T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3 81 Entä moraali, oikea ja väärä? Ih-
miset tekevät yhteistyötä ja autta- vat, jopa uhrautuvat toistensa puo- lesta, mutta niin tekevät apinatkin.
Moraali ei ole jumalan luomus ja putoa taivaasta, vaan senkin isä on ankara luonnonvalinta, jonka vai- keista vaatimuksista selviää parem- min yhteisössä ja yhteistyöllä kuin yksin viidakon keskellä.
Valtaojan on vaikea uskoa ju- malaan, koska uskontoja on koko- nainen leegio, eivätkä ne ole pääs- seet yksimielisyyteen asioista, vaan kiertävät kehää samalla kun tiede on alle tuhannessa vuodessa ke- hittynyt tarjoamaan järjellisen se- lityksen monille uskontojen kiiste- lemille asioille. Toisaalta Valtaoja myöntää, että hänessä asustaa pie- ni mystikko, joka tähyää älyllisten sanojen ja käsitteiden tuolle puo- len. Valtaoja tunnustautuu taiteen ihailijaksi ja harrastajaksi. Taiteilija on eräänlainen Šamaani, joka luo- muksillaan luo yhteyttä todellisuu- teen, jota ei järkeilemällä pysty ta- voittamaan. Ilman luovuutta ja tai- detta maailma olisi jähmettynyt ja eloton paikka.
Tätä Valtaojan ajatusta voisi jatkaa toteamalla, että jos ei koko maailmankaikkeuden luoneeseen jumalaan uskoisikaan, niin taiteen toinen toistaan ihmeellisimmät luomukset todistavat, että ainakin ihmisyksilössä asustaa pienimuo- toisempi jumaluus.
Valtaojan Kaiken käsikirjan päättäviin ajatuksiin voikin yhtyä jokainen luova ihminen – maailma on täynnä mahdollisuuksia ja unelmia, ja tulevaisuus on yhtä rajaton ja loputon kuin itse maailmankaikkeus.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja krii- tikko.
Naisena kirjallisuutta tutkimassa ja teatteria johtamassa
Juha Järvelä
Maria-Liisa Nevala: Mieleni talot.
Totta, tarua ja tulkintaa. WSOY 2012.
Maria-Liisa Nevala ehti tehdä kir- jallisuudentutkijana pitkän uran ennen kauttaan Kansallisteatterin pääjohtajana (1992–2010). Teatte- rikeskeisyydestään huolimatta hä- nen muistelmansa tuovat esiin mil- lainen oli naisen osa tieteentekijä- nä 1960-luvulta lähtien. Teoksen kokonaisuudessa Kansallisteatte- rin johtajavuodet vievät kaksi kol- masosaa, vaikka ajallisesti Nevalan yliopistoura kesti suurinpiirtein sa- man verran. Ehkä tasaisesta tieteel- lisestä työstä jää vähemmän kerrot- tavaa kuin muuttuvasta teatterista.
Nevala näkee teatterin, kuten tai- teen laajemminkin, ja tieteen uu- sien mahdollisuuksien luomisena.
Teatteri antaa mahdollisuuden ko- kea sellaistakin, mitä emme kyke- nisi tai edes haluaisi itse kokea.
Nevalalle tuntuu muodosta- van jonkinlaisen ongelman se, et- tä hän kirjoittaa muistelmia – tyy- lilajia, jota hän voisi kirjallisuuden- tutkijana analysoida. Hän ei halua- kaan ajatella teostaan muistelmina, vaan teoksena taiteesta, teatterista ja tutkimuksesta sekä niiden kautta itsestään. Lajityyppinä muistelmat tuntuvat itsekeskeisiltä, joten hän keksii syyn kirjoittaa: hän kuuluu sukupolveen naisia, jotka olivat en- simmäisiä tehtävissään. Syyn saa- tuaan hän voikin kirjoittaa itseen- sä vaikuttaneesta kirjallisuudes- ta, kuvataiteesta ja teatterista. Ne- valan innostustus on virkistävää.
Humanistista suuntausta korostaa se, että Nevala toteaa jäsentävänsä elämäänsä sen kautta, mitä hän on milloinkin lukenut.
Naisena yliopistossa
Yksi teoksen teemoja on naisten asema yliopistossa 1960–90-luvuil- la. Nevalan aloittaessa opinnot oli ilmapiiri monessakin mielessä eri- lainen kuin nykyään. Naisten pääsy mieskeskeisiin verkostoihin oli vai- keaa. Vanhoista valokuvista Nevala on huomannut olleensa usein ainoa nainen mustapukuisten miesten keskellä. Nevalan jättäessä Helsin- gin yliopiston vuonna 1991, kirjal- lisuustieteen korkeimmat virat oli- vat kuitenkin naisten käsissä.
Yliopiston harvojen naisten välillä hän näkee solidaarisuutta, vaikka pohjoismaisen naiskirjal- lisuushistorian kokemustensa pe- rusteella hän ei suosittele pelkäs- tään naisista koostuvia tutkimus- ryhmiä. Mitenkään rikkomaton naistenkaan solidaarisuus ei ollut.
Nevalan mukaan esimerkiksi pro- fessori Annamari Sarajas katsoi, itseään lukuunottamatta, naisten sopivan lasten synnyttämiseen ei- kä tieteentekoon.
Nevalan mukaan sukupuoli ei ollut aikoa kriteeri tasa-arvon tiel- lä. Maalaiskoulun käynyt sai huo- mata eron niin sanottuja eliitti- kouluja käyneisiin. Kuvitelma, et- tä onnistumisen elämässä takaa oma osaaminen ja kyvykkyys, kär- si myös havainnosta, että tiettyyn joukkoon kuuluminen saattoikin olla merkittävämpää kuin suoritus.
Tutkimuksen tekoa ja viranhakuja Nevalan kirjallisuudentutkijan uraa halkoivat pitkät jaksot ulko- mailla. Nykyiseen verrattuna ku- vauksessa on tietynlainen rentou-
82 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3
tensa, vieraisiin kulttuureihin tu- tustumisesta on voinut nauttia eikä kyse ole pelkästään oman akatee- misen menestyksen optimoinnista mahdollisimman tuottavilla kan- sainvälisillä kontakteilla. Tutki- mukseen kansainvälisyys vaikuttaa teoksessa enemmän aiheiden ja nä- kökulmien kautta. Esimerkiksi toi- mittamansa naiskirjallisuutta käsi- telleen laajan artikkelikokoelman Sain roolin johon en mahdu taus- taksi Nevala kertoo, kuinka hän tu- tustui Englannissa Virginia Wool- fia koskevaan tutkimukseen.
Akateemisen elämän kipukoh- tina teoksessa esiintyvät viran- haut. Nevala huomaa jälkikäteen taistelleensa ensimmäisessä koti- maisen kirjallisuuden apulaispro- fessorin viranhaussaan 1973–74 sukupolvia kestänyttä miehistä yli- valtaa vastaan. Tältä pohjalta hän lähti haastamaan Kai Laitista, jo- ka oli itseoikeutettu valinta pitkän uransa takia. Yllättävän vakavas- ti nuori nainen kuitenkin otettiin, kun Laitinen kirjoitti tämän vali- tukseen yhdeksän sivuisen vasti- neen. Nevala kritisoi tapaa käyttää lyömäaseena nuoruutta, jolla kiis- tettiin asema itsenäisenä tutkijana.
Kuvaus Kai Laitisen eläkkeel- lejäämisen jälkeisestä viranhausta vuonna 1989 on mielenkiintoinen.
Jotkut tulkitsivat Pekka Tarkan jul- kisesti pyrkineen vaikuttamaan ha- kuun nostamalla Markku Envallia, koska tämä ei edustanut teoreetti- sia suuntauksia tutkimuksissaan.
Tarkka oli arvostellut Nevalan toi- mittaman naiskirjallisuushistorian kriittisesti juuri sen lähestymista- van vuoksi. Tarkalle teoreettisuus näkyi kaavamaisuutena. Kahden- kymmenen vuoden takainen vään- tö teorian ja empirian suhteesta kir- jallisuudentutkimuksessa tuntuu
kaukaiselta, koska nykyään on vai- kea kuvitella varsinaista kirjallisuu- dentutkimusta ilman teoreettista pohdintaa. Muuten haku oli Ne- valalle helppo, asiantuntijat asetti- vat hänen pätevyytensä ensimmäi- selle sijalle.
Johtajuuden ilot ja kivut
Nevala siirtyi Kansallisteatterin pääjohtajaksi vuonna 1992. Teok- sessa selostetaan näytelmien taus- toja, esityksiä ja vastaanottoa laa- jasti. Monien esitysten vastaanotto kertoo paljon omasta aikakaudes- taan. Esimerkiksi homoseksuaa- lisuutta tai seksuaalista häirintää oli vaikea käsitellä alle kaksikym- mentä vuotta sitten, myös Kristian Smedsin Tuntemattoman sotilaan käsittely osoitti monta kipukohtaa.
Nevala korostaa tieteellisen työn tuomia valmiuksia johtajan- työhönsä hienolla tavalla. Teatte- rin remontin vaatimaa perehty- mistä uusiin asioihin helpotti hu- manistisen koulutuksen tuoma varmuus analysoida, tulkita ja kri- tisoida. Taiteen ja tieteen välillä Ne- vala ei myöskään näe kuilua, kos- ka tieteellisen työn ohjaaminen on luovan työn ohjaamista.
Vaikka Nevala ei sitä mainitse- kaan, täytyi siirtymisen akateemi- sen maailman näkymättömyydes- tä johtajaksi, jota kommentoidaan iltapäivälehdissä, olla jonkinlai- nen kulttuurinmuutos. Hän ei ku- vaa mitenkään katkerasti johtami- seensa kohdistuneita julkisia hyök- käyksiä. Johtajan aseman hän nä- kee hankalana, koska hänelle voi sanoa henkilökohtaisesti ikäviäkin asioita, mutta hän itse ei voi sanoa julki kaikkea tietämäänsä eikä var- sinkaan sitä mitä tuntee. Tämä joh- taa myös kysymykseen, kuinka lä- helle voi päästää henkilöt, joiden
elämään itsellä on suuri vaikutus.
Teatterissa, jossa toimitaan taiteili- joiden kansa, johtajan kyseenalais- taminen on jatkuvaa. Vaikka tämä on raskasta, Nevala katsoo kyseen- alaistajat hyödyllisiksi, koska he estävät omahyväisyyden ja itse- riittoisuuden. Tyytymättömyyden kohdistuminen johtajaan, jolla on paljon valtaa, on luonnollista. Ne- vala korostaa pariinkin otteeseen, että tätä on kestettävä tai vaihdet- tava alaa. Johtajuus on vapaaehtoi- nen valinta.
Laajan teatterielämän kuvauk- sen sijaan, olisin itse kaivannut pe- rusteellisempaa kuvausta naisen asemasta tiedeyhteisössä ja femi- nistisen kirjallisuudentutkimuk- sen läpimurrosta Suomessa. Ne- valan teos avaa kuitenkin mielen- kiintoisia näköaloja humanistisissa tieteissä toimimiseen viime vuosi- kymmeninä ja nuorille tieteenteki- jöille sen kuva koulutuksen anta- mista mahdollisuuksista eri tehtä- viin on rohkaiseva.
Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopistossa.
Suomalainen äärioikeisto tutkimuksen kohteena
Tommi Kotonen
Dan Koivulaakso, Mikael Brunila ja Li Andersson: Äärioikeisto Suomessa. Into Kustannus 2012.
Dan Koivulaakson, Mikael Bru- nilan ja Li Anderssonin teos Äärioikeisto Suomessa on alku- kevään Jyväskylän tapahtumien vuoksi noussut mediahuomion kohteeksi. Kirjan tekijöiden taus-
