kirjallisuutta
onnelliset kesäviikot. Perhe, entiset työto- verit, tutkijakollegat ja ystävät eivät enää kuule Helenan ääntä, eivät syvältä kum- puavaa naurua, eivät hänen ajatuksiaan kielestä, kirjallisuudesta, puutarhanhoi- dosta tai musiikista. Vaikka vierelläni
paikka konserttisalissa on nyt tyhjä, tun- nen yhä sen valon ja lämmön, jonka He- lena jätti jälkeensä.
Pirkko Nuolijärvi etunimi.sukunimi@gmail.com
Sanna Mustonen: Käytössä kehittyvä kieli. Paikat ja tilat suomi toisena kielenä -oppijoiden teksteissä. Jyväskylä Studies in Humanities 255. Jyväskylä: Jyväskylän yli- opisto 2015. 342 sivua (sis. 2 liitettä). isbn 978-951-39-6212-8 (nid.)
Sanna Mustonen tarkastelee väitöskirjas- saan paikkojen ja niille analogisten fyysis- ten ja psyykkisten tilojen ilmauksia suomi toisena kielenä -oppijoiden kielessä. Tut- kimus on osa Jyväskylän yliopiston CEF- LING-hanketta, jota Suomen Akatemia rahoitti vuosina 2007–2009. Hankkeen tutkimuskohteena on toisen ja vieraan kielen oppijan kielitaidon kehittyminen lingvistisesti Eurooppalaisen viitekehyksen (EVK) kommunikatiivisesti määritellyiltä taitotasoilta toiselle. Hanke on osa eu- rooppalaista SLATE-verkostoa, jossa tut- kitaan kielitaidon arvioinnin ja yhtymä- kohtia toisen ja vieraan kielen oppimi- seen. CEFLING-hankkeen tutkimuksissa yhdistetään EVK:n kommunikatiiviset kielenkäytön taitotasokuvaukset oppijan- kielen kehittymisen rakenteelliseen tar- kasteluun. Hankkeen tavoitteena on ol- lut tuottaa tutkimustietoa, joka on teo-
reettisesti relevanttia ja soveltuu sekä pe- dagogisten käytänteiden että kielitaidon arvioin nin kehittämiseen.
Aikaisempien hankkeen puitteissa val- mistuneiden väitöskirjatutkimusten (Ka- jander 2013, Seilonen 2013) tavoin Mus- tonen ei näe kielen oppimista tiedon si- säistämisenä vaan kielellisten resurssien kierrättämisenä ja uudelleen järjestämi- senä, tilanteisena toimintana. Pyrkimys on ottaa huomioon sekä kielen sosiaali- nen että kognitiivinen ulottuvuus. Tutki- muksessa selvitetään, miten paikan ja ti- lan ilmaiseminen paikallissijoilla kehittyy taitotasolta toiselle suomi toisena kielenä -oppijoiden kirjoitetuissa teksteissä. Li- säksi tarkastellaan sitä, miten aikuisten ja nuorten oppijoiden kehityskulut eroavat toisistaan.
Kielen oppiminen dialogisena, dynaamisena ja käyttöpohjaisena ilmiönä
Useissa CEFLING-hankkeen tutkimuk- sissa on hyödynnetty konstruktiopoh- jaista lähestymistapaa, jossa yhdistyvät käyttöpohjaiset, kognitiiviset ja funktio-
Suomenoppijoiden paikan- ja tilanilmausten
kehittyminen kielenkäytössä
naaliset näkökulmat kieleen ja sen oppi- miseen (esim. Goldberg 1995, 2003; To- masello 2003; Eskildsen 2008). Kielen op- pimisessa on kyse kielellisten konstruk- tioiden – muodon, merkityksen ja käy- tön – liittojen kehittymisestä (Goldberg 1995). Hankkeelle on ominaista kielen op- pimisen näkeminen merkitysten kehit- tymisenä (Vygotsky 1987 [1982]) ja osal- lisuutena yhteisön toimintoihin (Wenger 1999). Mustonenkin pyrkii tutkimukses- saan ymmärtämään ja kuvaamaan kielen kehittymistä käytössä: millaisista käyttö- tilanteista oppiminen lähtee liikkeelle, kuinka kielellisten konstruktioiden käyttö monipuolistuu kommunikatiivisen kieli- taidon kehittyessä.
Tutkimuksen keskiös sä on kulttuu- risiin metaforiin sosiaalistuminen. Kus- sakin kieliyhteisössä muotoutuvat omat konventionaaliset tapansa viitata kon- kreettisiin paikkoihin, sijaintisuhteisiin ja liikkeeseen sekä hahmottaa abstrakteja tiloja näiden konkreettisten paikkojen kautta. Kielenoppijan on opittava nämä konventiot eli kulttuuriset metaforat.
Monikin suomea äidin kielenään oppiva lapsi on ihmetellyt, miten sinne naimi- siin mennään ja koska sieltä pääsee pois (Mustonen 2015). Mustosen tavoitteena on kuvata kielen kehkeytymistä paikan ja tilan ilmaisujen pohjalta niin, ettei käyttö- ympäristöä sivuuteta. Tätä lähtökohtaa korostetaan toistuvasti väitöskirjan eri lu- vuissa, joskus ehkä liikaakin. Ratkaisu on kuitenkin aikaisemman kielenoppimisen tutkimus tradition valossa ymmärrettävä, ja se auttaa lukijaa seuraamaan analyysia.
Mustosen teoreettista otetta voi siis luonnehtia sosiokognitiiviseksi. Koska valmiita malleja ei ole ollut, tekijä on tietoisesti yhdistänyt kolmea toisilleen lähek käistä ja toisiaan täydentävää näkö- kulmaa: käyttöpohjaista, dialogista ja dynaa mista. Dialogisuus merkitsee Mus- tosen tutkimuk sessa sitä, että kieli ei ole sosiaalisesta ja fyysisestä todellisuudesta irrallinen ilmiö.
Mustonen pyrkii kielenoppimisen ko- konaisvaltaiseen tarkasteluun. Hän kytkee sosiokulttuurisen teorian taitavasti kog- nitiiviseen kielioppiin, konstruktiokieli- oppiin ja konseptuaaliseen semantiik- kaan. Suuntauksia yhdistäväksi tekijäksi esitetään käsitys kielen kehollisuudesta ja metaforisuudesta. Mustonen osoittaa ole- vansa kognitiivisen ja sosiaalisen suun- tauksen kehityslinjojen sekä nykyisten sosiokognitiivisten virtausten asiantun- tija: hän taustoittaa käyttöpohjaista kieli- käsitystä ja näyttää sen yhteydet dialo- giseen kielikäsitykseen. Taulukon avulla (s. 60–61) esitetty taustateorioiden kieli- käsitysten vertailu kuvaa yleistävästi käsi- teltävien teorioiden erot ja yhteneväisyy- det ja on sellaisenaan hyvin käytettävissä myös opetustarkoituksiin. Lisäksi Musto- nen linjaa erittäin hyvin toisen kielen op- pimisen yleisiä kehityssuuntauksia ja sa- malla pohtii omaa henkilökohtaista kehi- tystään tutkijana yleisempää taustaa vas- ten (s. 62–63).
Aineisto ja analyysimenetelmät Mustosen tutkimuksen aineistona on CEFLING-hankkeessa koottu korpus suomen oppijoiden teksteistä. Korpuk- sessa on sekä aikuisten että nuorten teks- tejä. Aikuisten tekstit (669 kpl) on kerätty Yleisten kielitutkintojen kirjoittamisen kokeesta vuosilta 2007–2008. Nuorten tekstit (527 kpl) ovat 7.–9.-luokkalaisten S2-oppilaiden CEFLING-korpusta var- ten laatimia, nuorten elämässä tavallisia tekstejä, esimerkiksi sähköpostiviestejä opettajalle. Kaikki tekstit on arvioitu Eu- rooppalaiseen viitekehykseen pohjautu- valla kuusiportaisella taitotaso asteikoilla.
Aikuisten tekstit kattavat koko asteikon (A1–C2), kun taas nuorten tekstit edus- tavat neljää ensimmäistä taitotasoa (A1–
B2). Aineisto on edustava: se on laaja, tekstilajien näkökulmasta monipuolinen sekä huolellisesti suunniteltu ja pilotoitu.
Lisäksi aikuisten ja nuorten aineistot ovat
hyvin vertailtavissa. Näin ollen korpus so- veltuu hyvin Mustosen asettamien tutki- muskysymysten selvittämiseen ja varmis- taa tulosten luotettavuuden. Mustonen on osallistunut aikuisten aineiston teks- tien valintaan ja osittaiseen uudelleen- arviointiin. Lisäksi hän on ollut laati- massa ja pilotoimassa nuorten aineiston tehtäviä sekä osallistunut aineiston keruu- seen ja arviointiin. Tutkimuksen vahvuu- tena on siis tekijän syvällinen perehtynei- syys aineistoonsa.
Ainestoa kuvatessaan Mustonen antaa myös tärkeitä taustatietoja kirjoittamisti- lanteista ja oppijoista. Vaikka tutkimus- kohteena on aikuisten ja nuorten kielelli- sen kehityksen tarkastelu oppijaryhminä, hän tiedostaa myös oppijoiden henkilö- kohtaiset erot. Sekä aikuisten että nuor- ten ryhmissä on vaihtelua esimerkiksi koulunkäyntihistorian, perheen sosio- ekonomisen aseman ja kulttuuritaustan suhteen. Yksittäisten kielen oppijoiden taustoja tässä tutkimuksessa ei kuiten- kaan avata, eivätkä ne siten toimi tutki- muksessa varsinaisina taustamuuttujina.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö taustoja nähtäisi merkittävinä oppimis- prosessissa, sillä dialogisen, käyttöpoh- jaisen ja dynaamisen näkökulman oletus nimenomaisesti on, että kielitaito yhdis- tyy yksilön kokemus historiaan. Musto- nen keskittyy tutkimuksessaan tarkaste- lemaan ryhmien välisiä eroja taustamuut- tujissa. Keskeisinä muuttujina ovat ikä ja oppimisympäristöt, jotka kietoutuvat yh- teen: ikä vaikuttaa siihen, opitaanko kieltä pääosin luokka huoneessa vai kieltä käyt- tävässä yhteisössä. Aineiston ja osallistu- jien taustojen yhteydessä Mustonen esit- telee myös tausta tekijöihin liittyvän ai- kaisemman tutkimuksen. Ratkaisu ei ole kovin tavallinen, mutta se on onnistunut ja lukijaystävällinen: lukijalla on saman- aikaisesti käytettävissään sekä menetel- mällinen että teoreettinen tieto.
Tutkimuskysymyksiinsä Mustonen etsii vastauksia analysoimalla aikuis-
ten ja nuorten ilmaisemia paikan ja tilan ilmauk sia taitotasoittain. Oppijoiden suo- men kielen kehittymistä Mustonen tar- kastelee pseudoasetelman avulla: eri kieli- taitotasojen (A1–C2) poikittaisaineistoja vertailemalla hän pyrkii saamaan näky- viin toisen kielen kehittymisen dynamii- kan (ks. myös Verspoor ym. 2011). Aineis- ton analyysi toteutetaan kahdella tasolla.
Makrotasolla kehitystä seurataan määräl- lisesti soveltamalla CEFLING-hankkeessa kehitettyä DEMfad-mallia. Mikrotasolla taas tarkastellaan konstruktioiden distri- buutiota tarkemman laadullisen analyysin avulla. Ilmausten taajuutta, tarkkuutta ja leksikaalisen variaation kasvua analysoi- daan jokaisen alaluvun alussa suuntaa- antavin frekvenssilaskelmin. Määrällistä tarkastelua seuraavalla laadullisella ana- lyysilla pyritään tuomaan esiin konstruk- tioiden kehityskulkujen suuntia. Laadul- lisesti eritellään tarkemmin, minkälaiset paikan, toiminnan tai olotilan ilmaukset ovat millekin taitotasolle tyypillisiä (ks.
myös Eskildsen & Cadierno 2007). Pai- notus on kuitenkin laadullisessa analyy- sissa, jonka tukena määrällinen tarkastelu toimii.
Oppijankielen kuvauksessa ja analyy- sissa Mustonen soveltaa konseptuaalisen semantiikan käsitteitä metakielenä ja työ- kaluina tarkasteltavien konstruktioiden luokitteluun. Paikkaa ja tiloja ilmaisevien paikallissijaisten konstruktioiden muoto- ja merkitysrakennetta sekä suhdetta tut- kimuksen oppimiskäsitykseen käsitellään aineistovetoisesti. Esimerkiksi tarkastel- tavien konstruktioiden jaottelun tark- kuus on muotoutunut aineistoa analysoi- taessa: kaikkiin aiemmassa teoreettisessa kirjallisuudessa esitettyihin konstruktioi- den luokkiin ei aineistossa ole edustavasti esimerkkejä, eivätkä kaikki luokat erot- tele kielitaitotasoja toisistaan. Tekijä ko- rostaa perustellusti (s. 110), että oppijan- kieltä tutkittaessa on pidettävä mielessä, missä määrin ilmausten erittely, jaottelu ja motivoivan linkin hakeminen ilmauk-
siin on oppijankielen kannalta relevanttia.
Mustonen osoittaa hallitsevansa mainiosti teoreettisen fennistiikan kuvaustapojen soveltamisen oppijankielen tutkimuk- seen. Paikoin teorian ja analyysimenetel- män tietty yhteensopimattomuus johtaa kuitenkin siihen, että tutkimuksessa nos- tetaan esille sitä, mitä siinä ei tehdä.
Aikuiset ja nuoret paikkaa ja tilaa ilmaisemassa
Fennistiikassa paljon tutkitujen paikal- lissijojen valikoitumista tutkimuskoh- teeksi Mustonen perustelee sillä, että ne toimivat esimerkkeinä kehittyvistä kon- struktioista. Paikallissijat mahdollistavat myös semanttisen abstraktistumisen tar- kastelun oppijankielessä. Paikkaa ja ti- laa ilmaistaan analogisin kielellisin kei- noin: järjestelmä ei muodostu rakentei- den kompleksisuuden hierarkiasta vaan semanttisista analogioista ja metaforisuu- desta. Analogisuus voi hahmottua oppi- jalle myös lähimerkityksisten ilmausten välisenä suhteena eikä pelkästään semant- tisten kenttien välisesti. Lisäksi on huo- mattava, että paikallissijaiset ilmaukset ovat osin produktiivisia. Analogian hah- mottamisen ja mallien tulkinnan rinnalla haltuun otetaan siis myös yksittäisiä, kon- ventionaalisia ilmauksia (s. 95).
Suomen paikallissijaisten ilmausten frekvenssin pohjalta tutkija olettaa, että kognitiivisesti ensisijainen olosijaisuus on helpommin opittavissa, kun taas tulo- sijainen suuntautuminen on kommuni- kaation kannalta keskeisempää ja otet- taisiin siitä syystä ensin käyttöön. Loka- listiseen näkökulmaan puolestaan perus- tuu hypoteesi, että sijojen konkreettinen käyttö opittaisiin ennen absraktia. Jälkim- mäinen oletus pitää paikkansa aikuisten osalta, sillä heillä konkreettinen käyttö vähenee ja absrakti puolestaan lisääntyy taitotasolta toiselle siirryt täessä. Nuorilla vastaavaa kehityskulkua ei ole havaitta- vissa vaan tendenssi on jossain määrin
päinvastainen. Nuoret käyttävät jo alim- milla taito tasoilla rinnakkain sekä konk- reettisia että abstrakteja ilmauk sia. Hei- dän kohdallaan lokalistinen hypoteesi op- pimisesta ei toteutunut. Käyttöpohjainen lähestymistapa onkin selitysvoimaisempi:
oppimisjärjestys määrittyy merkityksellis- ten käyttötilanteiden ja sosiaalisten suh- teiden, ei ilmauk sen kompleksisuuden tai abstraktisuuden myötä (s. 276–277).
Mustosen tulosten pohjalta on kiin- nostavaa tarkastella, miten kieliympäristö vaikuttaa eri-ikäisten oppijoiden kieli- taidon kehittymiseen. Tutkimuksen mu- kaan aikuiset alkeisoppijat eivät usein- kaan pääse osallistumaan suomalaiseen arkeen, vaan oppiminen on luokkahuo- neen ja oppi materiaalien varassa. Vasta B2-tasolla kielenkäyttö alkaa olla tiiviim- min sidoksissa arkielämän vuorovaikutus- tilanteisiin (s. 262). Aikuisten käyttämät paikan ilmauk set näyttäytyvät melko op- pikirjamaisina B1–B2-tasoille saakka. Ai- kuiset oppivat kieliopillisia rakenteita ka- nonisessa järjestyksessä niin, että esi- merkiksi kaikkein yleisimmät (tai oppi- kirjassa eniten käsitellyt) sijamuodot ja yksinkertaisimmat rakenteet opitaan en- simmäisenä. Heidän tekstinsä ovat alusta saakka kirjoitetun kielimuodon normis- ton mukaisia, ja he pysyttelevät kapeam- min normi tetussa kielimuodossa – jopa epäidiomaattisuuteen saakka. Esimer- kiksi viestissä ystävälle ei yleensä tavoi- teta epämuodollista rekisteriä. Nuorilla taas kehitys kulku on aikuisiin nähden päinvastainen: paikan ilmaukset liittyvät aluksi tyypillisesti arkiseen elämän piiriin, ja myöhemmin käyttö laajenee katta- maan esimerkiksi matkusteluun ja enti- seen koti maahan liittyvät paikat. Nuorten käyttämien ilmausten kohde kielen mu- kaisuus on tyypillisesti yhtä kommunika- tiivista taitotasoa matalammalla kuin ai- kuisilla. Ne ovat alusta alkaen monipuoli- sempia, arkiseen liikkumiseen ja elämään, kouluun ja vapaa-aikaan liittyviä paikan ja tilan ilmauksia.
Määrällisen ja laadullisen lähestymis- tavan taitava yhdistäminen on mahdol- listanut tulosten monipuolisen tarkaste- lun varsinkin tapauksissa, joissa määräl- linen analyysi on ilmausten vähäisyyden takia haasteellista. Luvussa 6 tarkastellaan nuorten tekstejä myös kokonaisuuksina.
Kaiken kaikkiaan Mustosen analyysi on selkeää ja johdonmukaista, ja sen seuraa- mista helpottavat yhteenvedot, joissa ai- kuisten ja nuorten käyttämiä ilmaisutyyp- pejä tarkastellaan funktioittain. Tulosten sanallista esittelyä olisi havainnollistanut myös spatiaalisten ja sirkumstantiaalisten ilmaustyyppien kehittymistä kokoava ku- vio tai taulukko luvun 5 lopussa.
Kehysmetaforana suisto
Tutkimuksen kehysmetaforana toimii suisto. Mustonen kuvaa oppijoiden kie- lellistä kehitystä uomiin hakeutumisena ja uomien vahvistumisena: millaisista käyttö tilanteista ja miten konstruktiot lähtevät kehittymään, kuinka kielellis- ten ilmausten dynaaminen verkko, kon- struktioiden käyttöala ja variaatio kasva- vat sekä millaisia resursseja ja affordans- seja käyttötilanteet tarjoavat. Kielitaidon kehittyminen on siis ilmausten abstrak- tiotason kehittymistä, käyttötilanteiden laajenemista (eli osallisuuden kasvua), systeemin uudelleen järjestäytymistä ja kasvavaa konstruktioiden verkkoa. Kieli- taidon kehittyessä merkityksiä opitaan ilmaisemaan entistä hienojakoisemmin (de Bot & Larsen-Freeman 2011: 17). Al- kuun oppijalla voi olla esimerkiksi vain yksi mallikonstruktio, jossa esiintyy tietty sija pääte, jolla merkitään sekä konkreet- tisia että abstrakteja, staattisia ja suuntai- sia asiaintiloja. Mustosen aineiston perus- teella tämä ”arkkisija” on tyypillisimmin inessiivi (s. 281). Kielen kehitystä voi- daan karkeasti kuvata niin, että konstruk- tiot hakeutuvat uomiinsa toistuvan käy- tön kautta ja konventionaaliset konstruk- tiot kumoavat yliyleistetyt ilmaukset (s.
91). Kehittymisen edellytys on, että oppija osallistuu usein toistuviin ja varioiviin kielenkäyttötilanteisiin (s. 35). Luokka- huoneessa opitut säännöt tai vain kirjoi- tetulle suomelle ominaiset rakenteet siir- tyvät ja taipuvat hitaasti arkiseksi, laajem- maksi kommunikatiiviseksi osaamiseksi (s. 273)
Mustonen pohtii asiantuntevasti mo- nia kohdekielen oppimisen keskeisiä ky- symyksiä, kuten konstruktion produktii- vistumista oppijalla sekä segmentoinnin ja analogian roolia produktiivistumisessa.
Aikuiset vaikuttavat pyrkivän ilmauksis- saan säännönmukaisuuteen: säännöistä poikkeavia ilmauksia, esimerkiksi kitey- miä, saatetaan vältellä, segmentoida tai muokata epäkonventionaalisesti. Musto- sen aineiston perusteella näyttääkin siltä, että aikuisilla kielen oppimisen resurssina toimivat ainakin jossain määrin säännöt:
kieltä on totuttu tai opittu hahmottamaan niin, että irrallisia yksiköitä liitetään toi- siinsa opittujen sääntöjen nojalla (s. 278).
Nuorilla oppiminen on analogioiden ha- vaitsemista ja hyödyntämistä. Analogiaa hyödyntämällä konstruktiot kehittyvät käytössä. Monet konstruktiot ovat oppi- jan kielessä läsnä jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa, mutta niiden käyttö laajenee ja varioi – merkitykset syvenevät ja tarken- tuvat.
Tulosten pohjalta Mustonen esit- tää CEFLING-projektin metodologisena lähtö kohtana olevaan DEMfad-malliin tarkennusehdotuksia (s. 282–283). Tar- kastellut kielitaidon dimensiot (frek- venssi, tarkkuus ja distribuutio) eivät ke- hity lineaarisesti vaan ovat dynaamisessa suhteessa toisiinsa. Eritoten opettamisen näkökulmasta on ensinnäkin korostet- tava, että tarkkuus heikkenee variaation kasvaessa. Toiseksi, vaikka käyttöfrek- venssi – esiintymien taajuus – olisi koko- naisuudessaan laskeva, tyyppifrekvenssi voi kasvaa. Toisaalta dimensiot voivat olla eri asemassa toisiinsa nähden: taito- tasojen tai ylipäätään kehittymisen indi-
kaattoreita ei välttämättä voida osoittaa frekvenssin, tarkkuuden ja distribuution näkö kulmista, tai ainakaan ne eivät kuvaa kehitystä toisistaan irrallaan. Ilmauksia onkin tarkasteltava kontekstissaan, jotta myös niiden merkitys ja käyttö tulisivat esiin. Konstruktioiden semantiikassa on otettava huomioon laajempi pragmaatti- nen tai ensyklopedinen tieto ja kulttuuri- set kehykset. DEMfad-mallin kielitaidon kehitystä kuvaavaksi ulottuvuudeksi voisi tulosten pohjalta ehdottaa myös abstrak- tiutta: konkreettisten paikkojen ilmaise- misesta edetään toimintapaikkojen ja toi- mintojen kautta olotilojen ilmaisemiseen.
Mustonen pohtii tutkimustuloksiaan myös suomi toisena kielenä -opetuksen ja kielitaidon arvioinnin kannalta ja esit- telee niiden soveltamismahdollisuuksia.
Eurooppalaisen viitekehyksen kommu- nikatiivinen taitotasoasteikko kuvaa tai- don etenemistä niin, että A-tasolla puhu- taan konkreettisista ja fyysisistä aiheista (”minä ja lähiympäristöni”). B-tasolla edetään vapaa-ajan, koulun ja opiskelun kieleen, ja tällöin oppija voi jo toimia it- senäisesti monilla eri elämänalueilla. C- taso kurottaa jo yhteiskunnan, vaikutta- van kansalaisen ja kouluttautuneen am- mattilaisen tasolle, jolloin aihepiirien ja käsitteiden abstraktiotaso on hyvin kor- kea. (S. 91.) Tämän kuvauksen valossa on syytä pohtia, onko C1-taso ylipäätään mahdollinen nuorille ja kannattaako ai- kuisten ja nuorten arvioinnissa soveltaa samoja taito tasoasteikkoja.
Mustosen väitöskirjan taustalla on huomattava määrä kokemusta ja tutki- musaineiston ulkopuolista, varsinkin opettamiseen ja arviointiin liittyvää tie- toa, jota hän taitavasti hyödyntää tut- kimustulosten pohdinnassa. Esimerkil- listä on myös se, miten tulosten esitte- lyssä edetään askel askeleelta konkreetti- semmalta tasolta abstraktimmalle. Mus- tosen työ on selkeä ja helppolukuinen, ja lukijan apuna on sopivasti metateks- tiä. Huomion arvoista on erittäin johdon-
mukainen ja selkeä lähtökohtien ekspli- kointi: Mustonen ymmärtää selvästi tut- kimuksensa rajallisuuden ja paikan tutki- muskentällä kuten myös kehitys- ja jatko- mahdollisuudet. Tutkimus esittää uutta tietoa nuorten ja aikuisten suomen kielen kehityksestä ja resursseista sekä tuo terve- tulleen lisän alan metodologiseen ja teo- reettiseen keskusteluun.
Annekatrin Kaivapalu etunimi.sukunimi@tlu.ee
Lähteet
Eskildsen, Søren W. 2008: Constructing another language. Usage-based linguis- tics in second language acquisition. – Applied Linguistics 3 s. 335–357.
Eskildsen, Søren W. – Cadierno, Teresa 2007: Are recurring multi-word expres- sions really syntactic freezes? Second language acquisition from the perspec- tive of usage-based linguistics. – Marja Nenonen & Sinikka Niemi (toim.), Collocations and idioms 1. Papers from the first Nordic conference on syntactic freezes, Joensuu, May 19–20, 2007 s.
86–99. Studies in Languages, University of Joensuu 41. Joensuu: Joensuu Univer- sity Press.
de Bot, Kees – Larssen-Freeman, Diane 2011: Researching SLD from a DST perspective. –Marjolin Verspoor, Kees de Bot & Wander Lowie (toim.), A dynamic approach to second language develop- ment. Methods and techniques s. 5–24.
Amsterdam: John Benjamins.
Goldberg, Adele 1995: Constructions. A Construction Grammar approach to argu- ment structure. Chicago: University of Chicago Press.
—— 2003: Constructions. A new theorethi- cal approach to language. – TRENDS in Cognitive Sciences 5 s. 219–224.
Kajander, Mikko 2013: Suomen eksis-
tentiaalilause toisen kielen oppimisen polulla. Jyväskylä Studies in Humanities 220. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Mustonen, Sanna 2015: Käytössä kehittyvä kieli. Paikat ja tilat suomi toisena kielenä -oppijoiden teksteissä. – Virittäjä 119, verkkoliite. http://ojs.tsv.fi/index.php/
virittaja/article/view/51362.
Seilonen, marja 2013: Epäsuora henkilöön viittaaminen oppijansuomessa. Jyväskylä Studies in Humanities 197. Jyväskylä:
Jyväskylän yliopisto.
Tomasello, Michael 2003: Construct- ing a language. A usage-based theory of language acquisition. Harvard: Harvard University Press.
Vygotsky, Lev 1987 [1982]: Ajattelu ja kieli.
Suom. Klaus Helkama & Aja Koski- Jännes. Espoo: Weilin + Göös.
Wenger, Etienne 1999: Communities of practise. Learning, meaning and identity.
Cambridge: Cambridge University Press.
Kok, Maria: Varjon kieliopillistuminen.
Itse-sanan paradigman rakenne ja merki- tyksenkehitys itäisessä itämerensuomessa.
Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Huma- nities, and Theology 83. Joensuu: Itä-Suo- men yliopisto 2016. 268 s. isbn 978-952-61- 2063-8 (nid.), isbn 978-952-61-2064-5 (pdf).
Tavoitteet, aineisto ja menetelmä Maria Kokin väitöstutkimus käsittelee itse-sanan ja sen vastineiden (jatkossa itse-sanan) käyttöä ja kehitystä suomessa ja itäisissä itämerensuomalaisissa kielissä eli karjalassa, inkeroisessa ja vepsässä.
Tutkimuksessa analysoidaan ja luokitel- laan itse-sanan käyttötapoja sekä syn- taktisesti, semanttisesti että tekstuaali- sesti laajan aineiston pohjalta. Tarkaste- lun taustana toimii katsaus itse-sanan etymologisten vastineiden edustukseen muissakin suomalais-ugrilaisissa kielissä;
varmoja vastineita on obinugrilaisissa kielissä asti. Sanan alkuperäisenä merki- tyksenä pidetään ’varjoa’ tai ’varjosielua’, joka saa selityksensä šamanistisen maail-
Itse-sanan syntaksi, semantiikka ja kieliopillistuminen
mankuvan kautta. Siinä varjosielu on ih- misen neljästä tai viidestä sielusta se, joka muistuttaa eniten ihmistä itseään.
Tutkimuksen tavoitteena on paitsi sel- vittää itse-sanan asemaa dokumentoi- duissa kielimuodoissa myös pohtia eri funktioiden kehitystä ja keskinäisiä suh- teita etymologisen tiedon ja kieliopillistu- misteorian valossa. Myös suomen kielen tutkimuksen oppihistoria saa tutkimuk- sessa osansa: kieliopeissa ja sana kirjoissa perusmuotoista itse-sanaa on sitkeästi ni- mitetty indefiniittiseksi (esim. Setälä 1898:
74, 78; Penttilä 1957: 523; Ikola toim. 1979:
43; Leino 1997: 70–71; NS, PS), ja näin on edelleen myös Kielitoimiston sana kirjassa (KS), jonka viimeisin päivitys on ke- väältä 2016. Kok kuitenkin osoittaa, että sitä olisi ennemmin pidettävä definiitti- senä, määrä yksilöä korostavana proadver- bina. Tutkimuksen keskiössä onkin juuri perus muotoinen itse, joka näyttää nomi- natiivilta mutta ei käyttäydy sen tavoin.
Itse ei esimerkiksi esiinny nominatiivin prototyyppisimmässä tehtävässä eli sub- jektina. Tutkimuksen keskeisiin tavoit- teisiin kuuluu myös ottaa kantaa tämän
