ESBOGÅRD AB HÖGBERGETIN MAA-AINES-HANKKEEN LUONTOSELVITYKSET

(1)

Asiakirjatyyppi

Luontoselvitys

Päivämäärä

9.12.2013

ESBOGÅRD AB

HÖGBERGETIN MAA-AINES-

HANKKEEN LUONTOSELVITYKSET

(2)

Päivämäärä 9.12.2013

Laatija Satu Laitinen ja Emilia Osmala

Tarkastaja Kaisa Torri

Kuvaus Pesimälinnusto-, lepakko-, liito-orava-, viitasammakko-, päivä- perhos-, sudenkorento-, kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys Högbergetin maa-aineshankealueella

Viite 1510007871

Kansi Bockarmossen kesäkuun alussa

(3)

SISÄLTÖ

1. Johdanto 1

2. Pesimälinnustoselvitys 2

2.1 Lähtötiedot ja menetelmät 2

2.2 Tulokset 2

2.2.1 Linnuston yleiskuvaus 2

2.2.2 Suojelullisesti huomionarvoisten lajien tarkastelu 4

3. Lepakkoselvitys 7

3.1 Yleistä lepakoista 7

3.1.1 Suomen lepakot 7

3.1.2 Lepakoiden suojelu 7

3.3 Tulokset 9

3.3.1 Aktiivikartoitus 10

3.3.2 Passiivikartoitus 11

3.4 Tulosten tulkinta 13

4. Liito-oravaselvitys 14

4.1 Yleistä liito-oravasta 14

4.3 Tulokset 15

5. Viitasammakkoselvitys 17

5.1 Yleistä viitasammakosta 17

5.2 Menetelmät 17

5.3 Tulokset 17

6. Päiväperhos- ja sudenkorentoselvitys 18

6.2 Tulokset 18

6.2.1 Päiväperhoset 18

6.2.2 Sudenkorennot 19

7. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 22

7.2 Tulokset 22

7.2.1 Kasvillisuuden yleiskuvaus 22

7.2.2 Kuviot 23

8. Johtopäätökset 29

8.1 Pesimälinnusto 29

8.2 Lepakot 30

8.3 Liito-orava 30

8.4 Viitasammakko 30

8.5 Päiväperhoset ja sudenkorennot 31

8.6 Kasvillisuus ja luontotyypit 31

9. Lähteet 33

LIITTEET

Liite 1. Lista selvitysalueella pesiväksi tulkittavista lintulajeista

Liite 2. Lista kasvillisuusselvitysalueella havaituista putkilokasvilajeista

(4)

nonsuojelulain ja metsälain (metsälaki 1093/1996) mukaisia ja uhanalaisia (Raunio ym. 2008) luontotyyppejä sekä vesilain (vesilaki 587/2011) mukaisia kohteita. Lepakko-, liito-orava- ja vii- tasammakkoselvitysten tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö alueella EU:n luontodirektiivin IV (a) –liitteessä mainittuja ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja lajeja ja niiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja tai ruokailualueita. Päiväperhos- ja sudenkorentoselvityksen tarkoituksena oli selvittää hankealueen ympäristössä esiintyvää lajistoa ja siinä keskityttiin erityisesti EU:n luontodirektiivin IV (a) -liitteeseen kuuluviin ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuihin sekä uhanalaisiin ja silmälläpidettäviin lajeihin.

Kaikki selvitykset on tehty kevään ja kesän 2013 aikana. Selvitysten laadinnasta vastasivat FM biologit Satu Laitinen, Emilia Osmala ja Tarja Ojala Ramboll Finland Oy:stä.

Kuva 1-1. Selvitysalueiden rajaukset.

(5)

2. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

2.1 Lähtötiedot ja menetelmät

Espoonkartanon pesimälinnustoa selvitettiin kolmella laskentakerralla, yhteensä yhdeksän maas- tokäynnin aikana touko- ja kesäkuussa 2013 (taulukko 2-1). Laskennat toteutettiin kartoituslas- kentaohjeita (Koskimies & Väisänen 1988) soveltaen kulkemalla selvitysalue kaikilla kolmella ker- ralla läpi siten, että mikään osa selvitysalueesta ei jäänyt yli 50 metrin päähän kuljettavasta rei- tistä. Reviirihavainnot merkittiin peruskarttapohjalle. Reviiriksi tulkittiin mm. laulava koiras, va- roitteleva tai ruokaa kantava koiras tai naaras, reviirikahakka sekä nähty pesä tai poikue. Las- kennat suoritettiin aamulla noin kello neljän ja kymmenen välillä mahdollisimman poutaisella, vähätuulisella säällä. Lisäksi 6.6. käytiin kuuntelemassa yölaulajia. Aineistoa täydennettiin myös alueella huhti-, touko- ja kesäkuussa tehtyjen muiden luontoselvitysten yhteydessä tehdyillä havainnoilla. Selvitysalueella sijaitsevia pihapiirejä ei kartoitettu selvityksen yhteydessä. Linnus- toselvityksestä vastasi FM biologi Satu Laitinen.

Metson esiintymistä alueella ja mahdollisia soidinpaikkoja selvitettiin erikseen huhtikuussa, 19.4.

Tällöin alueelta etsittiin metsojen jätöksiä, jotka keväthangilta ovat helposti havaittavissa. Run- sas jätösten määrä, jalanjäljet ja siivenvetojäljet viittaavat soidinpaikkaan.

Suomen Ympäristökeskukselta tiedusteltiin havaintoja selvitysalueen ja sen lähiympäristön uhanalaisista lajeista.

Taulukko 2-1. Selvitysaikataulu kevään ja kesän 2013 aikana.

Pvm Kello Sää

6.5. 5.10-9.50 kirkas, tyyni, +4°C…+9°C

7.5. 5.10-10.20 puolipilvinen, heikko tuuli, +6°C…+10°C

8.5. 5.15-10.05 puolipilvinen, tyyni, +8°C…+14°C

22.5. 4.30-9.00 pilvinen, sadekuuroja, koht. tuuli, 13°C…+15°C 23.5. 4.45-9.10 pilvinen, osittain sateinen, heikko tuuli, +12°C

24.5. 4.40-10.45 pilvinen, heikko tuuli, +10°C

4.6. 4.05-9.10 kirkas, heikko tuuli, 15°C…+22°C

5.6. 4.15-9.30 puolipilvinen, heikko tuuli, 16°C…+24°C

6.6. 23.45-3.05 & 3.35-7.15 kirkas, heikko tuuli, +17°C

2.2 Tulokset

2.2.1 Linnuston yleiskuvaus

Alueella havaittiin yhteensä 53 pesiväksi tulkittavaa lajia. Lista havaituista lajeista parimäärineen ja suojeluluokituksineen on esitetty liitteessä 1. Suurin osa lajistosta koostuu erilaisten metsien sekä pienten avointen ja puoliavointen ympäristöjen lajeista. Selkeästi runsain laji on peippo, jonka lisäksi kymmenen runsaimman lajin joukossa ovat metsien yleislajit pajulintu ja talitiainen, kuusikoissa viihtyvät punarinta, hippiäinen, laulurastas ja rautiainen, männiköissä viihtyvä met- säkirvinen, avoimia ympäristöjä suosiva keltasirkku ja lehtimetsien laji sinitiainen.

Huomionarvoisia, eri suojeluluokituksissa mainittuja lintulajeja havaittiin yhteensä kymmenen.

Näistä lajeista seitsemän on EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeja ja kolme Suomen erityisvastuu- lajeja (EVA-lajit). Uhanalaisuudeltaan vaarantuneiksi luokiteltuja lajeja havaittiin yksi, silmälläpi- dettäviä lajeja kaksi ja alueellisesti uhanalaisia lajeja yksi. Nämä lajit on esitelty lyhyesti jäljem- pänä (kappale 2.2.2) ja kartta näiden lajien reviireistä on esitetty kuvassa 2-1. Linnustollisesti monipuolisimpia alueita ovat Bockträsk rantoineen ja peltoja ympäröivät kuusivaltaiset sekamet- sät, jotka on rajattu karttaan linnustollisesti arvokkaina alueina kuvassa 8-1.

(6)

Kuva 2-1. Selvitysalueella havaitut suojelullisesti huomionarvoisten lajien reviirit.

Alueella runsaissa mäntyvaltaisissa metsissä viihtyvät metsäkirvisen lisäksi mm. kehrääjä, kulo- rastas, käki ja töyhtötiainen. Alueen kuusikoita ja kuusivaltaisia sekametsiä suosivat yleisimpien lajien lisäksi pyy, närhi, kuusitiainen, sirittäjä, mustapääkerttu, peukaloinen ja alueellisesti uhanalainen pikkusieppo. Huhtikuussa Bockarmossenin itäpuolisesta kuusikosta lähti lisäksi päiväle- volla ollut huuhkaja lentoon. Pellolla ja sen ympäristössä viihtyvät kiuru, haarapääsky, lehtokert- tu ja viherpeippo. Tikoista käpytikkoja pesii alueella useita pareja, sen lisäksi alueella on palokär- jen reviiri. Lahopuuta hyödyntää myös alueella runsaana esiintyvä puukiipijä.

Bockträsk-lammellla ja sen ympäristössä pesii vesi- ja kosteikkolintuja, kuten telkkä ja metsävik- lo, sekä pensaikoissa viihtyviä lajeja, kuten satakieli, luhtakerttunen ja pajusirkku. Bockträskillä havaittiin kesäkuun käynnillä myös kurki, jonka pesiminen lammella on kuitenkin epätodennä- köistä. Vesilintuja tavattiin myös muilta pieniltä selvitysalueen lammilta. Täyttömaa-alueen ete- läpuolisessa lammikossa oleskeli toukokuun lopulla mustakurkku-uikkupari, joka todennäköisesti ei kuitenkaan paikalla pesi.

(7)

Pyyn lisäksi muita metsäkanalintuja ei havaittu. Metson jätöksiä ei huhtikuun käynnillä havaittu eikä lajista saatu muitakaan merkkejä selvitysten maastokäyntien aikana. Selvitysalueella on runsaasti varttunutta havumetsää, etenkin männikköä, joka on metson elinympäristöä. Laji suosii kuitenkin laajoja yhtenäisiä metsäalueita; selvitysalueen ja sen ympäristön metsät ovat melko pirstaleisia ja kulkuyhteydet alueelle ilmeisesti lajin kannalta huonot.

Viereisellä Ämmässuon kaatopaikalla ruokailemassa käyviä lokkeja, naakkoja, variksia ja korppe- ja ei laskettu pesimälinnustoon. Päiväpetolintuja ei selvityksen yhteydessä havaittu. Niitä ilmeisesti kuitenkin käy saalistamassa viereisellä kaatopaikalla päätellen lokkien jäännösten runsaasta määrästä selvitysalueen metsissä.

Suomen ympäristökeskuksen tiedoissa (Eliölajit-tietojärjestelmä, rekisteripoiminta) ei ollut havaintoja uhanalaisista lintulajeista selvitysalueella ja sen lähiympäristössä.

2.2.2 Suojelullisesti huomionarvoisten lajien tarkastelu

EVA = Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulaji D = EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji

VU = vaarantuneeksi luokiteltu laji NT = silmälläpidettäväksi luokiteltu laji RT = alueellisesti uhanalainen laji

LSL = luonnonsuojeluasetuksen uhanalaisten lajien listalla Tavi (Anas crecca), EVA

Tavi on runsaslukuinen ja koko maassa pesivä sorsalintu, joka kelpuuttaa pesimäympäristöikseen lähes kaikenlaiset vesistöt saaristosta pikkulampiin. Laji pystyy reagoimaan nopeasti ympäristön- sä muutoksiin ja pesimäkanta Suomessa vaihtelee voimakkaasti vuosien välillä sekä ympäristön laadun mukaan. Tiheimmillään kanta on Pohjois-Suomessa. Selvitysalueella, Bockarmossenin eteläpuolisella nevalaitaisella suolammella, oleskeli tavipari toukokuussa. Lisäksi täyttömaa- alueen eteläpuolisessa lampareessa havaittiin kesäkuun alussa yksi koiras ja kaksi naarasta, jotka luultavasti eivät siinä pesi.

Telkkä (Bucephala clangula), EVA

Telkkä on tavin tapaan runsaslukuinen ja koko maassa yleinen laji. Pareista suurin osa pesii ka- ruissa vesistöissä, mutta rehevämmissä vesissä paritiheydet voivat olla moninkertaiset karuihin vesiin verrattuna. Pesä on kolossa tai pöntössä, joka voi olla kaukanakin vesistöstä. Telkkä on pohjoinen pesimälaji ja Suomessa pesiikin lähes puolet Euroopan telkkäkannasta. Selvitysalueella havaittiin kaksi telkkäparia, Halujärvellä ja Bockträskillä, joista ainakin Bockträskin parilla oli ke- säkuussa poikue.

Pyy (Tetrastes bonasia), D

Pyy on kuusikoiden laji ja sen levinneisyys Suomessa noudattelee kuusen pohjoisrajaa. Pyy suosii elinympäristönään tiheitä metsiä, joista löytyy tarpeeksi suojaavaa aluskasvillisuutta sekä lehtipuita ruokailuun. Pyyn kanta on pienentynyt 1900-luvun loppupuolella kuten muidenkin metsä- kanalintujen, kannan pysyttyä vakaana viimeiset pari vuosikymmentä. Vähenemisen syyksi on arveltu mm. tehokkaita metsienhoitotoimenpiteitä, joilla on siivottu pyiden suosimat tiheiköt.

Pyykoiraan elinympäristö on yleensä suppea, vain muutaman hehtaarin luokkaa, ja pyypari py- syttelee sillä ympäri vuoden. Pyy ei muodosta teeren ja metson tapaan soidinkeskuksia vaan houkuttelee naaraan elinalueelleen vihellyksellä. Uudellamaalla pyy on yleinen, mutta ei kovin runsaslukuinen (Solonen ym. 2010). Selvitysalueen kuusikkoisissa notkelmissa pesii pyitä melko tiheästi: eri puolilta selvitysaluetta laskettiin kaikkiaan kymmenen pyyreviiriä.

(8)

voi tarjota lajille jonkin verran ravintoa, mutta ei pesäaineksia. Mahdollisesti kyseessä on pesi- mätön, kiertelevä nuoripari.

Kuva 2-2. Mustakurkku-uikkupari ja karu tekolampi, jolla ne oleskelivat toukokuussa.

Kurki (Grus grus), D

Kurki pesii lähes koko maassa pohjoisinta Tunturi-Lappia lukuun ottamatta, kannan ollessa run- saimmillaan maan eteläpuoliskossa. Kurkikannan kasvu on ollut voimakasta parin viime vuosi- kymmenen aikana ja ajanut kurjen pesimään perinteisten pesimäympäristöjen, soiden ja ranta- luhtien, lisäksi enenevässä määrin myös erilaisiin pieniin kosteikoihin ja ruovikoihin. Uudenmaan pesimäkanta on vahvimmillaan toisaalta maakunnan koillis-, toisaalta lounaisosissa (Solonen ym.

2010). Pääkaupunkiseudulla kurkia ei juuri pesi. Selvitysalueella, Bockträskin nevarannalla, havaittiin kesäkuussa yksittäinen kurki.

Huuhkaja (Bubo bubo), NT, D, EVA

Huuhkajan levinneisyysalue yltää Suomessa Lappiin asti, mutta tiheimmillään kanta on Lounais- Suomessa. Uudellamaalla huuhkaja pesii yleisenä mutta harvalukuisena. Kanta on taantunut jonkin verran 1990-luvulta lähtien ja uusimmassa uhanalaisarviossa laji luokiteltiin silmälläpidettä- väksi. Huuhkaja on pitkään ollut arka erämaalintu, jonka elinympäristöä ovat kallioiset havumet- sät. Viime aikoina huuhkajat ovat ravinnon perässä levittäytyneet myös kaupunkeihin. Laji pesii kalliojyrkänteille ja lohkareiden ja juurakoiden suojiin, kaupungeissa myös katoille. Huuhkaja on paikkauskollinen, lähinnä nuoret liikkuvat syksyisin jonkin verran. Pöllöt aloittavat pesinnän jo helmi-maaliskuussa ja huuhkajankin laulukausi oli maastokäyntien aikaan ohi, mutta selvitysalueella havaittiin huhtikuussa liito-oravaselvityksen yhteydessä päivälevoltaan häiriintynyt ja kuusen alaoksilta lentoon lähtenyt huuhkaja. Selvitysalueen länsiosassa on huuhkajan pesimäpaikak- si sopivia jyrkänteitä ja on mahdollista, että huuhkaja pesii selvitysalueella, vaikka pesimäpaikas- ta ei saatu havaintoa. Kaatopaikalla ruokailevat linnut ja nisäkkäät tarjoavat runsaan ravintoläh- teen huuhkajan kaltaisille isoille petolinnuille.

(9)

Kehrääjä (Caprimulgus europaeus), D

Kehrääjä on Etelä-Suomen harvalukuinen pesimälaji, joka suosii harvapuustoisia mäntykankaita ja kalliomänniköitä. Kehrääjät ovat hyönteissyöjiä ja liikkuvat öisin, jolloin laji voidaan havaita melko kaukaakin koiraiden surisevasta soidinäänestä. Kehrääjäkannan arvioitiin taantuneen 1980-luvulla ja laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi. Uusimmassa lintuatlaskartoituksessa kehrää- jän levinneisyyden kuitenkin todettiin kasvaneen edellisestä kartoituksesta huomattavasti ja lajin kanta on jälleen arvioitu elinvoimaiseksi. Kehrääjiä pesii Suomessa noin 4000 paria. Laji on herk- kä muutoksille elinympäristössään, varsinkin ihmistoiminnan lisääntymiselle. Selvitysalueella on runsaasti kehrääjän elinympäristöksi soveltuvaa varttunutta männikköä. Eri puolilta selvitysaluetta laskettiin yökuuntelun yhteydessä 6.6. koiraiden laulun perusteella noin kahdeksan kehrää- järeviiriä. Vaikka osa kehrääjistä saattaa olla touko-kesäkuun vaihteessa vielä muuttavia, laji on kuitenkin selvitysalueella ilmeisen runsaslukuinen.

Palokärki (Dryocopus martius), D

Palokärki on Suomessa yleinen pesimälaji pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kanta on kasva- nut viimeisten vuosikymmenien aikana 1900-luvulla tapahtuneen taantumisen jälkeen, minkä arvellaan johtuvan mm. lajin sopeutumisesta pesimään ihmisasutuksen läheisyydessä. Palokärki suosii ikääntyneitä metsiä, joissa on tarpeeksi paksuja puita pesäkolon kaivertamiseen. Kolo on yleensä männyssä tai haavassa. Linnun elinympäristö saattaa olla usean neliökilometrin laajuinen alue, missä se etsii ravintoa, esimerkiksi muurahaisia, sekä maasta että puiden rungoista. Vaikka laji on paikkauskollinen, etenkin nuoret yksilöt vaeltavat usein syksyisin. Selvitysalueen varttuneet ja paikoin järeäpuustoiset männiköt tarjoavat palokärjelle pesäpaikkoja ja alueen itäosissa havaittiin soidinhuutoaan esittävä palokärki toukokuun käynneillä.

Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix), NT

Sirittäjän levinneisyys kattaa maan etelä- ja keskiosan lajin runsastuttua 1900-luvulla voimakkaasti. Sittemmin 1990-luvun alusta lähtien kanta on pienentynyt noin 60 % ja laji on luokiteltu uusimmassa uhanalaisarvioinnissa silmälläpidettäväksi. Taantumisen syytä ei tiedetä, mutta sen arvellaan johtuvan ongelmista lajin talvehtimisalueella Afrikassa. Myös vuosienvälinen vaihtelu lintujen määrissä on suurta. Meillä sirittäjä viihtyy lehti- ja sekametsissä, etenkin kuusikoissa, joissa kasvaa koivua sekapuuna. Reviireitä voi olla tiheästikin riippuen ympäristön laadusta. Sel- vitysalueella havaittiin kolme sirittäjäreviiriä selvitysalueen länsiosista.

Pikkusieppo (Ficedula parva), RT, D

Pikkusieppo on Suomessa harvalukuinen pesimälaji, jonka kanta vaihtelee vuosittain kevätmuut- tosäiden mukaan ja on viimeisimmän lintuatlaksen (Valkama ym. 2011) mukaan 2000-6000 paria. Levinneisyys kattaa maan eteläpuoliskon painottuen itään ja etelään. Tiheydet laskevat län- teen päin mentäessä ja lounaisen rannikkomaan vyöhykkeellä, johon myös Espoo valtaosin kuuluu, laji luokitellaan alueellisesti uhanalaiseksi. Pikkusieppo on vanhojen metsien laji, joka pesii mieluiten ikääntyneissä, rehevissä kuusikoissa ja kuusisekametsissä. Sopiviin elinympäristöihin voi kertyä useiden parien tihentymiä melko pienellekin alalle (Solonen ym. 2010). Selvitysalueel- la havaittiin kesäkuussa laulava pikkusieppokoiras Fagerängin tilan lähellä varttuneessa seka- puustoisessa kuusikossa.

(10)

Kuva 2-3. Varttunutta kuusisekametsää, jossa oli pikkusiepon reviiri (vasen kuva), sekä kehrääjien suo- simaa kalliomännikköä (oikea kuva).

3. LEPAKKOSELVITYS

3.1 Yleistä lepakoista 3.1.1 Suomen lepakot

Suomessa on tavattu yhteensä 13 lepakkolajia. Näistä kuuden on havaittu lisääntyvän maas- samme. Yleisin ja laajimmalle levinnyt on pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni), jota tavataan Lap- pia myöten. Sen lisäksi yleisesti esiintyviä lajeja ovat viiksisiippa (Myotis mystacinus), isoviik- sisiippa (Myotis brandtii) ja vesisiippa (Myotis daubentonii) sekä korvayökkö (Plecotus auritus).

Myös pikkulepakon (Pipistrellus nathusii) on todettu lisääntyvän Suomessa ainakin satunnaisesti.

Muut Suomessa tavatuista lajeista esiintyvät harvinaisempina lähinnä etelärannikon tuntumassa.

Puutteellisen seurannan vuoksi kaikkien lajien esiintymisalueita ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta tarkkaan.

Suomessa esiintyvät lepakot ovat kaikki hyönteissyöjiä. Ne saalistavat öisin ja lepäävät päivän suojaisassa paikassa. Päiväpiiloiksi sopivat esimerkiksi puunkolot ja rakennukset, jotka sijaitsevat lähellä ruokailualueita. Runsaimmin lepakoita esiintyy maan eteläosan kulttuuriympäristöissä.

Laajoilla metsäalueilla ne ovat harvinaisempia, etenkin kun sopivien kolopuiden määrä on metsä- talouden vuoksi vähentynyt.

Talven lepakot viettävät horroksessa. Ne siirtyvät syksyllä talvehtimispaikkoihin, jollaisiksi käyvät mm. kallioluolat ja rakennukset. Osa lepakoista voi muuttaa syksyllä pidempiäkin matkoja ete- lään talvehtimaan. Muuttokäyttäytyminen vaihtelee lajista ja elinalueesta riippuen, ja siitä tiede- tään toistaiseksi varsin vähän. On kuitenkin arveltu, että lepakoiden muuttoreitit seuraavat ran- nikkoa tai vastaavia yhtenäisiä vesialueita, joita pitkin niiden on helppo suunnistaa.

3.1.2 Lepakoiden suojelu

Kaikki Suomen lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuihin lajeihin.

Tämä tarkoittaa, että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä (luonnonsuojelulaki 49 §). Kaikki lepakkolajit on myös rauhoitettu luonnonsuojelulain 38 §:n nojalla. Tämän lisäksi Suomi on allekirjoittanut lepakoiden suojelua koskevan kan- sainvälisen EUROBATS-sopimuksen, joka velvoittaa mm. lepakoiden talvehtimispaikkojen, päivä- piilojen ja tärkeiden ruokailualueiden säilyttämiseen.

Lepakoiden suurin uhkatekijä on soveliaiden elinympäristöjen katoaminen. Maatalousympäristö- jen yksipuolistuminen ja lisääntynyt kemikaalien käyttö vähentävät saatavilla olevaa ravintoa;

tiiviimpi rakentaminen ja metsätalous puolestaan päiväpiilopaikkoja. Viimeisimmässä Suomen la- jien uhanalaisuusarvioinnissa ripsisiippa (Myotis nattereri) on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) ja pikkulepakko vaarantuneeksi (VU). Molemmat ovat luonnonsuojeluasetuksen uhanalaisten lajien listalla ja ripsisiippa on lisäksi luokiteltu luonnonsuojeluasetuksessa erityistä suojelua vaativaksi lajiksi.

(11)

Jokaisella lepakkolajilla on tunnusomainen kaikuluotausääni, jonka perusteella suurin osa lajeista voidaan määrittää. Joillakin lähisukuisilla lajeilla, kuten siipoilla, äänet muistuttavat usein suures- ti toisiaan, ja esimerkiksi viiksisiippa ja isoviiksisiippa on mahdollista erottaa vain tarkkojen ana- tomisten tuntomerkkien perusteella. Maankäyttöhankkeisiin liittyvissä kartoituksissa oleellisinta usein on, että lepakoiden esiintyminen tietyllä alueella havaitaan. Lepakkoselvitykseen käytettiin Batbox Griffin -detektoria, jolla voidaan kuunnella ja manuaalisesti äänittää lepakoiden tuottamia kaikuluotausääniä, sekä Anabat-detektoria, joka nauhoittaa automaattisesti lepakoiden ääniä.

Äänet analysoitiin BatScan- ja Analook-ohjelmien avulla.

Lepakoiden esiintymisen selvittämiseksi hankealueelle ja sen ympäristöön tehtiin aktiivinen kartoitus kolmena yönä, 11.6., 14.7. ja 10.8. (FM biologi Emilia Osmala). Kartoitusreitti suunniteltiin kattamaan selvitysalue sekä sen läheisyydessä sijaitsevat lepakoiden kannalta potentiaalisiksi ar- vioidut alueet. Etenkin alueen eteläpuolella sijaitseva asutus nähtiin tarpeelliseksi kartoittaa mahdollisten lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen selvittämiseksi. Liiallisen häiriön ja ko- tirauhan rikkomisen välttämiseksi ei havainnointia tehty kuitenkaan pihoissa tai rakennusten tuntumassa, vaikka osa pihoista ja vanhoista rakennuksista olisi saattanut olla hyvinkin potentiaali- sia lepakkojen esiintymisen suhteen. Kartoitusreitti seurasi suurimmaksi osaksi olemassa olevia teitä ja polkuja pitkin. Teiden käyttö helpottaa myös suunnistamista yöaikaan sekä vähentää oleellisesti korkean kasvillisuuden aiheuttamaa häiritsevää taustamelua.

Kartoitusreitti kierrettiin kävellen läpi ja toistettiin kaikilla maastokäynneillä. Kartoitus aloitettiin noin puoli tuntia auringonlaskun jälkeen, jolloin lepakot lähtevät liikkeelle, ja se lopetettiin hieman ennen auringonnousua. Kartoitukset tehtiin kohtuullisen poutaisina ja tyyninä öinä, koska voimakas sade tai tuuli voi vähentää lepakoiden saalistusaktiivisuutta.

Lepakkolajistoa ja lepakoiden aktiivisuuden kesänaikaista vaihtelua selvitettiin myös koko kesän kestäneellä passiivisella kartoituksella eli jätettiin yksi Anabat-detektori maastoon nauhoittamaan toukokuun lopulta syyskuun loppuun. Passiivikartoitusöitä kertyi kaikkiaan 122 ja detektorin paikkaa käytiin vaihtamassa kahdesti. Detektori pyrittiin sijoittamaan lepakoiden saalistusympä- ristöiksi soveliailta vaikuttaviin paikkoihin. Touko-heinäkuussa (27.5.-1.7.) detektori oli sijoitettuna sekapuustoisen metsän ympäröimän, rehevän kesantopellon reunalle. Heinä-elokuussa (2.7.-27.8.) detektori oli sijoitettuna nuoren sekapuustoisen kasvatusmetsän ja nevalaiteiden ympäröimän pienen suolammen rannalle. Elo-syyskuussa (28.8.-25.9.) detektori oli sijoitettuna voimalinja-aukean reunaan kosteaan painanteeseen. Aktiivikartoitusreitti sekä passiividetektorin sijoituspaikat on esitetty kartalla kuvassa 3-1.

Lepakoiden ruokailuun ja levähtämiseen käyttämien alueiden luokittelussa on käytetty seuraavaa Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen suosittelemaa luokittelua:

• Luokka I: Luonnonsuojelulain 49 §:n tarkoittama lisääntymis- ja levähdyspaikka.

• Luokka II: Tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti.

• Luokka III: Muu lepakoiden käyttämä alue.

(12)

Kuva 3-1. Aktiivikartoitusreitti sekä passiividetektorin sijoituspaikat.

Kartoitusalueella havaittujen lepakoiden lukumäärät lajeittain on esitetty taulukoissa 3-1 ja 3-2.

Passiivikartoituksessa saadut havaintosarjat havaintopaikoittain on esitetty kuvissa 3-2, 3-3 ja 3- 4. Taulukoissa ja havaintosarjoissa ei ole mukana niitä äänihavaintoja lepakoista, jotka olivat liian lyhytkestoisia tunnistettavaksi ja joita tallentuu detektoriin lepakoiden nopeista ylilennoista.

Detektorien nauhoittaman aineiston perusteella ei ole mahdollista päätellä havaittujen lepakoiden tarkkoja yksilömääriä. Yhdeksi havainnoksi tulkittiin tässä kaikki yhden minuutin sisällä samasta lepakkolajista tehdyt havainnot.

(13)

3.3.1 Aktiivikartoitus

Taulukko 3-1. Aktiivikartoitusten aikana tehdyt lepakkohavainnot.

Aktiivikartoituksessa 11.6. tehtiin kaksi pohjanlepakkohavaintoa varttuneessa kuusimetsässä kello 23:27 ja 23:30 sekä yksi havainto tallirakennuksen kulmalla kello 23:44. Aktiivikartoituksessa 14.7. tehtiin seitsemän pohjanlepakkohavaintoa, joista neljä tehtiin lähinnä mäntyä kasvavien kallioiden päällä. Kaksi havaintoa tehtiin myös suunnittelualueen sisällä varttuneissa sekametsis- sä sekä yksi asutuksen läheisyydessä. Havainnot ajoittuivat kello 23:21-01:24 välille. Aktiivikar- toituksessa 10.8. tehtiin seitsemän pohjanlepakkohavaintoa kello 23:02- 01:28. Nämä havainnot sijoittuivat lähelle asutusta sekä varttuneisiin sekametsiin. Selvityksen ainoat viiksi- /isoviiksiippahavainnot tehtiin elokuussa. Siippoja havaittiin erityisesti varttuneessa koivuntaimi- kossa (kello 22:48-22:55), yksi havainto tehtiin myös lähellä kallioita varttuneessa sekametsässä kello 00:24. Aktiivikartoituksissa tehdyt havainnot on esitetty kartalla kuvassa 3-5.

Aktiivikartoituksen yhteydessä tehtiin kokonaisuudessaan vähän lepakkohavaintoja. Lepakkoha- vainnot eivät toistuneet maastokäynneillä eivätkä keskittyneet tietyille alueille. Havaintomäärät kasvoivat kohti loppukesää, mutta havaintojen kokonaismäärä jäi vähäiseksi.

Laji 11.6. 14.7. 10.8. Yhteensä

Pohjanlepakko 3 7 7 17

Viiksi-/isoviiksisiippa - - 5 5

Yhteensä 3 7 12 22

(14)

Kuva 3-5. Aktiivikartoitusten aikana tehdyt lepakkohavainnot.

3.3.2 Passiivikartoitus

Taulukko 3-2. Passiivikartoituksen aikana tehdyt lepakkohavainnot.

Laji Touko-heinäkuu Heinä-elokuu Elo-syyskuu Yhteensä Ka/yö Lkm Ka/yö Lkm Ka/yö Lkm Ka/yö

Pohjanlepakko 1173 33 1090 19 46 2 2309 19

Siippalaji 215 6 426 7 112 4 753 6

Pikkulepakko 0 0 1 0 1 0 2 0

Lepakkolaji 0 0 45 1 1 0 46 0

Yhteensä 1388 39 1562 27 160 6 3110 25

(15)

Kuva 3-2. Pellon laidalta touko-heinäkuun passiivikartoituksessa saatu havaintosarja. Pystyakselilla ha- vaintojen määrä.

Kuva 3-3. Suolammen rannalta heinä-elokuun passiivikartoituksessa saatu havaintosarja. Pystyakselilla havaintojen määrä.

Kuva 3-4. Voimalinjan alta elo-syyskuun passiivikartoituksessa saatu havaintosarja. Pystyakselilla ha- vaintojen määrä.

0 20 40 60 80 100 120 140 160

Pohjanlepakko Siippalaji

0 10 20 30 40 50 60

Pohjanlepakko Siippalaji Pikkulepakko Lepakkolaji

0 5 10 15 20

Pohjanlepakko Siippalaji Pikkulepakko Lepakkolaji

(16)

passiivikartoitusyönä toukokuun lopulla. Lepakkohavaintoja saatiin 27.5. kaikkiaan 162 (pohjanlepakko 136, siipat 26) ja 28.5. kaikkiaan 159 (pohjanlepakko 109, siipat 50) (kuva 3-2). Tämän jälkeen havaintomäärät laskivat nopeasti. Alkukesän huipun jälkeen pohjanlepakot olivat aktiivi- simmillaan kesäkuun lopulla ja heinäkuussa, kun taas siippojen kohdalla ei ole näkyvissä vastaa- vaa suuntausta (kuvat 3-2, 3-3). Molempien lajien määrät vähenevät syksyä kohti ja kolmena viimeisenä passiivikartoitusyönä syyskuussa ei saatu lainkaan lepakkohavaintoja (kuva 3-4). Ke- sän etenemisen lisäksi lepakoiden aktiivisuuteen vaikuttavat myös sääolot.

Havaintosarjat eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään, sillä havaintopaikka vaikuttaa siellä saalistavaan lajistoon.

3.4 Tulosten tulkinta

Kaikkiaan lepakkoselvityksessä havaittiin melko tyypillisiä määriä lepakoita maaseutuympäristöil- le ja näiden läheisille metsäalueille. Erityisen paljon havaintoja ei saatu mistään osasta kartoitettua aluetta. Havaintojen perusteella lepakot käyttävät hankealueen ja sen ympäristön pieniä aukeita, taimikoita, lampia, peltojen reunoja ja sekapuustoisia metsiköitä ruokailuun ja hyödyntävät siirtymäreitteinään metsäteitä ja peltojen reunoja. Runsain laji oli yleinen pohjanlepakko, joka saalistelee myös kallioalueilla. Siipat suosivat saalistusympäristönään metsiä ja vesistöjä ja eni- ten siippoja kartoitetulla alueella havaittiin pienen nevareunaisen suolammen läheltä. Kyseiseltä paikalta tehtiin passiivikartoituksessa harvakseltaan mutta säännöllisesti havaintoja myös määrit- tämättömästä, harvinaisemmasta lepakkolajista, sekä yksi havainto vaarantuneesta pikkulepakosta. Selvityksen perusteella kyseinen neva on kartoitetun alueen lajistollisesti runsaimpana osana rajattu lepakoille tärkeäksi ruokailualueeksi (luokka II, kuva 3-6).

Kuva 3-6. Bockarmossenin eteläpuolinen suolampi ja sitä ympäröivä pieni neva on selvityksen perusteel- la rajattu lepakoille tärkeäksi ruokailualueeksi (II-luokka).

(17)

4. LIITO-ORAVASELVITYS

4.1 Yleistä liito-oravasta

Liito-orava (Pteromys volans) on taigalaji, joka elää Suomessa esiintymisalueensa länsireunalla.

Elinympäristönään liito-orava suosii varttuneita kuusivaltaisia sekametsiä, joissa on riittävästi lehtipuita ravintokohteiksi ja kolopuita pesäpaikoiksi. Laji pystyy hyödyntämään myös nuorempia ja yksipuolisempia metsiköitä siirtymiseen ja ruokailuun. Tyypillinen liito-oravan asuttaman met- sän puusto on vaihtelevanikäistä ja muodostaa useita latvuskerroksia. Joukossa on yleensä jä- reitä kuusia ja haapoja, ja usein elinpiirit ovat pienvesien varsilla. Aikuiset liito-oravat liikkuvat laajalla alueella. Naaraan elinpiiri on kooltaan yleensä 4–10 hehtaaria, koiraan keskimäärin noin 60 hehtaaria. Yhden koiraan elinpiirillä voi olla useita naaraiden elinpiirejä. Elinpiirillä on usein 1–

3 ydinaluetta, jotka saattavat olla 100–200 metrin päässä toisistaan. Näillä ydinalueilla liito- oravat ruokailevat ja pääasiassa oleskelevat. Jokaisella liito-oravalla on eri puolilla elinpiiriä useita pesiä, joita ne säännöllisesti käyttävät. Pesät ovat yleensä tikkojen tekemissä koloissa, usein haavassa, ja osa pesistä on tavallisen oravan tekemiä risupesiä. Kaikki keväällä syntyneet nuoret naaraat ja suurin osa koiraista lähtevät loppukesällä emonsa elinpiiriltä ja asettuvat uusille alueille viimeistään syyskuussa. Vaelluksillaan uusille elinalueille nuoret liito-oravat suosivat kuusivaltaisia metsiä, mutta voivat käyttää siirtymiseen myös mm. varttuneita taimikoita. Laajoja puut- tomia alueita, kuten peltoaukeita, liito-orava ei kykene ylittämään. Uudelle elinpiirille levittäyty- nyt liito-orava voi lisääntyä jo seuraavana keväänä. Liito-oravan biologiaan liittyvä huomionarvoinen erikoispiirre on se, että liito-oravien käyttämä alue voi olla väliaikaisesti tyhjä, mutta se voidaan asuttaa myöhemmin uudestaan.

Liito-orava on luokiteltu Suomen eliölajiston viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa (Rassi ym.

2010) vaarantuneeksi (VU). Liito-orava kuuluu luontodirektiivin liitteiden II ja IV (a) lajeihin.

Luonnonsuojelulain 49 §:ssä todetaan, että luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläin- lajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Liito-oravan kohdalla lisääntymis- ja levähdyspaikaksi katsotaan alue, jota liito-orava käyttää oleskeluun ja jolla se pystyy lisääntymään. Tällaisella alueella on pesäpuita, niiden lähei- syydessä sijaitsevia suojaa ja ravintoa tarjoavia puita sekä kulkuyhteys toisiin lisääntymispaik- koihin puustoyhteyden kautta.

Espoon lounaisosissa on selvitetty liito-oravan esiintymistä vuonna 2004 (Kinnunen 2004). Tällöin todettiin liito-oravakannan olevan alueella melko runsas ja vakaa. Lajille soveliasta elinympäris- töä löytyi erityisesti peltojen ja golfkenttien laidoilta, virtavesien varsilta ja jyrkänteiden juurilta.

Liito-oravien elinpiirejä löytyi mm. hankealueen viereisen Ämmässuon kaatopaikan pohjoispuolel- ta Kolmperän alueelta, hankealueen itäpuolelta Forsbackan peltojen ympäriltä ja hankealueen etelä- ja lounaispuolelta Halujärven ja Loojärven ympäristöstä.

Suomen ympäristökeskuksen Eliölajit-tietojärjestelmässä on havaintoja liito-oravasta selvitysalueen länsipuolelta Kakarsbergetiltä vuosilta 1985-1994 sekä selvitysalueen itäpuolelta Forsbackan alueelta Svartbäckträsketiltä ja Kvarnträskiltä vuodelta 2006.

Liito-oravan esiintymisen selvittämiseksi selvitysalueelle ja sen eteläpuolelle jatkuvalle puro- osuudelle tehtiin kaksi maastokäyntiä, 19.4. ja 3.5. (FM biologi Satu Laitinen). Etukäteen arvioitiin liito-oravalle soveliaiden alueiden esiintymistä selvitysalueella ilmakuvien avulla. Maasto- käynneillä tällaisilta alueilta tarkastettiin metsikön isoimpien kuusten ja lehtipuiden tyvet liito- oravan ulostepapanoiden löytämiseksi sekä kolopuiden esiintyminen. Tämä on yleisin menetelmä liito-oravakartoitusten tekemiseen, koska yöeläimenä liito-orava on muutoin vaikeasti havaittava laji (Söderman 2003). Tarkkoja yksilömääriä ei tällä menetelmällä saada selville, mutta lajin esiintyminen kyseisellä metsäalueella voidaan varmistaa.

(18)

töksi soveltuva alue on kapea kaistale niityn ja Bockarmossenin välissä. Idässä ja etelässä ydinaluetta ympäröivät männiköt ja todennäköisin kulkureitti alueelle on lounaasta Bockträskin etelä- puolelta, jossa kasvaa varttunutta kuusikkoa ja josta kuusta ja sekapuustoa kasvavat notkelmat ja ojanvarret tarjoavat edelleen yhteyksiä etelään, länteen ja luoteeseen.

Fagerängin tilan länsipuolella sijaitseva liito-oravien ydinalue sijoittuu varttunutta kuusikkoa ja järeitä haapoja kasvavaan puronvarteen, matalien jyrkänteiden juurille ja pellonreunuksille. Pa- panoita havaittiin kaikkiaan yhdeksän järeän haavan ja kahden järeän kuusen alta, yhteensä noin 300. Kahdessa haavassa oli kolo. Todennäköisimmät yhteydet alueelle kulkevat alueen itä- ja lounaispuolella varttunutta sekapuustoa kasvavia pellonlaiteita pitkin, länsipuolella kuusta kasvavia rinteitä ja notkelmia pitkin. Alueen pohjoispuoliset metsät ovat pääosin männikköä ja kaatopaikka-alue estää pidemmälle etenemisen sitä kautta.

Selvitysalueen eteläpuolella sijaitseva ydinalue sijaitsee pellonlaidalla ja leveän ojan varressa.

Ojan pohjoispuolella kasvaa varttunutta kuusikkoa, jonka seassa on ydinalueella runsaasti järeitä haapoja. Ojan eteläpuolella on muutaman metrin mittaista, harvaa kuusi-, mänty- ja koivu- taimikkoa sekä harvakseltaan järeitä mäntyjä ja koivuja, ojan lähellä myös haapoja ja kuusia. Lii- to-oravan papanoita löytyi kaikkiaan 17 järeän puun alta, joista yhtä kuusta lukuun ottamatta kaikki olivat haapoja. Papanoita oli hyvin runsaasti; pelkästään ojan eteläpuolella kasvavan järe- än kolohaavan alla niitä oli yli tuhat. Koloja havaittiin neljässä puussa yhteensä viisi; paikalla oli myös käpytikan reviiri. Alueelta on metsäiset yhteydet sekä itään, pohjoiseen että lounaaseen.

Todennäköisesti paikalla elävät liito-oravat suosivat kulkuväylinään sekapuustoisia pellonreunuksia.

Varsinaiselta hankealueelta havaittiin vain yksittäinen liito-oravan ruokailupuu, joka sijoittui Fa- gerängin pellon itäpuolelle. Kyseessä oli haapa, jonka alla oli kuusi papanaa. Pellon itäosan ym- pärille ja läheisen puron varteen on jätetty varttunutta ja järeää sekapuustoa, vaikka ruokailu- puun ympärillä on muuten laajasti taimikoita ja hakkuita. Todennäköisesti liito-oravat käyttävät pellonreunuksia siirtymiseen ja satunnaiseen ruokailuun. Paikalta on mahdollinen kulkuyhteys myös itään ja kaakkoon kuusikkoisia ojanvarsia pitkin, vaikka paikoin puustoyhteydet ovat vain kapeita kaistaleita hakkuiden ja harvapuustoisten männiköiden välissä. Papanahavaintoja ei hankealueen poikki kulkevien mahdollisten kulkureittien varsilta tehty.

(19)

Kuva 4-1. Selvityksen yhteydessä havaitut liito-oravan käyttämät koloja ruokailu/lepopuut ja havainto- jen perusteella rajatut elinpiirien ydinalueet. Ydinalueet ovat liito-oravan levähdyspaikkoja ja mahdolli- sia lisääntymispaikkoja, joiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Siniset nuolet kuvaavat to- dennäköisimpiä liito-oravien käyttämiä kulkureittejä, joilla kasvaa varttunutta kuusta tai sekapuustoa.

Kuva 4-2. Fagerängin tilan länsipuolella puronvarressa sijaitseva liito-oravan elinpiirin ydinalue (vasen kuva) sekä runsaasti jätöksiä järeän haavan alla selvitysalueen eteläpuolisella ydinalueella (oikea kuva).

(20)

suot, joilla on riittävästi suojaavaa kasvillisuutta. Laji ei kude yhtä mataliin ja helposti kuivuviin lammikoihin kuin sammakko. Illat ja yöt ovat usein vilkkainta kutuaikaa. Tällöin koiraat esittävät pulputtavaa soidinlauluaan, josta laji on helppo tunnistaa.

Viitasammakko on Suomessa elinvoimaiseksi luokiteltu laji. Lajin uhkana on kuitenkin sille soveliaiden elinympäristöjen väheneminen. Viitasammakko on luontodirektiivin liitteen IV (a) laji ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen on kiellettyä.

5.2 Menetelmät

Viitasammakon esiintymistä selvitysalueella havainnoitiin maastokäynneillä aamuisin ja päivisin linnusto- ja liito-oravaselvitysten yhteydessä huhti- ja toukokuussa (FM biologi Satu Laitinen). Li- säksi alueelle tehtiin erillinen maastokäynti 8.5. kello 18-21 sään ollessa aurinkoinen ja lämmin (+18°C). Maastokäynneillä havainnoitiin selvitysalueella mahdollisesti äänessä olevia viitasam- makkokoiraita ja havainnointi kohdennettiin erityisesti Halujärveen, pieneen nevalaitaiseen suo- lampeen Bockarmossenin eteläpuolella sekä Bockträskiin.

Viitasammakoille soveliaimmat lisääntymisympäristöt selvitysalueella ovat Bockarmossenin etelä- puolella sijaitseva pieni nevalaitainen suolampi sekä neva- ja luhtarantainen Bockträsk. Sam- makkoeläimistä lammilla ja niiden ympäristössä havaittiin runsaasti rupikonnia (Bufo bufo) sekä jonkin verran tavallisia sammakoita kutupuuhissaan. Viitasammakoista ei keväällä 2013 tehty havaintoja.

Kuva 5-1. Viitasammakon lisääntymisympäristöksi soveltuva Bockträsk toukokuun alussa.

(21)

6. PÄIVÄPERHOS- JA SUDENKORENTOSELVITYS

Hankealueen ja sen ympäristön päiväperhos- ja sudenkorentolajiston selvittämiseksi alueelle tehtiin maastokäynti 4.7.2013 kello 8.30-17.30 (FM biologi Satu Laitinen). Selvityspäivänä sää oli aurinkoinen ja heikkotuulinen, iltapäivällä vähitellen pilvistyvä, lämpötilan ollessa +20°C…+24°C.

Maastokäynnillä selvitysalueella liikuttiin jalkaisin pääosin metsäteitä ja voimalinjaa pitkin ja kirjattiin ylös havaitut lajit ja arvio havaituista yksilömääristä. Sudenkorentolajiston selvittämiseksi käytiin lisäksi kolmella selvitysalueen lammella: täyttömaa-alueen eteläpuolisella tekolammella, Bockarmossenin eteläpuolisella suolammella sekä Bockträskillä. Apuna määrityksessä käytettiin kiikaria ja yksilöitä pyydystettiin tarvittaessa haavilla määrityksen varmistamiseksi, jonka jälkeen ne vapautettiin. Selvitys pyrittiin ajoittamaan aurinkoiseen ja lämpimään päivään, jolloin suurin osa hyönteisistä on aktiivisia.

Suomen ympäristökeskuksen Eliölajit-tietojärjestelmän mukaan hankealueen itäpuolella Fors- backassa on havaittu useita kirjoverkkoperhosen (Euphydryas maturna) aikuisia yksilöitä vuonna 2004. Kirjoverkkoperhonen on EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV (a) tiukasti suojelema laji sekä luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Selvityksessä keskityttiin erityisesti kirjoverkkoperhosen sekä sille soveliaiden elinympäristöjen havainnointiin.

6.2 Tulokset 6.2.1 Päiväperhoset

Selvitysalueella havaitut päiväperhoslajit yksilömäärineen on esitetty taulukossa 6-1. Lajeja havaittiin kaikkiaan 19. Näistä suurin osa on yleisiä ja runsaita metsänreunoilla, tienpientareilla ja niittymäisissä ympäristöissä viihtyviä lajeja. Kangassinisiipi ja tesmaperhonen olivat hyvin runsaita koko selvitysalueella. Kukkivilla teidenpientareilla ja voimalinjan alla havaittiin runsaasti an- gervohopeatäpliä ja jonkin verran ratamoverkkoperhosia. Suurista täpläperhosista yksittäisiä havaintoja saatiin keisarinviitasta, orvokki- ja ketohopeatäplästä sekä amiraalista. Vaikka selvitysalue on pääosin metsäinen, sen avoimet osat ovat houkutelleet paikalle melko monipuolisen päi- väperhoslajiston.

Jossain määrin huomionarvoinen laji on Bockarmossenin eteläpuolisen suolammen rannalta sekä Bockträskin suorannoilta havaittu suohopeatäplä. Bockarmossenin eteläpuolelta niitä havaittiin yksi ja Bockträskiltä viisi. Lajia tavataan koko maasta rämeiltä ja nevoilta, mutta kovin yleinen se ei ole missään ja on taantunut erityisesti Etelä-Suomessa soiden ojitusten takia viime vuosikym- meninä.

Kirjoverkkoperhosesta ei saatu havaintoja. Lajin elinympäristöksi soveliaita metsänreunoja ja pieniä aukeita, jotka tarjoavat kukkakasveja ravintolähteeksi aikuisille perhosille, on selvitysalueella jonkin verran. Toukkien ravintokasvia kangasmaitikkaa kasvaa selvitysalueella runsaasti.

Luontodirektiivin IV-liitteessä mainittuja, rauhoitettuja tai uhanalaisia päiväperhoslajeja ei havaittu.

(22)

Angervohopeatäplä Brenthis ino 150

Suohopeatäplä Boloria aquilonaris 6

Amiraali Vanessa atalanta 2

Nokkosperhonen Nymphalis urticae 2

Ratamoverkkoperhonen Melitaea athalia 30

Tummapapurikko Pararge maera 5

Tesmaperhonen Aphantopus hyperantus 300

Metsänokiperhonen Erebia ligea 1

Kuva 6-1. Angervohopeatäpliä ja ratamoverkkoperhosia ruokailemassa metsätien varressa (vasen kuva) sekä suohopeatäplä Bockträskin nevarannalla (oikea kuva).

6.2.2 Sudenkorennot

Selvitysalueella havaitut sudenkorentolajit yksilömäärineen on esitetty taulukossa 6-2. Lajeja havaittiin kaikkiaan 15. Yleiset pikkulampikorento ja ruskohukankorento olivat runsaita kaikilla tut- kituilla lammilla, tytönkorennoista runsaimpia samoilla paikoilla olivat yleiset keihäs- ja sirotytön- korento. Saalistelevia korentoja lenteli runsaasti selvitysalueen itäosassa metsätien varressa, jonka kukkivat pientareet ilmeisesti houkuttelevat paikalle joukoittain hyönteisiä korentojen pyy- dystettäväksi. Tien varresta havaittiin mm. harvalukuiset purokorento ja litteähukankorento, joista ensimmäisen lisääntymisympäristöä ovat selvitysalueenkin tarjoamat sorapohjaiset purot, jäl- kimmäisen taas pienet ihmisen kaivamat ojat ja lammikot. Alueen puroja ei kartoitettu järjestel- mällisesti, mutta purokorennon ohella virtavesilajeista havaittiin muutamia ojien ympäristössä reviiriä pitäviä neidonkorentoja. Pääosa ukonkorennoista ja kaikki syyskorennot ovat loppukesän lajeja, joiden paras lentoaika vasta alkaa heinäkuun aikana. Havaintomäärät näistä lajiryhmistä jäivät vähäisiksi.

Luontodirektiivin IV-liitteen tiukasti suojeltuja ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja lajeja havaittiin kaksi, sirolampikorento ja täplälampikorento. Havaintopaikat on esitetty kartalla kuvassa 6-3.

(23)

Sirolampikorento on eteläisessä Suomessa melko yleinen ja sen elinympäristöä ovat kelluslehti- kasvustoiset suolammet ja järvenlahdet. Nuoret yksilöt voivat lähteä erilaisiin ympäristöihin saa- listamaan melko kauaskin kuoriutumispaikaltaan (Korentowiki 2013). Yksittäinen sirolampikoren- tokoiras havaittiin saalistelemassa karulla tekolampareella täyttömaa-alueen eteläpuolella. To- dennäköisesti kyse oli nuoresta vaeltelevasta yksilöstä, havaintopaikan ollessa liian karu ja vähä- kasvustoinen lajin lisääntymisympäristöksi.

Täplälampikorento on lampikorennoista harvinaisin ja sen levinneisyys on rajoittunut Jyväskylän eteläpuolelle. Sitä esiintyy paikoittain rehevillä, suojaisilla lammilla, järvillä ja merenlahdilla, jos- kus myös suolammilla. Bockträskillä havaittiin viisi reviiriä pitävää täplälampikorentokoirasta.

Mahdollisesti niitä oli enemmänkin, sillä koko lampea ei kierretty, ja oletettavasti laji myös li- sääntyy lammella. Bockträsk on neva- ja luhtarantainen suolampi, jonka rannoilla kasvaa suursa- roja, vehkaa ja järviruokoa.

Taulukko 6-2. Selvitysalueella havaitut sudenkorentolajit.

Laji Tiet. nimi Havaittu yksilömäärä

(koiraat/naaraat)

Neidonkorento Calopteryx virgo 4/-

Sirokeijukorento Lestes sponsa 4/-

Keihästytönkorento Coenagrion hastulatum 10/2 Sirotytönkorento Coenagrion pulchellum 10/-

Ruskoukonkorento Aeshna grandis 3/-

Siniukonkorento Aeshna juncea 4/-

Purokorento Cordulegaster boltonii 1/-

Vaskikorento Cordulia aenea 2/-

Täpläkiiltokorento Somatochlora flavomaculata -/1 Litteähukankorento Libellula depressa 2/- Ruskohukankorento Libellula quadrimaculata 30/2

Elokorento Sympetrum flaveolum 1/2

Sirolampikorento Leucorrhinia albifrons 1/- Pikkulampikorento Leucorrhinia dubia 60/10 Täplälampikorento Leucorrhinia pectoralis 5/-

Kuva 6-2. Bockträsk ja sen rannalla reviiriä pitävä täplälampikorentokoiras.

(24)

Kuva 6-3. Luontodirektiivin liitteessä IV mainittujen sudenkorentojen havaintopaikat selvitysalueella.

(25)

7. KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS

Selvitysalueelle tehtiin kaksi maastokäyntiä, 16.7. ja 17.7. (FM biologi Satu Laitinen). Käyntien yhteydessä alue kierrettiin jalkaisin, kaikki putkilokasvilajit kirjattiin ylös ja huomionarvoiset kas- vihavainnot merkittiin GPS-laitteelle. Alustava kuviointi tehtiin peruskarttapohjalle. Kuvioilta merkittiin ylös metsätyyppi, puuston ikäluokka, puulajit, pensaskerroksen lajit ja kenttäkerroksen valtalajit. Kuviointia täsmennettiin myöhemmin ilmakuvia, valokuvia ja GPS-jälkeä apuna käyttä- en. Pihapiirejä ja kaatopaikan ympäristön aidattua osaa Högbergsbergetillä (selvitysalueen poh- joisosa) ei kartoitettu. Aineistoa täydennettiin alueella aiemmin keväällä tehtyjen selvitysten yh- teydessä tehdyillä havainnoilla. Lisäksi Suomen ympäristökeskukselta tiedusteltiin havaintoja selvitysalueen ja sen lähiympäristön uhanalaisista lajeista.

7.2.1 Kasvillisuuden yleiskuvaus

Kasvillisuusselvitysalueen luontotyypit vaihtelevat kosteista puronvarsilehdoista ja lehtomaisista kankaista tuoreiden kankaiden kautta kuiviin kankaisiin ja avokallioihin. Turvekankaita on runsai- den ojitusten seurauksena paljon etenkin alueen itäosissa. Metsissä on sekä kuusi- että mänty- valtaisia, lehtipuita on paikoin sekapuuna runsaasti. Metsät ovat hoidettuja ja suurimmaksi osaksi varttuneita, taimikoita on jonkin verran ja lahopuun määrä on yleisesti ottaen melko vähäinen, lähinnä aukkojen laidoilla ja ojien varsilla on paikoin kaatuneita kuusia ja kallioalueilla kelomän- tyjä. Metsäteiden varsilla, pellon ympäristössä, sähkölinjan alla ja kaatopaikan reunamilla on kulttuurivaikutteista lajistoa. Huomionarvoisia kasvilajeja ovat yksittäisinä havaitut rauhoitettu valkolehdokki (Platanthera bifolia) ja silmälläpidettävä kartioakankaali (Ajuga pyramidalis) (kuva 7-1). Suomen ympäristökeskuksen tiedoissa ainut havainto uhanalaisesta putkilokasvilajista sel- vitysalueen lähistöltä on vuodelta 1927 Urbergassa havaitusta ketokatkerosta (Gentianella cam- pestris).

Lista selvitysalueella havaituista putkilokasvilajeista on esitetty liitteessä 2. Alueen kuviointi on esitetty alla (kuva 7-1). Huomionarvoisimmat luontotyypit ovat runsaslahopuustoinen puronvarsi (kuvio 11), vähäpuustoinen kallionlaki jyrkänteineen (kuvio 15) sekä sekapuustoinen puronvarsilehto (kuvio 10), joista kaksi ensimmäistä ovat metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinym- päristöjä. Huomionarvoisten luontotyyppien rajaukset on esitetty kartalla myös kuvassa 8-1.

Vesilain mukaisia kohteita ei havaittu. Selvitysalueen ulkopuolelle jäävät, Loojärveä kohti laskevat puro-osuudet kulkevat suurimmaksi osaksi peltojen keskellä ja laitoja pitkin ja niitä on syvennetty ja suoristettu. Metsäiset osuudet Fagerängin länsipuolella ja Skogkädan kohdalla kulkevat pääosin alkuperäisessä uomassaan, niitäkin on kuitenkin monin paikoin ruopattu syvemmäk- si, osin myös suoristettu. Tulvaisia osuuksia ei ole ja metsät ympärillä ovat talousmetsää, Fage- rängissä ikääntyvää kuusikkoa ja Skogkädassa varttunutta tiheää kuusikkoa ja harmaalepikkoa.

Uoma on monin paikoin hiekka- ja sorapohjainen.

(26)

Kuva 7-1. Kasvillisuuskuviointi sekä huomionarvoisten kasvilajien esiintymät. Kuvioiden kuvaukset löy- tyvät tekstistä kappaleesta 7.2.2.

7.2.2 Kuviot

Kuvio 1. Varttunut männikkö. Sekapuuna on paikoin koivua ja kuusta, pensaskerroksessa ka- tajaa (Juniperus communis). Metsätyyppi on suurimmaksi osaksi mustikkatyypin tuoretta kan- gasta, jolla kasvaa mustikkaa (Vaccinium myrtillus), kangasmaitikkaa (Melampyrum pratense), metsätähteä (Trientalis europaea), metsäkastikkaa (Calamagrostis arundinacea) ja sananjalkaa (Pteridium aquilinum), sekä puolukkatyypin kuivahkoa kangasta, jolla vallitsevat mustikan ja kangasmaitikan lisäksi puolukka (Vaccinium vitis-idaea) ja kanerva (Calluna vulgaris). Kallioalu- eiden ympäristössä on kanervatyypin kuivaa kangasta ja kallioilla kasvaa lähinnä kanervaa, met- sälauhaa (Deschampsia flexuosa) ja poronjäkäliä (Cladonia). Alarinteillä on paikoin lehtomaista kangasta, joiden pensaskerroksessa on vadelmaa (Rubus idaeus) ja kenttäkerroksessa mm.

käenkaalia (Oxalis acetosella), kieloa (Convallaria majalis), sananjalkaa, metsäalvejuurta (Dryop- teris carthusiana), lillukkaa (Rubus saxatilis) ja metsäkortetta (Equisetum sylvaticum).

(27)

Kuva 7-2. Varttunutta männikköä kuviolla 1 hankealueen kaakkoisosassa.

Kuvio 2. Nuori männikkö. Enimmäkseen 30-40-vuotiasta männikköä, jonka metsätyyppi vaih- telee lehtomaisesta kankaasta kuivaan kankaaseen. Sekapuuna on paikoin koivua ja pensasker- roksessa katajaa ja vadelmaa. Paikoin on rämepainaumia, joissa kasvaa rahkasammalia (Sphag- num sp.) sekä virpapajua (Salix aurita), juolukkaa (Vaccinium uliginosum), tupasvillaa (Eriopho- rum vaginatum) ja harmaasaraa (Carex canescens). Ojitusten lähellä metsätyyppi on mustikka- ja puolukkaturvekangasta ja niillä kasvaa nuorta kuusta ja koivua. Metsäteiden varsilla kasvaa runsaasti kulttuurivaikutteista lajistoa, mm. komealupiinia (Lupinus polyphyllus), pelto-ohdaketta (Cirsium arvense), pietaryrttiä (Tanacetum vulgare), leskenlehteä (Tussilago farfara), alsikeapi- laa (Trifolium hybridum), pujoa (Artemisia vulgaris), ranta-alpia (Lysimachia vulgaris), hiirenvir- naa (Vicia cracca) ja hietakastikkaa (Calamagrostis epigejos).

Kuvio 3. Siemenpuumännikkö, sekapuuna koivu. Alla mänty- ja kuusitaimikko. Kenttäkerros on heinäinen, siinä kasvaa metsäkastikkaa, sananjalkaa ja kangasmaitikkaa.

Kuva 7-3. Siemenpuumännikköä kuviolla 3.

(28)

Kuva 7-4. Puolukkaturvekangasta kuviolla 5.

Kuvio 6. Iäkäs männikkö. Sekapuuna koivua ja kuusta. Metsätyyppi on puolukkaturvekangas- ta, ja kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa, puolukkaa, suopursua, kangasmaitikkaa ja pallosaraa (Carex globularis).

Kuvio 7. Varttunut männikkö. Alikasvoksena on koivua ja kuusta, pensaskerroksessa vadel- maa ja korpipaatsamaa (Rhamnus frangula). Metsätyyppi on mustikkaturvekangasta ja kenttä- kerros on reheväkasvuinen. Sitä hallitsevat metsäalvejuuri ja metsäkorte, lisäksi on isoalvejuurta (Dryopteris expansa), mustikkaa, juolukkaa ja suomuurainta.

Kuva 7-5. Reheväkasvuista mustikkaturvekangasta kuviolla 7.

(29)

Kuvio 8. Varttunut kuusikko. Osa puustosta on ikääntyvää ja järeää ja sekapuuna on paikoin mäntyä, koivua tai haapaa. Pensaskerroksessa on pihlajaa, vadelmaa ja paikoin korpipaatsamaa.

Rinteillä ja puronvarsilla kasvaa yksittäisinä muutamia nuoria ja varttuneita metsälehmuksia ja pähkinäpensaita (Corylus avellana). Metsätyyppi on pääosin mustikkatyypin tuoretta kangasta.

Rinteillä on laajasti myös lehtomaista kangasta, jolla kasvaa mm. lillukkaa, kieloa, käenkaalia, metsämaitikkaa (Melampyrum sylvaticum), metsäorvokkia (Viola riviniana) ja metsäkastikkaa.

Ojien varsilla on mustikka- ja ruohoturvekangasta, joilla hiirenporras (Athyrium filix-femina), metsäalvejuuri, korpi-imarre (Phegopteris connectilis) ja metsäimarre (Gymnocarpium dryopte- ris) muodostavat paikoin reheviä kasvustoja, lisäksi niillä on harmaaleppää sekä mustikkaa, met- säkortetta, suo-orvokkia (Viola palustris), jänönsalaattia (Mycelis muralis), maariankämmekkää (Dactylorhiza maculata) ja nurmilauhaa (Deschampsia cespitosa).

Kuva 7-6. Varttunutta kuusikkoa kuviolla 8 hankealueen länsiosassa.

Kuvio 9. Nuori kuusikko. Sekapuuna on koivua, metsätyyppinä tuore ja lehtomainen kangas ja näiden lajisto kuten kuviolla 10.

Kuvio 10. Varttunut kuusivaltainen sekametsä ja puronvarsilehto. Kuvio sijaitsee rintees- sä, jonka läpi osittain syvennetty ja suoristettu puro virtaa. Alarinne on koivuvaltainen, sekapuuna on myös haapaa, harmaaleppää, raitaa ja mäntyä. Puusto on harvennettua, osittain järeää ja lahopuuta on vähän. Metsätyyppi on ylärinteessä mustikan ja kangasmaitikan vallitsemaa tuoretta kangasta, josta se vaihettuu alaspäin mentäessä lehtomaisen kankaan kautta keskiravintei- seksi tuoreeksi lehdoksi. Lehtomaisen kankaan vyöhykkeellä kasvaa runsaasti mustikkaa, lilluk- kaa, kieloa ja metsäkastikkaa, tuoreessa lehdossa näiden lisäksi sinivuokkoa (Hepatica nobilis), ahomansikkaa (Fragaria vesca) ja aitovirnaa (Vicia sepium). Alarinteessä on keskiravinteista kos- teaa lehtoa, jossa on myös runsasravinteisen lehdon piirteitä. Puronvarressa lehtotyyppi on sa- niaislehto, jota vallitsevat hiirenporras ja korpi-imarre, muita lajeja ovat jänönsalaatti, leskenleh- ti, mesiangervo (Filipendula ulmaria), suokeltto (Crepis paludosa), korpikastikka (Calamagrostis purpurea) ja purossa korpikaisla (Scirpus sylvaticus). Kauempana purosta on kulttuurivaikutteista suurruoholehtoa, jossa kasvaa runsaasti vadelmaa sekä huopaohdaketta (Cirsium helenioides), vuohenputkea (Aegopodium podagraria), koiranputkea (Anthriscus sylvestris), metsäkurjenpol- vea (Geranium sylvaticum) ja metsäkortetta. Kuvion puro ei ole vesilaissa (2 luku 11§) mainittu luonnontilainen vesiluontotyyppi eikä kuvio puustonsa puolesta täytä metsälain 10§:ssä mainitun rehevän lehtolaikun kriteerejä. Kosteat keskiravinteiset lehdot on luokiteltu silmälläpidettäväksi luontotyypiksi sekä valtakunnallisesti että Etelä-Suomessa (Raunio 2008).

(30)

Kuva 7-7. Puronvarsilehtoa kuviolla 10.

Kuvio 11. Sekapuustoinen puronvarsilehto. Lehto on tyypiltään runsasravinteista tuoretta ja kosteaa lehtoa. Puusto on ikääntyvää, pääpuulajit ovat kuusi, tervaleppä, harmaaleppä ja koivu ja lisäksi on haapaa, raitaa, vaahteraa ja metsälehmusta. Kuviolla on runsaasti erilajista lahopuu- ta. Pensaskerroksessa on vadelmaa ja mustaherukkaa (Ribes nigrum). Kenttäkerros on tuoreen lehdon vyöhykkeellä aukkoinen ja siinä kasvaa mm. sinivuokkoa, valkovuokkoa (Anemone nemo- rosa), ahomansikkaa, rönsyleinikkiä (Ranunculus repens), käenkaalia ja vuohenputkea. Puron- varressa on kosteaa lehtoa, jota vallitsevat hiirenporras, korpi-imarre ja metsäalvejuuri, lisäksi on jänönsalaattia, syyläjuurta (Scrophularia nodosa), metsäkortetta, leskenlehteä ja pienialaisella laikulla myös kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris). Puron yläjuoksulla tien lähellä on pato, mutta sen alapuolista uomaa ei ole muokattu kovin voimakkaasti, uoma on matala ja runsaan veden aikaan tulviva. Kuvio muodostaa pienialaisen, monimuotoisen saarekkeen sitä ympäröivän taimikon ja voimakkaasti hoidettujen metsäkuvioiden keskelle. Kuvion luontoarvot ovat korkeat ja se voidaan katsoa metsälain tarkoittamaksi erityisen tärkeäksi elinympäristöksi (puron välitön lähiympäristö). Runsasravinteiset kosteat lehdot on luokiteltu vaarantuneeksi ja runsasravinteiset tuoreet lehdot äärimmäisen uhanalaiseksi luontotyypiksi sekä valtakunnallisesti että Etelä- Suomessa (Raunio 2008).

Kuva 7-8. Puronvarsilehtoa kuviolla 11.

(31)

Kuvio 12. Taimikko. Osa uudistettu männylle, osa kuuselle. Metsätyyppi vaihtelee mustikkatur- vekankaan, tuoreen kankaan ja kuivahkon kankaan välillä.

Kuvio 13. Kalliomännikkö. Vanhimmat männyt ovat järeitä ja lakkapäisiä, suurin osa puustos- ta on kuitenkin selkeästi nuorempaa ja hoidettua ja lahopuuta on vähän. Pensaskerroksessa on hieman katajaa ja koivuntaimia. Metsätyyppi on kanervatyypin kuivaa kangasta, sitä karummilla paikoilla on poronjäkälikköä ja avokalliota. Kanervan lisäksi kenttäkerroksessa on lähinnä metsä- lauhaa, paikoin kangasmaitikkaa. Pienissä rämepainaumissa kasvaa virpapajua, juolukkaa ja tupasvillaa. Rinteillä metsätyyppi vaihtuu tuoreeseen kankaaseen.

Kuvio 14. Isovarpuräme. Puusto on varttunutta mäntyä ja mättäillä kasvavaa koivua. Kenttä- kerroksessa on suopursua, juolukkaa ja suomuurainta, mättäillä mustikkaa ja märemmässä poh- joispäässä tupasvillaa. Räme on kuivanut voimakkaasti ojitusten seurauksena.

Kuvio 15. Kallionlaki ja jyrkänne. Puusto on harvaa, varttunutta, osin iäkästäkin männikköä, pensaskerroksessa on kuusen- ja koivuntaimia. Kenttäkerroksessa on jonkin verran kanervaa ja metsälauhaa, pohjakerroksessa poronjäkäliä sekä karhunsammalia (Polytrichum sp.) ja kyn- sisammalia (Dicranum sp.). Kallio laskee kolmelta suunnalta jyrkänteenä sitä ympäröiviin met- siin, rinteillä on myös lohkareikkoa. Kuvio on metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäris- tö, vähätuottoinen kallio. Kuvio myös muodostaa arvokkaan, luontotyypeiltään vaihtelevan koko- naisuuden yhdessä sen pohjoispuolella sijaitsevan rämelaikun (kuvio 14) sekä kuvion eteläpuoli- selle kallioalueelle jatkuvan iäkkään männikön, kallion rinteillä kasvavan sekapuustoisen kuusikon ja kuvion länsipuolella kuusikon läpi virtaavan puron kanssa.

Kuva 7-9. Kallionlaki kuviolla 15.

Kuvio 16. Hevoslaidun.

Kuvio 17. Kaatopaikka-alueen täyttömaa.

(32)

Kuva 7-10. Voimalinjan alla kasvava kartioakankaali kuviolla 18.

8. JOHTOPÄÄTÖKSET

8.1 Pesimälinnusto

Selvitysalueen pesimälinnusto koostuu valtaosin talousmetsille tyypillisistä, yleisistä ja runsaista lajeista. Mukana on myös joitakin maatalousympäristöjen ja vesistöjen lajeja. Linnustollisesti monipuolisimmat ja arvokkaimmat alueet ovat Bockträsk rantoineen, josta hankealue jää melko kauas ja johon sillä todennäköisesti ei ole vaikutusta, sekä varttuneet lehtipuuta sekapuuna kasvavat peltoja ympäröivät kuusikot. Nämä alueet on rajattu karttaan kuvassa 8-1.

Eri suojeluluokituksissa mainittuja lajeja havaittiin selvitysalueella kymmenen. Hankkeen kannalta näistä huomionarvoisimmat ovat pyy (kymmenen paria) ja kehrääjä (kahdeksan paria), joiden reviireistä useita sijoittuu hankealueelle. Pyy on Suomessa viime vuosisadalla tapahtuneesta vä- henemisestä huolimatta runsaslukuinen ja hankealueen ympäristössä on edelleen melko runsaasti pyylle soveltuvaa ympäristöä. Hankkeen ei siten voi katsoa uhkaavan pyyn paikallisia kantoja.

Kehrääjä sen sijaan on paljon harvalukuisempi, levinneisyydeltään rajoittuneempi ja elinympäris- tönsä suhteen vaateliaampi laji. Kehrääjälle soveliaat pesimäympäristöt ovat pääkaupunkiseudul- la harvassa, lajin suosiessa suhteellisen laajoja, varttuneita männiköitä, joiden lähellä ei ole ihmisen aiheuttamia häiriötekijöitä. Havaittujen reviirien määrä selvitysalueella saattaa olla yliarvio lajin myöhäisestä muutosta johtuen. Selvityksen perusteella hankealue ympäristöineen kuitenkin on kehrääjälle tärkeää aluetta.

On mahdollista, että hankealueen lähellä havaittu huuhkaja pesii selvitysalueella, vaikka pesimi- seen viittaavia havaintoja ei saatu. Todennäköisimmät pesimäpaikat ovat tällöin selvitysalueen länsiosan jyrkänteillä, melko kaukana hankealueesta. Pikkusiepon reviiriä ympäröivä varttunut sekapuustoinen kuusikko Fagerängin tilan länsipuolella on suositeltavaa jättää koskemattomaksi.

Kuusikossa on pikkusiepon lisäksi pyyn reviiri ja liito-oravan elinpiiri ja viereinen kallionlaki on rajattu metsälakikohteeksi. Metsikkö on kokonaisuutena arvokas ja monimuotoinen alue. Myös Fa- gerängin peltoaukean itäosia ympäröivät sekametsät ovat sekä linnustollisesti että kasvillisuudel- taan monipuolisia ja on suositeltavaa, että hankealuetta ei uloteta peltoaukean pohjoispuolisen, itä-länsisuuntaisen metsätien eteläpuolelle eikä peltoaukean itäpuolisen voimalinjan länsipuolelle (kuva 8-1).

(33)

Hankkeen toteutuessa hankealueen puuston kaato tulisi ajoittaa lintujen pesimäkauden (1.4.- 31.7) ulkopuolelle.

8.2 Lepakot

Lepakoita havaittiin hankealueen ympäristössä metsä- ja kulttuuriympäristöille tavanomaisia määriä. Erityisen suuria määriä lepakoita ei havaittu missään osassa kartoitettua aluetta. Lepakot käyttävät hankealueen ja sen ympäristön pieniä aukeita, lampia, peltojen reunoja ja sekapuustoisia metsiköitä ruokailuun. Siirtymäreitteinään ne todennäköisesti hyödyntävät metsäteitä ja peltojen reunoja. Suurin osa havainnoista koski yleisiä lajeja, pohjanlepakkoa ja siippalajeja.

Pohjanlepakko sekä siipoista kolme yleisintä lajia, viiksi-, isoviiksi- ja vesisiippa, ovat elinvoimai- siksi luokiteltuja. Vaarantuneeksi (VU) luokitellusta pikkulepakosta tehtiin kesän aikana kaksi havaintoa.

Varsinaisella hankealueella lepakoita havaittiin melko vähän, hankealueen koostuessa suureksi osaksi lepakoille vähän ravintoa tarjoavista eri-ikäisistä kasvatusmänniköistä. Hankealue ei tarjoa lepakoille soveliaita talvehtimis- tai lisääntymispaikkoja ja myös päiväpiiloiksi soveliaita lahopuita on hankealueella vähän. Lähimmät lisääntymispaikat ja päiväpiilot sijaitsevat todennäköisesti lä- hiseudun rakennuksissa. Lajistollisesti runsain alue, pienen nevan ympäröimä suolampi, on rajattu lepakoille tärkeäksi ruokailualueeksi (luokka II, kuvat 3-6, 8-1). Neva jää hankkeen vaikutus- alueen ulkopuolelle.

8.3 Liito-orava

Selvitysalueelta ja sen läheisyydestä, varsinaisen hankealueen ulkopuolelta, löytyi kolme aluetta, jotka toimivat liito-oravan levähdys- ja ruokailupaikkoina sekä mahdollisina lisääntymispaikkoina (kuva 4-1). Luonnonsuojelulain mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdysalueiden hävittämi- nen ja heikentäminen on kiellettyä. Hankkeella ei ole vaikutusta näihin liito-oravan elinpiirien ydinalueisiin, joskin nykyrajauksen mukaan hankealueen raja on hyvin lähellä Fagerängin tilan länsipuolista ydinaluetta. Hankealueelta löytyi lisäksi yksittäinen ruokailupuu. Liito-oravat toden- näköisesti käyttävätkin kulkuväylinään hankealueen eteläosien pellonreunoja ja ojien varsia, jotka kasvavat varttunutta kuusikkoa ja sekapuustoa (kuva 4-1, siniset nuolet).

Hankkeen toteutuessa mahdolliset Halujärven pohjoispuoliset kulkuyhteydet kohti Forsbackan lii- to-oravaesiintymiä tuhoutuvat kokonaan, alueen puuston ollessa jo nyt laajalti hakattua. Liito- oravien on tällöin siirryttävä käyttämään Halujärven länsi- ja eteläpuolisia metsiä kulkureittei- nään. Jo nyt tärkeimmät kulkuyhteydet sijaitsevat todennäköisesti sekapuustoisten peltojen laidoilla sekä ojien ja teiden varsilla hankealueen etelä-, lounais- ja länsipuolella, hankealueen puuston ollessa pääosin monotonista talousmetsää.

Luonnonsuojelulaki kieltää ainoastaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämi- sen ja heikentämisen. Fagerängin pellon laidoille olisi kuitenkin suositeltavaa jättää tarpeeksi le- veä puustovyöhyke, jota pitkin liito-oravat pystyvät myös turvallisesti siirtymään ruokailu- ja le- vähdysalueiden välillä (kuvat 4-1, 8-1). Käytännössä hankealuetta esitetään rajattavaksi Fage- rängin pellon pohjoispuolisen metsätien pohjoispuolelle sekä pellon itäpuolisen voimalinjan itä- puolelle. Tällöin hankealue jäisi myös riittävän kauas Fagerängin tilan länsipuolisesta liito-oravan elinpiirin ydinalueesta.

8.4 Viitasammakko

Soveliainta lisääntymisympäristöä viitasammakolle selvitysalueella ovat Bockarmossenin etelä- puolinen pieni nevalaitainen suolampi sekä neva- ja luhtarantainen Bockträsk. Selvitysten yhtey- dessä keväällä 2013 viitasammakosta ei saatu havaintoja selvitysalueella.

(34)

näköisenä.

Sudenkorentoja havaittiin runsaasti selvitysalueen lammilla ja itäosan metsätien varrella. Suurin osa havaituista lajeista on yleisiä ja runsaslukuisia. Saalistelevana havaittiin myös yksittäisiä har- valukuisia lajeja, kuten luontodirektiivin IV-liitteen laji sirolampikorento sekä purokorento ja lit- teähukankorento. Bockträskillä elää pieni täplälampikorentopopulaatio (kuva 8-1). Kyseessä on luontodirektiivin II- ja IV-liitteissä mainittu ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu laji, jonka li- sääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen on kiellettyä. Hankealue jää yli puolen kilometrin päähän Bockträskistä eikä hankealue ole Bockträskin valuma-alueella. Hankkeella ei siten arvioi- da olevan vaikutusta Bockträskiin ja sen hyönteislajistoon.

8.6 Kasvillisuus ja luontotyypit

Hankealue ympäristöineen on hoidettua talousmetsää, jonka kasvillisuustyypit vaihtelevat rehe- vistä puronvarsilehdoista poronjäkäläpeitteisiin kallioihin. Metsälain tarkoittamina erityisen tär- keinä elinympäristöinä on rajattu runsaslahopuustoinen puronvarsi Fagerängin peltoaukean koil- lispuolelta (kuvio 11) sekä vähäpuustoinen kallionlaki jyrkänteineen Fagerängin tilan länsipuolella (kuvio 15). Kuviota 15 ympäröivä metsä on kokonaisuutena monimuotoinen kohde. Hankealue esitetään rajattavaksi Fagerängin pellon pohjoispuolisen metsätien pohjoispuolelle ja itäpuolisen voimalinjan itäpuolelle, jolloin metsälain mukaiset kohteet ja Fagerängin pellon itäpuolinen sekapuustoinen puronvarsilehto (kuvio 10) pääosin säästyvät (kuva 8-1). Kuvioiden 10 ja 11 puro- osuuksien virtaus tulee todennäköisesti muuttumaan hankkeen toteutuessa.

(35)

Kuva 8-1. Selvitysten perusteella rajatut lajistollisesti monimuotoiset alueet, joilla on korkeat luontoarvot.

Lahdessa 9. päivänä joulukuuta 2013 RAMBOLL FINLAND OY

Satu Laitinen Kaisa Torri

FM, biologi FM, biologi

(36)

gia ja suojelu Suomessa. Suomen Ympäristö 459. 32 s.

Hanski I. 2006: Liito-oravan Pteromys volans Suomen kannan koon arviointi. Loppuraportti. Helsingin yliopis- to. 35 s.

Hotanen, J., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A. & Tonteri, T. 2008: Metsätyypit – opas kasvupaik- kojen luokitteluun. Metsäkustannus Oy. 182 s.

Jokinen, Maarit 2012: Viitasammakko Rana arvalis Nilsson, 1842. Esiselvitys. SYKE.

Karjalainen, Sami 2010: Suomen sudenkorennot. Tammi. Helsinki. 239 s.

Kinnunen, Juha 2004: Espoon lounaiskulman liito-oravakartoitus 2004. Espoon ympäristökeskus.

Korentowiki (http://www.sudenkorento.fi/kwiki/): Suomessa esiintyvät sudenkorentolajit. Viitattu 29.10.2013.

Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. – Helsingin yliopiston eläin- museo. 143 s.

Laine, J. & Vasander, H. 2005: Suotyypit ja niiden tunnistaminen. – Metsäkustannus Oy. 110 s.

Lappalainen, M. 2002: Lepakot – salaperäiset nahkasiivet. Tammi. 207 s.

Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Mikkola-Roos, M. & Virolainen, E. 2002: Suo- men tärkeät lintualueet FINIBA. Birdlife Suomen julkaisuja nro 4. – Suomen graafiset palvelut. Kuopio. 142 s.

Luonnonsuojelulaki 1096/1996.

Luontodirektiivi 92/43/ETY.

Maa- ja metsätalousministeriö & Ympäristöministeriö 2004: Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrittäminen ja turvaaminen metsien käytössä. MMM Dnro 3713/430/2003, YM Dnro YM4/501/2003. 7 s.

Meriluoto, M. ja Soininen, T. 2002: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus. 192 s.

Metsälaki 1093/1996.

Neuvoston direktiivi 79/409/ETY, annettu 2.4.1979, luonnonvaraisten lintujen suojelusta.

Ramboll 2011: Rajavuoren tuulivoimalapuiston lepakkoselvitys. EPV Tuulivoima Oy. 12 s.

Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. – Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 685 s.

Raunio, A., Schulman A. & Kontula , T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – osa 2. Luonto- tyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Suomen ympäristökeskus. 572 s.