Samaistumispintoja – Haastattelututkimus turvallisuuteen vaikuttavista toimintatavoista suomalaisissa underground drag -tapahtumissa

Heini Rasinen Taiteen kandidaatin opinnäytetyö 2020 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Ohjaajat: Riikka Haapalainen ja Henrika Ylirisku Opponentit: Petra Aaltola ja Mirva Paastela Kuvat: Nova Kaspia

Samaistumispintoja

Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi

Taiteen kandidaatin opinnäytteen tiivistelmä Tekijä Heini Rasinen

Työn nimi Samaistumispintoja – Haastattelututkimus turvallisuuteen vaikuttavista toimintata- voista suomalaisissa underground drag -tapahtumissa

Laitos Taiteen laitos

Koulutusohjelma Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma

Vuosi 2020 Sivumäärä 40 Kieli Suomi

Tiivistelmä

Tutkielmani tarkastelee normikriittistä alakulttuuria underground drag turvallisempien tilojen ra- kentajana. Turvallisemman tilan konsepti on oleellinen osa nykydiskurssia feministisessä pedago- giikassa ja pyrin selvittämään tutkielmassa millä tavalla queer-tilojen toimintatapoja turvallisuu- den luomisessa voisi hyödyntää kuvataidekasvatuksessa. Kuvataidekasvatuksen kentällä turvalli- sempaa tilaa on jonkin verran käsitelty viime vuosina ja tämän tutkielman tarkoitus on pitää yllä tuota keskustelua ja tuoda lisää näkökulmia haastattelun keinoin. Dragin, turvallisempien tilojen ja kuvataidekasvatuksen yhteyksiä en ole aiemmin havainnut juuri käsiteltävän alallamme ja koen oleelliseksi havainnoida näiden suhteita toisiinsa.

Näitä suhteita tarkastellakseni lähdin hakemaan vastausta kysymykseen minkälaiset toimintatavat luovat turvallisuutta underground drag -tapahtu-

teeni on lisätä ymmärrystä turvallisuuta luovista toimintamalleista erityisesti queer-yhteisölle suun- natuissa tapahtumissa ja löytää toimintatapoja, joita myös kuvataidekasvatuksessa voidaan hyödyn- tää

Tutkimusstrategiani on laadullinen tutkimus ja hankin aineistoni teemahaastattelulla. Haastattelin yksilöhaastatteluissa kahta under- ground drag -kulttuurin jäsentä. Analysoin aineistoa teemoittelun avulla. Reflektoin aineistostani tekemiäni havaintoja hooksin (2007) osallistavaan pedagogiikkaan, Haggrénin (2018) ajatuksiin ei- sortavista käytännöistä taidekasvatuksessa sekä Heleniuksen (2018) löydöksiin vieraanvaraisuu- desta kulttuuritiloissa. Tutkimusfokukseni kannalta olennaisia aihealueita ovat myös representaatio ja sukupuolen performatiivisuus, joten reflektoin myös Hallin (2009), Butlerin (2007) ja Rossin (2015) teorioihin.

Haastatteluaineistosta kävi ilmi, että tärkeintä turvallisuuden luomisessa on yhteisöllisyys. Turval- lisemman tilan periaatteet ovat aktiivisesti läsnä jo tapahtuman tiedotuksessa. Oleellista on pyrkiä esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Keinoja tähän ovat esimerkiksi läpinäkyvyys tiedottami- sessa, pääsylippujen alhainen hinta ja sukupuolineutraalius kielenkäytössä ja fyysisissä tiloissa.

Myös sisältövaroitusten käyttäminen lisää turvallisuutta. Turvahenkilöt madaltavat kynnystä tur- vattomaan käytökseen puuttumiseen. Kehojen ja sukupuolen monimuotoisuuden läsnäolo ja itse- määrittelyyn perustuva representaatio purkavat sukupuolibinääri- ja kehonormeja ja luovat sa- maistumispintaa mahdollisimman monelle ja luovat turvallisuutta. Samaistumista mahdollistaa myös esitysten kriittinen kuratointi: kumpikin haastateltava näkee underground dragin poliittisena ja normikriittisenä ja näkee sen kritisoivan sortavia rakenteita niiden ylläpitämisen sijaan. Näen kuvataidekasvatuksen voivan omaksua underground dragin arvomaailmaa ja toimintatapoja luo- dakseen ei-sortavaa pedagogiikkaa.

Avainsanat turvallisemmat tilat, ei-sortavat käytännöt, normikriittisyys, drag, queer, saavutetta- vuus, teemahaastattelu

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 Teoria, käsitteet ja aiempi tutkimus aiheesta 2.1 Underground drag

2.2 Sukupuolen performatiivisuus ja queer-teoria 2.3 Representaatio

2.4 Kriittinen, feministinen ja osallistava pedagogiikka

2.5 Aiempi tutkimus turvallisemmista tiloista kuvataidekasvatuksen kentällä ja ei-sortavat käytännöt taidekasvatuksessa

3 Menetelmät

3.1 Tutkimusstrategia – Laadullinen tutkimus

3.2 Teemahaastattelu, teemoittelu ja tutkimusetiikka

4 Turvallisuuteen vaikuttavat toimintatavat underground drag -tapahtumissa 4.1 Turvallisemman tilan periaatteet ja yhteisöllisyys

4.2 Esteettömyys ja saavutettavuus 4.3 Kuratointi ja sisältövaroitukset 4.4 Monimuotoisuus ja itsemäärittely

5 Pohdintaa ja tutkielman luotettavuuden arviointia, aihe suhteessa kuvataiteen käytäntöihin

Painetut lähteet

Verkko-, audio- ja audiovisuaaliset lähteet Luku-, kuuntelu- ja katselusuosituksia

Liite 1: Haastattelurungot

1 Johdanto

Sisältövaroitukset: viittauksia naisvihaan, transfobiaan ja cisheteronormatiivisuuteen

Tämän työn ajatusprosessi alkoi oikeastaan jo vuosia sitten, kun tein kuvataiteen lukiodiplomia.

Tarkkaa aihetta en muista, mutta käsittelin työssä omaa suhdettani sukupuoleen niin konseptina kuin omakohtaisena kokemuksena. Suhteeni siihen on ollut kompleksinen lapsesta saakka, ja vasta aikuisena minulle on kunnolla valjennut tämän johtuvan ympäröivän maailman normatiivisuudesta ja puutteellisesta representaatiosta. Jatkuva kohdatuksi tulematta jääminen kaikkialla – kielessä,

mediassa, organisaatioissa, ja sittemmin jopa monissa queer-tiloissa¹ – on saanut aikaan olon, että olen olemassa väärin, enkä kuulu mihinkään.

Muistan yläkouluikäisenä kiinnostuneeni dragista ja ehdin jo hetkeksi innostua, että tässä on keinoni kääntää sukupuolen aiheuttama tuskastelu leikiksi. Löysin termejä², joilla viitataan muiden kuin miesten tekemään dragiin, mutta en kuitenkaan nähnyt missään kuvattavan muiden kuin cis-miesten³ tekemää dragia – paitsi korkeintaan naisiksi oletettujen henkilöiden tekemää maskuliinista dragia, enkä tuntenut voivani samaistua siihen sen enempää. Koin, ettei tämäkään ole minua varten. Sain tähän vahvistusta vuosien ajan mediassa sekä erilaisissa tiloissa ja tapahtumissa, vaikka samalla varovasti kokeilin dragia itsekseni tai valikoidussa seurassa. Sittemmin opin, että länsimainen drag- kulttuuri on pitkälti sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten luomaa, joten portinvartijuus muita kuin cis-miehiä kohtaan tuntui tyrmistyttävältä.

Etsittyäni paikkaani vuosia erilaisista tapahtumista, joissa oleellista oli näyttävä pukeutuminen ja visuaalisuus, löysin tieni Drag Me To HEL-iltaan. Tämä oli ensimmäinen paikka, jossa minulle alkoi valjeta, että Suomesta löytyy kaikki sukupuolet huomioonottavaa dragia ja tunsin ensimmäistä kertaa voivani samaistua. Menin tapahtumaan ultrafeminiinisessädragissa ja tunsin riemua, kun omat tuttavani ja ystäväni eivät aluksi tunnistaneet minua. Pikkuhiljaa aloin löytää itseni yhä useammin underground drag -tapahtumien yleisöstä.

Underground drag -tapahtumat olivat ensimmäisiä tiloja, joissa koin olevani turvassa. Vasta niissä sain olla paikalla selittelemättä itseäni ja pystyin luottamaan, ettei kukaan katso tai koske väärällä tavalla ja pyytämättä. Lavalla kaiken näköiset ja kokoiset esiintyjät ovat tervetulleita ottamaan tilaa ja vastaanottamaan suosionosoituksia. Tapahtumissa ei tarvitse pelätä, että lavalla haettaisiin

1 Käytän sanaa queer viitatessani ihmisiin, jotka ovat mitä tahansa muuta kuin cis-sukupuolisia ja heteroseksuaalisia ja heteroromanttisia. Sanan queer käyttöä, viitatessa muihin ihmisiin kuin omaan itseensä, kaikki eivät näe ongelmattomana sen historian takia (ks. Higgins 2016. elektr.) ja koska kaikki muut kuin heterot tai transsukupuoliset eivät koe itseään queer-ihmiseksi. Pidän sanaa

käyttökelpoisempana kuin kirjainjonoa LGBTQIA+ joka laittaa eri queer-ihmiset järjestykseen ja koska kirjainjonosta tiputetaan usein pois muut kuin lesbot, homot, biseksuaalit ja transsukupuoliset ihmiset.

Pidän lyhenteitä myös kielellisesti saavuttamattomina ja hämäävinä – olen havainnut kuinka aseksuaalisiin ja/tai aromanttisiin ihmisiin viittaavan A-kirjaimen jotkut ovat olettaneet tarkoittavan sanaa ally, liittolainen. Queer on erittäin tärkeä termi kuvaamaan itseäni ja olen ehdottomasti halunnut ottaa sen takaisin (ks. Moreno 2016. elektr.).

2 Opin myöhemmin, että termit kuten faux queen ja bio queen ovat naisvihaisia, transfobisia ja kaikella tapaa loukkaavia, eikä niitä tulisi käyttää viitatessa sen enempää itseensä kuin muihinkaan.

3 “Henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset”. Setan ry:n

Sateenkaarisanasto, Päivitetty viimeksi 29.1.2020. elektr.

huumoriarvoa heikommassa asemassa olevien kustannuksella. Sortavat rakenteet saattavat olla jotain, mitä käsitellään esityksissä, mutta niistä kärsiviä ei pilkata.

Sain sysäyksen tämän tutkielman tekemiseksi, kun eräs maailmankuulu drag-artisti antoi ristiriitaisia lausuntoja keväällä 2018: hän julisti miesten tekemän dragin kritisoivan miesvaltaista kulttuuria, mutta sanoi samalla, että vain miesten tulisi tehdä dragia. Samoihin aikoihin Suomessa eräät

valtavirtayleisölle dragia tuottavat henkilöt arvostelivat julkisesti underground drag -kulttuuria siksi, ettei sitä tehty heidän hyväksymällään tavalla ja toteutettu keskiluokkaisissa tiloissa. Halusin tehdä jotain puolustaakseni tätä alakulttuuria, sen tekijöitä ja vaalijoita. Päätin ottaa aiheen käsittelyyn opinnäytteessäni, vaikka en ollut täysin varma millä kysymyksillä lähestyisin sitä. Tiesin vain, että halusin saada underground dragia arvostavia ääniä kuuluviin myös kuvataidekasvatuksen kentällä ja akateemisessa maailmassa, ja aloin etsiä kentän toimijoita haastatteluihin. Luvussa 3.2 avaan tätä prosessia tarkemmin.

Mielessäni pyöri teemoja, joiden näin olevan relevantteja niin taidekasvatuksessa kuin underground drag -tapahtumien luomisen kannalta. Vielä aineiston keräämisenkään aikana tutkimuskysymykseni ei ollut selvä. Luotin aineiston johdattelevan minut oikeiden kysymysten äärelle analysoidessani sitä, ja niin kävi. Käydessäni läpi haastatteluita, aloin kiinnostua yhä enemmän näiden tapahtumien

turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja aloin pohtia, mitä kaikkea kuvataidekasvatus voisi oppia itse underground dragista, ja näiden tapahtumien käytännöistä luoda turvaa. Tutkimuskysymyksekseni muodostui: minkälaiset toimintatavat luovat turvallisuutta underground drag -tapahtumissa?

Käytän tässä tutkielmassa sanaparia underground drag – tällä nimellä olen tähän kulttuuriin tutustunut, ja samalla rajaan tutkielmani tarkastelualuetta. Tiedostan, että kieli muuttuu, ja jo tällä hetkellä kyseinen etuliite ei ole kaikille niille drag-taiteilijoille mieluisa, joihin tuon alakulttuurin kautta olen tutustunut.⁴ Rajaan aiheeni koskemaan pelkästään Suomen underground-drag -kulttuuria.

Palaan käsitteen esittelyyn luvussa 2.1.

Tutkielmassani pyrin aktiivisesti käyttämään mahdollisimman huomioonottavaa kieltä, mutta ymmärrän, ettei tässä voi täysin onnistua.⁵ Kieli muuttuu nopeasti, ja vaikka jonkin termin intentio olisi hyvä, ei voi olettaa kaikkien yksilöiden kokevan sitä samalla tavalla. Huomasin tutkielmaa työstäessäni, että toisaalta taas Suomen kieli tuntuu muuttuvan liian hitaasti ja joistain ilmiöistä on

4 Olen nähnyt tähän alakulttuuriin kuuluvien ihmisten käymissä diskursseissa käytettävän myös termiä queer drag viitatessa samankaltaiseen dragiin, kuin mistä tässä tutkielmassa käytän termiä

underground drag. Näissä diskursseissa ja tekemissäni haastatteluissa on noussut pohdintaa ja kyseenalaistusta siitä, onko etuliite tarpeellinen. Koen tässä yhteydessä tuon nimityksen hyödylliseksi työkaluksi.

5 Käsitykseni perustuu diskursseihin, joita seuraan muun muassa sosiaalisessa mediassa

sovelluksessa Instagram, sillä kyseisessä sovelluksessa keskustelu on reaaliaikaista. Jos nojaisin tietoani pelkästään esimerkiksi kirjallisuuteen, siinä olisi aina viive, ja tieto olisi voinut ehtiä muuttua lauseen kirjoittamisesta sen julkaisemiseen mennessä. En tarkoita, että kaikki tietoni perustuisi Instagramissa seuraamieni aktivistien ja muiden henkilöiden päivityksiin, vaan kyseinen alusta ohjaa kuuntelemaan tiettyjä podcasteja, katsomaan tiettyjä videoita tai tiedottaa esimerkiksi

keskustelutilaisuuksista ja mielenosoituksista, joiden koen myös olevan tärkeitä oppimispaikkoja.

Katson ja kuuntelen mahdollisimman paljon erilaisista taustoista ja erilaisissa tilanteissa elävien ihmisten tuottamaa sisältöä, välttäen kuuntelemasta ainoastaan samankaltaisessa positiossa itseni kanssa olevia ihmisiä. Pyrin päivittämään tietojani jatkuvasti.

vaikeampaa puhua suomeksi.⁶ Kuten johdannon alussa kuvailin, kieli luo todellisuutta ja sanojen puuttuminen on tapa osoittaa, kenellä ja millä esimerkiksi patriarkaatti ei näe olevan väliä. Pyrin välttämään liian abstraktilla tasolla olevaa kieltä, jotta teksti olisi paremmin saavutettavaa, ja

alaviitteissä avaan vierasperäisiä tai abstrakteja käsitteitä, jos en tee niin leipätekstissä. Olen pyrkinyt tekemään päätöksiä fonttiin ja taittoon liittyen niin, että teksti olisi helppolukuista mahdollisimman monelle.

Koska kyseessä on visuaalisen kulttuurin ilmiö, koen kuvat oleelliseksi osaksi tätä tutkielmaa. Halusin käyttää ystäväni Nova Kaspian ottamia valokuvia, sillä sen lisäksi, että hän on taitava valokuvaaja, hän on myös osa underground drag -skeneä⁷. Kuvat antavat katsauksen kulttuurin sisälle sellaiselle, jolle se on tuntematon. Ne valaisevat sitä, millaisissa puitteissa tapahtumia järjestetään ja minkä tyyppistä visuaalista materiaalia niissä on. Kuvat eivät siis ole tämän tutkielman aineistoa. Olen kysynyt luvan kuvien käyttämiseen niissä esiintyviltä henkilöiltä.

Tutkielman luvussa 2 esittelen teoreettisen viitekehyksen, jota työssäni hyödynnän, sekä avaan käsitteitä, joita tutkielmassa käytän. Luvussa 3 esittelen tutkimusstrategian sekä millaisia tutkimusmenetelmiä käytän ja millainen tutkimusetiikkani on. Luvussa 4 käyn läpi haastattelun analyysia ja avaan minkälaisia turvallisuuden muodostumiseen vaikuttavia toimintatapoja aineistosta nousi esiin. Viimeinen luku on omistettu tutkielman luotettavuuden arvioimiseen sekä pohdintaan aiheen suhtautumisesta kuvataidekasvatuksen käytäntöihin.

Törmäsin akateemisissakin teksteissä kerta toisensa jälkeen binääriseen⁸, stereotyyppiseen

käsitykseen dragista.⁹ Pyrkimykseni on tällä tutkielmalla tuoda cisnormatiivisuuden kyseenalaistavaa tulokulmaa sekä normikriittisyyttä diskurssiin dragista akateemisella kentällä. Tavoitteeni on tehdä osani, jotta taidekasvatus tulisi normikriittisemmäksi, queer-positiivisemmaksi,

huomioonottavammaksi ja turvallisemmaksi. Pyrin näyttämään, miksi ja millä tavoin taidekasvatuksen tulisi ottaa oppia underground dragista turvallisempien tilojen rakentajana.

Sisältövaroitukset päättyvät tähän.

6 Lisää pohdintaa kielen rajallisuudesta ja etenkin suomen kielen puutteellisuudesta voi lukea Koko Hubaran Ruskeat Tytöt -kirjasta (2017), sekä Hubaran ja Partasen esipuheessa Roxane Gayn kirjassa Bad Feminist (2017, 7–9).

7 Skene viittaa erilaisiin alakulttuureihin tai sosiaalisiin ryhmiin. “Skenen muodostaa joukko samanhenkisiä ihmisiä, joilla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita sekä asiantuntemusta ja

vaikutusvaltaa omalla alallaan. Skeneen voi kuulua niin alan ammattilaisia kuin harrastelijoita. Kaikki eivät välttämättä tunne toisiaan, joten kyse on pikemminkin sosiaalisista verkostoista kuin tiiviistä ryhmistä.” Paananen 2011. elektr.

8 “Binäärinen eli kaksijakoinen sukupuolikäsitys tarkoittaa ajattelutapaa, jossa sukupuolia katsotaan olevan vain kaksi, naiset ja miehet.” THL. 3.9.2020. Tasa-arvosanasto. elektr.

9 esim. Butler 2006; hooks 1996, Reel to Real.

2 Teoria, käsitteet ja aiempi tutkimus aiheesta

Esittelen tässä luvussa tutkielmani teoriapohjaa, aiempaa tutkimusta turvallisemmista tiloista kuvataidekasvatuksen kontekstissa, sekä avaan käyttämiäni käsitteitä. Ensimmäisessä alaluvussa kartoitan underground dragin syntyperää Suomessa, etsin sille määritelmää ja kuvailen kyseistä alakulttuuria pääpiirteissään.

Alaluvussa 2.2. esittelen Stuart Hallin (2009) teoriaa representaatiosta, jotta käsite tulisi lukijalle tutuksi. Representaatio näyttäytyy underground dragissa keskeisenä teemana, jonka tarkastelussa tukeudun Halliin. Alaluvussa avaan 2.3 Judith Butlerin (2006) teoriaa sukupuolen

performatiivisuudesta, sillä näen teorian olevan merkittävä osa normikriittistä queer-teoriaa, ja koen käsitteen ymmärtämisen auttavan hahmottamaan paremmin dragia koskevia diskursseja. Käytän tukena käsitteiden avaamisessa Leena-Maija Rossin teosta Muuttuva Sukupuoli (2015) ja reflektoin aineistoa myös hänen ajatuksiinsa representaatiosta ja sukupuolen performatiivisuudesta.

Alaluvussa 2.4 taustoitan feminististä, kriittistä ja osallistavaa pedagogiikkaa, pohjana bell hooksin¹⁰ kasvatusfilosofia hänen teoksessaan Vapauttava kasvatus (2007) sekä Larissa Haggrénin ei-sortavia käytäntöjä taidekasvatuksessa tarkastelevaa tekstiä, joka on osa queer- ja feministiteoriaan

pohjautuvaa Aalto-yliopiston julkaisua Feminism and Queer in Art Education (toim. Tiina Pusa ja Anniina Suominen, 2018). Päätän luvun katsaukseen Venla Heleniuksen maisterityöhön Ole kuin kotonasi – essee kulttuuritilan vieraanvaraisuudesta (2018). Tarkastelen näiden pedagogisten teorioiden ja tekstien kautta sekä kuvataidekasvatuksessa että underground dragissa keskeisenä pitämiäni teemoja ja näiden yhteyksiä.

Kuvaan kussakin teoriaa käsittelevässä alaluvussa, kuinka tekstit ovat vaikuttaneet tutkielman taustalla ja kuinka ne linkittyvät tähän tutkielmaan, sekä kuinka teoriat tukevat toisiaan.

10 hooks on päättänyt olla kirjoittamatta nimeään isolla alkukirjaimella, jotta huomio tarkentuisi hänen työhönsä ja hänen ideoihinsa, eikä hänen nimeensä ja persoonallisuuteensa. Quintana 2010. elektr.

2.1 Underground drag

Underground drag, ja drag¹¹ yleensäkin, on subjektiivinen käsite, eikä sitä voi tarkasti määritellä.¹² Tässä tutkielmassa tarkoitan sillä queerfeminististä, normikriittistä alakulttuuria, joka toivottaa tervetulleeksi dragia tekemään kaiken sukupuoliset, kokoiset, näköiset ja taustaiset henkilöt.¹³ Näen drag-taiteilijapariskunnan Lola Vanillan ja Lamey Crackhousen luoneen pohjan alakulttuurille Suomessa tapahtumallaan Drag Me To HEL (2009 –), sekä Lolan drag-kurssilla School Of Vanilla (2014 –).¹⁴

Lola kertoo Voima-lehden (2019) haastattelussa Drag Me To HELin syntyneen hänen huomattuaan, ettei ollut ainoa, jota kiinnosti dragiin liittyvä kehollisuus ja seksuaalisuudella leikkiminen

normittuneen, komediallisen look-a-like -dragin sijasta, sekä halusta luoda vapaampi foorumi dragin tekemiseen.¹⁵ Aktivisti Javiera Marchant Aedon (2018) blogijulkaisussa Lola kertoo School Of Vanillan syntyneen “tarpeesta rohkaista, herätellä, haastaa ja monipuolistaa kotimaista drag-skeneä.”¹⁶

Underground dragia käsittelevässä artikkelissa toimittaja Janne Siironen (2019) luonnehtii sitä

“esteettömyyden ja osallistamisen puolesta liputtavaksi elinvoimaiseksi alakulttuuriksi” ja kuvailee, että “underground drag haluaa haastaa klassisen dragin vanhentuneet roolit.¹⁷ Aktivisti Javiera Marchant Aedo näkee samoin, ja kirjoittaa underground dragin rikkovan stereotypian, että vain mies voi tehdä dragia, ja että drag olisi naisen esittämistä. Tyypillistä on myös, että taiteilijat eivät imitoi tunnistettavia populäärikulttuurin henkilöitä, ja että taiteilija saattaa jopa esittää joka tapahtumassa eri hahmoa. Hän kertoo eri lähtökohdat huomioonottavalla feminismillä olevan tärkeä rooli tässä

alakulttuurissa. Blogijulkaisussaan hän haastattelee alakulttuuriin kuuluvia taiteilijoita, ja he luonnehtivat poliittisuuden ja stereotypioiden rikkomisen olevan oleellinen osa underground dragia.

Yksi haastateltavista, Viha Piirakka Seita-Nilla luonnehtii, että “loukkaavalla dragilla ei ole paikkaa tässä yhteisössä – se ei ole dragia minun silmissäni.” Toinen haastateltavista, Hyperfemme, painottaa esiintyjän vastuuta siitä, millaista todellisuutta hän tuottaa.¹⁸ Voiman kolumnissa koomikko Jamie MacDonald (2018) näkee yhteisöllisyyden olevan tapahtumien luomisen keskiössä, ja että tyypillistä niille on vaatimattomuus puitteiden suhteen.¹⁹

Lisää underground dragin määrittelystä luvun 4 alaluvuissa, jossa nostan aineistossa esiin tulleita pohdintoja sen määritelmästä.

11 Opinnäytetyön rajallisen sivumäärän vuoksi en tässä tutkielmassa perehdy dragin historiaan, mutta kehotan asiasta kiinnostuneen lukijan tutustumaan Harlemin renessanssiin, underground ballroom - kulttuuriin, vogue- ja club kid -kulttuuriin. Ks. Goodman 2019; Spectrum News Staff 2020. elektr.

12 The Boulet Brothers’ Dragula Season 3, episode 1. elektr.

13 Viittaan tässä tutkielmassa tapahtumiin, jotka eivät välttämättä viittaa itseensä sanalla underground drag, mutta joiden itse katson elävän tässä alakulttuurissa tai ainakin sen lähimaastossa. Toivon, ettei luokitteluni häiritse tai loukkaa ketään. Teen näin erottaakseni, etten puhu valtavirta-dragista, jossa usein on sortavia rakenteita ylläpitäviä piirteitä.

14 Näen seuraavien klubien ja kollektiivien vaikuttaneen ja vaikuttavan Suomen vaihtoehtoisen drag- kulttuurin kaanoniin ja suosittelen lukijaa tutustumaan esimerkiksi näihin: Plastic Pony (1990-luku), Club La Persé (2005 –), Tatu V:n Drag Attack (2007 –).

15 Siironen 2019, 19 – 20.

16 Marchant Aedo 2018. elektr.

17 Siironen 2019, 19 – 21.

18 Marchant Aedo 2018. elektr.

19 MacDonald, suom. Tamminen 2018, 11.

Lace Gunn esiintymässä tapahtumassa Feline Fatale 27.4.2019. Kuva: Nova Kaspia

Angel esiintymässä tapahtumassa Conspiracy Drag vol 2:

Magical Beings 4.9.2020. Kuva: Nova Kaspia

2.2 Sukupuolen performatiivisuus ja queer-tutkimus

Koska drag usein leikittelee sukupuolella, ja etenkin underground drag myös sukupuolettomuudella tai kokonaan sukupuolesta irtautumisella, ja koska sukupuolen ilmaisu on usein dragissa vahvasti läsnä, en voi ohittaa kolmannen aallon feministiteoreetikon ja -filosofin Judith Butlerin (2006) teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta²⁰ tämän tutkielman teoriapohjassa. Butler esitteli 90-luvun alussa ilmestyneessä teoksessaan Gender Trouble²¹ teoriansa sukupuolen rakentumisesta alati toistuvin teoin – queer- ja sukupuolentutkija Leena-Maija Rossi on kääntänyt nämä termiksi toistoteko²². Käytin Butlerin alkuperäiskielisen teoksen tulkitsemisen tukena Rossin teosta Muuttuva sukupuoli (2015), sillä koin sekä Butlerin alkuperäisen tekstin, että Rossin ja Tuija Pulkkisen suomennoksen Hankala sukupuoli (2006) vaikeasti saavutettavaksi hyvin akateemisen kielenkäytön sekä monimutkaisten lauserakenteiden takia. Näen Butlerin teorian olevan vahva osa queer-tutkimuksen kaanonia, ja sitä kautta keskeinen teoreettiselle keskustelulle, johon tämä tutkielma osallistuu. Rossi tiivistää queer- tutkimuksen viittaavan yhdysvaltalaissyntyiseen normikriittiseen sukupuolten ja seksuaalisuuksien tutkimukseen.²³

Dragia käsittelevässä tekstissä on oleellista puhua niin sanasta performatiivisuus kuin performanssi, joiden harhaanjohtavaa ja keskenään sekoittavaa käyttöä Rossi ruotii teoksessaan.²⁴ Hän kuvaa yksinkertaistetusti performatiivisuuden perustuvan toistamiseen ja jatkuvuuteen, kun taas performanssi ei tarvitse toistoa toimiakseen.²⁵ Näen molempien olevan osa dragia; drag on performanssi, joka potentiaalisesti leikittelee performatiivisuudella.

20 Sanaa performatiivinen käytetään muissa yhteyksissä, etenkin englanninkielisissä diskursseissa, kuvaamaan eri asiaa, kuten performatiivinen aktivismi (ks. Kelley 2020) ja performatiivinen liittolaisuus (ks. Jezebel, 2020).Tässä tutkielmassa käyttäessäni sanaa performatiivisuus, viittaan Butlerin

teoriaan ja siihen, miten hän käyttää sanaa.

21 Pidän teosta osittain vanhentuneena. Teoksen perusteella Butlerin käsitys dragista on “naista imitoiva”, enkä jaa tätä käsitystä hänen kanssaan. En ole perehtynyt siihen, onko hänen käsityksenä muuttunut teoksen kirjoittamisen jälkeen.

22 Rossi 2015, 28; Butler 2006, 34.

23 Rossi 2015, 9.

24 Rossi kirjoittaa tuntevansa epämukavuutta, kun taiteilijat luonnehtivat teoksiaan performatiivisiksi tarkoittaessaan, että esiintyvät kameralle tai yleisölle (29 – 30). Itse tunnen epämukavuutta jargonin saavuttamattomuudesta, kun kuvaava ja käyttökelpoinen sana omitaan akateemiseen kieleen, spesifiin käyttötarkoitukseen.

25 Rossi 2015, 29 – 30.

Natasha Kyle esiintymässä tapahtumassa Conspiracy Drag vol 2: Magical Beings 4.9.2020. Kuva: Nova Kaspia

Tulkitsen Butlerin teorian niin, että sukupuolia on yhtä monta kuin on ihmisiä. Tästäkään syystä ei ole mahdollista “pukeutua naiseksi” tai “pukeutua mieheksi”, kuten monissa diskursseissa dragia on vanhanaikaisesti tapana kuvailla, koska ei ole olemassa vain yhtä tapaa olla jotain sukupuolta, eivätkä tietyt vaatteet, meikit, hiukset tai ominaisuudet kuulu tietylle sukupuolelle. Dragissa, ja tietysti myös siviilielämässä, on mahdollista esittää sitä, miten nais- tai miessukupuolta stereotyyppisesti ja normatiivisesti toistetaan– ja yhtä lailla on mahdollista silittää näitä normeja vastakarvaan.

Feminiinisyyden tai maskuliinisuuden, tai minkään muidenkaan ominaisuuksien, ilmentäminen ei myöskään anna ulkopuoliselle oikeutta määritellä toisen ihmisen sukupuolta.

2.3 Representaatio

Kun päätin tehdä underground drag -kulttuuria käsittelevän opinnäytetyön, minulle oli ilmiselvää, että representaation käsite tulisi nostaa esiin. Näen underground dragin vahvana normeista poikkeavaa kuvastoa tuottavana ja siten käsitystämme todellisuudesta muokkaavana tekijänä. Englannin kielen verbi represent kääntyy suomeksi kuvata, edustaa – tämä tieto voi helpottaa representaatio-termin ymmärtämistä.

Kulttuurintutkija Stuart Hall luokittelee määritelmiä representaatiosta esipuheessaan ja artikkelissaan The Work of Representation toimittamassaan julkaisussa Representation – Cultural Representations and Signifying Practices (2009). Hän keskittyy paljolti kielen ja puheen asemaan merkityksen tuottajana.²⁶ Tämän tutkielman teoriapohjassa keskityn konstruktionistiseen käsitykseen representaatiosta. Käytin myös Hallin tekstin tulkitsemisen tukena Rossin tekstiä. Rossi (2015) tiivistää Hallin ajatuksen representaatiosta tarkoittavan keskeistä rakentavaa ja tuottavaa osaa

todellisuutta. Representaatio on ilmiö, joka “mahdollistaa todellisuuden ymmärtämisen ja jakamisen, kommunikaation ja tulkinnan”.²⁷ Hall luonnehtii representaation olevan oleellinen osa prosessia, jossa merkitystä tuotetaan ja vaihdetaan kulttuurin jäsenten välillä, tästä Rossi käyttää ytimekkäästi termiä merkitysprosessi.²⁸ Tulkitsen representaation olevan työkalu, jolla ihmisen maailmankuvaan voi vaikuttaa – sitä voi kaventaa, laajentaa, pitää yllä tai muuttaa sen mukaan, miten jotain tai jotakuta kuvataan. Kuvastolta tulee kysyä mitä tai ketä kuvataan tai edustetaan ja miten.²⁹ Tulee kiinnittää huomiota myös siihen, kuka on valinnut, ketä representoidaan ja millä tavalla, ja ketä jätetään

representoimatta.³⁰ Näen, että representaatiolla ja siihen liittyvillä kysymyksillä on tärkeä toimenkuva yhtä lailla underground dragissa kuin taidekasvatuksessa. Niin kuvaston tuottajilla (esim. kuva- tai drag-taiteilijoilla) kuin kuvastoa valitsevilla (esim. kuvataideopettajalla, tapahtuman järjestäjillä) on

26 Hall 2009, 13 – 74.

27 Rossi 2015, 80; Hall 2009, 25.

28 Hall 2009, 15; Rossi 2015, 83.

29 Roxane Gay kritisoi stereotyyppiseen representaatioon tyytymistä populaarikulttuurissa kirjassaan Bad Feminist 2017, 255-259. Marginalisoitujen ihmisten roolittaminen esimerkiksi elokuviin ei

itsessään vielä riitä takaamaan, että heitä kuvattaisiin yhtä samaistuttavasti ja moniulotteisesti kuin ei- marginalisoituja hahmoja.

30 Sofie Hagen kuvailee kirjassaan Happy Fat: Taking Up Space in a World That Wants to Shrink You (2019) viestinnän professori George Gerbnerin käsitettä symbolic annihilation (“symbolinen

hävittäminen”, termille ei ole vakiintunutta suomennosta), joka karkeasti tarkoittaa representaation puuttumista. Hagen kertoo myös kuinka sosiologi Gaye Tuchman on jatkanut teoriaa: ilmiössä ei ole kyse vain representaation puuttumisesta, vaan myös syrjittyjen ihmisryhmien vähäpätöiseksi ja naurunalaiseksi saattamisesta. Representaation puuttuminen tai stereotyyppiset representaatiot ovat aktiivisia tapoja pitää valtaa vain tietynlaisilla ihmisryhmillä (kuten miehet, valkoiset, cis-sukupuoliset ja heteroseksuaalit ihmiset) ja viestittää kaikille muille: teillä ei ole väliä.

vastuu pitää huolta, että he eivät vain toista vakiintuneita käsityksiä, eli pidä yllä normeja ja

syrjittyihin ihmisryhmiin kohdistuvia stereotypioita. Tästä aiheesta kirjoitan lisää luvuissa 2.5, 4.1 ja 4.3.

Rossi toteaa, että “ -- vakiintuneiden merkitysten saattaminen liikkeeseen, asioiden

merkityksellistäminen uudelleen, on poliittinen teko.”³¹ Underground drag toimii juuri näin: se voi kyseenalaistaa cisheteronormatiivisessa ja kehonormien kyllästämässä yhteiskunnassa totuttuja käsityksiä siitä mitä esimerkiksi drag itse, sukupuoli tai kauneus on, ja voi näin laajentaa katsojan käsitystä näistä asioista eli muokata hänen todellisuuttaan. Osa underground dragin poliittisuudesta syntyy tästä asioille uuden merkityksen antamisesta.

Rossi yhdistää Hallin ja Butlerin teorioita kuvaillessaan representaation ja performatiivisuuden merkitysten kietoutuvan yhteen tämänhetkisessä kulttuuritutkimuksessa. Niissä niin kuvallisten kuin kielellisten representaatioiden voidaan mieltää olevan “asioita aikaansaavia toistotekoja” eli

performatiiveja. ³² Tiivistetysti Hallin ja Rossin ajatukset voi esittää näin: kuvasto ja kieli tuottavat ja ylläpitävät todellisuutta.

2.4 Feministinen, kriittinen ja osallistava pedagogiikka

Kerron tässä luvussa bell hooksin (2007) pedagogisista näkemyksistä hänen kirjassaan Vapauttava kasvatus, jotka pyrkivät luomaan luokkahuoneista, oppilaitoksista ja koulutusorganisaatioista turvallisempia, tiedostavia, yhteisöllisiä ja normikriittisiä tiloja. Näen tällä olevan yhtymäkohtia tutkielmani aihepiiriin, sillä tarkasteluni kohteena ovat yhteiset tilat, jonkalaisia myös luokkahuoneet ja koulut ovat. Katson näiden pedagogisten suuntausten parhaiten tukevan sitä, että luokkahuoneista kehitetään turvallisempia tiloja. Tulkitsen kasvatusfilosofian takana olevan samanlaista ajattelua, kuin mitä underground drag -tapahtumien järjestämisessä on.

Niin feministinen, kriittinen kuin osallistava pedagogiikka kehottavat opettajaa tunnistamaan ja myöntämään oman valta-asemansa, ja käyttämään sitä rakentavasti työssään. Ne kehottavat niin opettajaa kuin opiskelijaa tunnistamaan omaan asemaansa vaikuttavat etuoikeudet. Ne opettavat suhtautumaan kriittisesti siihen, kuinka koulutusympäristöt ja tiloissa käytävä vuorovaikutus perustuu keskiluokkaisiin arvoihin ja oletukseen keskiluokkaisuudesta.³³ Hooksin kehittämässä osallistavassa pedagogiikassa opetus on opettajan ja oppilaiden yhteistyötä.³⁴ Opettamisen ytimessä on pelkän tiedon jakamisen sijaan oppilaiden älylliseen ja henkiseen kasvuun osallistuminen, oppilaan

kohtaaminen yksilönä sekä hänen sielunsa hoitaminen ja kunnioittaminen. Hooks näkee tämän olevan välttämätöntä, jotta olosuhteet oppimiseen olisivat suotuisat.³⁵ Opettajan tulee pyrkiä opettamisellaan valtauttamaan oppilaita.³⁶ Tulkitsen tämän liittyvän itsemäärittelyn tärkeyteen, joka kytkeytyy niin ei- sortavaan pedagogiikkaan, josta kirjoitan luvussa 2.5, kuin laajemmin turvallisempien tilojen

luomiseen. Palaan aiheen äärelle luvussa 4.4 ja 5.

31 Rossi 2015, 73.

32 Rossi 2015, 77.

33 hooks 2007, 274 – 275.

34 Vuorikoski ja Rekola 2007, 21.

35 hooks 2007, 41.

36 hooks 2007, 44.

Kuten Vuorikoski ja Rekola (2007) kuvailevat teoksen suomennoksen johdannossa, hooks on

“vapauttanut itsensä akateemisen maailman vakiintuneista käytännöistä” ja kirjoittaa kansantajuisesti, mitä hän perustelee “pyrkimyksellä murtaa tiedemaailman ja muun maailman välistä etäisyyttä”, sekä sillä, että “hän kirjoittaa akateemista yleisöä laajemmalle yleisölle”. ³⁷ Olen esteettömyyden ja

saavutettavuuden näkökulmasta kiinnostunut hooksin tavasta menetellä teksteissään, sillä koen itsekin akateemiset tekstit vaikeatajuisiksi ja siksi elitistisiksi ja ableistisiksi. Hän on “vapauttanut itsensä”

myös lähdemerkinnöistä ja -luetteloista³⁸, jonka toisaalta näen vähentävän saavutettavuutta, sillä lukijan on hankala löytää siteerattuja teoksia ja artikkeleita, ja erottaa, mikä on hooksin omaa ajattelua ja mikä jonkun toisen. Näen tämän myös valkoista patriarkaattia vastustavana tekona, sillä näissä rakenteissa useat akateemiset säännöt on laadittu.

2.5 Aiempi tutkimus turvallisemmista tiloista taidekasvatuksen kentällä ja ei- sortavat käytännöt taidekasvatuksessa

Kulttuuritilojen avoimuutta ja vieraanvaraisuutta on suomalaisen kuvataidekasvatuksen kentällä Aalto-yliopistossa käsitellyt esimerkiksi Venla Helenius (2018) maisterin opinnäytetyössään Ole kuin kotonasi – essee kulttuuritilan vieraanvaraisuudesta. Työssä tarkastelun kohteena on Helsingissä sijaitseva Asematila-niminen kulttuuritila, jonka yksi perustajajäsenistä ja tilaa koordinoivan ja kuratoivan Asematila Ry:n jäsen kirjoittaja on. Helenius hakee vastausta kysymyksiin “mitä

vieraanvaraisuus kulttuuritilaa luovana asenteena tarkoittaa?” ja “kuinka vieraanvaraisuus ilmenee sen toiminnassa?”. Näen vieraanvaraisuuden osittain synonyymina turvallisuudelle, esteettömyydelle ja saavutettavuudelle, ja Heleniuksen teksti liikkuu samojen aihealueiden ympärillä, kuin tämä tutkielma. Hän pohtii Asematilan vieraanvaraisuuden ilmenemistä fyysisen esteettömyyden, syrjimättömien asenteiden sekä sosiaalisen ja ekonomisen saavutettavuuden näkökulmista.³⁹ Koen tutkielmani olevan jatkumoa tälle tekstille.⁴⁰

Katson Larissa Haggrénin (2018) tekstin Through Uncertainty and Discomfort – The Struggle of Searching for Anti-oppressive Practices for Art Education kytkeytyvän myös osaltaan turvallisempien tilojen luomiseen. Teksti on julkaistu Aalto-yliopiston queerfeministisessä julkaisussa Feminism and Queer in Art Education (toim. Anniina Suominen & Tiina Pusa). Olen tässä tekstissä kääntänyt käsitteen anti-oppressive ei-sortavaksi. Näen ei-sortavien käytäntöjen linkittyvän hooksin (2007) osallistavan pedagogiikan periaatteisiin, jota esittelin edellisessä luvussa.

Haggrén listaa kolme pääajatusta, jotka ovat auttaneet häntä reflektoimaan opetustaan. Ensimmäinen on: se miten esittelemme opetusmateriaalimme on merkityksellisempää, kuin mitä esittelemme.

Materiaalien ei tarvitse olla täydellisiä, kunhan opettaja pohtii oppilaiden kanssa, miksi kuva on valittu. Normatiivinen kuva on saatettu valita siksi, että länsimainen taidekuvasto on ableistista ja rasistista, näin ollen muuta materiaalia ei ole yhtä helposti saatavilla.⁴¹Haggrén kehottaa kuitenkin

37 Vuorikoski ja Rekola 2007,15.

38 Vuorikoski ja Rekola 2007,15.

39 Helenius 2018, 13 – 17, 36 – 40, 46 – 54, 56 – 62.

40Tutustuin Koljosen (2010) dragia käsittelevään taiteen maisterin opinnäytetyöhön, mutta diskurssi on muuttunut kymmenen vuoden aikana, enkä kokenut relevantiksi käsitellä tekstiä tämän tutkielman kannalta. Hänen tuottamiensa tapahtumien ja antamiensa haastatteluiden perusteella myös hänen ajattelunsa on muuttunut noista ajoista.

41 Haggrén 2018, 144.

opettajaa pohtimaan, keiden ideologioille ja teoksille annamme tilaa luokkahuoneessa, ja keille oppilaille tarjoamme samaistuttavaa representaatiota.⁴²Kuten luvussa 2.3 pohdin, opettajan tehtävä on olla kriittinen normatiivista ja stereotyyppistä kuvastoa kohtaan. Pohdin kuratointia lisää

turvallisempien tilojen luomisessa niin underground drag -tapahtumissa kuin luokkahuoneessa luvussa 4.3.

Toinen Haggrénin listaama pääajatus on hyväksyä, että opettaminen tulee aina olemaan vaillinaista, koska kaikki tieto on vaillinaista. Tällä hän tarkoittaa, että luokassa esitelty informaatio esitellään opettajan henkilökohtaisen näkökulman takia ja on siksi alun alkaenkin rajoittunutta. Opettajan pitää myös ymmärtää jokaisen oppilaan katsovan käsiteltävää aihetta oman “linssinsä” kautta. Tärkeintä onkin siis opettaa oppilaita miettimään myös, mitä aiheen tai kuvan ulkopuolelle jää.⁴³

Viimeinen pääajatus on, että ei-sortava opettaminen sisältää aina epävarmuuden aspektin. Tämä tarkoittaa, että opettaja ei voi olettaa tietävänsä, mikä on oppilaalle paras tapa oppia tai lähestyä aihetta, koska kaikkien tulokulma on erilainen. Opettajien ja oppilaiden tulee ymmärtää oma asemansa sortavissa rakenteissa sekä tunnistaa omat etuoikeutensa, ja nähdä kuinka heidän tekonsa vaikuttavat eri sorron muodoissa.⁴⁴ Näen Haggrénin näkemyksissä samaa, kuin hooksin (2007) osallistavassa pedagogiikassa, jonka olennainen osa on oman position ymmärtäminen. Tätä

sensitiivistä ajattelua tuli ilmi myös haastatteluissa tapahtumien tuottamiseen liittyen, kirjoitan tästä luvuissa 4.2 ja 4.3.

3 Menetelmät

Tässä luvussa kuvailen millaista tutkimusstrategiaa ja millaisia tutkimusmenetelmiä käytän

tutkielmassani ja miten olen päätynyt niihin. Aluksi avaan valitsemaani laadullista lähestymistapaa tutkimukseen. Tämän jälkeen taustoitan aineistonkeruumenetelmäksi valitsemaani teemahaastattelua, ja kerron millaisia valintoja tein sen suhteen ja mitä ennen itse haastatteluja tapahtui. Luvuissa 3.2 ja 4. perehdyn tarkemmin haastattelun kulkuun, haastattelumenetelmään, haastattelun analyysiin, sekä haastatteluetiikkaan.

3.1 Tutkimusstrategia – Laadullinen tutkimus

Läheinen ja henkilökohtainen suhteeni tutkimaani aiheeseen oli yksi syy sille, miksi laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimusstrategia sopi parhaiten lähestymistavaksi tutkimuskysymykseni

käsittelemiseen. Laadullisessa tutkimuksessa tieteellisyyden kriteeri ei ole aineiston määrä, vaan laatu ja sen perusteellinen analysoiminen, joten oman harkintani jälkeen pääaineistokseni valikoitui kaksi haastattelua.⁴⁵ Lisäksi olen orgaanisissa tilanteissa, kuten underground drag -tapahtumissa käymällä ja esiintymällä, hankkinut taustatietoa, jota pystyin käyttämään tutkimusaineiston analysoinnin tukena.⁴⁶ Koen tärkeäksi tuoda ilmi olevani tietoinen omakohtaisesta suhteestani tutkittavaan ilmiöön,

42 Haggrén 2018, 143.

43 Haggrén 2018, 144.

44 Haggrén 2018, 145.

45 Eskola & Suoranta 2007, 15, 18.

46 Hirsijärvi & al 2009, 123-4, 156.

jota positioni takia tutkin sisältä käsin. Olen pyrkinyt pitämään tutkielmassani naturalistisen otteen, eli pyrin tavoittamaan tutkittavien oman näkökulman.⁴⁷

Olen kiinnostunut kokemuksellisesti ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyneestä tiedosta, joten pidin tärkeänä kerätä aineistoa nimenomaan haastattelemalla, pelkän dokumentaarisen aineiston sijaan.⁴⁸ Haluan huomioida sen, että haastateltavien tärkeinä pitävät asiat pääsevät kuuluviin ja siksi teemahaastattelu oli tähän soveliain metodi.⁴⁹ “Kenttätyö on erityinen tapa päästä enemmän tai vähemmän läheisiiin kosketuksiin tutkittavien kanssa”, kuten Eskola ja Suoranta (2007) kirjoittavat.⁵⁰

Läpinäkyvyyden nimissä on syytä tuoda ilmi minun olevan tietoinen ennakko-oletuksista joita minulla oli tutkimuskohteesta. Olen ottanut nämä huomioon avaamalla esioletuksiani luvussa 3.2.⁵¹

Laadullisessa tutkimuksessa hypoteesittomuus tarkoittaa sitä, että “tutkijalla ei ole lukkoonlyötyjä ennakko-olettamuksia tutkimuskohteesta tai tutkimuksen tuloksista”.⁵² Näin ollen pyrkimykseni oli löytää aineistosta jotain odottamatonta, kuten laadullisen tutkimuksen ideana Ruusuvuoren (2010) mukaan on, eli lähtökohtani oli antaa sijaa aineistolle, ja tarkastella sitä yksityiskohtaisesti omia ennakko-oletuksiani hilliten.⁵³

3.2 Teemahaastattelu, teemoittelu ja tutkimusetiikka

Haastattelin drag-artistia ja underground drag -tapahtumien tuottajaa, House of Jaahas -kollektiivin jäsentä Shady Stardustia, joka kuvailee drag-persoonaansa sukupuolettomaksi glamrokkariksi ulkoavaruudesta, sekä ystävääni ja taiteilijaa Rakas Sagaa, joka on ollut uskollisesti kanssani eturivissä underground drag -tapahtumissa vuosien ajan. Koin oleelliseksi saada näkökulmaa ja asiantuntijaäänen esiintymislavan kummaltakin puolelta. Viittaan heihin tästä eteenpäin nimillä Shady ja Saga tässä tekstissä.

Tiedustelin aluksi Lola Vanillan ja Lamey Crackhousen kiinnostusta haastatteluun, sillä näen heidät tämän alakulttuurin perustajina Suomessa ja siksi olisin mielelläni haastatellut heitä. Tiedustelu saavutti heidät liian myöhään tavoiteaikatauluuni nähden, joten haastattelu ei järjestynyt.

House of Jaahasin tuottamissa tapahtumissa Nights of Jaahas olin tutustunut syvemmin underground dragiin ja sen arvoihin ja käytäntöihin, ja siksi tiedustelin kiinnostusta haastatteluun seuraavaksi heiltä. Lisäksi olin vastikään käynyt heidän järjestämänsä drag-kurssin, joten he tiesivät minun olevan underground drag -kulttuuria arvostava queer-henkilö, enkä täysin kulttuurin ulkopuolinen voyeristi.

Toivoin tämän herättävän molemminpuolista luottamusta. Lähetin haastattelukutsun koko kollektiiville, johon kuului haastattelumateriaalin keräämisen aikana neljä henkilöä. Olin valmis ryhmähaastattelemaan tai yksilöhaastattelemaan koko kollektiivia, jos aikataulut olisivat sopineet

47 Eskola & Suoranta 2007, 16.

48 Hirsijärvi & al 2009, 155.

49 Hirsijärvi & al 2009, 155.

50 Eskola & Suoranta 2007, 16.

51 Eskola & Suoranta 2007, 19 – 20.

52 Eskola & Suoranta 2007, 19.

53 Ruusuvuori & al 2010, 16.

yhteen. Kutsuun tarttui Shady, ja koin riittäväksi haastatella vain häntä, sillä laadullisessa tutkimuksessa olennaista on vastausten laatu, ei määrä.⁵⁴

Tavoiteaikatauluni puitteissa ei ollut mahdollista järjestää ryhmähaastattelua tai kerätä aineistoa isommalta ryhmältä underground dragin tuottajia, esiintyjiä ja vaalijoita, vaikka tämä olisi ollut kiinnostavaa ja hyödyllistä. Käytännön syistä päädyin siis haastattelemaan vain kahta henkilöä.

Laatiessani haastattelukysymyksiä minulla oli alustavia tutkimuskysymyksiä mielessä, jotka liittyivät inklusiivisuuteen ja huomioonottavuuteen, sekä sukupuolen performatiivisuuteen.

Tutkimuskysymykseni sai muotonsa haastattelun analyysivaiheessa, josta kirjoitan lisää luvussa 4.

Haastattelut toteutin keväällä 2019 yksilöhaastatteluina yksityisissä tiloissa neuvoteltuani ja pohdittuani haastateltavan kanssa, mikä tila ja olosuhteet tuntuisivat parhaalta. Shadya haastattelin kotonani, jossa ei ollut läsnä muita ihmisiä, ja Sagaa haastattelin hänen kotonaan, jossa läsnä oli myös hänen puolisonsa. Molemmissa tiloissa oli läsnä lemmikkejä, jotka toivat rentoutta ja orgaanisia taukoja haastatteluun. Varmistin ennen haastattelutilannetta äänittämisen sopivan haastateltaville.

Kirjoitin kaiken varalta myös käsin muistiinpanoja. Haastateltavani ovat antaneet luvan käyttää heistä taiteilijanimiään tässä tutkielmassa. Annoin tutkielman osuudet, joissa heidän haastattelujaan on käytetty aineistona, heille luettavaksi ennen tutkielman palauttamista.

Teemahaastattelu mahdollisti samankaltaiset kysymyksenasettelut kummallekin ja toisaalta antoi minulle haastattelutilanteessa liikkumavaraa, kun pystyimme keskustelemaan teemahaastattelulle ominaisen vapaamuotoisesti.⁵⁵ Haastattelussa käyttämieni kysymysten runko löytyy tutkielman liitteistä.

Litteroin haastattelut pian haastatteluiden jälkeen, jotta tilanteet pysyisivät lähimuistissani ja saisin käynnistettyä haastattelun analyysivaiheen. Litteroin sekä oman puheeni, että haastateltavan puheen;

kirjoitin ylös äänenpainot ja tavan sanoa lause tai sana, mikäli se voisi erityisellä tavalla vaikuttaa lauseen tulkintaan; sekä päällekkäin puhumiset, naurahdukset ja hymähdykset. Jätin litteroimatta haastattelun kohdat, jotka eivät millään tavalla olleet relevantteja tutkielman kannalta, kuten haastattelutilassa olleelle kissalle puhuminen.⁵⁶ Olen luettavuuden nimissä poistanut tilkesanoja siteeratessani haastateltavia. Pyrin tutkielmassa kunnioittamaan haastateltaviani parhaalla mahdollisella tavalla ja käyttämään saamaani aineistoa totuudenmukaisesti ja läpinäkyvästi.

Koska laadulliselle tutkimukselle on ominaista tutkimussuunnitelman muotoutuminen tutkimuksen edetessä ja suunnitelmien pitää antaa joustaa, annoin aineiston kuljettaa ja johdatella minua.⁵⁷ Kuten usein laadullisen aineiston käsittelyn alkuvaiheessa käy, minulla ei heti ollut tarkkaa suunnitelmaa, mitä aineistolle pitäisi tehdä. ⁵⁸ Minulla oli monia potentiaalisia lähestymistapoja lähteä analysoimaan aineistoani ja päädyin lopulta teemoitteluun sulkemalla pois eri analyysimenetelmiä, kuten

tyypittelyn⁵⁹ ja narratiivisen analyysin⁶⁰. Teemoittelun avulla pystyin hahmottamaan

54 Eskola & Suoranta 2008, 62-64.

55 Eskola & Suoranta 2008, 86–87.

56 Ruusuvuori 2010, 424 – 428.

57 Hirsijärvi & al. 2009, 155.

58Eskola & Suoranta 2008, 162., Ruusuvuori & al, 2010, 9, 11.

59 Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006. elektr.

60 Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006. elektr.

tutkimuskysymyksen kannalta olennaisia aihepiirejä. Seuraavassa luvussa avaan tarkemmin haastattelun analyysia ja kuinka käytin teemoittelua sen työkaluna.

4 Turvallisuuteen vaikuttavat toimintatavat underground drag -tapahtumissa

Aloitin teemojen työstämisen tulostamalla litteroidut haastattelut, jotta niiden silmäily oli helpompaa.

Alleviivasin aiheeni kannalta relevantteja ajatuksia, ja teemat alkoivat hahmottua. Tämän jälkeen tutkin vielä yksittäisten sanojen toistumista litteroinnin sähköisestä tallenteesta hakutyökalun avulla.

Oli kiinnostavaa havaita minkälaisia samankaltaisuuksia miltei sanasta sanaan nousi esille, vaikka haastateltavani eivät tunne toisiaan henkilökohtaisella tasolla ja haastattelutilanteet tapahtuivat toisistaan erillään. Sana joka korostui variaatioineen erityisen paljon aineistossa oli turva – se mainittiin yli 15 kertaa kummassakin haastattelussa, vaikka vain yksi kysymykseni koski

turvallisuutta. Yllätyin tämän aiheen nousemisesta haastatteluiden keskiöön, vaikka olin intuitiivisesti itsekin pitänyt turvallisuuden kokemusta merkittävänä elementtinä underground dragissa. Turvallisuus oli ollut alitajunnassani keskeisenä teemana, mutta ennen haastatteluja käytin siitä eri nimityksiä ja siksi tulokulmani oli hieman erilainen. Päätin tarkentaa huomioni haastatteluiden analyysissa ja koko tutkielmassa turvallisuuden tematiikan tarkasteluun. Tässä vaiheessa tutkimuskysymykseni sai lopullisen muotonsa.

Haastatteluaineistosta nousi ilmi toimintatapoja ja tekijöitä, jotka vaikuttavat turvallisuuden

luomiseen ja sen kokemiseen. Tässä luvussa kategorisoin näitä teemoja alaluvuittain. Kategorisointi on karkea ja yksinkertaistava tapa erottaa elementit toisistaan: todellisuudessa kaikki alalukujen aihepiirit vaikuttavat toisiinsa ja limittyvät, mutta kirjallisen tutkielman rakenne rajoittaa tämän havainnollistamista. Turvallisemman tilan periaatteet ovat niin oleellinen osa turvallisuuden luomista tapahtumissa, että ne on aiheellista esitellä ensimmäisessä alaluvussa. Esittelen alaluvuissa

vastavuoroisesti myös turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä ja toimintatapoja, joita haastateltavien vastauksista nousi esiin. Pohdin myös aineistosta tekemieni havaintojeni merkitystä

kuvataidekasvatuksen kannalta. Pidän haastattelemieni henkilöiden ääntä suuressa arvossa ja siten aineistoani todella arvokkaana. Tapausten ainutlaatuisuuden vuoksi en analysoinut aineistoani etsien absoluuttista totuutta.⁶¹

4.1 Turvallisemman tilan periaatteet ja yhteisöllisyys

Päätin yhdistää saman alaotsikon alle nämä kaksi erottamattomasti yhteenkuuluvaa toimintatapaa.

Ilman yhteisöllisyyttä turvallisemman tilan periaatteet eivät toimi, joten oli luonnollista tarkastella niitä yhdessä. Shady kuvailee tapahtumien järjestämistä: “Ensimmäinen ja tärkein on tietenkin että

ilmotetaan että tää on semmonen tila missä kaikki luo sitä turvallisuutta yhessä. Että tää on sellanen tila jossa kiinnitetään huomioo.”

Turvallisemman tilan periaatteiden (joskus myös turvallisemman tilan politiikka/säännöt) juuret ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tapahtumissa, ja laajemmin vaihtoehto- ja

alakulttuuritapahtumissa, joissa on haluttu pitää huolta siitä, että osallistujat saavat olla paikalla juuri sellaisena kuin he ovat, vailla pelkoa kuriositeettina olemisesta, vihamielisistä asenteista tai

61 Hirsijärvi & al. 2009, 155.

väkivallasta.⁶² Ruskeat Tytöt Media (2018) kuvailee “turvallisempien tilojen käsitteen tarkoittavan yhteisöllistä yritystä luoda käytäntöjä, jotka saavat kaikki tapahtumaan osallistuvat ihmiset kokemaan olonsa turvalliseksi”. Useissa periaatteita noudattavissa tiloissa on valittu puhua “turvallisemmista”

tiloista “turvallisten” sijaan. Sanavalinnalla pyritään viestimään tapahtuman tai tilan tiedostavan, että turvallisuus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, eikä siksi absoluuttisen turvallista tilaa ole mahdollista luoda, mutta pyrkimys tätä kohti on tapahtuman järjestämisessä tai tilan luomisessa keskeinen arvo.⁶³ Olen havainnut, että eri tiloilla ja tapahtumilla on omat toisistaan hieman poikkeavat turvallisemman tilan periaatteensa, mutta keskeistä niille kaikille on pyrkiä luomaan eri syrjinnän muodoista (esim.

rasismi, transfobia, lihaviin ihmisiin kohdistuva viha ja ableismi) vapaita tiloja. Keskeistä on myös toisen ihmisen identiteetin, taustan ja kehon kunnioittaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että toisesta ihmisestä ei saa tehdä päätelmiä hänen ulkonäkönsä perusteella, eikä häneen saa koskea ilman lupaa tai hänen kehoaan kommentoida.

Saga kokee turvallisemman tilan periaatteiden näkemisen etukäteen tapahtuman viestinnässä lisäävän turvallisuuden tunnetta. Hän kokee tämän käytännön osoittavan, että tilassa ymmärretään ja osataan suhtautua sensitiivisesti monenlaisiin ihmisiin:

“Se on sellanen mikä uskon et rikkoo tosi paljon semmosta jännitystä ihmisillä, jotka ei mee siihen yhteiskunnalliseen sopivaan muottiin, että ei tarvi miettiä sitä et ‘mä en jaksa mennä sinne kun sitten kuitenkin kaikki taas joko tuijottaa tai mun pitää vastailla typeriin kysymyksiin’. Niin haluaisin uskoo et se tuo semmosta helpotusta siihen, että -- voit vaan olla omana itsenäsi siellä ilman [että] sun pitää

yhtäkkiä olla niinkun semmonen ylisevuotava tietopankki ja valistaa kaikille kaikista niinkun siihen [omaan identiteettiin] liittyvistä asioista.”

Näen tässä kuvailussa tärkeitä huomioita, jotka olisi syytä ottaa huomioon myös taidekasvatuksessa.

Haggrén (2018) muistuttaa, että luokkahuoneessakaan ei saa odottaa marginalisoitujen⁶⁴ oppilaiden haluavan jakaa kokemuksiaan, eikä pakottaa osallistumaan keskusteluun häntä henkilökohtaisesti koskevan alistamisen muodoista. Tärkeä elementti luokkahuoneen luomisessa turvallisemmaksi tilaksi on tarjota oppilaille mahdollisuuksia vaikuttaa siihen millä intensiteetillä hän osallistuu.⁶⁵ Näen, että kenenkään ei pitäisi joutua käymään traumojaan uudelleen läpi selittämällä niistä sellaiselle, joka ei ole kokenut tai voisi koskaan kokea vastaavaa etuoikeutetumman asemansa takia. Esimerkiksi transnuoren tulee saada keskittyä koulussa omaan opiskeluunsa, eikä toisten oppilaiden tai

henkilökunnan kouluttamiseen transsukupuolisuuteen liittyvissä asioissa. Taidekasvattajan tulee ottaa tämä huomioon myös siinä, minkälaisia teoksia ja kuvastoa esittelee ja käyttää – trauman ja

kärsimyksen kuvasto tuntuu pahimmalta siitä ihmisestä, joka sitä on itse kokenut. Toisaalta, kuten underground dragissa, myös taidekasvatuksessa tulee trauman kokijalle antaa mahdollisuus käsitellä sitä omin ehdoin, taiteen avulla, niin halutessaan. Palaan aiheeseen luvussa 4.3.

62 Urpilainen, Klix & Kovero 7.3.2013. elektr.

63 Ruskeat Tytöt Media (n.d.); Urpilainen, Klix & Kovero 7.3.2013. elektr.

64 Marginalisoitu ei ole täysin ongelmaton termi, mutta olen päättänyt käyttää sitä tässä tutkielmassa, sillä tämänhetkisissä diskursseissa, jotka ovat nimenomaan vähemmistölähtöisiä, olen havainnut sitä käytettävän, ja pidän itsekin termiä käyttökelpoisena. Sen voidaan kuitenkin katsoa häivyttävän tosiasiaa, että jotkut marginalisoidut yksilöt ja ryhmät ovat paremmassa asemassa kuin toiset, ja peittävän yksilön todellista asemaa, eli sorrettua. Koen kuitenkin tuon sanan liian väkivaltaiseksi ja lopulliseksi, enkä halua tässä yhteydessä käyttää sitä sanaa kuvaamaan yksilöä tai ryhmää, joka on sortavien rakenteiden takia huonommassa asemassa.

65 Haggrén 2018, 149 – 150.

Saga kertoo, että “Oikeestaan noi underground drag -illat on ainut paikka -- mihin mä koen että mä uskallan mennä, koska mä tiedän, että suurin osa niistä ihmisistä tietää ne periaatteet -- ja haluaa noudattaa niitä.” Tapahtumaan osallistuvien yhteinen halu noudattaa turvallisemman tilan periaatteita

“tuo semmosta turvallisuuden tunnetta mikä antaa mun nauttia siitä esityksestä ilman et mun tarvii huolehtia niin paljon mun omasta turvallisuudesta koko ajan”. Hän luottaa siihen, että “siellä on ihmisiä jotka on valmiina puolustamaan sun kanssa sitä turvallista tilaa”. Hän vertaa hypoteettisesti

“jossain baarissa” ja underground drag -tapahtumassa häirintään suhtautumista niin, että jälkimmäisessä häirintää tai sen uhria ei vähätellä ja tilanne otetaan tosissaan, ja tapahtuman

järjestäjillä on halu auttaa. Myös Shady kuvailee samankaltaisen esimerkin kautta kuinka tärkeää on kirjoittaa tapahtuman viestinnässä auki sen noudattavan turvallisemman tilan periaatteita ja näin osoittaa panostavansa siihen, että “myös kaltaiseni on tervetullut ja turvassa”. Sekä Saga että Shady kokevat, että mikäli tila tai tapahtuma ei viesti sitoutuneensa turvallisemman tilan periaatteisiin, on aiheellista olettaa, että heille on turvallisempaa olla osallistumatta. Shadylle oli “ilmiselvää että kun me ensimmäinen klubi järjestettiin, että siellä pitää olla turvallisemman tilan periaatteet seinillä ja luetuttaa ne ihmisillä jotka tulee.”

Viha Piirakka Seita-Nilla ja Shady Stardust juontamassa tapahtumassa Nights of Jaahas: Out of it, 24.3.2018.

Kuva: Nova Kaspia

Shadyn vastauksissa yhteinen pyrkimys luoda turvallisempia tiloja korostuu erityisen paljon. Hän mainitsee myös epähierarkisuuden, sekä vastakkainasettelun ja kilpailuasetelman puuttumisen tuottajien, esiintyjien ja yleisön välillä, mikä kumpuaa yhdessä turvallisuuden tekemisestä ja hänen toivoakseen vähentää ulossuljetuksi tulemista. Haggrénin (2018) tekstissä kaikuu myös sama ajatus hierarkisuuden purkamisesta koulumaailman kontekstissa, ja hän toteaa, että opettajajohtoinen

pyrkimys muutokseen ilman oppilaiden osallistamista ja heidän näkemystensä huomioimista on vain muutosta muutoksen vuoksi, ei parannusta kohti oikeudenmukaisuutta.⁶⁶

Saga kuvailee yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisuuden kokemusta näin: “ -- vaikka sä et tuntenu ketään niin sä et silti ollut ulkopuolinen. Ihmiset otti sut tosi lämpimästi vastaan, kukaan ei kattonut sua nenänvartta pitkin. Et sä olit siellä ihminen muiden ihmisten joukossa. Ja just se mitä mä rakastan siinä on [että] voi olla yhdessä erilaisia ja sitä niinkun arvostetaan. Et se on kans turvallisemman tilan hommeleis semmonen ihana aspekti.”

Shady kertoo tapahtumien turvahenkilöistä, jotka ovat konkreettinen psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta lisäävä tekijä. Turvahenkilöt ovat vapaaehtoisia, jotka toimivat viestin välittäjänä yleisön ja tuottajien tai paikan oman järjestyksenvalvontahenkilöstön välillä. Saga kuvaili käytännön olevan toimiva tapa madaltaa kynnystä kertoa turvallisuutta uhkaavista tekijöistä: “-- oon tykänny että on ne turvahenkilöt, jotka esitellään siinä alussa, että sulla on joku konkreettinen ihminen kenelle sä voit mennä sanomaan jos joku asia ei tunnu oikealta tai hyvältä. -- se on kuitenkin paljon helpompaa mennä sanomaan jollekin ihmiselle josta sä tiedät että se on sitä varten siellä.”

STD Tourers Sportsvagina esiintymässä tapahtumassa Conspiracy Drag vol 2: Magical Beings, 4.9.2020.

Kuva: Nova Kaspia

66 Haggrén 2018, 147.

Kummassakin haastattelussa tuli ilmi, että yhteisöllisyyttä ja samaistumista luodaan myös esitysten kautta. “Saattaa löytyy semmosia samaistumispintoja mitä ei oleta näkevänsä”, Shady luonnehtii. Saga kuvailee, että esityksissä

“käsitellään tosi paljon semmosia aiheita mitkä koskettaa ihmisiä henkilökohtaisesti, tosi vaikeita ja kipeitäkin aiheita”, kuten

mielenterveysongelmia, sukupuolinormeja, transpoliklinikkaan liittyviä

epäoikeudenmukaisuuksia, erilaisiin kehoihin liittyviä oletuksia ja sitä “miltä tuntuu saada sellaista vihaa”. Saga uskoo yleisön voivan samaistua, koska oletettavasti kaikki siellä ovat kohdanneet “just jotain tiettyä vihapuhetta tai jotain”, mitä voidaan käsitellä tilassa olevien kesken yhteisönä, joskus huumorin kautta, ja

“tehdä siitä vähän vähemmän kipeetä”. Saga kehuu esiintyjien taitoa herättää

yhteenkuuluvuuden tunnetta

esiintymisnumeroillaan:“Ne osaa niinkin lyhyellä esityksellä kiteyttää sen kaiken silleen että tulee se fiilis että mä tiedän just miltä toi tuntuu ja sit tulee sellanen olo et ei oo ihan niin yksin ja et asiat voi vielä muuttuu parempaan, koska ei ole yksin taistelemassa sitä kaikkee vastaan.”

Haastatteluissa nousi pohdintaa myös turvattomuudesta. Muissa kuin underground drag -tapahtumissa haastateltavat muistelivat turvattomuutta aiheuttaneen naisvihaiset juonnot, rasistiset tai kulttuurisesti omivat esitykset, sekä portinvartijuus esiintyjiä kohtaan, jotka eivät ole cis-sukupuolisia miehiä.

Haastateltavat arvioivat, että turvattomuutta myös underground drag -tapahtumissa todennäköisesti luo useiden tapahtumien valkoisuus. Saga muistelee turvattomuutta underground drag -tapahtumissa aiheuttaneen protokollaa väheksyvä käytös, esimerkiksi turvallisemman tilan periaatteiden

rikkominen verbaalisesti olettamalla tai kyseenalaistamalla esiintyjien sukupuolta, tai naureskelemalla

“asioille joita ei oo tarkoitettu huumoriksi”. Hän arveli tällaisen käytöksen johtuvan siitä, että

joillekin henkilöille “se on jotenkin tosi epämukavaa”, että underground drag rikkoo stereotyyppisen muotin dragista: “ -- [esiintyjät] on oikeita ihmisiä joilla on oikeesti niinkun tunteita ja oikeita vaikeuksia ja ongelmia elämässä”.

Rätt Queen esiintymässä tapahtumassa Nights of Jaahas: Out of it, 24.3.2018. Kuva: Nova Kaspia

Saga kokee turvallisemmaksi tilat, joiden välittömässä läheisyydessä ei ole runsasta alkoholinkäyttöä ja joihin pitää erikseen hakeutua, jolloin tapahtumaan osallistuisi varmasti vain alakulttuuria

arvostavia ihmisiä. Saga kokee turvattomaksi tilat, joista turvallisemman tilan periaatteet puuttuivat.

Hän kuvaili kokemuksiaan, joissa tapahtuma järjestetään anniskeluravintolan alakerrassa: “-- se yläkerta ei ole sitä turvallisempaa tilaa ja se on tavallaan ihan eri maailma. -- mutta toistaiseksi se alakerran tuoma sisältö ja onni ja turvallisuus on riittänyt mulle siihen että mä oon kestänyt sen yläkerran muutamat metrit. [naurahtaen]”

4.2 Esteettömyys ja saavutettavuus

Suomen kielestä valitettavasti puuttuu englanninkielisen sanan accessible vastine ja käytän tässä tutkielmassa rinnakkain sanoja esteettömyys ja saavutettavuus. Invalidiliiton Esteettömyyskeskus

ESKE pitää tätä käytäntöä tavallisena, ja määrittelee esteettömyyden viittaamaan lähinnä fyysiseen ympäristöön ja saavutettavuuden “aineettomaan” ympäristöön, kuten tietoon ja asenteisiin.⁶⁷ Fyysisen esteettömyyden ja sosiaalisen saavutettavuuden lisäksi käsittelen tässä luvussa ekonomista

saavutettavuutta, koska nämä kaikki saavutettavuuden aspektit osana turvallisuuden luomista nousivat esiin haastatteluissa.

Shady korosti läpinäkyvyyden tärkeyttä niin fyysisen kuin sosiaalisen esteettömyyden luomisessa.

Tapahtuman tiedotuksessa ei riitä maininta tilan esteettömyydestä tai esteellisyydestä, vaan pitää kuvata tarkasti tilassa liikkumiseen vaikuttavat mitat, kuten ovien leveydet, mahdollisten portaiden määrä ja kynnysten korkeudet. Tapahtumissa myös varataan liikkumisen apuvälineitä käyttäville tilaa katsomossa.⁶⁸ Myös Saga piti tärkeänä, että “[liikuntarajoitteiset] otetaan huomioon mahdollisimman hyvin siinä tilan käytössä”. Hän piti hyvänä käytäntönä myös sitä, että sekä juonnossa että

turvallisemman tilan periaatteissa muistutetaan kunnioittamaan toisen ihmisen henkilökohtaista tilaa ja fyysistä koskemattomuutta, johon lasketaan myös hänen mahdollinen liikkumisen apuvälineensä.

Saga mainitsi turvallisuutta lisäävän myös tapahtumien tiloissa olevat sukupuolineutraalit vessat, ja piti kummallisena sitä ettei niitä ole kaikissa julkisissa tiloissa.

Shady alleviivasi, että viestinnässä ei tule käyttää sukupuolittavaa tai binääristä kieltä, ja tulee mainita tilan olevan esimerkiksi queer-ystävällinen tai transystävällinen. Myös Saga koki tärkeäksi ilmaista jo tapahtuman viestinnässä että “sinne on tervetulleita kaikenlaiset ihmiset”.

Lady Clapback esiintymässä tapahtumassa Nights of Jaahas: Out of it, 24.3.2018. Kuva: Nova Kaspia

67 Invalidiliitto: Saavutettavuus. (n.d.) Viitattu 28.10.2020. elektr.

68 Havainto perustuu omaan kokemukseeni, asiaa ei suoraan mainittu haastatteluissa.

Saga mainitsi saavutettavuuden taloudellisen ulottuvuuden ja siihen vaikuttavat toimintatavat: “Se että ne tapahtumat on tosi monelle niinkuin mahdollisia mennä pienellä rahalla. Usein esim itselläni ei ole rahaa mutta se ei ole estänyt mua menemästä niihin koska ne on niin edullisia ja sitten kuitenkin on se tippausmahdollisuus että ne kenellä on enemmän sitä rahaa voi tukea sitä myös rahallisesti.” Ajatus ekonomisesta saavutettavuudesta toistuu myös Heleniuksen (2018) opinnäytetyössä, jossa hän kertoo tutkimuksensa tarkastelun kohteena olevan Asematilan pyrkivän tarjoamissaan toiminnoissa

maksuttomuuteen, sillä ilmaisuus on yksi vieraanvaraisuutta ilmentävä ja vieraanvaraista kulttuuritilaa luova asenne.⁶⁹ Saga pohtii taloudellisen ja sosiaalisen saavutettavuuden yhteyttä myös esiintyjän kannalta, ja toivoo “ -- et ihmiset näkis -- et -- siihen ei tarvii mitään valtavia määriä rahaa ja hienoja asuja ja kaikkee ja se ei oo niinkun se tietty meikki ja peruukki ja mekko millä sitä voi tehdä. Mä tosi paljon haluaisin että se nousis niinkun enemmän ihmisten tietoisuuteen tavallaan haastamaan sitä kuvaa siitä mikä ihmisillä ehkä on dragista jotka ei tiedä dragista hirveesti.”

Sosiaalista saavutettavuutta underground dragin kentällä luodaan monin tavoin. Abysmal-tapahtuman tuottaja, drag-artisti Syn Vox sekä Feline Fatale ja Conspiracy Drag -tapahtumien tuottaja, drag-artisti Natasha Kyle panostavat sosiaaliseen saavutettavuuteen Instagram-postauksien kautta järjestetyissä esiintyjähauissaan kannustamalla sellaisia esiintyjiä hakemaan, jotka eivät juurikaan tai lainkaan ole aiemmin esiintyneet, ainakaan heidän tuottamissaan tapahtumissa.⁷⁰ Drag queen Anna Konda luo sosiaalista saavutettavuutta asettamalla keskiöön Mustat⁷¹ ja Ruskeat esiintyjät queer-tapahtumissaan My Neck My Back, joissa dragin rinnalla elää vogue ja spoken word.⁷² Myös erilaisten tahojen järjestämät drag-kurssit madaltavat kynnystä tutustua esiintymismaailmaan. Tällaisia ovat olleet aiemmin mainitun School of Vanillan lisäksi muun muassa House of Jaahasin alakulttuurikeskus Loukossa järjestämät kurssit, “radikaalin itserakkauden ja representaation voimaan vannova”⁷³ Pehmee-kollektiivin ja drag-artisti Lady Clapbackin yhteistyö Safer spaces for: Drag -kurssi⁷⁴, ja esitystaiteilija ja psykologi Jaana Pirskasen yli 60-vuotiaille suunnattu Aistikkaat -työpaja⁷⁵.

Useimmissa underground drag -tapahtumissa, joissa olen käynyt, on juonnot tehty suomeksi ja englanniksi, joissakin myös simultaanitulkattu suomalaisella viittomakielellä. Suomen- ja englanninkieliset juonnot eivät aina ole sanantarkasti peilanneet toisiaan, ja kumpaakin kieltä osaavana minulta jää osin huomaamatta jättääkö jompikumpi juonto jotain oleellista informaatiota pois. Olen tulkinnut, että kahdella kielellä juontamisen pyrkimys on lisätä saavutettavuutta.

Useimpien esitysten puhuttu kieli⁷⁶ on englanti. Poikkeuksiakin tähän on; Abysmal -tapahtuman

69 Helenius 2018, 36 – 40.

70 Tieto perustuu omiin empiirisiin havaintoihin, eikä haastatteluihin.

71 Olen tässä tutkielmassa päättänyt aloittaa isolla alkukirjaimella sanat Musta ja Ruskea, vaikka tämä ei yleensä ole Suomen kielessä tapana. Pyrin tällä kritisoimaan valkoisen ylivallan ja valkoisuuden oletusarvon vaikutusta kieleemme. Pohdintaa aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi Koko Hubaran teoksessa Ruskeat Tytöt (2017). Olen päättänyt tässä tutkielmassa olla käyttämättä lyhenteitä BIPOC ja POC, joita monissa nykyisissä feministisissä diskursseissa käytetään, koska parhaan

tämänhetkisen ymmärrykseni mukaan useat henkilöt, joihin lyhenteillä pyritään viittaamaan, kokevat lyhenteet harhaanjohtaviksi ja heidän taustaansa ja identiteettiään häivyttäviksi. Ne myös vähentävät kielen saavutettavuutta luomalla oletuksen, että kaikki ihmiset tietävät lyhenteiden merkityksen.

72 Latimer. (n.d.) Viitattu 27.10.2020. elektr.

73 Pehmee-kollektiivi. (n.d.) Viitattu 27.10.2020. elektr.

74Safer spaces for: Drag -Facebook-tapahtuma. 2019. Viitattu 27.10.2020. elektr.

75 Suoninen. (n.d.) Viitattu 27.10.2020. elektr.

76 Useimmissa näkemissäni drag-esityksissä artisti “huulisynkkaa” (eng. lipsync) ääninauhan tahtiin.

Joissain numeroissa artisti laulaa itse tai lausuu puhetta runon tai muun spoken wordin muodossa.