10.4 Ilmasto

(1)

10.2.3.4 Geokemia

Vihreäkivialueella, johon myös hankealue kuuluu, on moreeniin rikastunut alkuaineita, kuten alumiinia, kultaa, kalsiumia, kobolt- tia, kromia, kuparia, rautaa, magnesiumia, mangaania, nikkeliä, skandiumia, titaania ja vanadiinia, jotka kaikki ovat tyypillisiä ma- fisille kivilajeille. Vihreäkivivyöhyke sisältää luonnostaan korkei- ta pitoisuuksia raskasmetalleja, jotka joissakin tapauksessa ovat helposti liukenevia (Koljonen ym. 1992).

Geologian tutkimuskeskus (GTK) on 1970-luvulla tehnyt Hannukaisen kaivosalueella yksityiskohtaisia geokemiallisia tutkimuksia emissiospektroskopiamenetelmällä, jolla on saatu puolikvantitatiivisia tuloksia. Näiden GTK:n saamien tulosten interpoloidut kartat, jotka perustuvat 60–150 cm syvyydes- tä otettuihin 828 näytteeseen, ovat nähtävissä seuraavissa ku- vissa (Kuva 10-2-9) ja niistä näkyvät rauta- ja nikkelipitoisuudet.

Näiden tulosten mukaan korkeimmat rautapitoisuudet esiinty- vät alueella Ylläsjokisuu-Äkäsjokisuu- Rautuvaara-Hannukainen.

Myös nikkelipitoisuudet ovat korkeimmat (> 80 mg/kg) alueella Ylläsjokisuu-Saaripudas-Rautuvaara. Rautuvaarassa nikkelipitoisuudet ovat matalia, mutta nousevat idän suunnassa korkeik- si. Hannukaisessa nikkelipitoisuudet ovat matalia (< 50 mg/kg).

Kuva 10-2-9. Maaperän geokemia raudan (Fe) ja nikkelin (Ni) osalta moreeninäytteissä (Koljonen et al. 1992, Pöyry 2008).

Hannukaisen alueelta otettiin ja analysoitiin marras-joulu- kuussa 2007 neljä moreeninäytettä (SP304, SP305, SP308, ja SP316). Kaikki näytteet olivat peräisin moreenipatjan yläosista 1,5-5 metrin syvyydestä (C-horisontti) (Pöyry Environment Oy 2008). Kaikista näytteistä analysoitiin 27 pääalkuainetta. Näiden tutkimusten mukaan pitoisuudet ovat taustapitoisuuden tasolla (esim. Koljonen ym. 1992). Havaitut rautapitoisuudet vaihtelivat välillä 0,6–2,3 %. Korkeimmat rauta- (2,3 %), kromi- (43 ppm) ja nikkelipitoisuudet (16 ppm) havaittiin Kivivuopionojan läheisyydessä. Rikkipitoisuudet vaihtelivat välillä 21–77 ppm.

Yksikään pitoisuus ei ylittänyt Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 asettamia raja-arvoja (Pöyry Environment Oy 2008) (Kuva 10-2-10, Taulukko 10-2-4).

(2)

Kuva 10-2-10. Moreeninäytepisteiden sijainti (Pöyry Environment Oy 2008).

Al As B Ba Be Ca Cd Co Cr Cu

Näyte Syvyys (m) mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg

SP304 1,5-2,5 4410 <3 <4 18 <0.5 2350 <0.3 2 18 <10

SP305 5 6 430 <3 <4 34 <0,5 3250 <0,3 4 23 <10

SP308 1,5-2,5 8800 <3 <4 32 <0,5 3290 <0,3 3 19 <10

SP316 1,5-2,5 10900 <3 <4 51 <0,5 4960 <0,3 8 43 20

Fe K Mg Mn Mo Na Ni Hg P Pb

SP304 1,5-2,5 5510 830 1660 67 2 250 5 <0,03 300 <3

SP305 5 13100 1050 2270 120 1 240 9 <0,03 410 <3

SP308 1,5-2,5 12500 980 2060 92 1 230 7 <0,03 410 <3

SP316 1,5-2,5 22900 3600 6360 240 1 450 16 <0,03 730 4

S Sb Se Sn Ti V Zn

SP304 1,5-2,5 41 <4 <4 <2 500 15 10

SP305 5 77 <4 <4 <2 690 29 14

SP308 1,5-2,5 21 <4 <4 <2 920 28 12

SP316 1,5-2,5 25 <4 <4 2 1200 47 28

Taulukko 10-2-4. Hannukaisen alueelta otettujen moreeninäytteiden laboratorioanalyysin tulokset (Pöyry Environment Oy 2008).

(3)

10.3 Taustasäteily

Uraani on yleinen alkuaine, jota esiintyy maankuoressa lähes kaikkialla maapallolla. Suomen kallioperän uraanipitoisuus on keskimäärin 4 mg/kg, kun taas Hannukaisen kaivosalueella kallioperän uraanipitoisuus on otettujen näytteiden perusteella keskimäärin 10 mg/kg. Hannukaisen pitoisuudet ovat kuitenkin kohtalaisen pieniä, sillä uraanimalmiksi luokitellaan kivennäinen, jonka uraanipitoisuus on vähintään 1000 mg/kg. Hannukaisen kaivoshankkeessa ei kuitenkaan ole kyse uraanikaivostoiminnasta.

Hannukaisen kaivoshankkeessa uraania ei eroteta louhittavasta kiviaineksesta eikä kaivoksen tavoitteena ole uraanin tuottaminen.

Maa- ja kallioperässä tapahtuvan liukenemisen seurauksena radioaktiivisia aineita on luontaisesti myös vesissä sekä muualla luonnossa. Hannukaisen ympäristön pintavesistä mitatut uraanipitoisuudet ovat välillä 0,03-1,5 µg/l ja jäävät täten Maailman Terveysjärjestön (WHO) juomavedelle asettaman raja-arvon (15 µg/l) alle. Lisäksi uraanipitoisuuksia on mitattu kangasrouskuista ja pitoisuudet olivat erittäin pieniä.

Lainsäädäntö ja ohjeistukset

• Uraanista ja muista radioaktiivisista aineista on säädetty ensisijaisesti säteilylaissa (529/1991) ja ydinenergialaissa (YEL 990/1987). Ennen kaivostoimintaa sovelletaan säteilylakia ja sen jälkeen, jos uraania hyödynnetään, sovelletaan ydin- energialakia.

• Säteilylain säteilytoiminta on toiminta tai olosuhde, jossa luonnonsäteilystä ihmiseen kohdistuva säteilyaltistus aiheuttaa tai saattaa aiheuttaa terveydellistä haittaa. Säteilylaki voi tulla kokonaisuudessaan sovellettavaksi valtausvaiheen tutkimuksissa.

• Varsinainen uraanikaivostoiminta tai uraanin erottaminen tuotteeksi edellyttävät kaivosoikeuden lisäksi ydinenergia- lain mukaista valtioneuvoston suostumusta. Hannukaisen kaivoshankkeessa ei kuitenkaan ole kyse uraanikaivostoiminnasta eikä kaivoksella ole tavoitteena erottaa uraania si- vutuotteeksi.

• Kansainvälisissä suosituksissa annetaan raja-arvot, joita pie- nempiä aktiivisuuspitoisuuksia sisältävien jäteaineiden huoltoa ei ole tarpeen säädellä säteilysuojelullisista syistä.

Uraani-isotoopeille ja niiden tytäraineille kyseinen aktiivi- suuspitoisuuden raja-arvo on 1 000 Becquerelia kilogram- massa (Bq/kg).

Nykytilaselvitykset ja muu lähdemateriaali

• SRK Consulting Ltd:n raportti Hannukaisen ja Kuervitikon rautamalmiesiintymien sivukivien ja rikastushiekan uraanipi- toisuudesta ja sen liukoisuudesta (SRK Consulting Oy 2011).

• Säteilyturvakeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen ma- teriaali uraanista ja uraanin louhinnasta (Säteilyturvakeskus ja Geologian tutkimuskeskus 2007, Pohjolainen 2010).

• Säteilyturvakeskuksen internet-sivusto (Säteilyturvakeskus 2007, 2010, 2011, 2012).

• Energiateollisuuden opas uraanista ’Hyvä tietää uraanista’

(Energiateollisuus 2006).

Tarkastelualueen rajaus

Nykytilaselvitykset kohdistuvat Hannukaisen kaivosalueeseen, minkä lisäksi nykytilan kuvauksen yhteydessä on kerrottu ylei- sellä tasolla mm. uraanin esiintymisestä Suomessa sekä säteilyn taustapitoisuuksista luonnossa.

SRK Consulting Oy:tä on pyydetty tekemään alustava arviointi uraanin liukenemisesta sivukivestä ja rikastushiekasta Hannukaisen ja Kuervitikon rautamalmiesiintymien yhteydessä Kolarissa. Myös tämän tutkimuksen keskeiset tulokset on esitetty nykytilan kuvauksen yhteydessä.

(4)

10.3.1 Taustasäteily ja säteilyannos Suomessa

Säteily on luonnollinen osa elinympäristöämme ja sitä on kah- denlaista: ionisoivaa ja ionisoimatonta. Röntgenlaitteet tuottavat radioaktiivisten aineiden lailla ionisoivaa säteilyä. Ionisoimaton säteily on puolestaan sähkömagneettista aaltoliikettä, kuten au- ringonsäteilyä (Säteilyturvakeskus 2007).

Säteilyä on aina esiintynyt ja tulee esiintymään luonnossa riip- pumatta ihmisen toiminnasta. Luonnon taustasäteilyllä tarkoitetaan avaruudesta peräisin olevaa kosmista säteilyä sekä maa- ja kallioperän sekä rakennusten aiheuttamaa säteilyä. Ulkoinen säteily maa- ja kallioperästä sekä rakennuksista on peräisin radioaktiivisista aineista, joita ovat mm. uraani ja torium. Suomen taustasäteily vaihtelee välillä 0,05-0,30 mikrosieverttiä tunnissa (µSv/h). Alueellinen vaihtelu annosnopeuksissa johtuu uraani- pitoisuuseroista kallio- ja maaperässä ja säteilyä vaimentavista tekijöistä, kuten lumipeitteestä. Automaattiset mittausasemat hälyttävät, kun ulkoisen säteilyn annosnopeus ylittää Suomessa 0,4 µSv/h (Säteilyturvakeskus 2011a, Tossavainen 2004).

Radon on uraanisarjaan kuuluva radioaktiivinen kaasu, joka syntyy uraanista useiden hajoamisten kautta. Huoneilmassa esiintyvä radon on Suomessa suurin ihmisten kokeman säteilyn lähde. Huoneilmassa esiintyvä näkymätön ja hajuton radonkaa- su on peräisin maa- ja kallioperästä, jonka uraanipitoisuus puolestaan vaikuttaa sisäilman radonpitoisuuteen. Myös maaperän ja täytemaan läpäisevyys vaikuttaa radonpitoisuuteen: mitä kar- keampi ja läpäisevämpi maa, sitä suurempia pitoisuudet ovat.

Radonia voi vesiliukoisena aineena esiintyä myös porokaivojen vesissä kohonneina pitoisuuksina (Säteilyturvakeskus 2012b).

Asuntojen sisäilman keskimääräinen radonpitoisuus on Suomessa 96 Bq/m³ (Kuva 10-3-1). Suomen radonpitoisuudet ovat korkeampia kuin useimmissa muissa maissa ja syyt tähän ovat geologia, rakennustekniikka sekä ilmasto. Sisäilman keski- määräinen radonpitoisuus on vastaavasti Ruotsissa 108, Norjassa 106, Tanskassa 77, Saksassa 50, Ranskassa 66 ja Englannissa 20 Bq/m³ (Säteilyturvakeskus 2012d).

Yksiköt

Uraanipitoisuus kertoo uraanin määrän ainees- sa ja pitoisuuden yksiköitä ovat esim. µg/l tai mg/kg, Uraanipitoisuus voidaan ilmaista myös paino-osuuden miljoonasosina eli ppm (parts per million).

Aktiivisuus kertoo radioaktiivisten hajoamisten määrän. Yksikkö on becquerel (Bq).

Annosnopeus ilmaisee, kuinka suuren säteily- altistuksen kohde saa tietyssä ajassa. Yksikkö on milli- tai mikrosieverttiä tunnissa (mSv/h, µSv/h).

Säteilyannos kuvaa kohteen kokeman säteily- altistuksen. Yksikkö on sievert (Sv) (1 Sv = 1000 mSv).

Uraanin hajoamissarja

Isotooppi 238U muodostaa moniportaisen ra- dioaktiivisen hajoamissarjan, jossa uraani muut- tuu usean eri tytäraineen kautta lyijyksi (206Pb).

Geologisesti merkittävimmät tytäraineet ovat radium-226, radon-222 ja vismutti-214.

(Energiateollisuus 2006)

Uraanin radioaktiivisuuden puoliintuminen kes- tää 4,5 miljardia vuotta, kun radonin puoliintu- misaika on 3,8 päivää. (Energiateollisuus 2006)

Radonin sisäilmapitoisuuteen liittyy myös viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita. Sosiaali- ja terveysministeri- ön päätöksen (944/92) mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuuden vuosikeskiarvon ei tulisi ylittää arvoa 400 Bq/m³ (Säteilyturvakeskus 2012d).

Radonpitoisuudet vaihtelevat Suomen mittakaavassa, mutta pitoisuudet saattavat vaihdella suuresti myös kunnan rajo- jen sisäpuolella. Suurimpia radonpitoisuuksia mitataan läpäi- sevillä soraharjuilla ja vastaavasti pienimpiä tiiviillä savimail- la. Säteilyturvakeskus mittaa radonpitoisuuksia Suomessa ja eniten enimmäisarvojen ylityksiä esiintyy Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Karjalan ja Kanta-Hämeen maakunnissa. Myös Kolarissa on mitattu pien- taloasuntojen radonpitoisuuksia, ja asetetun raja-arvon (400 Bq/m³) ylityksiä oli 16 % (Taulukko 10-3-1) (Säteilyturvakeskus 2012c).

Suomalaisten keskimääräinen säteilyannos vuodessa on noin 3,7 mSv (millisieverttiä). 2 mSv eli yli 50 % säteilyannoksesta on pe- räisin sisäilman radonista. Muita säteilynlähteitä ovat ulkoinen säteily maaperästä ja rakennuksista (0,45 mSv), kosminen säteily avaruudesta (0,33 mSv), luonnon radioaktiivisuus kehossa (0,36 mSv), röntgentutkimukset (0,60 mSv), radioisotoopit lääketie- teessä (0,03 mSv) ja ydinasekokeet sekä Tshernobyl (0,02 mSv) (Vaaramaa 2010).

(5)

Kuva 10-3-1. Radonpitoisuudet Suomessa ja tarkemmin Lapissa. Pitoisuudet perustuvat sisäilman radonpitoisuuden mittauksiin pientaloasunnoissa (Säteilyturvakeskus 2010a).

2012c).

Kunta Mitattuja asuntoja Keskiarvo, Bq/m³ Mediaani, Bq/m³ 200 Bq/m³ ylitykset 400 Bq/m³ ylitykset 1000 Bq/m³ ylitykset

Kolari 131 314 177 43 % 16 % 5 %

Taulukko 10-3-1. Säteilyturvakeskuksen radonmittauspurkeilla tehdyt mittaukset pientaloasunnoissa vuosina 1980–2008 (Säteilyturvakeskus

(6)

10.3.2 Uraanin ja hajoamistuotteiden terveysnäkö- kohdat

Luonnonuraanilla ei ole merkittäviä terveydellisiä säteilyvaiku- tuksia, koska isotoopit ja uraanin hajoamistuotteet ovat pääosin alfasäteileviä. Alfasäteily on vaarallista vain, jos sitä lähettävää ai- netta joutuu kehon sisäpuolelle esim. henkilön juodessa uraania sisältävää vettä, syödessä uraanipitoisia aineita tai hengittäessä uraania pölyn mukana. Uraanista imeytyy suun kautta saatuna noin 1–2 % ja hengitettynä noin 40 % (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008). Siten pölypitoisuuden tai nautittavan määrän tulisi olla huomattava, jotta uraani aiheuttaisi terveydellisiä vai- kutuksia.

Uraanipitoista pölyä hengitettäessä suuri osa pölystä tulee uloshengityksen mukana ulos, osa niellään ja hienojakoisin osa päätyy keuhkoihin. Elimistössä uraanin muoto ja sen liukene- vuus vaikuttavat sen säteilyvaikutuksiin. Vaikealiukoinen muo- to uraanista jää keuhkoihin ja aiheuttaa siellä säteilyaltistumista, mikä lisää keuhkosyövän riskiä. Liukoinen muoto imeytyy keuh- koista verenkiertoon, poistuu sieltä munuaisten ja virtsan kautta eikä aiheuta säteilyvaikutuksia. Yli puolet (60 %) liuenneesta uraanista erittyy vuorokauden sisällä pois kehosta virtsan kautta.

Uraanin säteilyvaikutusten merkitys on ihmisten terveyden kannalta vähäinen ja merkityksellisempi on uraanin kemiallinen myrkyllisyys muiden raskasmetallien tapaan. Mikäli uraania pää- see elimistöön sisälle, vaikuttaa uraaniyhdisteiden liukoisuus niiden myrkyllisyyteen. Liukoiset yhdisteet liukenevat verenkiertoon ja aiheuttavat suurina pitoisuuksina munuaisvaurioita, joi- den on kuitenkin todettu olevan palautuvia.

Uraanin hajoamistuotteista radiumin terveysvaikutukset aiheutuvat aineen tuottaman säteilyn lisäksi sen kemiallisesta myrkyllisyydestä. Radium muistuttaa kemiallisilta ominaisuuk- siltaan kalsiumia ja sen on havaittu kertyvän luustoon. Radiumin ohella toinen terveysvaikutuksiltaan merkittävä uraanin hajoa- mistuote on kaasumainen radon, joka olomuotonsa ansios- ta kulkeutuu hengitysilman mukana keuhkoihin, missä aineen hajoamisessa muodostuva säteily pääsee vaikuttamaan keuh- kokudoksiin. Radonilla voi välillisesti olla haittavaikutuksia myös kemiallisesti, sillä radon hajoaa kiinteän olomuodon omaaviksi lyijy- ja poloniumisotoopeiksi, jotka kertyessään elimistöön voivat aiheuttaa kemiallisia myrkytysvaikutuksia.

10.3.3 Uraani Suomessa

Uraani on yleinen alkuaine, jota esiintyy maankuoressa lähes kaikkialla maapallolla. Uraani- ja toriumsarjoihin kuuluvia radioaktiivisia aineita ovat mm. uraani-isotooppi U-238 sekä torium-isotooppi Th-232. Luonnossa esiintyvästä toriumista suurin osa on isotooppia Th-232 ja vain murto-osa muita isotooppeja. Vastaavasti luonnonuraanista yli 99 % on matala-aktiivis- ta isotooppia U-238, jonka lisäksi esiintyy isotooppeja U-235 ja U-234. Isotoopit U-238 ja U-234 lähettävät alfasäteilyä eli voi- makkaasti ionisoivaa hiukkassäteilyä, joka ei kuitenkaan pysty läpäisemään esimerkiksi ihoa. Ilmassa alfasäteily kulkee vain joitakin senttimetrejä. Osassa uraanin ja toriumin sekä niiden hajoamistuotteiden radioaktiivista hajoamista muodostuu beeta- säteilyä, joka on alfasäteilyä läpitunkevampaa. Beetasäteily kan- taa ilmassa joitakin metrejä, mutta kudoksessa tyypillisesti vain joitakin millimetrejä. Luonnonuraanista vain isotooppimuoto U-235 lähettää mitattavissa määrin läpitunkevaa gammasätei- lyä. U-235 isotooppi halkeaa luonnostaan spontaanisti ja reakti- ossa vapautuu energiaa, jota käytetään hyväksi ydinvoimaloissa (Säteilyturvakeskus 2011b, Säteilyturvakeskus 2012e).

Uraania käytetään Suomessa pääasiassa ydinvoimaloiden polttoaineena. Käytössä olevat ydinvoimalat Suomessa sijaitsevat Loviisassa ja Eurajoella (Säteilyturvakeskus 2010b). Uraanin käyttö polttoaineena vaatii kuitenkin ensin isotoopin U-235 ri- kastamista eli ns. väkevöimistä, jolloin sen osuutta polttoaineen uraanissa lisätään 3,5 prosenttiin ydinreaktion aikaansaamiseksi (Honkamaa ym. 2004). Uraanin väkevöintiä ydinvoimalaitosten polttoaineeksi ei nykyisin tehdä Suomessa.

Säteilyturvakeskuksen ”STUK” (2011b) mukaan Suomen kal- lioperä voidaan jakaa uraanin esiintymisen perusteella kahteen päätyyppiin: syväkivilajeihin (yleisimmin graniitteja) sekä liuske- ja gneissikivilajeihin. Uraanin pitoisuudet kallioperässä vaihtelevat huomattavasti: Yleisesti graniittikivilajeissa esiintyy keski- määräistä suurempia pitoisuuksia (4–50 mg/kg), vaikkakin liuske- ja gneissivyöhykkeissä sijaitsevat maamme uraaniesiinty- mät. Alueet, joilla uraanipitoisuus on suuri, sijaitsevat pääosin Etelä-Suomessa Salpausselän vyöhykkeellä ja Uudellamaalla.

Suomen kallioperässä arvioidaan olevan uraania keskimäärin 4 mg/kg, joka jää kauas uraanimalmin pitoisuuksista. Ydinenergia- asetuksessa (161/1988) uraanimalmiksi on määritelty kivennäi- nen, jonka uraanipitoisuus on vähintään 1000 mg/kg (ppm) (0,1

%). Inventoiduissa uraaniesiintymissä keskimääräinen pitoisuus on ollut 300–1200 mg/kg. Alle 50 mg/kg pitoisuudet ovat lii- an alhaisia varsinaisen uraanikaivoksen toiminnan kannalta (Energiateollisuus 2006, Säteilyturvakeskus 2011b).

Radioaktiivinen hajoaminen

Alkuaineiden atomien ytimet ovat joko stabiileja tai epästabiileja. Radioaktiivisella hajoami- sella tarkoitetaan epästabiilin ytimen hajoamista toiseksi ytimeksi eli ydin pyrkii hajoamissarjan kautta stabiiliin tilaan. Luonnossa esiinty- vistä radioaktiivisista aineista yli puolet (45/70) kuuluu uraanin ja toriumin hajoamissarjoihin.

(Pohjolainen 2010)

(7)

Maa- ja kallioperästä radioaktiivisia aineita kulkeutuu luontaisesti myös pinta- ja pohjavesiin. Valtamerien uraanipitoisuus on 1–3 µg/l, kun taas järvivesien uraanipitoisuus vaihtelee Suomessa välillä 1–1000 µg/l johtuen alueen geologisista ominaisuuksista. Purovesien uraanipitoisuudet ovat pienempiä, tavanomaisesti välillä 0,007–0,7 µg/l, vaikkakin alueellisia ero- ja löytyy (GTK 1996, Turunen 2007). Säteilyturvakeskuksen mukaan uraanin poistamista juomavedestä suositellaan, kun pitoisuus ylittää 100 µg/l (Vesterbacka ym. 2003, Säteilyturvakeskus 2012a).

Uraanin aktiivisuuspitoisuuksia pinta- ja pohjavesissä ilmais- taan yleensä Becquerel/litrassa (Bq/l). Luonnonvesissä uraanipitoisuudet vaihtelevat välillä 0,0001–0,001 Bq/l, mutta esimerkiksi Itä- ja Keski-Uudellamaalla pitoisuudet ovat keskimää- räistä korkeampia (0,006–0,03 Bq/l). Pohjavedessä pitoisuudet ovat korkeampia ja tämä näkyy erityisesti porakaivojen kohon- neissa pitoisuuksissa. Porakaivojen keskimääräiset aktiivisuus- pitoisuudet ovat noin 0,3 Bq/l ja enimmäispitoisuudet välillä 150–300 Bq/l, kun taas maaperän kaivovesien uraanipitoisuudet ovat huomattavasti pienempiä (enimmäisarvo noin 1 Bq/) (Säteilyturvakeskus 2011e).

10.3.4 Hankealueen luonnonympäristön uraanipitoisuudet

Hankealueen luonnonympäristön metallipitoisuuksia on mitattu mm. humuksesta, jäkälistä ja sienistä. Uraanipitoisuuksia on mitattu ainoastaan sienistä. Kangasrouskujen uraanipitoisuus oli alle analyysin määritysrajan, joka on <0,05 mg/kg kuivapainoa.

Lisää humuksen, jäkälien ja sienten mitatuista metallipitoisuuk- sista on kerrottu selostuksen kohdassa 10.5.

Hankealueen ympäristössä virtaavista pintavesistä mitatut uraanipitoisuudet jäävät alle Maailman Terveysjärjestön (WHO) asettaman ohjearvon, joka on 15 µg/l. Mitatut uraanipitoisuudet olivat alhaisia ja vaihtelivat Äkäsjoessa välillä 0,08–0,26 µg/l, Kuerjoessa 0,10 µg/l, Kivivuopionojassa 0,03–0,15 µg/l ja Valkeajoessa 0,09–0,55 µg/l. Äkäsjokeen laskevista sivu-uomista Kylmäojasta ja Laurinojasta on mitattu uraanipitoisuuksia välillä 0,06–0,55 µg/l. Niesajoesta mitatut pitoisuudet ovat olleet puolestaan välillä 0,09–1,5 µg/l. Muonionjoesta mitatut pitoisuudet olivat välillä 0,08–0,09 µg /l. Kaloista ei ole mitattu uraanipitoisuuksia.

Kohonneita uraanipitoisuuksia on mitattu Hannukaisen alueen vanhoista louhoksista. Laurinojan louhoksen (isomman) pitoisuudet vaihtelivat välillä 8,3–10,5 µg /l alle 25m syvyydessä ja yli 25 syvyydessä välillä 16,6–18,1 µg /l, mikä ylittää WHO:n ohjearvon. Kuervaaran louhoksen veden uraanipitoisuudet puolestaan olivat huomattavasti alemmat, välillä 0,1–0,9 µg /l.

Rautuvaaran vanhoista louhoksista mitattiin uraanipitoisuudet välillä 2,5–4,9 µg /l.

Hankealueen pohjavedestä on tiedossa kohonneita radonpitoisuuksia. Radonpitoisuudet ei ole mitattu hankkeen nyky- tilatutkimusten yhteydessä. Vuoden 2008 nykytilaselvityksen (Pöyry Environment Oy 2008) jälkeen Hannukaisen alueen poh- javeden laatua on tutkittu ottamalla näytteitä myös vuonna 2011 (Helsingin yliopisto 2012, SRK Consulting 2012). Yhdessä näytteessä mitattiin 27,5 µg/l -uraanipitoisuus, muutoin uraanipitoisuudet olivat alle 15 µg/l.

Hankealueen uraanipitoisuuksia on käsitelty myös muiden nykytilan kuvausten yhteydessä. Uraanipitoisuuksia on mitattu pinta-, pohjavesistä sekä sienistä (selostuksen kohdat 10.5, 10.7 ja 10.8).

10.3.5 Hannukaisen esiintymän uraanipitoisuudet Hannukaisen esiintymä on malmiesiintymä, jossa on korke- at rautaoksidi-, kupari- ja kultapitoisuudet (iron oxide copper gold, IOCG). IOCG-esiintymät ovat maailmanlaajuisesti tärkei- tä rauta-, kupari- ja joissain tapauksissa myös uraaniluonnonva- roja. Kuparin, kullan ja uraanin pitoisuudet vaihtelevat suuresti maailmalla ja myös Suomessa. Uraania voi muodostua verraten korkeapitoiset ja laajat esiintymät tai sitten pitoisuudet voivat olla joko lähellä maankuoren pintaosien keskipitoisuuksia tai vain marginaalisesti niitä ylempänä. Hannukaisen ja Kuervitikon esiintymät edustavat uraanin osalta viimeksi mainittua tyyp- piä, jossa rikastuminen on sivukivessä ja malmissa minimaalis- ta. Torium mineraalit esiintyvät myös Hannukaisen esiintymässä (SRK Consulting Oy 2011).

IOCG-esiintymät sisältävät enimmäkseen poikkeavia, jos- kus taloudellisesti hyödynnettävissä olevia uraanipitoisuuksia.

Muualla maailmalla löytyy IOCG-esiintymiä, joissa uraani on tär- keämpää kuin muut metallit (ks. Taulukko 2). Verrattaessa näi- tä esiintymiä on selvää, ettei Hannukaisen tai Kuervitikon esiin- tymä sisällä riittävissä määrin korkeapitoista uraania riittävällä kokonaispainolla. Näytteenoton perusteella peruskallion keski- määräinen uraanipitoisuus Hannukaisen alueella on 10 mg/kg (SRK Consulting Oy 2011).

Hannukaisen sivukivistä ja malmista on arvioitu uraanipitoisuudet ja uraanin liukoisuudesta on suoritettu alustava arvio.

Keskeiset asiat ja johtopäätökset tästä arviosta on esitetty alla.

(8)

Esiintymä Sijainti Tonnia (Mt) U (ppm) Cu % Au g/t

Olympic Dam Gawler Craton, Australia 650 425 1,5 0,5

Prominent Hill Gawler Craton, Australia 97 103 1,5 0,5

Oak Dam Gawler Craton, Australia 10 690 0,3

Ernest Henry Cloncurry, Australia 167 50 1,1 0,5

Monakoff Cloncurry, Australia 1 100 1,5 0,5

Valhalla Cloncurry, Australia 11,5 1224

Sossego Garajas, Brasilia 355 60 1 0,3

Salobo Garajas, Brasilia 789 40 1 0,5

Igarape Bahia Garajas, Brasilia 219 135 1,4 0,9

Candelaria Chile 470 4 0,95 0,2

Manto Verde Chile 230 3 0,6 0,1

Sue-Dianne Great Bear, NWT, Kanada 10,6 10 0,9

Michelin Labrador, Kanada 6,4 1100

Hannukainen, liuske Kolari, Suomi 0,48 11

Hannukainen, montsoniitti Kolari, Suomi 78,44 7

Hannukainen, malmi Kolari, Suomi 101 13 0,14 0,06

10.3.5.2 Liukoisuus

Metallien liikkuvuudella ja pH:lla on vahva käänteinen riippu- vuus. Vaikuttaa siltä, että kohonneet uraanipitoisuudet toden- näköisesti esiintyvät runsasrikkisten materiaalien happamissa suotovesissä (SRK Consulting Ltd 2011). Uraani on liikkuva ha- pettavissa ja liikkumaton pelkistävissä olosuhteissa ja näin ollen uraanin liikkuvuus on vallitsevien olosuhteiden vaikutuksen alai- nen (Turunen 2007).

Hannukaisen sivukivikasoista on alustavaa määritystä var- ten suoritettu numeerisia laskelmia, purkautuuko niiden suo- tovesistä uraania yli Maailman terveysjärjestön (World Health Organization, WHO) juomavedelle määrittämän laatusuosituk- sen (15 µg/l). Suomi ei ole asettanut raja-arvoa juomaveden uraanin enimmäispitoisuudelle. Tavanomainen juomaveden uraanipitoisuus Suomessa on alle 1 µg/l. Koska kallioperän uraanipitoisuus vaihtelee paljon alueittain ja Suomen pehmeä poh- javesi edistää uraanin liukenevuutta, voi joillakin paikkakunnilla porakaivojen uraanipitoisuus vaihdella jopa välillä 100–700 µg/l.

Pitoisuudet ovat suurempia porakaivojen vesissä kuin maape- rän kaivojen vesissä (Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos 2008).

10.3.5.1 Uraanipitoisuus

Hannukaisen sivukivinäytteiden ja malmin mineralogisessa ar- viossa ei havaittu erillisiä uraanifaaseja, lukuun ottamatta hap- poliuotuksen vähäistä rikastumista (SRK Consulting Oy 2011).

Hannukaisen esiintymän sivukiven sekä malmin analyysit osoittavat hieman uraanin rikastumista verrattaessa keskimääräi- siin pitoisuuksiin. Vaikka rikastuma on kymmenkertainen maankuoren yläosan keskipitoisuuteen nähden, jää se kuitenkin uraa- nipitoisuuksien keskiarvoissa alhaiselle tasolle suhteessa muihin IOCG-esiintymiin (ks. Taulukko 10-3-2). Pegmatiittijuonet, jotka poikkileikkaavat malmiota, osoittavat merkittävää, mutta vaih- televaa uraanin rikastumista (ylimmillään 159 mg/kg) ja saattavat olla potentiaalinen uraanin lähde ympäröivässä pääkivilajis- sa (SRK Consulting Oy 2011).

Hannukaisen esiintymän kaikkien sivukivien pitoisuusmääri- tyksen (whole rock assay, WRA) keskimääräiset uraanipitoisuudet ovat hieman korkeammalla kuin ympäröivän maaperän pitoisuudet. Vähäistä uraanin rikastumista on kuitenkin havaittavissa runsasrikkisessä amfiboliitissa, montsoniitissa ja liuskeessa (SRK Consulting Oy 2011).

Taulukko 10-3-2. Uraanipitoisuudet rautaoksidi-kupari-kulta (IOCG) -esiintymissä ympäri maailman (SRK Consulting Oy 2011).

(9)

10.4 Ilmasto

Koska hankealue sijaitsee noin 100 km Napapiirin pohjoispuolella, talvet ovat pitkiä ja kylmiä, ja lumi peittää maan lokakuusta toukokuuhun. Keväällä lumi sulaa nopeasti maaperän ollessa yhä jäässä, ja tämä aiheuttaa paikallisia tulvia. Keskimääräinen vuosittainen lämpötila on noin 0 ºC.

Keskilämpötila ja sademäärä ovat vähitellen nousseet.

Nykytilaselvitykset ja niiden lähdemateriaali

Hankealueen ja sen lähiseudun ilmastoon kohdistuvia nykytila- selvityksiä on tehty seuraavasti:

• Ilman ja ilmaston nykytilaselvitys, Pajalan ja Kolarin rautamalmihankkeet (Pöyry Environment Oy 2008) (Liite 5).

Noin 80 km säteellä hankealueesta on useita sääasemia, joista hankealuetta lähimpänä on Kolarin sääasema. Seuraavaksi lä- himpiä ovat Kaunisvaaran, Pajalan, Pallaksen ja Pellon sääase- mat (Kuva 10-4-1). Kolarin sääasema on aloittanut sademääri- en ja lumen syvyyden mittaukset vuonna 1996. Kaunisvaaran tietokanta kattaa sademäärät vuodesta 1961. Pajalan ja Pellon sääasemilta on saatavilla kattavammat pitkän aikavälin tiedot sääolosuhteista. Pajalan sääasema on lähempänä hankealuetta (välimatka 40 km) kuin Pellon asema ja sen tiedostot kattavat sademäärät, lämpötilan, lumen syvyyden ja tuulitiedot vuodesta 1971 lähtien. Koska muilta sääasemilta saatavat tiedot ovat rajallisia, perustuu hankealueen sääolosuhteiden kuvaus ensisijaisesti Pajalan sääasemalta saatavissa olevaan tietoon (Pöyry Environment Oy 2008).

Hannukaisen alueen vasta asennetulta, Northlandin omis- tuksessa olevalta sääasemalta on saatu lisäksi täydentävää sää- dataa. Dataa oli saatavilla rajalliselta aikajaksolta, tammikuu - lo- kakuu 2012, ja vain jotkin tärkeimmistä havainnoista on otettu huomioon tässä tarkastelussa.

10.4.1 Sademäärä

Keskimääräinen vuosittainen sademäärä Pajalan sääasemalla on 609 mm/a ja Kaunisvaaran asemalla 581 mm/a. Mittausjakson aikana sademäärät ovat olleet kasvussa. Suurimmillaan sade- määrä on kesäkuusta elokuuhun. Vastaavasti helmi- ja maalis- kuu ovat vähäsateisempia. Pajalassa maa on lumen peitossa lokakuusta toukokuuhun (Kuva 10-4-2, Kuva 10-4-3).

(10)

300 400 500 600 700 800 900

mm/a

Vuosi

Keskimääräinen vuosittainen sademäärä

Kaunisvaara Pajala

Kuva 10-4-1. Hankealueen lähellä sijaitsevat sääasemat.

Hannukainen Pallas, Matorova

Kolari, Venejärvi

Pello Pajala

Kaunisvaara

Hannukainen

3350000

3400000

3450000

3450000 7400000745000075000007550000

Hannukaisen rautakaivos - Sääasemat

The Hannukainen Mine Project - Weather stations

0 20 km

Ilmanlaadun mittausasema Air quality station Sääasema Weather station Kaivoshanke Mine project

Kuva 10-4-2. Keskimääräinen vuosittainen sademäärä Pajalassa (1971-2007) ja Kaunisvaarassa (1961-2007).

Kuva 10-4-3. Keskimääräinen kuukausittainen sademäärä Pajalassa ja Kaunisvaarassa sekä keskimääräinen kuukausittainen lumen syvyys Pajalassa.

0 10 20 30 40 50 60 70 80

Tam Hel Maa Huh Tou Kes Hei Elo Syy Lok Mar Jou

cm

Kuukausi

Keskimääräinen lumen syvyys

Pajala 1971-2007 0

10 20 30 40 50 60 70 80 90

mm

Kuukausi

Keskimääräinen sademäärä

Pajala 1971‐2007 Kaunisvaara 1961‐2007

(11)

10.4.2 Lämpötila

Keskimääräinen vuosittainen lämpötila Pajalassa on -0,1 ºC (1971–2007). Tarkkailukauden aikana lämpimin oli vuosi 2000, jolloin keskilämpötila oli 1,7 ºC. Kylmin vuosi oli 1985.

Keskilämpötila oli tuolloin -2,9 ºC. 1970-luvun alkupuolelta läh- tien keskilämpötiloissa on havaittavissa selvä noususuuntaus (Kuva 10-4-4). Lämpötilan kuukausittaiset keskiarvot ja minimi- maksimivaihtelu näkyvät seuraavassa kuvassa (Kuva 10-4-5).

Kuva 10-4-5. Kuukausittaiset lämpötilakeskiarvot ja minimi-maksimilämpötilat Pajalassa 1971–2007.

10.4.3 Tuuliolosuhteet

Kuva 10-4-6 esittää vallitsevia tuulen suuntia ja nopeuksia Pajalassa. Tuuliruusu perustuu Pajalan sääaseman mittauksiin vuosilta 1997–2006. Havainnot tehtiin kolmen tunnin välein, mittaus tapahtui 10 m korkeudessa, ja tuulen kestoksi määritel- tiin keskimäärin 10 minuuttia. Kuva 10-4-7 osoittaa tuulen nopeuden frekvenssijakauman. Yli 90 % ajasta tuulen nopeus oli alle 4,5 m/s. Tuulet puhaltavat yleensä suunnassa luode-kaakko.

-3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0

°C

Vuosi

Keskimääräinen vuosittainen lämpötila Pajalassa

Kuva 10-4-4. Vuosittainen keskimääräinen lämpötila Pajalassa vuosina 1971–2007.

‐25

‐20

‐15

‐10

‐5 0 5 10 15 20 25

oC

Kuukausi

Kuukausittaiset lämpötilat Pajalassa

Keskiarv o Min

Kuva 10-4-8 mallintaa Kolarin alueen tuuliolosuhteita (Ramboll Finland Oy 2011). Malli perustuu Ilmatieteen laitoksen Muonion, Kittilän ja Sodankylän sääasemien kokoamiin tie- toihin vuosilta 2009–2010. Mallista näkyy, että Kolarin alueella tuuli puhaltaa enimmäkseen etelästä. Keskimääräinen tuulen- nopeus on 2,1 m/s ja yli 90 % ajasta tuulen nopeus pysyy alle 3,8 m/s.

Uuden Hannukaisen sääaseman mittaama tuulensuunta oli pääasiassa etelä-kaakko (Kuva 10-4-9). Tämä viittaa hieman eri- laisiin vallitseviin tuulensuuntiin verrattaessa Kolarin ja Pajalan tuulimittaustuloksiin.

Yli puolet tunneittain mitatuista tuulennopeuksista olivat alle 1 m/s ja yli 80 % alle 2 m/s.

Verrattaessa Pajalan ja Kolarin tuloksiin, tuulennopeudet Hannukaisen sääasemalta vaikuttavat yleisesti alemmilta ja tuulensuunnat vaikuttavat rajoittuvan kapealle alueelle etelä- kaakkoissuunnan ympärille.

(12)

14,2 54,6

22,3

7,1

1,4 0,3 0,0 0,0

0 10 20 30 40 50 60

%

Tuulen nopeus (luokka, m/s)

Tuulen nopeuden frekvenssijakauma

Kuva 10-4-6. Vallitsevat tuulensuunnat ja nopeudet Pajalassa vuosina 1997–2006.

Kuva 10-4-7. Tuulen nopeuden frekvenssijakauma Pajalassa.

(13)

Kuva 10-4-8. Tuulen suunta ja nopeus Kolarin alueella vuosina 2009 ja 2010 Ilmatieteen laitoksen Muonion, Kittilän ja Sodankylän sääasemilla tehtyjen mittausten mukaan.

Kuva 10-4-9. Tuulen suunta ja nopeus Hannukaisen sääasemalla (Northland).

0 200 400 600 800 1000 1200 N

NNE NE

ENE

E

ESE

SE SSE S

SSW SW WSW

W WNW

NW NNW

Tuulen nopeus [m/s] ja suunta vuonna 2012 Hannukaisen sääasema

ws 0-1 ws 1-2 ws 2-3 ws 3-4 ws 4-5

(14)

10.5 Ilmanlaatu

Yleisesti ottaen ilmanlaatu hankealueella ja sen ympäristössä on hyvä. Tieliikenteen lisäksi Kolarin kunnas- sa ei ole merkittäviä päästölähteitä. Alueella tehdyn bioindikaattoritutkimuksien perusteella on nähtävis- sä, että ilmaan kohdistuvat päästöt, joita syntyi 1990 päättyneen kaivostoiminnan tuloksena, ovat yhä havaittavissa erityisesti Rautuvaaran alueella.

Lainsäädäntö ja ohjeistukset

Ilman suojeluun liittyvän lainsäädännön perustana ovat ympä- ristönsuojelulaki ja -asetus. Ilmanlaatua koskevat myös seuraa- vat erityismääräykset:

• Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta (38/2011), joka säätää voimaan EU:n ilman laatua ja puhdasta ilmaa koskevan di- rektiivin 2008/50/EY.

• Ilman laadun ohjearvoista ja rikkipäästöjen tavoitearvoista säädetään valtioneuvoston päätöksellä 480/1996.

• Valtioneuvoston asetus 164/2007 saattaa voimaan EU:n di- rektiivin 2004/107/EY ja säätää arseenin, kadmiumin, eloho- pean, nikkelin ja polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen pi- toisuudesta ilmassa.

Ilmanlaatua säätelevät erilaiset ohje-, raja- ja tavoitearvot.

Ohjearvot hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien määritte- lemiseksi on määritelty valtioneuvoston päätöksellä 480/1996 (Taulukko 10-5-1). Ohjearvot antavat tavoitteet riittävän hyvälle ilmanlaadulle, mutta ne eivät ole sitovia. Niitä sovelletaan maan- käytön ja liikenteen suunnittelussa, rakentamisen muussa ohja- uksessa sekä ilman pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toiminto- jen sijoittamisessa ja lupakäsittelyssä.

Taulukko 10-5-1. Ulkoilman hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia koskeva ohjearvo.

Epäpuhtaus Ohjearvo (µg/m³) Tilastollinen määrittely Hengitettävät hiukka-

set (PM₁₀) 70 kuukauden toiseksi suurin

vuorokausikeskiarvo

Lyhyt- ja pitkäaikaisaltistuksen aiheuttamien terveyshaittojen ehkäiseminen on ollut lähtökohtana määriteltäessä hengitettä- vien hiukkasten raja-arvoja valtioneuvoston ilmanlaatuasetuk- sella (711/2001) (Taulukko 10-5-2). Alueilla, joilla asuu tai oleske- lee ihmisiä ja joilla ihmiset saattavat altistua ilman epäpuhtauk- sille, hengitettävien hiukkasten ja lyijyn pitoisuudet ulkoilmassa eivät saa ylittää seuraavia raja-arvoja:

Taulukko 10-5-2. Terveysvaarojen ehkäisemiseksi säädetyt raja-arvot hengitet- täville hiukkasille ja lyijylle.

Epäpuhtaus Keskiarvon

laskenta-aika Raja-arvo

(µg/m³) Sallittujen ylitysten määrä

vuodessa (vertailu- jakso)

Hengitettävät

hiukkaset (PM₁₀) 24 tuntia 50 35 Hengitettävät

hiukkaset (PM₁₀) vuosi 40 -

Lyijy (Pb) vuosi 0,5 -

Raja-arvot ovat sitovia eikä niiden ylityksiä sallita. Jos ylitys tapahtuu, kunnan tai ympäristöviranomaisen on ryhdyttävä il- mansuojelulaissa määriteltyihin toimenpiteisiin ilman laadun parantamiseksi ja ylitysten estämiseksi. Toimenpiteisiin voi liittyä mm. liikenteen säännöstelyä ja päästöjen rajoittamista. Ohje- ja raja-arvoja ei sovelleta työpaikoilla eikä tehdasalueilla.

osoittaa tavoitearvot hengitettävien hiukkasten (PM₁₀) vuo- sittaisille keskimääräisille arseeni-, kadmium- ja nikkelipitoisuuk- sille sekä niiden niin kutsutut alemmat ja ylemmät arviointikynnykset.

Taulukko 10-5-3. Arseenin (As), kadmiumin (Cd) ja Nikkelin (Ni) tavoitearvot sekä arviointikynnykset pitoisuuksien vuosikeskiarvoille.

Aine Keskiarvon

laskenta-aika Tavoitearvo

(ng/m³) Alempi arviointi-

kynnys (ng/m³) Ylempi arvi- ointikynnys (ng/m³)

As vuosi 6 2,4 3,6

Cd vuosi 5 2 3

Ni vuosi 20 10 14

Ylemmän arviointikynnyksen ylittyessä seuranta-alueella on tehtävä riittävä määrä jatkuvia mittauksia. Kun on kyse alem- mista pitoisuuksista, suuntaa-antavat mittaukset ovat riittä- viä. Tarvittaessa niitä on täydennettävä leviämismallilaskelmil- la. Alemman arviointikynnyksen alittuessa ei mittauksia tarvitse tehdä välttämättä ollenkaan. Ilman laatua tulee kuitenkin arvioi- da muilla keinoilla, esimerkiksi leviämislaskelmilla.

Valtioneuvoston asetus (164/2007) määrittelee tavoitearvot arseenille, kadmiumille, nikkelille, elohopealle ja polyaromaatti-

(15)

Nykytilaselvitykset ja niiden lähdemateriaali

Hankealueella ja sen läheisyydessä on tehty seuraavia ilmanlaa- tuun ja ilmalaskeumaan kohdistuvia nykytilatutkimuksia:

• Pajalan ja Kolarin rautamalmihankkeet – ilman laadun ja ilmaston nykytilatutkimus (Pöyry Environment Oy 2008a) (Liite 5)

• Hengitettävien hiukkasten sekä arseenin ja metallien pitoi- suusmittaukset Kolarin kaivosalueiden ympäristössä jaksolla toukokuu-heinäkuu 2010 (Ilmatieteen laitos 2010) (Liite 6).

• Pajalan ja Kolarin rautamalmihankkeet – ilmalaskeuman nykytilaselvitys, humus- ja sammalnäytteet (Pöyry Environment Oy 2008b) (Liite 8)

• Hannukaisen jäkäläkartoitus ja kangasrouskun alkuainepi- toisuudet (Lapin Vesitutkimus Oy 2011) (Liite 7).

Nykytilaselvitys kohdistuu ensisijaisesti ilman laatuun ja ilmalaskeumaan hankealueella ja sen läheisyydessä. Tekstissä kuvataan ilman laatua myös laajemmin Lapin ja Kolarin kunnan alueilla.

10.5.1 Ilmanlaatu

Ihmisen toiminnasta aiheutuvat päästöt Kolarissa ovat suhteel- lisen pieniä. Maantieliikenteen ohella paikkakunnalla ei juuri ole muita merkittäviä päästölähteitä eikä liiketoimintaa, joka vaati- si ympäristölupaa ilmaan kohdistuvien päästöjen takia. Kolarin tieliikenteen ilmaan kohdistuvien päästöjen osuus koko Lapin tieliikennepäästöistä on 4 % ja osuus koko Suomen vastaavista päästöistä on 0,1 %. Taulukko 10-5-4 kuvaa tieliikenteen ilmaan kohdistuvia päästöjä Kolarissa, koko Lapissa ja koko Suomessa (Pöyry Environment Oy 2008a).

Kolarissa ei ole ilman laatua mittaavaa asemaa. Hankealuetta lähinnä oleva pysyvä ilmanlaadun tarkkailuasema on Pallaksella oleva Suomen Ilmatieteen laitoksen asema. Tarkkailuaseman lähistössä ei ole merkittäviä paikallisia tai alueellisia päästöläh- teitä. Vuosien 2001–2006 mittaukset osoittavat, että ilmanlaatu Pallaksella on hyvä. Keskimääräiset rikkioksidi-, typpioksidi- ja hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ovat matalia.

Rikkidioksidi SO² (t/a)

Typpioksidit NO_x (t/a)

Hiukkaset (t/a)

Hiilidioksidi CO₂ (t/a)

Kolari, tieliikenne <1 78 2 17 121

Lappi, ympäristölupaa vaativat tuotantolaitokset ¹ 1 754 4 722 443 1 389 722

Lappi, tieliikenne 3 2 221 110 512 676

Lappi, yhteensä 1 757 6 943 553 1 902 398

Lapissa ilman laatu on yleensä hyvä. Keskimääräiset ilman rikkioksidi- ja typpioksidipitoisuudet ovat alhaisia. Keskimääräinen rikkipitoisuus on koko Lapissa 1–5 µg/m³. Vuosittainen hapan laskeuma on puolet eteläisen Suomen laskeumasta. Monien il- mansaasteiden pitoisuudet Lapissa ovat matalampia verrattuna maan eteläosaan, missä asukastiheys on suurempi kuin Lapissa.

10.5.2 Hengitettävien hiukkasten pitoisuusmittauk- set

Osana ilmanlaadun nykytilaselvitystä Ilmatieteen laitos mittasi hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia vanhan kaivostoiminnan alueilla Hannukaisessa ja Rautuvaarassa. Hiukkasten aerody- naaminen halkaisija oli alle 10 mikrometriä eli kyse oli ns. PM10 hiukkasista. 20.5.–9.8.2010 väliseksi ajaksi sekä Hannukaiseen että Rautuvaaraan perustettiin kumpaankin yksi mittauspiste (Kuva 10-5-1, Kuva 10-5-2). Hengitettävien hiukkasten (PM10) näytteistä analysoitiin myös arseenin ja metallien pitoisuuksia (Ilmatieteenlaitos 2010). Tutkimusraportti on esitetty kokonaisuudessaan liitteenä (Liite 6).

Taulukko 10-5-4. Ihmisen toiminnasta aiheutuvat päästöt (tonnia vuodessa) Kolarissa, Lapissa ja koko Suomessa vuonna 2006 (Pöyry Environment Oy 2008a).

Mittaustulokset osoittavat, että hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vuorokausiohjearvo (Taulukko 10-5-1) 70 µg/

m³ ei ylittynyt mittausjaksolla kummassakaan mittauspistees- sä (Kuva 10-5-3). Saadut arvot ylittivät kuitenkin Ilmatieteen laitoksen Pallaksen tausta-aseman Suomessa hyvin puhdasta ilman laatua osoittavat arvot (Kuva 10-5-3). Ensisijaisia syitä sii- hen, että Hannukaisen mittausasemalla ei saatu käytetyn luo- kituksen ´hyvin puhdas´ osoittamia arvoja, olivat asuinraken- nusten ja saunojen lämmittäminen sekä liikenne. Rautuvaaran mittauspisteen hiukkaspitoisuuteen vaikuttivat liikenne ja pöly, jota mahdollisesti tulee jonkin verran vanhalta rikastushiekka- alueelta etenkin voimakkaiden tuulien aikana. Korkeimmat yk- sittäiset tuntipitoisuudet aiheutuivat todennäköisesti kuitenkin Rautuvaarassa toimivan kiviainesta tuottavan yrityksen murs- keen kuljetuksesta.¹

1 On huomattava, että kesällä 2010 oli keskimääräistä sateisempaa poh- joisessa Suomessa. Siksi myös mittausajan pölypitoisuudet ovat saattaneet olla keskimääräistä matalampia.

(16)

TMF1B/4

TMF1C

TMF1A

1B, 1C1A, 4

Rautuvaara

Hannukainen

Hannukaisen rautakaivos - Ilmanlaadun mittauspisteet

The Hannukainen Mine Project - Air quality measuring points

0 0,5 1 2km

Rikastushiekka-alue Tailings Management Facility (TMF) Kaivokset

Mining pits Suojavyöhyke 1 km Buffer zone 1 km 1A - VE4 väliin jäävä alue Difference between 1A - Alt4 1A, 1B, 1C - VE4 väliin jäävä alue Difference between 1A, 1B, 1C - Alt4 VE4 -alue

Alt4 area Kuljetushihna - VE4 Conveyor belt - Alt4 Purkuputki Muonionjokeen - VE4 Disharge pipeline to Muonio River - Alt4 Tiet, johdot, putket ym. 1A, 1B, 1C Roads, cables, pipelines etc. 1A, 1B, 1C Aita VE 1A

Fence Alt 1A Aita VE 1B, 1C Fence Alt 1B, 1C Aita VE 4 Fence Alt 4

1A

0 5 km

3370000

7490000 7490000

7500000

4

0 5 km

1C

1 C 0 5 km

1B

0 5 km

3360000

Kuva 10-5-1. Hannukaisen ja Rautuvaaran mittauspisteiden sijainti (Ilmatieteen laitos 2010).

(17)

Korkein vuorokausipitoisuus Hannukaisen mittauspisteessä oli 28 µg/m³ ja Rautuvaarassa 36 µg/m³. Mittausjaksolta 20.5.–

9.8.2010 laskettu hengitettävien hiukkasten tuntipitoisuuksi- en keskiarvo oli Hannukaisen mittauspisteessä 8,5 µg/m³ ja Rautuvaarassa 7,8 µg/m³. Hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vuosikeskiarvoa koskeva raja-arvo on 40 µg/m³.

Hengitettävien hiukkasten lyijypitoisuudet olivat hyvin pie- niä (Taulukko 10-5-5) ja matalampia kuin raja-arvo, samoin kuin arseenin ja nikkelin pitoisuudet. Hannukaisessa ja Rautuvaarassa mitattuja arseenin ja metallien pitoisuuksia verrattiin vastaaviin pitoisuuksiin Suomen puhtaan ilman tausta-asemilla saatuihin mittaustuloksiin ja ne olivat niiden kanssa samaa suuruusluok- kaa (Taulukko 10-5-5).

Ilmanlaadun tausta-asemat

Ilmatieteen laitos seuraa ilmanlaatua parillakymmenel- lä taustamittausasemalla eri puolilla Suomea. Asemat sijaitsevat tausta-alueilla kaukana päästölähteistä, niin että niistä jokainen edustaa alueen puhtaan ilmanlaadun perustasoa. Seurannan avulla saadaan katta- va yleiskuva ilmanlaadun perustasosta ja sen muu- toksista Suomessa. Hannukaisen hankealuetta lähin- nä sijaitseva toimiva taustamittausasema on Pallaksen mittausasema. Pallaksen mittausasema on mukana kahdessa kansainvälisessä seuranta- ja tutkimusohjel- massa, jotka ovat GAW (Global Atmosphere Watch) ja AMAP (Arctic Monitoring and Assesment Programme) (Leppänen ym. 2000).

Kuva 10-5-2. Rautuvaaran ilman laadun mittausasema (Ilmatieteen laitos 2010).