60 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2018 KIRJALLISUUS
säloisia on vain etukannen kuvi- tuksena. Kannen suunnittelijasta ei tosin löydy mitään tietoa kirjan ko- lofonista eikä edes takakannesta.
Kirjan kolmelle viimeiselle si- vulle on koottu suppea hakemisto, joka auttaa lukijaa sellaisenaankin tietojen löytämisessä. Hakemistol- le olisi ollut enemmänkin tilaa käy- tettävissä, joten siitä olisi voinut laatia paremman. Hyvä hakemisto on aina tärkeä, sillä sen avulla tie- tokirjaa voi käyttää myös hakute- oksena ja lukija voi helposti palata jo lukemaansa asiaan.
On harmillista, kun erinomai- seen tekstiin jää pieniä kirjoitus- virheitä, jotka jo kustannustoi- mittajan olisi pitänyt huomata ensimmäisellä lukukerrallaan. Esi- merkiksi Madagaskarilla kirjoite- taan oikeaan muotoon Madagas- karissa, Lähi-Itä muotoon Lähi-itä.
Kirjan uuteen painokseen voisi oikaista myös aivan oikean asiavir- heen, joka sattui silmiini – tekstis- sä mainitaan mahalaukun korkean pH:n tappavan suurimman osan ruoan mukana tulevista pieneli- öistä. Ilmeisesti tekstiä työstettä- essä asia on jotenkin vain sattu- nut kääntymään päinvastaiseksi, sillä terveellä ihmisellä mahanes- teen pH vaihtelee välillä 1,5–3,5 ja on siten matala eli hyvin hapan.
Tietokirjan viimeistely on aina vain loputonta asioiden tarkistamista, eikä kirjantekijän tarkkaavaisuus saisi herpaantua hetkeksikään.
Kirjoittajana Aivelo on lahja- kas kertoja ja aivan erinomainen tieteellisen tiedon popularisoi- ja. Loputtomat loiset avartaa lu- kijan käsitystä ihmisestä oikeana eläinlajina, jolla on yhteinen kehi- tyshistoria monien muiden lajien kanssa. Oman käsitykseni mukaan tämä kirja voisi hyvinkin olla eh- dokkaana kilpailemassa ensi syk- syn Tieto-Finlandia-palkinnosta.
MATTIAS TOLVANEN Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.
Berliini ja Helsinki
Marjatta Hietala:Finnisch-deutsche Wissenschaftskontakte
Zusammenarbeit in Ausbildung, Forschung und Praxis im 19.
und 20. Jahrhundert. Berliner Wissenschafts-Verlag GmbH 2017.
Kysymykset eurooppalaisesta identiteetistä ja eurooppalaisen kulttuurin kehityksestä ovat nous- seet vahvasti esille Brexit-hank- keen realisoiduttua Euroopan unionia ravisuttaviksi toimenpide- suunnitelmiksi. Samaan aikaan eri puolilla mannerta kansallismieli- set liikkeet ovat nousseet uutisot- sikoihin.
Päivälehtien palstoilla kärjis- tynyt keskustelu on johtanut tie- deyhteisöjen yllättävänkin no- peaan reagointiin ja jo useisiin eurooppalaista kulttuuria koske- viin julkaisuihin. Esimerkiksi Royal Society on tuottanut viime aikoina eurooppalaista yhteistyötä brittiläi- sestä näkökulmasta taustoittavaa materiaalia. Vastaavaa keskuste- lua käydään myös Itämeren alu- eella. Hietalan teos liittyykin vah- vasti tähän kokonaisuuteen.
Itämeren ympärysvaltiot muo- dostavat oman, usein kulttuurilli- sesti ällistyttävän yhtenäisen ko- konaisuutensa Euroopassa. Suomi on tämän alueen ja samalla koko Euroopan yhteisön koillisin kolk- ka, jonka yhteydet läntisiin kes- kusalueisiin tapahtuvat meren yli.
Suomi on tunnetusti saaren ase- massa muihin Euroopan maihin nähden.
Itämeren historiallinen dyna- miikka on rakentunut pitkän ajan
kuluessa meren yli tapahtuvien yhteyksien varaan. Suomen link- ki Keski-Eurooppaan on ollut Sak- sa, joka jo keskiajalta lähtien on toiminut kauppasuhteiden ja tie- teellisten yhteyksien kumppanina poliittisten tuulien kuitenkin vaih- dellessa kunkin aikakauden mu- kaan. Suomi on hakenut uskon- nolliset ja tieteelliset yhteytensä Euroopan keskusalueille Pohjoi- sen Saksan kautta.
Marjatta Hietalan teos valottaa Itämeren yli tapahtunutta tieteel- listä kulttuurivaihtoa pitkän ajan näkökulmasta, erityisesti viimeis- ten kahden sadan vuoden ajal- la. Suomen ja Saksan väliset suh- teet eivät ole olleet yksinkertaiset, ajan kuluessa tapahtuneet kan- sainvälisen politiikan heilahtelut ovat muovanneet näitä monin eri tavoin.
1800-luvun alkupuolella Suo- mi oli osa Venäjän keisarikuntaa ja Preussi Venäjän läheinen liittolai- nen. Keisarikunnan etsiessä me- netelmiä tieteen ja teknologian modernisoimiseen Suomesta tuli Napoleonin vastaisten sotien pai- neessa tunnetulla tavalla sillanpää uudenaikaisen osaamisen siirrol- le lännestä itään. Näissä olosuh- teissa on luonnollista, että Berliini muodostui Helsingin esikuvaksi ja malliksi yhteiskuntaa modernisoi- taessa ja yliopistolaitosta uudistet- taessa. Huomionarvoista asiassa on se, että Suomi rakensi yhtey- tensä suoraan Saksan keskuksiin, ei Pietarin tai Tukholman kautta.
Berliinin vaikutus Suomen ja Helsingin 19. vuosisadalla tapah- tuneelle kasvojenkohotukselle on käänteentekevä. Berliinistä eivät tulleet vain arkkitehtuuri ja tavat järjestää uuden ajan yhteiskunnan hallintoa. Uudenaikaiset tieteen sovellukset, esimerkiksi tähtitie- teen, metsätieteen, lääketieteen ja eläinlääketieteen aloilla tulivat Suomeen nimenomaan Saksasta vain muutamia esimerkkejä mai- nitakseni.
Hietalan teoksesta käy selväs- ti ilmi, miten monimutkaisesta ja ajallisesti pitkästä prosessista tie- teen ja osaamisen siirrossa on ol-
TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2018 61 KIRJALLISUUS
lut kysymys. Saavuttaakseen toi- mivat ja hedelmälliset suhteet tarvittiin useiden sukupolvien pi- tuinen työ. 1800-luvun puolivälin ensimmäisen sukupolven ”hum- boltilaiset” tieteen tekijät lähetti- vät myöhemmin omat oppilaansa keskelle uutta tieteellis-teknillis- tä vallankumousta. Vaikka suo- malaista tiedeyhteisöä kuvataan usein nurkkakuntaiseksi, tämä suppea yhteisö on ollut kiinteäs- sä kontaktissa tieteen keskuksiin.
Huolimatta pienistä suomalaisre- sursseista jatkuva virta eri-ikäisiä opiskelijoita ja tutkijoita riitti pitä- mään suomalaisen tiedeyhteisön aivan kansainvälisen kehityksen tuntumassa. Erityisesti luonnon- tieteilijöiden suorat yhteydet ai- kakautensa huippututkimukseen ovat sääntö eikä poikkeus.
Kehityksen suunta perus- tui jopa harkittuun menettelyyn.
Snellmanin pohdinnoista 1860- ja 1870-luvulla käy selvästi ilmi tie- teen ja teknologian siirron talou- dellinen tausta. Missä on kulke- nut se raja, jolloin pienen maan on kannattanut luoda oma tie- dontuottamisjärjestelmänsä, kuin- ka pitkään on edullisempaa tuo- da tieto ja osaaminen ulkomailta?
Kysymys on yksittäistä tutkijaa tai opiskelijaa suuremmasta ilmiös- tä. Snellmaninkin aikalaisten tie- depoliittiset lausunnot on helppo ymmärtää väärin, jos asian mitta- kaava ja perimmäinen tarkoitus unohtuvat.
Hietalan teoksessa ei puutu- ta kovinkaan paljon tiedepolitii- kan liian kin helposti laajaksi pai- suvaan kysymykseen. Kyse ei ole vain yksilöistä, jotka matkustavat ulkomaille etsimään kiinnostuksel- leen kiintopisteitä. On hyvä lisäk- si muistaa tieteellisten vaihtosuh- teiden taustalla vaikuttava yleinen kansansivistyksen tason nousu, joka perustui kansakoulun ja op- pikoulujärjestelmän rakentami- seen 1860-luvun jälkeen. Suomen ja Saksan suhteiden avulla raken- nettiin koko kansakunnan hyvin- vointia.
Teoksessa aika lailla sivuun jäävä tarina liittyy teknillisen ja
yleensä käytännöllisten alojen kor- keakouluopetuksen yhteydessä muodostuneisiin suhteisiin Saksan keskuksiin. Lyhyessä asiaa käsit- televässä luvussa toki asia maini- taan, mutta juuri tekniikan koulu- tuksen järjestelmän kehityksessä käytetyn menettelyn takia asia on mielenkiintoinen. Sen lisäksi, että Suomesta lähdettiin insinööriopin- toihin Saksaan, Hannoverista vär- vättiin joukko saksalaisia nuoria opettajia 1860–61 luomaan perus- teet suomalaisille teknillisille tie- teille. Tekniikan kotimaistaminen tapahtui myös tässä yhteydessä sukupolven kuluttua 1890-luvulla, mutta prosessi järjestettiin käytän- nössä kotimaassa. Menettely on näin peilikuva siitä, mitä yliopiston edustamien niin kutsuttujen van- hojen tieteiden saralla tapahtui.
Hietalan ansiokkaassa teok- sessa puretaan konkreettisella ta- valla toisen maailmansodan ajan tiedesuhteiden kehitystä. Vaikka monia tarinoita ja niiden taustoja tunnetaankin jo varsin hyvin, luu- len että aikakauden tieteen histo- rian tutkimus on vasta alkamassa.
Sama koskee tietysti sodan jäl- keistä aikaa. Hietalan teos luo hy- vää, perusteellista ja helposti lä- hestyttävää pohjaa myös tulevalle tutkimustyölle.
PANU NYKÄNEN
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen Tie- deakatemiain määräaikainen akatemia- sihteeri.
Itsekkyyden filosofian perusteet
Ayn Rand: Kun maailma järkkyi (Atlas Shrugged). Suomentanut Jyrki Iivonen. Minerva 2017.
Ayn Rand ja Kun maailma järkkyi ovat oleellinen portti Yhdysvalto- jen ymmärtämiseen. Jyrki Iivosen sanoin:
Jos ei tiedä tai tunne Randia, on iso aukko Amerikkaa koskevassa sivis- tyksessä. Emme ymmärrä Yhdysval- toja, jos emme tiedä randilaisesta ajattelusta. Ajatussuuntana randismi tarkoittaa hienostunutta nimeä ame- rikkalaiselle unelmalle. Hän antaa eettiset perusteet sille, miksi voiton- tavoittelu on niin hyvää.
Vaikuttaa siltä, että osa maail- man taloudellisesta eliitistä on omaksunut Randin filosofian ja etiikan, tulos näkyy esimerkik- si Panaman tietovuodon paljasta- mista tiedoista eliitin veronkierron yleisyydestä.
Kuka oli Ayn Rand?
Kirjan ymmärtämiseksi on tarpeel- lista tuntea Ayn Randin tausta ja historia. Hän syntyi vuonna 1905 Pietarissa venäjänjuutalaisen ap- teekkarin Zinovy Rosenbaumin tyttäreksi alkuperäiseltä nimeltään Alisa Rosenbaum. Vallankumouk- sen puhjettua perhettä vainottiin, ja he joutuivat pakenemaan Kri- mille. Palattuaan Pietariin Rosen- baumin perhe eli vaikeissa oloissa nähden ajoittain jopa nälkää.
Ayn Rand kävi koulunsa Krimil- lä ja suoritti yliopistotutkinnon joi- denkin muiden porvaristyttöjen kanssa kohtaamiensa vaikeuksien jälkeen Petrogradin valtionyliopis- tossa vuonna 1924. Hänen ensim- mäinen kirjansa oli amerikkalaista
