“Kaikki tuntu omalta kun sen teki omakseen”: Eläköityneiden psykologien ammatillinen identiteetti työssä ja yksityiselämässä

“Kaikki tuntu omalta kun sen teki omakseen”:

Eläköityneiden psykologien ammatillinen identiteetti työssä ja yksityiselämässä

Henrietta Kinnula &

Lotta Palmu

Psykologian oppiaine Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto

14.10.2021

Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteen ja psykologian osasto Psykologian koulutusohjelma

Kinnula, Henrietta & Palmu, Lotta.: “Kaikki tuntu omalta kun sen teki omakseen”: Eläköityneiden psykologien ammatillinen identiteetti työssä ja yksityiselämässä

Pro gradu-tutkielma, 70 sivua, 2 liitettä (5 sivua) Tutkielman ohjaaja, yliopistonlehtori Matti Kuittinen Lokakuu 2021

Asiasanat: ammatillinen identiteetti, temaattinen analyysi, eläköityminen

Tässä tutkimuksessa tarkastelimme, kuinka eläkkeelle jääneet psykologit kuvailivat ammatillista identiteettiään ja millaisia kompetensseja he siihen liittivät. Sen lisäksi tutkimme, esiintyykö eläköityneiden psykologien ammatillisen identiteetin ja yksityiselämän välillä jatkuvuutta tai rajanvetoa, ja toisaalta kuinka jatkuvuus näyttäytyy koetun työelämän ja eläkkeelle jäämisen välillä. Käytimme aineiston analysoimiseen temaattista analyysia, jonka pohjalta muodostimme haastatteluaineistossa toistuvasti esiintyviä teemoja. Tutkimuksemme teoreettinen viitekehys koostuu ammatilliseen identiteettiin sekä psykologeihin verrattavissa oleviin ammattiryhmiin liittyvästä kirjallisuudesta. Psykologien työelämän ja eläkkeelle jäämisen jatkuvuutta

tarkastellaan lisäksi eläköitymiseen liittyvän kirjallisuuden kautta.

Toteutimme tutkimuksen haastattelemalla viittä eläkkeelle jäänyttä psykologia, jotka kuvasivat työuraansa retrospektiivisestä näkökulmasta. Haastattelut toteutettiin joko lähitapaamisina tai virtuaalisina haastatteluina. Kaikki haastateltavat painottivat ammatillisen identiteetin ja

psykologiuden aihepiirejä omien uniikkien näkökulmiensa ja kokemusmaailmansa kautta, mutta aineistosta nousi esiin viisi keskeistä kompetenssia, jotka esiintyivät tärkeinä kaikkien

haastateltavien narratiiveissa: Asiantuntijuus, viisaus, auttajuus, vaikuttajuus sekä roolinegotiaatio.

Haastateltavat toivat esille työ- ja yksityiselämän ulottuvuuksien välistä jatkuvuutta ja niiden limittymistä toisiinsa, niin retrospektiivisissä kertomuksissa työuran ajalta kuin kuvatessaan nykyhetkeään eläkeläisenä. Psykologina oleminen esiintyikin eläkkeelle jääneillä psykologeilla kokonaisvaltaisesti useilla elämän ulottuvuuksilla, eikä se rajautunut ainoastaan “ammattilaisen”

identiteettiin.

University of Eastern Finland, Philosophical Faculty School of Educational Sciences and Psychology Institute of Psychology

Kinnula, Henrietta & Palmu, Lotta: “Everything felt mine when I made it mine”: Professional identity of retired psychologists in work and private life

Thesis, 70 pages, 2 annexes (5 pages)

Supervisors: Matti Kuittinen, university lecturer October 2021

Keywords: professional identity, thematic analysis, retirement

In this study we examined how retired psychologists described their professional identity and what competences they associated with it. In addition, we researched whether continuity or limits occurs between professional identity and private life in retired psychologists, as well as how said continuity factors into the transition from working life to retirement. We utilized thematic analysis to analyze the material, on the basis of which we formed recurring themes in the interview material. The theoretical framework of our research consists of literature related to professional identity as well as professional groups comparable to psychologists. The continuity of working life and retirement of psychologists is also examined through literature related to retirement.

We conducted the study by interviewing five retired psychologists who described their working lives from a specific retrospective perspective. The interviews were conducted either as face-to- face meetings or as virtual interviews. All interviewees emphasized the themes of professional identity and psychology through their own unique perspectives and experience, but the interviewees also highlighted many of the same themes.

Five key themes emerged from the material, which provided a picture of the characteristics important to psychologists' professional identity and highlighted the connection between the dimensions of work and private life. Based on the results, expertise, wisdom, helpfulness,

influence, and role negation describe key characteristics of professional identity in retired psychologists. Within these characteristics the limit between work and private life was not clear, but the interviewees rather emphasized the continuity and overlap of these dimensions.

Continuity was also evident between working life and retirement. Indeed, the essence of being a psychologist appeared to holistically influence several dimensions of life, and was not limited to a “professional” identity only.

Sisältö

1 Johdanto ... 3

2 Teoreettiset lähtökohdat ... 5

2.1 Auttajat ja asiantuntijat: ammatillinen identiteetti ihmisläheisessä työssä ... 6

2.2 Työ ja elämä: ammatillisen identiteetin suhde persoonalliseen identiteettiin ... 8

2.3 Loppuuko työ tekemällä: eläköitymisen merkitys ammatilliselle identiteetille ... 10

3 Tutkimuskysymykset ... 11

4 Aineisto ja menetelmät ... 12

4.1 Aineiston kerääminen ... 12

4.2 Analyysimetodi: temaattinen analyysi ... 14

4.3 Haastatteluaineiston analysointi ... 16

5 Analyysi ja tulokset ... 18

5.1 Psykologien ammatilliselle identiteetille keskeiset kompetenssit ... 18

5.2 Teema: asiantuntijuus ... 20

5.3 Teema: viisaus ... 26

5.4 Teema: auttajuus ... 31

5.5 Teema: vaikuttajuus ... 36

5.6 Teema: roolinegotiaatio ... 43

6 Pohdinta ... 51

6.1 Ammatilliselle identiteetille keskeiset kompetenssit ... 52

6.2 Asiantuntijuus ja viisaus: ammattitaidon pohja ... 53

6.3 Auttajuus ja vaikuttajuus: psykologin tehtävä ... 55

6.4 Roolinegotiaatio: psykologi odotuksien ristivedossa ... 58

6.5 Ammatillisen identiteetin jatkuvuus yksityiselämään ... 60

6.6 Tutkimuksen rajoitukset ja jatkotutkimusaiheet ... 61

1 Johdanto

H1: Eli se tuntui ihan omalta niinku tää työura mikä on?

S: Kaikki tuntu omalta kun sen teki omakseen.

Tarkastelemme tutkimuksessamme eläköityneiden psykologien ammatilliselle identiteetille keskeisiä kompetensseja sekä niiden jatkuvuutta työelämän ulkopuolelle. Käsittelemme

temaattisen analyysin keinoin haastatteluaineistoa, joka on kerätty päivätyöstään eläköityneiltä, runsaasti työ- ja elämänkokemusta kerryttäneiltä psykologeilta, jotka tarkastelevat uraansa retrospektiivisesti.

Retrospektiivinen näkökulma ei ole noussut juuri lainkaan esille psykologien ammatillista identiteettiä käsittelevässä tutkimuksessa. Suurin osa aihetta käsittelevästä tutkimuksesta on toteutettu psykologian opiskelijoiden ja uransa keskellä olevien psykologien parissa ja kohdistuu näin ollen muotoutumassa olevaan ammatilliseen identiteettiin. Takautuvasti ammatillista identiteettiä käsittelevä näkökulma on merkityksellinen osa psykologien ammatillisen identiteetin kokonaiskuvaa.

Eläköityneiden psykologien ammatillista identiteettiä ei juuri ole tutkittu. Eläkkeelle siirtyneiden ja lähellä eläköitymisikää olevien terveys- ja sosiaalialan ammattilaisten kokemuksia eletystä työelämästä sekä ammatillisesta identiteetistä on kuitenkin tarkasteltu muun muassa psykiatrien ja terapeuttien osalta. Aiheesta tehty laadullinen tutkimus käsittelee muun muassa ammatillisen ja “persoonallisen” identiteetin välisiin yhteyksiin liittyviä kysymyksiä, ammatillisen viisauden välittymistä eteenpäin ja ammatilliseen kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä (esim. Alves, 2011;

Ingram & Stine, 2016). Näiden teemojen tarkastelu eläköityneiden psykologien näkökulmasta auttaa osaltaan luomaan psykologian alan sisäistä keskustelua siitä, millaiset tekijät ovat merkityksellisiä psykologien ammatillisen identiteetin kehittymiselle.

Ammatillinen identiteetti on dynaaminen, jatkuvasti kokemuksen kautta muotoutuva

kokonaisuus, joka vaikuttaa paitsi työuraan, myös työntekijöiden yksityiselämään. Ammatillisen identiteetin rakentuminen kestää koko työuran ajan, ja vaatii jatkuvaa ammatillisen minän

kehittämistä sekä persoonallisten ja sosiaalisten piirteiden tuomista ammatillisen identiteetin piiriin etenkin sellaisissa ammateissa, joissa luovuus ja henkilökohtaiset arvot tulevat usein esille.

Tällä tavoin rajanveto työ- ja yksityiselämän välillä ei välttämättä ole selkeä ammatillista identiteettiä määriteltäessä. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010.)

Tutkimuksemme käsittelee viiden eläköityneen psykologin retrospektiiviä työurastaan ja ammattilaisuudestaan. He jäsentävät psykologi-identiteettiä niin ammatillisesta perspektiivistä kuin yksityiselämän näkökulmasta. Tarkastelemme temaattisen analyysin keinoin, millaisia ammatilliseen identiteettiin liittyviä kompetensseja haastatteluaineistossa esiintyy ja millaisia merkityksiä nämä kompetenssit saavat haastateltavien kuvauksissa ja kokemuksissa.

Vertaamme aineistosta nousseita tuloksia aiempaan tutkimukseen lääkäreistä sekä terapeuteista ymmärtääksemme, mitä samankaltaisuuksia ja erityispiirteitä psykologien

kokemuksessa eläköitymisestä ja ammatillisesta identiteetistä on muihin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisiin verrattuna. Erityisesti tarkastelemme ammatillisen ja persoonallisen identiteetin välistä yhteyttä: nouseeko psykologien ammatillinen identiteetti merkitykselliseksi myös

yksityiselämässä ja esiintyykö ammatillisessa identiteetissä jatkuvuutta työelämästä eläköitymiseen.

2 Teoreettiset lähtökohdat

Identiteetin käsite on monimuotoinen ja siihen liittyy läheisesti myös “minän” konsepti erilaisine määritelmineen. Useimmissa identiteettiteorioissa käsitys minästä perustuu jakoon ulkoisesti havainnoitavissa olevan sosiaalisen minän (“me”) ja sisäisesti koetun persoonallisen minän (“I”) välillä. Yksilön identiteetti rakentuu persoonallisen minän reflektoidessa sosiaalista minää ja sen suhdetta ympäristöön. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010:8.) Identiteetti ei siis ole yksilön

minuus, vaan hänen sisäisessä vuoropuhelussaan rakentuva käsitys omasta itsestä yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Identiteetin ei kuitenkaan katsota olevan yhtenäinen, suhteellisen vakaa ja jatkuva “ydinidentiteetti”, vaan tilanteesta toiseen muuttuvasta, epäjatkuvasta identiteetistä.

(Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010:2).

Tämänhetkisessä ammatillisen identiteetin tutkimusperinteessä on vallalla narratiivinen lähestymistapa (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010:16), jossa subjektiivisen kokemuksen

identiteetin pysyvyydestä ja jatkuvuudesta katsotaan rakentuvan itselle ja toisille kerrottavien omaelämäkerrallisten tarinoiden kautta (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010:9). Persoonallinen minä näyttäytyy dynaamisena ja jatkuvasti uudelleen neuvoteltavana: Minäkokemus ei ole persoonallisuuden muuttumaton ydin, vaan rakentuu suhteessa ympäristöön ja

vuorovaikutukseen sen kanssa (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010:2). Ammatillinen identiteetti on muiden identiteettien tavoin reflektio persoonallisen ja sosiaalisen välisestä vuoropuhelusta sekä tasapainotilan hakemisesta näiden ulottuvuuksien välillä (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010).

Minuuden sosiaalista ulottuvuutta voi tarkastella niin yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvien merkityksien kautta kuin yhteisön, yhteiskunnan ja kulttuurin asettamien roolien kautta. Sosiaalisten roolien suhdetta identiteettiin on tarkastellut Erving Goffman, joka kirjassaan Stigma (1963) määrittelee “minuudelle” kolme erilaista ulottuvuutta: Sosiaalinen identiteetti, joka muodostuu yksilön sosiaalisista rooleista; persoonallinen identiteetti, joka kuvastaa toisten ihmisten näkemystä hänen individualiteetistaan; ja egoidentiteetti, eli yksilön sisäinen

minuusreferenssi (“self-reference”). Goffmanin (1959) mukaan sosiaalisessa kanssakäymisessä keskeistä on “vaikutelman hallinta” eli yksilön pyrkimys luoda itsestään kuhunkin tilanteeseen

sopivaksi koettu mielikuva. Ulkopuolinen tarkastelija ei tästä syystä pääse näkemään kuin tilanneriippuvaisia osasia ympäröivien ihmisten minuudesta (Chriss, 2015).

Yksilön käsitys itsestään ammattilaisena ja ammattiroolin ja -ympäristöjen ulkopuolisena

“minuna” eivät välttämättä ole toisistaan erillisiä, vaan ne limittyvät yhteen ja toimivat

vuorovaikutuksessa keskenään (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010). Ammatillisen identiteetin tarkastelu suhteessa yksilön muihin identiteettikysymyksiin, esimerkiksi ammatillisiksi ja persoonallisiksi koettujen identiteettipiirteiden väliseen rajanvetoon ja yhtäläisyyksiin, kaipaa määritelmää myös kyseiselle “persoonalliselle ulottuvuudelle”. Eteläpelto ja Vähäsantanen (2010) kuitenkin kiertävät kysymyksen käyttämällä yleisluontoisia termejä “ammatillinen” ja

“persoonallinen” käsitellessään näiden kahden ulottuvuuden merkitystä toisilleen. Jotkut ammatillista identiteettiä käsittelevät tutkimukset puolestaan käyttävät termiä “persoonallinen identiteetti” (personal identity) sitä tarkemmin määrittelemättä (Alves & Gazzola, 2011; Ingram &

Stine, 2016).

Eteläpellon ja Vähäsantasen (2010) kuvailemaa sisäisesti koettua persoonallista minää tai Goffmanin (1963) egoidentiteettiä eli yksilön sisäistä minuusreferenssiä ei voi

haastattelutilanteessa tarkastella, sillä persoonallinen ja ammatillinen identiteetti ovat itse haastattelutilanteen sisällä rakentuvia narratiiveja haastateltavasta “minuna” ja

“ammattilaisena”. Tässä tutkimuksessa käyttämämme termi “persoonallinen identiteetti”

perustuu Goffmannin (1963) jakoon sosiaalisen minän kahden identiteettiulottuvuuden, sosiaalisen ja persoonallisen identiteetin, välillä. Kyseessä on siis haastattelijoiden tulkinta haastateltavien individualiteetista, joka tässä tutkimuksessa viittaa haastateltavien narratiiveihin heidän “persoonallisesta minuudestaan” eli omasta itsestä jatkuvana ja ympäristöstä

riippumattomana yksilönä.

2.1 Auttajat ja asiantuntijat: ammatillinen identiteetti ihmisläheisessä työssä Ammatillinen identiteetti koostuu ihmisen työhistoriasta ja tämän käsityksistä itsestään ammattilaisena, minkä lisäksi se pitää sisällään työhön liittyviä arvoja, toiveita ja uskomuksia,

jotka muokkautuvat kokemusten ja elämän myötä. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010) Käsitys itsestä ammattilaisena on kietoutunut vahvasti yhteen myös persoonallisen minäkäsityksen kanssa, ja näiden osa-alueiden jatkuva vuorovaikutus muokkaa sitä, millaisia merkityksiä ammatilliseen identiteettiin liitetään. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010.)

Persoonallisen ulottuvuuden merkitys ammatilliselle identiteetille korostuu etenkin sellaisissa ammateissa, joissa toimiminen jollain tavoin pohjautuu työntekijän persoonaan (Eteläpelto &

Vähäsantanen, 2010.). Ymmärtääksemme paremmin kohtaavan asiantuntijatyön erityispiirteiden merkitystä ammatilliselle identiteetille tarkastelimme aiempaa laadullista tutkimusta

psykologeista, terapeuteista (“psychotherapist”, “counselor”) sekä psykiatreista.

Aiempaa tutkimusta eläköityneiden psykologien ammatillisesta identiteetistä ei juuri ole, vaan tutkimus keskittyy pitkälti työuransa alku- tai keskivaiheilla oleviin psykologeihin (esim. Perrotta, 2006; McElhinney 2007; Kullasepp 2011). Terapeuttien kohdalla tutkimusta oli tehty myös uran loppuvaiheista ja eläköitymisestä (esim. Fennig ym. 1993; Rønnestad j& Skovholt 2001; Alves &

Gazzola 2011). Eläköityneiden lääkäreiden ammatillista identiteettiä on tutkittu huomattavasti enemmän kuin eläköityneiden terapeuttien tai psykologien (esim. Silver ym. 2015; Silver ym.

2016). Erityisesti psykiatrien eläköitymistä koskeva tutkimus (esim. Draper ym., 1999a; Draper ym., 1999b; Clemens 2011; Ingram & Stine 2016) näyttäytyi oman tutkimuksemme kannalta merkityksellisenä, sillä psykiatrin työ voi työtehtävästä riippuen olla varsin lähellä psykologin työtä, minkä lisäksi asiakaskunnassa ja ammatin vaatimassa psykologisessa osaamisessa on paljon päällekkäisyyksiä.

Eläköityneiden ja lähellä eläköitymisikää olevien lääkärien ja psykoterapeuttien ammatilliselle identiteetille keskeisinä esiintyviä piirteitä ovat ammatti- ja henkilökohtaisen identiteetin välinen vahva side (Rønnestad & Skovholt, 2001; Alves & Gazzola, 2011), tyytyväisyys omaan ammattiin (Alves & Gazzola, 2011; Ingram & Stine, 2016), elämänkokemuksen merkitys asiakkaiden tai potilaiden ymmärtämisessä (Draper ym. 1999b; Alves & Gazzola, 2011) ja ammatillisten

roolimallien merkitys oman ammatillisen identiteetin kehitykselle (Rønnestad & Skovholt, 2001;

Foster & Roberts, 2016). Lääkäreillä nousevat esiin myös itse työnteon merkitys

henkilökohtaiselle identiteetille (Silver ym., 2015; Ingram & Stine, 2016), haluttomuus eläköityä

(Silver ym., 2015) ja työn osapäiväinen jatkaminen päivätyöstä eläköitymisen jälkeen (Ingram &

Stine 2016).

2.2 Työ ja elämä: ammatillisen identiteetin suhde persoonalliseen identiteettiin

Ammatillisen identiteetin kanssa esiintyvät persoonallisen sekä sosiaalisen identiteetin ulottuvuudet rakentavat ammatillista minää. Ammatillinen identiteetti rakentuukin

persoonallisen ja sosiaalisen ulottuvuuden vuoropuhelussa. Eritoten persoonallinen identiteetti korostuu työssä, jossa vaaditaan luovuutta ja henkilöön kytkeytyvää työotetta. Ammatillista identiteettiä rakennetaan aina uudestaan yksityiselämän ja sosiaalisen ympäristön kokemusten ja tapahtumien seurauksena, ja sen lisäksi yksilön henkilökohtaiset tulkinnat ja arvot vaikuttavat siihen, millaisia merkityksiä ammatilliseen identiteettiin liitetään. Ammatillinen identiteetti ei siis rajaudu ainoastaan yksilön työminään, vaan se ulottuu myös yksityiselle alueelle. (Eteläpelto &

Vähäsantanen, 2010.)

Ammattiin liittyvän sosiaalisen roolin jatkuvuus yksityiselämään voi aiheuttaa ongelmia.

Esimerkiksi silloin, kun terveydenhoitoalan ammattilaisen läheisestä tulee potilas, voi työminän jayksilöminän välinen roolikonflikti luoda vahvaa henkilökohtaisten ja ammatillisten odotuksien ristivetoa (Chen ym. 2001). Lääkärien kokemat roolikonfliktit yhtäältä sairaan henkilön läheisenä ja toisaalta sairaanhoidon ammattilaisena nostavat esiin moraalisia ristiriitoja liittyen

ammattitaidon soveltamiseen ja ammatilliseen rooliin astumiseen yksityiselämän tilanteissa:

Eettiseltä pohjalta tehty päätös pitää ammattilaisen ja perheenjäsenen roolit lähtökohtaisesti erillisinä ei välttämättä riitä, sillä paine astua ammatilliseen rooliin ja puuttua läheisen hoitoon on vahva (Chen ym. 2001, 236).

Jatkuvuus työkontekstin ulkopuolelle nousee kuitenkin esiin tärkeänä tekijänä niin terapeuttien kuin lääkärien ammattitaidolle ja ammatilliselle identiteetille. Terapeuttien ammatillisten identiteetin on todettu olevan vahvasti liitoksissa henkilökohtaiseen identiteettiin ja uran edetessä jopa sulautuvan yhteen sen kanssa (Hogan 1964; Logan-bill ym. 1982; Ronnestad &

Skovholt 2003, sis. Alves & Gazzola 2011, 201). Kokeneiden terapeuttien ammatillinen identiteetti

onkin erottamattomasti yhteydessä heidän henkilökohtaiseen identiteettiinsä (Alves & Gazzola 2011).

Ronnestad ja Skovholt (2001) ovat määrittäneet neljä ammatillisen oppimisen kenttää, jotka nousevat esiin kokeneiden psykoterapeuttien kokemuksista ja painotuksista suhteessa elettyyn työelämään: (1) Varhainen elämänkokemus, (2) kumulatiivinen ammatillinen kokemus, (3) vanhempien ammattilaisten (“professional elders”) vaikutus ja (4) henkilökohtaiset aikuiselämän kokemukset. Nämä oppimisen kentät tuovat näkyviksi henkilökohtaisessa elämässä

tapahtuneiden käänteiden vaikutuksen myös ammatillisen identiteetin sekä ammatillisen

osaamisen muotoutumisessa. Niin negatiiviset kuin positiiviset varhaislapsuuden kokemukset ja perhesuhteissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat myös ammatilliseen kasvuun, kyvykkyyteen ja kokemukseen. (Ronnestad & Skovholt, 2001.)

Eläköityneiden psykiatrien kokemuksia tutkiessaan myös Ingram ja Stine (2016) totesivat ammatillisen identiteetin määrittävän useiden haastateltavien yksityiselämän identiteettiä, ja etenkin henkilökohtaisen elämän suhteet vaikuttivat työssä muodostettuun identiteettiin.

Yksityiselämän kokemukset näyttäytyivät etusijassa ammatillista identiteettiä vahvistavana tekijänä. (Ingram & Stine, 2016.)

Vanhemmat ammattilaiset ja ammatilliset esikuvat nousevat tärkeäksi myös psykiatreja

koskevassa tutkimuksessa: Draper ym. (1999) sekä Ingram & Stine (2016) kuvailevat psykiatrien toteuttamaa ammatillisen ja kokemuksellisen viisauden eteenpäin jakamista, minkä kautta kertyneitä tietoja sekä taitoja välitetään eteenpäin seuraavalle psykiatrisukupolvelle. “Viisaudelle”

on kuitenkin runsaasti erilaisia määritelmiä, eikä kyseistä termiä ole näissä tutkimuksissa määritelty tarkkaan. Bangenin ym. (2013) tutkimus viisausteorioista ja -malleista on nimennyt viisauden määritelmiin yleisimmin kuuluviksi piirteiksi seuraavat: Elämäntuntemus ja -kokemus, prososiaaliset arvot, syvällinen itseymmärrys, epävarmuuden ymmärtäminen, tunne-elämän tasapaino ja suvaitsevaisuus.

2.3 Loppuuko työ tekemällä: eläköitymisen merkitys ammatilliselle identiteetille

Ropo ja Gustafsson (2010) ovat todenneet elämänkerrallisen näkökulman tarjoavan otollisen näkökulman ammatillisen ja persoonallisen identiteetin tutkimiseen. Elämänkerrallinen metodologia kykenee kattamaan laajan kirjon tutkittavan kehityksestä ja kokemuksista, jotka ovat muovanneet tutkittavan identiteettiä, ja tätä kautta elämänkerrallisen metodologian avulla on mahdollista tarkastella identiteettikysymyksiä tarpeeksi syvällisesti. Vaikka emme tässä tutkimuksessa ole valinneet elämäkerrallista näkökulmaa pääasialliseksi lähtökohdaksemme, se on vaikuttanut tapaamme tarkastella ammatillisen identiteetin ja yksityiselämän tapahtumien välistä vuorovaikutusta.

Eläköitymiseen ja vanhenemiseen on yleensä suhtauduttu kolmen vaihtoehtoisen teorian kautta.

Aktiivisuusteorian mukaan keskeinen arviointiperuste hyvään vanhuuteen löytyy aktiivisesta elämäntyylistä. Irtaantumisteoria puolestaan nojaa ajatukseen ihmisen luonnollisesta etääntymisestä yhteiskunnasta vanhetessaan. Osittain kritiikkinä näille teorioille on noussut jatkuvuusteoria, jonka mukaan vanhenemisessa tärkeinä ja merkittävinä tulisi pitää niitä asioita ja toimia, jotka ovat olleet merkittävimpiä aiemminkin yksilön elämässä. Jatkuvuusteorian

mukaan vanhuuteen tai eläköitymiseen ei siis itsessään kuulu mitään laajaa muutosta, ja yksilön odotetaan vanhetessaan elävän juuri itselleen toimivalla tavalla. (Paloniemi, 2007.)

Työelämän ja vanhenemisen suhde on sekä keskeinen kollektiivinen, yhteiskunnallinen

keskustelunaihe, että myös yksilön subjektiivisiin kokemuksiin liittyvä kysymys. Paloniemi (2007) on eritellyt yleisiä näkemyksiä ikääntyneistä työelämässä, ja positiivisina kertomuksina esiin nouseva muun muassa sellaiset seikat, kuten iäkkäät viisaina, osaavina, luotettavina sekä kokonaisuuksia hallitsevina työntekijöinä. Sen sijaan negatiivisissa kertomuksissa korostuvat iäkkyyden merkitys vanhanaikaisuuteen, hitauteen ja haluttomuuteen työssä. Positiiviset kertomukset iäkkäistä työelämässä ovat liitettävissä vanhuuden ja eläkkeelle jäämisen aktiivisuus- ja jatkuvuusteorioihin, jotka korostavat iäkkyyden toimivan ensisijaisesti voimavarana työmarkkinoilla. (Paloniemi, 2007.)

3 Tutkimuskysymykset

Tutkimuskysymykset ovat muotoutuneet aineistossa keskeisinä esiintyvien temaattisten kokonaisuuksien perusteella ja niitä on tarkennettu aiemman ammatilliseen identiteettiin liittyvän tutkimuksen pohjalta. Pyrimme tarkastelemaan ja vastaamaan mahdollisimman kattavasti kahteen tutkimuskysymykseen sekä niiden alakysymyksiin.

Tutkimuskysymys 1: Mitkä kompetenssit esiintyvät keskeisinä eläköityneiden psykologin ammatilliselle identiteetille?

Tutkimuskysymys 2: Onko eläköityneiden psykologien ammatillisen identiteetin ja yksityiselämän välillä jatkuvuutta?

Alakysymys 2.1: Miten ammatilliselle identiteetille keskeiset kompetenssit esiintyvät haastateltavien yksityiselämässä?

Alakysymys 2.2: Esiintyykö työelämän ja eläköitymisen välillä ammatillisen identiteetin jatkuvuutta?

4 Aineisto ja menetelmät

4.1 Aineiston kerääminen

Aloitimme aineiston keräämisen ottamalla yhteyttä Psykologiliittoon ja kyselemällä liiton kautta aiheesta kiinnostuneita ja tutkimukseemme sopivia haastateltavia. Tätä kautta haastateltavaksi järjestyi neljä eläkeikäistä psykologia, minkä lisäksi viides järjestyi pro gradu- ohjaajamme kautta.

Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina: Kaksi kasvokkain, kaksi virtuaalisesti Teams- sovelluksen kautta ja yksi puhelimitse. Yksittäisen haastattelun kesto vaihteli 73 minuutista 139 minuuttiin. (Liite 2.)

Tutkimushaastattelu muistuttaa arkikeskustelua, mutta poikkeaa siitä tarkoituksellisuutensa, tutkijaksi ja tutkittavaksi määriteltyjen osallistujarooliensa, sekä kysymyksistä, vastauksista ja vastauksien kuittaamisesta koostuvan muotonsa osalta (Ruusuvuori & Tiittula, 2017).

Haastattelutilanne on myös aina haastateltavan ja haastattelijan kohtaaminen, jossa heidän välisensä vuorovaikutus ja heidän ruumiillisuutensa - esimerkiksi ikä, sukupuoli ja

yhteiskuntaluokka - vaikuttavat haastateltavien tapaan puhua niistä toisista paikoista ja ajoista, joita haastattelussa käsitellään (Koivunen & Ylöstalo, 2017). Haastattelijat olivat haastateltaviaan huomattavasti nuorempia psykologian opiskelijoita, mikä oli myös haastateltavien tiedossa ja täten saattoi vaikuttaa haastateltavien tapaan puhua psykologiammattiin liittyvistä asioista.

Tutkijat pyrkivät aineistolähtöiseen tutkimusotteeseen, eli analyysimetodit, teoreettinen tausta ja analyysia ohjaavat tutkimuskysymykset valikoituivat vasta haastattelujen suorittamisen jälkeen.

Haastattelurunko (Liite 1) sisälsi keskeisiä avoimia kysymyksiä psykologin työhön ja ammattiin liittyvistä teemoista ja aihepiireistä. Rungon kysymyksissä keskityimme erityisesti psykologi- identiteettiin, työhön liittyviin rooleihin ja työelämän murroskohtiin sekä muutoksiin.

Haastattelujen aikana tutkijat esittivät lisäkysymyksiä aiheista, jotka herättivät itse kussakin haastateltavassa pohdintaa ja mielenkiintoa. Jaottelimme kysymykset neljään osaan, lähtien alustavista ja haastateltavaa orientoivista kysymyksistä jatkaen ensin yleisluontoisiin ja sitten pohdiskelevampiin kysymyksiin. Viimeinen osio, muuhun psykologian alan toimintaan liittyvät

kysymykset, ei sisältänyt tarkkaan määriteltyjä kysymyksiä vaan toimi haastattelujen lopussa kyseistä aihealuetta tarvittaessa tarkentavana osiona.

Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidusti, eli kysymyksien järjestys ja kysymyksenasettelu vaihtelivat ja haastateltava sai keskittyä hänelle itsellensä keskeisiin aihepiireihin. Jaottelimme osiot temaattisiin kokonaisuuksiin, joita käsitteleviin aiheisiin suuntasimme lisäkysymykset.

Näissä kokonaisuuksissa oli muutamia keskeisiä kysymyksiä (Liite 1: lihavoidut kysymykset), jotka kysyimme kaikilta haastateltavilta suoraan. Muiden kysymyksien kohdalla katsoimme ne

vastatuiksi myös silloin, jos vastaus tuli selkeästi ilmi haastateltavan keskustellessa jostain toisesta kysymyksestä.

Haastattelurungon rakenne:

1. Alustavat ja orientoivat kysymykset 2. Yleisluontoiset kysymykset

2.1. Teema: Yleinen katsaus työelämään 2.2. Teema: Muutokset työelämässä 3. Pohdiskelevat kysymykset

3.1. Teema: Pohdinta psykologin “roolista”

3.2. Teema: Ammatillinen kehitys

4. Muuhun psykologian alan toimintaan liittyvät kysymykset

Haastattelut osoittautuivat toisistaan poikkeaviksi, monipuolisiksi ja antoisiksi. Psykologi- identiteetti ja retrospektiivisessä tarkastelussa esiin nouseva viisauden sekä kokemuksen merkitys esiintyivät keskeisinä teemoina jo ensimmäisiä haastatteluja toteuttaessa. Kaikki haastateltavat toivat esiin selkeästi yksilöllisen näkökulman, liittyen esimerkiksi erilaisiin

työympäristöihin ja urakehitykseen. Tämä rikastutti hankkimaamme tutkimusaineistoa ja auttoi tunnistamaan sellaisia teemoja, jotka esiintyvät keskeisinä riippumatta työhistorian

erityispiirteistä.

4.2 Analyysimetodi: temaattinen analyysi

Menetelmäksemme valikoitui joustavuutensa ansiosta temaattinen analyysi. Temaattinen analyysi on monipuolinen ja monin tavoin sovellettavissa oleva erilaisten laadullisten

tutkimusaineistojen erittelyyn ja analysointiin soveltuva tutkimusmetodi, jonka vahvuuksia ovat erityisesti sen muokkautuvuus sekä kyky rajata olennaiset seikat hyvin laajasta ja

monimuotoisesta tutkimusaineistosta. Tämän vuoksi temaattista analyysia voi pitää keskeisenä laadullisen aineiston analysointiin tarkoitettuna metodina, joka toimii pohjana myös muille laadullisen tutkimuksen metodeille. (Braun & Clarke, 2006.)

Temaattisen analyysin perusta on aineistossa esiintyvien teemojen havaitseminen, koostaminen ja nimeäminen. Alustavat tutkimuskysymykset ohjaavat tutkittavien teemojen valintaa, ja myös tutkijan muut rajaukset ja päätökset määrittävät sitä, millaisia teemoja aineistosta nousee esille.

Temaattisen analyysin tarkoituksena on löytää aineistosta merkityksiä ja erityisesti näistä merkityksistä muodostuvia kaavoja. Guest, MacQueen ja Namey (2012) esittävät teemojen voivan olla lähes minkälaisia tahansa, kunhan ne kuvaavat tutkijan aineistosta löytämiä

merkityksellisiä aihealueita (Guest, MacQueen & Namey, 2012). Teemat voivat olla esimerkiksi semanttisia, pinnallisella tasolla muodostettuja kuvauksia, jotka kuvaavat aineistossa suoraan esiintyviä ilmiöitä. Toisaalta ne voivat olla myös tutkijan syvälle meneviä, latentteja tulkintoja aineistosta. (Braun & Clarke, 2006.)

Temaattista analyysia on mahdollista soveltaa sekä aineistolähtöisellä (induktiivinen), että teorialähtöisellä (deduktiivinen) tutkimusotteella. Aineistolähtöinen analyysi on temaattisessa analyysissa useammin esiintyvä toimintatapa, joka perustuu aineiston huolelliseen läpi käymiseen, ja siitä esiin nousevien teemojen tarkasteluun ja tutkimiseen. Teorialähtöisessä temaattisessa analyysissa tutkija puolestaan tarkastelee aineistoa jonkin ennalta määritetyn teorian tai useamman teorian valossa, jolloin tutkijan keskeisenä tehtävänä on etsiä aineistosta niitä kategorioita ja teemoja, jotka liittyvät kyseiseen teoriaan. Toisaalta aineistolähtöinen analyysi ei tarkoita täydellistä riippumattomuutta ja erillisyyttä teoriasta, vaan teoria ohjaa tutkijan tulkintaa joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti, tutkimusaiheen sekä teemojen valintaa suuntaavana taustavaikuttimena. (Guest, MacQueen & Namey, 2012.)

Puolistrukturoidusti toteutettujen haastattelujen rikkaus on se, että haastateltaville henkilökohtaisesti merkitykselliset aihepiirit - esimerkiksi yhteiskunnalliset asiat,

elämänfilosofiset kysymykset ja konkreettisten tilanteiden pohdinta - vaihtelevat. Vaikka

kysymykset ohjaavat samojen aiheiden pariin, niitä käsitellään yksilöstä riippuen erilaisin tavoin ja eri syvyydellä. Määrittelimme lopulliset tutkimuskysymykset vasta aineiston keruun jälkeen, mistä syystä oli hedelmällistä lähteä jäsentämään aineistoa ensin laajempien teemojen avulla, joista keskeisimmäksi koimme psykologi-identiteetin. Laajempaan psykologi-identiteetin teemaan liittyvien alateemojen etsimisen ja tarkastelun tukena käytimme myös aiempaa laadullista tutkimusta muiden ammattiryhmien ammatillisesta identiteetistä ja eläköitymisestä, vaikka lopullinen teoriatausta valikoitui vasta teemojen nimeämisen jälkeen.

Aineistosta poimitut teemat ovat sidottuja tutkijan laatimaan tutkimuskysymykseen.

Aineistolähtöisessä analyysissä teemat muodostuvat tutkijan niille antaman merkityksen pohjalta, eikä esimerkiksi sen mukaan, kuinka usein jokin tietty sana tai kategoria

tutkimusaineistossa esiintyy. (Braun & Clarke 2006) Tutkijan omalla tulkinnalla ja tarkoitusperillä on siis keskeinen merkitys aineiston arvioinnissa sekä teemojen laatimisessa ja tulkinnassa sen sijaan, että teemat muodostuisivat automaattisesti kvantitatiivisin periaattein. Teemojen

valitsemisen vapaus onkin keskeinen tekijä temaattisen analyysin joustavuudessa. (Braun &

Clarke, 2006.)

Temaattisen analyysin toteuttamista lähestytään tietyn kaavan mukaisesti, vaikka kyseinen kaava ei aina etene johdonmukaisesti ja suoraviivaisesti kirjallisuudessa esitettyjen vaiheiden

mukaisesti. Temaattinen analyysi alkaa huolellisesta tutustumisesta laadulliseen aineistoon;

tutkijan tavoitteena on tarkastella aineistoa kokonaisuutena, josta tietyt merkitykset vähitellen toistuvan läpikäymisen tuloksena nousevat. Aineisto koodataan tutkijan laatimiin ryhmiin, joiden pohjalta varsinaiset teemat muodostetaan. Teemojen koostaminen, analysointi sekä

kehittäminen on koko tutkimuksen kestävä prosessi, jossa aineiston läpikäyminen ja teemojen luominen on vastavuoroinen tapahtuma. (Braun & Clarke, 2006)

4.3 Haastatteluaineiston analysointi

Toteutettuamme haastattelut valitsimme alustavan tutkimuskysymyksen, joka sai muodon “Mikä on psykologiuden merkitys haastateltavien työ- ja yksityiselämässä?”. Aloimme litteroida

aineistoa sekä etsiä kirjallisuutta ensin eläköityneiden psykologien retrospektiiveistä.

Psykologeista tehdyn tutkimuksen osoittautuessa vähäiseksi otimme tarkastelun kohteeksi myös muihin ammattiryhmiin liittyvää kirjallisuutta. Tämän jälkeen lähdimme analysoimaan aineistoa temaattisen analyysin keinoin.

Aloitimme analyysin tarkastelemalla litteroitua aineistoa ja merkitsemällä molemmat

tahoillamme aineistosta esiin nousevia teemoja. Haastattelujen tarkastelu kokonaisuutena ja niissä yhteisesti esiintyvien teemojen nimeäminen edellytti litteroidun aineiston toistuvaa lukemista sekä haastattelujen tarkastelua niin yksinään kuin suhteessa toisiinsa. Käytimme analyysin tukena litterointien värikoodausta, jossa alustaville teemoille annetiin nimet ja värit.

Näihin teemoihin liittyvät kertomukset ja kommentit merkittiin kunkin teeman värillä, jolloin niiden esiintyvyyttä niin yksittäisissä haastatteluissa kuin koko haastatteluaineistossa pystyi tarkastelemaan suhteessa toisiinsa.

Vaikka toisia ammattiryhmiä käsittelevää kirjallisuutta oli luettu jo ennen temaattisen analyysin aloittamista, se ei ohjannut itse teemojen nimeämistä. Tutkijat noudattivat Braunin ja Clarken (2006) ohjeistusta aineistolähtöisen temaattisen analyysin suorittamiseen: Vaikka teemojen koodaamisen taustalla oli haastattelujen tematiikasta ja sisällöstä nousevaa identiteettiin liittyvää pohdintaa, teemojen koodaamista ei tehty minkään tietyn teorian kautta. Valikoituja teemoja kuitenkin haluttiin tarkastella teorian tuella, joten kirjallisuuden ja sopivan teoriataustan etsintä kulki analyysin rinnalla.

Teemojen vielä tarkentuessa niitä katsottiin myös mm. viisauden, roolien ja toimijuuden näkökulmasta, ennen kuin lähestymistapa vakiintui identiteettiteoreettiseksi. Johtuen psykologiuden vahvasta yhteydestä persoonalliseen identiteettin tutkijat olivat aluksi epävarmoja siitä, miten lähestyä “psykologi-identiteetin” konseptia. Analyysin edetessä

tutkimuksen näkökulmaksi valikoitui ammatillinen identiteetti ja sen jatkuvuus yksityiselämän eri osa-alueille, etenkin päivätyöstä eläköitymisen näkökulmasta.

Pohdimme aluksi kumpikin itsenäisesti ja myöhemmin yhdessä, mitkä nimeämistämme teemoista ovat tutkimuksen kannalta merkityksellisimmät. Lopullisiksi teemoiksi valikoitui viisi haastateltavien ammatilliselle identiteetille keskeitä kompetenssia, jotka nousivat itsenäisesti esiin molempien tutkijoiden ajatuksissa ja tulkinnoissa. Tämän jälkeen lähdimme

tarkastelemaan, miten teemat suhteutuivat aiempaan kirjallisuuten psykiatreista ja terapeuteista sekä ammatillisen identiteetin jatkuvuudesta yksityiselämän eri osa-alueille. Viisauden teeman lopullisen tarkentamisen apuna käytimme Bangenin ym. (2013) tutkimusta erilaisista

viisausteorioista ja -malleista, minkä lisäksi roolinegotiaation teemaa tarkensi Chen ym. (2001) tutkimus lääkärien roolikonflikteista.

5 Analyysi ja tulokset

5.1 Psykologien ammatilliselle identiteetille keskeiset kompetenssit

Olemme temaattisen analyysin keinoin nimenneet viisi haastattelemiemme psykologien ammatilliselle identiteetille keskeisinä esiintyvää kompetenssia, jotka perustuvat

haastattelutilanteen sisällä rakentuviin narratiiveihin ja tutkijoiden tulkintoihin näiden narratiivien merkityksistä. Käytämme kompetenssi-termiä aineiston teemoja kuvailevana käsitteenä ilman, että kompetenssin käsite olisi sidottu tiettyyn teoriaan tai määritelmään.

Teemoja ei ole valikoitu tai nimetty minkään tietyn teoreettisen lähtökohdan perusteella, vaan ne ovat muotoutuneet tutkijoiden ja aineiston välisessä vuoropuhelussa, johon tutkijoiden omaama teoreettinen tieto vaikuttaa implisiittisesti. Käsitys teemojen merkityksestä

ammatilliselle identiteetille on rakentunut ja muovautunut analyysin edetessä. Viisi keskeistä kompetenssia ovat:

1. Asiantuntijuus 2. Viisaus

3. Auttajuus 4. Vaikuttajuus 5. Roolinegotiaatio

Tarkastelemme ammatillisen identiteetin ja yksityiselämän välistä jatkuvuutta tulkitsemalla näitä kompetensseja ammatillisen identiteetin (mm. Eteläpelto & Vähäsantanen, 2010; Alves &

Gazzola, 2016; Ingram & Stine, 2016) ja sosiaalisten roolien (Goffman, 1959; Goffman, 1963) kautta. Muista teemoista poiketen viisauden teeman tarkentamisessa on suoraan hyödynnetty myös Bangenin ym. (2013) tutkimusta viisausteorioista ja -malleista, joskin vasta teeman nimeämisen jälkeen.

Asiantuntijuus ja viisaus esiintyvät ammattitaidon sekä ammatillisen itsevarmuuden perustana.

Asiantuntijuus kuvastaa sitä tietotaitoa ja ymmärrystä, joka liittyy psykologiaan erikoisalana, sekä pragmaattista ymmärrystä ihmisistä ja heidän toiminnastaan. Viisaus puolestaan kuvastaa kokonaisvaltaista inhimillistä kokemusta, vuorovaikutustaitoja sekä kykyä soveltaa

asiantuntijuutta moninaisissa tilanteissa.

Auttajuus ja vaikuttajuus näyttäytyvät ammatillista toimintaa motivoivina ja suuntaavina tekijöinä. Niitä määrittää motivaatio parantaa ympäristön mikro- ja makrotason tilanteita sekä aktiivinen toiminta kyseisten päämäärien eteen. Auttajuus nousee esiin psykologin ammatin eksplisiittisenä “tarkoituksena” ja “psykologin tehtävänä” etenkin tarkastellessa psykologin ja asiakkaan välistä suhdetta. Vaikuttajuus puolestaan nousee esiin laajempaa ympäristön muokkaamista vaativissa tilanteissa, jotka vaativat päämäärätietoisuutta, sosiaalisten rakenteiden tarkastelua ja pragmaattista vaikuttamista ihmisiin sekä heidän toimintaansa.

Viimeinen kompetenssi, roolinegotiaatio, kuvaa kykyä tarkastella omaa paikkaansa yhteisössä, yhteiskunnassa ja sosiaalisissa tilanteissa yleensä sekä taitoa navigoida niiden asettamien odotusten verkostossa. Tämä kompetenssi esiintyy erityisen keskeisenä työ- ja yksityiselämän välisen rajanvedon sekä toisten ammattilaisten kanssa toimimisen kannalta.

Nimetyt kompetenssit nousevat haastatteluissa esiin sekä “itsestään selvänä” osana psykologin työtä että kuvauksina siitä, millaisia taitoja psykologin tulisi hallita ollakseen “hyvä” tai

ammattitaitoinen. Koska kyseessä on uransa jo päättäneiden psykologien retrospektiivi, teemat kuvastavat holistista näkemystä siitä, millaisten kompetenssien he kokevat olleen keskeisiä ammatilliselle identiteetilleen työuran alusta loppuun asti.

Esittelemme seuraavaksi haastateltavien esiin nostamat, ammatilliselle identiteetille keskeiset kompetenssit. Käytämme tästä eteenpäin haastateltavista pseudonyymejä Anneli

(haastatteluaineistossa A), Satu (haastatteluaineistossa S), Liisa (haastatteluaineistossa L), Mikko (haastatteluaineistossa M) sekä Janne (haastatteluaineistossa J). Haastattelijoihin viitataan aineistossa merkein H1 ja H2.

5.2 Teema: asiantuntijuus

“Ymmärtääkö hän mitä sanoi, vai onko se jotain sellaista, mistä hän on nähnyt mainoksen ammattilehdessä?”

-Dilbert

Asiantuntijuus kuvastaa itsen määrittelemistä oman alansa asiantuntijaksi sekä oman toiminnan ohjaamista asiantuntijatiedon ja -taitojen kautta. Se pitää sisällään niin suoraan omiin

työtehtäviin kuin laajemmin psykologiaan erikoisalana liittyvää teoreettista tietoa ja kiinnostusta.

Haastateltavien kuvauksissa psykologi erottuu niin maallikoista kuin muista ammattiryhmistä nimenomaan asiantuntijuuden ja siihen liitetyn erityisosaamisen kautta, joka legitimoi

psykologin ammatin tarpeellisuutta ja psykologin asemaa yhteiskunnassa. Asiantuntijuus esiintyy myös keskeisenä vaatimuksena psykologina toimimiselle: Siihen liittyviä tekijöitä kuvataan usein velvollisuuden termein, esimerkiksi “psykologin pitää ymmärtää ihmisestä asioita”, kuten Anneli painottaa:

A: [...] ensinnäkin on se lähtökohta että psykologin pitää ymmärtää ihmisestä asioita. Ja tota, ehkä tota vielä odotan että, että tota kouluksen ja kokemuksen kautta niin muutkin voi odottaa, että psykologi tietää tietää joitaki asioita paremmin ku joku muu. Että on niinku tämmönen spesialisti tietyllä alalla ja ja voidaan luottaa siihen että että psykologin kanssa voidaan olla tekemisissä [...].

Työelämän kontekstissa asiantuntijuus rinnastetaan ammattilaisuuteen. Teema nousee esiin etenkin kanssakäymisessä toisten ammattilaisten kanssa ja kuvailuissa psykologin merkityksestä sekä asemasta työyhteisössä. Asiantuntijataidot, eli psykologinen tieto ja menetelmät, kuvataan ammatillisen identiteetin “pohjana”, joka lähtökohtaisesti erottaa psykologin esimerkiksi

vertaistukihenkilöistä ja muista ei-ammattilaisista. Asiantuntijataidoille myös vaaditaan arvostusta ja kunnioitusta hyvinkin suorasanaisesti. Yleisesti ottaen haastateltavat kuvaavat saaneensa arvostusta asiantuntijuudelleen, mutta niitä tilanteita, joissa arvostus puuttuu, nostetaan esille negatiivisina kokemuksina.

Seuraava näyte Satulta kuvastaa niin ei-ammattilaisista erottautumista kuin kunnioituksen merkitystä:

S: Ja psykologin kanssa ei jutella. Siis, keskustellaan asioista, se ei ole mitään

juttelua. [...] Et joka kerta ku sanotaan et jos menisit juttelemaan psykologin kanssa niin mulla nousee tukka pystyyn. Et mikä meidän työtä, juttelemaan.[...]

Neuvottelemaan, keskustelemaan. Tutkimaan asioita. Juttelu on jotain pinnallista lässytystä sitä voi tehdä kuka tahansa. En nyt halveksi vertaistukia mut et, se niinku se kuuluu jolleki semmoselle ei-ammattilaiselle, jonka kanssa voidaan juttelussa tulla siihen tulokseen et sä tarviit ammattiapua.

Erottamalla psykologin työhön kuuluvan “neuvottelun” ja “keskustelun” kenen tahansa kanssa toteutettavasta “juttelusta” Satu vetää rajaa psykologien ja maallikoiden välille asiantuntijuuden termein. Hän myös implikoi, että psykologin työn rinnastaminen maallikkojen ei-asiantuntevaan toimintaan on itsessään loukkaavaa.

Arvostusta omalle asiantuntijuudelle kaivataan yhtä lailla työyhteisökontekstissa. Kysyttäessä ikävistä tai epämukavista työtehtävistä, Anneli ei kuvaillut mitään yksittäistä työpaikkaa tai - tehtävää. Sen sijaan hän nosti esiin koulupsykologin työssä välillä kohtaamansa

ammattiosaamisen kyseenalaistamisen ja arvostuksen puutteen:

A: [...] semmoset niinku siihen työhön liittyvät kontaktit, [...] ne aikuiset jotka siinä yhteisössä tekee työtä ja ja tota, ja ja heillä voi olla ihan semmosia odotuksia että että mitä ei koulupsykologi voi toteuttaa tota millään tavalla ja ja sitte ajatellaan että se on huono psykologi ku ei se voi tämmostä ja tommosta voi osaa tehdä. [...] että jos joskus koki niin että nyt nyt ei paljon, arvosteta. Kun kuitenki niinku

suurimmassa osassa, tota näiden ihmisten aikuisten kontaktissa huomas että että kyllä kyllä arvostetaan [...].

Vaikka asiantuntijataitojen kehittyminen työuran aikana nousee esille, haastateltavat määrittelevät itseään asiantuntijoina ja asiantuntijuuden termein työuran alusta asti.

Haastateltava psykologi Kertoessaan jälkikäteen syntyneitä ajatuksia omasta ammatillisesta asiantuntijuudestaan sekä sen kehityksestä työuran aikana, Satu kuvaa asiantuntijuuden ilmaisemiseen liittyneen epävarmuutta työuran alussa siitä huolimatta, että hän mielsi itsensä osaavaksi psykologian ammattilaiseksi jo valmistumisesta asti:

H1: Oliko se niinku se itsetunto siitä omasta ammattimaisuudesta sit semmonen joka tavallaan kehitty työuran aikana?

S: Tota, ehkä mul oli sitä aikasemminkin mut mul ei ollu niinku henkilökohtasesti.

[...] Et psykologina kyllä uskoin niinku tietäväni asioita ja ja mul oli mielipiteitä et miten jotkut asiat pitäis ratkasta ja ottaa huomioon. Mut mä olin niinku henkilönä niinku niin vajavainen ettei suunnilleen uskaltanu sanoo päivää (nauraa).

Satun kuvaus henkilökohtaisen epävarmuuden vaikutuksesta psykologin työn tekemiseen kuvastaa sellaisia vaikeuksia, joita omalla persoonallaan töitä tekevä ihminen voi kohdata.

Huolimatta nuoruudessa koetuista vaikeuksista, hänen kuvauksissaan asiantuntijuus näyttäytyy kompetenssina, jota ammattitaitoisen psykologin odotetaan soveltavan ja tuovan esiin. Niitä psykologeja, jotka eivät tuo mielipiteitään esille virallisissa yhteyksissä, hän kommentoi seuraavalla tavalla:

S: Kaiken maailman ihmiset jotka on kokenu avioeron ja ollu avioeroterapeutteja sen jälkeen ja ties mitä. Joka ikinen missiki rupeaa joksiki terapeutiksi niin niin niitä kuunnellaan ja ne saa palkkaa ja täällä istuu tämmönen asiantuntija joka ei saa turpaansa auki. Niin.

Haastateltavat näkivät tarpeellisena myös mahdollisuudet tuoda asiantuntijuutta esiin ja käyttää siihen liittyvää toimivaltaa. Sen rajoittaminen, millaista vastuuta asiantuntija työssään kantaa, voi heidän kuvauksissaan heikentää ammatillisen itsevarmuuden kehittymistä, kuten Mikko kuvaa:

M: [...] tota mä olin psykiatriassa niin se on niinku äärettömän hierarkinen organisaatio ja myöskin mun aikana psykologit oli oli siin niinku aika aika

loppupäässä sitä hierakiaa ja se toi tietty epävarmuutta et mitä niinku uskals sanoo ja mitä tehdä ja mitä sai ja mitä ja mitä ei saa tehdä ja ei voinu silleen niinku kokeilla rajojaan. Mut et tota, [...] sit avohoidossa niin psykologia kyllä arvostettiin mut ne rakenteet oli sellasia et ei ne saanu päättää niinku oikeestaan yhtään mitään koskaan et ne sai antaa neuvoja ja noin poispäin ja kirjata lääkärien lausuntoja suurin piirtein mut että lääkäri ne allekirjotti sitte ja nosti ne ne palkkiot.

Työskennellessään psykiatrian alalla Mikko koki epävarmuutta johtuen psykologien ja muiden alalla työskentelevien ammattilaisten, etenkin lääkärien, hierarkkisesta suhteesta. Mainitsemalla päätösvallan puutteesta ja siitä, miten lääkäri “allekirjoitti” psykologien lausunnot ja “nosti ne ne

palkkiot”, Mikko implikoi, että arvostuksesta huolimatta psykologi ei saanut osakseen

konkreettista luottamusta. Vastuu psykologien tekemästä asiantuntijatyöstä oli lopulta lääkärillä, ja lääkärille kuuluivat myös kyseisen vastuun kantamiseen liittyvät rahalliset hyödyt.

Asiantuntijuus ja oman tietopohjan ylläpito esiintyy merkityksellisenä tekijänä myös

haastateltavien yksityiselämässä. Ammatin kautta kertynyt tieto ja osaaminen ovat vaikuttaneet elämään myös työn ulkopuolella koko heidän uransa ajan, mikä kuvastaa aiemmassa

kirjallisuudessa kuvattua (Rønnestad & Skovholt 2001; Eteläpelto & Vähäsantanen 2010; Alves &

Gazzola, 2011) ammatillisen identiteetin vahvaa sidettä henkilökohtaisiin kokemuksiin. Tämä kuvastaa ammatillisen identiteetin jatkuvuutta eläkeikään: Vaikka haastateltavat eivät tuo esiin kaipuuta takaisin itse työtehtävien pariin, ei myöskään vaikuta siltä, että kiinnostus alaan olisi eläköitymisen myötä merkittävästi vähentynyt.

Kysyttäessä psykologin ammatillisen identiteetin merkityksestä elämässä yleisesti, haastateltava Janne kuvaa sen olevan “erittäin suuri” ja kertoo psykologiuden sekä siihen liittyvän

“orientaation” olevan taustatekijä esimerkiksi siinä, millaisia asioita hän harrastaa vapaa-ajallaan:

J: [...] mie en voi kuvitella mitään muuta alaa, mikä [...] olis niin antoisa ja omakohtainen. [...] en tietenkään luovu siitä, vaikka laitan pillit pussiin, niin sanotusti, niin edelleen luen ja pyrin ymmärtämään niinkun nyttenkin on tuossa kirjanippu niin [...] se säilyy niinku edelleen sit se ööm, se sama orientaatio, jos silleen voi sanoa. Niin, ja [...] se on oikeastaan syventynyt vaan, mitä enemmän oppinu tietämään se herättää sitten taas uusia säikeitä, [keskustelua vapaa-ajalla suoritetuista filosofian opinnoista]. Kyll mie jotenkin tälleen näkisin sen, että se, se ymmärtämisen hinku tulee sitten sieltä, se ulottuu filosofiaan asti.

Asiantuntijuus kuvataan merkityksellisenä osana elämää myös haastateltavien nykyhetkessä, vaikka psykologiaan liittyvä toiminta näyttelee heidän elämässään pienempää osaa kuin aiemmin. Kiinnostus psykologian alaan ei ole loppunut päivätyöstä eläköitymisen myötä.

Kysyttäessä uran aikana koetuista muutossuunnista, Anneli ei tyydy pohtimaan asiaa ainoastaan retrospektiivisesti vaan puhuu eläköitymisen jälkeen tapahtuneista muutoksista sekä mainitsee seuraavansa psykologian alaan liittyvää uutisointia:

A: [...] jos mä tänä päivänä esmes luen sanomalehtiä niin niin jos aatellaan

esimerkiks Helsingin Sanomia, niin niin siel on ainaki niinku kerran viikossa on on sellasia juttuja joissa nimenomaan on on tämmöstä niinku psykologin

asiantuntemusta myökin.

Asiantuntijuus kietoutuu yhteen myös harrastusten sekä aktiivisen, omaehtoisen psykologian alaan liittyvän toiminnan kanssa. Kaikki haastattelemamme psykologit toimivat aktiivisesti jollain tavoin psykologian alaan liittyvässä toiminnassa, esimerkiksi osa-aikaistyössä tai

ammattiliittotoiminnassa. He kuvasivat toiminnan pitävän yllä niin heidän asiantuntijuuttaan kuin myös suhteitaan muihin psykologeihin. Anneli kertoo psykologian alaan liittyvästä aktiivisuudestaan vielä eläkkeelle siirryttyäänkin:

H1: [...] kun oot tota tavallaan poistunu työelämästä jäänyt eläkkeelle niin onko se sen jälkeen niinku kuinka sitte muuttunu? Jos oot tavallaan seurannut niinku tilannetta niin?

A: Joo, kyllä tota noin. Kyl mä jonkun verran oon mä jonkun verran verran sillai seurannu että ku mä olen ollu mukana myöskin [ammattiliittotoiminnassa] ja nuorempienkin psykologien kanssa tekemisissä.

Psykologin asiantuntijuuteen kuuluu niin tietoa kuin taitoja. Näistä kahdesta etenkin tieto esiintyy luontevana osana yksityiselämää ja maailmankatsomusta, jonka kautta ympäristön tapahtumia tulkitaan. Mikko kuvaa psykologin ammattitaidon vaikuttava siihen, miltä näkökannalta hän tarkastelee ympäröiviä ihmisiä, niin omia läheisiään kuin ympäröivää yhteiskuntaa:

H2: [...] onko psykologius sulle nimenomaan työ vai onko se jotain niinku laajempaa niinku sun elämässä kun vaan työ?

M: On se sillä lailla niin kun… laajempaa et tota [haastateltavalla on] yks oma poika ja [...] ei siin ehdi miettiä minkään paradigmojen kautta [lähestyä tilannetta], joo mä oon kyllä sitä on sitä symbioosivaihetta ja miten hän rupes etsimään sitä

ulkopuolista elämää [...] ja sit ku on näitä lastenlapsia niin niitä mä oon niinku vähän havainnoinu tai niinku pannu merkille et niillä on niinku toi toi vaihe nyt menossa [...]. Sit toinen juttu on et mä oon niinku äärimmäisen kiinnostunu ihmisen sekä

fyysisestä että psyykkisestä vähän niinku kulttuurisesta evoluutiosta ja siin on et mä seuraan niinku koko ajan näiden arkaaisten apinaihmisten kehittymistä ihmisiin.

Koska psykologin asiantuntijuus keskittyy ihmisten psyyken ja toiminnan tarkasteluun ja ymmärtämiseen sekä siihen vaikuttamiseen, voi sitä hyödyntää myös yksityiselämän

ihmissuhteissa ja kriisitilanteissa. Asiantuntijataitoja ei aina voi erottaa muista vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidoista ja joissain vuorovaikutustilanteissa ne nousevat esiin voimavarana, joiden käyttäminen hyödyttää niin psykologia itseään kuin ympäröiviä ihmisiä. Kuvaukset

asiantuntijataitojen eksplisiittisestä hyödyntämisestä yksityiselämässä keskittyvät etenkin konfliktitilanteiden ratkaisemiseen ja ympäröivien ihmisten parempaan ymmärtämiseen.

Asiantuntijataidot voivat auttaa psykologia toimimaan rakentavasti myös emotionaalisesti raskaissa tilanteissa. Haastateltavien suhde tähän on ristiriitainen: Yhtäältä asiantuntijuus on erottamaton osa heidän ymmärrystään ympäröivistä ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista, mutta toisaalta se saattaa hämärtää työminän ja yksilöminän välistä rajaa epätoivotulla tavalla.

Kyseinen rajanveto ammatillisen ja yksityisen välillä on keskeinen osa myöhemmin käsiteltävää roolinegotiaation kompetenssia.

Liisan kuvauksessa mielenterveysongelmaisen läheisen kanssa toimimisesta asiantuntijataidot näyttäytyvät ambivalenttina tekijänä, jonka hyöty toiselle ihmiselle voi olla merkittävämpi kuin psykologille itselleen. Kyky rauhoittaa toisen osapuolen akuutti tilanne ei riitä itse ihmissuhteen ongelmien ratkaisemiseen:

L: No, [...] kyllä se varmaan niinku kieli on rikastunu siinä et miten ihmisten kanssa puhuu et mikä auttaa et minulla on [mielenterveysongelmainen läheinen] että ei oo hyvässä mallissa minun kontakti häneen mutta hän ja hän niinku liikaa rasittaa minua mutta mutta se voi pitää paikkansa ku hän sitte sano että minä pystyn aina hänet rauhottamaan.

Asiantuntijataitojen hyödyllisyys ei rajoitu konfliktien rauhoittamiseen tai

mielenterveysongelmien kanssa toimimiseen. Kysyttäessä psykologiuden näkymisestä

työelämän ulkopuolella Anneli kuvaa psykologisen ymmärryksen olevan merkityksellinen myös

kotielämässä viittaa siihen, että ammattitaito saattaa tehdä hänestä sosiaalisesti taitavamman kuin ympäröivät ihmiset:

A: Että kyllä mä itse [...] vaikka nyt ihan kotielämässä ajattelen niin että kun on kaikenlaisia tehtäviä [...] niin, se että mul on tietynlaista ymmärrystä niistä, niistä ehkä enemmän kun toisilla niin, kyllä kyllä sillä mun mielestä on merkitystä että miten sopu säilyy ja miten asiat saadaan sujumaan, koska tota, jos taitamattomasti käskee toisia niin ei siinä tarvi muuta kun että toinen suuttuu, eikä se sillon suju tämä juttu. Että löytyy hienompia konsteja kyllä viedä asioita eteenpäin.

Annelin mainitsemat “taitamaton käskeminen” ja “hienommat konstit viedä asioita eteenpäin”

sivuavat niitä moraalikysymyksiä, mitä osa haastateltavista nosti esiin asiantuntijataitojen hyödyntämiseen liittyen. Sellaisia ammatillisia taitoja ja tekniikoita, joilla pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatteluun ja käytökseen voi käyttää myös ympäröivien ihmisten manipulointiin ja oman hyödyn tavoitteluun. Asiantuntijuuden käyttäminen oman edun tavoittelemiseksi toisten kustannuksella ei nouse esiin usein, mutta siihen liittyvät kuvaukset ovat negatiivisia.

Haastateltavat vetivät tiukat rajat sille, että psykologian asiantuntijuutta ei saa käyttää hyväkseen läheisten kustannuksella eikä psykologin “työkaluilla” tule ikään kuin leikkiä suhteessa toisiin.

5.3 Teema: viisaus

“Tietoa on se, että tietää tomaatin olevan hedelmä. Viisautta on tietää, ettei sitä kannata laittaa hedelmäsalaattiin.”

-Brian O’Discoll

Viisaus kuvastaa elämän aikana, niin työuralla kuin yksityiselämässä, kertynyttä kokemusta, ymmärrystä ja taitoja. Konkreettisissa tilanteissa viisaus näyttäytyy usein ammattitaidon ja vuorovaikutustaitojen kautta, mutta se kattaa alleen myös elämänfilosofisen ymmärryksen ja psyykkisen tasapainon, kuten epävarmuuden sietämisen, oman rajallisuuden hyväksymisen ja itsereflektiokyvyn. Verrattuna asiantuntijuuteen viisaus on kokonaisvaltaisempaa ja vähemmän teoriaan sidottua. Se esiintyy niin haluna kuin kykynä tarkastella asioita useista eri näkökulmista ja auttaa toisia laajentamaan omaa ymmärrystään itsestään ja ympäröivästä maailmasta.

Viisaudelle on paljon erilaisia määritelmiä, mutta se yleensä mielletään nimenomaan ikääntymisen ja

kokemuksen karttumisen myötä kehittyväksi ominaisuudeksi (Bangen ym., 2013). Yleisimpiä viisausteorioille ja -malleille yhteisiä piirteitä ovat elämäntuntemus ja -kokemus, prososiaaliset arvot, syvällinen itseymmärrys, epävarmuuden ymmärtäminen, tunne-elämän tasapaino ja suvaitsevaisuus (Bangen ym., 2013). Nämä piirteet nousivat selkeästi esiin jokaisen haastateltavan kohdalla ja niiden merkitys ammatilliselle identiteetille ja ammattitoiminnalle korostui useissa eri yhteyksissä. Siinä, missä asiantuntijuus on läsnä jo työuran alussa, viisauden kuvataan kehittyvän vasta ajan myötä. Se kuvataan kompetenssina, joka on työuraansa aloittelevalla psykologilla väistämättä puutteellinen.

Asiantuntijuuteen kuuluva “kirjatieto” ja pragmaattinen ymmärrys on pohja, joka luodaan jo opiskelujen aikana. Sen soveltaminen elämän ja työn eteen tuomissa tilanteissa kuitenkin vaatii viisautta, joka puolestaan kehittyy vasta kokemuksen kautta. Asiantuntijuus ilman viisautta näyttäytyy kokemattomuutena ja

kypsymättömyytenä: Pohtiessaan omia nuoruusiän heikkouksiaan ja puutteitaan, haastateltavat nostavat liiallisen turvautumisen teoriatietoon ja kykenemättömyyden kohdata omaa epävarmuutta. Haastateltava Janne kuvailee epävarmuuden peittämistä kirjatietoon nojautumalla “näennäisnäppäryytenä”.

J: [...] se varmaa on osa ammatillista kehittymistä, että sitä on lupa olla epävarma, muttei uskalla olla epävarma oikein. Vaan rupee niinkun pätemään, [...] ja se on täysin mahdollista, että niinkun sortuu semmoseen näennäisnäppärään, ainakin minä sorruin, koska oon tiedollisesti etevä mutta se, sillä mennään ihan väärään ilmansuuntaan kuitenkin. (naurahdus) Se ei vielä riitä, se ei oo se hyvä juttu. [...] Se on apu kylläkin.

Myös kysyttäessä sitä, millaisiin asioihin psykologin koulutus ei valmistanut, esiin nousi viisauteen liittyviä tekijöitä. Asiantuntijatietojen täydentäminen kokemuksellisella osaamisella on osa psykologin ammatillista kasvua. Haastateltava Satu, jonka neuvoi nuoria psykologeja arvostamaan omaa koulutustaan, kuvaa kuitenkin kyseisessä koulutuksessa saavutetun teoreettisen osaamisen olevan yksinään riittämätön pohja psykologin työn ammattitaitoiselle tekemiselle:

S: No no psykologin koulutus nyt on aika, niinku, teoreettinen. [...] Et kaikki käytännön

valmiudet niin, [keskustelua psykologiharjoittelusta ja psykologisesta testaamisesta]. [...] kyl mä muistan sen kauhun ku [...] tuli ensimmäinen mun nuorisopotilaani sisään se oli nuori mies joka ilmotti tekevänsä itsemurhan niinku kättelyssä (nauraa). Nii ei tullu niinku mitään mieleen suunnilleen, jos joku Hectorin kappale ois ollu sillon et ‘Älä tee sitä’ niin mä oisin varmaan sanonu sen (nauraa). Sitä oli lähinnä niinku et ai jaa. [...]

Ihmisen kohtaamiseen vaaditaan ymmärrystä, joka saavutetaan käytännön tilanteissa ja reflektoimalla omaa toimintaa vanhempien kollegojen jakaman viisauden kautta. Satun kuvaus itsemurhaa harkitsevasta nuoresta miehestä jatkuu seuraavalla tavalla:

S: Että myöhemmin sitte työnohjaaja sano et jos et keksi ku yhden vastauksen niin älä sitte sitäkään sano (nauraa). Niin et mä opin sen sit käytännössä, sanoin et et, aijaa mikäs tämmönen tilanne on (nauraa).

Roolimalleina toimivat vanhemmat kollegat ovat tärkeitä niin terapeuttien (Rønnestad & Skovholt, 2001) kuin psykiarien (Foster & Roberts, 2016) ammatilliselle kehittymiselle. Vaikka haastateltavat eivät suoraan

puhuneet “roolimalleista”, ammatilliset esikuvat esiintyivät keskeisinä nimenomaan viisauden kompetenssin kehittymisessä. Jokainen haastateltavista nosti työnohjauksen esille omaan ammatilliseen kehitykseen vaikuttaneena tekijänä. Janne korostaa seuraavassa näytteessä työnohjauksen olevan keskeinen osa ammatillisen identiteetin rakentamista:

J: Ja sitten vielä voi sanoa, mie oon nähny, jota ei oo tullu kysymyksenä, työnohjauksessa erittäin vahv-, hyvänä keinona vahvistaa sitä omaa identiteettiä.

Useat haastateltavista myös mainitsivat nimeltä esimerkiksi heitä yliopistossa opettaneita henkilöitä, esihenkilöitä ja muita heihin vaikuttaneita ammatillisia esikuvia. Kysyttäessä siitä, mihin psykologin koulutus on hänet valmistanut, Liisa kuvailee koulutuksesta saamiaan ammatillisia valmiuksia nimeämällä niitä henkilöitä, jotka häntä ovat opettaneet:

L: [...] ja oli sitten [Kalle Koulunen] professori jonka oppikirja oli sitte niin oppikirj-

[koulutuksessa] psykologian oppikirjana niin niin muistan että kyllä hän piti tämmöset Eettiset kysymykset psykologin työssä niin semmosen luennon ja [Timo Tutkija] oli mun professorini ja tuota, ja sitten sitte oli oli [Oppinen] joka niinku Rorschachia opetti ja muitaki

tutkimusmenetelmiä joka oli niinku [sairaalan] psykologi ja sitte sitte oli [Erkki Esikuva] joka on sitte ollu psykologian professorina siellä [...].

Hän myös kuvasaa olevansa tyytyväinen siihen, millaisen ammatillisen pohjan hän on mainitsemiltaan ihmisiltä saanut, vaikka opiskelu onkin “jatkuvaa”:

L: Sitten siinäki aikanaan niinku ovat opettaneet meitä ja minun sukupolveeni sillä tavalla että voi siitä olla et siihen voi olla niinku tyytyväinen että hyvä pohja mutta että jatkuvaa se on kyllä se opiskelu se on semmonen [nauraa].

Sen lisäksi, että haastateltavat kuvasivat tilanteita, joissa he olivat itse rakentaneet viisauttaan vanhempien kollegoiden avustuksella, he myös toteuttivat saman tyyppistä toimintaa haastattelijoiden - joiden tiesivät olevan tulevia psykologeja - kanssa. Tämä kuvastaa samankaltaista ammatillisen ja kokemuksellisen viisauden eteenpäin välittämistä, jota Draper ym. (1999a; 1999b) sekä Ingram ja Stine (2016) ovat kuvanneet

tutkimuksissaan seniori-ikäisistä psykiatreista. Tiedon altruistisen jakamisen voi myös nähdä olevan osoitus prososiaalisista arvoista, jotka itsessään ovat osa viisautta (Bangen ym., 2013).

Viisauden jakaminen lomittuu luontevasti muun keskustelun joukkoon. Kysyttäessä Satulta erikoistumisaloihin liittyvistä stereotypioista ja niiden muutoksesta hänen uransa aikana, hän kertoi lyhyesti itse kokemistaan konflikteista ja käänsi sitten huomion oman työhistoriansa sijasta haastattelijoiden tulevaisuuteen ja siihen, miten heidän kannattaisi toimia kohdatessaan itse vastaavia ongelmia. Satu kuvaa kokemuksiaan näin:

S: Ja nythän on just tämä, kaiken muuttaminen niinku lääketieteelliseks. [...] Et sen kans te joudutte niinku taistelemaan. [...] Et siit kannattaa tietää tarpeeks jotta tietää että mistä ne hyökkäykset tulee ja mikä on sitten se oma vahvuusalue et ei kannata kinata mennä vast-niinku myötäkarvaan. Niin sillon voi löytää sen oman vaikuttamismahdollisuutensa.

Vaikka haastattelijoiden kysymykset keskittyivät enimmäkseen haastateltavien omakohtaisiin, konkreettisiin kokemuksiin, jokainen haastateltavista jakoi keskustelun lomassa spontaanisti suuren määrän ammattitaitoon, elämänfilosofiaan ja muihin psykologin ammattitaidolle merkityksellisiin asioihin liittyvää tietoa. Tällaista tiedon jakamista on vaikea kuvata aineistolainauksien kautta, sillä se oli suoran ohjeistuksen sijasta pääasiassa jatkuvaa omien pohdintojen täydentämistä pienimuotoisella neuvonannolla.

Esimerkki tällaisesta pienimuotoisesta neuvonannosta on tilanne, jossa Liisa - puhuessaan omasta

kehityksestään psykologina - ikään kuin katkaisee kuvauksen omasta kokemuksestaan “sanojen löytämiseen”

liittyen tuodakseen esille sen, että on myös tilanteita, joissa sanaton läsnäolo on hyvä valinta. Tämän jälkeen hän jatkaa kuvausta omista kokemuksistaan:

L: [...] että löytää sanoja siihen ei jää sanattomaks semmoseen no joskus voi olla hyvä se sanatonki läsnäolo mutta mutta kyllä nyt ihmisen [...]

Raja epäsuoran neuvonannon ja itsereflektion välillä on monessa tilanteessa häilyvä. Merkittävä osa viisauden eteenpäin jakamisesta muodostuu kokemuksellisten kuvauksien täydentämisestä tiedolla ja filosofisella pohdinnalla. Haastateltavien itsereflektio on jatkuvaa ja suuntautuu laajasti heidän ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja toimintaansa niin menneisyydessä kuin nykyhetkessä.

Kuvatessaan kokemustaan haastattelutilanteesta Mikko samassa lauseessa ensin nostaa esiin oman narratiivinsa subjektiivisuuden, sitten huomioi narratiivien olevan aina subjektiivisia ja lopuksi reflektoi epäsuorasti kyvyttömyyttä irrottautua omasta subjektiivisuudestaan toteamalla, ettei ole

haastattelutilanteessa tarkoituksellisesti “vääristellyt” tai “kaunistellut” asioita:

M: Joo no tota mul on tää aika mielenkiintosta et hetki muistella uudella tavalla pikkasen niinku kaunistella tai vääristellä asioita niinku ihminen aina tekee mut mä en oo tehny tietoisesti.

Viisaus kehittyy ja muokkautuu yhtä lailla ammattitoiminnassa kuin yksityiselämässä. Viisauden vaikutus ammattitaitoon näkyy itsereflektion lisäksi esimerkiksi itsevarmuuden kasvuna sekä ymmärryksenä siitä, miten luoda hyvät puitteet oman asiantuntijuuden soveltamiselle. Haastateltavien kuvauksissa kokemuksen myötä kehittynyt taito kommunikoida kanssa “oikeilla tavoilla” - oli tilanne sitten yksilön auttaminen tai tilanteisiin vaikuttaminen - esiintyy yhtä tärkeänä kuin se asiantuntijuus, jonka pohjalta he asiakasta auttavat tai tilanteeseen vaikuttavat. Anneli kuvaa kommunikoinnin taitamisen merkitystä psykologin työssä:

H1: Niin just. Eli sanoisitko et et semmonen jonkinlainen itsevarmuus on ehkä kehittyny niinkun kokemuksen kautta?

A: On on, ilman muuta. Ilman muuta. Ja tota nimenomaan se että, että sitte niinku rohkenee ottaa kaikenlaisia asioita, asioita sitte esille ja sitte myöski se taito, et millä tavalla otetaan se esille että se ei sitten luo niinku heti semmosta vastatunnetta ja vastustusta.

Annelin kuvailemat “rohkeneminen” ja “taito” ottaa asioita esille kuvaavat viisauteen liittyvää itsevarmuutta ja inhimillistä ymmärrystä. Vastatunteen ja vastustuksen herättämistä asiakkaassa ei esitetä puutteena

psykologin asiantuntijuudessa, vaan esteenä sen soveltamiselle.

Haastateltavat harjoittivat itsereflektiota omasta ammatillisesta identiteetistään, rajoistaan, vahvuuksistaan ja vastoinkäymisistään, kuvaten pohdintojaan esimerkiksi koetusta työurasta ja sen merkityksestä, uupumuksen välttämisestä ja oman iän huomioimisesta jaksamisessaan. Vastoinkäymiset, vaikeudet ja tekemättä jääneet asiat hyväksyttiin ja niiden katsottiin tuoneen elämään ja työuraan myös hyviä asioita. Haastateltava Mikko ei päässyt kouluttautumaan psykoterapeutiksi, mutta pohtiessaan kyseistä vastoinkäymistä hän toteaa sen oikeastaan ohjanneen häntä oikeaan suuntaan:

M: Mä oisin mahollisesti voinu kouluttautua psykoterapeutiks ja jatkaa sillä linjalla jos mut olis hyväksytty ja ja, mut et jälkeenpäin ajattelin et tää oli niinku oikee valinta minkä mä tein et tää sopi mulle niinku henkilönä paremmin.

Siinä, missä asiantuntijuus näyttäytyy yksityiselämään vaikuttavana mutta ensisijaisesti ammatilliseen

kontekstiin kuuluvana kompetenssin, viisauden kohdalla tällaista rajanvetoa ei tehdä. Sen sijaan se näyttäytyy kokonaisvaltaisena elämänkokemuksena ja ymmärryksenä, jonka merkitystä tai vaikutusta ei pyritä rajaamaan.

Elämässä tapahtuneet onnistumiset, vastoinkäymiset, henkilökohtaiset suhteet ja muut kokemukset ovat vaikuttaneet haastateltujen perimmäiseen kokemukseen itsestään. Tämä muutos henkilökohtaisessa identiteetissä on puolestaan muokannut ammatillista identiteettiä ja antanut uusia työkaluja ihmisten kohtaamiseen. Työelämän kokemukset ovat myös saattaneet synnyttää uusia oivalluksia itsestä persoonana.

Viisaus ikään kuin sitoo työelämän ja yksityiselämän kokemukset yhdeksi kokonaisuudeksi.

Elämänkokemus sen mukanaan tuoma ymmärrys esiintyvät haastateltavien kuvauksissa jopa tärkeämpinä kuin asiantuntijuuteen liittyvä tietopohja esimerkiksi silloin, kun kyse on vuorovaikutuksesta asiakkaiden kanssa.

Janne kuvaa oman sairastamisensa auttaneen “syventämään kosketusta asiakkaisiin”:

J: Joo, [...] jos puhutaan avainkokemuksista, että, [...] paitsi [...] se jatko-opiskelu niin myöskin, että nää tulivat, nää sairaudet sellaisena syventävänä elämänkokemuksen. Jos mie uskallan näin sitä arvioida, niin ne on ehkä enemmän, vielä enemmän kun sitten tiedollinen oppiminen.

Ainakin ne on syventänyt huokeasti sitä kosketusta, mikä mulla on asiakkaisiin tullut. Se on niiku täällä [viittaa kädellään takaraivoon] vaikka mie en sano sitä diagnoosii, niin tota, se on täällä, se on jotenkin hiljainen tieto, joka auttaa.

Toisaalta työ on auttanut haastateltavia selvittämään henkilökohtaisia ongelmiaan ja kehittymään ihmisenä myös työn ulkopuolella. Satu kuvaa “tervehtyneensä” psykologin työtä tehdessään, antaen selitykseksi kokemukset ihmisten ja tilanteiden kohtaamisesta sekä niiden miettimisestä:

S: Ja viel opiskeluaikanaki mä olin semmonen äärimmäisen ujo ja sulkeutunu mitä mä en suinkaan ollu lapsena. Mut et kaikkien perhetapahtumien myötä tota noin nii, kadotin sen sen puolen itsestäni ja, mä aloin lukee psykologiaa niinku oikeen perinteisesti selvittääkseni omia ongelmiani (nauraa). [...] Mä varmaan tervehdyin siinä, tota vaikken hoitoa saanukaan niin työ tervehdytti ku joutu paljon miettimään asioita ja ihmisil oli osittain samoja asioita mitä mullaki oli. [...] sitte ku niihin alko perehtymään ja tajus et et joku toinen toipuu niin kai mäki voin.

5.4 Teema: auttajuus

“Non nobis solum nati sumus.”

-Marcus Tullius Cicero