Kristinuskon ohella, modernin filosofian ja rationalismin perustaja René Descartes (1596–1650) on ollut yksi vaikutusvaltaisimpia länsimaisia ajattelijoita myös eläinkontekstis- sa. Hänen kehittämänsä epäilyn metodi tarkoittaa kaiken – myös ihmisen havaitseman todelli- suuden – kyseenalaistamista kunnes asiasta syntyy ehdoton varmuus. Descartes korosti ratio- naalisuuden, mielen sekä kielen tärkeyttä olion arvoa määriteltäessä. Eläinten kohdalla näistä ominaisuuksista ei, epäilyn metodiin ja antroposentrismiin nojaten, ollut näyttöä. Tämä johti ajattelemaan, ettei eläimillä ei ole sielua, rationaalista mieltä, kieltä, intressejä tai tuntoisuutta, eikä ihmisillä siten katsottu olevan moraalisia velvollisuuksia eläimiä kohtaan. Hätkähdyttä- vintä on ajattelumalli jossa Descartes katsoi eläinten olevan mekaanisia esineitä, koneita, jot- ka eivät kyenneet tuntemaan edes kipua. Descartes tulkitsi elävänä leikeltävän eläimen tus- kanhuudot reflekseiksi, verrattavissa jousien kitinään. (Aaltola 2013a: 17; 2013b: 29; Dono- van 2013: 194; Francione 2013: 114.) Epäilyn metodi vaikuttaisi eläinten tapauksessa toimi- van vain yhteen suuntaan – mikä on todistanut ettei elämillä ole mieltä ja tuntoisuutta?
Lyhyesti tiivistäen, antiikista vaikutteita saanut kristillinen ajatteluperinne sekä muun muassa kartesiolaisuus ovat lyöneet kiilojaan syvälle länsimaiseen ajattelu- ja arvomaailmaan.
Ne ovat antaneet pohjaa tiettyjä etuoikeutettujen ryhmiä suosiville, epätasa-arvoisille, hyväk- sikäyttöön ja syrjintään perustuville vallankäytön muodoille. Samalla ne ovat myöntäneet mo- raalisen oikeutuksentunteen tällaisille ajattelu- ja toimintatavoille. ”Mitä ihmeen filosofiaa tämä on? Heitetään se hiiteen, sanon minä.” (EC 143.) Näin sanoo Elizabeth Costello eläinoi- keusdebattiin osallistuessaan, kohdentaen kritiikkinsä antroposentriseen filosofiaan. Elizabethin turhautumiseen on vastannut eläinfilosofia, joka katsoo eläimiä vähättelevän asenteen, institu- tionalisoidun hyväksikäytön – ja niiden kulttuurisen hyväksynnän – nojaavan kristillis- kartesiolaiseen perinteeseen (Aaltola 2013a: 12; Donovan 2013: 183, 194; Singer 2013: 78–79).
2.1.2 Eläinfilosofian synty ja juuret
Eläinfilosofia astuu antroposentrisen perinteen ulkopuolelle ja haastaa länsimaisen kulttuurin luonnollisina pidettyjä ja kyseenalaistamattomia konventioita. Ihmisen tuntemaa hierarkkista ylemmyyttä muihin olioihin nähden tarkastellaan kriittisesti ja eläinten kulttuuriselle asemoi- miselle etsitään vaihtoehtoisia ajattelu- ja toimintamalleja. Aaltolaa myötäillen, eläinfilosofi-
20
nen eetos ottaa lähtökohdakseen radikaalilla tavalla erilaisen asenteen, jonka mukaan eläin on filosofisten kysymysten ja tutkimuksen ensisijainen kohde. Eläin ei siis toimi ihmisyyden hahmottajana, negaationa tai korostajana. (Aaltola 2013a: 16, 21; Singer 2013: 81.)
Nykyaikaisen eläinfilosofian perustaja, australialainen Peter Singer räjäytti auki keskus- telun ja saavutti kulttimaineen 1975 julkaistulla teoksellaan Animal Liberation. A New Ethics for Our Treatment of Animals (Aaltola 2013a: 20; 2013c: 65). Se suomennettiin huomattavan myöhään, vasta 1990 nimellä Oikeutta eläimille. Eläinten vapautuksen filosofiaa. Singer edustaa analyyttista eläinetiikkaa ja sen alahaaraa, utilitaristista perinnettä.8 Eläinkontekstissa syntyi siis ensin analyyttinen eläinetiikka, joka laajeni muiden koulukuntien ja perinteiden myötä eläinfilosofiaksi. Selvitän seuraavaksi näitä filosofisia doktriineja.
Etiikka tarkoittaa moraalifilosofiaa ja on yksi filosofian päähaaroista. Sen kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti eettiset ja moraaliset kysymykset. Singerin edustama analyyttinen eläinetiikka pohtii ihmisten moraalisia velvollisuuksia eläimiä kohtaan sekä tekojen ja eettis- ten arvojen vaikutuksia ei-ihmiseläimiin. Antroposentrisen sisaruksensa tapaan, analyyttiseen eläinetiikkaan kuuluu rationaalinen ja johdonmukainen argumentointi ja tunteellisuuden vält- täminen. Nämä ovat utilitarismin ohella värittäneet Singerin tapaa esittää ja kontekstualisoida eläinfilosofisia ajatuksia ja ongelmienratkaisuehdotuksia. Voisi ajatella eronteon sentimentaa- lisuuteen olleen pioneerina toimineelle Singerille keino manata taakseen akateemisia perintei- tä tukemaan radikaalin ja normeista poikkeavan filosofiamuodon ensiaskeleita? Uudemmat eläinfilosofit ja mannermaiset suuntaukset pyrkivät usein pois argumentoivasta ilmaisusta ja rationaalisuuden korostamisesta. Jopa tunne saatetaan hyväksyä siitä huolimatta, tai siksi, että sitä on kulttuurisesti pidetty feminiinisenä ja siksi maskuliiniseksi miellettyyn rationaalisuutta
”huonompana” ominaisuutena. (Aaltola 2013a: 20, 21; 2013c: 65; 2013d: 129–130.)
Eläinetiikan ja koko eläinfilosofian juuret johtavat Singerin kautta utilitarismiin, jonka kehittäjänä pidetään brittiläistä Jeremy Benthamia (1748–1832). Hän kirjoitti jo vuonna 1780 eläimiin liittyen, asettuen samalla radikaalisti kristillis-kartesiolaista perinnettä vastaan:
The day may come when the non-human part of the animal creation will acquire the rights that never could have been withheld from them except by the hand of tyranny. – – Perhaps it will some day be recognised that the number of legs, the hairiness of the skin, or the possession of a tail, are equally insufficient reasons for abandoning – – a creature that can feel? What else could be used to draw the line? Is it the faculty of rea- son or the possession of language? But a full-grown horse or dog is incomparably more rational and con- versable than an infant of a day, or a week, or even a month old. Even if that were not so, what difference would that make? The question is not Can they reason? or Can they talk? but Can they suffer? (Bentham 1823: 143–144; kursiivi LL.)
8 Myös utilitarismilla on useita alahaaroja. Singerin mainitaan useimmiten kuuluvan preferenssiutilitaristei- hin (Aaltola 2013c: 65). Selvyyden vuoksi käytän vain utilitarismi-termiä, syventymättä alahaaroihin.
21
”Kysymys ei kuulu, voivatko eläimet järkeillä? Tai voivatko eläimet puhua? Vaan voivatko eläimet kärsiä?” Tämä virke, eläinten kärsimyksen tiedostaminen ja etualaistaminen kiteyttää utilitaristisen (eläin)filosofian lähtökohdan ja motivaation. Utility tarkoittaa hyötyä ja utilita- ristisen koulukunnan lähtökohta onkin maksimaaliseen hyötyyn tähtäävä ajattelu. Utilitarismin teoriassa teon oikeus tai vääryys riippuu sen seurauksista. Teko joka tuottaa eniten mielihyvää kaikille teon vaikutuspiiriin kuuluville on moraalisesti oikeutettu. Teoriaa leimaa tasavertai- suuden periaatteeksi kutsuttu, näennäinen, lajirajat ylittävän puolueettomuus, sillä kaikkien onnellisuudelle annetaan sama painoarvo. (Francione 2013: 115; Singer 2013: 70.)
Singerin teoria rakentuu myös lajiin perustuvan sorron eli spesismin (speciesism) ympä- rille.9 Spesismi liittää ei-ihmiseläimiin kohdistuvan sorron osaksi sorrettujen ihmisryhmien teoriaa – sisaruskäsitteitä ovat seksismi ja rasismi. Sorron muotoja yhdistää yhden ryhmän edun asettaminen toisten edelle ja ryhmien jaottelu epärelevanttien biologisten ominaisuuk- sien perusteella. (Aaltola 2013c: 68.) Hyväksikäytön, sorron ja alistamisen muodot linkittyvät intersektionaalisesti – yhtä on vaikea tarkastella tai korjata ottamatta huomioon muitakin.
Utilitarismissa jokaisella elävällä oliolla katsotaan olevan intressejä jotka usein pelkis- tetään mielihyväksi ja kärsimykseksi. Hyvän ja kivuttoman elämän intressi edellyttää olion kykyä kokea kärsimystä, onnellisuutta ja mielihyvää - olion tulee siis olla tuntoinen (sentient).
Nämä tuntoisuuden edellytykset eivät ole satunnaisia biologisia ominaisuuksia – kuten laji, sukupuoli, seksuaalinen suuntaus, ihonväri, jalkojen lukumäärä, peukalon omaaminen, älyk- kyystaso tai jokin antroposentrinen lahjakkuuden muoto. Tuntoisuus ei ole satunnaista, vaan filosofisesti perusteltavissa oleva ominaisuus jonka vuoksi niin Bentham kuin Singerkin pitä- vät tuntoisuutta rajapaaluna sille, tuleeko olion intressit ottaa huomioon eettis-moraalisissa pohdinnoissa ja päätöksissä. (Aaltola 2013c: 68; Singer 2013: 76.)
Oikeutta eläimille mainitaan myös Vastakarvaan-romaanissa. Alla olevassa katkelmas- sa vegaaninen Rosa pitää teoksen tuntemista ensiarvoisen tärkeänä jotta ei-vegaaninen Kirsi ymmärtäisi vegaanien elämäntapaa arvomaailmoineen. Teos toimii ikään kuin initiaatioriittinä jonka läpäisemällä voi päästä sisälle mystiseen vegaaniuden sisäpiiriin. Kohtaus kuvaa Oi- keutta eläimille -teoksen merkityksellisyyttä – tällä kertaa fiktiivisille – vegaaneille:
– Oletko kuullut Peter Singerin kirjasta Oikeutta eläimille?
En tiennyt – – kirjasta mitään, mutta miehen nimen olin kuullut [ympäristöfilosofian] luennolla.
9 Usein termi yhdistetään Singeriin, vaikka alun perin sen kehitti eläinoikeusaktivisti ja psykologi Richard D.
Rider vuonna 1970. (Aaltola 2013c: 68; Ryder.)
