Erämetsä: Joukkoviestinkäyttö elämäntavan heijastajana

68

. Aihe jäisi monen kysymyksen varaan, ellei tutkija oli-

SI osannut täsmentää otsikkoaan alaotsikolla.

Rohkeutta tekijä on osoittanut itse aiheen valinnassa

~utta s_~bstanssin

kriit~

tlsempaa otetta. Käytännössä toistaiseksi tutkimaton ai- he_ on tekijälleen epäkiitollinen niin teoriajohdannon kmn empiriankin osalta: nyt tutkija johdattelee aihee- seen suhteellisen tutuin ja turvallisin lähdemaininnoin (osin vanhahtavilta tuntuvien).

Tutkimusaineisto

Aihevalinnasta johtuu suoraan tutkimusaineiston kiin- nostavuus: sen rinnalla, että tutkimuksen alkuosa toistaa suhteellisen yleisesti tunnettuja teorialähtökohtia (ovat ty?n kannalta perusteltavissa, joskin paikoin tarpeetto- mia), lö~yy tekijäitä uutta aineistoa esim. Leninin ja glasnostm yhteen kuuluvuudesta. Kiintoisaa on paikoin myös ulkoisten tekijöiden muuttumista ja ongelmia ku- vaavat luvut.

J_onk~ verran työtä häiritsee se, että tekijäitä puuttuu kunnalarsuutta pysytellä yhdessä asiassa (nyt teemaihin pal~ta~n _silloin tällöin pitkin työtä), kehitellä ja kypsy- t~lla ameiston suomissa puitteissa aihettaan. Tavatonta ei myöskään ole, että lähdeviitteiden takana olevat tie- dot, haastattelut ja tekijän omat johtopäätökset sekoit- tuvat. Työn johtopäätöksistä löytyy yllättäen myös aivan uutta tausta-aineistoa, jonka paikka olisi tutkimuksen alkupuolella, johdanto-osassa.

Vaikkei tutkimusaineisto olekaan kovin innovatiivis- t.~ löytyy esimerkkiaineistosta uniikkia materiaalia: tämä lnttyy osin tekijän hyviin ja ainutkertaisiin neuvostoläh- teisii~ (henkilökontaktit) ja kielitaitoon hyödyntää alku- perarsta venäjänkielistä aineistoa.

. On?elmallisimmaksi jää pienehkö empiria-aineisto

JOk~

N~

tekiJan tard?t.Ja ~e~etelmien hallinta eivät ilmene sup- peasta empma-ameistosta ja sen käsittelystä.

Tutkimusmenetelmistä

Työ ei_ ol~ var~inainen sisällön erittely glasnostista: pi- kemmmkm tyo on glasnost-käsitteen analysointia ku- vaustaja l_ähihisto.rian kirjoitusta. Ote on eksplor:tiivi- n_en. _Answna voidaan pitää neuvostoliittolaisen ar- vwmi~sme~e~telyn käyttöä: valitut henkilöt ovat kompe- tentteJa arv10nnaan ns. glasnost -aineistossa ja toimitus- t~össä tapahtuneita muutoksia. Puutteeksi jää arvioin- nm luotettavuuden osoittaminen ( esim. rinnakkais- tai uusintaluokituksella).

. Tutkimuksessa ei ole myöskään hyödynnetty mahdol- lisuutta tehdä vertailua ennen jälkeen -asetelmalla.

Tiedotustutkimus 3/89

~las~ost-he~kisyyttä olisi voitu tutkia joidenkin empi- naesnnerkkren avulla: vaikkapa tyyliin kansallisuuskysy- mys ennen ja jälkeen glasnostin tulon, ulkopoliittisesti arkojen aiheiden käsittely ennen ja jälkeen ( esim. Puo- lan tapahtumat, Afganistan, Tshernobyl, suurvaltasuh- teet jne.).

Tekijän ansioksi voidaan lukea neuvostoliittolaisen todellisuuden muutoksen kuvausta ja muutoksessa ii- menneiden kriisien tyypittely-yritystä. Näiltä Iinjoilta tu~kija ~lisi voinut koettaa nostaa työnsä teoriatasoa ny- kyisesta. Samalla hän olisi voinut pitäytyä näiden "lanko-

~ en" kuljettamiseen läpi työn nyt tehtyä tiukemmin ja JOhdonmukaisemmin.

Yleisvaikutelmaksi työn nykyisestä muodosta jää erää~ai~en ep:unä~äisyys ja massiivisuus. Tiukempi ote aineistoon JOnkin menetelmän tai selkeän viiteke- hyks?n puitteissa olisi tuonut ekonomisemman ja teo- reettisemman lopputuloksen. Kun aineistosta karsitaan

~~~taalleen kirjoitettu neuvostoliittolaisen julkisuuspo- htnkan tausta, jääjäljelle suhteellisen vähän omintakeis- ta tekijän panosta- riittävästi sitä toki jää.

Asiaa auttaajonkin verran se, että tutkijan esitystapa on selkeä, teksti on luettavaa ja paikoin nasevaa. Silti loppuvaikutelmaksi jää suhteellisen raskasvaikutteinen kokonaisuus.

Loppuarvio

Edellä olevan perusteella esitän kunnioittavasti, että tarkastettavana oleva YTK Reino Paasilinnan tutkimus

"GLASNOST; Julkisuuspolitiikka ja sen tausta Neuvos- toliiton joukkotiedotuksessa eräin empiriaesimerkein 1985-1988" hyväksyttäisiin opintosuorituksena yhteis- kuntatieteiden lisensiaatin tutkintoa varten.

Käsittääkseni työlle voitaisiin antaa arvolause "non si- ne laude approbatur".

Hannu Märkälä

Tiedotustutkimus 3/89

Osmo A. Wiio Erämetsästä

Yleisötutkimuksen traditio

Viestinnän tutkimuksen varhaisimpia traditioita on ylei- . sötutkimus, joka yhdistyi erityisesti Paul Lazarsfeldin toimintaan. Se on myös elävä traditio, sitä suoritetaan kaikkialla maailmassajatkuvasti ohjelma- ja toimituspo- litiikan sekä markkinoinnin tueksi. Suomessa yleisötut- kimuksia tekevät vakituisesti Yleisradion ja MTV:n li- säksi myös sanomalehdet.

Yleisötutkimuksessa tutkitaan tavallisesti, miten eri sosiaaliryhmät seuraavat joukkoviestintää: ikä, suku- puoli, annnatti, tulot, asuinpaikka jne. ovat tavallisia taustatekijöitä. Harri Erämetsä on tutkimuksessaan läh- tenyt etsimään hieman toisenlaisia taustoja: hän tarkas- telee joukkoviestinnän käyttöä modernin elämäntapa- tutkimuksen pohjalta. Tässä hän tekee pioneerityötä, en ole samaa lähestymistapaa näin tehtynä nähnyt aikai- semmin. Aikaisemmat joukkoviestinnän ja elämäntapa- tarkastelut- esim. Roos- ovat olleet luonteeltaan ylei- sempiä kuin Erämetsän työ.

Erämetsän lähestymistapa

Erämetsä käyttää erittelyssään Pierre Bourdieun viite- kehystä ja J-P Roosin sovelluksia siitä. Hänen aineisto- naan lähes 5000 henkilön haastattelutiedot, jotka Suo- men Gallup on kerännyt mediatutkimuksensa yhteydes- sä. Aineisto ei ole siinä mielessä sekundaariaineistoa, et- tä Suomen Gallup Oy:n tutkimusosaston osastopäällik- könä Erämetsä on itse vaikuttanut kyselyn viitekehyksen luomiseen.

Erämetsä on ilmeisen taitava tutkija. Hän käyttää mo- nia eri tilastollisia menetelmiä kuten faktori- ja kluste- riananalyysiä. Erityisen mielenkiintoinen on kuitenkin hänen korrespondenssianalyysinsä, joka lienee viestin- nän tutkimuksen alueella ensimmäisiä sovelluksia. Siksi olisi toivonut tämän vielä varsin uuden menetelmän hie- man tarkempaa selostusta menetelmäosassa. Nyt ku- vaus on hyvin ylimalkainen eikä menetelmää tuntema- ton lukija oikein pääse selville, mistä on kysymys.

Erämetsä käsittelee harvinaisen laajaa aineistoa.

Suuren otoksen lisäksi hän on taustamuuttujien pohjak- si ottanut Tilastokeskuksen uuden, erittäin tarkan am- mattiluokituksen, jossa on 7800 annnattinimikettä. Kun tähän aineistoon yhdistetään muut taustamuuttujat ja laaja haastatteluaineisto, saadaan poikkeuksellisen laa- ja "tietomassa", jonka käsittelystä mielestäni Erämetsä kyllä kunnialla selviää.

Uuden tyyppisiä sosiaaliryhmiä

'69

Erämetsän erittely osoittaa, että elämäntapaan liittyvä joukkoviestinnän tarkastelu rikkoo tavanomaisen sosi- aaliluokkamallin. Hän osoittaa, että tavanomaisten so- siaaliluokkien lisäksi (talonpojat, työväenluokka jne.) joukkoviestinnän käyttö "luo" aivan uudentyyppisiä

"luokkia" kuten "viihdenarkootikot", jotka muuten ovat usein liikenteen palveluksessa. Toinen "aineistosta syn- tyvä" luokka on "kulttuurinen luokka". Hänen seitsemän

"joukkoviestinnän sosiaaliryhmäänsä" ovat:

1. Kulttuurinen joukkoviestintäluokka 2. Vanha keskiluokka

3. Tekninen hallitseva luokka 4. Joukkoviestinnän keskiluokka 5. Viihdenarkootikkojen luokka 6. Vanha työväenluokka 7. Talonpojat

Erämetsä kuvaa sitten tarkasti mitä viestimiä mikin näis- tä ryhmistä käyttää ja keitä ryhmiin kuuluu em. Tilasto- keskuksen luokituksen mukaan.

Erämetsä katsoo työssään, että hänen lähestymista- pansa on lähinnä ns. käyttösyytutkimusta (uses and gra- tifications),joskin hän viittaa myös edustarnaani kontin- gessiajatteluun. Mielestäni mikään aikaisempi malli ei oikein sovi Erämetsän tarkasteluun, hänen mallinsa ero- aa vähintään yhtä paljon aikaisemmista malleista kuin jokin kalenterikoulukunta eroaa käyttösyymallista. Täs- sä kohden tutkija on turhan vaatimaton.

Puutteita

Työllä on selvät puutteensa edellä esitetyn lisäksi. Se on tavattoman laaja -liitteineen kolmisensataa sivua- ja rakenne on hieman hajanainen, osa tilastoaineistoa oli- si paremmin sopinut liitteisiin. Metodisia kysymyksiä tarkastellaan eri paikoissa, kun opinnäytetyössä yleensä pitäisi olla keskitetty metodiosa. Lisäksi työ loppuu var- sin yllättäen, siitä puuttuu "discussion''-osa, joka nimen- omaan tämäntapaisessa työssä olisi ollut paikallaan.

Työssä on lisäksi luvattoman paljonpaino-ja kielivirhei- tä.

Loppuarvio

Työ on kuitenkin selvästi välivaihe väitöskirjan valmis- tumisessa, Erämetsä tähtää syksyiseen väittelyyn. Työn ansiot ovat mielestäni puutteita paljon suuremmat. Erä- metsä tuo aivan uutta tarkkuuttajoukkoviestinnän ylei- sökuvaanja työn hyödyllisyys joukkoviestimille on ilmei- nen. Uskon myös, että tarkastelutapa tulee herättämään

70

kansainvälistä huomiota.

Ehdotan Harri Erämetsän työn hyväksymistä valtio- tieteen lisensiaattityöksi arvosanalla magna cum laude approbatur.

Osmo A. TiViio

J .P. Roos Erämetsästä

Harri Erämetsä: Joukkoviestinkäyttö elämäntavan hei- jastajana. Tiedotusopin lisensiaattitutkielma. Helsingin yliopisto, huhtikuu 1989. 144 s.

+

Harri Erämetsän tutkimuksen tavoitteena on tarkas- tella elämäntavan ja joukkoviestinten käytön molem- minpuolista yhteyttä: so. sitä miten joukkoviestinten käyttö jäsentää elämäntapaa ja miten taas elämäntapa va1kuttaa joukkoviestinten käyttöön. Tutkimuksessa hyödynnetään mm. Pierre Bourdieun, Erik Allardtin, Ilkka Heiskasen ja allekirjoittaneen elämäntapaa koske- via hahmotuksia siten että voi jopa puhua näiden teo- reettisten näkökulmien empiirisestä soveltamisesta eri- tyisalueen tarkasteluun. Kun aineistona on tässä tapauk- sessa Suomen Gallupin kulutus- ja joukkoviestintäai- neisto ovat tulokset kansallisesti katsoen hyvin mielen- kiintoisia.

Tutkimus etenee siten että ensin esitellään elämänta- pa- käsitteistö ja luodaan sille empiirinen kehikko. Tämä kehikko perustuu osittain allekirjoittaneen yhdessä Gal- lupin kanssa kehittämään bourdieulaiseen Suomea kos- kevaan elämäntapakarttaan, mutta Erämetsä on hyö- dyntänyt huomattavasti parempaa sosioekonomista luo- kitusraja näin onnistunut tarkentamaan kokonaiskuvaa.

Hän myös suorittaa TGI-aineiston faktorianalyysin saaden näin aikaan suoranaiset elämäntyylityypit usei- den faktorien yhdistelminä, joita ei kuitenkaan sijoiteta muodostettuun elämäntavan luokkarakenteeseen. Tä- mä on ihmeellinen puute.

Tämän jälkeen tarkastellaan joukkoviestinten käyt- töä ja kehitetään joukkoviestimien käyttäjätyypit fakto- rianalyysien ja faktoripistemäärien avulla. Juuri tässä jaks?ssa on ehkä kaikkein eniten aineistopainolastia, turh1a luetteloita yms.

Lopuksi nämä kaksi tarkastelukulmaa yhdistetään kokonaisanalyysiin, jossa siis käyttäjätyypit sijoitetaan korrespondenssianalyysin avulla yhteen ja samaan kent-

Tiedotustutkimus 3!89

tään elämäntavallisten luokkaryhmien kanssa. Erämet- sän tuottamat elämäntaparyhmät on kuitenkin jätetty pois. Lopputuloksena saatu kaavio on kuitenkin monel- la tapaa kiintoisa ja uraa uurtava. Tuloksista mainitta- koon vaikka se että joukkoviestinkäyttö on vahvasti su- kupolvisidonnaista, ja että luokkakulttuurinen ryhmäja- ko on paljon vahvempi erottelija kuin sosio-ekonominen ryhmittely.

Pidän tutkimusta kiinnostavanaja pääosiltaan hyvin toteutettuna. Erämetsä tuntee aineiston hyvin, hänen uudelleenluokituksensa ovat hyvin harkittuja, hänen analyysinsa selkeitä ja taloudellisesti tehtyjä. (Tosin ai- noastaan korrespondenssianalyysi sisältää jotain "uutta"

analyysillisesti).

Tutkimuksella on myös ilmeisiä puutteita. Sitä leimaa selvästi "Gallup-tyyli": luettelomaisuus, liian paljon ai- neistoa koskevaa taulukointia, teoreettinen tarkastelu on sirpaleista ja varsin suppeaa. Teoreettinen viitekehys otetaan pitkälle annettuna ulkopuolelta. Rakenne on myös hiukan hajanainen, juuri esimerkiksi aineistoa kos- kevia esittelyjä olisi edelleen voinut siirtää liitteisiin, jot- ka tosin ovat ehkä nytkin tarpeettoman laajat (n. teks- tiosan mittaiset). Työssä on kiireisen kokoonpanon lei- ma. Työ päättyy jotenkin kesken: tuloksia ei analysoida riittävästi eikä niitä vedetä yhteen. Esimerkiksi lopussa olisi voinut tarkastella tulosten relevanssia bourdieulai- sen teoriakehikon kannalta.

Näitä vastaan asettuu tutkimusasetelman jännittävyys ja tulosten esillepanon selkeys sekä työn rakenteenjän- tevyys tältä osin. Tietyiltä osiltaan Erämetsän tutkielma on erittäin hyvä, kun taas toisaalta sen kokonaistoteutus on heikko. Tutkielma suorastaan vaatii tulla edelleen ke- hitellyksi väitöskirjana, ja ehdottomasti englannin kie- lellä. Koska työ on ilmeisen uusia mahdollisuuksia avaa- va juuri tiedotustutkimuksen piirissä, esitän sille hiukan epäröiden arvosanaksi magna cum laude approbatur.

J.P. Roos

Tiedotustutkimus 3!89

kirjallisuutta

Klljat ja raportit

AIKAKAUSLEHTIEN toimintaedellytykset Suomes- sa. - Helsinki : Liikenneministeriö, 1989. - 33 s.

(Komiteamietintö 1989, 31).

AITO NURMI, Riitta

TV -sarjat ja keskiluokka : palvelualan toimihenkilöiden suosikkisarjat ja elämäntapa. - Helsinki : Yleisradio, 1989. - 92 s. - (Yleisradio, Suunnittelu- ja tutki- musosasto, Sarja B, 1989, 2).

AMUPALA, Johannes

Developmental radio broadcasting inNarnibia and Tan- zania : a comparative study. - Tampere : Tampereen yliopisto, 1989. - 113 s. - (Tampereen yliopisto, Tie- dotusopin laitos, Julkaisuja, Sarja B, 1989, 27).

BRUNILA, Anne & UUSITALO, Liisa

Kirjatuotannon rakenne ja strategiat. - Jyväskylä: Jy- väskylän yliopisto, 1989. - 114 s. - (Nykykulttuurin tut- kimusyksikkö, Julkaisuja 1989, 15).

ELOKUVA- ja televisiokasvatusmateriaaleja. - Hel- sinki: Valtion painatuskeskus, 1988. - 21 s.

ELÄMÄÄ kuvavirrassa : televisio suomalaisissa elä- mäntavoissa 1 toim. Kalle Heikkinen. - Helsinki : Yleis- radio, 1989. - 214 s. - (Yleisradion suunnittelu- ja koulutustoiminnanjulkaisusarja 3).

Sisältää artikkelit: Juhani Ihanus: Siruna kuvien virras- sa. Televisio ja perheen vuorovaikutus; J.P. Roos: Suo- malaisten televisio: Arkielämää, uhkaaja vapautumista;

Christoffer Grönholm ja Karl-Henrik Nikula: Televisi- on katselu maassa jota ei ole; Matti Oksanen: Kansain- välistyvä televisiosukupolvi; Ilkka Heiskanen: Televisi- on katselu psyykkisenä työnä ja yhteisöllisen kontrollin lähteenä ja kohteena; Pekka Turunen: Country & Eas- tern; Erik Allardt: Yl!teiskuntamuoto ja yleisradiotoi- minta.

ERHOLM, Erja

Radionkuuntelu helmikuussa 1989. - Helsinki, Yleis- radio, 1989. - 96 s. - (Yleisradio, Suunnittelu- ja tut- kimusosasto, Sarja D, 1989, 14).

HUMAN rights, communication and culture : report of

71

the second Leipzig-Tampere seminar on confidence- building in the non-military field, Tampere 1988. 1 ed. by Kaarle Nordenstreng & Wolfgang Kleinwächter. - Tampere : University of Tampere, 1989. - 111 p. - (University ofTampere, Deparment of Journalism and Mass Communication, Publications, Series B, 28/1989). Includes: Hans-Joachim Heintze: International Coope- ration in the Field of Human Rights as a Matter of Con- fidence-Building and Strengthening of International Se- curity; Lauri Hannikainen: Implementation and Promo- tion of International Human Rights in the "East" and in the "West"; Wolfgang Kleinwächter: The Birth of Arti- cle 19-A UN Twin Concept; Taisto Hujanen: The Right to Communicate- An Outdated Slogan for UNESCO?; Palko Raaz: Cultural Rights and Interna- tional Cultural Cooperation; Heikki Luostarinen: Intra- group Preconditions for Enemy Images.

KASARI, Heikki

Tv-ohjelmien seuraaminen 1988-89 : tv-mittaritutki- muksen vuosiyhteenveto. - Helsinki: Yleisradio, 1989. - 31 s. : taul. - (Yleisradio, Suunnittelu- ja tutki- musosasto, Sarja D, 1989, 16).

KOTILAINEN, Lauri

Hyvä lehtijuttu-kirjoittajan opas. - Helsinki : WS, 1989. - 195 s. : kuv.

KULTTUURIN ja joukkoviestinnän toimipaikkara- kenne 1984 ja 1986. - Helsinki: Tilastokeskus, 1989. - 45 s,: taul.- (Tilastokeskus, SVT, Kulttuuri ja viestin- tä, 1989, 1).

KULTTUURIN julkinen rahoitus : valtion kulttuuri- menot Suomessa 1983, 1985 ja 1987. - Helsinki: Tilas- tokeskus, 1989. - 51 s. : taul. - (Tilastokeskus, SVT, Kulttuuri ja viestintä, 1989, 2).

KÄSMÄ, Jouko

Bibliografia sanoma- ja urheilulehdistön urheiluartik- keleista 1900-1940. - Joensuu : Joensuun yliopisto, 1988. - 77 s. - (Joensuun yliopisto, Historian tutki- muksia, 6).

LEHDISTÖ ja kirjallisuus 1 toim. Pauli Kurkirinne. - Kuopio : Snellman-instituutti, 1989. - 80s. - (Snell- man-instituutin B-sarja, 15).

Sisältää artikkelit: Anto Leikola: Lehdistö tiedon välit- täjänä; Päiviö Tommila: Sanomalehdistö ja kirjallisuus ennen vuotta 1917; Pirkko Leino-Kaukiainen: Aika- kauslehdet kaunokirjallisuuden julkaisijana ja arvosteli- jana; Heikki Mikko Viitala: Suomen työväen lehdistö kirjallisuuden julkaisijana ja arvostelijana; Lars Ham- berg: Määrääkö kustantaja kritiikin?; Kai Laitinen: Kir- jallisuuskritiikin muutos; Suvi Ahola: Päivälehden krii- tikko ja kirja; Elina Karjalainen: Kirjan kohtalo kritiikin