tulkita myös lempeän pisteliääksi kannanil- maukseksi 1980-luvun nimenantoon?
ARJA LAMPıNi-:N
Ensimmäinen yleisesitys
maamme ruotsalaisista henkilönnimistä
MARı ANNEBLoMQvı sTPersonnamnsboken.
Finn Lectura, Helsinki 1993. 286 s. ISBN 951-8905-73-8.
Marianne Blomqvistin Personnanı nsboken korjaa ilmiselvän puutteen henkilönnimitut- kimuksen alalla. Vihdoinkin on saatavilla yleiskatsaus maamme ruotsinkielisen henki- lönnimikannan historiallisesta kehityksestä ja nykyisestä koostumuksesta. Eero Kivi- niemen teos Rakkaan lapsen monet nimet (1982), jossa selvitellään suomalaisten etu- nimiä ja nimenvalintaa, on ollut osiltaan Blomqvistin esikuvana, ja kirjat täydentä- vätkin luontevasti toisiaan. Blomqvistin teos käsittelee Kiviniemen kirjasta poiketen myös sukunimiä.
Tekijänsä mukaan Personnamnsboken on populaaritieteellinen (Svenskan i Finland 2, s. 296). Kieli onkin helppolukuista ja kirja rakenteeltaan selkeä. Myös kirjaa ladottaes- sa on ajateltu lukijaystävällisyyttä: tekstiä ei ole ahdettu sivuille liikaa, ja kirjaa kaunis- taa kunkin pääluvun alkuun sijoitettu vuo- den 1705 almanakasta peräisin oleva vin- jetti. Sujuvaan kieleen kätkeytyy kuitenkin kosolti henkilönnimitutkimuksen keskeisin- tä tutkimustietoa ja käsitteistöä, jotka run- saiden esimerkkien avulla avautunevat myös onomastiikan uusille ystäville. Luet- tavuutta ja havainnollisuutta lisäävät kirjoit- tajan käyttämät väliotsikot - tai ehkä pa- remminkin avainsanat - jotka johdattelevat lukijaa aiheesta toiseen. Ainoana tcknisenä puutteena voisi mainita kirjoittajan tavan il- moittaa lähteensä; sivujen puuttuminen tekstinsisäisistä viitteistä aiheuttaa kirjan
Kirjallisuutta
käyttäjälle päänvaivaa, jos tämä haluaisi paikantaa siteeratun kohdan alkuperäisteok- sesta.
Blomqvist tietää mistä ammentaa. Kir- joittajan perehtyneisyys maamme ruotsin- kielistä nimistöä käsittelevään kirjallisuu- teen tulee ilmi kautta koko esityksen. Aar- reaittana voi henkilönnimitutkimuksesta kiinnostunut lukija pitää laajaa kirjallisuus- luetteloa, jonka avulla löytää aiheeseen liit- tyvän keskeisen kirjallisuuden. Blomqvist ei tosin tyydy ainoastaan tekemään syntee- siä toisten julkaisujen pohjalta vaan täyden- tää niitä omilla tutkimustuloksillaan, jotka hän nivoo kiinteästi aikaisempaan tutki- mukseen.
Ensimmäisen pääluvun kysyvän otsikon Vad är ett personnamn? alta löytyy suhteel- lisen kattava esitys henkilönnimitutkimuk- sen temıinologiasta. Keskeisimmät termit selvitetään joko määritelmin tai esimerkein.
Henkilönnimitutkimuksen temıistön ongel- makohtiin ei pureuduta, mutta tämä ei olisi- kaan tarkoituksenmukaista populaaritieteel- lisessä teoksessa. Esimerkiksi jörnamn (su.
etunimi) on terminä ongelmallinen. Termiä- hän käytetään myös sellaisista varhaisista henkilönnimistä, joita ei käytetty minkään toisen nimen ››edessä››. Termiäjörnamn kä- sitellessään kirjoittaja vain toteaa, että vuo- desta 1946 alkaen on kaikilla Suomen kan- salaisilla täytynyt olla vähintään yksi etuni- mi mutta kolmea etunimeä enempää laki ei salli. Blomqvist määritteleekin tarkemmin lähinnä yleiskielelle vieraita käsitteitä. Ter- micn selvittely on keskustelevaa ja hauskan innovoivaakin. Blomqvist ehdottaa esimer- kiksi, että tenniä pojknamn voisi käyttää su- kunimeä vaihtaneen miehen ennen aviolii-
ton solmimista käyttämästä sukunimestä, samoin kuin naisista puhuttaessa käytetään termiä flícknamn (su. tyttönimi). Termien eroavaisuuksiin Suomen ja Ruotsin välillä kiinnitetään myös huomiota. Kun Ruotsin lakikielessä käytetään nykyään termiä efter- namn etunimeä seuraavasta nimestä, käyte- tään meillä perinteisempää temiiä släkt- namn. Suomenkielisen vastineen löytämi- nen termille efternamn on kirjoittajan mie- lestä osaltaan estänyt siirtymisen yhtenäi-
327
Kirjallisuutta
sempään termien käyttöön Suomessa ja Ruotsissa. Terrnistö kiteytetään lopuksi ha- vainnollisen kuvion avulla, jossa hahmotel- laan nimenkäyttöä tavallisessa suomenruot- salaisessa perheessä.
Toinen luku, Förnamn, jakautuu sisällys- luettelon mukaan keskiajan, uuden ajan ja 1900-luvun nimikantojen kuvaukseen. Lu- vun sisältö on kuitenkin antoisampi kuin alaotsikot antavat odottaa. Luvun kronolo- gista esitystä etunimikannan kehityksestä keskiajalta nykypäivään kirjoittaja avartaa valottamalla esimerkiksi myös nimenannon sosiaalista taustaa ja nimistön vaihtelua maantieteellisesti. Myös paikannimitutki- muksen ja henkilönnimitutkimuksen väliset yhteydet tulevat selvästi esille. Mielenkiin- toisina yksityiskohtina mainittakoon myös 1700-luvun alussa vaikuttaneen piispa Jes- per Svedbergin nimenhuoltoon liittyvät pu- ristiset lausunnot ja Blomqvistin havainnot Amerikasta palanneiden emigranttien ni- mistä.
Aivan uutta tutkimustietoa saadaan eri- tyisesti 1900-luvun etunimistä. Blomqvist on saanut käyttöönsä Väestörekisterikes- kuksen nimitietoja ja esittää näihin perustu- vaa tilastotietoa suomenruotsalaisten etuni- mikannasta n. vuosilta 1881-1981. Tämä materiaali on vertailukelpoinen Kiviniemen (1982) käyttämän materiaalin kanssa. Vaik- ka sadan vuoden ajanjakso onkin nimen- annon kannalta pitkä aika, antaa sivun 75 taulukko viidestäkymmenestä yleisimmistä miesten ja naisten nimestä hyvän yleisku- van suomenruotsalaisten suosimista etuni- mistä. Yllätyksellistä ei liene, että Maria, Margareta ja Elisabet muodostavat naisten- nimien kärkikolmikon ja että yleisimmät miestennimet ovat Erik, Karl ja Johan. Ni- menannon ilmiöitä Blomqvist tarkastelee yksityiskohtaisemmin 1980-luvun etunimis- tön avulla. Kirjoittajalla on ollut käytössään luettelot vuosina 1980-1991 syntyneitten ja kastettujen suomenruotsalaisten perheiden lasten nimistä. Tämä materiaali vastaa vuo- rostaan Kiviniemen uusimmassa teoksessa Iita Linta Maria. Etunimiopas vuosituhan- nen vaihteeseen (1993) selviteltävää suo- menkielisten käyttämää etunimikantaa.
328
Blomqvist vertailee 80-luvun suomenruot- salaista ja ruotsinruotsalaista nimenantoa frekvenssitietojen pohjalta. Graafisten esi- tysten avulla Blomqvist havainnollistaa, mi- ten nimien suosio on ajallista ››aaltoliikettä››
- isovanhemmilla ja heidän lastenlapsillaan voi olla samoja tai samantyyppisiä nimiä, mutta näiden välissä olevan sukupolven ni- met voivat poiketa edeltävän ja seuraavan sukupolven nimistä suurestikin. Ajallisen vaihtelun lisäksi Blomqvist on tutkinut 80- luvulla annettujen 20 yleisimmän etunimen maantieteellistä edustuneisuutta eri puolilla ruotsinkielisestä Suomea. Nimien edustus paljastaa, että Pohjanmaa ja Ahvenanmaa kulkevat nimenannossa usein käsi kädessä, samoin kuin Uusimaa ja Turunmaa. Sel- vimmät erot on löydettävissä Pohjanmaan ja Uudenmaan väliltä.
Förnamn-luvun viimeisessä osassa Blom- qvist tuo esille nimenantajien kannalta on- gelmallisen nimiryhmän: nimet, joita käy- tetään sekä miesten että naisten niminä.
Pulmatilanteissa kirjoittaja kehottaa nimen- antajia tutkimaan kirjan luetteloa 2 500 yleisimmästä miesten ja naisten nimestä ja vastaavaa luetteloa Kiviniemen kirjassa Rakkaan lapsen monet nimet, joista voi kat- soa, miten yleisiä esim. sellaiset nimet kuin Kim ja Vanja ovat miesten ja naisten nimi- nä.
Kolmas luku, Almanackan, namnlängden och namnsdagsfirandet, on lyhyt esitys al- manakan kehitysvaiheista ja merkityksestä nimenannolle. Almanakan historiasta on jo aikaisemmin kirjoitettu paljon, ja luvun kiintoisin osa onkin vuoden 1995 almanak- kauudistuksen suuntaviivojen selvittely.
Eero Kiviniemi ja Marianne Blomqvist vas- taavat uudesta almanakkanimistöstämme.
Uuteen almanakkaan otetaan mukaan ylei- simmät nimet, ja täten nimenanto ja al- manakkanimistö lähentyvät toisiaan; 95 % suomalaisista tulee löytämään oman nimen- sä vuoden 1995 almanakasta!
Neljännessä luvussa, Släktnamn, esite-
tään sukunimijärjestelmän synty ja kehitys pääpiirteissään aina Rooman ajasta asti.
Historiallisen katsauksen jälkeen käsitellään sukunimien historiaa Suomessa sääty-yh-
teiskunnan näkökulmasta. Sukunimet ovat tiukemmin kytköksissä nimenkantajan sosi- aaliseen taustaan kuin etunimet, ja erot aa- telin, papiston, porvariston ja muun väestön sukunimikannoissa ovat olleet suuria. Eri- tyisryhmänsä muodostavat näiden lisäksi sotilasnimet. Blomqvist käsittelee kunkin ryhmän sukunimikantaa historialliselta kan- nalta ja selvittelee kullekin sosiaaliryhmälle sisällöllisesti ja rakenteellisesti tyypillisiä sukunimiä. Selvitellessään esim. aatelisni- mi- ja sotilasnimityyppejä Blomqvist on paikka paikoin hyvinkin yksityiskohtainen.
Rakennetyyppien selvittely tukee kuitenkin nykypäivän ruotsinkielisen sukunimikannan käsittelyä. Historiallista taustaa vasten sel- viää, miksi esim. Johansson oli vuonna 1990 Suomen yleisin ruotsinkielinen su- kunimi ja miksi yli puolet ruotsinkielisistä sukunimistä on kaksiosaisia (Ahlbäck, And- sten jne.). Mielenkiintoisia ovat Blomqvis- tin ekskursiot filt-loppuisten sukunimien levinneisyydestä sekä naisten ja miesten ni- meämistä koskevista eroista. Kirjoittaja korjaa mm. yleisen harhaluulon, että avio- vaimo on perinteisesti käyttänyt aviomie- hensä sukunimeä. Tämä pakko on ollut lais- sa määrättynä vain vuoden 1929 avioliitto- laista vuoden 1985 sukunimilakiin asti.
Viidennessä luvussa, Namns ortografi, kiinnitetään lukijan huomio nimissä esiin- tyvään ortograflseen variaatioon. Kirjoittaja selvittelee variaation historiallisia syitä ja toteaa lopuksi nonnatiiviseen sävyyn, että nykyisen ortografian mukaiset nimimuodot ovat Suositeltavia helppokäyttöisyytensä vuoksi.
Kuudes luku, Lagstiftning om namn, si- sältää nimenantoa koskevan lainsäädännön kehityslinjat pähkinänkuoressa. Blomqvist esittää myös kritiikkiä viranomaisia koh- taan, jotka eivät hyväksy sukunimiksi met-
Kirjallisuutta
ronyymejä (esim. Ersdotter). Kirjoittajan mielestä tämän tulisi olla mahdollista, kos- ka patro- ja metronyymijärjestelmällä on Pohjoismaissa pitkä traditio eivätkä sen mu- kaan muodostetut nimet ole kielen eivätkä maamme nimikannan vastaisia.
Kahdeksannen luvun luettelo 2 500 ylei- simmästä etunimestä, De 2500 vanlígaste förnamnen i Svenskfinland, on lapsilleen ni- meä valitseville ruotsinkielisille vanhem- mille oiva apu. Luettelossa on mukana kaikki ne etunimet, joilla on materiaalissa vähintään kymmenen esiintymää. Eri orto- grafıset variantit on lueteltu erikseen, joten yleisimmän ja siten myös käytössä hel- poimman nimivariantin valinta on listan avulla mahdollista. Myös nimistöntutkijan näkökulmasta lista on kiinnostava. Jo ensi silmäyksellä huomaa esimerkiksi, että myös suomalaisia nimiä tai nimien suomalaistet- tuja muotoja on yllättävän paljon. Esim.
miestennimet Arto, Eero, Ilkka, Jaakko, Jyrki, Oiva, Onni, Päiviä ja Yrjö sekä nais- tennimet Helinä, Hellä, Impi, Lemmikki, Lemmitty, Lempi, Päivi ja Ritva kuuluvat maamme ruotsinkielisen väestön käyttämiin nimiin, vaikka yleisiä ne eivät olekaan.
Yhdeksäs luku puolestaan sisältää luettelon 1 000 yleisemmistä ruotsinkielisestä suku- nimestä (De 1000 vanlígaste svenska släkt- namnen i Finland) vuosina 1965-1990.
Yleisteokseksi kirja antaa hyvin moni- puolisen kuvan henkilönnimistä ja niiden tutkimuksesta. Tarkkaavainen alan ammat- tilainen pystyy myös kirjan avulla kartoit- tamaan tämänhetkisen tutkimuksen tilaa.
Kirjaa leimaa kauttaaltaan Blomqvistin suu- ri innostus omaan tieteenalaansa. Person- namnsboken on tarpeeseen kirjoitettu kirja henkilönnimien kummallisesta maailmasta.
KAJ BORG
