Sievin Matalamaan
kiviaineksen ottohankkeen
YVA-selostuksen luontoselvitys
Loppuraportti 8.11.2010
Juha Repo ja Olli-Pekka Siira Tutkimusraportti 88 Luonto-osuuskunta Aapa
Sisällys
1. Johdanto ... 3
Termistön selitykset ... 3
2. Tutkimusalue ... 4
Alueen yleispiirteitä ... 4
Geologia ... 4
Arvokkaat luontokohteet ... 5
3. Aineisto ja menetelmät... 5
Tutkimusalueen rajaus ... 5
Rekisteritiedot ... 5
Linnustoselvitys ... 5
Liito-oravaselvitys ... 7
Luontotyypit ja kasvillisuus ... 7
4. Tulokset ... 8
Rekisteritiedot ... 8
Linnusto ... 8
Liito-orava ... 8
Luontotyypit ja kasvillisuus ... 9
5. Tulosten tarkastelu ... 25
6. Yhteenveto ja johtopäätökset ... 28
Viitteet ... 29
Liitteet ... 30
Linnusto ... 31
Linnustoselvityksen linjalaskennan reitti ... 32
Kasvillisuus ... 33
1. Johdanto
Luonto-osuuskunta Aapa suoritti kesällä 2010 luontoselvityksen, joka liittyy Sievin Matalamaan kiviainesten oton ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn. Luonto- osuuskunta Aapa toimi hankkeen YVA-prosessissa alikonsulttina Geopudas Oy:n toimiessa pääkonsulttina. Hankkeesta vastaa Oy VR-Rata Ab. Yhteyshenkilöinä toimivat Mikko Nyhä ja Reino Kesola (Oy VR-Rata Ab), Hannu Vehkaperä (Geopudas Oy) ja Olli-Pekka Siira (Luonto-osuuskunta Aapa).
Luontotyyppikartoituksen ja kasvillisuusselvityksen suoritti FM Olli-Pekka Siira.
Linnusto- ja liito-oravaselvitykset teki FM Juha Repo. Raportissa esitetyt valokuvat on ottanut Olli-Pekka Siira.
Termistön selitykset
Habitaatti: Elinympäristö, jossa tietty eliö elää ja lisääntyy.
Luontotyyppi: Rajattavissa oleva maa- tai vesialue, jossa ekologisten olosuhteiden vaikutuksesta on muodostunut tietynlainen kasvi- ja eläinlajisto.
Avainbiotooppi: Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä eliöiden elinympäristö. Esimerkiksi Suomen metsälaissa (10 §) määritetään luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät elinympäristöt, joiden säästämisen pyritään metsätaloudessa. Näitä ovat:
1) lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt;
2) ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot;
3) rehevät lehtolaikut;
4) pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla;
5) rotkot ja kurut;
6) jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät; sekä
7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.
Muinaisranta: Kuivalla maalla sijaitseva rantakivikko tai rantavalli.
Muinaisranta on usein pitkänomainen, laaja kivikko, joka osoittaa muinaisen rantaviivan sijainnin. Suomessa muinaisrantojen perusteella voidaan seurata jääkauden jälkeisen Itämeren rantaviivan siirtymistä. Vesi on huuhdellut rantaa ja lajitellut maa-ainesta, niin että lopulta vain suurimmat kivet ja lohkareet ovat jääneet jäljelle. Näitä
muinaisrantakivikoita kutsutaan kansanomaisesti myös pirunpelloiksi.
Trofiataso: Ravinteisuustaso
ombrotrofinen = erittäin niukkaravinteinen, sadevesivaikutteinen oligotrofinen = niukkaravinteinen
mesotrofinen = keskiravinteinen eutrofinen = runsasravinteinen
2. Tutkimusalue
Alueen yleispiirteitä
Matalamaan kallioalue sijaitsee Sievin kunnassa, taajaman keskustasta noin 11 km Kannukseen päin.
Itse hankealueen arvioidusta 36 ha alasta noin puolet, 16,2 ha, on eri-ikäisiä hakkuualueita. Metsätyyppi on pääasiassa tuoretta tai kuivahkoa kangasmetsää. Metsän käsittelystä on monin paikoin varsin tuoreet jäljet ja taimisto on matalaa. Harvennettua talousmetsää, jota ei ole avohakattu, on 10 ha. Vanhahkoa metsää, jossa ei näy harvennuksen tai hakkuiden jälkiä on 0,8 ha. Metsälain 10 § määrittelemiä puustoltaan vähätuottoisia kallioita ja kivikoita, jotka tässä määritellään myöhemmin avainbiotoopeiksi, on 7,5 ha – eli 20,8 % hankealueen pinta-alasta.
Luontovaikutusten arviointi ulotettiin noin 500 m hankerajauksen ulkopuolelle. Näillä alueilla tavataan myös koskemattomia kivikoita ja kalliometsiä. Hakkuut etenkin alueen eteläosassa ovat laajoja. Geologisesti mielenkiintoisen kohteen tarjoaa Matalamaan mäen länsireunassa oleva muinaisrantojen sarja.
Sievi-Kannus välisen maantien pohjoispuolella on viljelyspeltoja, joita reunustaa ojitettu kuusi- ja koivuvaltainen tuore kangasmetsä. Maantien eteläpuolella palstalla, joka rajoittuu Matalamaan hankealueeseen, oli kesällä 2010 laaja hakkuutyömaa.
Geologia
Oy VR-Rata Ab on tutkinut alueen kallioperää ja havainnut sen materiaaliltaan sopivaksi ratakiviainekseksi.
Sievin länsiosan liuskejaksoa tutkittiin Outokumpu Oy:n malminetsintäosaston toimesta 1970-luvulla. Geologisesta tutkimuksesta valmistui opinnäytetyö (Västi 1978). Alueella oli tehty jo useiden vuosikymmenten aikana lukuisia malminetsinnän kannalta mielenkiintoisia lohkare- ja kalliopaljastumahavaintoja. Malmiviitteitä havaittiin kuitenkin suhteellisen vähän, mutta tästä huolimatta voitiin kartoitusalueen pohjoisosaa Raution kylän itä- ja kaakkoispuolella pitää malminetsinnän kannalta mielenkiintoisena alueena (Västi 1978).
Matalamaa sijaitsee Sievi-Rautio liuskevyöhykkeellä. Se kuuluu svekofennialaiseen vuorijonosysteemiin. Liuskevyöhykkeen kivet ovat sekä sedimentogeenisiä- että vulkanogeenisiä. Liuskevyöhyke on rakenteeltaan synkliini. Västin (1978) laatiman kivilajikartan mukaan Matalamaan alueella esiintyy hapanta tuffiittia ja emäksistä vulkaniittia laajan pitkänomaisen intermediäärisen vulkaniittimuodostuman sisällä.
Matalamaan kallio kohoaa korkeimmalta kohdaltaan noin 100 m merenpinnan yläpuolelle. Pohjois-Pohjanmaan maankohoamiskäyrästä (Siira 1998) arvioituna kallion
korkeimmat laet ovat kohonneet meren pinnan yläpuolelle noin 8000 vuotta sitten.
Itämeren kehityshistoriassa tuolloin makeavetinen Ancylusjärvi vaihettui suolaisen veden Litorinamereksi. Etenkin Matalamaan länsirinteillä on nähtävissä muinaisrantakivikoita, jotka edustavat Litorinameren rantaviivaa eri kehitysvaiheissa maan kohotessa.
Arvokkaat luontokohteet
Lähimmät luonnonsuojelualueet ovat Matalamaan hankealueen keskustasta noin 6 km lounaaseen sijaitseva Viitajärven Natura-alue (FI1000025). Se kuuluu myös lintuvesien suojeluohjelmaan. Matalamaasta noin 11 km koilliseen sijaitsee soidensuojeluohjelmaan kuuluva Natura-alue (FI1000009) Iso Mällineva - Pieni Mällineva. Viitajärven lounaispuolella, kuvassa 1 vasemmassa alareunassa, on Lestijokivarren valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Lestijoki kokonaisuudessaan kuuluu Natura- ohjelmaan (Ympäristöhallinto 2010).
Petäjäojan ja sen vesistöalueeseen kuuluvan Petäistön eli Ryhmänjärven ympäristöstä on tehty luontokartoitus (Hautala 1998). Petäjäojan varrella havaittiin luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä. Petäjäoja sijaitsee noin 3 km etäisyydellä Matalamaan hankealueen rajauksesta itään.
3. Aineisto ja menetelmät
Tutkimusalueen rajaus
Ympäristövaikutusten arviointi ulotettiin varsinaisen hankealueen noin 36 ha rajauksesta 500 metrin etäisyydelle hankerajauksen ulkopuolelle. Tarkasteltavan alueen rajaus on näin ollen 290 ha.
Rekisteritiedot
Ympäristöhallinnon tiedossa olevan uhanalaisen ja rauhoitetut lajiston selvittämiseksi tilattiin rekisteritietokantahaku Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Rekisteritietokantahaku rajattiin noin 22 neliökilometrin alueelle käsittäen hankealueen ja sen ympäristön noin 3 km säteellä.
Linnustoselvitys
Linnustoselvitys tehtiin linjalaskentamenetelmällä, jossa kävellään etukäteen suunniteltu reitti ja merkitään havainnot muistiin (Koskimies & Väisänen 1988). Reitillä pääsarka ulottuu havainnoijan molemmille sivuille 25 m etäisyydelle ja on siten 50 m:n levyinen.
Havainnot yli 25 m:n etäisyydeltä kirjataan apusaralle. Pää- ja apusaran havainnot lasketaan yhteen tutkimussaran havainnoiksi. Suomessa on kehitetty matemaattinen laskukaava, jolla lintulajien tiheydet (paria/neliökilometrillä) voidaan edellä selostetulla linjalaskentamenetelmällä arvioida huomattavasti pääsarkaa laajemmalta alueelta
(Väisänen ym. 1998). Menetelmässä käytetyt lajikohtaiset kuuluvuuskertoimet ovat Rajasärkän ym. (2005) aineistosta.
Linjalaskentareitti suunniteltiin huomioiden 36 ha:n tutkimusalueesta 500 m:n etäisyydelle ulottuva alue (liite 1). Reitin suunnittelussa huomioitiin, että sen varrella on eri ympäristötyyppejä samassa suhteessa, kuin niitä laajennetulla tutkimusalueella esiintyy. Linjalaskenta tehtiin 31.5.2010 klo 03.50–08.30. Sää oli laskennan aikana tyyni, poutainen ja lintujen havainnointiin sopiva.
Lintulajit jaetaan eri elinympäristöryhmiin (Väisänen ym. 1998). Esim. metsälajit jaotellaan metsien yleislajeihin, havumetsien lajeihin ja vanhan metsän lajeihin.
Tuloksissa esitetään lintulajiston jakautuminen eri elinympäristöryhmiin.
Kuva 1. Sievin Matalamaan sijainti (vihreä ympyrä). Karttaan on merkitty luonnonsuojelualueet. Ruutuväli on 10 km. (aineisto: ympäristöhallinnon OIVA-palvelut 28.10.2010).
Liito-oravaselvitys
Liito-oravan esiintyminen 36 ha:n tutkimusalueella ja siitä 500 m:n etäisyydelle ulottuvalla vyöhykkeellä selvitettiin Hanskin (2006) menetelmällä 30.5. klo 19–22.15 ja 31.5.2010 klo 8.50–11.35. Talven aikana puiden juurille kerääntyneet lajin riisinjyvänkokoiset kellertävät jätökset on varma osoitus lajin esiintymisestä tutkittavalla alueella. Mahdollinen aika jätöskertymien havaitsemiseksi on keväällä lumien sulamisesta aina loppukevääseen asti. Liito-oravan jätöksistä 98 % löytyi Hanskin (2006) arvioinnissa kuusien ja haapojen juurilta. Keskimääräinen runkojen läpimittakuusella oli kuusella 42 cm ja haavalla 36 cm. Tutkittuja puita oli yhteensä 799 kpl (Hanski 2006 ).
Luontotyypit ja kasvillisuus
Alueeseen perehdyttiin Ammattilaisen karttapaikan maastokartta- ilmakuva ja vääräväri- ilmakuva-aineiston perusteella. Lähdekirjallisuutta tutkimusalueen luonnosta etsittiin Oulun yliopiston kirjastosta. Kartoitettavalta alueelta karttatyöskentelyn pohjalta rajattiin alueet, joissa luontotyypit selkeästi erosivat toisistaan.
Luontotyypit määritettiin ja nimettiin maastohavaintojen perusteella.
Luontotyyppinimistö tarkistettiin Suomen ympäristökeskuksen julkaisusta (Raunio ym.
2008). Samalla tarkastettiin kyseisten luontotyyppien uhanalaisuus. Apuna käytettiin myös perinteisiä hakuteoksia (Kalliola, 1973; Eurola ym. 1995). Raportoinnin yhteydessä lajiston luonnonsuojelulliset arvot tarkistettiin ympäristöhallinnon OIVA- tietopalvelun Hertta 5.2. järjestelmästä.
Luontotyyppikartoitus suoritettiin pääosin 8.6.2010. Sitä täydennettiin 12.7. ja 22.7.2010. Luontotyyppikartoituksen yhteydessä tutkittiin kasvillisuus ja maaperä.
Luontotyypit määritettiin kasvillisuuden perusteella. Näytealoista kerättiin kasvinäytteet, joiden lajinmääritys varmennettiin laboratorio-oloissa. Apuna käytettiin määritysoppaita (Hakulinen 1963, Eurola ym. 1992, Hämet-Ahti ym. 1998) ja Oulun yliopiston kasvimuseon kokoelmia. Jäkälien nimistö tarkistettiin Luonnontieteellisen keskusmuseon oppaasta (Vitikainen, 1997).
Avainbiotoopeista tehtiin tarkat kasvillisuuden peittävyyskuvaukset. Kasvillisuuden peittävyys arvioitiin yhden neliömetrin pinta-alalta prosentteina kokonaisalasta.
Peittävyys määriteltiin projektiona kahdelta korkeudelta a) noin 10 cm korkeudelta, jolloin selvitettiin kenttäkerroksen putkilokasvilajien peittävyydet ja b) maankamaran pinnan tuntumasta, jolloin selvitettiin pohjakerroksen sammaliston ja jäkälistön peittävyydet.
4. Tulokset
Rekisteritiedot
Karttaan rajatulta noin 22 km2 alueelta ei löytynyt uhanalaistietoja Hertta-eliölajit – tietokannasta. Alueelta ei myöskään löytynyt maakotkan, merikotkan tai muuttohaukan esiintymätietoja. Valkoselkätikasta ELY-keskuksella ei ole tietoaineistoja (Juntunen 2010).
Linnusto
Linjalaskennassa havaittiin yhteensä 27 lajia. Yhdelle neliökilometrille suhteutettuna lajien kokonaistiheys oli 79,6 paria. Tästä lajiston kokonaisparimäärästä ylivoimaisesti runsain laji oli pajulintu. Sen osuus koko lajistosta oli 35 % ja parimäärä oli 28,1 paria/km2. Pajulintu on metsien yleislaji. Tämän elinympäristöryhmän osuus koko lajiston tiheydestä oli 75 %. Muita runsaita metsien yleislajeja olivat peippo, talitiainen, metsäkirvinen ja harmaasieppo, joiden tiheys oli yhteensä 23,5 paria/km2. Peipon tiheys, 7,1 paria/km2, oli lajiston kolmanneksi runsain. Toiseksi runsain laji oli punarinta 9,5 parin tiheydellä neliökilometriä kohti. Se kuuluu havumetsien linnut - elinympäristöryhmään, jonka osuus lajistosta oli 22 %. Muita havumetsien lajeja olivat mm. leppälintu, laulurastas, hippiäinen ja vihervarpunen.
Liito-orava
Selvityksessä määritettiin, onko 36 ha:n tutkimusalueella ja siitä 500 m:n etäisyydelle ulottuvalla vyöhykkeellä liito-oravalle sopivaa elinympäristöä. Jos metsäalalla oli lajin suosimaa riittävän paksurunkoista puustoa, jatkettiin selvitystä liito-oravan jätösten etsimisellä. Alueella oli laajoja hakkuuaukeita, ja niiden väliset metsäsaarekkeet tarkistettiin. Myös linnustoselvityksen linjalaskentareitti sijoittui alueelle sopivasti, minkä ansiosta kokonaiskuva alueen metsien puuston ikä- ja tyyppijakaumasta hahmottui nopeasti. Lintujen linjalaskennan jälkeen paikkailtiin kävelemällä katvealueilla, jotka jäivät sivummalle lintulaskennan havainnointialueesta.
Elinympäristö määritettiin liito-oravalle sopivaksi, jos metsäalalla oli järeärunkoista puustoa. Alueella metsien puiden runkojen läpimitta oli lähes poikkeuksetta alle 25 cm.
Läpimitaltaan 25-30 cm paksuisen puuston osuus oli erittäin pieni. Tämän kokoluokan puut olivat alueella erittäin harvassa, eivätkä ne missään kohdin muodostaneet yhtenäistä puustoa. Poikkeus oli alueen pohjoisosassa havaintopaikka 29 (kuva 22). Täällä oli 1-2 hehtaaria kuusimetsää, jossa oli merkittävästi rungon läpimitaltaan 30-35 cm:n vahvuista puustoa. Tämän metsäalan kuusien juurilta ei löytynyt liito-oravan jätöksiä. Muissa osissa aluetta ei ollut liito-oravalle sopivaa metsää, jossa puusto olisi ollut lajin elinympäristöksi sopivaa.
Luontotyypit ja kasvillisuus
Karttaan (kuva 3) on rajattu eri luontotyyppien alueet. Kuviorajauksissa käytetyt värit ovat viitteellisiä ja kertovat alueen maankäytöstä. Karttaan on merkitty havaintopaikat valkoisilla numeroilla. Samaa numerointia noudattavat seuraavassa esitetyt luontotyyppikuvioiden kuvaukset 1-36. Havaintopaikat, joista on tehty luontotyyppien näytealakuvaukset, on merkitty oransseilla neliöillä. Liitteessä 3 on taulukoitu näytealakuvausten yhteydessä tunnistetut putkilokasvi-, sammal- ja jäkälälajit.
Luontotyypit luokitellaan seuraavassa neljään pääryhmään: 1. Kalliot, 2.
Muinaisrantakivikot, 3. Kangasmetsät, 4. Soistumat.
1. Kalliot
Jäkäläkallio 1
Sievin Matalamaan kalliolouhoshankealueen keskelle pääsee hyväkuntoista metsäautotietä. Näytealapaikka 1 sijaitsee metsäautotien varressa heti Sievi-Kannus maantieltä käännyttäessä hankealueelle. Paikassa on Maanmittauslaitoksen kiintopiste pultattuna jäkäläkallioon. Ympäristön metsä on jäkälätyypin karukkokangasta (CIT).
Kalliolla kasvaa pallero- ja harmaaporonjäkälää (Cladonia stellaris ja Cladonia rangiferina) sekä niukkakasvuista kuusta (Picea abies).
Jäkäläkallio 5
Luontotyyppikuvio 5on jäkäläkallio, jolla kasvaa niukasti puustoa: joitakin pieniä mäntyjä (Pinus silvestris), haapoja (Populus tremula) ja kuusia (Picea abies).
Kenttäkerroksessa kasvaa kanervaa (Calluna vulgaris). Jäkälikkö on runsasta, peittävää ja monilajista. Kallio on käytännöllisesti katsoen kauttaaltaan jäkälien ja sammalten peitossa. Poronjäkälistä tunnistettiin kaksi lajia sekä lisäksi ainakin viisi torvijäkälälajia (Cladonia sp.). Kivien väleissä kasvaa karujen paikkojen sammalia, kuten karstasammalta (Andreaea rupestris), kivikynsisammalta (Dicranum scoparium) ja karvakarhunsammalta (Polytrichum piliferum).
Kangasmetsän ja kalliometsän rajalla Matalamaan länsirinteellä kasvaa matalaa hieskoivua (Betula pubescens), mäntyä (Pinus silvestris) ja kuusta (Picea abies).
Kenttäkerroksessa kasvaa kanervaa (Calluna vulgaris) ja puolukkaa (Vaccinium vitis- idaea). Kasvilajistoa tutkittiin myös heinäkuussa.
Kalliopaljastuma 14
Hankealueen keskellä, hakkuuaukion reunassa, on avokallio (14). Sen ympäristö on voimaperäisesti käsitelty.
Kuva 2. Kartakkeessa on esitetty luontotyyppien kuviorajaukset ja havaintopaikat numeroituina 1 - 36.
Havaintopaikoista, jotka on neliöity oranssilla ääriviivalla, on tehty lajistotarkat näytealakuvaukset (ks.
liite 3). Suunnitellun louhosalueen rajaus on paksu punainen ääriviiva kartakkeen keskellä. Paksu vihreä viiva osoittaa karkeasti muodostuman ääriviivan, kivennäismaan ja turvemaan rajan. Hakkuuaukiot on rajattu keltaisilla ääriviivoilla ja muut kevyemmin käsitellyt alueet tai luonnontilaiset kuviot on rajattu vihreällä ääriviivalla. Turkoosinsiniset läiskät ovat kalliopaljastumia. Tummansiniset juonteet ovat kivikoita.
26 3 2
4
1
28 29
31 5
8 6
7 15
16
19
12 9 11
9
10
13 14
17
18
20 21
22 23
24 25 27
30
32 34
33 36
35
Kuva 3. Näytealapaikan 1 jäkäläkalliota.
Kuva 4. Jäkäläkalliota 5. Kalliolla kasvaa myös juolukkaa (Vaccinium uliginosum) - kuvassa etualalla.
Kalliopaljastuma 17
Kartoitusalueen eteläosassa on edellisen kaltainen kalliopaljastuma. Sen ympäristössä on tehty laajalti hakkuita. Kalliota peittää paikoin jäkäläkasvusto (Cladonia sp).
Kalliometsä 28
Matalamaan kalliomuodostuman pohjoisrinne on jyrkkä. Kallioseinämässä kasvaa jäkälää. Kallion laella tavataan tuoreen kangasmetsän lajeja. Kallion alarinteillä kasvaa puustoa.
Kuva 5. Alueen eteläosan kalliopaljastuma 17.
Kuva 6. Kalliorinteen kasvillisuutta 28.
Jäkäläkallio 31
Hankealueen koillisneljänneksessä on ympäristöstään erottuva korkea kalliokumpare.
Tästä tehtiin näytealakuvaus, jolloin saatiin määriteltyä tähän luontotyyppiin kuuluva tyyppilajisto.
Kuva 7. Jäkäläkallio 31.
Kallion laelta tehtiin myös tarkka kasvillisuuden peittävyysanalyysi.
Taulukko 1. Kasvillisuuden peittävyys näytealalla 31.
a) Kalliopinta
Pohjakerros %
Cladina rangiferina harmaaporonjäkälä 60
Cladina stellaris palleroporonjäkälä 25
Cetraria islandica isohirvenjäkälä 10
Kentttäkerros
Vaccinium vitis-idaea puolukka 10
Pinus sylvestris mänty +
b) Kalliopainanne Pohjakerros
Sphagnum capillifolium kangasrahkasammal 70
Sphagnum angustifolium rämerahkasammal 10
Polytrichum commune korpikarhunsammal 10
Kenttäkerros
Vaccinium vitis-idaea puolukka 10
Vaccinium myrtillus mustikka 10
Empetrum nigrum variksenmarja 30
Puustoa on vähän. Mäntyä ja rauduskoivua tavataan. Niiden korkeudet ovat alle 2 m.
Paikoin tavataan katajaa ja pientä kuusta. Kenttäkerroksessa kasvaa puolukkaa.
Kalliopainanteissa kasvaa myös mustikkaa ja variksenmarjaa. Pohjakerroksessa kalliopinnalla vallitsevat jäkälät. Kalliopainanteessa tavataan myös tyypillisesti kangasrahkasammalta ja muita sammalia.
Kuva 8. Näyteala 31 Kalliopinta. Kuva 9. Näyteala 31 Kalliopainanne.
Kalliometsärinne 36
Matalamaan pohjoisrinteellä on jäkäläkalliota, jonka ympärillä on tuoretta kangasmetsää. Kallion pinnalla vallitsevat torvijäkälät (Cladonia sp.) ja tinajäkälät (Stereocaulon sp.).
Kuva 10. Matalamaan muodostuman pohjoisreunan jäkäläkalliota ja rinnemetsää 36.
2. Muinaisrantakivikot Kivikko 6
Karuissa kivikoissa ei kasva puustoa eikä muutakaan putkilokasvillisuutta. Jäkälät ja sammalet löytävät sieltäkin elinmahdollisuuksia. Jäkälistä tunnistettiin 5 lajia.
Yleisimmät jäkälät ovat palleroporonjäkälä (Cladina stellaris) ja karttajäkälät (Rhizocarpon sp.). Sammalista runsaana tavataan kalliokarstasammalta (Andreaea rupestris).
Kuva 11. Muinaisrantakivikkoa 6.
Kivikko 11
Matalamaan pohjoisrinteellä tavataan myös kivikkomuodostumia.
Kuva 12. Palleroporonjäkälää (Cladina stellaris) ja metsäimarretta (Gymnocarpium dryopteris) muinaisrantakivikossa 11.
Kivien pinnat ovat kauttaaltaan jäkälien ja sammalten peitossa. Muodostumasta tunnistettiin kaksi poronjäkälälajia ja neljä torvijäkälälajia (Cladonia sp.). Tavataan myös tinajäkälää (Stereocaulon sp.) ja kivien väleissä seinäsammalta (Pleurozium schreberi).
Kivikko 13
Hankealueen keskellä aluetta itä-länsisuunnassa kulkevan metsäautotien eteläpuolella on laajoja hakkuuaukeita. Mäen laki on tasainen. Hakkuualueilla tavataan muinaisrantakivikoita. Kalliopainanteissa esiintyy soistumia..
Kivikko 32
Hankerajauksen kaakkoispuolella tavataan pohjois-eteläsuuntaan kulkevia muinaisrantakivikko-juonteita. Luontotyyppikuviosta 32 tehtiin lajistontarkka näytealakuvaus.
Kuva 13. Muinaisrantakivikko hankealueen kaakkoispuolella.
Taulukko 2. Kasvillisuuden peittävyysanalyysi näytealalta 32.
Pohjakerros %
Cladonia stellaris palleroporonjäkälä 27
Cladonia rangiferina harmaaporonjäkälä 20
Stereocaulon paschale isotinajäkälä 10
Cladonia coccifera punatorvijäkälä 4
Andreaea rupestris kalliokarstasammal 15
Pleurozium schreberi seinäsammal 3
Dicranum scoparium kivikynsisammal 2
Pohjakerroksessa vallitsevat jäkälät ja pienet sammalet. Kenttäkerrosta varsinaisesti ei ole. Tällä näytepaikalla ei kasva käytännöllisesti katson lainkaan putkilokasvillisuutta - puustosta puhumattakaan.
Kivikko 33
Näytealalla 33, noin 200 m edellisestä etelään, jäkälälajistossa tavataan tina- karve-, torvi- ja karttajäkäliä (Stereocaulon sp., Arctoparmelia sp., Cladonia sp. ja Rhizocarpon sp).
Kuva 14. Kuva 15.
Kuvassa 14 on muinaisrantakivikon jäkälikköä: kaarrekarvetta (Arctoparmelia centrifuga) ja isotinajäkälää (Stereocaulon grande). Kuvassa 15 on karttajäkälää (Rhizocarpon sp.), punatorvijäkälää (Cladonia coccifera) ja kalliokarstasammalta (Andreaea rupestris).
3. Kangasmetsät
Hakkuuaukio 4
Rämealueen reunassa on moreenikumpareita, joiden puusto on avohakattu vastikään.
Männyntaimikko on vuosikasvaimista päätellen noin 5-10 v vanhaa. Männyn (Pinus sylvestris) lisäksi tavataan sekä hies- että rauduskoivua (Betula pubescens, Betula pendula). Kenttäkerroksessa kasvaa puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea) ja juolukkaa (Vaccinium uliginosum). Alkuperäinen metsätyyppi lienee ollut puolukkatyypin kuivahko kangas EVT (Empetrum. Vaccinium-tyyppi).
Kuva 16. Hakkuuaukio moreenikankaalla.
Tuore kangasmetsä 7
Kuva 17. Näytealapaikassa 7 on tuoretta kangasmetsää VMT (Vaccinium myrtillus –tyyppi).
Pensaskerroksessa kasvaa pihlajaa (Sorbus aucuparia) ja haapaa (Populus tremula).
Puusto on mäntyvaltaista, seassa kasvaa kuusta ja koivua. Aluskasvillisuuden perusteella ala voidaan määrittää mustikkatyypin tuoreeksi kankaaksi. Matalamaan mäen lounaisrinteellä kivikkomuodostumien väleissä kasvaa kangasmetsää. Ravinteisuustaso vaihtelee kivikoiden läheisyydessä kuivasta, painanteiden tuoreeseen kangasmetsään.
Taimikko 9
Paikassa 9 on hakkuuaukio, jossa kasvaa matalaa männyntaimikkoa. Hakkuuala jatkuu ulokkeena itään päin, jossa kasvaa noin 2 m korkuista kuusikkoa.
Kuva 18. Matalamaan muodostuman länsirinnettä.
Tuore kangas 10
Paikassa 10 havaitaan pienialainen korpikuusikko. Alueella kasvaa korkeita kuusia ja koivuja. Alue on ojitusten ympäröimä.
Talousmetsä 12
Aluetta itä-länsisuunnassa halkovan metsäautotien itäpuolella on harvennettua helppokulkuista talousmetsää. Luontotyyppi on puolukkatyypin kuivahko kangas EVT
Kuva 19. Harvennettua EVT kangasmetsää, näytehavaintopaikka 12.
Tuore kangasmetsä 16
Kuva 20. Tuoreen kangasmetsän aluskasvillisuutta.
Alueen lounaisnurkassa on hieman rehevämpää kangasmetsää kuin muualla. Siellä tavataan mm. oravanmarjaa (Maianthemum bifolium) ja metsätähteä (Trientalis europaea). Puusto on koivua ja mäntyä.
Hakkuuaukio 18
Hankealueen eteläpuoliset metsät on käsitelty. Hakkuut ovat laajoja. Ne ovat muuttaneet perusteellisesti alkuperäisiä luontotyyppejä.
Kuva 21. Hakkuualue Matalamaan hankealueen eteläpuolella.
Tuore kangasmetsä 19
Kartoitettavan alueen keskellä on joitakin käsittelemättömiä kangasmetsäsirpaleita.
Puusto on suhteellisen kookasta. Aluskasvillisuudessa tavataan tuoreen kangasmetsän lajeja VMT
Männyntaimikoista on harvennettu lehtipuustoa. Kivikoita tavataan myös alueen keskellä (21). Kivikoiden välissä on enemmän tai vähemmän käsiteltyä tuoretta kangasmetsää.
Hankealueen itäreunassa on tehty vastikään ojituksia. Havaintopisteessä 23 on tuoretta kangasmetsää ja varsin hyväkuntoista puustoa.
Hankealueen koillisosassa kuviossa 24 on hakkuuaukio, jossa on havaittavissa vastaavanlaisia kivikoita kuin muuallakin.
Luontotyyppikuviossa 25 on moreenikankaiden välinen soistuma - tulvametsä.
Aluskasvillisuus puuttuu lähes kokonaan.
Havaintopaikassa 27 on tehty vastikään hakkuita. Alue on laidaltaan ohutturpeista kivennäismaata.
Kuusimetsä 29
Alueen koillisneljänneksessä, hankealueen sisäpuolella tavataan pienialainen kuvio hakkaamatonta metsää. Puusto on järeää kuusikkoa. Aluskasvillisuutensa perusteella se on tuoretta kangasmetsää.
Kuva 22. Luonnontilaista mustikkatyypin tuoretta kangasta VMT havaintopaikalla 29.
Hakkuuaukio 30
Alueen keskellä kalliomuodostuman juurella on hakkuuaukio, jonka reunassa on muinaisrantakivikko.
Talousmetsä 34
Alueen kaakkoiskulmassa tavataan muinaisrantakivikoita, joiden väleissä kasvaa kuivaa kangasmetsäää. Väliin esiintyy varpuja: kanervaa (Calluna vulgaris), mustikkaa (Vaccinium myrtillus), juolukkaa (Vaccinium uliginosum) ja suopursua (Ledum palustre). Kivikoiden laitamilla kasvaa paikoin virpapajua (Salix aurita).
Kuva 23. Matalamaan kaakkoisreunan tuoretta kangasmetsää 35.
4. Soistumat
Rämemuuttuma 2
Metsäautotien alkupäässä molemmilla puolilla on rämemuuttumaa. Metsäautotien itäpuolella on vaivaiskoivuvaltaista isovarpurämeen muuttumaa. Viitteitä mahdollisesta alkuperäisestä suotyypistä antavat tupasvillavaltaisen välipinnan ja variksenmarjavaltaisen mätäspinnan vuorottelu. Rämevarvut: vaivaiskoivu (Betula nana) ja suopursu (Ledum palustre) vallitsevat kenttäkerroksessa. Ojitukset aiheuttamat muutokset näkyvät männyn voimistuneena kasvuna, joka muutoin on tälle suotyypille epävallista. Muuttuma ei vielä ole ulottunut aluskasvillisuuteen ja suosammalet, etenkin rämerahkasammal (Sphagnum angustifolium), vallitsevat pohjakerroksessa. Ojien penkoilla kasvaa pajua ja koivua. Eläimistöstä havaittiin paikoin jäniksen jätöksiä.
Kuva 24. Rämemuuttuma havaintopaikassa 2. Ojitettu suoalue.
Ojan penkalla havaitaan voimakasta pajun ja koivun kasvua.
Etualalla tupasvillavaltaista rämeen välipintaa.
Rämemuuttuma 3
Metsäautotien länsipuolella on edellistä aavistuksen verran ravinteisempaa ympäristöä, jota osoittaa esimerkiksi sarakasvien esiintyminen rämemuuttumassa. Valtapuulaji on edelleen mänty. Rämevarpujen: vaivero (Chamaedaphne calyculata), vaivaiskoivu ja suopursu, lisäksi tavataan metsävarpuja: variksenmarja ja mustikka. Saroja, kuten haramaasara (Carex canescens), kasvaa yleisesti. Sammalistossa vallitsevat metsäsammalet: seinäsammal, karhunsammal; mutta paikoin tavataan myös suosammalia kuten rämerahkasammalta. Alue on muuttumassa turvekankaaksi.
Alkuperäinen suotyyppi on mahdollisesti ruohoinen sararäme.
Kuva 25. Rämemuuttuma 3 kartoitusalueen pohjoisosassa.
Korpisoistuma 8
Matalamaan lounaisrinteeltä edelleen alaspäin kuljettaessa havaitaan muinaisrantojen väliin jääneissä metsiköissä soistuvia painanteita. Hakkuuaukion reunassa havaitaan ojitettu ja käsitelty alue, jossa on nähtävissä mesotrofiaa ilmentävää kasvillisuutta, kuten lehtipuita ja raitapajua (Salix caprea). Sammalistossa tavataan haprarahkasammalta (Sphagnum riparium). Korpisuutta ilmentää pallosara (Carex globularis).
Ojitettu soistuma 15
Matalamaan laella, laakion keskellä, on soistuma, jonka turvepaksuus on noin 100 cm.
Soistuman halki on kaivettu syvä oja.
Kuva 26. Matalamaan hankealueen keskellä oleva ojitettu kalliopainanteen soistuma.
Suomuodostuma on ojitusten ja hakkuiden muokkaamana muuttumatilassa.
Alkuperäinen suotyyppi lienee ollut oligotrofinen saranevaräme. Neva-osa on kutistunut pieneksi. Rämeosa on harvapuustoista männikköä. Puuttomalla nevaosalla tavataan saroja: riippasara (Carex magellanica), mutasara (Carex limosa) ja juolasara (Carex nigra var. nigra). Virtaavasta vedestä kielivät raate (Menyanthes trifoliata) ja luhtavilla (Eriophorum angustifolium) sekä haprarahkasammal (Sphagnum riparium) ja sirppisammalet (Warnstorfia sp.). Nevaosa on ollut minerotrofinen niukka- tai keskiravinteinen muodostuma.
Kalvakkanevaräme 26
Havaintopisteessä 26 on suoalue, joka on reunoiltaan ojitusten muuttama, mutta jonka keskustassa on myös luonnontilaista aluetta. Suotyypiksi voidaan määrittää nevaräme.
Nevaosa on mesotrofista kalvakkanevaa, jonka tyyppilaji on kalvakkarahkasammal (Sphagnum papillosum). Yleisesti esiintyy myös sara- ja haprarahkasammalta (Sphagnum fallax ja S. riparium). Rimpipinnat ovat vetisiä. Mätäspinnalla kasvaa suokukkaa (Andromeda polifolia) ja villapääluikkaa (Trichophorum alpinum). Puusto on koivua.
Rämeosa on isovarpurämettä, jonka tyyppilajistoa ovat rämevarvut: vaivero (Chamaedaphne calyculata), juolukka (Vaccinium uliginosum), vaivaiskoivu (Betula nana). Mätäspinnalla kasvaa varvikonrahkasammalta (Sphagnum russowii) ja suonihuopasammalta (Aulacomnium palustre). Puusto on mäntyä.
Suo muuttuu vähitellen ojikoksi ja edelleen muuttumaksi ojitusten kuivatusten vaikutuksesta. Suon muuttuma näkyy puuston voimistuvana kasvuna lähellä ojia.
Kuva 27. Nevarämemuuttumaa näytealapaikassa 26.
5. Tulosten tarkastelu
Luontotyypit
Matalamaan kalliot kuuluvat Suomen luontotyyppien uhanalaisuusluokituksessa (Raunio ym. 2008) ryhmään: Karut avoimet laakeat sisämaakalliot.
Taulukko 3. Sievin Matalamaan kartoitusalueella tunnistetut luontotyypit sekä niiden uhanalaistarkastelu Raunio ym. (2008) mukaan.
Tunnistettu luontotyyppi
Vastaava luontotyyppi uhanalaistarkastelussa
Uhanalaisuus Eteläinen Suomi
Uhanalaisuus koko maa Jäkäläkallio Karut avoimet laakeat
sisämaakalliot
LC LC
Kalliopaljastuma Karut avoimet laakeat sisämaakalliot
LC LC
Kalliometsä Keskiravinteiset varjoisat kalliojyrkänteet
NT NT
Muinaisrantakivikko Muinaisrantakivikot NT NT
Tuore kangasmetsä Keski-ikäiset mäntyvaltaiset tuoreet kankaat
NT NT
Kuivahko kangas Keski-ikäiset mäntyvaltaiset kuivahkot kankaat
NT NT
Kuusimetsä Vanhat kuusivaltaiset tuoreet kankaat
LC VU
Saranevaräme Sararämeet VU LC
Kalvakkanevaräme Kalvakkarämeet VU VU
Rämemuuttuma Isovarpurämeet NT LC
Korpisoistuma Aitokorvet VU VU
Uhanalaisuusluokat, IUCN-luokitus:
RE = Hävinneet (Regionally Extinct)
EW = Luonnosta hävinneet (Extinct in the Wild) CR = Äärimmäisen uhanalaiset (Critically Endangered) EN = Erittäin uhanalaiset (Endangered)
VU = Vaarantuneet (Vulnerable)
NT = Silmälläpidettävät (Near Threatened) LC = Elinvoimaiset (Least Concern)
DD = Puutteellisesti tunnetut (Data Deficient) NE = Arvioimatta jätetyt (Not Evaluated) Avainbiotoopit
Luontotyyppikartoitusalueella avainbiotoopeiksi voidaan määrittää 1. Kalliot ja 2.
Muinaisrantakivikot. Niitä voitaneen pitää myös Metsälain 10§ tarkoittamina luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeinä elinympäristöinä (karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat kalliot, kivikot, louhikot).
Avainbiotooppien lajiston näytealakuvaukset on tehty luontotyyppikuvioilta 31 ja 32.
Kuva 28. Avainbiotooppien alueet hankealueella ja sen lähiympäristössä. Avainbiotooppialueet on rajattu oranssilla ääriviivalla. Tummansiniset pisteet ovat muinaisrantakivikoita ja turkoosinsiniset täplät kalliopaljastumia.
Uhanalainen ja suojeltava lajisto
- Luontodirektiivin tiukkaa suojelua vaativat lajit
Luontodirektiivin (EU, 1992) liite IV sisältää ns. tiukkaa suojelua vaativat eläin- ja kasvilajit. Luonnonsuojelulain 49 §:n mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty (Lsl, 1996).
- Erityisesti suojeltavat lajit
Luonnonsuojeluasetuksella (Lsa 22 §, liite 4) erityisesti suojeltavaksi säädetty uhanalainen laji, jonka häviämisuhka on ilmeinen.
- Rauhoitetut lajit
Luonnonsuojelulain (42 §) ja luonnonsuojeluasetuksen (20 §) nojalla rauhoitetut kasvilajit.
- Uhanalaiset lajit
Luonnonsuojeluasetuksen liitteenä on luettelo uhanalaisista lajeista (Lsa, 1997).
Nykyinen uhanalaisuusarviointi perustuu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uuteen uhanalaisuusluokitukseen (ks. Rassi ym. 2001). Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) lajit.
- Silmälläpidettävät ja alueellisesti uhanalaiset lajit
Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luokituksen mukaan silmälläpidettävät (NT) lajit eivät ole uhanalaisia (Rassi ym. 2001). Ne ovat lajeja, joiden tarkkailu on aiheellista kannan kehityksen tai koon perusteella. Monet silmälläpidettävät lajit ovat kuitenkin alueellisesti uhanalaisia (RT).
- Suomen vastuulajit
Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä (Rassi ym. 2001) laati luettelon lajeista, joiden säilyttämisessä Suomella on merkittävä kansainvälinen vastuu.
- (ks. esim. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2009).
Luonnonsuojelulain tai asetuksen nojalla rauhoitettavaa putkilokasvi-, jäkälä-, tai sammallajistoa ei havaittu luontotyyppikartoituksen yhteydessä. Myöskään ympäristöhallinnon rekisterissä ei ole tietoja, että uhanalaista lajistoa esiintyisi tarkastelun kohteena olevalla alueella (Juntunen 2010). Muinaisrantakivikoissa paikoin tavattava isotinajäkälä (Stereocaulon grande) kuuluu ympäristöhallinnon seurannassa oleviin lajeihin. Se on alueellisesti uhanalainen Lounais-Suomessa, mutta Pohjanmaan alueella laji on elinvoimainen.
Maisema ja luonnonhistorialliset arvot
Maisemallisesti Sievin Matalamaa on varsin erikoinen tasalakinen kalliomuodostuma.
Laajat pitkänomaiset kivikot tulkittiin muinaisrannoiksi. Kivikoita esiintyy pitkänomaisina juonteina etenkin Matalamaan länsirinteellä. Kivikoiden suuntaus noudattaa muinaisen rantaviivan kulkua. Alue tarjoaa mielenkiintoiset tutkimuskohteen, joka saattaisi tuottaa uutta tietoa maankohoamisesta ja rannansiirtymisen historiasta.
6. Yhteenveto ja johtopäätökset
Linnustoselvitys
Linnustoselvitys tehtiin linjalaskentamenetelmällä 31.5.2010. Lajimäärä oli yhteensä 27.
Lajiston kokonaistiheys, 79,6 paria/km2, jää huomattavasti alle Keski-Pohjanmaan – Pohjanmaan alueen maalinnuston keskimääräisen tiheyden, joka on 150-170 paria / km2 (Väisänen ym. 1998). Lintulajiston alhaisen monimuotoisuuden eli runsaslukuisten lajien pienen määrän yksi todennäköinen syy on metsänhakkuiden pirstoma alueen metsämaisema, mikä vähentää metsälajiston diversiteettiä eli monimuotoisuutta (Mönkkönen ym. 1999). Teeri ja palokärki ovat EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeja.
Suomessa kansainvälisen suojelun erityisvastuulajeja (EVA) olivat teeri, kuovi ja leppälintu. Suomen valtakunnallisessa uhanalaisuusluokittelussa (Rassi ym. 2001) teeri ja käki ovat silmälläpidettäviä (NT) lajeja. Tiltaltti on vaarantunut (VU) laji.
Maakunnallisesti alueen merkitys on tavanomainen. Alueelta, hankkeen vaikutusalue huomioiden n. 2-3 km:n etäisyydelle asti, ei ole tietoja luonnonsuojelulain (47 § ja 48 §) uhanalaisista ja erityisesti suojeltavista lajeista.
Liito-oravaselvitys
Selvitys tehtiin 30.5. ja 31.5.2010 Hanskin (2006) menetelmällä. 36 ha:n tutkimusalueelta ja siitä 500 m etäisyydelle ulottuvalta vyöhykkeeltä ei tehty havaintoja liito-oravasta. Vain alueen pohjoisosassa oli 1-2 hehtaaria vanhaa kuusimetsää, mutta muissa osissa puusto ei ollut liito-oravan elinympäristöksi sopivaa. Metsien puusto oli liian ohutrunkoista. Paksuimpien puiden runkojen läpimitta oli 25-30 cm, mutta jo tämän kokoluokan puut esiintyivät ainoastaan yksittäin, eivätkä ne muodostaneet yhtenäistä puustoa missään osassa aluetta lukuun ottamatta ed. mainittua kuusimetsäalaa.
Kasvillisuus ja luontotyypit
Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys tehtiin maastokäyntien 8.6., 12.7. ja 22.7.2010 perusteella. Apuna käytettiin karttoja ja ilmakuvia.
Alueella havaittiin kymmenen luonnontilaista luontotyyppiä, joista kolme on vaarantuneita ja neljä silmälläpidettäviä (VU ja NT; IUCN-luokitus).
Kalliot ja muinaisrantakivikot määritettiin avainbiotoopeiksi, jotka voidaan tulkita Metsälain 10§ tarkoittamiksi luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiksi elinympäristöiksi.
Sievin Matalamaan luontoselvitysalueella ei havaittu EU:n luontodirektiivin liitteen IV tiukkaa suojelua vaativaa lajistoa tai Suomen luonnonsuojelulain tai -asetuksen nojalla rauhoitettavaa putkilokasvi-, jäkälä-, tai sammallajistoa.
Viitteet
Eurola, S., Bendiksen, K. ja Rönkä, A., 1992: Suokasviopas. Oulanka reports 11.
Oulanka biological station. University of Oulu. Oulun yliopisto, Monistus- ja kuvakeskus, 1992. 216 s.
Eurola, S., Huttunen, A. ja Kukko-oja, K., 1995: Suokasvillisuusopas. Oulanka reports 14. Oulanka biological station. University of Oulu. Oulun yliopisto, Monistus- ja kuvakeskus, 1995. 85 s.
Hakulinen, R., 1963: Jäkäläkasvio. WSOY, Porvoo 1963. 235 s.
Hanski, I., 2006: Liito-oravan Pteromys volans Suomen kannan koon arviointi Loppuraportti. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Helsingin yliopisto.
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=47773&lan=FI
Hautala, A. 1998: Sievin eräiden metsäjärvien ja Petäjäojan luontoselvitys. Sievin kunta.
Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. ja Uotila, P. (toim.), 1998: Retkeilykasvio.
Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. 656 s.
Juntunen, K., 2010: Henkilökohtainen tiedonanto. 4.6.2010. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö ja luonnonvarat –vastuualue.
Kalliola, R., 1973: Suomen kasvimaantiede. WSOY, Porvoo 1973. 308 s.
Koskimies, P. ja Väisänen, R.A., 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet.
Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. 144 s.
Mönkkönen, M., Huhta, E., Mäkelä, J. & Rajasärkkä, A. 1999: Pohjois-Suomen vanhojen metsien linnusto ja metsämaiseman muutos. – Linnut-vuosikirja 1999: 91–97.
Rajasärkkä, A. 2005: Linjalaskenta. – Monisteessa Rytkönen, S., Leppäjärvi, M., Rajasärkkä, A., Siekkinen, J., Várkonyi, G. & Välimäki, P. 2005: Maaeläimistön tuntemus ja ekologia. – Biologian laitoksen monisteita 1/2005. Oulun yliopisto. ss. 31–
38.
PohjoisPohjanmaan ympäristökeskus 2009: Turvetuotantoalueen lupahakemuksen luontoselvitykset. Työryhmän muistio 5.2.2009.
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=99580&lan=fi, luettu 20.10.2010.
Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. — Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki, 432 s. Uhanalaisten lajien II seurantatyöryhmä. 17.4.2002.
http://www.ymparisto.fi/luosuo/lumo/lasu/uhanal/uhanal.htm
Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
Suomen ympäristö 8/2008. 572 s.
Siira, O-P. 1998: Limingan Hirvinevan turvesuon alkuperäinen kehitys ja ominaisuudet tekojärven pohjana. Pro gradu-tutkielma. Oulun yliopisto. Geotieteiden laitos, Oulu 1998. 107 s.
Vitikainen, O., Ahti, T., Kuusinen, M., Lommi, S., ja Ulvinen, T. 1997: Checklist of lichens and allied fungi of Finland. Kasvimuseo, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Yliopistopaino, Helsinki 1997.
Väisänen, R.A., Lammi, E., Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. – Otavan Kirjapaino, Keuruu. ISBN 951-1-12663-6.
Västi, K. 1978: Sievi-Rautio alueen liuskevyöhykkeen geologiasta. Pro gradu-tutkielma.
Turun yliopisto. Geologian ja mineralogian laitos, Turku 1978. 99 s., 5 liitettä.
Ympäristöhallinto 2010
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=32559: 28.10.2010.
Liitteet
LIITE 1: Linnusto - lajiluettelo
LIITE 2: Linnustoselvityksen linjalaskennan reitti
LIITE 3: Kasvillisuus - Sievin Matalamaan luontoselvityksessä havaitut putkilokasvit, sammalet ja jäkälät eri näytealoilla.
LIITE 1
Linnusto
Taulukko 4. Linjalaskentareitin pääsaran (PS) ja tutkimussaran (TS) havaitut parimäärät, lajikohtaiset kuuluvuuskertoimet (K) ja lajien tiheydet (paria/km2). Suojelun luokat ovat Euroopan Unionin lintudirektiivin liitteen I lajit (EU), Suomen kansainvälisen suojelun erityisvastuulajit (VA), sekä Suomen uhanalisuusluokittelun (Rassi ym. 2001) silmälläpidettävät (NT) ja vaarantuneet (VU) lajit. Linjan pituus 6,26 km
Laji Species PS TS K Tiheys EU NT VU VA
Teeri Tetrao tetrix 1 2,472 0,4 x x x
Kuovi Numenius arquata 2 0,854 0,3 x
Metsäviklo Tringa ochropus 1 1,939 0,3
Käki Cuculus canorus 7 0,534 0,6 x
Palokärki Dryocopus martius 1 1,036 0,2 x
Käpytikka Dendrocopos major 1 3,995 0,6
Metsäkirvinen Anthus trivialis 3 18 2,771 6,6
Rautiainen Prunella modularis 1 3,653 0,5
Punarinta Erithacus rubecula 4 14 4,269 9,5
Leppälintu Phoenicurus phoenicurus 3 2,543 1,0 x
Laulurastas Turdus philomelos 3 2,588 1,2
Punakylkirastas Turdus iliacus 1 3,454 0,6
Kulorastas Turdus viscivorus 1 2,202 0,3
Hernekerttu Sylvia curruca 2 3 4,274 1,7
Lehtokerttu Sylvia borin 1 3,952 0,6
Tiltaltti Phylloscopus collybita 1 2,981 0,5 x
Pajulintu Phylloscopus trochilus 14 57 3,086 28,1
Hippiäinen Regulus regulus 1 7,081 1,1
Harmaasieppo Muscicapa striata 4 4 9,002 4,8 Kirjosieppo Ficedula hypoleuca 1 1 3,925 0,5
Hömötiainen Muscicapa striata 3 6,692 2,7
Töyhtötiainen Parus cristatus 1 7,919 1,3
Talitiainen Parus major 7 5,438 5,0
Peippo Fringilla coelebs 2 14 3,839 7,1
Vihervarpunen Carduelis spinus 6 3,192 3,1
Pikku-
/isokäpylintu Loxia
curvirostra/pytyopsittacus 3 1,1 0,5 Keltasirkku Emberiza citrinella 1 3,403 0,5
Yhteensä 157 79,6 2 2 1 3
Havumetsien linnut 4 32 17,3
Metsien yleislajit 26 119 59,8
Pellon ja rakennetun maan linnut 0 3 0,8
Vanhan metsän lajit 0 3 1,8
LIITE 2 Linnustoselvityksen linjalaskennan reitti
Kuva 29. Sievin Matalamaan alue peruskartalla. Punainen murtoviiva osoittaa linnuston linjalaskennan reitin. (Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro PPOH/27/05).
LIITE 3
Kasvillisuus
Taulukko 5. Sievin Matalamaan luontoselvityksessä havaitut putkilokasvit, sammalet ja jäkälät eri näytealoilla.
Kasvillisuus n ä y t e a l a
1 2 3 4 5 6 7 8 11 12 13 15 16 19 26 28 29 31 32 33 34 35 36 Putkilokasvit
Gymnocarpium dryopteris metsäimarre X X
Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri X
Equisetum palustre suokorte X
Equisetum sylvaticum metsäkorte X X
Picea abies kuusi X X X X X X X X X X X X X
Pinus sylvestris mänty X X X X X X X X X X X X X X X X
Juniperus communis metsäkataja X
Betula pubescens hieskoivu X X X X X X X X X X X X
Betula pendula rauduskoivu X X X X X
Betula nana vaivaiskoivu X X X
Populus tremula haapa X X X X X
Salix caprea raita X X
Salix aurita virpapaju X X
Calluna vulgaris kanerva X X X X
Ledum palustre suopursu X X X X X X
Andromeda polifolia suokukka X X
Chamaedaphne calyculata vaivero X X
Vaccinium oxycoccos isokarpalo X X
Vaccinium vitis-idaea puolukka X X X X X X X X
Vaccinium uliginosum juolukka X X X X
Vaccinium myrtillus mustikka X X X X X X X X X
Empetrum nigrum variksenmarja X X X X X X X
Trientalis europaea metsätähti X X
Rubus chamaemorus hilla X
Rubus saxatilis lillukka X
Sorbus aucuparia pihlaja X X X X X X X
Epilobium angustifolium maitohorsma X X
Menyanthes trifoliata raate X
Melampyrum sylvaticum metsämaitikka X
Solidago virgaurea kultapiisku X
Maianthemum bifolium oravanmarja X X
Luzula pilosa kevätpiippo X X X X
Trichophorum alpinum villapääluikka X
Eriophorum angustifolium luhtavilla X
Eriophorum vaginatum tupasvilla X X
Carex limosa mutasara X
Carex canescens harmaasara X
Carex magellanica riippasara X
Carex globularis pallosara X
Carex nigra var. nigra juolasara X
Carex brunnescens polkusara X
Agrostis capillaris nurmirölli X
Deschampsia flexuosa metsälauha X
Sammalet 1 2 3 4 5 6 7 8 11 12 13 15 16 19 26 28 29 31 32 33 34 35 36
Mylia anomala rahkanäivesammal X
Sphagnum magellanicum punarahkasammal X X
Sphagnum papillosum kalvakkarahkasammal X
Sphagnum girgensohnii korpirahkasammal X X
Sphagnum russowii varvikkorahkasammal X
Sphagnum angustifolium rämerahkasammal X X X X X
Sphagnum fallax sararahkasammal X
Sphagnum flexuosum sirorahkasammal X
Sphagnum riparium haprarahkasammal X X X
Sphagnum compactum paakkurahkasammal, X
Sphagnum capillifolium kangasrahkasammal, X
Polytrichum strictum rämekarhunsammal X X X X X
Polytrichum juniperinum kangaskarhunsammal X X
Polytrichum piliferum karvakarhunsammal X
Pleurozium schreberi seinäsammal X X X X X X X X X X X X X X X
Hylocomium splendens metsäkerrossammal X X X X X
Aulacomnium palustre suonihuopasammal X X
Dicranum scoparium kivikynsisammal X X X X X X
Andreaea rupestris kalliokarstasammal X X X X
Warnstorfia fluitans nevasirppisammal X
Jäkälät 1 2 3 4 5 6 7 8 11 12 13 15 16 19 26 28 29 31 32 33 34 35 36
Cladina rangiferina harmaaporonjäkälä X X X X X X X X X
Cladina stellaris palleroporonjäkälä X X X X X X X X
Cladina arbuscula valkeaporonjäkälä X X
Cladina ciliata f. tenuis hentoporonjäkälä X
Cladonia amaurocraea louhikkotorvijäkälä X
Cladonia coccifera punatorvijäkälä X X X X X
Cladonia gracilis ssp. gracilis silotorvijäkälä X X X
Cladonia crispata var. crispata tähtitorvijäkälä X
Cladonia deformis harmaatorvijäkälä X X X X
Cladonia fimbriata pikkutorvijäkälä X
Cladonia cyanipes sinitorvijäkälä X
Cladonia cornuta ssp. cornuta puikkotorvijäkälä X X
Cladonia cervicornis ssp. verticillata kerrostorvijäkälä X X X
Cladonia pyxidata ruskotorvijäkälä X X X X
Cladonia furcata haaratorvijäkälä X
Cladonia turgida paksutorvijäkälä X
Cladonia phyllophora täplätorvijäkälä X
Rhizocarpon sp. karttajäkälät X X
Stereocaulon paschale kangastinajäkälä X X X
Stereocaulon grande isotinajäkälä X X
Cetraria islandica isohirvenjäkälä X
Arctoparmelia centrifuga kaarrekarve X
Hypogymnia physodes sormipaisukarve X
Usnea hirta tupsunaava X
