1
Parodontaalisairauksien diagnostiikka- ja hoitokäytännöt terveyskeskuksissa
Janne Paavola, HLK, Itä-Suomen yliopisto, Hammaslääketieteen yksikkö
Päivi Mäntylä, Professori, Itä-Suomen yliopisto, Hammaslääketieteen yksikkö. Ylihammaslääkäri, Kuopion yliopistollinen sairaala
Annamari Nihtilä, HLT, EHL, Itä-Suomen yliopisto, Hammaslääketieteen yksikkö. Ylihammaslääkäri, Suun terveydenhuolto, Espoon kaupunki
Lähtökohdat: Tutkimuksemme tavoitteena oli kerätä tietoa parodontologisista hoitokäytännöistä terveyskeskuksissa sekä hammaslääketieteen- ja suuhygienistiopiskelijoiden asenteista parodontologisia hoitoja kohtaan.
Menetelmät: Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena Itä-Suomen yliopiston viidennen vuosikurssin ja syventävässä käytännön harjoittelussa oleville hammaslääketieteen opiskelijoille sekä Savonia-ammattikorkeakoulun valmistuvan vuosikurssin suuhygienistiopiskelijoille syksyllä 2018.
Tulokset: Tutkimuksemme mukaan sekä hammaslääketieteen opiskelijoilla että suuhygienistiopiskelijoilla on hyvä asenne parodontologisia hoitoja kohtaan. Parodontologiset hoidot koetaan merkittäväksi potilaiden kokonaishoidon kannalta ja niihin halutaan panostaa. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista työpaikan ajankäytöllisten resurssien vuoksi. Parodontologisissa hoitokäytännöissä on suuria eroja eri terveyskeskuksien välillä. Osassa työpaikkoja parodontologinen hoito toteutui mallikkaasti suositusten mukaisesti, mutta osassa työpaikkoja sen toteuttamisessa oli selviä haasteita.
2 Johtopäätökset: Tämän ja aikaisempien tutkimusten valossa osittain puutteellinen resursointi parodontaalisairauksien hoitamiseen ja yleinen asenneilmapiiri parodontologisia hoitoja kohtaan vaatisivat ongelmaan puuttumista kansallisella tasolla.
Johdanto
Parodontiitti on alidiagnosoitu kansansairaus ja hampaiden menetysten yleisin syy aikuisväestössä karieksen ohessa (1,2). Parodontiitin alidiagnosointi on huolestuttavaa myös sen aiheuttaman elimistön tulehduskuormituksen takia. Epidemiologisissa tutkimuksissa on saatu näyttöä
parodontiitin ja monien systeemisairauksien välisestä yhteydestä (3). Erityisesti parodontiitin ja diabeteksen välinen yhteys on tunnettu jo pitkään, ja parodontiitti on todettu myös sydän- ja verisuonisairauksien itsenäiseksi riskitekijäksi. (4,5)
Terveys 2000 -tutkimuksessa todettiin hampaiden kiinnityskudossairauksien olevan merkittävä kansanterveydellinen ongelma 30-vuotta täyttäneillä suomalaisilla. Ientulehdusta oli 74 %:lla tutkituista, naisilla 70 %:lla ja miehillä 77 %:lla. Parodontiittiin viittaavana muutoksena tutkimuksessa käytettiin ainakin yhden hampaan syventynyttä ientaskua, ≥ 4 mm. Näitä muutoksia oli havaittavissa 64 %:lla tutkituista yli 30-vuotiaista. Parodontiitin esiintyvyydessä oli nähtävissä selkeä kasvu iän lisääntyessä. (6) Terveys 2011 -tutkimuksessa havaittiin, että parodontaalisairauksien esiintyvyydessä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta suhteessa Terveys 2000 -tutkimukseen (7).
Parodontologisen tutkimuksen tekeminen on diagnostiikan ja hoidon suunnittelun edellytys sekä olennainen osa potilasdokumentaatiota (1). Parodontiitissa hampaan kiinnityskudoksia menetetään palautumattomasti. Selviä merkkejä sairaudesta ovat ienverenvuoto, ikenien vetäytyminen, suurentuneet hammasvälit, hampaiden siirtyminen ja lisääntynyt liikkuvuus, purennalliset ja
3 esteettiset ongelmat ja lopulta hampaiden menetys. Myös pahanhajuinen hengitys voi olla merkki parodontiitista. Nämä oireet heikentävät potilaan kokemaa elämänlaatua ja voivat aiheuttaa sosiaalisia, esteettisiä ja toiminnallisia ongelmia. (2) Pääkaupunkiseudun hammaslääkäreille vuonna 2012 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kiinnityskudossairauksien diagnostiikka- ja hoitokäytännöissä havaittiin puutteita. Tutkimukseen osallistuneista vain 14 % kertoi tehneensä parodontologisen statuksen tai merkinneensä ientaskujen syvyyksiä taskukaavioon viimeisen viikon aikana. Vastaajista 40 % ilmoitti tehneensä nämä viimeksi yli 12 kuukautta sitten. (8) Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös kansainvälisissä tutkimuksissa (9).
Tutkimuksemme tavoitteena oli kerätä tietoa parodontologisista hoitokäytännöistä terveyskeskuksissa sekä hammaslääketieteen- ja suuhygienistiopiskelijoiden asenteista parodontologisia hoitoja kohtaan. Lisäksi kartoitimme heidän kykyään ja mahdollisuuksiaan soveltaa opinnoissaan oppimia tietoja ja taitoja käytännössä. Kartoitimme myös, miten hammaslääkäri- ja suuhygienistiopiskelijat kokevat roolinsa osana hoitotiimiä parodontaalisairauksien hoitamisessa.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimuksen aineisto kerättiin Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen koulutusohjelman viidennen vuosikurssin opiskelijoilta (n=33) ja syventävässä käytännön harjoittelussa olevilta opiskelijoilta (n=36) sekä Savonia-ammattikorkeakoulun valmistuvan kurssin suuhygienistiopiskelijoilta (n=26) syksyllä 2018. Hammaslääketieteen viidennen vuosikurssin opiskelijat ja suuhygienistiopiskelijat vastasivat luennon yhteydessä nimettömästi paperiselle kyselylomakkeelle. Vastauksia pyydettiin kesätyökokemusten perusteella. Syventävässä käytännön harjoittelussa oleville hammaslääketieteen opiskelijoille lähetettiin sähköpostin välityksellä linkki e-
4 lomakkeeseen. E-lomakkeeseen vastanneen henkilöllisyys ei tullut lomakkeen laatijan tietoon, joten vastaukset käsiteltiin anonyymisti.
Kyselylomakkeella oli sekä avoimia että strukturoituja/suljettuja kysymyksiä. Kysely noudatti pääkaupunkiseudun hammaslääkäreille vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen kysymyksiä täydennettynä tämän tutkimuksen tarkoitukseen sopivilla kysymyksillä (8). Vastaajien perustietoja selvitettiin kolmella kysymyksellä. Neljä kysymystä selvitti työpaikan ohjeistusta koskien parodontologisia hoitoja. Vastaajan mahdollisuuksia potilaan omahoidon ohjaukseen kysyttiin kolmen kysymyksen verran. Yksitoista kysymystä käsitteli parodontaalidiagnostiikkaa ja parodontaalisairauksien hoitamista. Kahdella kysymyksellä selvitettiin käytettävissä olleita instrumentteja ja laitteita parodontaalisairauksien hoitamiseen. Viisi viimeistä kysymystä käsittelivät lähettämistä parodontologian erikoishammaslääkärille tai parodontologiaan perehtyneelle hammaslääkärille.
Suuhygienistiopiskelijoiden kysymyslomakkeeseen oli lisätty kysymyksiä, joissa pyydettiin arvioimaan parodontologisten diagnoosien määrää ja tarkkuutta hammaslääkärin lähettämillä potilailla. Lisäksi kysyttiin, kuinka usein vastaaja joutui hoitamaan potilaita, joiden parodontiumin sairaustilannetta hammaslääkäri ei ollut diagnosoinut. Suuhygienistiopiskelijoilta ei kysytty hammaslääketieteen opiskelijoiden kysymyslomakkeella olleita kysymyksiä, joilla selvitettiin röntgenkuvausmahdollisuuksia ja röntgenkuvantamisen roolia parodontologisissa hoidoissa sekä työajan jakautumista toimenpiteiden välillä.
Kyselytulosten analysointiin käytettiin IBM SPSS 25 ja Microsoft Office Excel ohjelmia. Kaikista annetuista vastauksista laskettiin lukumäärät ja prosenttiosuudet. Avointen kysymysten vastaukset koottiin ja niiden perusteella luotiin luokat, joita käytettiin kyseisten tulosten analysoinnin perustana.
5 Tulokset
Kyselyn kohteena oli 36 syventävässä käytännön harjoittelussa olevaa hammaslääketieteen opiskelijaa, joista 11 (31 %) vastasi kyselyyn sekä 33 viidennen vuosikurssin hammaslääketieteen opiskelijaa, joista 28 (85 %) vastasi kyselyyn. Hammaslääketieteen opiskelijat käsiteltiin tutkimuksessa yhtenä ryhmänä, jolloin heitä oli 69, joista 39 (56 %) vastasi kyselyyn. Tästä ryhmästä käytetään jatkossa nimitystä hammaslääketieteen opiskelijat. Kyselyn kohteena oli myös 26 suuhygienistiopiskelijaa, joista 11 (42 %) vastasi kyselyyn. Vastanneista hammaslääketieteen opiskelijoista 59 % oli naisia ja 41 % miehiä. Suuhygienistiopiskelijoista kaikki olivat naisia.
Vastanneiden työpaikat jakautuivat eri puolelle Suomea. Aluejako tehtiin ERVA-alueittain. (10) Taulukosta 1 ilmenevät vastaajien perustiedot.
Taulukko 1. Vastaajien perustiedot Viidennen vuosikurssin opiskelijat (n = 28)
Syventävää käytännön harjoittelua tekevät (n=11)
Suuhygienistiopiskelijat (n=11)
Kaikki vastanneet (n=50)
n (%)
Nainen 16 (57) 7 (64) 11 (100) 34 (68 )
Mies 12 (43) 4 (36) 0 16 (32)
Erva-alue
HYKS 4 (14) 4 (36) 3 (27) 11 (22)
KYS 14 (50) 3 (27) 4 (36) 21 (42)
6
OYS 2 (7) 1 (9) 1 (36) 4 (8)
TAYS 5 (18) 3 (27) 2 (18) 10 (20)
TYKS 3 (11) 0 1 (36) 4 (8)
Väestöpohja
Alle 20 000 16 (57) 3 (27) 7 (64) 26 (53)
20 000-50 000 7 (25) 3 (27) 2 (18) 12 (25)
Yli 50 000 4 (14) 5 (45) 2 (18) 11 (22)
Hammaslääketieteen opiskelijoiden saama parodontologisiin hoitoihin liittyvä ohjeistus
Hammaslääketieteen opiskelijoiden työpaikoista 51,3 %:ssa annettiin ohjeita koskien parodontologisia hoitoja. Kysyttäessä avoimella kysymyksellä, minkälainen ohjeistus työpaikassa oli parodontologisen hoidon suhteen, vastauksissa tuli ilmi vaihtelevat hoitokäytännöt eri terveyskeskusten välillä. Parhaimmillaan diagnostiikka ja hoito toteutuvat erinomaisesti. Eräs vastaaja kertoi, että ”Kaikista potilaista tehdään parodontologinen status, hoidon suunnittelee hammaslääkäri ja tarvittaessa hoidossa voi käyttää apuna suuhygienistiä, keskivaikeat ja vaikeat parodontiitit tekee hammaslääkäri”. Tämän suuntaisen vastauksen antoi noin neljäsosa hammaslääketieteen opiskelijoista. Lähes puolet vastauksista kertoi puutteellisista diagnostiikka- ja hoitokäytännöistä. Vastauksissa tuli ilmi suuhygienistien suuri rooli parodontiittipotilaiden hoidossa. Esimerkkejä tällaisista vastauksista ovat ”Vapaat kädet, ei juuri ohjeita. Kuntayhtymän alueella yksi parodontologian erikoishammaslääkäri, joten hänelle varsin vaikea saada aikoja. Oman terveyskeskuksen suuhygienistijono 6 kk. Havaitsin parodontologisen hoidon menevän aina automaattisesti suuhygienisteille, eivätkä hammaslääkärit ottautuneet itse siihen.” ja ” En saanut perehdytyksessä ohjeistusta parodontologiseen hoitoon, enkä sitä silloin uutta
7 potilastietojärjestelmää opetellessa muistanut kysyä. Jatkossa suositeltiin lähettämään kaikki parodontologiset hoidot suuhygienistille.”
Työn jakaminen hammaslääkärin ja suuhygienistin välillä
Hammaslääketieteen opiskelijoista 82,1 % jakoi työtä suuhygienistien kanssa parodontologisen ongelman vaikeusasteen perusteella. Hammaslääketieteen opiskelijoista 15,4 % koki, että suuhygienistillä oli hyvät valmiudet ja suuhygienisti teki parodontologiset hoidot itsenäisesti. Yksi vastanneista ei jakanut työtä suuhygienistin kanssa, koska hänellä ei käytännössä ollut mahdollisuutta lähettää potilaita suuhygienistille vapaiden aikojen puutteen vuoksi.
Suuhygienistiopiskelijoista 54,5 % kertoi jakavansa työtä hammaslääkärin kanssa parodontologisissa hoidoissa työn vaikeusasteen perusteella ja 36,4 % vastasi työpaikalla olevan käytäntö, että suuhygienisti tekee parodontologiset hoidot itsenäisesti.
Omahoidon ohjaus ja terveysneuvonta
Suuhygienistiopiskelijoista kaikki antoivat potilailleen omahoidon ohjausta ja terveysneuvontaa, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki kirjasivat tiedot potilaskertomukseen. Hammaslääketieteen opiskelijoista 84,6 % antoi potilailleen omahoidon ohjausta ja terveysneuvontaa kirjaten tiedot potilaskertomukseen. Hammaslääketieteen opiskelijoista 7,7 % antoi terveysneuvontaa mutta ei kirjannut tietoja potilaskertomukseen ja 7,7 % ohjasi potilaat tässä tarkoituksessa suuhygienistin vastaanotolle. Suuhygienistiopiskelijoista kaikki ja hammaslääketieteen opiskelijoista 97,5 % kertoi motivoivansa potilaita tupakoinnin lopettamiseen.
8 Parodontaalidiagnostiikka
Hammaslääketieteen opiskelijoista 97,5 % tutki aikuispotilaiden parodontiumin tilan aina tutkimuskäynnin yhteydessä. Jatkokysymyksellä kartoitettiin tarkkuutta, jolla aikuispotilaiden hampaiden kiinnityskudokset tutkittiin ja miten löydökset rekisteröitiin potilasasiakirjoihin.
Hammaslääketieteen opiskelijoiden antamien vastauksien jakauma ilmenee kuvasta 1.
Kaikilla hammaslääketieteen opiskelijoilla oli mahdollisuus ottaa työpaikassaan panoraamaröntgenkuva parodontaalidiagnostiikkaa varten. Vastaajista 51,3 % koki röntgenkuvantamisen roolin parodontaalisairauksien diagnostiikassa erittäin merkittävänä ja 46,2
% melko merkittävänä. Vastaajista 2,6 % koki röntgenkuvantamisen roolin jonkin verran merkittävänä, eikä kukaan vastannut vaihtoehtoon ”Ei merkitystä”.
Kun hammaslääketieteen opiskelijoilta kysyttiin ”Ehditkö tekemään varatulla tutkimuskäynnillä sekä kariologisen että parodontologisen statuksen?”, 68,4 % vastasi ehtivänsä aina. Vastaajista 18,4 % kertoi ehtivänsä tekemään molemmat statukset melko usein, 10,5 % harvoin ja 2,6 % vastasi ”En koskaan.”
Suuhygienistiopiskelijat arvioivat, että keskimäärin 35 %:lle hammaslääkäreiden lähettämistä potilaista oli tehty parodontologinen status. Arviot vaihtelivat 5 ja 80 prosentin välillä.
Suuhygienistiopiskelijoiden vastaanottokäynnille saapuville potilaille 45,5 %:ssa tapauksista oli kirjattu sanallinen diagnoosi, 18,2 %:lle ICD10-koodi ja 27,3 %:lle sekä sanallinen diagnoosi että ICD10-koodi. Yksi vastasi, ettei diagnoosia ollut koskaan asetettu. Puolet suuhygienistiopiskelijoista kertoi hoitavansa viikoittain potilaita, joiden parodontiittia hammaslääkäri ei ollut diagnosoinut.
Parodontaalisairauksien hoitaminen
9 Hammaslääketieteen opiskelijoista 59 % koki saaneensa työpaikassaan riittävää tukea parodontaalisairauksien hoitamiseen. Lähes kaikki kokivat saaneensa opinnoistaan riittävät valmiudet parodontaalisairauksien diagnostiikkaan ja hoidon toteutukseen. Hammaslääketieteen opiskelijoista 35,9 % oli sitä mieltä, että parodontologisiin hoitoihin ei pystynyt käyttämään riittävästi aikaa. Yhtä lukuun ottamatta kaikki suuhygienistiopiskelijat kokivat saaneensa työpaikassaan riittävää tukea ja ohjausta parodontaalisairauksien hoitamiseen, ja opinnoista riittävät valmiudet koki saaneensa 81,2 % vastanneista suuhygienistiopiskelijoista.
Vastaajia pyydettiin arvioimaan parodontiitin yleisyyttä hoidettujen potilaiden keskuudessa.
Hammaslääketieteen opiskelijoista 12,8 % arvioi alle 10 %:ia, 38,5 % arvioi 10-20 %:ia, 41 % arvioi 20-50 %:ia ja 7,7 % arvioi yli 50 %:ia potilaista sairastavan parodontiittia.
Suuhygienistiopiskelijoista 9,1 % arvioi alle 10 %:ia, 27,3 % arvioi 10-20 %:ia ja 63,6 % arvioi 20-50
%:ia potilaista sairastavan parodontiittia.
Hammaslääketieteen opiskelijoille suunnatussa kyselyssä pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon kliinistä työaikaa he keskimäärin käyttivät hammaslääketieteen eri osa-alueiden toimenpiteisiin.
Parodontologisiin hoitoihin käytettiin keskimäärin 9,3 % työajasta, arvioiden vaihdellessa 0 % ja 40
% välillä
Kuvassa 2 on esitetty työajan keskimääräinen jakautuminen eri toimenpiteiden kesken.
Kysyttäessä, kuinka merkittävänä pidät parodontologista hoitoa potilaan kokonaishoidon kannalta, mielestään erittäin merkittävää sen vastasi olevan 79,5 % hammaslääketieteen opiskelijoista ja 81,8
% suuhygienistiopiskelijoista. Melko merkittävänä sitä piti 20,5 % hammaslääketieteen opiskelijoista ja 18,2 % suuhygienistiopiskelijoista. Kukaan vastaajista ei vastannut vastausvaihtoehtoihin ”jonkin verran merkitystä” ja ”ei merkitystä”.
10 Asenneilmapiirin ongelmista parodontologisten hoitojen suhteen työpaikoilla kertoivat avoimien vastauksien kommentit, joissa kerrottiin hammaslääkärien kategorisesti kieltäytyvän parodontologisista hoidoista. Esimerkkejä tällaisista vastauksista ovat, että ”Ei ohjeita.
Vastuuhammaslääkäri lähetti itse kaikki suuhygienistille. Toinen hammaslääkäri teki silloin tällöin.”
ja ”Laajaa parodontologista statusta ei katsottu keneltäkään, ilmeni esimerkiksi siitä, että Winhitin parodontologista statusta ei osattu käyttää. Kirjattiin vain ylös, jos löytyi syvempiä taskuja.
Suuhygienisti tekee melkein kaiken parodontologisen hoidon ja suunnitelman. Ei hoidon tuloksen arviointia. Toki lääkärikohtaisia eroja oli hoidossa.”
Välineistö parodontaalisairauksien hoitamiseen
Hammaslääketieteen opiskelijoista 35 % kertoi työpaikalla olleen käytettävissä kattavan/riittävän valikoiman käsi-instrumentteja. Puutteellinen valikoima käsi-instrumentteja oli 62,5 %:ssa hammaslääketieteen opiskelijoiden työpaikoista. Ultraäänilaite oli käytössä 87,5 %:lla hammaslääketieteen opiskelijoista ja jauhepuhdistin 7,5 %:lla (n=3). Suuhygienistiopiskelijoista 81,8 %:lla oli käytössä kattava/riittävä valikoima käsi-instrumentteja ja 18,2 %:lla puutteellinen valikoima käsi-instrumentteja. Ultraäänilaite oli käytössä kaikilla suuhygienistiopiskelijoilla ja jauhepuhdistin 36,4 %:lla (n=4).
Avoimissa kysymyksissä kommentoitiin esimerkiksi, että ”Parodontologiseen hoitoon ei annettu erillistä ohjeistusta. Hammaslääkärin tekemää parodontologista hoitoa kuitenkin hankaloitti ultraäänen puute hoitoyksikössä, eikä irrallista ultraäänilaitetta ollut tarjolla.” Toisessa vastauksessa vastaaja kertoi, että ”Parodontologinen hoito pääosin suuhygienisteille, koska hammaslääkärien hoitoyksiköissä ei ollut ultraäänilaitetta.”
11 Lähettäminen erikoishammaslääkärille/parodontologiaan perehtyneelle
Kaikista työpaikoista 61,2 %:ssa oli erikoishammaslääkäri, useimmiten kirurgi, oikoja tai parodontologi. Useissa vastauksissa tuli ilmi, että erikoishammaslääkärit käyvät yleensä tekemässä terveyskeskuksessa muutamia työpäiviä kuukaudessa. Hammaslääketieteen opiskelijoista 68,4 % pystyi lähettämään tarvittaessa potilaan hoitoon parodontologille tai parodontologiaan perehtyneelle hammaslääkärille ja 51,3 % hammaslääketieteen opiskelijoista pystyi tarvittaessa konsultoimaan parodontologia.
Kaikissa väestöpohjaltaan yli 50 000 asukkaan terveyskeskuksissa oli ainakin yksi erikoishammaslääkäri. Väestöpohjaltaan keskisuurista terveyskeskuksista, 20 000-50 000 asukasta, 50 %:ssa oli ainakin yksi erikoishammaslääkäri. Vastaavasti väestöpohjalta pienissä, alle 20 000 asukkaan terveyskeskuksista 38,9 %:ssa oli ainakin yksi erikoishammaslääkäri.
Kaikki suurissa terveyskeskuksissa työskennelleet hammaslääketieteen opiskelijat pystyivät tarvittaessa lähettämään potilaan hoitoon parodontologille tai parodontologiaan perehtyneelle hammaslääkärille. Keskisuurissa terveyskeskuksissa työskennelleillä vastaava luku oli 60 % ja pienissä terveyskeskuksissa työskennelleistä 55,6 %. Parodontologia pystyi konsultoimaan tarvittaessa 77,8 % suurissa terveyskeskuksissa työskennelleistä hammaslääketieteen opiskelijoista, 50 % keskisuurissa terveyskeskuksissa työskennelleistä ja 36,8 % pienissä terveyskeskuksissa työskennelleistä hammaslääketieteen opiskelijoista.
Suuhygienistiopiskelijoista 72,7 % pystyi siirtämään potilaan hoidon tarvittaessa parodontologille tai parodontologiaan perehtyneelle hammaslääkärille. Parodontologia pystyi konsultoimaan 45,5 % suuhygienistiopiskelijoista.
12 Pohdinta
Sekä hammaslääketieteen opiskelijoilla että suuhygienistiopiskelijoilla on hyvä asenne parodontologisia hoitoja kohtaan. Parodontologiset hoidot koetaan merkittäväksi potilaiden kokonaishoidon kannalta ja niihin haluttaisiin panostaa. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista työpaikan ajankäytöllisten resurssien vuoksi. Se näkyy myös hammaslääketieteen opiskelijoiden kertomassa arviossa ajankäytön jakautumisesta eri toimenpiteiden välille. Parodontologisiin hoitoihin arvioitiin käytettävän murto-osa aikaa verrattuna kariologisiin hoitoihin. Myös hammaslääkäreiden ja suuhygienistien työnkuvien erojen hahmottamisessa oli työpaikoilla haasteita. Vastauksissa tuli ilmi kirjavia käytäntöjä työjaosta ammattiryhmien välillä.
Hammaslääketieteen opiskelijoista yhtä lukuun ottamatta kaikki kertoivat kartoittavansa aikuispotilaiden parodontiumin tilan aina tutkimuskäynnin yhteydessä. Tarkkuus, jolla tutkimus tehtiin, vaihteli, mutta keskimäärin se tehtiin hyvällä tarkkuudella. Tästä huolimatta suuhygienistiopiskelijat arvioivat, että keskimäärin vain 35 %:lle hammaslääkäreiden lähettämistä potilaista oli tehty parodontologinen status ja he joutuivat hoitamaan usein potilaita, joiden parodontiumin tilaa hammaslääkäri ei ollut kartoittanut. Diagnostinen vastuu on kuitenkin aina hammaslääkärillä.
Hyvän hoidon toteuttamiseen tarvitaan myös asianmukainen välineistö ja tutkimuksemme mukaan välineistössä oli paljon eroja terveyskeskusten välillä. Yli puolet hammaslääketieteen opiskelijoista kertoi käytössä olleen puutteellisen valikoiman käsi-instrumentteja ja ultraäänilaitettakaan ei ollut kaikilla käytössä. Suuhygienistiopiskelijoilla tilanne oli parempi, suurin osa kertoi käytössä olleen riittävän valikoiman käsi-instrumentteja, kaikilla oli ultraääni ja jauhepuhdistinkin noin kolmanneksella.
13 Opiskelijoiden vastausten perusteella työpaikkojen hoitokäytännöt ja puutteelliset resurssit estivät parodontologisten hoitojen tekemistä yhtä laajasti ja huolella, kuin opiskelijat olisivat halunneet ne tehdä. Työpaikoilla vallitseva asenneilmapiiri näkyi sekä suljettujen että avointen kysymysten vastauksissa. Esimerkkejä tällaisista vastaajan omaa pohdintaa olevista vastauksista ovat
”Nuoremmat hammaslääkärit yleensä hoitivat itse vaativammat tapaukset. Vanhat hammaslääkärit laittoivat kaikki parodontologiset potilaat suuhygienistille vedoten potilaiden paljouteen. Tulisi tehdä selväksi mitkä ovat hammaslääkärin vastuualueet ja mitkä suuhygienistin.” ja ” Terveyskeskuksessa parodontologinen hoito oli erittäin aliarvostettua. Hoidon taso oli lähinnä hammaskiven rapsuttelua, ei parodontologista hoitoa.”
Suuhygienistiopiskelijoilta saatiin esimerkiksi kommentit ”Pystyin konsultoimaan hammaslääkäriä aina, kun oli tarvetta. Välillä minusta tuntui, että hammaslääkärit eivät hahmottaneet suuhygienistin työnkuvaa. Sain monta kertaa kesällä potilaakseni potilaan, jonka CPI oli 4. Koulussa on opetettu, että tällaiset potilaat kuuluvat hammaslääkärin hoitoon” ja ”Riippui hammaslääkäristä. Useimmat eivät olleet parodontologisista hoidosta kiinnostuneita ja olivat sitä mieltä, että kuuluu kokonaan suuhygienisteille.” Toisaalta tuli myös runsaasti kommentteja, että työnjako oli selkeä ja toteutui mallikkaasti. Työpaikkojen välillä oli suuria eroja. Parhaissa tapauksissa parodontologisia hoitoja pidettiin arvossaan ja työnjako oli selkeä hammaslääkäreiden ja suuhygienistien välillä.
Vain reilu puolet vastanneista hammaslääketieteen opiskelijoista kertoi ehtivänsä tekemään varatulla tutkimuskäynnillä aina sekä kariologisen että parodontologisen statuksen. Tämä on huolestuttava merkki työpaikkojen ajankäytöstä, sillä kaiken hoidon perustana tulisi olla huolellisesti tehty tutkimus ja diagnostiikka. Jos tutkimuksiin varataan niukasti aikaa, voivat ongelmat jäädä diagnosoimatta ja kaikki suun ongelmat huomioiva hoitosuunnitelma jää tekemättä.
14 Vaikka aikaa ja rahaa säästetään hetkellisesti, pitkällä aikavälillä voi syntyä merkittäviä kustannuksia sekä potilaalle että yhteiskunnalle ja potilaan kokema elämänlaatu saattaa heikentyä.
Vuonna 2012 Suomen Hammaslääkärilehdessä julkaistussa samoja kysymyksiä pääkaupunkiseudun terveyskeskushammaslääkäreiden keskuudessa kartoittaneessa tutkimuksessa (8) saatiin työajan jakautumisesta toimenpiteiden välillä samankaltaisia lukuja kuin tässä tutkimuksessa. Kummassakin tutkimuksessa kariologiaan ja endodontiaan käytettiin 66 % kliinisestä työajasta. Hampaiden poistoihin ja parodontologisiin hoitoihin käytettiin molempien tutkimusten mukaan noin 9 % kliinisestä työajasta. Tämä on huolestuttavaa, koska parodontologisten ongelmien hoito on huomattavasti enemmän aikaa vievää kuin hampaiden poistot, ja parodontologiset ongelmat ovat hyvin yleisiä. Työpaikkojen jatkuva ajanpuute voi ohjata työntekoa vain akuuttien ongelmien hoitoon, jolloin parodontologinen hoito voi jäädä helposti huomioimatta. Myös se, että hammaslääkärin seuraavat vapaat ajat menevät useiden kuukausien päähän, saattaa ohjailla ajankäyttöä. Ajankäyttöä voi merkittävästi ohjata myös hammaslääkärien taitotaso ja kokemus eri toimenpiteiden mielekkyydestä.
Suuhygienistiopiskelijoiden vastausten perusteella hammaslääkärien ja suuhygienistien työnkuvien ero parodontologisissa hoidoissa on osin epäselvä. Parodontiitin Käypä Hoito -suosituksen mukaan hammaslääkärin tulisi tehdä jokaiselle potilaalle parodontologinen tutkimus osana suun terveydentilan tutkimusta ja ”Parodontologisen hoitotiimin jäseninä potilaan ja hammaslääkärin ohella voivat olla suuhygienisti, hammashoitaja ja erikoishammaslääkäri. Hammaslääkäri tekee parodontologisen diagnoosin ja laatii sen perusteella hoitosuunnitelman. Hammaslääkäri osallistuu parodontologiseen hoitoon ja vastaa aina sen toteutumisesta kokonaisuutena. Suuhygienisti huolehtii suun terveyden ylläpitämisestä ja osallistuu hoitoon ja ylläpitohoitoon”. (1) Parodontologisen hoidon hyvän toteutumisen kannalta olisi tärkeää, että jokaisella hoitotiimin
15 jäsenellä olisi selkeä kuva omasta roolistaan hoidon toteuttamisessa ja kaikkien tulisi voida toimia oman koulutuksen ja taitotason mukaisella työskentelyalueella. Vaativissa parodontologisissa hoidoissa potilas tulisi lähettää parodontologian erikoishammaslääkärin hoitoon.
Parodontiitin varhaisdiagnostiikka ja ehkäisy olisi kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti merkittävää. Viivästynyt parodontiitin diagnosointi ja tästä seurannut sairauden eteneminen voi aiheuttaa sekä potilaille että yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia, kun hampaiden menetyksistä seuraa tarvetta laajoille purennan kuntoutuksille ja erilaisille proteettisille ratkaisuille. (2) Myös parodontiitin yhteys yleissairauksiin kuten diabetekseen korostaa varhaisen diagnostiikan merkitystä. (11) Parodontiitin ehkäisyssä hammaslääkärien asema on merkittävä, koska diagnoosin tekee aina hammaslääkäri. (1) Tämän ja aikaisempien tutkimusten valossa osittain puutteellinen resursointi parodontaalisairauksien hoitamiseen ja asenneilmapiirin ongelmat parodontologisia hoitoja kohtaan vaatisivat ongelmaan puuttumista kansallisella tasolla.
Yhteenveto
Parodontiitti on alidiagnosoitu kansantauti ja kansanterveysongelma, jonka ratkaisemisessa terveyskeskuksissa tapahtuva asianmukainen parodontologinen diagnostiikka ja hoito on tärkeässä roolissa. Potilaiden tietoisuuden lisääminen hampaiden kiinnityskudoksen sairauksista tulisi olla kiinteä osa parodontaalisairauksien hoitamista, sillä potilaiden tiedot parodontiitista ja sen syistä ja ennaltaehkäisystä ovat yleensä heikommat kuin ymmärrys karieksesta (4), mikä korostaa omahoidon ohjauksen merkitystä parodontaalisairauksien ehkäisyssä ja hoitamisessa.
Tutkimuksemme mukaan sekä hammaslääketieteen opiskelijoilla että suuhygienistiopiskelijoilla on hyvä asenne parodontologisia hoitoja kohtaan. Parodontologiset hoidot koetaan merkittäväksi potilaiden kokonaishoidon kannalta ja niihin halutaan panostaa, tämä ei kuitenkaan ollut aina
16 mahdollista työpaikan ajankäytöllisten resurssien vuoksi. Se näkyy myös hammaslääketieteen opiskelijoiden kertomassa arviossa ajankäytön jakautumisesta eri toimenpiteiden välille. Myös hammaslääkäreiden ja suuhygienistien työnkuvien erojen hahmottamisessa oli työpaikoilla haasteita, mikä ilmeni kirjavina käytäntöinä työjaossa ammattiryhmien välillä. Lisäksi ilmeni suuria eroja parodontologisissa diagnostiikka- ja hoitokäytännöissä eri työpaikkojen välillä. Osassa työpaikkoja parodontologinen hoito toteutui mallikkaasti suositusten mukaisesti, mutta osassa työpaikkoja sen toteuttamisessa oli selviä haasteita.
Abstract
Periodontitis is a common, but underdiagnosed non-communicable national disease and public health problem. Health centers should play a major role in solving this problem by focusing on proper and early diagnosing and effective treatment of periodontal diseases. As patients´
knowledge of periodontal diseases, causes and prevention is generally poorer than understanding dental caries (4), raising patients´ awareness of periodontal problems and emphasizing the importance of selfcare is an important part of the treatment. According to our study, both dental and oral hygienist students have a positive attitude towards periodontal care. They consider periodontal treatment significant for the overall care of their patients, but could not always devote a sufficient amount of time to periodontal care due to scarce resources. This was clear from our results when assessing the time spent for different treatment measures. There were major differences in periodontal diagnostic and treatment practices between workplaces and occupational groups caused by the undefined roles and responsibilities of dentists and dental hygienists. In some health centers the recommendations given in current care guidelines were followed appropriately whereas in others there remains work to be done.
17 Lähteet:
1. Käypähoito-suositus: http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50086 (Kat- sottu 6.1.2020
2. Herrera D, Meyle J, Renvert S, Jin L. White paper on prevention and management of periodontal diseases for oral health and general health. FDI Global Periodontal Health Project Task Team. 2018 3. Slots J. Periodontitis: facts, fallacies and the future. Periodontol 2000. 2017 75(1):7-23.
4. Petersen PE, Ogawa H. The global burden of periodontal disease: towards integration with chronic disease prevention and control. Periodontol 2000. 2012 60(1):15-39.
5. Dentino A, Lee S, Mailhot J, Hefti AF. Principles of periodontology. Periodontol 2000. 2013 61(1):16-53
6. Suomalaisten aikuisten suunterveys. Terveys 2000 -tutkimus: https://www.jul- kari.fi/bitstream/handle/10024/78322/2004b16.pdf?sequence=1 (Katsottu 20.2.2018) 7. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011:
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90832/Rap068_2012_netti.pdf?sequence (Katsottu 18.6.2018)
8. Rantahakala L, Nihtilä A, Mäntylä P. Parodontologiset diagnoosi- ja hoitokäytännöt pääkaupun- kiseudun terveyskeskuksissa. Suom Hammaslääkäril 2012;1(19): 16-24
9. Williams KB, Burgardt GJ, Rapley JW, Bray KK, Cobb CM. Referring Periodontal Patients: Clinical Desision Making by Dental and Dental Hygiene Students. J Dent Educ. 2014 78(3):445-53.
10.Erikoissairaanhoidon vastuualueet: https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/sosiaali-ja- terveysasiat/erikoissairaanhoito (Katsottu 20.2.2018)
18 11. Gengo R, Borgnakke W. Risk factors for periodontal disease. Periodontol. 2000. 2013; 62:59–
94.
Kuvatekstit:
Kuva 1. Hammaslääketieteen opiskelijoiden parodontologisessa tutkimuksessa määrittämät osatekijät.
Kuva 2. Hammaslääketieteen opiskelijoiden työajan keskimääräinen jakautuminen eri toimenpiteiden kesken.
0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100
CPI-indeksi valituista hampaista
CPI-indeksi kaikista hampaista
Ienverenvuodot BOP %
Ienvetäymät Ientaskujen syvyydet taskukaavioon
Hampaiden liikkuvuudet
Furkaatioleesiot
%
19
56,2 % 9,3 %
9,3 % 12,9 %
12,3 %
Paikkaushoidot Juurihoidot Parodontologiset hoidot Hampaiden poistot Muut toimenpiteet
