Kierrätyspolttoainemarkkinat Euroopassa

(1)

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Teknillinen tiedekunta

Ympäristötekniikan koulutusohjelma

Anni Heino

KIERRÄTYSPOLTTOAINEMARKKINAT EUROOPASSA

Työn tarkastajat: Professori, TkT, Mika Horttanainen

Energiajohtaja, DI, Johanna Haverinen, Lahti Energia Oy

(2)

TIIVISTELMÄ

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Teknillinen tiedekunta

Ympäristötekniikan koulutusohjelma

Anni Heino

Kierrätyspolttoainemarkkinat Euroopassa Diplomityö

2012

100 sivua, 25 kuvaa, 7 taulukkoa, 2 liitettä

Tarkastajat: Professori TkT Mika Horttanainen Energiajohtaja, DI Johanna Haverinen

Hakusanat: markkinat, kierrätyspolttoaine, jätepolttoaine, SRF, RDF, REF, jätteenpoltto, jätteen energiahyödyntäminen, kierrätyspolttoaineisiin liittyvät normit, Saksa, Ruotsi, Suomi

Työn tavoitteena oli selvittää Saksan, Ruotsin ja Suomen kierrätyspolttoaineen valmistusta ja käyttöä sekä kierrätyspolttoainemarkkinoita.

Kierrätyspolttoaineiden käyttöä ja valmistusta sekä kierrätyspolttoainemarkkinoita säädel- lään tarkastelumaissa EU-lainsäädännöllä ja kansallisilla lainsäädännöillä jätteistä, jätteen- poltosta ja materiaalikierrätyksestä sekä CEN/TC 343-toimikunnan standardeilla kiinteille kierrätyspolttoaineille.

Työn johtopäätöksenä on, että kierrätyspolttoainemarkkinat ovat tarkastelumaissa hyvin ulkoapäin ohjautuvat ja markkinaehtoista tasapainoa ei ehdi syntyä. Tarkastelumaiden markkinat ovat erilaiset, Saksassa kierrätyspolttoaineiden käyttö ja valmistus on pitkälle kehittynyttä, tiheää ja monipuolista, Ruotsissa yhteisen termistön puuttuminen kertoo alan hajanaisuudesta. Saksassa ja Ruotsissa kierrätyspolttoainemarkkinoiden kasvamiseen ovat vaikuttaneet kaatopaikkakiellot. Suomessa tähän asti pelkkään rinnakkaispolttoon perustu- neet kierrätyspolttoainemarkkinat ovat vasta vakiintumassa.

Kierrätyspolttoainemarkkinat tulevat kansainvälistymään ja kilpailu materiaalista tulee ko- venemaan. Standardien käyttöönotto tulee olemaan helpointa Suomessa, jossa kierrätys- polttoaineen standardisoinnista on kokemusta. Suomen olisi syytä ottaa jäte- ja energia- huollon ratkaisuissa huomioon eri toimintojen aiheuttamat talous- ja ympäristövaikutukset.

(3)

ABSTRACT

Lappeenranta University of Technology Faculty of Technology

Degree Programme in Environmental Technology

Anni Heino

Recovered Fuel Markets in Europe Master‟s Thesis

2012

100 pages, 25 figures, 7 tables and 2 appendices

Examiners: Professor, D. (Tech.) Mika Horttanainen

Director, Fuels and Energy Supply, M.Sc. (Tech) Johanna Haverinen

Keywords: market, recovered fuel, solid recovered fuel, waste derived fuel, refuse derived fuel, RDF, SRF, waste incineration, waste-to-energy, norms related to recovered fuels, Germany, Sweden, Finland

The aim of the study was to examine the preparation, the use and the markets of recovered fuels in Germany, Sweden and Finland.

The use, the preparation and the markets of recovered fuels are regulated by the EU and the national legislations concerning waste, waste incineration and material recovery. There are also CEN/TC 343 standards for solid recovered fuels.

The recovered fuels‟ markets are dominated by the outside factors so that a market-based balance can hardly come about. The markets of the examined countries are very different.

In Germany the use and preparation of recovered fuels is developed, dense and diverse. In Sweden the lack of common terminology tells from a scattered field of business. In Ger- many and Sweden the landfill bans have contributed to the growing of the markets. To this point the market in Finland that has been based merely on co-incineration is only now starting to find its form.

It can be expected that the solid recovered fuels‟ markets will become more and more in- ternational and the competition on the input material will become more intense. Assumably the introduction of the new standards will be easiest in Finland because of the previous ex- perience in using national standards for recovered fuels. Finland should take all of the environmental and economic impacts into consideration when planning the future of waste management and energy supply.

(4)

ALKUSANAT

Haluan kiittää Lahti Energia Oy:tä ja Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:tä mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aiheesta sekä käytännönjärjestelyistä, jotka mahdollistivat työni tekemisen.

Kiitän ohjaajiani Lahti Energia Oy:n energiajohtaja Johanna Haverista ja professori Mika Horttanaista ohjauksesta ja kannustuksesta. Kiitän myös muita ohjausryhmäni jäseniä liike- toimintajohtaja Esa Ekholmia ja projektipäällikkö Aleksi Mäkelää Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:stä. Lisäksi haluan kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet minua työni tekemi- sessä.

Kiitokset kannustuksesta ja tuesta perheelleni sekä ystävilleni. Ilman heitä en olisi päässyt näin pitkälle.

Lappeenrannassa 3.5.2012 Anni Heino

(5)

SISÄLLYS

LYHENNE- JA TERMILUETTELO ... 3

1 JOHDANTO ... 5

1.1 Työn tausta ... 5

1.2 Työn tavoite ... 7

1.3 Työn rajaukset... 7

2 JÄTTEEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN ... 8

2.1 Polttoaineet ... 9

2.1.1 Valmistus ... 10

2.1.2 Termistö ... 12

2.2 Polttotekniikka ... 15

2.2.1 Arinapoltto ... 16

2.2.2 Leijupetipoltto ja leijupetikaasutus... 17

2.2.3 Rinnakkaispoltto ... 18

2.2.4 Termistö ... 18

3 NORMIT ... 20

3.1 Lainsäädäntö jätteistä ... 20

3.2 Jätteenpoltto ... 23

3.3 R1-status ... 25

3.4 Kaatopaikkakiellot ja jäteverotus ... 26

3.5 Lainsäädäntö materiaalikierrätyksestä ... 28

3.6 Standardit ... 29

3.6.1 Standardisoimisprosessi ... 30

3.6.2 Sisältö ... 31

3.6.3 Tausta ... 32

3.6.4 Krittiikki ... 36

4 JÄTTEENPOLTTO EUROOPASSA ... 38

4.1 Saksa ... 42

4.2 Ruotsi ... 45

4.3 Suomi ... 47

(6)

5 KIERRÄTYSPOLTTOAINEET EUROOPASSA ... 50

5.1 Saksa ... 51

5.1.1 Käyttö ... 51

5.1.3 Logistiikka ... 57

5.1.4 Markkinat ... 59

5.2 Ruotsi ... 61

5.2.1 Käyttö ... 61

5.3 Suomi ... 67

5.3.1 Käyttö ... 67

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 71

6.1 Markkinoihin vaikuttavat tekijät ... 71

6.2 Maiden vertailu ... 74

6.3 Tulevaisuus ... 78

6.4 Toimintasuositukset Suomen markkinoille ... 81

7 YHTEENVETO ... 83

LÄHTEET ... 85

Liitteet:

Liite I: Kansallisissa kierrätyspolttoaineille tarkoitetuissa laadunvalvontajärjestel- missä esitellyt raja-arvot

Liite II: Jätteen massapolttolaitosten ja eräiden kierrätyspolttoaineiden rinnakkais- polttolaitosten sijainti Saksassa

(7)

LYHENNE- JA TERMILUETTELO

Lyhenteet

CEN European Standardization Committee, Euroopan standardisointijärjestö CEN/TC CEN Technical Committee, Teknillinen komitea tai toimikunta, joka vastaa

standardien laatimisesta

CEWEP Confederation of European Waste-to-Energy Plants

CHP Combined Heat and Power, sähkön ja lämmön yhteistuotanto

ECOS European Environmental Citizens Organization for Standardization, Eu- rooppalainen kansalaisjärjestö, joka huolehtii standardisoinnin ympäris- tönäkökulmasta

EU Euroopan Unioni

EUROSTAT Euroopan tilastoviranomainen EU-27 EU:n 27 jäsenvaltion alue

MBT Mechanical biological treatment, mekaanis-biologinen käsittely

MBA Mechanisch-biologische Abfallbehandlung, mekaanis-biologinen jätteenkä- sittely, sama kuin MBT

MBS Mechanisch-biologische Stabilisierung, mekaanis-biologinen stabilointi MPS Mechanisch-physikalische Stabilisierung, mekaanis-fysikaalinen stabilointi

RDF Refuse Derived Fuel, jätteestä tehty polttoaine SRF Solid Recovered Fuel, kiinteä kierrätyspolttoaine

QUOVADIS Quality Management, Organization, Validation of Standards, Developments and Inquiries of SFR, CEN/TC 343-toimikunnan standardisoinnin arvioin- nista vastaava projekti

Termit

Energiahyödyntäminen Jätteenpoltto, joka on saavuttanut R1-statuksen Jäteperäinen polttoaine Mikä tahansa jäte, jota käytetään polttoaineena

Jätteenpoltto Käsittää kaiken jätteenpolton, kierrätyspolttoaineiden polton ja jätteen massapolton

Jätteen massapoltto Lajittelemattoman yhdyskuntajätteen poltto

(8)

Jätteen massapolttolaitos Lajittelematonta yhdyskuntajätettä polttava laitos, käytetään myös nimitystä jätevoimalaitos

Kierrätyspolttoaine- Pelkkää kierrätyspolttoainetta käyttävä voimalaitos voimalaitos

Terminen käsittely Jätteenpoltto, joka ei ole saavuttanut R1-statusta

(9)

1 JOHDANTO

1.1 Työn tausta

Jätteenpoltto on ratkaisu ympäristönäkökohtiin, kun halutaan vähentää kasvihuonekaasujen syntymistä jätteiden kaatopaikkasijoittamisesta. Loppusijoitettuna kaatopaikalle jätteen biohajoavasta osasta syntyy kasvihuonekaasuja, metaania ja hiilidioksidia, monta vuosi- kymmentä jätteen loppusijoittamisen jälkeenkin. Jätteenpoltolla voidaan vähentää kasvihuonekaasuja vapauttamalla jätteen sisältämä hiili metaanin sijasta hiilidioksidin muodossa. Metaani on hiilidioksidia vahvempi kasvihuonekaasu. Jätteenpoltolla voidaan vähentää myös maankäyttöä jätteensijoituspaikkana. Prosessista saatu energia vähentää fossiilisten polttoaineiden eli uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä.

Jätteestä jalostetut ja/tai erilliskerätyt kierrätyspolttoaineet ovat pidemmälle viety näkö- kulma jäteperäisten polttoaineiden polttoon. Jätteen massapolton hyötyjen lisäksi kierrä- tyspolttoaineiden polton tärkeä hyöty on energian tehokas tuottaminen. Energiaa voidaan tuottaa korkealämpöarvoisista ja pelkkää yhdyskuntajätettä puhtaammista kierrätyspoltto- aineista hyvällä hyötysuhteella ja haitallisten päästöjen hallinta on helpompaa kuin massa- poltossa. Mitä suuremmalla hyötysuhteella kierrätyspolttoaineista saadaan tuotettua energiaa, sitä enemmän neitseellisiä polttoaineita saadaan kierrätyspolttoaineilla korvattua. Jät- teen massapoltolla on sen vaativan polttotekniikan takia kierrätyspolttoaineita polttaviin voimaloihin verrattuna huonompi hyötysuhde. Kun prosessissa käytetään paikallista jäte- polttoainetta, saadaan paikkakunnan ja maan energiaomavaraisuus kasvamaan sekä poltto- aineesta saatavat tulot jäämään maahan. Kierrätyspolttoaineiden polttamisen lisäämisellä voi olla myös työllistävä vaikutus prosessien ja tuotteiden kehityksessä sekä investointien avulla.

Erityisesti Saksassa uskotaan, että juuri kierrätyspolttoaineiden polttaminen tukisi muita, sitä ympäristöystävällisempiä jätehuoltoratkaisuja, jätteen synnyn ehkäisyä, jätteen uudel- leenkäyttöä ja kierrätystä (Thomé-Kozmiensky 2012, 36). Näille toimille, kuten kierrätys- polttoaineiden käytöllekin, tarvitaan yleinen hyväksyntä ja osaaminen toimia jätteiden eril- liskeräyksessä ja lajittelussa kotitalouksissa sekä kaupan ja teollisuuden alalla. Massapol-

(10)

tossa suurin osa jätteestä päätyy polttoon, mikä voi vähentää kiinnostusta jätteen lajitteluun. Toisaalta jokaisella jätteenkäsittelytoimella on osansa toimivassa ja ympäristön kannalta kestävässä jätehuollossa. Osaltaan jätteenkäsittelytoimenpiteet, esimerkiksi jätteen massapoltto ja kierrätyspolttoaineiden poltto, kilpailevat toistensa kanssa materiaalivirrois- ta, mutta ne voivat myös tukea toisiaan, kun jätehuolto on hyvin suunniteltu.

Kierrätyspolttoaineiden poltto on kuitenkin nähtävä kokonaisuutena, hyödyt energiatehok- kuuden ja päästöjen kannalta on suhteutettava niihin resursseihin, mitä kierrätyspolttoai- neen jalostamiseen kuluu.

Kierrätyspolttoaineiden käyttöä on pyritty lisäämään EU:n alueella erilaisin säädöksin, koska sillä uskotaan voitavan tukea EU:n energia- ja jätepolitiikan sekä kasvihuonekaasu- päästöjen vähentämistavoitteita. EU:n sisälläkin halutaan energian hankinnasta saada kes- tävämpää. Kierrätyspolttoaineet tarjoavat omavaraista ja osittain uusiutuvaa energiaa. Kier- rätyspolttoaineiden käytöllä voidaan siis vastata myös uusiutuvia energialähteitä koskevan direktiivin 2009/28/EY vaativiin tavoitteisiin. Kierrätyspolttoaineiden käyttö energiantuo- tannossa on energiatehokasta, joten osaltaan kierrätyspolttoaineiden käyttö vastaa ehdotuk- sen tasolla olevan energiatehokkuusdirektiivin KOM(2011) 370 vaatimuksiin. Toisaalta jätehuollon kannalta jäteperäisten polttoaineiden polttaminen tukee EU:n tavoitetta lopettaa kaatopaikkasijoittaminen lähes kokonaan. Kierrätyspolttoaineiden käytön avulla suuri osa jätteestä poltetaan ja kaatopaikalle joudutaan sijoittamaan yhä vähemmän jätettä. Kierrä- tyspolttoaine on korkealaatuista polttoaineitta ja sen poltosta syntyvää jätettä voidaan suu- rilta osin hyötykäyttää sen alhaisen haitta-ainepitoisuuden vuoksi, jolloin polttojätteen sijoittaminen kaatopaikalle vähenee. Kierrätyspolttoaineiden käyttö voisi osaltaan tukea myös EU:ssa suunnitteilla olevien kierrätysosuuksien täyttämistä yleisön joutuessa aktivoi- tumaan erilliskeräykseen.

(11)

1.2 Työn tavoite

Työn tavoitteena on saada selville millaisia kierrätyspolttoaineita käytetään Euroopassa ja miten niiden laatu määritellään. Tavoitteena on myös selvittää, miten kierrätyspolttoaineita ostetaan, myydään ja miten niiden hinta muodostuu. Tavoitteena on antaa suomalaisille kierrätyspolttoainemarkkinoille tietoa muiden maiden markkinoista.

1.3 Työn rajaukset

Työssä käsitellään Ruotsin ja Saksan kierrätyspolttoainemarkkinoita. Työ keskittyy kierrä- tyspolttoaineisiin, mutta koska kierrätyspolttoaineiden poltto on vahvasti sidoksissa lain- säädännöltään sekä termistöltään jätteen massapolttoon, aiheen ymmärtäminen vaatii tie- tämyksen kierrätyspolttoaineiden polton suhteutumisesta jätteen massapolttoon. Tästä syystä työssä sivutaan myös jätteen massapolttoa ja selvitetään sen ja kierrätyspolttoainei- den käytön suhdetta toisiinsa. Jätteen massapolton lisäksi käsitellään myös materiaalikier- rätystä, joka kilpailee kierrätyspolttoaineiden valmistuksen kanssa samoista materiaaleista.

(12)

2 JÄTTEEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN

Jätettä ryhdyttiin polttamaan polttolaitoksissa Euroopassa 1800-luvun lopulla. Pääasialliset syyt jätteenpolttoon olivat jätteen tilavuuden pienentäminen jätteen sijoitusongelmien helpottamiseksi ja jätteen terveydelle haitallisten ominaisuuksien hävittäminen. (Umweltbun- desamt 2008, 1.) Vaikka jätteen hävittäminen on ollut suurimman osan ajasta ensisijainen tavoite jätteenpoltossa, myös jätteenpoltosta saatua lämpöä on ollut käytännöllistä hyödyn- tää koko jätteenpolton historian ajan. Voidaan siis sanoa, että jätteen sisältämän energian hyödyntämistä on ollut yhtä kauan kuin jätteenpolttoakin. Jätteenpolton energiatehokkuu- den optimointi tuli ajankohtaisesti vasta, kun huomattiin energialähteiden rajallisuus. Eri- tyisesti öljyn hinnan rajun nousun myötä 1970-luvulla ymmärrettiin jätteen energiasisällön tehokkaan hyödyntämisen tarve (JLY 2011).

Jätteen sisältämän energian hyödyntämisenä voidaan pitää kaikkia niitä toimia, joissa erilaisista jätemateriaaleista saadaan erilaisten prosessien avulla jätteen sisältämä kemiallinen energia muutettua lämpö- tai sähköenergiaksi.

Puhuttaessa jätteen energiahyödyntämisestä on oltava tarkkoja sen merkityksestä. Toisaalta se voi tarkoittaa edellä mainittua jätteen sisältämän energian hyödyntämistä kaikissa muo- doissaan. Toisaalta jätteen energiahyödyntämisen merkitys on tarkentunut EU:n alueen lainsäädännön kautta siten, että polttolaitoksille on jätedirektiivissä annettu R1-kaava (ks.

kpl 3.2), jonka avulla voidaan laskea, onko polttolaitoksen toiminta energiahyödyntämistä.

(2008/98/EY.) Jos polttolaitos ei täytä tätä kriteeriä, ei käsittelytoimea voida kutsua ener- giahyödyntämiseksi, vaan puhutaan jätteen termisestä käsittelystä. Tässä työssä energia- hyödyntämisellä tarkoitetaan EU:n lainsäädännön mukaista energiahyödyntämistä. Termi- sen käsittelyn ja energiahyödyntämisen termejä ei tule sekoittaa tässä työssä käytettävään jätteenpolttoon, jolla tarkoitetaan kaikkea jäteperäisen materiaalin polttoa.

(13)

Jätteen energiahyödyntämis-termillä on osaltaan myös haluttu päästä eroon jätteenpolton negatiivisesta maineesta. Jätteen energiahyödyntämistä harjoittava laitos ei kuitenkaan pääse irrottautumaan jätteenpolttolaitosleimasta, koska kaikille jäteperäisiä polttoaineita polttaville laitoksille koskee jätteenpolttodirektiivin 2000/76/EY määräykset (2000/76/EY).

Waste-to-Energy (WtE) eli jäte energiaksi tai Energy-from-Waste (EfW) eli energiaa jät- teestä ovat kansainvälisesti käytössä olevia termejä niille toimille, joissa jätteestä saadaan energiaa. Waste-to-Energy-termi saattaa antaa ymmärtää, että kysymys olisi vain jätteen energiahyödyntämisestä, mutta se voi olla jätteenpolttoa niin hävitystarkoituksessa kuin energiahyödytämistarkoituksessa, kunhan jätteestä saadaan käyttöön energiaa. (CEWEP 2011.) Joissakin tapauksissa Waste-to-Energy-termiä käytetään myös, kun jätteestä teh- dään polttoainetta, esimerkiksi biokaasua tai etanolia. Polttoaineita voidaan valmistaa myös ilman termistä käsittelyä, kuten jätteen mädättämisellä (VTT 2011). Waste-to- Energy-termin määritelmä on laaja ja energiahyödyntämistä luonnehtii paremmin englanninkielinen termi energy recovery, jota käytetään esimerkiksi jätedirektiivissä.

Energetische Verwertung on saksalainen vastine jätteen energiahyödyntämiselle. Jossain tapauksissa Energetische Verwertung-termiä käytetään vain silloin, kun puhutaan kierrä- tyspolttoaineiden polttamisesta (LUBW 2011), mutta EU:n määrittelemän R1-kaavan myö- tä Energetische Verwertung määritellään polttoprosessin hyötysuhteen mukaan (2008/98/EY). Saksan jätelainsäädännössä on, EU:n jätedirektiivin R1-kaavan lisäksi, omat vaatimuksensa sille, mitä energiahyödyntämiseksi saa kutsua (KrW-/AbG § 6).

2.1 Polttoaineet

Kierrätyspolttoaine on yhdyskuntien ja yritysten polttokelpoisista jätteistä valmistettua polttoainetta. (Alakangas 2000, 19). Kierrätyspolttoaine voi olla sinällään polttokelpoista jätettä, kuten jäteöljyä tai kierrätyspolttoaine täytyy erilliskerätä tai jalostaa jätteestä polttoaineeksi. Kierrätyspolttoainetta voi olla esimerkiksi jätepuusta valmistettu kierrätyspuu- hake, teollisuuden erilliskerätystä tuotantojätteestä valmistettu, yhdyskuntien erilliskerätys- tä jätteestä valmistettu tai yhdyskuntajätteestä valmistettu kierrätyspolttoaine. (Vesanto et.

(14)

al 2007, 21). Jätehierarkian mukaan pyritään siihen, että kierrätyspolttoaineeksi päätyvät vain sellaiset materiaalit, joita ei muilla tavoin voida tai ei ole kannattavaa, taloudellisesti tai ympäristön kannalta, hyödyntää (2008/98/EY, 4 artikla). Kuvassa 1 nähdään jalostettua kierrätyspolttoainetta.

Kuva 1. Kierrätyspolttoaineen kuormausta (Lassila & Tikanoja 2011)

2.1.1 Valmistus

Erilliskeräyksellä tarkoitetaan sitä, että jätteet lajitellaan jo syntypaikassaan niiden hyödyn- tämisen helpottamiseksi. Erilliskeräyksestä puhuttaessa on otettava huomioon, että erilaisista lähteistä syntyville ja koostumuksiltaan keskenään erilaisilla jäteaineksille tarvitaan erilaista erilliskeräystä. Teollisuuden kierrätyspolttoaineeksi kelpaavan jätteen erilliskeräys on usein helpompi ja taloudellisempi toteuttaa kuin yhdyskunnissa syntyvän kierrätyspolt- toaineeksi kelpaavan jätteen erilliskeräys, joka vaatii laajan yleisen hyväksynnän ja taidon erilliskerätä kyseisiä jätejakeita.

(15)

Kierrätyspolttoainetta saadaan myös valmistamalla sitä erilaisissa jätteen lajitteluun tai kierrätyspolttoaineen valmistukseen tarkoitetuissa laitoksissa. Tällaisissa laitoksissa kierrä- tyspolttoainetta voidaan valmistaa erilaisista teollisuuden jätteistä, rakennus- ja purkujät- teestä sekä yhdyskunnan jätteistä. Jäte voi olla valmiiksi erilliskerättyä tai siinä voi olla erilaiset jätejakeet sekaisin. Vaaditut kierrätyspolttoaineen laatukriteerit määrittävät myös, minkälainen jalostusprosessin tulee olla.

Kierrätyspolttoaineen valmistuslaitoksen rakenne määräytyy sen mukaan, millaista prosessiin tuleva materiaali on ja millaista kierrätyspolttoainetta prosessissa halutaan valmistaa (Pretz et al. 2002, 19). Jos lähtömateriaali on hyvin kierrätyspolttoaineeksi kelpaavaa, saattaa valmistukseksi riittää pelkkä palakoon pienentäminen murskaimella. Keskeisimpiä kierrätyspolttoaineen valmistuslaitoksen vaiheita ovat palakoon pienentäminen ja erilaiset erotustoimenpiteet. Prosessissa voidaan tarvita erotusmenetelmät magneettisille ja ei- magneettisille metalleille. Prosessissa saatetaan erotella myös hiekka, kivet, maa-aines, lasi ja orgaaniset ainesosat. Erotuksen jälkeen polttoaineen palakokoa voidaan vielä tarvittaessa pienentää tai siitä voidaan valmistaa esimerkiksi pellettejä puristamalla. Valmistusproses- sin eri vaiheisiin on erilaisia teknisiä ratkaisuja. (BHM Technology 2011.) Kuvassa 2 on suomalaisen BMH Technology Oy:n kierrätyspolttoaineen valmistuslaitos.

Kuva 2. Havaintokuva BMH Technology Oy:n TYRANNOSAURUS^® kierrätyspolttoaineen valmistuslai- toksesta (BHM Technology 2011)

Mekaanis-biologisella jätteenkäsittelyllä voidaan lajittelemattomasta yhdyskuntajätteestä valmistaa kierrätyspolttoainetta sekä erotella siitä muut hyötykäytettävät jakeet. Ensin jät- teestä erotetaan mekaanisessa käsittelyssä kierrätyspolttoaineen valmistuslaitosten tapaan haitalliset ja häiritsevät jätejakeet. Sen jälkeen jäte käsitellään biologisesti aerobisessa tai anaerobisessa prosessissa, jossa jätteestä saadaan erotettua matalalämpöarvoinen orgaani-

(16)

nen aines. Joissakin laitoksissa biologinen käsittely voi olla ennen mekaanista käsittelyä (Soyez ja Plickert 2002, 1). Mekaanis-biologisen jätteenkäsittelyn avulla saadaan kierrä- tyspolttoaineeksi kelpaavien jätejakeiden ohella myös muita jakeita hyötykäyttöön, kuten metalleja ja muoveja. Englanniksi mekaanis-biologinen jätteenkäsittelylaitos on mechanical biological treatment plant (MBT) ja saksaksi mechanisch biologische Abfall- behandlungsanlage (MBA). (ASA 2011.)

Mekaanis-biologisen jätteenkäsittelyn kanssa samankaltainen jätteenkäsittelyprosessi on mekaanis-fysikaalinen jätteenkäsittely, jota kutsutaan myös mekaanis-fysikaaliseksi stabi- loinniksi. Prosessissa mekaanis-biologisen käsittelyn biologinen osa on korvattu fysikaali- sella osalla, jossa prosessiin tuodaan ulkopuolista lämpöä kuivattamaan orgaanista ainetta.

Käsittelyn hyöty on se, että kuivatuksella saadaan jätteen kaikki orgaaninen aine energia- hyötykäyttöön. Käsittely on parhaimmillaan jonkin voimalaitoksen yhteydessä, jolloin voimalaitosprosessin hukkalämpö voidaan ohjata fysikaalisen käsittelyn kuivauslämmöksi.

Saksassa tämä mekaanis-fysikaalinen stabilisointi on mechanisch-physikalische Stabi- lisierung (MPS). Kuivattaminen voidaan tehdä myös biologisesti, jolloin puhutaan mekaanis-biologisesta stabiloinnista, mechanisch biologische Stabilisierung (MBS). (Soyez ja Plickert 2002, 12.)

2.1.2 Termistö

Euroopan standardisointijärjestö on saanut Euroopan komissiolta pyynnön standardisoinnin laatimiseen koskien kiinteitä kierrätyspolttoaineita (Wagland et al. 2010). Tämä standardisointi on loppusuoralla, mutta sen käytön yleistymisen kestänee joitakin vuosia. Tästä syystä Euroopan alueen yhteiset laatumääritykset ja terminologia puuttuvat, koska aiem- min Euroopan eri maissa on käytetty erilaisia standardeja kierrätyspolttoaineiden laadun- määrityksessä ja jäteperäisten polttoaineiden käyttöön on ryhdytty hyvin erilaisista lähtö- kohdista ja erilaisin motiivein. Yhteisen terminologian ja niiden määritysten puuttuminen tekee toiminnan vertailemisen toisiinsa hankalaksi.

Jätteen energiahyödyntämisessä poltettavalle polttoaineelle käytetään Suomessa tällä het- kellä termiä kierrätyspolttoaine. Kierrätyspolttoaine kuuluu lajittelemattoman yhdyskunta- jätteen tavoin sekapolttoaineiden luokkaan, mikä tarkoittaa sitä, että polttoaine sisältää se-

(17)

kä fossiilista että uusiutuvaa hiiltä. Kierrätyspolttoaine-termi tarkentuu uusien Euroopan laajuisten standardien myötä niin, että niissä puhutaan kiinteästä kierrätyspolttoaineesta (EN 15359). Kierrätyspolttoaineelle käytetään Suomessa myös lyhennettä REF, joka tulee sanoista Recovered Fuel. (Tilastokeskus 2011a.)

Englanninkielinen termi REF on käytössä vain Suomessa. Yleensä kierrätyspolttoaineelle käytetään termiä Refuse Derived Fuel (RDF) eli jätteestä johdettu polttoaine. Tämä on laaja yläkäsite eikä sillä toistaiseksi ole virallista määritelmää EU:n sisällä. RDF:llä viitataan yleensä polttoaineeseen, joka on valmistettu yhdyskuntajätteestä erottelemalla siten, että sen lämpöarvo kasvaa. Monissa Euroopan maissa kierrätyspolttoaineelle on omat terminsä kunkin maan kielellä olevat, tai RDF-termiä käytetään eri maiden välillä vastaamaan erilaisia polttoaineita. (Archer et al. 2005, 10-11.)

Parantaakseen jäteperäisten polttoaineiden markkinauskottavuutta teollisuuden toimesta otettiin käyttöön uusi termi Solid Recovered Fuel (SFR) eli kiinteä talteen otettu polttoaine (Archer et al. 2005, 11). SRF:llä on RDF:ää tiukemmat markkinalähtöiset laatuvaatimukset, jotka esimerkiksi noudattavat standardien vaatimuksia, polttoaineen ostajan toimesta.

Täten se on yleensä tasalaatuisempaa ja vähemmän haitta-aineita sisältävää kuin RDF.

RDF:n laatu taas ensisijaisesti määräytyy sen mukaan, millaista jätettä erotteluprosessiin laitetaan. (Wagland et al. 2010.) Euroopan standardisointikomitea on CEN/TC 343 toimikunnan avulla standardisoinut SRF-termin, minkä takia termin sisältö on tarkentunut ja tulee edelleen tarkentumaan. Kiinteä kierrätyspolttoaine on CEN/TC 343 standardien mukaan tavanomaisesta jätteestä eli tuotannon jätteestä, kiinteästä yhdyskuntajätteestä, teolli- suusjätteestä, kaupanjätteestä, rakennus- tai purkujätteestä, jätevesilietteestä tms. tuotettu polttoaine, joka ei sisällä vaarallista jätettä. (EN 15359, 11.)

Käytössä on englanniksi RDF:n ja SRF:n lisäksi vielä Packaging-derived fuel (PDF) eli pakkauksista johdettu polttoaine, Paper and Plastic Fraction (PPF) eli paperi- ja muovijae sekä Processed Engineered Fuel (PEF) eli prosessoitu ja valmistettu polttoaine (Archer at al. 2005).

(18)

Saksankielessä kierrätyspolttoainetta vastaava termi on Ersatzbrennstoff (EBS), joka tarkoittaa korvaavaa polttoainetta. Termi on syntynyt silloin, kun kierrätyspolttoaineita ajateltiin ensisijaisesti rinnakkaispolttoon korvaamaan muita polttoaineita sementti- ja muissa voimalaitoksissa. Polttoaine voi olla kiinteässä, nestemäisessä tai kaasumaisessa muodossa. Joskus termille käytetään synonyymiä Substitutbrennstoff eli myös korvaava polttoaine. Ersatzbrennstoff on yleensä laadultaan Suomen kierrätyspolttoaineita huonompaa, koska Suomessa lähtömateriaali on jo itsessään hyvälaatuista, kun taas Saksassa osa polttoaineista on jalostettu sekajätteestä. (Umweltbundesamt 2008, 10-11.)

Käsite Ersatzbrennstoff pitää sisällään kahdenlaista kierrätyspolttoainetta, korkealämpöar- voista jaetta, heizwertreiche Fraktion, ja sekundääripolttoainetta, Sekundärbrennstoff (SBS). Korkealämpöarvoisella jakeella on lajittelematonta yhdyskuntajätettä korkeampi mutta sekundääripolttoainetta matalampi lämpöarvo. Korkealämpöarvoinen jae on sekun- dääripolttoainetta huonompilaatuista ja palakoko on suurempi. (Balhar 2009, 45-46.) Se- kundärbrennstoff eli sekundääripolttoaine on Ersatzbrennstoffin toinen alakäsite ja termille on laatumerkki. Sekundärbrennstoff tarkoittaa vain sementti- tai kalkkiuuneissa ja muissa voimalaitoksissa rinnakkaispoltettavia yhdyskuntajätteen korkealämpöarvoisista tai proses- seista saaduista jätejakeista jalostettuja polttoaineita. (Geiping, sähköpostiviesti 18.11.2011.) Sekundärbrennstoffille on tarkat laatuvaatimukset ja vaatimusten täyttymistä tarkkaillaan säännöllisesti. (RAL-GZ 724.)

Saksassa 1980-luvulla, kun jätteistä haluttiin alkaa valmistaa polttoainetta vaihtoehtona jätteen massapoltolle, syntyi termi Brennstoff aus Müll (BRAM) eli polttoaine jätteestä.

Lajittelemattomasta yhdyskuntajätteestä briketeiksi tuotettu BRAM sisälsi peräti 80 % paperia ja kartonkia. Korkeiden haitta-ainepitoisuuksien ja tuotantoprosessin suuren energia- kulutuksen takia kokeiluista jouduttiin luopumaan. (Nöthe 1999, 214-215.) Vaikka nimi Brennstoff aus Müll, onkin kuvaava sille, millainen polttoaine on kyseessä ja vaikka sitä voitaisiin ehkä edelleen käyttää tarkoittamaan nykyisiä edistyneempiä jäteperäisiä polttoaineita, on termin käytöstä jouduttu oletettavasti luopumaan sen huonon maineen takia.

Ruotsissa kierrätyspolttoaineille käytetään monenlaisia termejä. Brännbart avfall, poltto- kelpoinen jäte, on lajiteltua jätettä, jossa on vain hyvin polttoon soveltuvia jätteitä, esim.

paperia, muovia, tekstiiliä ja osa purkujätteestä. Jäteasetuksessa (Avfallsförordning) se on määritelty sellaiseksi jätteeksi, joka sytyttyään palaa itsekseen (2011:927, 3 §.)

(19)

Bränslekross, polttoainemurska, on edellä mainitusta polttokelpoisesta jätteestä jalostettua polttoainetta. Polttokelpoisesta jätteestä erotellaan pois mahdolliset kelpaamattomat jäteja- keet ja sitten aines murskataan 50–150 mm:n palakokoon. Bränslekrossille käytetään myös nimitystä returbränsle. Poltettavasta jätteestä voidaan käyttää myös nimitystä papper, trä och plast (PTP), jossa paperia, puuta ja muovia on murskattu poltettavaksi kelpaavaan palakokoon. Myös kansainväliset RDF ja SRF ovat käytössä. Ruotsissa polttoaineen koostu- mus määrittyy pitkälti polttoprosessin vaatimusten mukaan. (Johansson, sähköpostiviesti 22.11.2011.) Ruotsissa jätepuuhake, returträflis eli RT-flis, jalostetaan erillään muista kier- rätyspolttoaineista, koska sähköntuotannolle pelkällä biomassalla on sähkösertifikaatti.

(Bäckström, sähköpostiviesti 17.1.2012.)

2.2 Polttotekniikka

Kierrätyspolttoaineita voidaan polttaa erilaisin tavoin joko yksinään tai yhdessä muiden polttoaineiden kanssa. Polttoaineita voidaan polttaa yksinään lähes kaikilla tekniikoilla, mutta tehokkaimmiksi näistä ovat osoittautuneet leijupetitekniikkaan perustuvat voimalaitokset. Kierrätyspolttoaineita voidaan polttaa myös tavanomaisessa jätteenpoltossa yhdys- kuntajätteen kanssa, jotta jätteenpolttoprosessiin saataisiin paremmat olosuhteet ja hyö- tysuhde. Kierrätyspolttoaineita käytetään hyvin paljon myös rinnakkaispoltossa muiden polttoaineiden kanssa.

Erilaisille polttotekniikoille käytetään erilaisia kierrätyspolttoaineita. Sementtiuunien ja muiden kierrätyspolttoaineita rinnakkaispolttavien laitosten laatuvaatimukset ovat kor- keimmat ja polttoaineen palakoko pienin. Leijupetitekniikkaan perustuvien polttolaitosten laatuvaatimukset ovat hieman alhaisemmat ja polttoon kelpaa palakooltaan suurempi polttoaine. Alhaisimmat laatuvaatimukset kierrätyspolttoaineille on arinapoltossa, ja siinä voidaan polttaa myös suurimpia palakokoja. (Fendel ja Friege 2010, 5.)

(20)

2.2.1 Arinapoltto

Kierrätyspolttoaineille sopii erilainen polttotekniikka kuin lajittelemattomalle yhdyskunta- jätteelle. Lajittelematon yhdyskuntajäte voidaan yksinään polttaa yleensä vain arinapoltol- la, koska jätteen heterogeenisyys ja polton kannalta haitalliset ainekset haittaavat vähiten arinapoltossa. Kierrätyspolttoaineita poltetaan kuitenkin myös arinapoltossa erityisesti Saksassa. Arinapoltossa jäte syötetään arinalle eli palamisalustalle. Polttoaine liikkuu ari- nalla eteenpäin eri palamisen vaiheiden läpi. Tämän helpottamiseksi arina on yleensä vino.

(JLY 2011). Kierrätyspolttoaineilla voidaan myös tasoittaa arinapolton palamisolosuhteita ja hyötysuhdetta, kun poltetaan lajittelematonta yhdyskuntajätettä. Arinapoltossa voidaan käyttää myös pelkkää kierrätyspolttoainetta. Saksassa vuonna 2008 jopa 15 kaikista 19 kierrätyspolttoainevoimalaitoksiksi luokitelluista jätteenpolttolaitoksista käytti arinapoltto- tekniikkaa (Alwast 2009b). Nykyään arvioidaan, että käytössä olevista n. 30 kierrätyspolt- toainevoimalaitoksista 21 olisi arinapolttoon perustuvia voimalaitoksia (Fendel ja Friege 2010, 3).

Kuva 3. Yleiskuva jätteenpolttolaitoksesta arinakattilalla (Kalogirou 2011.)

(21)

2.2.2 Leijupetipoltto ja leijupetikaasutus

Pelkkää kierrätyspolttoainetta polttaville voimalaitoksille leijupetipolttoon perustuva polttotekniikka on suosittu erityisesti Ruotsissa. Leijupetipoltossa polttoainetta leijutetaan kattilassa yhdessä hehkuvan hiekan ja tuhkan muodostamassa pedissä. Leijupolttoa varten polttoaine on pienennettävä sopivaan palakokoon ja metallit polttoaineen joukosta poistet- tava, jotta palaminen toimisi toivotusti. Leijupetipoltossa on kaksi päätekniikkaa: kerroslei- jutekniikka ja kiertoleijutekniikka. Näiden tekniikoiden suurin ero on petimateriaalin ajau- tumisessa pois tulipesästä. Kerrosleijutekniikassa tulipesästä poistuvan savukaasuvirran nopeus on niin pieni, ettei petimateriaalia lähde sen mukana pois tulipesästä. Kiertoleiju- tekniikassa savukaasuvirran nopeus on niin suuri, että petimateriaalia poistuu tulipesästä savukaasujen mukana. Savukaasuissa oleva petimateriaali erotetaan syklonilla ja palaute- taan tulipesään. Kiertoleijutekniikassa polttoaine sekoittuu kerrosleijutekniikkaa tehok- kaammin. (JLY 2011.)

Kuva 4. Kerrosleijutekniikkaan perustuvan laitoksen rakenne (JLY 2011)

Uudenlainen polttotekniikka kierrätyspolttoaineille ja mahdollisesti myös muille jäteperäi- sille polttoaineille on kaasutus. Esimerkiksi Lahti Energian keväällä 2012 käyttöönotettava KYVO2 on pelkästään kierrätyspolttoainetta käyttävä kaasutusprosessi. Kaasutuksessa syntyvä tuotekaasu jäähdytetään ja puhdistetaan ennen sen polttamista, jolloin itse poltto-

(22)

prosessi on helppo toteuttaa. Nykyään kiinnostus kaasutukseen on kasvanut ja erilaisia ka- asutuslaitoksia suunnitellaan ja rakennetaan eri puolilla maailmaa (Waste management World 2011). Samanlaiseen ilmanpaineiseen leijupetikaasutustekniikkaan perustuva kaasu- tuslaitos on myös Varkaudessa Corenso Oy:llä. Corenso Oy:n prosessissa polttoaineena käytetään kierrätetyn nestepakkauskartongin hyötykäyttökelvottomat osat. Corenso Oy:n prosessista saadaan talteen myös paukkausten sisältämä alumiini. Lahti Energiallakin on aikaisempaa kokemusta kierrätyspolttoaineen kaasutuksesta Kymijärjven voimalaitoksen yhteyteen liitetystä kaasutusyksiköstä, mikä nähdään rinnakkaispolttona. (JLY 2011.)

2.2.3 Rinnakkaispoltto

Kierrätyspolttoaineita voidaan siis polttaa rinnakkaispoltossa muiden polttoaineiden kanssa. Tätä voidaan tehdä voima- tai lämpökattilassa tai teollisuusprosessin prosessiuunissa.

Rinnakkaispoltossa polttotekniikka voi olla lähes mikä tahansa. Suomessa jäteperäisiä polttoaineita poltetaan sähkön- ja lämmöntuotannon leijupetikattiloissa ja teollisuuden rumpu- uuneissa. Suomessa pääpolttoaineena on yleensä puu, turve tai kivihiili. (JLY 2011.) Sak- sassa kierrätyspolttoaineita rinnakkaispoltetaan rusko- ja kivihiilivoimalaitoksissa sekä sementtiuuneissa. Kierrätyspolttoaineita voidaan polttaa rinnakkaispoltossa myös muiden jäteperäisten polttoaineiden, kuten lajittelemattoman yhdyskuntajätteen, kanssa. Sementti- uuneissa polttoaineen tuhkasta päätyy sementin raaka-aineeksi ja siksi tuhkasta ei polton jälkeen tarvitse huolehtia.

2.2.4 Termistö

Saksalaiset käsitteet Abfallverbrennungsanlage ja Müllverbrennungsanlage eivät juuri suo- ranaisilta merkityksiltään eroa toisistaan, koska jätteestä käytetyillä Abfall ja Müll– ter- meillä ei ole merkittävää eroa. Molemmilla termeillä viitataan jätteen massapolttolaitok- seen. Müll-sanaa käytetään enemmän arkipäiväisessä puheessa, kun Abfall-sana on viralli- sempi termi jätteelle. Müllverbrennungs – ja Abfallverbrennungsanlagen merkityksellinen ero tulee Saksan jätteenpolton historiasta. Jätteenpolttolaitoksista käytettiin alusta asti ter- miä Abfallverbrennungsanlage aina 1980-luvulle asti, kunnes jätteenpolton maine koki ko- lauksen. Tässä yhteydessä, kun toiminta saatiin muutettua ympäristöystävällisemmäksi, otettiinkäyttöön uusi termi, Müllverbrennungsanlage (MVA), käyttöön. Termin käyttöön-

(23)

otto nähdään lähinnä tapana saada yleisö suhtautumaan jätteenpolttoon myötämielisesti.

Jätteenpolttolaitostermit ovat tärkeitä Saksassa myös kierrätyspolttoaineiden kannalta, koska osa niistä käyttää polttoaineenaan myös kierrätyspolttoaineita. (Umweltbundesamt 2008, 3.)

Kierrätyspolttoainevoimalaitos on saksaksi Ersatzbrennstoffkraftwerk (EBS-KW) eli kor- vaavan polttoaineen voimalaitos. Kierrätyspolttoaineita käyttävää voimalaitosta voidaan kutsua myös nimityksillä Mittel- (MKK) tai Hochkalorik-Kraftwerk. Mittel- ja Hochkalo- rik-Kraftwerk-termit viittaavat keski- tai korkean lämpöarvon polttoaineita käyttäviin voimalaitoksiin. Termit viittaavat siihen, että käytössä olevilla polttoaineilla on yhdyskuntajä- tettä korkeampi lämpöarvo. Usein pääasiassa kierrätyspolttoainetta käyttävistä voimalai- toksista käytetään myös nimityksiä Heizkraftwerk (HKW) eli lämpöä ja sähköä tuottava CHP-voimalaitos tai Industriekraftwerk (IKW) eli teollisuuden tarpeisiin energiaa tuottava voimalaitos. (Umweltbundesamt 2010b.) Saksassa jako kierrätyspolttoainevoimalaitoksien ja jätteen massapolttolaitoksien välille on tullut siitä, että kierrätyspolttoainevoimalaitoksia ryhdyttiin rakentamaan yksityisten toimijoiden toimesta ja ne haluttiin erottaa jätteen mas- sapoltosta.

Suomessa puhutaan laajasti jätteenpolttolaitoksista. Suomessa olevat ja Suomeen suunni- tellut pelkkää jäteperäistä polttoainetta polttavat laitokset perustuvat suurimmaksi osaksi jätteen massapolttoon. Lahti Energian valmisteilla olevaa Kymijärven voimalaitos 2 voitaisiin Saksalaisesta näkökulmasta kutsua kierrätyspolttoainevoimalaitokseksi, mutta termi ei ole juurikaan käytössä tällaisten voimalaitosten vähyyden vuoksi. Kierrätyspolttoaineita rinnakkaispoltossa polttavia laitoksia kutsutaan rinnakkaispolttolaitoksiksi.

(24)

3 NORMIT

Kierrätyspolttoaineiden käyttöä ja valmistusta on pyritty EU:ssa ohjailemaan erilaisin lain- säädännöllisin keinoin. Tärkeimmät näistä ovat jätedirektiivi, jätteenpolttodirektiivi ja kaa- topaikkadirektiivi sekä niiden kansalliset toimeenpanosäädökset. Kierrätyspolttoaineiden käyttöä ja valmistusta säätelevät myös standardit.

3.1 Lainsäädäntö jätteistä

Euroopan parlamentin ja neuvoston jätedirektiivissä 2008/98/EC jätteistä esitellään jäte- hierarkia, joka luo pohjan EU:n alueen kansallisille lainsäädännöille jätehuollosta ja toi- mista jätteen syntymisen ehkäisemiseksi. Kuvassa 5 nähdään EU:n jätehierarkia. Jätteen energiahyödyntäminen sijoittuu jätehierarkiassa toiseksi viimeiseksi. Koska sitä edeltävien, ehkäisemisen, uudelleenkäyttöön valmistelun ja kierrätyksen kehitys tapahtuu hitaasti ja alueella syntyy edelleen paljon jätettä, on jätteen energiahyödyntäminen hyvä vaihtoehto jo syntyneelle jätteelle, jota ei voida uudelleenkäyttää eikä kierrättää. (2008/98/EY, 4 artikla).

Kuva 5. EU:n jätehierarkia (2008/98/EY, 4 artikla)

Jätehierarkian tarkoitus on edistää sellaista jätteen käsittelyä ja ehkäisyä, jolla päästään ympäristön kannalta parhaaseen kokonaistulokseen. Hierarkia on nähtävä suuntaa-antavana ohjeena siitä, mitkä jätehuollolliset toimet ovat ympäristön kannalta parempia ja mitkä huonompia ja siitä voidaan ympäristön tarpeiden mukaan poiketa. (2008/98/EY, 4 artikla.)

Ehkäiseminen

Valmistelu uudelleenkäyttöön

Muu hyödyntäminen, esimerkiksi energiana

Loppukäsittely Kierrätys

(25)

Jätehuoltotoimenpiteissä tärkeimpänä vaikuttimena on toimenpiteiden kannattavuus, joka asettaa rajat ympäristön huomioonottamiselle.

Saksan jätelaki, Kreislaufwirtschafts- und Abfallgesetz (KrW/-AbfG) eli kiertokulku- ja jätelaki, säätää jätehuollosta jakaen sen kahteen osaan eli jätteiden kiertokulkuun ja jättei- den loppukäsittelyyn. Hierarkiaa mukaillaan pykälän 4 kiertokulkutalouden periaatteiden mukaan siten, että ensiksi jätteen syntyä täytyy ehkäistä, ensisijaisesti sen määrää ja vaaral- lisuutta, ja toissijaisesti jäte tulee hyödyntää materiaalina tai energiana. (KrW-/AbfG § 4.) Saksan jätelain mukaan jätteen materiaali- ja energiahyödyntäminen ovat samanarvoisia jätehierarkiassa. Niiden välillä valitaan sen mukaan, kumpi niistä on ympäristölle parempi.

Joissakin tapauksissa myös muut säädökset vaikuttavat asiaan, esim. Verpackungsverord- nung eli pakkaussäädös vaatii 60 %:n materiaalihyödyntämisen pakkauksille. (Landesre- gierung Schleswig-Holstein 2011.)

Saksan KrW/-AbfG säätää, että jätteen energiahyödyntäminen on sallittua materiaali- hyödyntämistä ennen, jos materiaalikohtaisesti ei ole muuten päätetty, vain silloin kun pol- tettavan jätejakeen lämpöarvo on yli 11 MJ/kg, saavutetaan 75 %:n kattilahyötysuhde, saatu lämpöenergia käytetään itse tai ohjataan toisaalle käyttöön ja poltosta syntyvän jätteen voi suoraan sijoittaa kaatopaikalle ilman käsittelyä (KrW-/AbfG, § 6). Jätteen energiahyö- dyntäminen, saksaksi energetische Verwertung, on eri asia kuin jätteen hävittäminen termi- sellä jätteenkäsittelyllä, saksaksi thermische Abfallbehandlung.

Jätedirektiivin 2008/98/EY mukaan jäsenvaltioiden on tarvittaessa toimittava yhdessä muiden jäsenvaltioiden kanssa muodostaakseen yhtenäisen ja riittävän jätteiden loppukäsittely- laitosten verkoston. Valtion on mahdollista verkostoa suojellakseen rajoittaa jätteensiirtoja maahan, jos on osoitettu, että siirtojen seurauksena jätettä olisi käsiteltävä tavalla, joka ei ole yhdenmukainen jäsenvaltion jätehuoltosuunnitelman kanssa. (2008/98/EY, 16 artikla) Tämä on muuttanut Saksan KrW/-AbfG:ä niin, että kuntien vastuulla olevien jätteiden si- tovasta allokoinnista jätteenkäsittelytoimiin esimerkiksi jätteen massapolttoon tai mekaanis-biologiseen laitokseen on alettu luopumaan ja näin jätteenpolttomarkkinoilla kilpailu on lisääntynyt entisestään. (Beckmann 2009, 3)

(26)

Saksan jätelaki tulee muuttumaan vuoden 2012 alussa niin, että aletaan kiertokulku- ja jä- telain sijasta puhumaan pelkästä kiertokulkulaista. Uuteen lakiin jätedirektiivin mukainen jätehierarkia on lisätty sinällään kuudenteen pykälään ja käsitteet ovat muutettu vastaamaan jätedirektiivin vastaavia. Biojäte sekä paperi, metalli, lasi ja muovit tulee vuoden 2015 alusta kerätä erikseen. Yhdyskuntajätteen kierrätys ja uudelleenkäyttö halutaan nostaa vuoden 2020 alkuun mennessä 65 %:iin ja rakennus- ja purkujätteen 70 %:iin. Kierrä- tyspolttoaineiden kannalta voidaan olettaa, että näiden vaatimusten täyttyminen tulisi vä- hentämään sitä jätemäärää, jota kierrätyspolttoaineiden valmistamiseen käytetään.

Ruotsin jätteitä koskevassa lainsäädännössä ei jätehierarkiaa ole esitelty siinä muodossa, mitä se on jätedirektiivissä. Jätehierarkian periaatteita löytyy kuitenkin Ruotsin lainsää- dännöstä. Ympäristökaaressa, Miljöbalk, joka on Ruotsin yleinen ympäristönsuojelusää- dös, säädetään kiertokulkuperiaatteesta, jossa toiminnanharjoittajat ovat velvollisia käyt- tämään materiaaleja taloudellisesti ja ottamaan huomioon niiden uusiokäytön ja kierrätyk- sen mahdollisuudet toiminnassaan. (Miljöbalk § 5.) Jäteasetuksessa (Avfallsförordning 2011:927) on säädetty tarkemmin jätteistä ja jätehuollosta (Ympäristöministreiö 2008b, 16).

Jätedirektiivissä säädetään niistä perusteista, jolloin jätteeksi luokiteltu materiaali voi saada End-of-Waste-statuksen eli se lakkaa olemasta jätettä. Direktiivissä säädetään seuraavat perusteet, joiden täytyy täyttyä, jotta jätestatuksesta voidaan luopua:

- Aineelle tai esineelle on oltava yleisesti tunnettu käyttötarkoitus - Aineelle tai esineelle on oltavat markkinat tai kysyntää

- aine tai esine täyttää tarkoituksen mukaiset tekniset vaatimukset ja on standardien tai säädösten mukainen

- aineen tai esineen käytöstä ei aiheudu haittaa ympäristölle tai ihmisten terveydelle.

(2008/98/EY, artikla 6.)

Vuoden 2010 kesäkuussa aloitettiin Euroopan komission toimesta tutkimus, jolla haluttiin selvittää End-of-Waste-statuksen soveltuvuutta jäteperäisiin polttoaineisiin. Tässä työssä käsiteltävistä kierrätyspolttoaineista jätemuovit ja jätepuu voisivat tutkimuksen mukaan osittain saavuttaa End-of-Waste statuksen, mutta sen toteutumiseen tarvittaisiin lisätutki- musta. (Stoiber 2011, 271.)

(27)

3.2 Jätteenpoltto

Jätteenpolttodirektiivin 2000/76/EY tärkein sisältö kierrätyspolttoaineiden polton kannalta on se, että direktiivi ei tee eroa erilaisten jätejakeiden polttamiselle (2000/76/EY). Jätteen- polttodirektiivi koskee yhtäläisesti niin jätteenpolttolaitoksia kuin kierrätyspolttoainevo i- malaitoksiakin, vaikka kierrätyspolttoaineen oletetaan sisältävän vähemmän haitta-aineita kuin pelkkä yhdyskuntajäte. Myös rinnakkaispolttolaitoksille pätevät jätteenpolttodirektii- vin vaatimukset. Vuodesta 2000 voimassa ollut jätteenpolttodirektiivi pohjautuu vuodesta 1990 asti Saksassa voimassa olleelle asetukselle jätteenpoltosta. Verordnung über die Ver- brennung und die Mitverbrennung von Abfällen (BImSchV) edusti voimaantullessaan maailman tiukinta lainsäädäntöä jätteenpoltolle. (Umweltbundesamt 2008, 4.) Jätteenpolt- todirektiivi on myös Ruotsissa ja Suomessa pantu täytäntöön jätteenpolttoasetuksilla. Di- rektiivi 2010/75/EY teollisuuden päästöistä tulee olemaan yhteinen eri alojen päästörajois- ta määräävä direktiivi ja se tulee kumoamaan myös jätteenpolttodirektiivin. Jätteenpoltto- direktiivin päästöraja-arvot pysyvät pääosin samoina, vaikka direktiivi vaihdetaankin.

2010/75/EY, Liite VI.)

Saksan energiaverotuslaissa, Energiesteuergeset (EnergieStG) ja sitä toimeenpanevassa asetuksessa Verordnung zur Durchführung des Energiesteuergesetzes (EnergieStG-DVO) säädetään, että hiilivetyjä sisältävät jätteet kuuluvat energiaverotuksen piiriin kun niiden lämpöarvo ylittää 18 MJ/kg. Yhdyskuntajäte ja lietteet eivät kuulu verotuksen piiriin eivät- kä ne jätteenpolttotoimet, joissa pääasiallisena tarkoituksena on haitta-aineiden hävittämi- nen tai jokin muu turvallisuuteen nojaava syy. Verotus otettiin käyttöön vuoden 2012 alusta. (EnergieStG § 1b.) Verotuksessa otetaan myös huomioon se, onko jäte toimitettu poltto- laitokselle polttoaineena vai onko kyseessä ensisijaisesti jätteenkäsittely (Ehrmann 2012).

Käytännössä tämä verotus tarkoittaa korkealämpöarvoisten, erityisesti rinnakkaispolttoon käytettävien, kierrätyspolttoaineiden verotusta.

Ruotsissa otettiin vuonna 2006 käyttöön jätteenpolttovero. Vero koski kotitalousjätteen polttoa. Sillä haluttiin kannustaa materiaalien uudelleenkäyttöä, jätteen materiaalihyöty- käyttöä ja biologista käsittelyä. Myös jätteenpolton sisällä haluttiin tukea korkealla hyö- tysuhteella CHP-laitoksissa tapahtuvaa jätteenpolttoa. Eniten verotettiin pelkkää lämpöä tuottavia jätteenpolttolaitoksia. Vero koostui kahdesta eri osasta, energiaverosta ja hiilidi-

(28)

oksidiverosta jätteen arvioidulle fossiilisen hiilen osuudelle. Sen ohjailevuus perustui siihen, että ympäristön kannalta paremmiksi arvioidut laitokset saavat enemmän helpotuksia näihin veroihin. Korkeimmillaan vero oli 487 SEK kotitalousjätetonnia kohti ja keskimää- rin 90 SEK tonnilta. (SOU 2009, 35-39.)

Koska vero ei koskenut kaupan jätettä, verotus johti siihen, että pelkkää lämpöä tuottavat voimalaitokset alkoivat polttaa lähinnä kaupan jätettä ja kotitalousjäte ohjautui CHP- voimalaitoksiin. Tämä johti siihen, että jätteen kuljetusmatkat pitenivät ja niiden arvioitiin verotuksesta aiheutuvien kustannusten perusteella olevan noin 250–300 km. Toisaalta, koska vero perustui arvioon jätteen fossiilisen hiilen osuudesta, verotus saattoi joidenkin jätejakeiden kohdalla olla epäoikeudenmukaista. (SOU 2009, 40-41.) Verotuksesta luovut- tiin syyskuussa 2010, koska se ei vaikuttanut halutusti jätehuollon alalla; jätevirrat vain ohjautuivat eri tavalla käsittelytoimintoihin, mutta materiaalin uudelleenkäyttö ja jätteen kierrätys eivät lisääntyneet. Verotuksesta johtuva taloudellinen vaje paikattiin nostamalla yleistä hiilidioksidiveroa. (Avfall Sverige 2009.)

Ruotsissa biomassan polttoa tuetaan lailla sähkösertifikaatista (Lag om elcertifikat). Laki koskee vain puhdasta biologista materiaalia. Jos jäte koostuu vain siitä, on se oikeutettu sähkösertifikaattiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kierrätyspolttoaineista puhdas jätepuu kuuluu sähkösertifikaatin piiriin. (2011:1200.)

Suomessa ei ole käytössä jätteenpolttoveroa. Suomessa jäteperäisistä polttoaineista ei myöskään tarvitse maksaa polttoaineveroa. (Haverinen 2012.) Jätteenpolttoa saatetaan kuitenkin tulevaisuudessa alkaa verottaa, koska kaatopaikkasijoituksen väheneminen vähentää jäteverosta saatavia tuloja ja tätä menetystä täytyy kompensoida (Talola 2012). Suomessa jätemateriaalien poltolle ei ole tukijärjestelmiä.

EU:n päästökauppadirektiivissä säädetään, että päästökauppaa sovelletaan niihin polttolai- toksiin, joiden lämpöteho on enemmän kuin 20 MW. Päästökaupan ulkopuolelle on jätetty polttolaitokset, joiden pääasiallinen tarkoitus on ongelmajätteen tai yhdyskuntajätteen polt- to. Jätettä polttavista laitoksista päästökaupan piiriin kuuluvat vain rinnakkaispoltossa jä- tettä polttavat laitokset. Rinnakkaispoltettavista jäteperäisistä polttoaineista mitataan sen biohajoavan aineksen osuus ja laitos maksaa saamansa päästöoikeuden ylittävästä hiilidi- oksidiekvivalenttitonneista päästöoikeuden ylitysmaksun. (2003/87/EY, Liite I.)

(29)

3.3 R1-status

Jätedirektiivin liitteissä I ja II on esitelty jätteen käsittelytoimia jakaen ne loppukäsittely- toimiin ja hyödyntämistoimiin.. Koodi R1 on jätteen energiahyödyntämistä jätteenkäsitte- lyn tavoitteiden toteutumisen ohessa. R1-koodi koskee vain kiinteästä yhdyskuntajätteestä prosessoitua jätettä käyttäviä polttolaitoksia. Polttolaitos voi saada R1 -statuksen, jos kaavan 1 energiatehokkuudeksi saadaan enemmän kuin 0,60 ennen 1.1.2009 luvan saaneilla tai enemmän kuin 0,65 31.12.2008 jälkeen luvan saaneilla polttolaitoksilla. Jos jätteenpolt- to ei saavuta R1-statusta se on koodin D 10 polttamista maalla eli jätteenpolttoa siten, että sen ensisijainen tarkoitus on jätteen vaarallisuuden ja massan vähentäminen. (2008/98/EY, Liitteet I ja II.)

(1)

, jossa E_p on lämpönä ja sähkönä tuotetun energian määrä vuodessa. Sähkönä tuo- tetulle energialle käytetään kerrointa 2,6 ja lämmölle 1,1

Ep = Ee+Eh

E_e= 2,6 x tuotettu sähköenergia E_h= 1,1 x tuotettu lämpöenergia

E_f on se energiamäärä, joka on saatu höyryn tuotannossa käytetyistä ei- jäteperäisistä polttoaineista, joita käytetään esim. polton käynnistämisessä ja alasajossa

Ew on poltetun jätteen sisältämä energiamäärä

Ei on muualta toimitetun energian määrä sähkönä, lämpönä tai kuumana vetenä

0,97 on tekijä, joka vastaa pohjatuhkan ja säteilyn energiahävikkiä (2008/98/EY; Euroopan komissio 2011, 14-15).

Kaava tuli EU:n lainsäädäntöön 2008, kun uusi jätedirektiivi julkaistiin. Jäsenmaiden tuli saattaa direktiiviä noudattavat lait ja asetukset voimaan viimeistään 12.12.2010. Vasta hei- näkuussa 2011 Euroopan komission julkaisi virallisen ohjeen kaavan laskemistavan yhte-

(30)

näistämiseksi (Euroopan komissio 2011, 1). Sillä välin jäsenvaltiot olivat ehtineet käyttää omia tulkintojaan kaavan laskemisessa. (Stengler 2010, 1-2.)

Rinnakkaispolttolaitos, lietteenpolttolaitos, teollisuus- sairaala- tai vaarallisenjätteenpoltto- laitos ei voi saada R1-statusta. Kysymystä siitä, voiko polttolaitos saada R1-statuksen ei tule sekoittaa kysymykseen siitä onko polttolaitos paras vaihtoehto ympäristölle ottaen huomioon jätehierarkian periaatteet. (Euroopan komissio 2011, 6-7.) Toisaalta polttolaitosten luvitus tapahtuu aina jätteenpolttodirektiivin 2000/76/EY tavoitteiden kautta eikä R1-status liity lupakäsittelyyn (Stengler 2010, 5).

Kaavan tarkoitus on tehdä jätteenpoltosta tehokasta energiantuotannon kannalta. Kaava on tällä hetkellä epätasa-arvoinen, koska se ei ota huomioon sitä, että Pohjois-Euroopan maissa tarve ja valmis infrastruktuuri lämpöenergialle ovat olemassa kun taas Etelä-Euroopassa lämpöenergiaa ei tarvita yhtä paljon. Jos R1-status halutaan ottaa käyttöön verotuksen tai lainsäädännön kriteerinä, on sen oikeudenmukaisuutta punnittava.

3.4 Kaatopaikkakiellot ja jäteverotus

Auttamaan jätehierarkian ensisijaisten jätteenkäsittelytoimien toteutumista loppukäsittelyn sijasta EU:n taholta direktiivissä 1999/31/EY kaatopaikoista on annettu säädös, jonka mukaan jäsenvaltioiden on laadittava kansallinen strategia kaatopaikoille sijoitettavan biohajoavan jätteen määrän vähentämiseksi. Jäsenmaiden on vähennettävä biohajoavan yhdys- kuntajätteen kaatopaikkasijoitusta 75 prosenttiin heinäkuuhun 2006 mennessä, 50 prosenttiin heinäkuuhun 2009 mennessä ja 35 prosenttiin heinäkuuhun 2016 mennessä. Vertailu- kohtana on vuosi 1995. Jäsenvaltiot, jotka sijoittavat yli 80 prosenttia yhdyskuntajätteestä kaatopaikalle, voivat lykätä tavoitteiden saavuttamisrajoja enintään neljällä vuodella.

(1999/31/EY 5 artikla).

Jo 1980-luvulla Saksassa ajateltiin, että biohajoavan aineen sijoittaminen kaatopaikalle ei ole ympäristön kannalta hyvä asia. Vuonna 1993 julkaistiin Technische Anordnung Sied- lungsabfall (TASI) eli teknillinen ohje yhdyskuntajätteestä, jolla ohjeistettiin kaatopaikko- jen toiminnasta. Kaatopaikkasijoitettavalla jätteelle annettiin raja-arvoksi 5 % haihtuvia kiinteitä aineita. Tavoite huomattiin käytännössä mahdottomaksi saavuttaa lyhyessä ajassa,

(31)

joten siirtymäaikaa annettiin 12 vuotta. Vuonna 2005 Saksa otti käyttöön kaatopaikkakiel- lon biohajoavalle jätteelle. Kaatopaikalle sijoitettavassa yhdyskuntajätteen polttojätteessä saa olla korkeintaan 3 % tai mekaanis-biologisesti käsitellyssä (MBA) jätteessä 18 % bio- hajoavaa hiiltä (AbfAblV, Liitteet 1 - 2). Jätepuun sijoittaminen kaatopaikoille on kielletty.

Saksa saavutti kaatopaikkadirektiivissä vaaditun viimeisen vähennystavoitteen jo vuonna 2005. (WRAP 2010, 36.) Saksassa ei ole jäteveroa kaatopaikkasijoitukseen meneville jät- teille. Kaatopaikkasijoitusta hallitaan vain kaatopaikkakriteerein, jotka on määritelty kaatopaikka-asetuksessa (Deponieverordnung). (Peschel, sähköpostiviesti 20.12.2011.)

Ruotsissa erotellun polttokelpoisen jätteen ja biohajoavan jätteen kaatopaikkasijoittaminen on kielletty asetuksessa kaatopaikkasijoittamisesta (Förordning om deponering av avfall 2001/512). Erotellun polttokelpoisen jätteen kaatopaikkasijoitus kiellettiin vuonna 2002 ja biohajoavan jätteen vuonna 2005 (WRAP 2010, 48). Ruotsissa kaatopaikkajätteen verotus aloitettiin vuonna 2000. Veron määrä on tällä hetkellä 435 Ruotsin kruunua eli n. 49 euroa tonnilta (1999:673). Verotus ei koske sellaisia jätteitä, joiden käsittelemiseen ei ole ympä- ristön kannalta parempaa vaihtoehtoa tai niiden vähentämismahdollisuudet ovat rajatut.

(HE 159/2010 vp, 6.)

Suomen kaatopaikka-asetuksen mukaan kaatopaikalle ei saa sijoittaa esikäsittelemätöntä jätettä eikä sellaista yhdyskuntajätettä, jonka biohajoavasta osasta suurinta osaa ei ole ke- rätty talteen tai muutoin käsitelty (VNa 861/1997). Tämä biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto on asetuksessa kuitenkin niin epätarkasti muotoiltu, ettei sillä ole samanlaista merki- tystä käytännössä kuin Saksan ja Ruotsin kaatopaikkakielloilla (WRAP 2010, 35). Suo- messa on kuitenkin vireillä uusi kaatopaikka-asetus, joka rajoittaisi orgaanisen aineen kaa- topaikkasijoittamista vuodesta 2016 lähtien. Voimaan tulisi kaatopaikkakielto yli kymme- nen prosenttia orgaanista ainesta sisältäville jätteille, jotka sijoitetaan tavanomaisen jätteen kaatopaikalle. (Saarinen 2011, 4.)

Suomessa jätevero, joka maksetaan kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä, otettiin käyttöön vuonna 1996. Vuoden 2011 alusta jäteverolaki on koskenut myös yksityisiä kaatopaikkoja.

Suomessa vuodesta 2011 jätevero on 40 euroa tonnilta ja 2013 se korotetaan 50 euroon tonnilta. (Tulli 2011.) Vuonna 2008 julkaistun valtakunnallisen jätesuunnitelman mukaan Suomen tavoite on vähentää yhdyskuntajätteen kaatopaikkasijoitusta 20 %:iin vuoteen 2016 mennessä (Ympäristöministeriö 2008a, 9).

(32)

Kaikissa Euroopan maissa pyritään kaatopaikkakielloilla ja jäteveron käyttöönotolla ja sen asteittaisella korottamisella vähentämään kaatopaikkasijoitusta jätteenkäsittelytoimena.

Kaatopaikkokieltojen ja jäteverotuksen tiukentaminen lisäävät muiden, jätehierarkian mukaan kaatopaikkasijoitusta ympäristön kannalta parempien, jätteenkäsittelytoimien osuutta jätehuollossa. Kierrätyspolttoaineiden polttaminen ja jätteen massapoltto ovat lisääntyneet, ja niiden voidaan arvella edelleen kasvavan kaatopaikkakieltojen ja tiukentuvan verotuksen myötä.

3.5 Lainsäädäntö materiaalikierrätyksestä

Kierrätyspolttoaineiden valmistuksen ja käytön kannalta myös lainsäädäntö materiaalikier- rätyksestä on tärkeä ohjaileva keino. Mitä korkeampia tavoitteita kierrätettävien ja toisaalta myös hyvin polttoon soveltuvien materiaalien materiaalikierrätystavoitteita asetetaan, sitä vähemmän näistä jakeista saadaan kierrätyspolttoaineen valmistukseen. Tiukentuvat mate- riaalikierrätystavoitteet voivat nostaa kierrätyspolttoaineiden hintaa ja laskea sen laatua, kun lähtömateriaalia ei ole niin paljon saatavilla tai se ei ole yhtä hyvälaatuista.

Lainsäädäntö materiaalikierrätyksestä EU:n alueella perustuu direktiiville 94/62/EY pakkauksista ja pakkausjätteestä. Direktiivissä säädetään, että vuoden 2008 loppuun mennessä 60 % pakkausjätteestä on hyödynnettävä tai poltettava jätteenpolttolaitoksissa. Pakkausjät- teestä 55- 80 % on kierrätettävä samaan ajankohtaan mennessä. Samanaikaisesti vaaditaan myös 60 % kierrätysasteen toteutumista lasille paperille ja pahville, 50 % metallille, 22,5

% muoville ja 15 % puulle. (2004/12/EY.) Tarkasteltavilla jäsenmailla voi olla omissa säädöksissään vielä tiukempia vaatimuksia kierrätyksestä.

Direktiivien ja kansallisen lainsäädännön ohella kansallisista jätesuunnitelmista selviää, kuinka paljon materiaalikierrätystä kukin maa on asettanut tavoitteekseen. Saksassa jokai- nen osavaltio tekee omat jätesuunnitelmansa. Ruotsissa kierrätystä kotitalousjätteestä halutaan lisätä vuoden 2010 liki 50 %:sta vuoteen 2015 mennessä 65 %:iin (Naturvårdsverket 2011, 44). Suomessa käsittelyä halutaan lisätä vuoden 2009 tasosta, joka oli 36 % (Man- ders 2011,13), vuoteen 2016 mennessä 50 %:iin (Ympäristöministeriö 2008a, 11). Näissä luvuissa on mukana biohajoavan jätteen biologinen käsittely.

(33)

3.6 Standardit

Kierrätyspolttoaineiden kannalta keskeisimmät ovat uudet CEN/TC 343 -toimikunnan standardit. Voimaan tulleet CEN:n standardit on vahvistettu kansallisesti ja ne korvaavat aikaisemmat kansalliset standardit jäsenmaissa. CEN/TC 343 – toimikunnan standardit kä- sittävät yhdessä kiinteiden kierrätyspolttoaineiden valmistuksen sekä laadunmäärityksen.

Standardi EN 15357 käsittelee kiinteiden kierrätyspolttoaineiden terminologiaa ja määri- telmiä, standardi EN 15358 kiinteiden kierrätyspolttoaineiden valmistusta ja standardi EN 15359 niiden teknisiä spesifikaatioita ja luokitusjärjestelmää. Muut standardit käsittelevät näytteenottoa ja aineominaisuuksien mittausta. Standardikokoelmassa on myös teknisiä raportteja (CEN/TR), joilla standardien käyttäjille on tarjottu lisätietoa kiinteiden kierrä- tyspolttoaineiden laadunmäärityksestä. (CEN 2012.) Standardien käyttö on vapaaehtoista.

Jotta voidaan sanoa toimittavan standardin mukaan, on yhtä kokonaista standardia kuitenkin noudatettava sellaisenaan. Standardikokoelman eri osia voidaan käyttää toisistaan riip- pumatta.

CEN/TC 343-toimikunnan laatimat standardit koskevat tavanomaisesta jätteestä tuotettua kiinteää kierrätyspolttoainetta, jota käytetään poltto- tai rinnakkaispolttolaitoksessa. Ta- vanomainen jäte ei sisällä vaarallista jätettä. Kierrätyspolttoaineille laaditut standardit on pyritty tekemään niin, että ne antavat yksiselitteiset ja selkeät luokittelu- ja määrittelyperi- aatteet kiinteille kierrätyspolttoaineille. Tämä on tärkeää, koska erilaisia kiinteitä kierrä- tyspolttoaineita voi olla hyvin monenlaisia ja standardien kautta erilaisten kierrätyspoltto- aineiden vertailtavuus paranee. Näin standardisointi mahdollistaa polttoaineiden tehokkaan kaupan sekä edistää niiden polttoainestatuksen hyväksyntää ja yleisön luottamusta kierrä- tyspolttoaineisiin. Standardien avulla kiinteiden kierrätyspolttoaineiden hankinta ja kulje- tus rajojen yli sekä yhteisymmärrys kiinteän kierrätyspolttoaineen myyjän ja ostajan välillä helpottuu. Standardi tekee myös viranomaisille helpommaksi kiinteisiin kierrätyspolttoai- neisiin liittyvien lupamenettelyjen ja raportointien tekemisen. (EN 15359, 7.)

Kuvasta 6. nähdään, että standardisointi on tarkoitettu kierrätyspolttoaineen valmistuksen ja kaupan apuvälineeksi eikä se koske polttoaineiden käyttöä.

(34)

Kuva 6. CEN/TC 343 standardoinnin soveltamisala (mukaillen EN 15359)

3.6.1 Standardisoimisprosessi

Euroopan komissio antoi Euroopan standardisointijärjestölle, CEN:lle (European Commit- tee for Standardization), mandaatin (M/325) laatia kiinteille kierrätyspolttoaineille (SRF) standardisointi. Kierrätyspolttoaineet haluttiin standardisoida, koska niiden käyttöä halutaan lisätä Euroopan alueella mahdollisimman nopeasti. Kierrätyspolttoaineiden käytöllä oletetaan voitavan tukea EU:n asettamia tavoitteita kaatopaikkasijoittamisen ja kasvihuo- nekaasupäästöjen vähentämiseksi sekä energiansaannin turvaamiseksi. (Flamme 2007, 136.)

Vuonna 2002 perustettiin standardisointitoimkunta CEN/TC 343 kierrätyspolttoaineelle eli SRF:lle. Toimikunnan virallinen sihteeristö asettui Suomeen ja muissa maissa, Italiassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Saksassa perustettiin erilliset työryhmät vastaamaan standardisoinnin eri osista. CEN/TC 343 -toimikunta laati aluksi standardiluonnokset, joille käyte- tään koodia TS eli tekninen spesifikaatio. Standardiluonnokset on virallistettava standardeiksi siten, että ne käyvät läpi vahvistusprosessin. Vuosien 2005–2007 aikana toimikunnan laatimien standardiluonnoksien ymmärrettävyyttä ja käytettävyyttä sekä yhdenpitä- vyyttä lainsäädännön eli ensisijaisesti EU:n jätteenpolttodirektiivin kanssa arvioitiin QUOVADIS-työryhmän toimesta (Quality Management, Organisation, Validation of Stan- dards, Developments and Inquiries of SFR). Tämän arvioinnin pohjalta lopulliset standardit saivat muotonsa. (Flamme 2007, 136-138.)

(35)

Standardikokoelman kaikki standardit saatiin vahvistettua syksyyn 2011 mennessä. Siitä lähtien standardit ovat voimassa joka tapauksessa 3 vuotta. (Ranta, puhelinhaastattelu 15.11. 2011.) Vasta kun standardi on vahvistettu eurooppalaiseksi standardiksi (EN), on jäsenvaltioiden vahvistettava se. Teknillisiä spesifikaatioita (TS) voidaan käyttää kansalli- sessa standardisoinnissa, mutta ne eivät ole jäsenvaltioille sitovia. Teknillisiä raportteja (TR) ei vahvisteta standardeiksi. (CEN 2012.)

3.6.2 Sisältö

Keskeisin standardi CEN/TC 343-toimikunnan laatimassa standardikokoelmassa on EN 15359. Siinä on annettu laatuvaatimukset kiinteälle kierrätyspolttoaineelle eli SRF:lle.

Luokittelussa on otettu kierrätyspolttoaineen laadulle kolme tekijää, joilla voidaan helposti ja nopeasti määrittää polttoaineen laatu. Tehollisen lämpöarvon (NCV, net caloric value) määrittäminen on taloudellinen tekijä, jolla saadaan helposti selville, kuinka paljon energiaa polttoaine sisältää. Klooripitoisuus (Cl) on tekninen tekijä, jolla voidaan määrittää polttoaineen tekninen käyttökelpoisuus polttolaitoksessa. Elohopeapitoisuus (Hg) on ympäris- tötekijä, jolla voidaan arvioida sitä, kuinka ympäristöteknisesti vaativaa tekniikkaa polttoaineen poltossa ja savukaasujen puhdistuksessa tarvitaan. (EN 15359, 13.) Taulukossa 1 on esitelty luokitteluominaisuudet ja se, miten niiden arvot jakautuvat eri polttoaineluokkiin.

Taulukko 1. Kiinteiden polttoaineiden luokittelujärjestelmä EN 15359 mukaan (EN 15359, 15)

Luokitteluominaisuus Tilastollinen mitta Yksikkö Ominaisuuden polttoaineluokka

1 2 3 4 5

Tehollinen lämpöarvo Keskiarvo MJ/kg (ar*) ≥ 25 ≥ 20 ≥ 15 ≥ 10 ≥ 3

1 2 3 4 5

Klooripitoisuus Keskiarvo % (d**) ≤ 0,2 ≤ 0,6 ≤ 1,0 ≤ 1,5 ≤ 3,0

1 2 3 4 5

Elohopeapitoisuus Mediaani mg/MJ (ar*) ≤ 0,02 ≤ 0,03 ≤ 0,08 ≤ 0,15 ≤ 0,50 80. prosenttipiste mg/MJ (ar*) ≤ 0,04 ≤ 0,06 ≤ 0,16 ≤ 0,30 ≤ 1,00

*ar =saapumistilainen (as received) **d = kuiva-aineen (dry)

(36)

Käytännössä luokittelussa siis esitetään polttoaineen laatu kolmen eri muuttujan avulla. Jos esimerkiksi polttoaineen tehollisen lämpötilan keskiarvo on 17 MJ/kg, klooripitoisuuden keskiarvo 0,5 % ja elohopeapitoisuuden mediaani 0,016 mg/MJ ja 80. prosenttipisteen arvo 0,05 mg/MJ, polttoaineen luokkakoodiksi tulisi NCV 3; Cl 2; Hg 2.

Näillä kolmella tekijällä kierrätyspolttoaineen ostaja voi nopeasti saada selville polttoaineen laadun. Tämän lisäksi muut olennaiset polttoaineominaisuudet tulee myös määritellä.

Näistä ominaisuuksista on laadittu lomakkeet erikseen niille ominaisuuksille, joita on pa- kollista määritellä ja niille, jotka voi vapaaehtoisesti määritellä. Lopulliset määrittelyvel- voitteet ovat kuitenkin aina tapauskohtaisia myyjän ja ostajan välillä. Muissa CEN/TC 343 -toimikunnan standardeissa on määritelty, millä tavalla nämä ominaisuudet tulee polttoai- neesta mitata. (EN 15359, 13.)

Biohajoavan osuuden määrityksestä kiinteässä kierrätyspolttoaineessa ohjaava EN 15540 on jo nyt laajassa käytössä. Polttolaitokset ovat velvoitettuja selvittämään biohajoavan osuuden käyttämässään kierrätyspolttoaineissa, koska kierrätyspolttoaineiden biohajoava osa ei kuulu päästökauppaan. EN 15540 on otettu yhteiseksi tavaksi määrittää tämä osuus.

(Ranta, puhelinhaastattelu 15.11.2011.)

3.6.3 Tausta

Euroopan alueelle tarkoitetuilla CEN/TC 343 -toimikunnan laatimilla standardeilla kierrä- tyspolttoaineille on juurensa kansallisissa standardeissa. Niiden toimivuudesta on kunkin standardin kohdalla käytännön tietoa, joten standardien laatimiselle on ollut vankat perusteet. Myös muita polttoaineita, esimerkiksi biopolttoaineita, koskevat standardit ovat olleet standardien laatimisen tukena. Kansallisista standardeista italialainen standardi UNI 9903, suomalainen standardi SFS 5875 ja saksalainen standardi RAL-GZ 724 ovat olleet CEN/TC 343 - toimikunnan standardien pohjana. (Frankenhäuser, 2011, 5.)

Suomen standardisoimisliiton, jo CEN/TC 343- toimikunnan standardien vahvistamisen myötä käytöstä poistunut, standardi SFS 5875 vuodelta 2000 oli laadunvalvontajärjestelmä jätteen jalostamisesta kiinteäksi polttoaineeksi. Standardi käsitti koko hankintaketjun jät- teiden syntypaikkalajittelusta valmiin kierrätyspolttoaineen käyttöön. (SFS 5875, 2.) SFS