Kansakunnan feenikslintu
Josef Pilsudski Puolan kansantasavallan historiankirjoituksessa
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Yleisen historian pro gradu –tutkielma Tammikuu 2010 Juliusz Rakowski
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON, TUTKIMUSTIEDOTE Tekijä: Juliusz Rakowski
Opiskelijanumero: 169742
Tutkielman nimi: Kansakunnan feenikslintu – Josef Pilsudski Puolan kansantasavallan historiankirjoituksessa
Tiedekunta/oppiaine: yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, yleinen historia Sivumäärä: 72
Paikka ja aika: Joensuu, tammikuu 2010
Pro gradu- tutkimuksessa selvitetään puolalaisen historiankirjoituksen suhtautumista Josef Pilsudskiin kansantasavallan aikana 1956- 1989. Tutkimus käy läpi kommunistisen Puolan historiankirjoitusta ja selvittää muutoksia suhtautumisessa Josef Pilsudskiin ja hänen henkilökulttiin.
Tutkielman aineistona käytetään vuosina 1956- 1989 julkaistuja Puolan toista tasavaltaa (1918- 1939) käsitteleviä historiateoksia. Niitä analysoimalla tutkimus vertaa teoksien sisältämiä viitteitä Josef Pilsudskista eri kansantasavallan vuosikymmenillä. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä eri vuosikymmeninä julkaistusta teoksesta, jotka on valittu kattamaan koko kansantasavallan ajanjakso.
Josef Pilsudski ja Puolan toinen tasavalta kuuluivat sosialistisessa historiankirjoituksessa niihin aiheisiin, joiden käsittelyä sensuuri valvoi erittäin tarkasti. Josef Pilsudskin Venäjän vastaisuus ja hänen isänmaallinen henkilökultti edustivat puolalaista nationalismia, joka taas pyrittiin häivyttämään puolalaisesta historiankirjoituksesta, uuden marxilais- leninistisen ideologian myötä. Tähän tarkoitukseen Puolan valtionjohto käytti hyväkseen kaikkia julkaisuja koskevaa sensuuria, jonka avulla se pyrki omaksi hyödyksi ja Neuvostoliiton mieliksi ehkäisemään ideologialle epäsopivan aineiston julkaisun. Yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset kuitenkin muokkasivat sensuuria ja teoksien sisältöä siten, että siitä on havaittavissa aaltomaista liikettä.
Tämä aaltoliike korreloi hyvin niitä muutoksia ja tendenssejä, joita puolalainen yhteiskunta kävi läpi kansantasavallan aikana ja jotka lopulta hajottivat sen vuonna 1989.
1 Johdanto ... 4
1.1 Josef Pilsudskin legenda ... 4
1.2 Historia ja nationalismi ... 4
1.3 Puolalaisesta historiankirjoituksesta ... 7
1.4 Josef Pilsudski, puolalaisuuden symboli ... 9
2 Tutkimuksen perusteet ... 12
2.1 Tutkimuskysymys ja rajaus ... 12
2.2 Lähteet ... 14
2.3 Kirjallisuus ... 16
3. Puola sodan jälkeen ... 18
3.1 Voittajat määrittävät Puolan ... 18
3.2 Kansantasavallan historiankirjoitus ennen vuotta 1956 ... 19
4 Puola valitsee oman tien ... 21
4.1 Poliittinen suojasää ... 21
4.2 Josef Pilsudski Adam Prochnikin teoksessa... 22
4.3 Nationalismi valtiossa ja tieteessä ... 24
4.4 Kuka tarvitsee historiaa? ... 27
4.5 Kohti pesäeroa ... 29
5 1960- Luku ... 29
5.1 Meidän ja heidän ero selkenee ... 29
5.2 Muutokset historiankirjoituksessa ... 32
5.2.1 Annales- koulukunta ... 32
5.3 Slaavilainen kansalaisuus vai Pilsudski ja puolalaisuus ... 35
5.4 Negatiivisen nationalismin esiinnousu ... 37
6 Täydellinen välienselvittely ... 39
6.1 Vanhasta uuteen ... 39
6.2 Pilsudski, puolesta ja vastaan ... 40
6.3 Saksalaisviha, talous ja kansallinen identiteetti ... 43
6.4 Vuosikymmen päättyy mellakkaan ... 46
7 Vastakohtien vuosikymmen ... 48
7.1 Opetusta propagandalla ... 48
7.2 Historiaa sensuurilla ... 51
7.3 Öljykriisi muuttaa kaiken ... 54
8 Erikoisen vapauttava 1980-luku ... 56
8.1 Sotatilan jälkeinen vapautuminen ... 56
8.2 Pilsudski, Jaruzelskin esikuva ... 57
9 Päätelmät ... 63
10 Lähteet ja kirjallisuus ... 69
1 Johdanto
1.1 Josef Pilsudskin legenda
Neuvostoliiton vasallivaltioiden irrottauduttua suurvallan ikeestä, vapautuneissa maissa alettiin kunnostaa kansallista perintöä joka oli hävitetty tai kiellettyä kommunismin aikana. Puolassa vuoden 1989 jälkeen on pystytetty Marsalkka Josef Pilsudskin patsaita melkein joka kaupunkiin.
Paikoin into on ollut niin suurta, ettei yksityiskohtia ole muistettu huomioida ja oikeakätisen marsalkan sapeli on pronssisiin patsaisiin valettu väärälle puolelle.
Tässä tapauksessa voidaan sanoa kyseessä olevan ’banaalista nationalismista’. Michael Billing käyttää tuota termiä eräänlaisena nationalismi- termin jatkeena, jolla hän tarkoittaa jokapäiväistä ja massoihin vaikuttavasta nationalismista. Hän tulkitsee perinteisen nationalismin jakautuvan positiiviseen ja negatiiviseen. Positiivisen nationalismin esimerkkinä hän käyttää itsenäistyvien siirtomaiden nationalismia kun taas negatiivisena nationalismina äärinationalismia ja sen tuomaa väkivaltaisuutta. Tässä kahtia jaetussa nationalismikentässä banaali nationalismi ja kansallisen sankarin vääräkätinen patsas sijoittuvat positiivisen ja negatiivisen välimaastoon, siksi banaalista nationalismista käytetään myös nimitystä: harmiton nationalismi.1
Vääräkätinen patsas naapuritontilla voi olla hilpeä ilmestys, eikä se varmaankaan aiheuta pahennusta syvimpien patrioottien mielissä, mutta mistä loppujen lopuksi on kysymys Pilsudskia esittävien patsaiden pystytys vimmassa 1990 luvulla ja mitä tekemistä hänellä on nationalismin ja kansallisen sybolismin kanssa?
1.2 Historia ja nationalismi
Kirjassaan The Invention of Tradition (1983) Eric Hobsbawm käsittelee traditioiden syntyä ja niiden tekemistä. Hänen mielestään traditiot, normit ja rituaalit pyritään jälkikäteen
1 Billing 6-7
muokkaamaan sellaisiksi, jotta muodostaisivat linkin menneisyyden ja nykyisyyden välille.
Joskus tapahtumat voivat olla keksittyjä tai todellisia, joita myöhemmin aletaan palvoa tai kunnioittaa yhteisinä muistoina.2
Nationalismissa on loppujen lopuksi kyse yhdistämisestä. Nationalismin tutkija Elie Kedourin vastaus kysymykseen ’mihin nationalismia tarvitaan?’ on, että nationalismissa on hyvin pitkälti kysymys siitä miten ihminen hahmottaa itsensä ja mihin hän tuntee kuuluvansa tässä maailmassa.3 Kedourin mielestä siis jokainen meistä tarvitsee nationalismia ajasta ja paikasta välittämättä.
Kappaleen alussa mainitsin Hobsbawmin näkemyksen traditioiden merkityksestä linkkinä menneen ja nykyisyyden välillä. Anthony D. Smithin teoria nationalismista kulminoituu etnosymbolismi- käsitteen taakse. Kirjassaan Nationalism (2001) hän kuvailee etnosymbolismin ja Etninen yhteisö joukoksi ihmisiä joilla on kaukaa historiasta ammennettu yhteinen muisto, myytti tai kulttuuripiirre.4
Tälle etniselle yhteisölle ei Smithin mukaan ole tärkeintä maantieteellisyys tai tietyn alueen hallinta, vaan yhteiset muistot joilla ei välttämättä tarvitse olla mitään tekemistä historiallisten tosiasioiden kanssa.5 Tämä antaa siis nationalismin tulkinnalle hyvin vapaat kädet, mutta perustaa kansan tunteman nationalismin, historian saatossa mukana kulkeviin myytteihin ja uskomuksiin yhteenkuuluvuudesta ja yhteisestä taustasta.
Puolan kansalle itsenäisyys ja historialliset muistot eivät olleet mitenkään uusi asia maan itsenäistyttyä uudelleen 1918. Historiallisia tapahtumia ja muistoja Puolan kuningaskunnasta oli aina varhaiselta 1000- luvulta asti, mutta silti Smithin teoria etnosymbolismista oli ajankohtainen myös vuoden 1918 jälkeen aina nykypäivään asti. Puola oli jaettuna kolmen suurvallan (Preussi, Venäjä ja Itävalta-Unkari) kesken 123 vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa ja jollain tavoin
2 Hobsbawm 1983, 1-2
3 Kedouri 141
4 Smith 2001, 57
5 Smith 2001, 58-59
uudelleen itsenäistyneen maan oli etsittävä itselleen identiteetti ja ammennettava maan historiasta traditiot ja tapahtumat jotka yhdistäisivät jälleen kerran maan.
Sama tapahtui toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945. Koko maantieteellinen Puola oli muuttanut olomuotoaan, pienet kansallisuudet hävinneet ja vallanpitäjät vaihtuneet. Maan oli luotava itselleen uusi identiteetti jo pelkästään sen takia, että se edusti maailmansodan jälkeen uutta poliittista ideologiaa, sosialismia.
Sotienvälinen aika edusti Puolalle nationalismin ja itsensä määrittelyn aikaa. Maan siirryttyä sosialistisen ideologian alaisuuteen vuonna 1944, nationalismi vaihtui samalla internationalismiin ja sotienvälinen aika, samoin kuin Josef Pilsudskin, nähtiin rikkovan kaikkia sosialismin perusperiaatteita. Voiko kansakunta ja historiankirjoitus hypätä tietyn ajanjakson yli ja pyrkiä unohtamaan 21 vuotta historiastaan rakentaessaan itselleen uutta identiteettiä?
Historiankirjoitus kyllä, koska se on helppo sensuroida, mutta muistin poistaminen ja etnosymbolististen traditioiden pyyhkiminen unohduksiin on mahdotonta. Siitä pitää huolen sosiaalisen yhteiskuntarakenteen oppinein eli ylin kerros, eliitti. Ernest Gellnerin teorian mukaan vain ylimmällä johtavalla eliitillä on tarvetta nationalistiselle ideologialle ja mahdollisuus käyttää sitä. Hän perustelee tätä sillä, että teollinen yhteiskunta ja valtio tarvitsevat nationalismia ajaakseen etujaan toisia valtioita kohtaan ja koulutus tarjoaa siihen mahdollisuuden.6
Gellnerin teoria eroaa hieman Smithin ja Kedourin esittämistä teorioista. Gellnerin näkemys nationalismista ja kansoista on hyvin selvä ja suuripiirteinen, kun taas Smithin ja Kedourin näkemykset jotka ovat moniulotteisempia ja lähtevät yksilöstä. Heidän mukaansa nationalistisia näkemyksiä voi siis olla yhtä monta kun on ihmistäkin. Mielestäni niin Gellnerin kuin Smithin ja Kedourin teoriat pitävät paikkansa kun tutkimuksen kohteena on sosialistinen valtio kuten Puola.
Täytyy muistaa että uusi poliittinen järjestelmä oli sekoittanut sosiaaliset kerrokset ja uudessa järjestelmässä eliitiksi oli noussut alempia sosiaalisia kerroksia. Olivat tutkijoiden teoriat mitä tahansa, Puolan tapauksessa nationalismille on löydettävissä yksi yhteinen määrittäjä: historia ja historiankirjoitus.
6 Gellner 35-38
1.3 Puolalaisesta historiankirjoituksesta
Historiaa voisi kutsua eräänlaiseksi nationalismin todistajaksi tai jossain tapauksissa jopa alibiksi.
Historia ja historioitsijat ovatkin monesti esiintyneet nationalismin parhaina selventäjinä, tulkitsijoina ja perustelijoina. Eric Hobsbawmin mukaan yksikään historioitsija ei kykene kirjoittamaan objektiivisesti oman maansa tai kansakuntansa historiaa, sillä se vaatii liikaa uskoa sellaiseen, mikä ei selvästi pidä paikkaansa.7
Kuten edellä mainitsin, historia on aina toiminut nationalismin parhaana apuvälineenä tutkia, analysoida ja muokata kansoja tai kansakuntia koskevaa historiaa. Sana muokata antaa viitteitä siitä, että historiaa voidaan esittää ja tulkita tilanteen ja myös käyttötarpeen mukaan. Onko tämä myös historian väärin tulkitsemista tai jopa vääristelyä? Jos yhdistämme Eric Hombsbawmin toteamuksen Anthony D. Smithin tulkintaan etnosymbolismista ja identiteetistä, että yhteisöä yhdistävien asioiden ei välttämättä tarvitse olla todellisia, kunhan myytit ja tarut jotka ovat kulkeneet yhteisön jäsenten mukana, ovat uskottavia heille itselleen.8 Voiko punainen olla joskus sininen, jos tarpeeksi moni uskoo näin olevan ja yhteisön etu ja olemassa olo sitä vaativat?
Historian käyttäminen nationalististen teorioiden tulkitsemiseen ja perusteluun on monia eri tapoja ja teorioita. Historia onkin yksi parhaimmista nationalismin tulkinnan välineistä, mutta samalla myös ehkä kritisoiduin sen yksipuolisen näkökannan vuoksi. Puolan kansantasavallassa tähän oli sotkettuna vielä valtion hallinnon säätelemä sensuuri. Andrzej Grabski käyttää puolalaista historiankirjoitusta käsittelevässä kirjassa, Zarys historii historiografii polskiej (2000), sensuurista nimitystä ’korsetti’ joka oli puettu historiankirjoituksen päälle pitämään se halutussa muodossa läpi koko Puolan kansantasavallan ajan.9
Tuon sensuurin vaikutusta kansantasavallan historiankirjoitukseen on mahdotonta kiistää, sillä se ulotettiin koskemaan koko puolalaista yhteiskuntaa ja kaikkea julkaistavaa materiaalia.
Tutkimuksessani palaan myöhemmin useasti siihen kuinka sensuuri vaikutti eri vuosikymmeninä
7 Hobsbawm 1994 21-22
8 Smith 1991, 22
9 Grabski 215
puolalaisessa yhteiskunnassa sen historiankirjoitukseen ja eteenkin Josef Pilsudskiin joka nähtiin kansallisena symbolina.
Vuonna 1951 järjestetyn puolalaisten historioitsijoiden konferenssin tarkoitus oli yhdenmukaistaa puolalainen historiankirjoitus myötäilemään neuvostoliittolaista historiankirjoitusta ja marxilaista metodologiaa. Andrzej Grabskin mukaan: marxilaisessa metodologiassa oli hyvin pitkälti kyse historiankirjoituksen ’materialisoimisesta’. Toisin sanoen historiankirjoituksen tuli tutkia ja olla yhtä ideologian kanssa, eikä perustua teoreettisille malleille. Näin ollen vallitsevaksi historiantutkimussuuntaukseksi tuli taloushistoria. Tämän lisäksi poliittisen historiantutkimukselle asetettiin tiukat rajat, eikä siihen näin ollen jäänyt tilaa sotienvälisen ajan tutkimukselle tai nationalismia tutkiville suuntauksille.10
Andrzej Grabski jakaa Puolan kansantasavallan historiankirjoituksen kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä käsittävät vuodet 1945-1956. Tuota ajanjakso kutsutaan yleisesti Stalinismin kaudeksi. Grabskin määritelmän mukaan Stalinismin aikakauden hallitseva piirre historiankirjoituksessa oli nähdä kaikki yhteiskunnalliset muutokset kautta Puolan historian jonkinlaisena luokkataisteluna työläisten ja hallitsevan luokan välillä.11
Poikkeavien teorioiden ja näkökulmien esittäminen soti yleisesti määriteltyä linjaa vastaan ja oli näin alttiina joutua valtion ylläpitämän sensuurin kouriin. Tämä johti siihen, että poliittisen historian tutkiminen loppui melkein kokonaan ja sensuuri huolehti siitä, ettei ideologialle ja Neuvostoliitolle arimpia aiheita edes saanut tutkia. Näitä aiheita olivat muun muassa 1800-luvun kapinallishistoria12, sotien välinen aikakausi ja kansantasavaltaan liittyvä historia. Grabskin mukaan poliittinen historia jäi jokseenkin taka-alalle koko kommunismin aikakauden historiantutkimuksessa, ja sen tilalle tulivat valtiollisesta näkökulmasta neutraalit kulttuuri- ja keskiajanhistoria.13
10 Grabski 204-208
11 Grabski 208
12 Tällä tarkoitetaan vuosien 1772-1918 välisenä aikana syntyneitä puolalaisia kapinoita miehittäviä suurvaltoja vastaan, useimmiten Venäjää
13 Grabski 209-211
Andrzej Grabskin kolmas historiankirjoitusta koskeva ajanjakso alkaa vuodesta 1956 kun Stalinismin aikakausi loppui. Janusz Kuczynskin mielestä Stalinismin loppuminen ja Wladislaw Gomulkan valtaantulo Puolan kommunistisenpuolueen pääsihteeriksi aloitti siirtymisen puolalaiseen sosialismiin ja lopetti Stalinismin aikaiset absurdit kokeilut ja mielivaltaisuudet.
Tuolloin otettiin myös ensimmäinen askel kohti historiantutkimusta, jossa olisi tilaa myös sosiaalihistorialle.14
Siirtyminen hieman vapaampaan ilmapiiriin ei tarkoittanut, että sensuuri tai historiantutkimuksen- sekä koululaitoksen ympärille muodostetut rakennelmat olisivat hävinneet.
Grabskin kuvailema korsetti oli edelleen olemassa, muta sitä löysättiin ja kiristettiin tarpeen vaatiessa. Tämä suuntaus jatkui aina 1990- luvulle asti. Vapaampi ilmapiiri antoi kuitenkin puolalaiselle historiankirjoitukselle mahdollisuuden etsiä uusia suuntauksia muista maista ja sen seurauksena solmitut läheiset välit ranskalaiseen Annales- kouluntaan avasi puolalaisessa historiantutkimuksessa
uusia mahdollisuuksia.15
Näiden uusien mahdollisuuksien myötä Josef Pilsudskin rooli historiankirjoituksessa vaihteli samaan tahtiin kun korsettia kiristettiin ja löysättiin. Josef Pilsudskin hahmossa yhdistyvät Puolan sotien välinen aika, nationalismi ja kansallinen identiteetti. Mutta kuka tuo kansallissankari oikeastaan oli ja mitenkä hänestä tuli niin legendaarinen henkilö?
1.4 Josef Pilsudski, puolalaisuuden symboli
Josef Klemens Pilsudski syntyi vuonna 1867 Zulowissa, nykyisen Liettuan alueella. Alue kuului tuohon aikaan Puolalle, mutta jota Tsaarin Venäjä miehitti seurauksena kolmen suurvallan jaettua Puola vuonna 1795. Pilsudskin perheen muutettua vastoinkäymisten jälkeen Vilnaan vuonna 1879 ja Venäjän johdon pyrkiessä venäläistämään entiset aateliset, Josef Pilsudskista alkoi kehkeytyä patriootti nuoresta iästä huolimatta.16
14 Kuczynski 78
15 Grabski 215
16 Watt 15
Muutettuaan Harkovaan opiskelemaan lääketiedettä Josef Pilsduski antautui yhä syvemmälle poliittisiin järjestöihin, joita oli tarjolla yliopistossa ja kiinnostui sosialismista. Osallistumisesta mielenosoitukseen hänet kuitenkin erotettiin yliopistosta ja hän palasi Vilnaan. Siellä hän jatkoi poliittista toimintaa yhdessä puolalaisten aktivistien kanssa, tarkoituksenaan kukistaa Venäjän hallinto. Pilsudski kuvaili itse myöhemmin, että sosialismi ei hänelle ollut ideologia vaan keino vastustaa venäläisiä miehittäjiä. Pilsudskin aktivistin ura sai rajun käänteen kun hän yhdessä V.I Leninin veljen Aleksanterin Uljanovin kanssa jäi kiinni yritettyään attentaattia Venäjän Tsaari Aleksanteri III kohtaan Pietarissa. Pilsudski välttyi hirttotuomiolta, mutta määrättiin viideksi vuodeksi vankeuteen Siperiaan.
Siperiassa vietetyt vuodet vaikuttivat oleellisesti Pilsudskin olemukseen ja ideologiseen ajatusmaailmaan, jonka seurauksena hänestä kehkeytyi patriootti ja nationalisti. Pariisissa perustetun Puolan sosialistisen puolueen (PPS17) Liettuan jaoston johtajaksi Pilsudski valittiin vuonna 1892. Samalla kun hänestä tuli vakaumuksellinen sosialisti, hän painotti että sosialismin tärkein tehtävä oli kukistaa Venäjän ja Tsaarin valta, jotta Puolasta voitaisiin muodostaa jälleen itsenäinen valtio. Tämän takia Pilsudski joutui moneen otteeseen riitoihin Leninin ja Rosa Luxemburgin kanssa eriävien näkökantojen suhteen.18
Pilsudskin legendaa, mitään pelkäämättömänä isänmaantaistelijana, nostattivat hänen seikkailunomaiset paot vankiloista ja karkumatka läpi Euroopan. Näillä pakomatkoillaan hän myös pyrki värväämään uusia jäseniä itsenäisen Puolan kannattajiksi.19
Ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä Pilsudski oli saanut vakuutettua puolueensa, aseellisen ryhmittymän tarpeellisuudesta ja jonka johtoon hän itse asettuisi. Pilsudski ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, että hänen puolisotilaallinen ryhmänsä Bojowka, alkaisi tehdä hyökkäyksiä yksittäisiä virkamiehiä ja hallintokohteita kohtaan. Hänen mielestään tällainen
17 Polska Partia Socjalistyczna
18 Watt 25
19 Zamoyski 285
toiminta ei toisi haluttua tulosta vaan aikaansaisi vielä tiukempaa venäläistämistä miehitetyillä alueilla.20
Maailmansodan syttyessä Bojowka oli saanut peitenimen, ampumaseura jonka jaostot pystyivät nimensä turvin kokoontumaan turvallisesti ilman suuremaa epäilystä miehitetyn Puolan alueella.
Pilsudskin laajennettua ampumaseurojen toimintaa Itävalta-Unkarin miehittämän Galician alueelle, hän oli samalla tullut sekaantuneeksi salajuoniin, joilla pyrittiin lähestyvän sodan takia värväämään halukkaita Puolalaisia sotilaiksi Itävalta-Unkarin armeijaan. Pilsudski oli valmis yhteistyöhön, olihan vihollinen yhteinen.21
Sodan aikana Pilsudskin joukot taistelivat keskusvaltojen alaisuudessa, mutta jotka olivat muodostettu Pilsudskin komennon alaisiksi. Tästä yksiköstä käytettiin sodan aikana nimitystä Puolan sotilasorganisaatio, eli POW22, jonka perustalle myöhempi Puolan armeija rakennettiin.
Sodan jälkeen Pilsudski valittiin itsenäisen Puolan valtion päämieheksi sekä armeijan ylipäälliköksi. Hänen uskottiin kykenevän yhdistämään kansa, joka itsenäisyydestään huolimatta oli jakautunut kolmeen miehittäjien vapauttamaan alueeseen, joissa jokaisessa oli oma lainsäädäntö, valuutta ja vähemmistökansallisuudet puolalaisten lisäksi. Lisäksi itsenäistä valtiota uhkasi sisällissota poliittisten puolueiden riidellessä vallasta. Pilsudskin tehtäväksi muodostuikin yhdistää kansa ja rauhoittaa se poliittisesti.23
Pilsudskin legendan osalta yhdeksi tärkeimmäksi tapahtumaksi muodostui ’Idän sotaretkenä’
tunnettu operaatio vuonna 1920-1921. Tuossa sodassa puolalaiset joukot hyökkäsivät syvälle nykyisten Valko-venäjän ja Ukrainan alueille pyrkimyksenään vapauttaa nämä alueet Puna- armeijan hallusta. Sota päättyi Puna-armeijan kokemaan tappioon Varsovan edustalla, suuresta ylivoimasta huolimatta. Tätä voittoa kutsutaan ’Veikselin ihmeeksi’ ja sen suurimmaksi sankariksi nousi Josef Pilsudski. Taistelun merkityksestä Eurooppalaisessa mittakaavassa on myöhemmin käyty kiivaita keskusteluja. Nykyisen puolalaisen historiakäsityksen mukaan, voitto Puna-armeijasta pelasti Euroopan bolshevismilta.
20 Watt 31-32
21 Zamoyski 288-289
22 POW= Polska Organizacja Wojskowa
23 Watt 54-56, 72-80; Zamoyski 290
Pilsudski siirtyi syrjään politiikasta vuonna 1920, mutta palasi valtion johtoon onnistuneella vallankaappauksella sotilaiden avulla vuonna 1926. Syyksi vallankaappaukseen hän mainitsi Puolan huonon taloudellisen tilanteen sekä poliittiset erimielisyydet puolueiden välillä, jotka uhkasivat maata kuten vuonna 1918. Pilsudski hallitsi Puolaa enemmän tai vähemmän diktaattorisin ottein aina kuolemaansa saakka vuoteen 1935 ja hänen toimistaan tuona aikana kiistellään yhä.24
Pilsudski ja hänen legendansa on kokonaisuutena hyvin ristiriitainen. Pilsudskin vastustajat muistuttavat hänen diktaattorisista piirteistä ja rikoksista joita hän toimeenpani vuoden 1926 jälkeen. Hänen kannattajansa taas toteavat Puolan tilanteen olleen niin monimutkainen ulko- ja sisäpoliittisesti, ettei Puola olisi selvinnyt riitelevien puolueiden ja bolshevikkien muodostamasta uhasta ilman Pilsudskin diktaattorisia ja isällisiä otteita.
2 Tutkimuksen perusteet
2.1 Tutkimuskysymys ja rajaus
Pro gradussani tutkin Josef Pilsudskin henkilökulttia Puolan kansantasavallan historiakirjoituksessa. Tutkimuksessani etsin ja analysoin Puolan kommunistisesta historiankirjoituksesta Josef Pilsudskiin ja hänen ympärilleen muodostettuun kulttiin osoittavia viittauksia ja vertaan niitä keskenään kansantasavallan eri vuosikymmeninä. Tutkimusongelmani on siis analysoida viittauksia Pilsudskista kansantasavallan historiankirjoituksessa sekä tulkita niitä nationalismia käsittelevien teorioiden kautta. Tutkimuksessani Josef Pilsudskin henkilökultti ja sen rakentaminen ovat hyvin keskeinen osa Puolalaista nationalismia ja identiteettiä. Tätä eri sosiaalisissa kerroksissa muodostettua nationalismia esiintyi kommunismista huolimatta ja sen perustalle rakentuivat koko sosialismin aikainen puolalainen identiteetti, mutta myös valtion johdossa olleen puolue-eliitin valta.
24 Zamoyski 290-299
Varsinaisesta tutkimusongelmasta haarautuvia alaongelmia tutkimuksessani on kolme.
Ensimmäinen niistä on historiankirjoituksen ja vallinneen yhteiskuntajärjestyksen välinen yhteys.
Pyrin tutkimuksessani peilaamaan vuosina 1956-1989 vallinneen puolalaisen yhteiskunnan ongelmia ja tapahtumia niihin aiheisiin mitkä nousevat esille Pilsudskia koskevista viittauksista lähteissä. Toinen alaongelmista perehtyy juuri niihin lähteistä esille nouseviin aiheisiin, miksi historiankirjoitus on niitä käsitellyt ja miten. Kolmas ongelmistani on tutkia sensuurin merkitystä historiankirjoitukseen. Onko historiankirjoituksessa selvästi nähtävissä sensuurin vaihtelua ja jos on, niin mikä siihen on vaikuttanut.
Olen jaotellut tutkimuksessani käytettävän puolalaisen historiankirjoituksen hieman eri tavoin kuin puolalaista historiankirjoitusta tutkinut Andrzej Grabski. Hän on jakanut kansantasavallan historiankirjoituksen kolmeen ajanjaksoon joista ensimmäinen kattaa vuodet 1948/49, toinen vuodet 1949-1956 ja kolmas 1956-1989. Olen tutkimuksessani rajannut kansantasavallan historiankirjoituksen alkamaan vasta vuodesta 1956, koska tuolloin Stalinismin vaikutukset Puolan kansantasavallan hallintoon ja tätä kautta historiankirjoitukseen ja sensuuriin lakkasivat.
Tätä ennen Puolan hallintoon vaikuttaneen Stalinistisen aikakauden voidaan monessa mielessä sanoa sitoneen, puolalaisen historiankirjoituksen kädet ja joka pyrki yhdenmukaistamaan puolalaisen historiatulkinnan yhdessä muiden sosialististen satelliittivaltioiden tulkintojen kanssa yhdenpitäväksi Neuvostoliittolaisten tulkintojen mukaiseksi. Tämän lisäksi voidaan todeta että Stalinismin ajalla tiettyjen teemojen, kuten maailmansotien välisen ajan tapahtumat, Neuvostoliiton puolan miehitys vuonna 1939 ja muut poliittista historiaa käsittelevät aiheet olivat tiukan valvonnan ja sensuurin kohteina. Näistä edellä mainituista teemoista jotkut olivat jopa täysin kiellettyjä. Näihin väitteisiin myös Grabski toteaa, ettei Stalinismin aikana esimerkiksi sotien välisen ajan tutkimus ollut mahdollista25.
Jäljellejääneet ajankohdat olen jaotellut poliittisten aikakausien mukaan, joita olivat kansantasavallan presidenttien valtakaudet (Gomulka 1956-1970, Gierek -1980, Kania/Jaruzelski -1989). Oletukseni tutkimuksen kannalta on löytää eroavaisuuksia Josef Pilsudskia koskevista tulkinnoista näiden aikakausien välillä ja pyrkiä selittämään niiden syitä.
25 Grabski 211
Tutkimukseni voisi siis tiivistää kysymykseksi: ’Mitä ja miksi kommunistinen historiankirjoitus kirjoitti Josef Pilsudskista? Näitä esille nousseita viitteitä analysoin nationalismia, sekä puolalaista yhteiskuntaa käsittelevien tutkimusten avulla, joilla pyrin löytämään eri ajanjaksoina esiintyviä nationalistisia ilmentymiä puolalaisesta historiankirjoituksesta.
2.2 Lähteet
Käytän tutkimuksessani lähteinä Puolassa julkaistuja teoksia, jotka käsittelevät toisen tasavallan (1918-1939) historiaa ja yhteiskuntaa. Olen valinnut lähteeni siten, että ne kattaisivat koko Puolan kansantasavallan ajan vuodesta 1956-1989. Olen rajannut tutkimukseni alkamaan Stalinismin päättymisestä (1956) ja siksi olen jättänyt vuodet 1945-1956 pois. Lähteitteni julkaisuvuodet ovat 1957, -62, -68, -68, -72, -73, -79, -79, -83, ja 1985. Mielestäni nämä kymmenen lähdettä kattavat riittävästi kansantasavallan aikaa, jotta voin vastata niihin kysymyksiin ja ongelmiin jotka olen tutkimukselleni määritellyt.
Lähteitteni sisällön ja vertailtavuuden kannalta pidän oleellisena, että ne kaikki ovat julkaistu Puolassa ja näin ollen läpäisseet sen saman sensuurin joka sinä aikana on ollut määriteltynä Puolan kansantasavallassa. Viisi lähteistäni on myös saman julkaisijan eli valtion opetusjulkaisun (Panstwowe wydawnictwo naukowe) julkaisemia, joten lähdekriittisesti lähteet ovat hyvin samanlaisia ja näin ollen vertailtavissa keskenään.
Analysoitaessa lähteitä hieman tarkemmin, yksi niistä on poikkeava verrattuna muihin lähteisiin.
Adam Prochnikin teos Pierwsze pietnastolecie Polski niepodleglej (Varsova 1957) on julkaistu ensimmäisen kerran jo 1930-luvulla. Näin ollen, se ei varsinaisesti edusta kansantasavallan historiankirjoitusta, koska teoksen kirjoittaja kirjoitti teoksen toisen tasavallan aikaan. Mielestäni se kuitenkin täyttää kriteerit kansantasvallan historiankirjoituksen tutkimisen kannalta, koska se on julkaistu kansantasavallan aikaan. Teos on joutunut läpikäymään samat sensuurin kriteerit mitä muutkin lähteet, koska kaikki julkaistava materiaali on ollut valtion sensuurin kohteena.
Näin ollen sen sisältö on ollut vuonna 1957 hyväksyttävää julkaistavaksi ja samalla se on todiste
tuon ajan historiankirjoituksesta. Tarkemman vertailun, esimerkiksi metodologisesti, muihin lähteisiin olen jättänyt pois tutkimuksestani koska näiltä osin teokset eivät ole vertailukelpoisia.
Muita eroavaisuuksia lähteistäni on myös nostettavissa esiin. Kahdeksan kymmenestä lähteestäni on puhtaasti historiaa tutkivia teoksia, mutta kahden kohdalla pääpaino teoksissa on enemmän toisen tasavallan yhteiskuntarakenteen tutkimuksessa. Marek Drozdowskin teos Spoleczenstwo, panstwo, politycy II Rzeczypospolitej (Krakova 1972) sekä Janusz Zarnowskin teos Spoleczenstwo Drugiej Rzeczypospolitej 1918-1939 (Varsova 1973). Mielestäni ne kuitenkin soveltuvat tutkimukseen, koska ne käsittelevät yhteiskuntaa jossa Josef Pilsudski on toiminut sekä siksi, että teoksissa on otettu kantaa hänen toimiensa ja yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten välillä. Lähteissä on kuitenkin pohdittu tapahtumia ja seurauksia enemmän valtaväestön ja yhteiskunnan näkökulmasta kuin poliittisesti, mikä on tunnusomaista muille lähteille, joten siltä osin kyseiset teokset muodostavat poikkeuksen
Yhden poikkeuksen muodostaa myös Henryk Wereszynskin teos History of Poland (Varsova 1979), koska se on englanninkielinen ja tarkoitettu ilmeisesti Puolan ulkopuoliseen käyttöön.
Teoksen alkuperäiskieli on kuitenkin Puola ja sen on julkaistu edellä mainitun ’valtion opetusjulkaisun’ toimesta, joten mielestäni sitä voi käyttää tutkimuksen lähteenä. Se tarjoaa myös hyvän näkökulman analysoida ja verrata niitä asioita jotka nähtiin tärkeiksi esitellä ulkomaisille lukijoille verrattuna muihin lähteisiin, joissa esitetyt asiat oli tarkoitettu kotimaisille lukijoille.
Teosten laajuus vaihtelee joissakin lähteissä. Ne eivät välttämättä kata koko toisen tasavallan aikaa, mutta ovat mielestäni silti relevantteja tutkimuksen kannalta. Muiden jäljellä olevien lähteiden sisällön osalta ei lähdekriittisesti ole erikoista mainittavaa.
Kuten alussa totesin, olen pyrkinyt valitsemaan lähteeni, jotta ne kattaisivat kansantasavallan ajan systemaattisesti. Lähteet myös jakautuvat siten, että ne kattavat tasaisesti jokaisen Puolan kansantasavallan päämiehen vallassaoloajat. Näin ollen eri poliittiset tendenssit ja muutokset tulevat paremmin esille lähteitä verrattaessa. Wladislaw Gomulkan (johtajana 1956-1970) aikana julkaistuja teoksia ovat: Prochnik Adam; Pierwsze pietnastolecie Polski niepodleglej, Jablonski Henryk; Narodziny Drugiej Rzeczypospolitej 1918-1919 (Varsova 1962), Micewski Andrzej; W
cieniu marszalka Pilsudskiego (Varsova 1968) sekä Zielisnki Henryk; Historia Polski 1864-1939 (Varsova 1968). Edward Gierekin (johtajana 1970-1980) aikana julkaistut teokset: Drozdowski Marian; Spoleczenstwo, panstwo, politycy II Rzeczypospolitej, Zarnowski Janusz; Spoleczenstwo Drugiej Rzezypospolitej 1918-1939, Buszko Josef; Historia Polski 1864-1948 (Varsova 1979) sekä Wereszynski Henryk; History of Poland. Wojciech Jaruzelski (johtajana 1981-1989) aikana julkaistut teokset: Garlicki Andrzej; U zrodel obozu belwederskiego (Varsova 1983) ja Hankus Stanislaw; Historia polityczna Polski odrodzonej 1918-1981 (Katowice 1985).
2.3 Kirjallisuus
Tutkimuksessani käyttämäni kirjallisuus jakaantuu kolmeen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat Puolan uusinta historiaa ja kansantasavallan ajan historiaa käsittelevät teokset ja tutkimukset. Niiden avulla olen selvittänyt ne historialliset pääkohdat ja tapahtumat kansantasavallan ajalta, jotka muodostavat sen raamin jonka avulla olen analysoinut lähteitteni julkaisuajankohtaa ja ajankohtaisia poliittisia sekä yhteiskunnallisia muutoksia. Tämä kirjallisuus on toiminut lähteiden kanssa peilin tavoin ja josta on voinut selvittää, mutta myös peilata lähteen ajankohtaa, mutta myös sisältöä joka on ollut ajankohtaista julkaisuajalle.
Teoksista Anthony Kemp- Welcin teos Poland under Communism, 2008 Cambridge, sekä Jerzy Lukowskin& Hubert Zawadskin teos A Concise History of Poland, 2001 Cambridge, ovat sisällöltään Puolaa ja sen kansantasavallan aikaa syväluotaavia teoksia, joissa pääpaino ei niinkään ole kertoa vain aikajana tyyppisesti Puolan historiasta. Niiden anti on laajalti pohtiva ja joissa esille nostetaan asiat ja tapahtumat liitetään niihin vaikuttaneisiin syihin ja seurauksiin.
Jerzy Topolskin teos Historia Polski, 2007 Poznan, sekä Leslie R. teos History of Poland since 1863, 1983 Cambridge, ovat enemmän lineaarisia ja korostavat vain tärkeimpiä tapahtumia ja muutoksia kansantasavallan historiassa.
Toiseen ryhmään olen jaotellut kuuluvaksi puolalaista historiankirjoitusta koskevan kirjallisuuden. Näiden teosten sisältö on tutkimuksen kannalta ensiarvoista, koska sen avulla olen pystynyt tutkimaan puolalaista historiankirjoitusta, sekä lähteiden sisältöä koskien toista
tasavaltaa. Esimerkiksi Andrzej Grabskin teos Zarys historii Historiografii polskiej, 2000 Poznan, sekä Janusz Kuczynskin teos The Changing picture of Warsaw Positivism in Polish Historiography 1918-1989, 2001 Turku, esittelevät kansantasavallan historiankirjoitukseen vaikuttaneita poliittisia, kuin myös puolan sisäisiä- ja yleisiä ulkomailta tulleita tendenssejä kuten annalismia. Myös Zbigniew Hirszin teos Historia polityczna Polski 1939-1998, 1998 Bialystok, liittyy oleellisesti puolalaiseen historiankirjoitukseen, koska sen sisällön ansiosta voidaan analysoida niitä keinoja joilla puolalaiseen historiankirjoitukseen yritettiin poliittisesti vaikuttaa.
Teoksessa on erittäin tarkasti käsitelty muun muassa lakeja joilla korkeakoulujen toimintaa pyrittiin rajoittamaan ja valvomaan. Teos kuvailee myös sitä yleistä tilannetta missä suhteessa politiikka ja koulutus olivat toisiinsa nähden kansantasavallan aikana. Teokset eivät kuitenkaan vastaa lainkaan siihen kysymykseen miksi sensuuria ja rajoituksia kohdistettiin historiankirjoitukseen.
Tutkimuksen kannalta edellä mainitut tutkimukset eivät sisällä mitään viitteitä nationalismin sekoittumisesta historiankirjoitukseen. Tässä tapauksessa tutkimukseni soveltaa nationalismia käsitteleviä teoksia yhdessä nationalistista historiaa käsitteleviä teoksia, jotta voisin tutkimuksessani luoda kuvan siitä, miten historiankirjoitus ja Josef Pilsudskin rooli nationalistisena identiteetin luojana esittäytyy käyttämissäni lähteissä
Kolmanteen ryhmään olen jaotellut ne lukuisat teokset jotka käsittelevät tutkimuksessa esillä olevia ideologioita eli nationalismia ja kommunismia, sekä historiaa nationalismin yhtenä ilmentäjänä on hyvin tärkeässä roolissa tutkimukseni kannalta. Nationalistisia teorioita käsittelevien kirjojen sisältö on hyvin laaja ja olen tutkimuksessani käyttänyt vain rajattua osaa teosten sisällöstä. Joidenkin kirjojen osalta sisältö on jopa ollut ristiriidassa tutkimukseni aiheen kanssa, koska jotkut tutkijat ovat nähneet kommunismin ja nationalismin toisensa kumoavina.
Joidenkin tutkijoiden mielestä taas nationalismi ideologiana hävisi viimeistään toisen maailmansodan myötä, eikä ollut enää ajankohtainen Puolan kansantasavallan ajankohtana. Olen kuitenkin käyttänyt teoksia yhdessä muiden tutkimusten kanssa, sillä vertailemalla niitä toisiinsa ja soveltamalla niitä esimerkiksi historiankirjoituksen merkityksestä nationalismille, niiden sisältö muodostuu relevantiksi kirjallisuudeksi tutkimukseni kannalta. Lisäksi uusin tutkimus esimerkiksi Eric Hobsbawmin osalta kiistää väitteet ettei nationalismia olisi esiintynyt
kommunismissa. Näiden uusien ja ajankohtaisten tutkimusten valossa pohdin vanhempia nationalismin teorioita Puolan kansantasavallan historiankirjoitukseen ja sen ilmenemismuotoihin Puolan kansantasavallassa.
3. Puola sodan jälkeen
3.1 Voittajat määrittävät Puolan
Toisen maailmansodan jälkeen Puolan tilanne oli hyvin samanlainen kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Valtion infrastruktuuri ja väestö olivat kärsineet suurimmat vahingot ja maan jälleenrakentaminen vaikutti mahdottomalta. Poikkeuksena edeltäneeseen maailmansotaan oli, että tällä kertaa Puola oli menettänyt osittain itsenäisyytensä kun se oli integroitu osaksi Marxilais- Leninististä ideologiaa Neuvostoliiton toimesta. Samalla valtiosta oli muodostettu kansantasavalta. Uusi kansantasavalta oli myös menettänyt melkein puolet sotaa edeltäneestä maa-alastaan ja viides osan väestöstään.26
Kommunistisessa manifestissa Karl Marx julistaa: ettei työläisillä tai työtätekevillä ole maata eikä kansallisuutta.27 Vaikka maa oli sodan jälkeen osa marxilaista internationalismin oppia, jossa kansallisvaltion rajat pyrittiin ainakin teoriassa häivyttämään, edeltänyt sota ja sotivien osapuolien toimet, eteenkin Neuvostoliiton, sen alueella olivat aikaansaaneet sen, että kansallisvaltion näkökulmasta katsottuna Puola ei vielä koskaan historiansa aikana ole ollut yhtä selväpiirteinen ja etnisesti yhtenäinen, kuin toisen maailmansodan jälkeen. Verrattuna ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen Puolalla oli nyt tarkasti määritellyt rajat ja etnisesti yhtenäinen kansa. Vuonna 1918 kun Puola itsenäistyi, sillä oli samanaikaisesti kiista maansa rajoista kaikkien sitä ympäröivien naapureiden kanssa. Tämän lisäksi maan etninen väestö oli toisen maailmansodan aikaan joko murhattu tai kuljetettu muualle Saksan ja Neuvostoliiton toimesta tai ne olivat jääneet uusien rajojen ulkopuolelle. Maata ei tarvinnut myöskään yhdistää kolmesta eri alueesta, joissa jokaisessa oli vallinnut miehittäjävaltion oma
26 Zamoyski 338
27 Marx&Engels 59
kieli, lainsäädäntö ja hallinto. Voidaan siis todeta, että samalla kun Neuvostoliitto sodan jälkeen riisti Puolalta itsenäisyyden ainakin osittain vuoteen 1956 asti ja sitoi sen ideologiseen etupiiriinsä aina vuoteen 1989 asti, se loi toimillaan valtion, jolla oli yhtenäinen kieli, rajat, myytit ja historia.28
3.2 Kansantasavallan historiankirjoitus ennen vuotta 1956
Vuonna 1951 järjestetyssä puolalaisten historioitsijoiden konferenssissa, professori Henryk Wereszynskiltä kysyttäessä; miksi tämä ei vielä ollut omaksunut marxilaista näkemystä historiankirjoituksessa? Hän vastasi: että oli yrittänyt, mutta ei ollut vielä oppinut sitä.29 Tätä ennen sensuuri oli jo poistanut Wereszynskin kirjoja myynnistä ja hänen töitään oli jätetty julkaisematta. Syynä näihin oli, että hänen työnsä nähtiin edustavan vanhaa porvarillista historiakäsitystä eikä uutta sodan jälkeen määriteltyä Neuvostoliittolaista historiakäsitystä.
Wereszynskin mukaan syynä näihin toimiin olivat hänen taustansa Josef Pilsudskin kannattajana sekä hänen liian glorifioiva sävy kirjoittaa Puolan toisen tasavallan aikaisesta sosialistisesta puolueesta (PPS)30.31
Tuo vuoden 1951 konferenssi ja sen mukanaan tuoma yhtenäistämis- politiikka edustivat Andrzej Grabskin mukaan kansantasavallan historiankirjoituksen toista kautta, jonka hän määrittelee alkaneeksi vuonna 1949. Tätä kautta oli edeltänyt vuodesta 1945 ensimmäinen sodanjälkeinen ajanjakso, jossa puolalaiset historiankirjoittajat olivat etsineet paikkaansa mullistuneessa ja sodan runtelemassa maassa. Tuota sekavaa ajanjaksoa varjostivat sodan aikana kuolleet tieteilijät, hävitetyt arkistot ja kirjastot, uudet ideologiset suuntaukset sekä vaihtunut valtiovalta.32
Sotaa edeltäneen historiankirjoituksen, jossa painopiste oli poliittisessa historiassa, tärkeimpiä tutkimusaiheita olivat sodat, valtioiden politiikkaa sekä hallitsijat. Sodan jälkeen historiankirjoituksen suunta määriteltiin yhteensopivaksi ideologian kanssa ja tutkimuksen
28 Hobsbawm 1994 182-183
29 Kuczynski 69
30 Josef Pilsudski toimi PPS:een kannattajana ja johtohahmona
31 Kuczynski 69
32 Grabski 198-204
näkökulmaksi tuli materialistinen ja luokkakantainen tutkimus tapa. Vuonna 1949 kansantasavallan historiantutkimuksen rintamalla toteutettiin Andzej Grabskin mukaan:
”hyökkäys jolla uudelleen muodostettaisiin tieteellinen tutkimus”.33 Tämän offensiivin mukana tuomat näkemykset, näkökulmat ja tiukan sensuurin saivat Wereszynskin ohella kokea monet muut sodasta hengissä säilyneet historioitsijat. Tämä toinen historiantutkimuksen aikakausi loppui vasta Josef Stalinin kuoltua ja Stalinismin loputtua vuonna 1956.34
Vuoden 1956 jälkeen uutta suuntausta historiankirjoituksessa edusti sosiaalinen ja yhteiskunnallinen perspektiivi asioihin. Sotaa edeltäneet tutkimuksen painopisteet syrjäytettiin jo heti sodan jälkeen, ja stalinismin aikakauden materialistinen ja luokkakantainen näkökulma hävisi historiankirjoituksesta Josef Stalinin kuoleman myötä. Uudessa sosiaalisessa tutkimussuuntauksessa tärkeimpänä ei enää nähty suuria historiallisia mullistuksia ja tapahtumia vaan yksittäiset ihmiset ja heidän toimintansa. Tämän sosiaalihistorian edelläkävijäksi voidaan mainita Henryk Wereszynski, joka kuului myös niihin oppineisiin, jotka eivät uuden suuntauksensa takia sopineet vuoden 1951 historiakonferenssissa yhdenmukaistettuun muottiin.35
Olen tässä kappaleessa selventänyt lyhyesti sitä tietä joka johti kansantasavallan historiankirjoituksen muotoutumiseen sodan jälkeen ja josta tutkimukseni aihe alkaa. Koska tutkimukseni kansantasavallan historiankirjoituksesta ja Josef Pilsudskin henkilökultista alkaa vasta vuodesta 1956, olen nähnyt tärkeäksi selventää tuota ajanjaksoa joka erottaa käsittelemäni aiheen toisen maailmansodan loppumisesta. On hyvin tärkeää ymmärtää tutkimuksen kannalta miksi olen rajannut tutkimukseni alkamaan vasta vuodesta 1956 ja jättänyt stalinismin käsittelemättä. Mielestäni itsenäisen puolalaisen historiankirjoituksen aika alkaa vasta Stalinismin loputtua vuonna 1956, koska tätä ennen historiankirjoitukseen vaikuttivat niin käytännön kuin myös poliittiset syyt. Varsinkin jälkimmäiset syyt Stalinismin aikaan ovat mielestäni syy, miksi puolalaista historiankirjoitusta ei voi kutsua itsenäiseksi ennen kuin vasta vuodesta 1956 lähtien. Mielestäni on kuitenkin tarpeellista selvittää yksityiskohdat esittää historiankirjoitus eräänlaisena jatkumona, jättämättä siihen aukkoja tai tyhjiä ajanjaksoja, jotta
33 Grabski 204
34 Grabski 204-208
35 Kuczynski 68-71
kokonaisuus ja erilaiset muutokset Puolan kansantasavallan historiankirjoituksesta olisi mahdollista havaita ja ymmärtää.
4 Puola valitsee oman tien 4.1 Poliittinen suojasää
Stalinin luoma järjestelmän juuret olivat tunkeutuneet syvälle puolalaiseen yhteiskuntaan, eikä poliittinen ilmapiiri helpottanut heti Stalinin kuoleman jälkeen 1953. Puolan kansantasavallan johtajana toimi Stalinin aikana ja sen jälkeen Boleslaw Bierut joka uskollisena stalinistina ylläpiti järjestelmää aina kuolemaansa asti vuoteen 1956. Hänen kuolemansa jälkeen tarjoutui tilaisuus valita Puolan johtajaksi henkilö, jonka näkemykset olisivat hieman vapaammat ja samalla stalinismin aikaiset ongelmat ja rikokset voitaisiin sysätä Bierutin harteille.36
Edward Ochabin valinta Puolan kommunistisen puolueen johtoon 1956 lopetti stalinismin, mutta sysäsi yhteiskunnan uuteen vaiheeseen, jossa käänteet poliittisella areenalla ja yhteiskunnassa seurasivat toinen toisiaan. Poliittinen vapautuminen tarkoitti myös vapaampaa otetta kansasta.
Vaatimukset paremmasta elintasosta ja olosuhteiden parantamisesta tulivat esille kansan taholta.
Näin siis tavalliset kansalaisetkin näkivät olosuhteiden muuttuvan ja tilaisuuden tulleen vaatia hallitusta korjaamaan yhteiskunnassa esiintyvät epäkohdat.
1950-luvun lopun tapahtumat olivat alkusoitto koko kommunismin ajan jatkuneelle hampaiden kiristelylle hallinnon ja kansan välillä. Ochabin valinnan jälkeen 1956 Poznanissa puhkesi levottomuuksia, joissa mielenosoittajat vaativat elinolosuhteiden parantamista. Puolan liput ja uskonnolliset hymnit aseinaan, kansa ryhtyi mellakkaan hallitusta vastaan ja jossa poliisin luoteihin kuoli 70 ihmistä ja yli 600 haavoittui. Mielenosoitukset johtivat Ochabin eroon ja hänet korvattiin Wladislaw Gomulkalla.37
36 Lukowski&Zawadzki 260
37 Lukowski&Zawadzki 260, Topolski 287
Ensimmäistä kertaa hallitus oli saanut esimakua mitä kansa voi toiminnallaan aiheuttaa samalla kun mellakoitsijat olivat huomanneet, että heidän toiminnallaan oli sittenkin merkitystä.
Gomulkan myötä Puolassa alkoi aikakausi, jota voi kutsua destalinisaatioksi tai ilmapiirin viilentymiseksi. Gomulkan ensireaktio mellakoiden jälkeen oli painaa jarrua ja sallia yhteiskunnan ottaa henkeä. Tämä kriisin jälkeinen liberalisaatio oli tyypillinen ratkaisu kyseiseen tilanteeseen, kuten myöhemmässä käsittelyssä tulemme huomaamaan. Tällä tiettyjen tahojen ja instituutioiden liberalisoinnilla oli myös suuri vaikutus historiankirjoitukseen.
4.2 Josef Pilsudski Adam Prochnikin teoksessa
Vuoden 1957 lähteessä toisen tasavallan historia on kirjoitettu hyvin objektiivisesti, joskin Josef Pilsudskin glorifionti on läsnä, kun puhutaan hänestä ja Puolan kansasta. Lähde on kirjoitettu hyvin kronologiseen muotoon, jossa tapahtumat ja niiden ajankohdat on eritelty selviksi linjoiksi.
Mitä taas tulee lähteen tulkintaan Josef Pilsudskista ja Puolan itsenäisyydestä, se ei ainakaan ylistä Pilsudskia itsenäisyyden saavuttamisesta, vaan antaa kuvan koko kansan saavutuksista jokaisella rintamalla ja Puolan alueella. Lähde avaa heti alussa hyvin tarkasti kaikkien eri miehitysalueille toimineista sotilaallisista ja hallinnollisista elimistä, jotka eivät olleet kytköksissä Pilsudskin aiemmin johtamiin POW38-joukkoihin. Lähde kertoo niistä ongelmista joita irrallaan toimivat ryhmittymät kohtasivat valtatyhjiössä, kun suurvallat olivat vetäytyneet Puolan alueilta.
Samalla nämä ryhmittymät muodostivat omia paikallisia hallintoja, joiden välinen ristiriita keskushallintoa vastaan kasvoi ennen Pilsudskin saapumista Magdeburgin vankeudesta.39
Lähde siis kuvailee kuinka eri paikoissa itsenäiset ryhmät olivat jo muodostaneet osan Puolaa ja jonka Pilsudski vasta myöhemmin yhdisti. Näin ollen kunniaa Puolan itsenäisyydestä ei anneta pelkästään Pilsudskille vaan koko Puolan kansalle. Sama linja on huomattavissa myös, kun kirja käsittelee Puolan voittoa Neuvostovenäjästä 1920. Siinä Pilsudskille ei myöskään anneta sen suurempaa kunniaa voitosta, kun taas Puolan armeija on se, joka päätyy ylivoimaiseen voittoon ja
38 POW= Polska organisatzja wojskowa, joka muodostui Pilsudskin alaisuudessa eri aseellisista ryhmistä
ensimmäisen maailmansodan aikana ja jotka taistelivat lähinnä Itävalta-Unkarin rinnalla, mutta joka myöhemmin erkani siitä.
39 Prochnik 5-30
jonka turvin Puolan itsenäisyys säilyy. Täytyy huomauttaa se ero, että Neuvosto-venäjän armeijasta käytetään nimityksiä kenraali Budjonnyin ratsuväki tai Tuchatsevskin armeija, kun taas Puolan armeijan johtajia ei mainita vaan voitokas oli Puolan armeija, ei Pilsudskin armeija.40 Myöhemmin esillä olevissa lähteissä Pilsudski saa suuren roolin varsinkin tästä operaatiosta, joka päättyi tähän voittoon, mutta hänen roolinsa nähdään hyvin negatiivisena ja koko armeija kulkee hänen nimensä alaisuudessa, ei Puolan, jolloin myös hän on yksin vastuussa sen teoista ja seurauksista.
Lähteessä Pilsudski kuvaillaan jopa hieman ulkopuoliseksi henkilöksi, joka vain haluaa seurata poliittista peliä hieman sivusta. Samalla lähde antaa myös paljon suuremman roolin Puolan silloiselle hallitukselle. Myöhemmissä lähteissä toisen tasavallan poliittiset- ja taloudelliset epäonnistumiset on vieritetty Pilsudskin niskoille, mutta vuoden 1957 lähteessä syyttelyä ei oikeastaan esiinny. Huomion arvoista on, että puhuttaessa valtiota vaivaavista ongelmista, kirjassa mainitaan aina hallitus tai parlamentti, joka pyrkii etsimään ratkaisun ongelmaan. Kirja siis nostaa kaiken keskipisteeksi hallituksen, joka ongelmista huolimatta pyrkii löytämään ratkaisun, ahdingossa olevaa kansaa varten. Toisaalla kirjassa esiintyvät useasti lauseet, ”eläköön Puola” ja ”kauan eläköön Puolan kansa”, osoittavat hyvin selvästi kansan yhtenäisyyttä.
Lähteen muu sisältö koskien esimerkiksi Pilsudskin myöhempää vallankaappausta ja diktatuuria herättää myös mielenkiintoa kun sitä verrataan muihin kommunistisella ajalla ilmestyneisiin teoksiin joita käsittelen myöhemmin. Kirjan objektiivinen ote kuvata Pilsudskin vallankaappausta ja diktatuuria, sekä pohtia sen hyviä ja huonoja puolia on täysin verrattavissa nykyiseen historiatutkimukseen ja sen esittämiin teorioihin. En tutkimuksessani etsi vastausta siihen lopulliseen totuuteen Pilsudskin toimista, mutta vertaan niitä tässä kohden kirjassa esitettyjä argumentteja käsityksiin joita 2000-luvulla Pilsudskista on esitetty. Vertaamalla käsityksiä voi todeta, että ne ovat hyvin samankaltaisia esimerkiksi pohdittaessa syitä, miksi Pilsudski anasti vallan vuoden 1926 vallankaappauksessa.
Lähde kuvailee vallankaappauksen oikeutetuksi, koska poliittinen tilanne oli muuttumassa ristiriitaiseksi kuten vuonna 1918. Kirja myös toteaa, että Pilsudskin toimet vallankaappauksen
40 Prochnik 91-98
jälkeen olivat hyvin neutraalit. Hän ei haalinut valtaa itselleen, vaan nimitti suurimman osan edeltäneistä ministereistä takaisin virkoihin jääden itse taustalle ’vahtimaan’ hallituksen tekemisiä.41 Nykyinen käsitys on hyvin samanlainen, että vuoden 1926 vallankaappaus nähtiin välttämättömäksi pelastaa poliittinen tilanne ja pitää valtio edes jotenkuten toiminnassa.42 Kumpikin teos näkee myös Pilsudskin todellisen diktatuurin alkaneen vasta vuonna 1930, jolloin hän vangitutti poliittiset vihollisensa ja siirtyi näin ollen askeleen yli hyväksyttävän rajan. Tätä tapahtumaa vuoden 1957 lähde punnitsee monelta kantilta ja tulee lopputulokseen, että Pilsudskin toimet ennen vuotta 1930 voidaan tulkita olleen hyväksi Puolalle ja sen kansalle. Vuoden 1930 tapahtumat siirsivät kuitenkin Puolan ensimmäistä kertaa sen itsenäisyyden aikana diktatuuriin, joka ei ole suotavaa yleisen demokratian nimissä.43
4.3 Nationalismi valtiossa ja tieteessä
Vuoden 1956 jälkeen historiankirjoituksessa alkoi uusi aikakausi jossa avoimesti esitettiin kritiikkiä menneen vuosikymmenen vääristyneelle historiantutkimukselle ja paljastettiin yliopistoissa opetetun materiaalin valheellisuus. Vaikka kritiikki sallittiin ja menneistä epäkohdista sai sanoa ääneen, hallitus ei kuitenkaan aikonut tinkiä vaatimuksesta että historiankirjoituksen on oltava yhtä hallitsevan ideologian kanssa. Tiukasta marxilaisesta ja neuvostoliittolaisjohtoisesta historiankirjoituksesta oli siis päästy irti, mutta historian piti silti olla yhtä vallitsevan yhteiskunnan ja ideologian kanssa. Tämä näkyi muun muassa siinä, että vuonna 1956 kokoontuneiden historioitsijoiden yhdistyksen kokouksessa kritiikki menneitä aikoja kohtaan toki sallittiin, mutta niiden julkaisu kokouksen ulkopuolisille sallittiin vasta 1970- luvulla.44
Näkemystä ilmapiirin vapautumisesta tukee myös Jerzy Hirsz, joka mainitsee kirjassaan hallituksen hyväksyneen korkeakouluja koskeneen lain, jossa niille taattiin osittainen autonomisuus päättää julkaisuista ja opetettavista aineista vuonna 1956. Opiskelijoille tämä myös
41 Prochnik 232-247
42 Watt 189-195
43 Prochnik 265-266, 373-390
44 Grabski 213-215
tarkoitti vapautta päättää osallistumisesta tietyille tunneille ja vapautta muodostaa ryhmiä ja yhteisöjä. Vapautuneisuus ei pelkästään koskenut käytännön opetusta vaan ilmapiirin muutos vaikutti myös akateemiseen tutkimukseen.45
Vuoden 1957 lähde on siis hyvin erikoislaatuinen koska se sisältää hyvin positiiviseen sävyyn kirjoitettua historiaa Josef Pilsudskin näkökulmasta. Tämä ei ole yllätys, koska kirjan alkuperäinen versio oli julkaistu vain muutama vuosi Josef Pilsudskin kuolemasta ja hänen diktatuurin loppumisesta. Lähde tukee siis kirjallisuuden käsitystä siitä, että Stalinismin aikainen historiankirjoitus nähtiin niin poliittisen ideologian vääristämänä, että sen käyttö pyrittiin unohtamaan heti tilanteen sen salliessa. Lähteen uudelleen julkaisu myös osoittaa, että vanhan teoksen sisältö oli hyväksyttävämpää kuin sodan jälkeen julkaistu. On hyvin erikoislaatuista, että teos on läpäissyt sensuurin sen Josef Pilsudskia ja nationalismia koskevan sisällön takia.
Vaikka nationalismia ei sanan varsinaisessa merkityksessä hyväksytty sosialistisissa kansantasavalloissa, se ei tarkoita ettei sitä olisi ollut. Totesin edellä lähteen todistavan ainakin sitä, miten huonoa historiantutkimus oli ollut sodan jälkeisellä vuosikymmenellä ja kuinka sen julkaisu osoitti selvästi puolalaisessa yhteiskunnassa vallitsevasta suojasäästä, jolloin oli mahdollisuus julkaista sotien välisenä aikana kirjoitettu kirja. Mielestäni on syytä pohtia nationalismia myös hieman toisesta näkökulmasta ja kysyä: kenelle sen käytöstä on ollut hyötyä ja miksi sotienvälisenä aikana julkaistu kirja annettiin painaa uudelleen?
Ochabin jälkeen valtaan noussut Gomulka oli jokseenkin erilainen näkemyksiltään, kuin häntä edeltäneet Bierut ja Ochab. Gomulka oli istunut vankeudessa stalinismin aikana syytettynä nationalistisista näkemyksistä ja vastustettuaan muun muassa maatalouden kollektivisointia.46 Nyt tilanne oli muuttunut Neuvostoliitossa ja hänen nousu takaisin Puolan johtoon oli mahdollinen. Hyvin pian hän jatkoi samalla poliittisella linjauksella, minkä oli aloittanut 1948 ennen joutumistaan syrjään. Hän halusi luoda Puolaan erilaisen sosialismin, sosialismin jolla olisi kasvot. Hänen toimiaan seurattiin tarkasti Moskovasta. Neuvostoliiton arvovaltaa oli jo tarpeeksi koeteltu Jugoslavian tapauksessa ja uuteen irtiottoon ei ollut varaa. Samaan aikaan myös oma
45 Hirsz 307
46 Kemp-Welch 32
kansa olisi pidettävä poissa kaduilta ja tiivistettävä rivejä valtion sisällä, jotta Neuvostoliitto ei saisi syytä puuttua tilanteeseen. Gomulkan toimesta Puolassa alkoi uusi aikakausi, jossa eroa menneeseen pyrittiin tekemään karkottamalla lukuisia Neuvostoliittolaisia korkea-arvoisia upseereja, vapauttamalla lehdistöä, kirjailijoita ja muita ennen niin tiukan valvonnan alaisia olleita toimijoita ja instituutioita, kuten kirkkoa. Kaikella tällä Gomulka pyrki siis muodostamaan puolalaisen mallin sosialismista, mutta ei irtaantumaan Neuvostoliitosta. Näin ollen Puolan kansaa ja yhtenäisyyttä julistavasta kirjasta oli hyötyä myös hänelle.47
On selvää, että Gomulka pyrki puheillaan ja teoillaan vetoamaan kansan yhtenäisyyteen kaikkien tapahtumien jälkeen jo pelkästään sen takia, että tilanne puolassa saataisiin rauhoittumaan. Mutta myös siksi että Neuvostoliiton johto näkisi että Puolan kansa oli Gomulkan hallinnassa. Myös muissa sosialistisissa maissa oli pantu merkille Poznanin tapahtumat ja ymmärretty, että mielenosoituksissa ei pelkästään ollut kyse taloudellisista ongelmista ja pelko mielenosoitusten syttymisestä muissa maissa herätti epävarmuutta.48
Ernest Gellnerin esittämä teoria siitä, että nationalismi ideologiana on hyödyllinen vain valtaeliitille joka pyrkii sen avulla ylläpitämään valtaansa ja oikeuttamaan pyrkimyksiään, näyttäisi tässä tapauksessa pitävän paikkansa. 49 Puolan kansantasavallan johto Wladislaw Gomulkan johdolla pyrki nationalistisin ajatuksin yhdistämään kansan ja muodostamaan sille oman identiteetin, puolalaisen sosialismin.
Ernest Gellnerin näkökulma nationalismin syntymisestä modernissa valtiossa on saanut osakseen kritiikkiä esimerkiksi Anthony D. Smithiltä koska Gellnerin teoria jaottelee yhteiskunnan karkeasti kerroksiin ja näkee nationalismin olevan lähtöisin vain ylimmistä kerroksista.50
Pohdittaessa Puolan valtionjohtoa Gellnerin teoria pitää hyvin paikkansa, mutta onko mahdollista, että valtaa pitäviä eliittejä olisi useampia? Mielestäni tämä pitää paikkansa, sillä vapauttaessaan olosuhteita yhteiskunnassa, Gomulkan hallinto tuli vahingossa vapauttaneeksi
47 Lukowski&Zawadzki 261-263, Goldman&Hannerz&Westin 14
48 Kemp-Welch 92
49 Gellner 35-38
50 Remy 67
myös korkeakouluja koskevia lakeja ja säädöksiä. Näin ollen se muodosti toisen ryhmän tai ryhmittymän jonka valta ei ollut poliittista, mutta joka myös tuli käyttäneeksi nationalismia omien tarpeidensa saavuttamiseksi. Nämä kaksi eliittiä eivät varsinaisesti kilpailleet keskenään, mutta niiden kummankin olemassa olo oli jollain tavoin kiinni kansallisen identiteetin ja nationalismin käytöstä. Käsitteeseen ’tieteellinen eliitti’, voidaan lukea karkeasti kaikki ei poliittisessa johtoasemassa olleet tutkijat, kirjailijat, professorit ja muut akateemikot, jotka eivät lukeudu valtiolliseen eliittiin.
Kummassakin tapauksessa nationalismi ylläpiti kummankin eliitin olemassaoloa ja vaikka ne eivät varsinaisesti kilpailleet vallasta keskenään, poliittinen eliitti näki tieteellisen eliitin uhkana itsellensä vallan areenalla. Tämän uhan rajoittamiseen valtiollisella eliitillä oli käytössään sensuuri jolla se pystyi kontrolloimaan toisen eliitin toimintaa.
Sensuuriin ja tieteellisen eliitin toimintaan liittyy oleellisesti Benedict Andersonin teoria kirjapainotaidon merkityksestä nationalismille. Hänen mukaansa nationalistiset ajatukset eivät voineet levitä kansan keskuuteen ennen kirjapainotaidon leviämistä koska suullisessa kommunikaatiossa tieto ei voi levitä kovin laajalle ilman että sen sisältö muuttuisi.51 Valtiollinen eliitti näki siis julkaistavat materiaalit uhkana omalle olemassa ololle ja käytti sensuuria aseenaan kukistaakseen kilpailevan eliitin. Tieteellinen eliitti taas yritti ylläpitää vapauttaan tukeutumalla kansaan ja julkaisemalla kansalliseen historiaan tukeutuvia esimerkkejä myyteistä, tapahtumista ja henkilöistä. Tästä esimerkkinä Josef Pilsudski.
4.4 Kuka tarvitsee historiaa?
Poliittisen valtaeliitin pyrkimys pitää kiinni vallastaan nationalististen ajatusten turvin on hyvin rationaalista, mutta miten tieteellinen eliitti pystyy oikeuttamaan omat pyrkimyksensä kun se jatkuvasti joutuu puolustautumaan valtaeliitin sensuuria kohtaan? Kysymyksen voi myös muotoilla; mihin tai mitä tieteellinen eliitti pyrkii toimillaan saavuttamaan? Vastaus on yksinkertainen ja palaa nationalismin alkujuurille.
51 Anderson ja kirjapainotaito
Oikeammin voitaisiin kysyä mikä tarvitsee historiaa, eikä kuka. Historia ja historioitsijat on nähty nationalismin tutkimuksessa skeptisinä ja jopa hyökkäävinä asioiden ja teorioiden kritisoijina, mutta myös faktojen ja väitteiden etsijöinä.52 On totta että historioitsijat ovat omalta osaltaan olleet yksi suurimmista tekijöistä, jotka ovat muodostaneet kansakunnille niin tärkeitä myyttejä ja rituaalisia tapahtumia kuin sodat ja voitetut taistelut, mutta samalla ne ovat toimineet eräänlaisina suodattimina ja etsineet historiallisia faktoja, joita on verrattu kansojen ja yhteisöjen omiksi mieltämiin muistoihin ja legendoihin.53
Nationalismi tarvitsee siis historiaa, mutta myös kansakunnat eli kansa. Puolan kansantasavallan kannalta historia ja historiankirjoitus on se suodatin, joka pyrkii muokkaamaan ja löytämään ne faktat joiden pohjalle kansallinen identiteetti rakennetaan. Voidaan siis todeta, että kansa tarvitsee historiaa ja jossa historiankirjoituksella on erittäin suuri merkitys siihen, minkälaisena mennyt esitetään nykyisellään. Tästä voimme muodostaa synteesin, joka selventää sitä mikä rooli kahdella eri eliitillä oli Puolan kansantasavallassa. Yhdessä ne muodostivat jonkinlaisen kauhun tasapainon, jossa valtio pyrki vaikuttamaan kansaan sekä tieteelliseen eliittiin suunnatulla sensuurilla. Tieteellinen eliitti pyrki taas ylläpitämään oman roolinsa vetoamalla kansallisenhistorian faktoihin ja näin ollen tekemään eroa siihen valtaeliitin luomaan uuteen identiteettiin, jolla se pyrki manipuloimaan kansaa.
Historiankirjoitus piti Josef Pilsudskin henkilökulttia modernin puolalaisen yhteiskunnan ja historian vahvimpana myyttinä ja yhtenä tärkeimmistä puolalaisen identiteetin luojista.
Valtaeliitti taas näki Josef Pilsudskin legendan uhkana omalle tulkinnalleen, jossa uusi puolalainen identiteetti Neuvostoliitto myönteisyyksineen piti yhdistää sosiaaliseen ideologiaan.
Ristiriita valtion ja historiankirjoituksen välillä ja kiista Josef Pilsudskin kultista johti lukuisiin yhteenottoihin valtaeliitin ja tieteellisen eliitin välillä läpi kansantasavallan historian.
52 Kumar 10
53 Kumar 12
4.5 Kohti pesäeroa
Adam Prochnikin teoksen patrioottinen sävy oli siis sopiva tuolle ajankohdalle niin hallituksen kuin vuosikymmenen pimennossa olleen historiakirjoituksen näkökulmasta. 1950-luvun lopun kehitys oli alkusoittoa siitä mitä kansantasavallan historia tulisi sisältämään.
Puolalainen historiankirjoitus koki 1950-luvun loppupuolella erikoisen ajanjakson, johon vaikuttivat menneen vuosikymmenen Stalinistinen diktatuuri, mutta myös poliittiset muutokset.
Jos ottaa huomioon vuonna 1956 Poznanissa leimahtaneet mellakat ja niihin osallistuneiden mielenosoittajien kantamat liput ja heidän laulamat uskonnolliset hymnit, voidaan todeta että nationalistinen ja isänmaallinen ilmapiiri oli läsnä historianlehtien lisäksi myös mielenosoituksissa jotka vaativat kansalle parempia elinolosuhteita. Liput ja uskonto voivat vaikuttaa hyvin vähäpätöisiltä, mutta niiden symbolinen arvo ei pelkästään korostu siksi, että ne ovat olleet yksi nationalismin kulmakivistä, vaan myös siksi, että koko marxilais- leninistinen ideologia oli pyrkinyt ne hävittämään viimeiset 11 vuotta. Iskulauseet, jotka samaistivat hallituksen sodanaikaisiin saksalaisiin ja neuvostoliittolaisiin miehittäjiin oli osoitus, että kansalaiset alkoivat nähdä oman hallituksen Neuvostoliiton nukkehallitsijoina ja kuilu kansan ja hallituksen välillä kasvoi.54 Kahden eliitin kamppailussa ei siis ollut kyse vallasta vaan kansasta, jolle sosialistisen ihannekuvan mukaisesti oli annettu valta. Enää oli ratkaistava kuka hallitsisi kansaa.
5 1960- Luku
5.1 Meidän ja heidän ero selkenee
Tässä luvussa käsittelen puolalaista historiankirjoitusta ja yhteiskuntaa 1960-luvulla kolmen lähteen, vuonna 1962 julkaistun Henryk Jablonskin teoksen sekä kahden vuonna 1968 julkaistun Henryk Zielinskin sekä Andrzej Micewskin teoksen, avulla. Käsittelyssä oleva vuosikymmen muokkasi hyvin pitkälti Puolan kansantasavallan suuntaa niin poliittisesti ja taloudellisesti kuten
54 Kemp-Welch 87
myöhemmin käy ilmi. Gomulkan aloittaman uuden suunnan: ’sosialismin jolla on kasvot’ tai
’Puolalaisen sosialismin’ juurtuminen yhteiskuntaan pääsi tiensä päähän vuonna 1970, kun Gomulka joutui eroamaan ja hänen tilalleen kommunistisen puolueen pääsihteeriksi valittiin Edward Gierek.55
Koko vuosikymmenen ajan Gomulka joutui kohtaamaan todellisuuden maan kahtia jakautuneisuudesta, jossa kansa ja valtio olivat erkaantuneet toisistaan ja jossa talouden huono tila syvensi tätä muodostunutta kuilua entisestään ja aiheutti kitkaa yhteiskunnan kaikilla osa- alueilla. Gomulkan ja valtionjohdon tilannetta kiristivät, Neuvostoliiton uhkaukset puuttua tilanteeseen jos valtiojohto ei saisi otetta kansasta, sekä puolueen sisäiset erimielisyydet ja valtakamppailu, jotka saivat myös absurdeja ja vainoharhaisia piirteitä. Näillä kaikilla edellä mainituilla seikoilla oli omalta osaltaan vaikutusta siihen millaiseksi 1960-luvun yhteiskunta ja sen mukana historiankirjoitus Puolassa muodostui. Vuosikymmen muokkasi myös historiankirjoituksen käsitystä Josef Pilsudskista ja näitä muutoksia analysoimalla lähteistä, voimme luoda käsityksen kuinka suuri vaikutus Josef Pilsudskilla nähtiin olleen niin kansaan kuin koko puolalaiseen identiteettiin.
Ennen varsinaista 1960-luvun käsittelyä, on palattava ajanjaksoon, joka erottaa edellisessä luvussa esitetyn Adam Prochnikin teoksen (1957) ja 1960-luvun ensimmäisen lähteen, Henryk Jablonskin teoksen (1962). Tuo ajanjakson tarkempi analyysi auttaa hahmottamaan sitä tilannetta missä vuoden 1962 lähde ilmestyi, sillä Gomulkan toimeenpanemat muutoksen yhteiskunnassa olivat saaneet uuden suunnan.
Gomulkan politiikan muutos Stalinismin jälkeen oli luonut puolalaiseen yhteiskuntaan vapaamman ilmapiirin, jonka erityislaatuisuutta käsittelin edellisessä luvussa. Tuota suojasäätä ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauan, sillä jo vuonna 1958 puolue vaati Gomulkan johdolla
’revisionististen’ ainesten poistamista puolalaisesta yhteiskunnasta sekä otteiden tiukentamista politiikassa. Puoluejohdon mukaan revisionistit ja individualistit olivat syypäitä Poznanissa käytyihin mellakoihin vuonna 1956 ja olivat näin ollen uhka kansakunnalle. Puoluejohto ja
55 Zamoyski 364
