RIITA-ASIOIDEN
TUOMIOISTUINSOVITTELUN OIKEUSTURVASTA
– JULKISUUS OSANA OIKEUSTURVAA
Mervi Tuulensola Lapin yliopisto
Oikeustieteiden tiedekunta Maisteritutkielma
Prosessioikeus
2015
Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta
Työn nimi: Riita-asioiden tuomioistuinsovittelun oikeusturvasta – julkisuus osana oikeusturvaa Tekijä: Mervi Tuulensola
Opetuskokonaisuus ja oppiaine: Prosessioikeus Työn laji: Tutkielma
Sivumäärä: XII + 88 Vuosi: 2015
Tiivistelmä:
Tuomioistuinsovittelu ja oikeudenkäynti perustuvat erilaisiin teoreettisiin lähtökohtiin. Sovittelun lähtökohtana on oikeudenmukaisuus, joka toteutuu osapuolten vapaaehtoisuuden ja tietoisen suostumuksen kautta. Oikeudenkäynnissä lähtökohtana on oikeusturva, jonka toteutuminen on tuomioistuimen vastuulla.
Tuomioistuinsovittelu perustuu osapuolten vapaaehtoisuuteen ja itsemääräämiseen. Silti asian soviteltavaksi ottamista ja asiassa tehtävän sovintosopimuksen sisältöä kontrolloidaan tuomioistuimessa oikeusturvaperusteella. Lapsiasioiden tuomioistuinsovittelussa lapsen etu määrittää pitkälle sovittelun kulun ja sovintosopimuksen sisällölle asetettavat vaatimukset.
Sovittelu voidaan keskeyttää ja mahdollinen sopimus jättää vahvistamatta lapsen edun vaatiessa.
Tuomioistuinsovittelun osapuolten oikeusturva voi vaarantua, jos sovitteluun sekoittuu oikeudenkäynnin elementtejä. Toisaalta osapuolilla voi olla oikeusturvatarpeita, joita voidaan täyttää oikeudenkäynnin julkisuuden avulla.
Työn johtopäätöksissä esitetään, että tuomioistuinsovittelun osapuolten oikeusturvaa voidaan parantaa perustellulla sovittelupäätöksellä. Sovittelupäätöksen perusteleminen ei vaaranna sovittelumenettelyn konfliktiteoreettisia perusteita, koska suomalainen tuomioistuinmenettely ei toimi puhtaasti sovitteluteorioiden mukaisesti.
Sovittelu ja vaihtoehtoinen riidanratkaisumenettely voidaan sovittaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kehykseen, jonka sisällä vaihtoehtoista riidanratkaisua voidaan kehittää taustalla olevia teorioiden mukaisesti.
Asiasanat: tuomioistuinsovittelu, sovittelu, oikeusturva, lapsiasioiden sovittelu Muita tietoja:
Suostun tutkielman luovuttamiseen Rovaniemen hovioikeuden käyttöön X Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi X
Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi X (vain Lappia koskevat)
Sisällys
LÄHTEET ... V LYHENTEET ... XII
1. Johdanto ... 1
1.1. Tutkimusaiheesta ... 1
1.2. Menetelmistä ... 2
1.3. Työn tavoite ja kulku... 5
2. Tuomioistuinsovittelu ... 7
2.1. Yleistä ... 7
2.2. Lapsiasioissa ... 9
3. Oikeusturvaa koskevat säännökset ... 13
3.1. Kansainväliset velvoitteet ... 14
3.2. Oikeusturva Suomen oikeusjärjestelmässä ... 17
4. Sovittelu menettelynä ja oikeusturva ... 25
4.1. Osapuolten päätös sovitteluun osallistumisesta ... 25
4.2. Asian ottaminen sovitteluun ja sovittelun valmistelu tuomioistuimessa 26 4.3. Sovitteluistunto ... 29
4.4. Sovintosopimus ... 31
5. Lapsiasioiden sovittelun oikeusturvasta ... 36
5.1. Sovitteluun osallistumista koskevat päätökset ... 36
5.2. Lapsiasioiden sovittelumenettely ... 38
5.3. Sovinto lapsiasiassa ... 42
6. Tuomioistuinmenettelyn julkisuutta koskeva säännökset ... 44
6.1. Ylikansallinen oikeus ... 45
6.2. Kansallinen oikeus ... 49
7. Julkisuuden osa-alueet... 51
7.1. Intressitahot ... 51
7.2. Toteutusmuodot ... 54
8. Julkisuus lapsiasian tuomioistuinsovittelussa ... 62
8.1. Asianosaisjulkisuuden erityispiirteitä ... 62
8.2. Julkisuuden muut osa-alueet ... 65
8.3. Luottamuksellisuudesta ... 66
9. Norjalainen tuomioistuinsovittelu ... 70
9.1. Oikeusturva ... 70
9.2. Sovittelu Norjassa ... 70
9.3. Oikeudenkäynnin julkisuus Norjassa ... 75
10. Johtopäätökset ... 80
LÄHTEET Kirjallisuus:
Aaltonen, Anna-Kaisa. Huoltoriitojen sovittelu tuomioistuimessa. Kauppakamari.
Viro. 2015.
Aaltonen, Anna-Kaisa. Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimissa. Edita Publishing Oy. Helsinki. 2009.
Auvinen, Maija. Huoltoriidat tuomioistuimissa. Sosiaalitoimi selvittäjänä, sovittelijana, asiantuntijana. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja n:o 272. Helsinki. 2006.
Auvinen, Maija. Huoltoriidat tuomioistuimessa s. 257–210. Julkaisussa: Litmala, Marjukka (toim.): Oikeusolot 2004. Katsaus oikeudellisten instituutioiden toimintaan ja oikeuden saatavuuteen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 210. Helsinki. 2004.
Coben, James - Thompson, Peter N. Disputing Irony. Harvard Negotiation Review. Vol. 43. 2006. s. 43–146.
Coltri, Laurie S. Conflict Diagnosis and Alternative Dispute Resolution. Pearson Prentice Hall. New Jersey. 2004.
Elrod, Linda D. Reforming the System to Protect Children in High Conflict Custody Cases. Willian Mitchell Law Review. Vol. 28. 2001. s. 495–551.
Elrod, Linda - Dale, Milfred D. Paradigm Shifts and Pendulum Swings in Child Custody. Family Law Quarterly. Vol. 42. 2008. s. 341–418.
Ervasti, Kaijus. Käräjäoikeuksien sovintomenettely. Empiirinen tutkimus sovinnon edistämisestä riitaprosessissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 207. Helsinki. 2004.
Ervasti, Kaijus. Tuomioistuinsovittelu Suomessa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 256. Helsinki. 2011.
Ervasti, Kaijus. Uusi tuomioistuinsovittelulaki. Talentum Media Oy. Liettua.
2013.
Ervasti, Kaijus - Nylund, Anna. Konfliktinratkaisu ja sovittelu. Edita Publishing Oy. Porvoo. 2014.
Fisher, Roger - Ury, William - Patton, Bruce. Getting to Yes. 2nd edition.
Random House. London. 1999.
Guttorm, Aimo. Norjan laki sovittelusta ja riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelystä (Tvisteloven av 2005) – riita-asioiden sovinto- ja sovittelujärjestelmät. Edilex. 2006.
Hakalehto-Vainio, Susanna. Lapsen oikeudet lapsen oikeuksien sopimuksessa.
Defensor Legis 4/2011 s. 510–525.
Hallberg, Pekka. Oikeusturva s. 783–808. Teoksessa Hallberg, Pekka - Karapuu, Heikki - Ojanen, Tuomas - Scheinin, Martin - Tuori, Kaarlo - Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet, Oikeuden perusteokset. WSOYpro. Helsinki. 2011.
Kangas, Urpo. Perhe- ja perintöoikeuden alkeet. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Helsinki. 2012.
Koivisto, Ida. Oikeusturva – kehittyvä perusoikeus? Lakimies 6/2013 s. 1032–
1054.
Koulu, Sanna. Lapsen huolto- ja tapaamissopimukset. Lakimiesliiton kustannus.
Vantaa. 2014.
Kovach, Kimberlee K - Love, Lela P. Mapping Mediation: The Risks of Riskins Grid. Harvard Negotiation Law Review. Vol. 3. 1998. s. 71–110.
Kressel, Kenneth. Mediation. Teoksessa Deuttsch, Morton & Coleman, Peter T(toim): The Handbook of Conflict Resolution. Theory and Practice. Jossey- Bass, San Francisco. 2000. s. 522–545.
Kurki-Suonio, Kirsti. Kuka saa päättää lapsen asioista. Lakimies 7–8/2010. s.
1183–1203.
Kurki-Suonio, Kirsti. Äidin hoivasta yhteishuoltoon - Lapsen edun muuttuvat oikeudelliset tulkinnat. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja n:o 222. Helsinki 1999.
Laukkanen, Sakari. Tuomioistuinsovittelu ja vaihtoehtoinen riidanratkaisu.
Teoksessa: Pohjonen, Soile (toim.): Sovittelu ja muut vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenetelmät. WSOY Lakitieto Oy. Vantaa. 2001.
Linna, Tuula. Hakemuslainkäyttö. Talentum. Helsinki. 2009.
Linna, Tuula. Prosessioikeuden oppikirja. Talentum. Liettua. 2012.
Moffitt, Michael. Suing Mediators. Boston University Law Review. Vol. 83. 2003.
s. 147–207.
Mykland Solfrid. En studie av mekleratfred i norske rettsmeklinger. NHH.
Institutt for strategi og ledelse. PH.D.Thesis No 2011/02. 2011.
Mäenpää, Olli. Julkisuusperiaate. WSOYpro. Juva. 2009.
Nolan-Haley, Jacqueline M. Informed Consent in Mediation. Notre Dame Law Review. Vol. 74. 1999. s. 775–840.
Nolan-Haley, Jacqueline. Juridical Review of Mediated Settlement Agreements:
Improving Mediation with Consent? Penn State Yearbook on Arbitration and Mediation. Vol. 5. 2013.
Nylund, Anna. Lapsi riidan kohteena – Lapsen asemaa koskevien asioiden haasteita. Lakimies 7–8/2010. s. 1166–1182.
Pajulammi, Henna. Lapsi, oikeus ja osallisuus. Talentum. Helsinki. 2014.
Rintala Matti. Oikeudenkäynnin julkisuus - yleisissä tuomioistuimissa. Defensor Legis 2008/3. s. 361–371.
Rosas, Allan. Perus- ja ihmisoikeudet EU-oikeudessa s.197–212. Teoksessa Hallberg, Pekka - Karapuu, Heikki - Ojanen, Tuomas - Scheinin, Martin - Tuori,
Kaarlo - Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet, Oikeuden perusteokset.
WSOYpro. Helsinki.2011.
Saarenpää, Ahti. Henkilö- ja persoonallisuusoikeus. Teoksessa: Tammilehto, Timo (toim.). Oikeusjärjestys, osa I. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja, sarja C 59, 8.täydennetty painos. Rovaniemi 2012. s. 218–409.
Saarenpää, Ahti. Perhe- ja jäämistöoikeus. Teoksessa: Timonen, Pekka (toim.):
Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään I. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki.
1999. s. 380–450.
Salminen, Kirsikka - Ervasti, Kaijus: Tuomioistuinsovittelun yleistyminen ja tuomioistuimen tehtävät. Lakimies 2015/5. s. 591–612.
Salminen Kirsikka. Asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu ja konflikti lapsesta. Defensor Legis 5/2013 s. 840–854.
Tapanila, Antti. Tuomarin esteellisyys. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A - sarja N:o 282. Jyväskylä. 2007.
Tapanila, Antti. Oikeudenkäynnin julkisuus riita- ja rikosasioissa. Edita Publishing Oy. Helsinki. 2009.
Thompson, Peter E. Enforcing right Generated in Court-Connected Mediation.
Ohio State Journal on Dispute Resolution. Vol. 19. 2004. s. 509–572
Tolvanen, Matti. Sovittelutoimiston päätöksen valituskelpoisuudesta. Edilex 2009/4. 2009.
Tuori, Kaarlo. Kriittinen oikeuspositivismi. Werner Söderström Lakitieto Oy.
Vantaa. 2000.
Tyler, Tom. Justice and Power in Civil Dispute Processing. Teoksessa Garth, Bryant G. ja Sarat, Austin (toim.): Justice and Power in Sociolegal Studies.
Fundamental Issues in Law and Society Research. Vol. 1. Northwestern University Press. Illinois. 1997. s. 309–345.
Tyler, Tom. Why People Obey the Law. New Haven, London. 1990.
Viljanen, Veli-Pekka. Perusoikeuksien rajoitusedellytykset. Werner Söderström Lakitieto Oy. Vantaa. 2001.
Virolainen, Jyrki - Pölönen, Pasi. Rikosprosessin perusteet. WSOY lakitieto.
Jyväskylä. 2003.
Virolainen, Jyrki - Koulu, Risto. Johdatus prosessioikeuteen. Teoksessa:
Frände, Dan - Havansi, Erkki - Helenius, Dan - Koulu, Risto - Lappalainen, Juha - Lindfors, Heidi - Niemi, Johanna - Rautio, Jaakko - Virolainen, Jyrki:
Prosessioikeus, Oikeuden perusteokset. Helsinki. 2012.
Welsh, Nancy A. The Thinning Vision of Self-Determination in Court-Connected Mediation. Harvard Negotiation Law Journal. Vol. 6. 2001. s. 1–96.
Wissler, Roselle L. The Effectiveness of Court-Connected Dispute Resolution in Civil Cases. Conflict Resolution Quarterly. Vol. 22. 2004. s. 55–88.
Virallislähteet:
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 2059/2/03.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla 2008/52/EY
Euroopan unionin perusoikeuskirja (2012/C 326/02)
Euroopan neuvoston suositus perheasioiden sovittelusta. Recommendation Nr R (98) 1 on family mediation
HE 137/1999 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi.
HE 114/2004 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 13/2006 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 284/2010 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa sekä laeiksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n ja velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta.
HE186/2013 vp. Hallituksen esitys laeiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain, riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 5 ja 10 §:n ja sekä sosiaalihuoltolain 17§:n muuttamisesta.
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 316/1983 Laki lapsen elatuksesta 704/1975
Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 370/2007 Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa 381/2007 Laki oikeudenkäynnistä rikosasiassa 689/1997
Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa 394/2011
Laki riita-asioiden sovittelusta 663/2005
Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta 1015/2005
LaVM 4/2005 vp. Lakivaliokunnan mietintö 4/2005 vp. Hallituksen esitys riita- asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi.
Lov om barn og foreldre (Barnelova, Norjan lapsilaki) 8.4.1981 nr 7
Lov om domstolene (Domstulloven, Norjan tuomioistuinlaki)13.8.1015 nr 5 Lov om ekteskap (Ekteskapsloven, Norjan avioliittolaki) 4.7.1991 nr 47
Lov om mekling og rettergang i sivile tvister (Tvisteloven, Norjan laki siviiliasioiden oikeudenkäynnistä)17.6.2005 nr 90
Oikeudenkäymiskaari 4/1734
OM 1/2002. Oikeudenkäynnin julkisuuslaki. Oikeudenkäynnin julkisuus – toimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1/2002.
OM 25/2013. Asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelua koskeva kokeilu käräjäoikeuksissa 1.1.2011–31.12.2013. Loppuraportti. Oikeusministeriö.
Mietintöjä ja lausuntoja 25/2013.
OM 61/2010. Asiantuntija-avustajan käyttö huoltoriitojen sovittelussa.
Oikeusministeriö. Mietintöjä ja lausuntoja 61/2010.
Sosiaalihuoltolaki 710/1982 Suomen Perustuslaki 731/1999
Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi / Euroopan ihmisoikeussopimus SopS 85–86/1998
Yleissopimus lapsen oikeuksista SopS 60/1991
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 8/1976
LYHENTEET
EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
EIS Euroopan ihmisoikeussopimus
Elatuslaki Laki lapsen elatuksesta 704/1975
KP-Sopimus Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus
Lapsenhuoltolaki Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 316/1983
Lapsen oikeuksien sopimus Yleissopimus lapsen oikeuksista
OK Oikeudenkäymiskaari 4/1734
Sovitteludirektiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla
Sovittelulaki Laki riita-asioiden sovittelusta 663/2005
Tuomioistuinsovittelulaki Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa 394/2011
YTjulkL Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 370/2007
1. Johdanto
1.1. Tutkimusaiheesta
Laki riita-asioiden sovittelusta (663/2005 Sovittelulaki) astui voimaan vuoden 2006 alussa, Lakia uudistettiin jo vuonna 2011, jolloin vanhan lain korvasi laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011 Tuomioistuinsovittelulaki). Uudistuksella pantiin täytäntöön Euroopan unionin direktiivi tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla (2008/52/EY Sovitteludirektiivi). Vuoden 2014 alusta järjestelmään lisättiin huoltajuusriitoihin liittyvä asiantuntija-avusteinen lapsiasioiden tuomioistuinsovittelu.
Ennen lapsiasioiden sovittelun käyttöönottoa lapsiasioissa varsin yleisiin huoltajien keskinäisiin erimielisyyksiin ei ollut nopeaa ratkaisukeinoa.1 Kuitenkin tuomioistuinsovittelun alkuvuosina vain jokunen prosentti kaikista käräjäoikeuksiin tulevista asioista päätyi sovitteluun. Asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen kokeilun myötä tuomioistuinsovitteluiden määrä alkoi lisääntyä vuonna 2011. Järjestelmän vakinaistumisen jälkeen, jo vuonna 2014 tuomioistuinsovittelujen määrät lisääntyivät edelleen. Samana vuonna käräjäoikeuksissa päättyi 1219 tuomioistuinsovittelua.2
Tuomioistuinsovitteluissa käsiteltävien juttujen määrä vaihtelee riippuen käräjäoikeudesta. Käräjäoikeuskohtaisesti määrien välillä on huomattavia eroja.
Keskimäärin koko maassa käsitellään 1,5 tuomioistuinsovittelua kymmentä suulliseen valmisteluun ja pääkäsittelyyn edennyttä siviiliasiaa kohden.
Perheoikeudelliset asiat eli käytännössä lasten huoltoriidat ovat suurin asiaryhmä tuomioistuinsovittelussa, joskin sovittelussa käsitellään monenlaisia muitakin siviiliasioita. 3 Huoltoriidat ovat muihin riita-asioihin verrattuna vaikeita ja monimutkaisia. Vanhemmilla on erimielisyyksistään huolimatta tarve saada riitansa ratkaistuksi lopullisesti, joten sovintoja syntyy kuitenkin paljon.4
1 Kurki-Suonio 2010 s. 1198.
2 Salminen – Ervasti 2015 s. 600–603.
3 Salminen – Ervasti 2015 s. 600–605.
4 Aaltonen 2015 s. 349.
Oletuksena on, että lähivuosina sekä huoltoriitojen että muiden riita-asioiden tuomioistuinsovitteluiden määrät tulevat vielä lisääntymään.5
Sovittelua ja oikeudenkäyntiä katsotaan usein teoreettisesti usein toistensa vastakohtina. Tuomioistuinsovittelu perustuu konfliktiteorioihin.
Konfliktiteorioiden perustana on oikeudenmukainen menettely, kun taas oikeudenkäynti perustuu oikeusturvan varaan. Tuomioistuinsovittelu poikkeaa tuomioistuinmenettelystä toteutuksensa ja tavoitteidensa osalta.
Oikeudenkäynnit ovat julkisia, mutta sovittelun keskeinen periaate on luottamuksellisuus. Oikeusturvan toteutuminen on keskeistä tuomioistuinmenettelyissä, mutta sovittelussa keskeistä on osapuolten vapaaehtoiseen sitoumukseen perustuva lopputulos. Sovittelun päämääränä on riidan ratkaisu ja osapuolten sitoutuminen saavutettuun ratkaisuun.
Konfliktiteoreetikot ovat verranneet sovittelua avaruuslaiva Star Trekiin. Heidän mukaansa sovittelu tarjoaa Star Trekin tavoin osapuolille avaruusaluksen, jonka mukaisesti he voivat siirtyä tähtijärjestelmästä toiseen. Aluksen avulla osapuolet voivat tavata haluamallaan galaksilla. Sovittelijan roolina on osoittaa avaruusaluksen tarjoamat mahdollisuudet sekä opastaa osapuolia avaruusaluksen käytössä. Sovittelija auttaa heitä myös kartoittamaan maailmankaikkeutta, eri galakseja ja reittejä niille, avaruuden lakeuksilla.
Osapuolet päättävät itse kohtaamispaikasta ja ohjaavat avaruusaluksen valitsemalleen galaksille.6 Sovittelija kouluttaa toki avaruuslaivan käyttöön ja osoittaa laivan tarjoamat mahdollisuudet. Jotta avaruusaluksen käyttö olisi turvallista sen kaikille matkustajille, on tarpeen selvittää Star Trekin turvallisen käytön välttämättömät rajoitukset.
1.2. Menetelmistä
Oikeusdogmatiikka eli lainoppi tutkii voimassa olevaa oikeutta, joten se toimii työn lähtökohtana selvitettäessä oikeuden sisältöä. Voimassa olevaan oikeuteen kuitenkin kuuluu myös sovittelu, joka on yksi vaihtoehtoisen konfliktinratkaisun perusmuodoista.7 Oikeus lähestyy vaihtoehtoista konfliktinratkaisua epätäsmällisenä ja vaikeasti määriteltävänä ilmiönä.
5 Salminen – Ervasti 2015 s. 600–605.
6 Ervasti – Nylund 2014 s. 2.
7 Ervasti – Nylund 2015 s. 133.
Epätäsmällisyyttä ja määrittelyn vaikeutta lisää vastakkainasettelu, jossa vaihtoehtoinen konfliktinratkaisu nähdään pehmeänä ja neuvoteltavissa olevana ilmiönä tuomioistuinmenettelyjen kovuutta ja säännönmukaisuutta vastaan.
Vastakkainasettelun sijaan työssä tullaan käyttämään Tuorin oikeuden syvärakennetta. Tuorin Kriittisessä oikeuspositivismissa esittämiä oikeuden tasoja voidaan käyttää etsittäessä ratkaisua oikeuden epäjärjestykseen, sen rajojen ja legitiimisyyskriteerien ongelmaan. 8 Tuorin mukaan moderni oikeus on
”positiivista, päätöksiin perustuvaa ja uusilla päätöksillä muutettavaa oikeutta”.
Lainsäädäntö on oikeuden systemaattisuuden kannalta enemmän epäjärjestyksen kuin järjestyksen lähde. Uudet instrumentaalisesti perustellut säädökset voivat uhata oikeuden systemaattisuutta.9 Lainsäädäntö lähtee poliittisesta määräytymisestä, joten oikeusjärjestys vastaa epäjärjestyksen uhkaan oikeuskulttuurin tasolla pyrkien palauttamaan oikeusjärjestyksen konsistenssin ja koherenssin.10 Lakien, säädösten ja tuomioistuinratkaisujen, oikeuden pintatason, lisäksi oikeuden kerrostumiin kuuluu oikeuskulttuurin taso ja oikeuden syvärakenne.11 Vaikka oikeus on ennen tuomioistuinsovittelun lisäämistä oikeusjärjestykseen ollut epäjärjestyksessä ja vaikeasti hahmotettava, vaihtoehtoisten konfliktinratkaisumenetelmien tuominen oikeusjärjestyksen piiriin on sekoittanut oikeuden systemaattisuutta uudella tavalla.
Oikeuden pintatasolla muutostahti on kiivainta.12 Se on jatkuvassa liikkeessä edustaen oikeuden myrskyisää tasoa. Lainsäätäminen, lainkäyttö ja oikeustiede ovat modernin yhteiskunnan tärkeimpiä oikeudellisia käytäntöjä, jotka kuuluvat oikeuden pintatasolle. Pintatason oikeus on Tuorin mukaan aina vain väliaikainen tilinpäätös keskustelusta, jonka puheenvuoroja käyttävät lainsäätäjän lisäksi tuomari ja oikeustieteilijä. Keskustelijoiden puheenvuorojen painoarvo vaihtelee eri oikeuskulttuurien ja -käytäntöjen mukaan.13 Vaihtoehtoinen konfliktinratkaisu on muuttanut oikeuden pintatasoa. Selvimmin havaittava muutos on ollut tuomioistuinsovittelun käyttöönotto ja sen
8 Tuori 2000 s.163.
9 Tuori 2000 s. 179.
10 Ibid.
11 Tuori 2000 s. 163.
12 Tuori 2000 s. 167.
13 Tuori 2000 s. 167–173.
laajentaminen lapsiasioiden sovitteluun. Asiaa koskevan lainsäädännön muutokset tuovat mukanaan uusia pintatason muutostarpeita, joista esimerkkinä voidaan ottaa oikeudenkäynnin julkisuuteen ja sovittelun luottamuksellisuuteen liittyvät kollisiotilanteet, joiden avulla voidaan havainnollistaa oikeuden pintatason muuttuvaa ja myrskyisää luonnetta.
Oikeuden tasot muuttuvat ajan myötä. Pintatasoa syvemmät kerrostumat luovat edellytyksiä ja asettavat rajoituksia oikeuden pintatason aineistolle.
Oikeusjärjestys korjaa lainsäädännön poliittisesta määräytyneisyydestä aiheutunutta epäjärjestystä oikeuskulttuurin tasolla.14 Oikeuskulttuurin tasoon muutokset tulevat pintatasoa verkkaisemmin.15 Oikeuskulttuurin tasolle kuuluvat oikeuslähdeoppi ja eri oikeudenalojen yleiset opit, mukaan lukien oikeusperiaatteet ja käsitteet.16 Koska sovittelusta puhutaan vaihtoehtoisena toimintana, voidaan ajatella, ettei sovittelu ole vielä juurtunut oikeuskulttuurin tasolle pysyvästi. Sovittelun juurtuessa Suomen oikeusjärjestelmään tulee oikeuskulttuurin tasolla tapahtuva muutos selvemmin näkyviin. Sovittelua ei ole erotettu omaksi oikeudenalakseen, eikä sillä ole vielä yleisiä oppeja eikä periaatteita, mutta oletettavissa on niidenkin kehittyminen ajan kuluessa.
Periaatteisiin voisivat tällöin kuulua ainakin osapuolten tasapuolisuus, sovittelun oikeudenmukainen menettely sekä vapaaehtoisuus. Siihen saakka sovittelua koskevia asioita voidaan tulkita asiaan liittyvien muiden oikeudenalojen periaatteiden avulla.
Hitaimmin muuttuu oikeuden syvärakenne.17 Täsmällistä rajanvetoa eri tasojen välillä ei ole, vaan tasojen asettaminen on tietyllä tavalla sopimuksenvaraista ja riippuvainen ongelmasta, josta tasoja hyödyntävä on kulloinkin kiinnostunut.
Tasojen lukumäärä ja niiden jaottelu ei ole tärkeää. Olennaista on se, että oikeutta ei ole vain säädökset ja tuomioistuinratkaisut eikä oikeustiede lausumineen, vaan oikeuteen kuuluu muutakin kuin sen näkyvä pinta.18 Oikeuskulttuurin tason muutokset vaikuttavat oikeuden syvärakenteeseen viiveellä. Liikettä ei kuitenkaan ole vain oikeuskulttuurin tasolta syvärakenteeseen, vaan myös syvärakenteesta oikeuskulttuurin tasolle ja
14 Tuori 2000 s. 163.
15 Tuori 2000 s. 167.
16 Tuori 2000 s. 17–189.
17 Tuori 2000 s. 167.
18Tuori 2000 s. 171.
oikeuden pintatasolle. Eikä liike pysähdy pelkästään vertikaaliseen vaikutukseen, vaan vaikutusta on myös oikeuden horisontaalisilla muutoksilla.
Konfliktiteorioissa kehitetyt periaatteet voidaan nähdä myös oikeuskulttuurin tasolla vaikuttavina periaatteina, mutta joissain kohdissa yksittäisiä tilanteita voidaan tarkastella konfliktiteorioita laajemmin oikeuden syvärakenteen avulla.
1.3. Työn tavoite ja kulku
Työn tavoitteena on selvittää tilanteita, joissa julkisuus voisi edesauttaa oikeusturvan saatavuutta tuomioistuinsovittelussa. Tavoitteen saavuttamiseksi työssä etsitään niitä subsumptiopisteitä, joissa sovittelu- ja prosessiteoriat sekä lainsäädäntö kohtaavat. Kahden erilaisen ja lähestymistavaltaan kuin eri maailmasta tulevan teorian ja niistä johtuvien periaatteiden yhteensovittamiseksi käytetään apuna edellä kerrottua oikeuden syvärakennetta.
Pääasiallisesti asioita tarkastellaan lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden kautta. Materiaalina käytetään oikeudenkäyntiä ja sovittelua koskevia lakeja ja niiden esitöitä, lapsiasioiden sovittelua tutkineen työryhmän raportteja sekä suomalaista oikeuskirjallisuutta. Ylikansallisesta oikeuskäytännöstä mukana on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioita ja EU-tuomioistuimen ennakkopäätöksiä. Oikeusvertaileva osa toteutetaan Norjan lainsäädäntöä ja oikeuskirjallisuutta tutkimalla.
Työn alussa esitellään yleisesti tuomioistuinsovittelua. Tämän jälkeen esitellään lapsiasioiden tuomioistuinsovittelun erityispiirteitä. Oikeusturvaan liittyen tutkitaan oikeusturvaa koskevat teoriat ja oikeusturva-ajattelun perusteet.
Vaihtoehtoisen konfliktinratkaisussa oikeusturva ajatellaan toisin kuin virallisessa oikeudenkäytössä. Tämän vuoksi otetaan esiin konfliktiteorioissa kehitetty oikeudenmukaisen menettelyn näkökulma. Tämän jälkeen perehdytään tarkemmin sovittelussa ja sovittelumenettelyssä esiin tuleviin oikeudenmukaisen menettelyn vaatimuksiin. Oikeusturvan osuuden päätteeksi tarkastellaan tuomioistuin- ja lapsiasioiden sovittelua koskevia oikeusturvan perusteita.
Oikeudenkäynnin julkisuuden yksi funktio on toimia oikeusturvan takaajana.
Sen vuoksi oikeudenkäynnin julkisuus saa tässä työssä laajan huomion.
Julkisuuden perustaksi tutkitaan tuomioistuinmenettelyn julkisuutta koskevia säännöksiä kansallisessa ja ylikansallisessa viitekehyksessä. Seuraavaksi perehdytään edellisessä luvussa läpikäytyä tuomioistuinmenettelyn julkisuuteen yksityiskohtaisemmin. Mukaan otetaan julkisuuden jaottelu osa-alueisiin intressitahojen ja toteutusmuotojen mukaan. Sovittelun julkisuuden tutkimisen jälkeen julkisuusteema jatkuu tutkimalla lapsiasioiden tuomioistuinsovittelun julkisuuteen liittyvä säädöksiä. Työn oikeusvertailevana osuutena tutkitaan Norjan tuomioistuin- ja lapsiasioiden sovittelua sekä oikeudenkäynnin julkisuutta ja oikeusturvaa koskevaa lainsäädäntöä.
Johtopäätösluvussa esitellään niitä pisteitä, joissa julkisuus voisi toimia oikeusturvan varmistajana sovittelumenettelyssä tai joissa oikeusturvan tarve sovittelussa muuten ilmenee. Huomiota kiinnitetään myös työn aikana esille nousseisiin muihin oikeusturvatekijöihin, jotka liittyvät sovitteluun. Esimerkiksi sovittelun oikeusturvaa voidaan parantaa tekemällä sovitteluun ottamisesta perusteltu päätös.
Oikeudenmukaista menettelyä koskevat teoriat sekä oikeusturvaa ja julkisuutta koskevat määräykset sovitetaan teoreettiseen viitekehykseen, ja sovittamisen lopputulos tuodaan esiin johtopäätöksissä. Sovittelu ja vaihtoehtoinen riidanratkaisumenettely voidaan sovittaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kehykseen, jonka sisällä vaihtoehtoinen riidanratkaisu hakee muotoaan.
Oleellista on kuitenkin, että oikeusturvatekijät säilyvät ja varmistavat heikomman osapuolen suojan.
2. Tuomioistuinsovittelu
2.1. Yleistä
Kansainvälisessä keskustelussa sovittelulla (mediation) tarkoitetaan yleensä vapaaehtoista ja epävirallista menettelyä, jossa mukana oleva neutraali kolmas osapuoli auttaa riiteleviä osapuolia saavuttamaan heitä itseään tyydyttävän ratkaisun.19 Sovittelun tavoitteet ja periaatteet eroavat olennaisilta osiltaan oikeudenkäynnin tavoitteista ja periaatteista. Tuomioistuinsovittelulain 3 §:n mukaan sovittelulla pyritään asian sovinnolliseen ratkaisuun.
Tuomioistuinsovittelulain mukainen sovittelumenettely, toisin kuin oikeudenkäynti tai välimiesmenettely, on vapaaehtoista ja vaatii kummankin osapuolen hyväksynnän. Vapaaehtoisuuteen kuuluu, että osapuolet voivat milloin vain keskeyttää sovittelun.20 Tuomioistuinprosessissa katsotaan menneeseen, kun taas sovittelu suuntautuu tulevaisuuteen. Sovittelijan tehtävänä on auttaa osapuolia löytämään tilanteeseen omanlaisensa ratkaisun pääsääntöisesti ilman sovittelijan ratkaisuehdotuksia.21 Sovittelun lopputulos riippuu osapuolten aktiivisuudesta ja luovuudesta. Onnistuessaan sovittelu voi poistaa osapuolten väliltä lukkiutuneet tilanteet ja antaa osapuolille mahdollisuuden yhteistyöhön myös tulevaisuudessa.
Sovittelu on erotettava sovinnon edistämisestä tuomioistuimessa. Sovinnon edistäminen tuomioistuimessa perustuu oikeudenkäymiskaaren (4/1734 OK) 5:26:ään. Sovinnon edistämisessä tuomioistuimessa pyritään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin avulla aineellisen oikeuden mukaiseen ratkaisuun. OK 5:19 edellyttää tuomioistuimen jo asian valmistelussa selvitettävän sovinnon mahdollisuutta. Sovittelusta eroten lainsäädäntö asettaa tuomioistuinmenettelyssä rajoja sekä prosessille että lopputulokselle.22 Sovinnon edistämisestä on kyse silloin, kun normaalin oikeusprosessin valmistelun aikana tuomari prosessinjohdollisin keinoin oikeudenkäymiskaaren mukaisesti pyrkii tukemaan riidan sovinnollista ratkaisua.
19 Ks. Ervasti 2011 s. 8.
20 Ervasti 2013 s. 27–30.
21 Ks. Laukkanen 2001 s. 62.
22 Ervasti 2011 s. 9.
Suomessa on käytössä useita eri tahojen järjestämiä sovittelumenettelyjä.
Esimerkiksi Suomen asianajajaliiton sovintomenettelyssä puolueeton asianajaja toimii sovittelijana. Sovittelijaa sitovat asianajajaliiton sovintomenettelysäännöt ja hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet. Tuomioistuimissa järjestettävä sovittelusta säädetään tuomioistuinsovittelulaissa. Tuomioistuinsovittelulain mukaan riidan perusteen on oltava oikeudellinen, jotta se voidaan ottaa soviteltavaksi. Soviteltavia asioita voivat olla perintö- ja vahingonkorvausasiat kuten myös sopimusasiat sekä lapsen huoltoon ja elatukseen liittyvät asiat.
Vuoden 2006 lakia koskevassa hallituksen esityksen tavoitteena oli tarjota vaihtoehto oikeudenkäyntimenettelylle. Hallituksen esityksessä painotetaan myös sovittelun edistämää oikeusturvan saatavuutta erityisesti tilanteissa, jotka oikeudenkäyntikulujen vuoksi voisivat muuten jäädä normaalin oikeudenkäynnin ulkopuolelle.23
Oikeudenkäynnin vaihtoehtona ja sitä parempana menetelmänä usein markkinoitava sovittelua perustellaan usein myös nopeampana ja halvempana menettelynä kuin oikeudenkäynti. Yksiselitteistä empiiristä näyttöä sovittelun edullisuudesta, nopeudesta tai konkreettisten sovintojen lukumäärästä ei kuitenkaan ole.24 Suomessa joitain tutkimuksia on tehty lapsiasioiden sovitteluun liittyen, mutta pitkäaikaisvaikutuksia koskevat tutkimukset ovat vielä tekemättä.
Norjassa lapsiasioiden sovittelu poikkeaa suomalaisesta, mutta sielläkin on tehty vastaavia huomioita. Norjalainen lapsiasioiden sovittelun taustalla on myös toivomus nopeammasta, halvemmasta, osapuolten tarpeet huomioon ottavasta, vähemmän riistävästä ja kestävämmästä menettelystä.
Toivomukseen liittyy ajatus lapsen edun mukaisesta menettelystä ja joustavista, räätälöidyistä lopputuloksista. Tavoitteet eivät kuitenkaan ole onnistuneet.
Sovittelua koskevat säännökset eivät ole johtaneet suurempaan asiakastyytyväisyyteen, eikä menettelyn kesto ole lyhentynyt. Säästöä ei ole tullut myöskään kustannuksista.25 Huomattava on, että Norjan lapsiasioiden sovittelu ei ole vapaaehtoista eikä tapahdu osapuolten itsemääräämisperiaatteen mukaisesti vaan osana oikeudenkäyntiä. Tästä
23 HE 114/2004 vp. s. 17–19.
24 Wissler 2004.
25 Nylund 2010 s. 1180.
johtuen Norjan tilanteesta ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä Suomen tilanteeseen.
2.2. Lapsiasioissa
Lapsioikeudesta on jo tunnistettavissa omia periaatteita. Yhtenä tärkeimmistä lapsioikeuden periaatteista voidaan pitää lapsen etua, joka on siirtynyt oikeuskulttuurin tasolta oikeuden pintatasolle lapsen oikeuksien sopimuksen myötä. Toinen oikeuskulttuurin tasolta vaikuttava periaate on lapsen kuulemisen periaate.26 Nähtäväksi jää, kehittyykö lapsen kuulemisen periaate lapsen osallistumisoikeuden suuntaan, vai kehittyykö lapsen osallistumisoikeudesta oma periaatteensa. Lapsioikeuteen liittyy kiinteästi myös perhe-elämän suoja.
Perhe-elämän suoja on lähtöisin kansainvälisistä sopimuksista ja siten oikeuskulttuurin tasolta siirtynyt Suomen oikeusjärjestyksen pintatasolle.
Perheasioissa kyse on usein konfliktista tunteiden tasolla.27 Erotapauksissa todellinen konflikti kanavoituu usein lapsen huoltoa, tapaamista ja elatusapua koskeviksi riidoiksi.28 Riidan osapuolet voivat tulkita eroon liittyvät kielteiset tunteet ja henkisen pahoinvoinnin oikeuksiensa loukkauksiksi ja sen vuoksi ulkoistaa konfliktin. Oikeusjärjestelmän otettua asian käsiteltäväkseen vanhempien ei tarvitse itse löytää osallisten tarpeet huomioon ottavia ratkaisuja.
Tällöin sekä riidanratkaisumenettely että riidan lopputulos ”ulkoistetaan”
tuomioistuimelle.29 Perinteisen tuomioistuinprosessin menneisyyteen keskittyvä toimintatapa voi siten ylläpitää tai pahentaa konfliktia.
Oikeudenkäynnissä tapahtuvassa sovinnon edistämisessä käytävät sovintoneuvottelut ovat lainsäädäntölähtöisiä ja rajoittuvat vireillä oleviin vaatimuksiin, esimerkiksi lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta esitettyihin. Tuomarilla ei oikeudenkäynnissä ole kuitenkaan mahdollisuuksia selvittää niitä ongelmia, jotka synnyttävät vanhempien välille toistuvia riitoja ja ovat siten konfliktin säilymisen siemeniä.30 Tuomioistuinprosessin sijaan tulevaisuuteen keskittyvä sovittelu voi lieventää konfliktia tuomalla erityisesti pitkittyneisiin huolto- ja tapaamisriitoihin
26 Ks. Esim. Pajulammi 2014 s. 226–230.
27 Auvinen 2004 s. 268.
28 Ervasti 2013 s. 163.
29 Nylund 2010 s. 1169.
30 Aaltonen 2015 s. 71.
mahdollisuuden pohtia asioita lapsen näkökulmasta. Toistuvien riitojen ja konfliktinsiemenien sijaan huomio voidaan kääntää yhteistyöhön lapsen asioissa.
Lapsen etu lapsioikeuden keskeisenä periaatteena Tuomioistuinsovittelulain ensisijaisesta tavoitteesta poiketen lapsiasioiden sovittelun tavoitteena ei ole asianosaisille sopiva sovinto itsessään, vaan lapsen edun mukaisen sovinnon aikaansaaminen. Lapsen edun määrittäminen on kulttuuri- ja arvosidonnaista eikä sille ole olemassa yksiselitteistä määritelmää vaan lapsen etu ratkaistaan aina tapauskohtaisesti.31 Lasta koskevien asioiden ratkaiseminen lapsen edun mukaisesti on lapsen perus- ja ihmisoikeus. Tästä johtuu, että myös yhteiskunnalla erityinen intressi ja tarve rajoittaa joissakin tilanteissa vanhem- pien sopimusvapautta huoltokonfliktissa.32 Niin kauan kun vanhemmat pystyvät sopimaan asiat keskenään, vanhempien sopimusvapaudelle ei käytännössä ole rajoituksia. Jos vanhemmat eivät pääse asioissa yhteisymmärrykseen ja asia tiivistyy oikeudelliseksi riidaksi, tuomarin vastuu valvoa sopimusten lapsen edun mukaisuutta rajoittaa vanhempien vapautta sopia asioita keskenään.
Lapsen edun tulkinnat vaihtelevat eri oikeudenaloilla. Vaihtelua on myös saman oikeudenalan sisällä olevissa erilaisissa kysymyksissä.33 Koulu esittää lapsen edun Alexyn34 teorian mukaisesti metaperiaatteena, jossa lapsiasiassa esille tulevien argumenttien kyseenalaistaminen tai kiistäminen tapahtuu ennen kaikkea lapsen edun kautta. Lapsen etu tulkitaan tällöin konkreettiseksi lapsen hyvinvoinniksi yksittäistapauksessa.35 Lapsen etu ratkaistaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtainen ratkaisu ei estä ennakkoon pohtimasta lapsen etuun vaikuttavia tekijöitä ja tekemästä lapsivaikutusten arviointia.
Lapsen edun arviointi on aina aikuisten tehtävä, mutta tarkastelua tulee tehdä lapsinäkökulmasta. Etujen ollessa vastakkain, lapsen etu ohittaa muut intressit.36 Prosessin muiden osapuolten kannalta asiassa on vaaransa.
Joissakin tilanteissa lapsen edun ensisijaisuus voi johtaa siihen, että prosessin
31 Hakalehto-Vainio 2011 s. 515–517.
32 Salminen 2013 s. 845.
33 Hakalehto-Vainio 2011 s. 515–517.
34 ks. tarkemmin Koulu 2014 s. 48 ja s. 308–311.
35 Koulu 2014 s. 310.
36 Hakalehto-Vainio 2011 s. 515–517.
muiden osapuolten oikeuksiin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.37 Huomioita tulisi kiinnittää myös tilanteisiin, jossa on useita lapsia. Kaavamainen lapsen edun käsittely voi johtaa siihen, että yksittäisen lapsen etua ei huomata, jos se poikkeaa asiassa mukana olevien muiden lasten edusta.
Lapsen etua voidaan tarkastella myös vanhempien yhteistyön kautta. Kurki- Suonion mukaan nykyisen yhteishuoltoa koskeva ihanne määrittää lapsen edun mukaiseksi sen, että lapsen suhteet sekä isään että äitiin ovat ongelmattomat.
Tällaisessa tilanteessa molemmat vanhemmat osallistuvat tahollaan lapsen huoltoon niin käytännössä kuin oikeudellisestikin, tapaamisasioita hoitaessaan ja tärkeitä lasta koskeva ratkaisuja tehdessään. Ihannetapauksessa vanhempien keskinäinen suhde toimii niin hyvin, että vanhemmat kykenevät tarvittavaan yhteistyöhön keskenään.38 Tuomioistuimeen saakka tulevissa lapsiasioissa vanhempien kyky hoitaa lasten asioita yhteistyössä on heikentynyt tai loppunut konfliktin pahetessa kokonaan.
Lapsen edun käsite on saanut osakseen myös kritiikkiä. Lapsen etuun vedoten voidaan samassa asiassa perustella useita, toisiinsa vastakkaisia lopputuloksia.39 Lapsen edulla argumentointi voi johtaa väärinkäyttöön esimerkiksi erotilanteessa, jossa vanhemmat voivat tulkita lapsen parhaan oman kantansa mukaiseksi näkemättä tilannetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä kokonaisuutena. Lapsen edun tulisi kuitenkin olla tavoite johon päädytään vasta harkinnan jälkeen, ei vain päälle liimattu periaate.Huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa ratkaisuissa tulisi selvästi näkyä kaikki harkinnan askeleet niin, että osapuolille käy selväksi, miksi lapsen etu kussakin yksittäistapauksessa on ratkaisun mukainen.40 Usein kuitenkin ratkaisut perustellaan yksiselitteisellä maininnalla lapsen edusta, jolloin jää epäselväksi mitä asialla loppujen lopuksi tarkoitetaan. Kritiikki on tällaisissa tapauksissa ymmärrettävää. Huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa päätöksissä myös yksittäisen lapsen etu tulisi tunnistaa ja harkinnan askeleet olisi hyvä tuoda vastaavalla tavalla esiin.
Lapsiasioiden sovittelukokeilu Lapsiasioiden sovittelua tuomioistuimissa on parannettu vuodesta 2011 lähtien kokeilulla, jossa sovittelijatuomarin lisäksi
37 Pajulammi 2014 s.198.
38 Kurki-Suonio 1999 s. 559.
39 Ks. Saarenpää 1999 s. 385 ja Kangas 2012 s. 38.
40 Pajulammi 2014 s. 197.
sovittelussa on mukana asiantuntija-avustaja. Sovittelijatuomarin työparina toimiva asiantuntija-avustaja tuo tällöin sovitteluun lapsen näkökulmaa.
Lapsiasioiden sovittelukokeilun työryhmä linjasi asiantuntijan keskeisimmäksi tehtäväksi sovittelussa auttaa vanhempia näkemään lapsen etu. Asiantuntija- avustajan tehtävänä on myös tunnistaa sovitteluun sopimattomat tilanteet sovittelun aikana ja ennen sitä.41 Huomioitava on, että asiantuntija-avustajan tehtäviin ei kuulu vastata osapuolten oikeusturvaodotuksiin, ratkaista asiaa tai tehdä selvitystä asian päätöksentekoa varten.42 Sovittelun onnistumiseksi asiantuntijalla on oltava perhe- parisuhde- ja kehityspsykologian asiantuntemusta ja työskentelykokemusta eroperheiden kanssa.43 Asiantuntija- avustajan erilainen koulutus täydentää sovittelijana toimivan tuomarin osaamista tuoden sovitteluun lapsikeskeisen näkökulman.
Kokeilun tuloksena asiantuntija-avusteinen lapsiasioiden sovittelu on 1.5.2014 alkaen otettu pysyväksi osaksi tuomioistuintoimintaa. Muutosta koskevan hallituksen esityksen mukaan huoltajuusriitojen tuomioistuinsovittelun perustavoitteena on luoda lapsen edun toteuttava, nopea ja tehokas menettely tilanteessa, jossa muu apu on osoittautunut riittämättömäksi. Sovittelun avulla pyritään lievittämään vanhempien välistä riitaisuutta, lisätään vuorovaikutusta ja autetaan vanhempia löytämään lapsen edun mukainen ratkaisu. Vanhempien ja lapsen elämäntilanteiden kokonaisuuden huomiointi voi auttaa ratkaisemaan myös riidan taustalla vaikuttavia kiistoja.44 Yksi lapsiasioiden sovittelun tavoitteista on vanhempien keskusteluyhteyden avaaminen ja kommunikaation parantaminen. Kommunikaation parantamisen lisäksi tavoitteena on vanhempien välisen yhteistyön lisääminen. Yhteishuoltoratkaisuihin liittyen Kurki-Suonio on todennut, että erillään asuvien vanhempien rakentava yhteistyö on mahdollista. Yhteistyöllä on todettu olevan myönteinen merkitys lapsille.
Onnistuneesta yhteishuollosta hyötyvät näin kaikki osapuolet.45 Vaikka sovittelu ei sovintoon johtaisikaan, vanhemmat saattavat saada siitä hyvää kokemusta toistensa kanssa toimimisesta. Jos sovittelu johtaa sovintoon, yhteistyön myönteisestä merkityksestä hyötyvät kaikki osapuolet, huoltomuodosta riippumatta.
41 OM 61/2010 s. 17–18.
42 Salminen 2013 s. 848.
43 OM 61/2010 s. 17–18.
44 HE 186/2013 vp s. 11–17.
45 Kurki-Suonio 1999 s. 551.
3. Oikeusturvaa koskevat säännökset
Yksi siviiliprosessin funktiosta on oikeussuojan antaminen välittömästi yksityisoikeudellisille intresseille. Ns. oikeussuojateoriaksi kutsutun käsityksen taustalta heijastuu perinteinen oikeusvaltiokäsitys, jonka mukaan siviiliprosessin tehtävä on antaa valtiollista oikeussuojaa asianosaisen subjektiivisen oikeuden toteuttamiseksi. Tällöin tavoitteena on päästä mahdollisimman lähelle aineellista totuutta ja materiaalisen oikeuden mukaista lopputulosta.46 Prosessi toimii näissä tapauksissa vertikaalisesti suojaten kansalaista toisen kansalaisen taholta tulevilta oikeudenloukkauksilta. Aineelliseen totuuteen pääseminen edellyttää käsittelyltä asianmukaisuutta ja puolueettomuutta jutun asianosaisiin nähden.
Oikeusturvan käsitettä voidaan hahmottaa kahdella tasolla. Yhtäältä oikeusturva on perusoikeus perusoikeuksien joukossa.47 Keskeisenä prosessuaalisena perusoikeutena se ilmenee oikeutena oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Oikeus koskee periaatteessa kaikkea oikeudenkäyntiä, niin riita-, rikos- kuin hallintoasioitakin. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti käsitteenä saa täsmällisen sisältönsä EIS:n ratkaisukäytännöstä. Asianosaisen täytyy saada tosiasiallisesti ja kokonaisuutena arvioiden oikeudenmukainen oikeudenkäynti.48 Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksenä on pääsy tuomioistuimeen (access to court). Pääsy tuomioistuimeen ei ole subjektiivinen oikeus, vaan EIS:n ratkaisukäytännön mukaan pääsyä tuomioistuimeen voidaan rajoittaa tietyn harkintamarginaalin sisään. Pääsyä ei kuitenkaan saa rajoittaa siten, että puututtaisiin oikeuden olennaiseen sisältöön. Käsittelyn on tapahduttava asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. EIS 6 artiklasta sisältänsä saava oikeus liittyy myös PL 2.3 §:n lainalaisuusperiaatteeseen ja PL 21.2 §:n oikeuteen saada perusteltu päätös.49
Toisaalta oikeusturva toimii yhtenä koko oikeusjärjestelmän kantavana systeemiperiaatteena, jonka alle voidaan ulottaa esimerkiksi koko hallinto- oikeudellinen oikeussuojajärjestelmä.50 Esimerkiksi prosessuaalista
46 Virolainen - Koulu 2012 s. 73
47 Koivisto 2013 s. 1033.
48 Virolainen - Koulu 2012. s. 227.
49 Virolainen - Koulu 2012 s. 227–229.
50 Koivisto 2013 s. 1033.
lainsoveltamista koskeva kysymys voidaan ratkaista suoraan perus- tai ihmisoikeusmääräyksen nojalla. Jos ihmis- tai perusoikeusnormit ovat ristiriidassa tavallisen lainsäädännön kanssa, soveltamistilanteessa on noudatettava normaaleja lakien etusijasääntöjä. Perusoikeuksien suora soveltaminen mahdollistaa asianosaisten vetoamisen suoraan ihmis- ja perusoikeuksiin.51
3.1. Kansainväliset velvoitteet
Ihmisoikeussopimukset Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva ihmisoikeussopimuksen (SopS 8/1976 KP-Sopimus) 14.1 artiklan mukaan jokaisella on oikeus rehelliseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin päätettäessä hänen oikeuksistaan tai velvollisuuksistaan riita-asiassa. tuomioistuimen tulee olla laillisesti perustettu, toimivaltainen, riippumaton ja puolueeton. Sopimuksen 24 artiklassa vahvistetaan alaikäisen lapsen oikeus perheensä, yhteiskunnan ja valtion suojeluun.
Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 85–86/1998 EIS) asettaa velvoitteita oikeusturvajärjestelmän kehittämiselle. Oikeusturvan kannalta olennainen on EIS 6 artikla, joka säätelee oikeutta oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin. Artikla edellyttää jokaiselle oikeutta kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin päätettäessä hänen oikeuksistaan tai velvollisuuksistaan. Tuomioistuimen tulee olla laillisesti perustettu, riippumaton ja puolueeton. EIT on päätöksissään kirjannut oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia. Se on ottanut kantaa menettelyn suullisuuteen, kuulemisperiaatteeseen, päätöksen perusteluihin, asianosaisjulkisuuteen, avustajan käyttämiseen, maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja todistelua koskeviin kysymyksiin.52
Artikla edellyttää tehokkaita oikeussuojakeinoja, joten tuomioistuimella tulee olla riittävän laaja toimivalta tutkia ja ratkaista asia. Kansallisen oikeusturvajärjestelmän tulee turvata oikeus saada artiklassa tarkoitettu asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuinten ohella artiklan vaatimukset voi täyttää myös lainkäyttöelin, joka on tuomioistuinta vastaavasti riippumaton ja
51 Virolainen - Koulu 2012 s. 227–229.
52 Hallberg 2011 s. 787.
puolueeton. Kuulemisperiaate, oikeudenkäynnistä asianosaiselle aiheutuneet kustannukset ja niiden korvaaminen, mahdollisuus käyttää avustajaa ja menettelyn yksinkertaisuus ovat EIT:n oikeuskäytännössä esille nousseita osia tehokkaista oikeuskeinoista.53
EIS 13 artikla edellyttää, että yleissopimuksen loukkaamistilanteessa loukatulla on mahdollisuus käyttää tehokasta ja kansallisen viranomaisen edessä toimivaa oikeussuojakeinoa. Oikeussuojan on oltava käytettävissä myös virantoimituksessa tehtyjä oikeudenloukkauksia vastaan. Asianosaisilla tulee olla tasapuoliset mahdollisuudet esittää asiansa prosessissa.54 Artikla ei kuitenkaan edellytä oikeutta saada asia ylemmän tuomioistuimen käsiteltäväksi.55 Tuomioistuimiin järjestettävä kattava muutoksenhakumahdollisuus riittää yleisesti ottaen täyttämään oikeusturvavaatimuksen. Joissakin tapauksissa oikeusturvavaatimusten täyttämiseen voivat riittää lievemmät järjestelyt.56
Yleissopimus lapsen oikeuksista (SopS 60/1991 lapsen oikeuksien sopimus) rakentuu lapsen edun ja itsemääräämisoikeuden periaatteiden varaan.
Sopimuksen 3.2 artiklan mukaan lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen oikeuksien sopimuksen lähtöajatuksena on lapsen heikkous ja haavoittuvuus, jonka vuoksi lasta on erityisesti suojeltava. Sopimuksen 12 artiklan mukaan lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja näkemyksensä häntä koskevissa asioissa. Oikeus osallisuuteen edellyttää riittävää tietoa muodostettavan näkemyksen pohjaksi.
Osallistumista voidaan kuitenkin rajoittaa tilanteissa, joissa osallistuminen on vastoin lapsen etua, esimerkiksi erilaisten oikeusprosessien kuulemistilanteissa.57
EU-oikeus EIS 6 artiklaa vastaavasti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrätään oikeudesta käyttää tehokkaita oikeussuojakeinoja ja oikeudesta puolueettomaan tuomioistuimeen. Perusoikeuskirja kattaa siviili- ja
53 Hallberg 2011 s.786–787.
54 Ibid.
55Sopimuksen 7 lisäpöytäkirja: Tuomioistuimen rikosasiassa antama tuomio lukuun ottamatta vähäisiä rikoksia tulee voida saattaa ylemmän tuomioistuimen käsiteltäväksi.
56 Viljanen 2001 s. 256–257.
57 Hakalehto-Vainio 2011 s. 520–523.
rikosasioiden lisäksi kaikki hallintolainkäyttöasiat, joissa on kyse unionin oikeuden soveltamisesta. EU-oikeuden välitön vaikutus mahdollistaa suoraan EU-normeihin vetoamisen ratkaistaessa yksittäistä asiaa. EU-oikeudella on etusija kansalliseen oikeuteen nähden. Lähtökohtana EU-oikeutta koskevat kysymyksen käsittelyssä on prosessiautonomian periaate. Periaate mahdollistaa kansallisten lainkäytön toimivalta-, organisaatio- ja menettelynormien noudattaminen, mutta asettaa samalla vaatimuksen kansalliselle oikeusturvan tasolle.58 Asia on kirjattu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 19 artikla 2kohdan 1 kappaleessa (Lissabonin sopimus), jonka mukaan jäsenvaltion velvollisuutena on säätää tarvittavat muutoksenhakukeinot tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.
Lissabonin sopimuksen johdosta sitovaksi tullut EU:n perusoikeuskirjan 47 artikla määrää oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin EIS 6 artiklaa vastaavasti. Artiklan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti. Tehokkuuden lisäksi artikla edellyttää oikeudenkäynniltä oikeudenmukaisuutta ja puolueettomuutta. Artikla eroaa EIS 6 artiklasta ulottuvuuden osalta.
Perusoikeuskirjan 47 artikla ulottuu EIS 6 artiklan mukaisten siviili- ja rikosasioiden lisäksi kaikkeen unionin oikeutta soveltavaan hallintolainkäyttöön.
EU-oikeuden välitön oikeusvaikutus koskee myös oikeusturvaa. Yksityisellä asianosaisella on oikeus vedota EU-oikeutta koskevassa oikeudenkäynnissä suoraan unionin perussopimuksissa tarkoitettuun primäärioikeuteen ja riittävän selkeisiin direktiiveihin ja asetuksiin.59 EU-tuomioistuimen ratkaisut edellyttävät että kansalliset menettelysäännökset eivät saa tehdä yhteisön oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.60
Sovitteludirektiivi Tiettyä aineellista oikeudenalaa koskevalla direktiivillä voi olla merkitystä myös prosessioikeuden kannalta.61 Sovitteludirektiivin resitaaliosan kohdassa 5 asetettu direktiivin tavoite on oikeussuojan
58 Hallberg 2011 s. 789.
59 Virolainen - Koulu 2012 s. 95.
60 Ks. esim. EUT Peterbroeck, 14.12.1995, C-312/93, Kok. s. I-4599.
61 Virolainen - Koulu 2012 s. 98.
saatavuuden tehokkaampi turvaaminen. Lisäksi direktiivi edistää sovittelupalvelujen saatavuutta sisämarkkinoiden tehokkaan toiminnan ohella.
Kohdassa 13 edellytetään menettelyn olevan vapaaehtoista. Osapuolet ovat itse vastuussa menettelystä ja sen järjestelyistä sekä menettelyn päättämisestä.
Direktiivin 1 artiklan 1 kohdan pääasiallinen tavoite on parantaa vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen saatavuutta ja edesauttaa riitojen sovinnollista ratkaisua edistämällä sovittelun käyttöä. Kohta edellyttää varmistamaan sovittelun ja tuomioistuinkäsittelyn tasapainoisen suhteen toisiinsa.
Sovitteludirektiivin 4 artikla edellyttää sovittelun hoitamista riidan osapuolten kannalta tehokkaasti, puolueettomasti ja asiantuntevasti.
3.2. Oikeusturva Suomen oikeusjärjestelmässä
Prosessuaalisista perusoikeuksista keskeisin on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.62 Perustuslain 21.1 § mahdollistaa jokaiselle oikeuden saada oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen päätettäväksi. Sama pykälä edellyttää jokaiselle oikeutta saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Säännös varmistaa EIS 6 artiklan ja KP-sopimuksen 14 artiklan edellyttämän oikeuden oikeudenkäyntiin (access to court) sopimusten tarkoittamissa tilanteissa. Perusoikeutena oikeus kuitenkin kohdistuu ihmisoikeussopimuksia laajemmalle alueelle.63 Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskee kaikkea oikeudenkäyntiä riita-, rikos- ja hallintoasiassa.64
Oikeusturva perusoikeutena sisältää useita osa-oikeuksia: oikeus saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä, oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa, oikeus hakea muutosta, oikeus saada perusteltu päätös ja oikeus tulla kuulluksi sekä seuraavassa luvussa käsiteltävä asian käsittelyn julkisuus.65 Prosessuaalisen tasa-arvoisuuden periaate edellyttää, ettei kumpaakaan
62 Virolainen - Koulu 2012 s. 237.
63 Hallberg 2011 s. 784–788.
64 Virolainen - Koulu 2012 s. 226–227.
65 Hallberg 2011 s. 784.
prosessin vastakkaisista osapuolista aseteta menettelyllisesti toista heikompaan asemaan, vaan osapuolille annetaan samanlaiset mahdollisuudet ajaa asiaansa (equality of arms). Asianosaisen kuulemisen lisäksi oikeudenkäynti on muutenkin järjestettävä osapuolille tasa-arvoisella tavalla.66
Oikeusturvan osa-alueet muodostavat kokonaisuuden, joka ulottuu sekä tuomiovallan että toimeenpanovallan toiminnan arviointiin.67 PL 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen on katsottu tarkoittavan erityisesti ihmisten tasa- arvoisuutta lainkäytössä, eli heidän prosessuaalisen asemansa turvaamista.
Jokaisella tulee olla tosiasiallisesti tasavertaiset oikeuden käyttää lainkäyttöjärjestelmän mahdollisuuksia hyväkseen saamalla asiansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Lisäksi edellytetään tehokasta täytäntöönpanoa.
Muodollisen tuomioistuimeen pääsyn lisäksi vaaditaan, että kaikilla on tosiasialliset mahdollisuudet päästä oikeuksiinsa. Kysymys on lopulta oikeuden saatavuudesta ja saavutettavuudesta.68 Oikeudenkäymiskaaren määräyksissä oikeusturva konkretisoituu sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti.
Oikeusturvatarpeet turvataan kansalaisten välillä sekä tarvittaessa kansalaisen ja yhteiskunnan välillä.
Oikeudenkäymiskaari (4/1734, OK) säätää yleislakina oikeudenkäynnistä yleisissä tuomioistuimissa. Yleiset tuomioistuimet käsittelevät riita, rikos- ja hakemusasioita tuomioistuinprosessin keinoin. Tuomioistuinprosessin oikeusturvaan kuuluvat prosessin oikeudenmukaisuustavoite ja tarkoituksenmukaisuustavoite. Oikeudenmukaisuusvaatimukset liittyvät edellä määriteltyihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteereihin, kun taas käytännöllisinä periaatteina pidetään prosessin varmuutta, nopeutta ja halpuutta. Jaottelusta huolimatta periaatteet kulkevat käsi kädessä, jos prosessissa epäonnistutaan tarkoituksenmukaisuudessa, vaarantaa se myös prosessin oikeudenmukaisuuden.69 Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin alaperiaatteista tuomioistuimia koskevina periaatteina voidaan mainita tuomioistuimen riippumattomuus, puolueettomuus ja tuomarin esteettömyys.
Tuomioistuimen riippumattomuudella varmistetaan, ettei tuomioistuimella ei ole
66 Virolainen - Koulu 2012 s. 126.
67 Koivisto 2013 s. 1034.
68 Virolainen - Koulu 2012 s. 119–121.
69 Linna 2012 s. 14.
asian käsittelyyn mahdollisesti vaikuttavia sidonnaisuuksia ulkopuolisiin tahoihin. Tuomarin puolueettomuudella tarkoitetaan tasapuolisuutta asian asianosaisiin nähden. Tuomarilla ei saa olla omaa etua asiassa tai muuta vastaavaa sidonnaisuutta asianosaisiin tai ratkaistavaan asiaan. Tuomarin esteettömyydestä säädetään OK 13 luvussa. Tuomarin tulee toimia asemassaan ilman ennakkoasennetta.70
Oikeusturva toteutuu myös prosessioikeuden käsittelyperiaatteiden avulla.
Käsittelyperiaatteita ovat välittömyysperiaate, keskitysperiaate ja suullisuusperiaate. Välittömyysperiaate tarkoittaa sitä, että vaatimukset väitteet ja todistusaineisto esitetään tuomarille autenttisesti, suullisesti tai kirjelmällä.
Keskitysperiaatteesta, jossa jo valmistelusta lähtien pyritään tiiviiseen käsittelyrytmiin ja keskitettyyn menettelyyn. Keskitysperiaate ilmentää siten pyrkimystä ajallista yhtäjaksoisuutta menettelyssä. Kolmas käsittelyperiaate on suullisuusperiaate, jonka mukaan asianosaisten tulee istunnossa esittää vaatimuksensa ja väitteensä suullisesti.71 Prosessioikeudellisten periaatteiden lisäksi oikeusturva ilmenee oikeudenkäymiskaareen kirjattuina menettelyä koskevina sääntöinä. Oikeudenkäymiskaareen on kirjattu muun muassa kuulemista, asian kiireelliseksi määräämistä ja päätöksen perustelemista koskeviin lukuja. Lisäksi oikeudenkäymiskaareen on kirjattu jälkikäteistä oikeusturvaa edustava muutoksenhakuoikeus tuomioistuinten ratkaisuihin.
Oikeusturvasta konfliktiteorioissa ja sovittelussa Oikeudenkäynti ja vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun kuuluva sovittelu perustuvat kokonaan eri logiikoille. Molempien perustana on teoreettisesti johdonmukainen ajattelu.
Johdonmukaisen ajattelun tavoitteena on reilun menettelyn tuottama hyvä lopputulos. Kun oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuus varmistuu oikeilla menettelytavoilla, sovittelussa osapuolten oma sitoutuminen tuottaa oikeudenmukaisen tuloksen.72
Riitoja ja konflikteja sekä niiden ratkaisemista koskeva keskustelu on tuonut esiin kaksi erilaisista ideologisista lähtökohdista olevaa, usein toistensa
70 Linna 2012 s. 14–17.
71 Linna 2012 s. 23–24.
72 ks. tarkemmin Ervasti - Nylund 2014 s. 44–45.
vastakohtina esitettyä teoreettista lähestymistapaa.73 Oikeustieteelle ja juristeille tyypillinen legalistinen diskurssi korostaa lain turvaamia oikeuksia, virallisjärjestelmää ja tuomioistuimen merkitystä oikeusturvan takaajana sekä muodollista oikeutta. Legalistisen diskurssin tavoitteena on oikeudenmukainen tai reilu ja laadukas menettelytapa.74 Vaihtoehto- tai sovitteludiskurssille on ominaista korostaa sovinnollisia ratkaisuja, osapuolten määräämisvaltaa konfliktistaan ja informaalisuutta sekä koettua oikeudenmukaisuutta.
Vaihtoehto- ja sovitteludiskurssissa virallinen oikeudenkäyttö nähdään kylmänä ja kovana, joten se ei kykene ratkaisemaan tai käsittelemään riidan takana olevia todellisia ongelmia.75
Molemmissa diskursseissa käytetään osin samoja termejä, kuitenkin eri merkityksissä ja eri tavoin. Legalistisen diskurssin termien käytön taustalla on ajatus oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. Sovitteludiskurssin taustalta hahmottuu keskinäiseen luottamukseen ja kommunikaatioon perustuva reiluus ja menettelyn vapaamuotoisuus.76 Legalistinen diskurssi edellyttää menettelyn olevan myös ulkopuolisten tahojen silmissä reilua. Tilanteessa korostuu ratkaisijan riippumattomuus, säännelty menettely, julkisuus ja ratkaisujen perusteleminen. Olosuhteiden ja kriteerien tulee olla reiluja objektiivisesti tarkastellen, kun sovittelunäkökulmassa menettelyä tarkastellaan subjektiivisesti. Tarkastelun kohteena on ihmisten, erityisesti osapuolten, kokemus menettelyn reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta.77
73 Ervasti 2004 s. 5.
74 Ervasti - Nylund 2014 s. 44.
75 Ibid.
76 Ibid.
77 Tyler 1990 ja Tyler 1997 s. 309-345.
Oikeudenmukaisen menettelyn periaatteita voidaan havainnollistaa seuraavan Ervastin ja Nylundin kaavion avulla:
Oikeudenmukaisen menettelyn periaatteet Taso Oikeudenkäynti Sovittelu
(legalistinen diskurssi) (vaihtoehtodiskurssi) Väliintulija Laillisesti perustettu Osapuolten hyväksymä
Puolueeton ja riippumaton Osapuolten luottamusta nauttiva Menettely Aineellinen totuus Osapuolten intressit
Yhdenvertainen kohtelu Yhdenvertainen kohtelu
Kuuleminen Kommunikaatio
Julkisuus Luottamuksellisuus
Ratkaisujen perusteleminen Konsensus
Lopputulos Lainmukainen ratkaisu Yhteisymmärrykseen perustuva ratkaisu Oikeus hakea muutosta Lopullinen ratkaisu
Kuvio 1 Oikeudenmukaisen menettelyn periaatteet78
Sovittelu eroaa oikeudenkäymiskaaren tuomitsemistoiminnasta ja sovinnon edistämisestä oikeudenkäynnin osana. Sovittelussa osapuolet tuntevat totuuden ja vapaan kommunikaation avulla asiaan saadaan parhaiten selvyys.
Osapuolet ovat itse vastuussa ratkaisuistaan, joten sovittelun oikeusturva toteutuu osapuolten itsemääräämisen kautta. 79
Oikeuden syvärakenteen valossa oikeudenkäyntiä koskevien periaatteiden voidaan nähdä vakiintuneen oikeuden pintatasolle oikeuskulttuurin tasolta.
Vaihtoehtodiskurssin periaatteiden vieraus oikeuden pintatasolla puolestaan osoittaa, ettei sovittelu ole vielä vakiinnuttanut asemaansa oikeuskulttuurin tasolla Suomessa. Toisaalta voidaan ajatella, että vaihtoehtodiskurssin mukanaan tuomat periaatteet ovatkin liikkuneet oikeuskulttuurista (ADR-liike on lähtöisin Yhdysvalloista, joka kuuluu common-law-oikeusjärjestelmään) toiseen vertikaalisesti. Tällöin periaatteet olisivat jo olemassa oikeuskulttuurin tasollakin, mutta heikommin tunnettuina. Tällä perusteella molemmat menettelyt tulisi huomioida tasa- arvoisina menettelyinä.
Hybridimenettely Jos sovittelija ohjaa asiaa sisällöllisesti ja ottaa ratkaisuvaltaa itselleen, päädytään sekajärjestelmään. Sekajärjestelmä eli
78 Ervasti - Nylund 2012 s. 45.
79 Salminen - Ervasti 2015 s. 598.
