• Ei tuloksia

HY:n kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittäminen : konsistorin päätöksen toimeenpano käynnistyy

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "HY:n kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittäminen : konsistorin päätöksen toimeenpano käynnistyy"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

HY:n kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittäminen - konsistorin päätöksen toimeenpano käynnistyy

Konsistorin elokuinen päätös

HY:n konsistori teki elokuussa merkittäviä ja kauaskantoisia periaatepäätöksiä yliopiston kirjastopalvelujen rakenteellisesta

kehittämisestä. Konsistorin päätöksen mukaan kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittäminen kohti yhtenäistä toimintamallia aloitetaan heti siten, että tulevan vuoden aikana käynnistetään keskustakampuksen kirjastotoiminnan (viisi tiedekuntakirjastoa ja Opiskelijakirjasto) muuttaminen yhdeksi toimintayksiköksi 1.1.2010 alkaen. Lisäksi valmistellaan kaikkien kampusten osalta askeleet

henkilöstörakenteen uudistamisesta siten, että

asiantuntijuuden kasvattaminen yli kampusrajojen sekä sisäisten prosessien ja hallinnon nykyistä yhtenäisempi hoitaminen on mahdollista. Samalla

suunnitellaan koko kirjastolaitoksen yhteiset toiminnot.

Päätös kirjastolaitoksen tulevasta rakenteesta siirtyi kuitenkin ensi vuoden syksyyn. Vaihtoehtoina esitettiin kaksi mallia: joko yhden kirjaston malli tai neljän kampuskirjaston ja vahvan koordinointiyksikön malli. Päätöksenteon tueksi konsistori edellyttää jatkovalmistelua päätöksenteko- ja rahoitusmallin osalta.

Toimeenpano käynnistynyt

Konsistorin elokuinen päätös ja sen toimeenpano edellyttää kaikilta osapuolilta mittavaa työpanosta seuraavien kolmen vuoden aikana. Hankkeen laajuus edellyttää lisäresursointia suunnitteluvaiheessa sekä käytännön toteutuksessa.

Yliopisto onkin anonut opetusministeriöltä hankerahoitusta kirjastolaitoksensa rakenteellisen kehittämisen toteuttamiseen. Ministeriö on luvannut ilmoittaa rahoituspäätöksestä lähiviikkoina.

Toimeenpanon valmistelu on jo käynnistynyt. Kirjasto- ja tietopalvelutoimikunta on nimittänyt kolme työryhmää:

Keskustakampuksen kirjastotoiminnan suunnitteluryhmä valmistelee keskustakampuksen kirjastotoiminnan muuttamista yhdeksi

toimintayksiköksi. Työryhmän puheenjohtajana on varadekaani Arto

(2)

Haapala (toimeksianto).

Päätöksenteko- ja rahoitusmallin valmisteluryhmä valmistelee kirjastolaitoksen päätöksenteko- ja rahoitusmallin. Rahoitusmalli ja neuvotteluprosessit valmistelaan yhteistyössä tiedekuntien ja

erillislaitosten kanssa. Työryhmän puheenjohtajana on dekaani Hannu Niemi (toimeksianto).

Henkilöstörakenneryhmä laati henkilöstörakennemallin Helsingin yliopiston yhteistä kirjastolaitosta varten sekä neljän kampuskirjaston ja koordinointiyksikön muodostamaa kokonaisuutta varten. Työryhmän puheenjohtajana on professori Eero Puolanne (toimeksianto).

Työryhmien on määrä jättää raporttinsa kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnalle 16.4.2007 mennessä niistä rahoitusta, hallintomallia ja henkilöstörakennetta koskevista asiakohdista, joita tarvitaan konsistorin päätöksentekoa varten.

Raporttien pohjalta laaditaan päätösesitys konsistorille. Ensi keväällä - alkusyksyllä ennen konsistorin käsittelyä pyydettäneen tiedekunnilta,

erillislaitoksilta ja henkilöstöjärjestöiltä esityksestä lausunnot sekä järjestetään vaadittavat yt-keskustelut. Konsistorille tehtävän päätösesityksen

valmistuminen sovitun aikataulun mukaisesti syksyllä 2007 edellyttää, että em.

työryhmien raportit ovat kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnan käytettävissä jo huhtikuussa.

Ensimmäinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus 15.12.06

Hankkeen eri vaiheissa tullaan järjestämään säännöllisesti avoimia keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään 15.12.06 klo 14.00- 16, yliopiston päärakennus Auditorio XIII.

Asiasta tiedotetaan kaikille yliopistolaisille Alma-intranetin tieto- ja kirjastopalvelukanavalla: https://alma.helsinki.fi/doclink/72823.

HY:n kirjastohenkilöstölle on tarkempaa tietoa hankkeesta Lib-foorumi- työryhmäalueella: https://alma.helsinki.fi/workgroup/45967.

Kirjastojen yhteisillä ulkoisilla sivuilla on kaikille asiasta kiinnostuneista tietoa:

http://www.helsinki.fi/kirjastot/esittely/hankkeet/rake.htm. Myös Verkkari- lehdessä kerrotaan hankkeen etenemisestä säännöllisesti.

Tiina Äärilä suunnittelija kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö Helsingin yliopisto tiina.aarila AT helsinki.fi puh. 191 21776

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Keskustakampuksen tiedekunnat ja kirjastot ovat edelleen vankkoja painettujen aineistojen käyttäjiä, vaikka sähköinen aineisto on vuosi vuodelta tärkeämpää

kehittämisen työryhmien yhteistä muistiota Helsingin yliopiston kirjasto- ja tietopalvelujen rakenteellinen kehittäminen 2007–2015. Muistio on

kirjastonjohtaja Pentti Vattulainen, Varastokirjasto Korkeakoulukirjastojen rakenteellinen kehittäminen kirjastonjohtaja Jarmo Saarti, Kuopion yliopiston kirjasto

Keskustakampuksen tiedekunnat ja kirjastot ovat edelleen vankkoja painettujen aineistojen käyttäjiä, vaikka sähköinen aineisto on vuosi vuodelta tärkeämpää

Muistiossa taustoitettiin konsistorin aiempia linjauksia sekä tuotiin esiin keskeisiä kirjastolaitoksen kehittämiseen liittyviä ja tarkistamista vaativia kysymyksiä..

tietopalvelukustannukset, joita konsistorin syyskuussa tekemän päätöksen mukaan veloitetaan myös

Kalle Korhonen korsti, että kuvailtu tallennusprosessi sisältää vielä paljon selvitettäviä asioita etenkin kirjastossa tapahtuvan Julki-tallennusprosessin näkökulmasta..

Työryhmien tulevasta työskentelystä todettiin, että ylivoimaisesti suurin osa työstä tapahtuu työryhmän kokousten ulkopuolella kirjastoissa