1/2010 niin & näin 103
Oikeus-kollokviossa
S
uomen Filosofisen Yhdis- tyksen vuotuinen yhden sanan kollokvio avasi uuden vuoden perintei- sissä merkeissä. Helsin- gissä 7.–8.1. järjestetyn kokoontu- misen aiheena oli oikeus. Kaksipäi- väinen tapahtuma kokosi Tieteiden talolle tutun ja turvallisen joukon kotimaisia filosofeja ja oikeustieteili- jöitä. Kollokvioiden traditiolle uskol- lisesti aihe oli ymmärretty laveasti:oikeus tarkoitti kaikkea epistemolo- gisesta oikeutuksesta luonnonoike- uksiin.
Esitelmät oli koottu sessioiksi, joiden koherenssi vaihteli suuresti.
Esimerkiksi ekologisen oikeudenmu- kaisuuden ympärille tiivistyi jäntevä keskustelu, jossa esitelmien teemoja syvennettiin ja sidottiin yhteen.
Filosofianhistorialliselle otteella vedetty Anaksimandros–Leibniz–
Raskolnikov-sessio puolestaan läs- sähti irrallisten huomioiden esit- tämiseksi. Filosofisen jännitteen puute luonnehti kollokviota ylei- semminkin. Esitelmien ylimalkainen sommittelu rinnakkaissessioihin ko- rosti vaikutelmaa hajanaisuudesta.
Tapahtuman kiinnekohdiksi nousivat kutsutut puhujat, jotka tar- kastelivat aihetta oikeusfilosofisesta lähtökohdasta. Yleisen oikeustieteen professori Kaarlo Tuori käsitteli lakia, lainsäädäntöä ja oikeuslaitosta tahdon (voluntas) ja järjen (ratio) ristiriitaisena yhteenliittymänä. Ih- misoikeuksien toteutumista YK:n erityisraportoijana valvova Martin Scheinin puolestaan kysyi kidu- tuksen oikeutusta tarkastelemalla ti- kittävän aikapommin skenaariota.
Oikeusoppineet ylittivät puhtaan oikeusteoreettisen näkökulman kiin- nostavasti. Tuorin dialektis-historial- linen tarkastelu purki monia käsit- teellisiä yksinkertaistuksia: voluntas ei esimerkiksi samastu sen paremmin irrationaaliseen kuin arationaaliseen (vallan)tahtoon. Toisaalta oikeuden ratio sisältää sekä instrumentaalisen että käytännöllisen puolen. ”Nor- miton tahto – tahdoton normi” -tyy- liset keinuilut kuljettivat esitelmää mukavasti, vaikka Tuori ei todellisiin synteeseihin äitynytkään.
Scheininin hyve oli metodolo- ginen avarakatseisuus. Kidutuksen ongelma ei hänen käsittelyssään pelkistynyt utiliteettikalkyyliksi tai juridiseksi dilemmaksi, vaan aihetta tarkasteltiin soveltavan ja velvolli- suusetiikan, diplomatian sekä julki- suuden kysymyksenä. Kiduttamista perustellaan usein vetoamalla kuvi- teltuun tilanteeseen, jossa kidutus on keino estää suurempi paha, ”ti- kittävä aikapommi”. Vaikka ajatus- kokeessa on intuitiivista potkua, sen soveltaminen on Scheininin mukaan ongelmallista. Vahvasti idealisoitu, täydellisen tiedon oletukseen nojaava skenaario ei vastaa tilanteita, joissa kidutus yritetään oikeuttaa.
Kritiikin pohjalta Scheinin esitti yleisempiä perusteita kidutuksen vastustamiselle. Ensinnäkin ki- dutus loukkaa kaikkien prosessiin osallistuvien yleistä ja yhtäläistä ihmisarvoa, mikä rapauttaa yhteis- kunnan ja kulttuurin moraalista pe- rustaa. Toiseksi saatavien hyötyjen ja koituvien haittojen arvioiminen on hankalaa, koska kidutuksen vä- littömien ja välillisten seurausten
ennustaminen on mahdotonta. Ju- ridiikan näkökulmasta vaarana on paitsi ihmisoikeussopimusten ja pe- rustuslain rikkominen myös pakko- tilan institutionalisoiminen. Kidutus ei myöskään ole tehokas kuuluste- lumenetelmä todenmukaisen tiedon saamiseksi. Vaikkei hyväksyisikään Scheininin argumentoinnin yksityis- kohtia, hänen kokonaisvaltainen kä- sittelytapansa vakuutti.
Pääesitelmiä lukuun otta- matta Oikeus-kollokviota leimasi pönöttävä muodollisuus, joka ilmeni erityisesti keskustelun puutteena. Esitelmien jälkeen kuultiin kysymyksiä ja vas- tauksia, kuten etikettiin kuuluu, mutta filosofiseen debattiin ja nä- kökantojen uudelleen arviointiin ei haastettu. Säännön vahvistavana poikkeuksena mainittakoon Uskali Mäki, joka polemisoi asianmukai- sesti ja ansiokkaasti. Hänen pääväit- teensä oli, että perinteinen episte- mologia idealisoi teorioiden oikeu- tusperustan ja tekee samalla itsensä sokeaksi koko oikeuttamisen ongel- malle. Paitsi idealisoivat teoriat myös epistemologia vaatii deidealisaatiota:
oikeutus tulee ymmärtää osana yh- teisöllistä, jopa retorista, teorioiden arviointiprosessia.
Mäen ajatusta löyhästi mukaillen rohkenen esittää konkreettisuuden vaateen tulevia yhden sanan kollok- vioita ajatellen: esitelmien soisi kyt- keytyvän kokoontumisen aiheeseen muutenkin kuin muodollisesti.
Kytkeytyväthän sanoihin asiat, joita vasten filosofinkin on teoriansa tes- tattava.
Jaakko Belt
Tuomas Hallivuo, Kaunita unia
