Kirjallisuutta – Litteratur 169 TERRA 133: 3 2021
Monia kirjan teemoja sivutaan useampaan otteeseen sen eri luvuissa. Esimerkiksi ihmistoimintojen vaikutuk- sia perkaava luku 8 nostaa käsittelyyn monia vesistöjen hyötykäyttöä kuvaavassa luvussa 2 esitettyjä toiminto- ja. Koko kirjan lukijalle nämä ajoittaiset päällekkäisyy- det voivat tuntua harmillisilta. Toisaalta toisto mahdol- listaa sen, että kirjasta on luettavissa irrallisia lukuja, ei- kä kirjaa tarvitse lukea järjestyksessä kannesta kanteen.
Tämä taas mahdollistaa esimerkiksi sen, että korkea- koulujen opetus- ja tenttimateriaaleiksi voi kirjasta poi- mia tiettyjä kunkin kurssin teemaan sopivia lukuja.
Suomalaista järvikirjaa voi suositella luettavaksi monenlaisille vesistöteemoista innostuneille lukijoil- le, ja myös niille, joille järvet ovat entuudestaan tun- tematonta aluetta. Sisältöä riittää runsaasti sekä ihmis- toiminnasta että luonnon olosuhteista kiinnostuneille.
Ajoittain faktoja kuitenkin tykitetään niin tiuhaan tah- tiin, että luettelomainen kirjoitustyyli häiritsee jo lu- kemisen sujuvuuttakin. Toisaalta kirja sisältää myös
luku-urakkaa keventäviä, valikoituja tarinoita ja sattu- muksia vuosien varrelta. Esimerkkinä mainittakoon vä- rikkäät sanomalehtilainauksilla elävöitetyt kuvailut historian kohtalokkaimmista kirkkoveneonnettomuuk- sista. Kirjassa on pyritty hakemaan myös linkityksiä arkielämän ilmiöihin ja listataan konkreettisia vinkke- jä siitä, miten lukijat voivat itse osallistua järvitiedon keräämiseen ja jakamiseen. Kirjoittajat lupaavat kan- salaisten kirjaamien tietojen auttavan viranomaisia ja tutkijoita kartuttamaan tietojaan järvistä. Ehkä kirja pyrkiikin lisääntyneellä kansalaiskiinnostuksella paik- kaamaan edes hieman sitä tutkimusrahoituksen vajet- ta, mitä vesistöalalla on viime vuosina valitettavasti jouduttu kohtaamaan.
HANNA LUHTALA Maantieteen ja geologian laitos, Turun yliopisto
Käypä perusteos ympäristökasvattajille
CANTELL, HANNELE; AARNIO-LINNAVUORI, ESSI
& TANI, SIRPA (2020). Ympäristökasvatus – kestä- vän tulevaisuuden käsikirja, 267 s. PS-kustannus, Jyväskylä.
Ympäristökasvatus – kestävän tulevaisuuden käsikirja on tarkoitettu perusteokseksi opettajille, opettajaopis- kelijoille ja kasvattajille. Tässä ominaisuudessa se pyr- kii keskittymään ympäristökasvatukseen liittyvien pe- ruskäsitteiden avaamiseen. Pääteemana on henkilökoh- taisen ympäristösuhteen rakentaminen
ympäristöön liittyvien asenteiden ja ar- vojen perustalle, jättäen ympäristöön liittyvät tiedot ja taidot vähemmälle tar- kastelulle. Kirjan takakansi lupaa run- saasti käytännön esimerkkejä laaja-alai- sesta kestävän kehityksen, globaali- ja ilmastokasvatuksen näkökulmista, mi- kä osaltaan viettelee tarttumaan siihen kesähelteisessä riippumatossa.
Kirja antaa lyhyen ja sellaisena erin- omaisen yleiskuvan ympäristöherätyk- sen ja -kasvatuksen historiasta ja nyky- tilasta, lähtien Täystuho DDT:stä ja päätyen Tbilisin Ympäristökasvatuskon- ferenssin ja Brundtlandin komission ra- portin kautta ajankohtaiseen YK:n Agenda 2030:een. Siinä esitetty Kestä- vän kehityksen tavoitteet on moderni
kansainvälisesti perusteltu kehys ympäristökasvatuksel- le ja kestävän kehityksen oppimiselle. Tämä 17 tavoit- teen kokonaisuus muodostaa moniulotteisen kokonai- suuden, jota voidaan lähestyä monesta eri suunnasta.
Kestävän kehityksen määritelmän mukaisesti ulottu- vuuksia ovat ekologinen, taloudellinen ja sosio-kulttuu- rinen. Kirjassa teemaa lähestyttiin yksilökeskeisen,
luonnontieteellisen, yhteiskuntatieteellisen ja posthuma- nistisen käsityksen kautta. Kuvattujen ympäristökäsi- tysten väliset rinnastussuhteet eivät tosin aukea lukijal- le kovin helposti. Onko luonnontieteellinen ympäristö- käsitys irti elämysmaailmasta ja eikö siinä nähdä ihmis- tä osana luontoa?
Unesco on verkkosivuillaan määritellyt kestävän ke- hityksen tavoitteiden ydinosaamisalueet systeemiajat- teluun, ennakointikykyyn, normatiiviseen pätevyyteen, innovatiivisuuteen, yhteistoimintaan, kriittiseen ajatte-
luun, itsetuntemukseen ja ongelmanrat- kaisuun. Näitä ydinosaamisalueita käsi- tellään vaihtelevasti kirjan eri luvuissa, ehkä innovatiivisuutta lukuun ottamat- ta. Lukijan kannalta olisi saattanut olla miellyttävämpää järjestää kirjan luvut, tai osa niistä, Unescon määrittelemän ja kansainvälisesti yleisesti käytetyn puit- teen mukaisesti. Nyt ainoastaan systee- miajattelu esiintyy kirjassa omana lyhy- enä lukunaan.
Kirja jäsentää Unescon Tbilisin ym- päristökasvatuskonferenssin 1977 ta- voitteita täydentäviä kasvatustavoittei- ta ja sisältöjä kirjoittajien keskeisiksi valitsemien kasvatusmallien avulla.
Kasvatusmallilla tarkoitetaan visuaalis- ta esitystä, joka kuvaa eri tavoitteiden, sisältöjen, oppimisympäristöjen ja kon- tekstien välisiä suhteita. Kirjassa kuvatut mallit on va- littu oivallisesti hyviksi esimerkeiksi sekä niiden suosi- on perusteella että niiden kuvaamien tavoitteiden ja op- pimiskäsityksen erilaisuuden vuoksi. Mallien erojen ymmärtämistä olisi voinut vielä selkiyttää yksityiskoh- taisten esimerkkien avulla. Toisaalta muun muassa opet- tajankouluttaja voi laatia tästä hyvän tehtävän opettaja-
Kirjallisuutta – Litteratur
170 TERRA 133: 3 2021
opiskelijoille! Unescon 2017 julkaisemaan kestävän ke- hityksen tavoiteltuun ydinosaamiseen ei tässäkään yh- teydessä oteta eksplisiittisesti kantaa. Vähäiselle huo- miolle jää myös koulujen ja varhaiskasvatuksen opetus- suunnitelmien ympäristökasvatukseen liittyvät tavoit- teet ja sisällöt. Opetussuunnitelmien perusteiden kuva- usten väljyyden johdosta tämä on ymmärrettävää.
Kirjan loppuosan puheenvuorossaan professori Ilk- ka Ratinen korostaa perustellusti ympäristökasvatuk- sen kuumina ajankohtaisina teemoina ilmastonmuutos- ta ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden sisällä nämäkin ovat monimutkaisia järjestelmiä, joiden ymmärtäminen vaa- tii laaja-alaista osaamista. Ympäristökasvatuksen mo- nialaista luonnetta kuvataan kirjan kahdessa luvussa, ensin tieteellisen tiedon monialaisuuden kautta ja sit- ten taiteen keinojen puitteissa. Kansainvälisessä kirjal- lisuudessa nämä yhdistetään niin kutsutuksi STEAM- oppimiseksi (STEAM = Science, Technology, Engin- eering, Arts and Mathematics), missä Arts ei tarkoita pelkästään taideaineita vaan kaikkia humanistisia tie- donaloja. A:n kuvataankin yhä useammin tulevan sa- nasta All, tarkoittaen kaikkien muiden tiedonalojen liit- tämistä STEM-aineisiin. Kirjassa kuvataan hyvin mie- lenkiintoinen STEAM-hanke, jossa koululaiset käsitte- livät lajikatoa renessanssimuotokuvien keinoin. Tällai- sia monialaisten yhteishankkeiden kuvauksia olisi toi- vonut lukevansa kirjasta enemmän ja useampia oppiai- neita yhdistävinä. Varsinkin fysiikan ja kemian sivuut- taminen ympäristötiedon lähteinä pistää silmään. Esi- merkiksi Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslai- tos ja Jyväskylän Taidemuseo julkaisivat jo vuonna 2013 Ympäristökasvatushenkisen Uusi Kubismi -näyt- telyn, jonka vuorovaikutteisissa teoksissa In and Out of Time, Vesipuutarha pinnan alla, Vaskenruosteyrtti- tarha ja Uusi Kubismi museovieraat tutkivat ympäris- tössä tapahtuvaa maatumista, happamoitumista, korroo- siota ja havaitsemista STEAM-oppimisen keinoin (Di- mensio 2014). Jyväskylän jälkeen vastaava näyttely to- teutettiin Tampereella, Oulussa ja Joensuussa.
Systeemiajattelu on oleellinen taito edellä mainittu- jen ilmakehän ilmiöiden, ekosysteemien ja kestävyyden monimutkaisten järjestelmien hallinnassa. Systeemiajat- telussa pyritään ottamaan huomioon rajattuun järjestel- mään vaikuttavat oleelliset seikat ja niiden väliset kyt- kennät ja vaikutukset. Kirjan lyhyessä kappaleessa Sys- teeminen ajattelu ympäristökasvatuksessa huomioidaan kyllä ilmiöiden välillä olevan sidosteisuuksia, keskinäis- riippuvuuksia ja erilaisia näkökulmia, mutta siinä toi- voisi kerrottavan myös sidosten välisten vuorovaikutus- ten ja riippuvuuksien voimakkuuksien vaikutuksista ja systeemisestä dynamiikasta. Systeemiajatteluakin voi- si selventää yksinkertaisia esimerkkejä käyttäen. Esi- merkiksi paljon julkisessa keskustelussa ja katukuvas- sa näkyvien sähköpotkulautojen ja sähköpolkupyörien mainostetaan olevan ympäristöystävällisiä, koska ne vä- hentävät yksityisautoilua. Niiden ja niiden käyttämän energian tuotanto ei kuitenkaan ole ympäristöystäväl- listä ja toisaalta ne vähentävät myös kävelyä ja polku- pyöräilyä, mikä lisää terveysriskejä. Seuraavaksi pääs- tään jäte- ja turvallisuusongelmiin. Systeemiajatteluun liittyy läheisesti myös Rebound-ilmiö, jossa lieveilmi- öt syövät muutoksen tehokkuutta: energiansäästölamp-
pu jää tutkitusti helpommin päälle kuin energiasyöppö hehkulamppu. Systeemisen ymmärtämisen ja monialai- sen osaamisen tärkeys ympäristökasvatuksessa kuvas- tuu hyvin kirjan esittämässä huomiossa, että vaikka Suomen nuoret ovat varsin tietoisia ympäristökysymyk- sistä, ympäristömyönteiset arvot ja asenteet eivät näy vastuullisena toimintana. Yksinkertaisiin esimerkkeihin voidaan liittää monia eri ympäristökasvatukseen liitty- viä sisältöjen sidonnaisuuksia. Sellaisia toivoisi kirjas- ta löytyvän lisää systeemiajattelun ymmärtämiseksi, pohjaksi opettajien omille ideoille tai suoraan oppitun- nilla käytettäviksi.
Ympäristöön liittyvistä tunteista kirjassa nostetaan ai- heellisesti esiin ympäristöahdistus. Ympäristövastuul- lisuus nähdään usein vastuina ja velvollisuuksina, mikä kirjoittajienkin mukaan on ongelmallinen ja yksipuoli- nen näkökulma. Nuorisobarometri 2018 osoittaa, että kaksi kolmesta nuoresta on huolissaan ilmastosta ja lu- ku on kasvamaan päin. Ilmastoahdistus koskee erityi- sesti lahjakkaita nuoria tyttöjä, mikä näkyy selvästi myös opettajakoulutettavien ympäristökasvatuksen kurssia koskevissa viesteissä. Lääkkeeksi ilmastoahdis- tukseen kirja tarjoaa keskustelua pelkojen ja ahdistus- ten käsittelystä sekä ympäristöön liittyvistä tunteista.
Ympäristöahdistuksen ja pelon lisäksi myös ympä- ristökasvatuksen ja -suojelun positiivisista aikaansaan- noksista on syytä puhua. Esimerkkinä tästä on oman mökkijärveni Päijänteen tilan kohentuminen 1960- luvulta uimakelvottomasta juotavaksi. Myös teknolo- gia tarjoaa mahdollisuuksia kestävään tulevaisuuteen – eihän energiapihin LED-valonkaan keksimisestä ole kovin kauan. Nuoret ihmiset eivät näitä saavutuksia lyhyen elämänkokemuksensa vuoksi automaattisesti ymmärrä, joten niistä pitää heille kertoa. Kirjan lopun puheenvuoroissa professori Arto Salonen kehottaakin siirtymään kasvatuksen sijasta oppimiseen ja ongelma- keskeisyydestä ratkaisujen keksimiseen ja käyttöön- ottamiseen.
Tarkoituksensa mukaisesti kirjassa mainitaan ja käy- tetään runsaasti erilaisia ympäristöalkuisia ja kasvatus- loppuisia käsitteitä. Ehkä liiankin kanssa. Perusteokses- sa kannattaisi keskittyä muutamiin oleellisiin ja yhteis- kunnallisessa keskustelussa yleiseen ympäristön tilaan ja kestävään kehitykseen liittyvään käsitteeseen. Mää- rittelyt käytetyille käsitteille taulukoituna helpottaisi lu- kijaa pysymään juonessa mukana ja olisi saattanut tu- kea myös tekijöitä kirjoitusprosessin fokusoinnissa.
Ympäristökasvatus – kestävän tulevaisuuden käsikir- jaa voi suositella lämpimästi käytettäväksi oheismate- riaalina opettajien ja kasvattajien koulutuksessa. Esi- merkiksi ympäristökasvatuksen mallit, ympäristökas- vattajien kuvaukset toiminnastaan ja pohdintatehtävät tarjoavat hyviä ajatuksia opiskelijoiden kanssa pohdit- taviksi. Perinteiseksi tenttikirjaksi teosta ei liene tar- koitettukaan. Vaikka luokkahuonevalmiita materiaale- ja kirjasta ei löydy, se on myös kentän opettajille erin- omainen perusteos ympäristökasvatuksen luonteen avaajana.
ANSSI LINDELL Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto
