Kirjallisuutta
mia, onhan suuri osa niistä syntynyt melko myöhään postpositioista. Nomi- nintaivutuksen lopussa esitetään kursori- sia havaintoja adjektiivien, deverbaalis- ten nominoidien (partisiippien ja infini- tiivien) sekä numeraalien taivutuksesta.
Lopussa tekijä esittää vielä lyhyenä yhteenvetona työnsä tärkeimmät tulok- set sekä katsauksen edellä mainittuun deiksis-ilmiöön eli pronominien taivutus- ta vastaavaan systeemiin.
Abondolo osoittaa tutkimuksessaan ilahduttavaa ennakkoluulottomuutta ja luovaa kieliopillista ajattelua. Se ja pe- rusteellinen morfologinen analyysi, joka kattavuudessaan ei jätä toivomisen va- raa, tekevät yhdessä kirjasta innostavaa ja inspiroivaa luettavaa.
ULLA-MAUA KuLoNEN
Tietoa tulkkaamisesta
JOHANNA SARı-:svuo - SıRKKA-LıısA OJANEN Tulkin käsikirja. Linguistica et philologica -sarja. Gaudeamus, Helsinki
l988. 200 s.
Ojasen ja Saresvuon ››Tulkin kirja» il- mestyi vuonna 1978. Tämän teoksen täysin uusittu versio ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin samojen tekijöiden kirjoittamana ››Tulkin käsikirjana››. Kir- jassa on lyhyen johdannon jälkeen viisi noin kolmenkymmenen sivun mittaista lukua, laaja kirjallisuusluettelo (jossa on muutakin kuin lähteinä käytettyä kirjal- lisuutta), kaksi liitettä sekä nimi- ja henkilöhakemisto.
Johdantoluvun nimenä on ››Tulk- kauksen erityisluonne ja avainkäsittei- tä››. Kuten luvusta käy ilmi, itse verbi tulkata on melko nuori: tulkit ovat ru- venneet käyttämään sitä omasta työs- tään, koska tulkita on kovin monimerki- tyksinen. Nykysuomen sanakirjassa ei vielä esiinny tulkata-verbiä. Nykysuo-
256
men sanakirjan uudissanojen joukossa se kuitenkin jo esiintyy, ja verbin merki- tykseksi on selitetty ”toimia tulkkina, tulkitafi Tulkki pyrkii välittämään in- formaatiota täsmällisesti kielestä toiseen, ja vaikka tavoitteena onkin tyhjentävä ja muodoltaan viimeistelty tulkkaus, tähän tavoitteeseen ei useinkaan päästä.
Luvussa ››Tulkkaus ennen ja nyt» on katsaus tulkkauksen historiaan. Van- himmat merkinnät tulkeista lienevät vuosituhansien takaisista egyptiläisistä lähteistä, joiden mukaan muinaisen Egyptin ja Nubian rajalla asui ihmisiä, jotka osasivat puhua kummankin alueen kieltä. Heistä tuli tärkeitä kaupankäyn- nin välittäjiä eli dragomaaneja. Kirjoit- tajat huomauttavat lähes runollisesti (s.
14-15): ››Kolmen vuosituhannen takai- nen Egypti tuntuu meistä hyvin kaukai- selta. Mutta tuo muinaisuus tulvahtaa elävänä vastaan, kun avaa esimerkiksi Nykysuomen sivistyssanakirjan ja etsii sieltä meillä yhä käytössä olevan sanan dragomaani, jonka merkitys on `tulkki, matkaopas itämaillafi»
Pariisin rauhanneuvotteluissa vuonna 1919 tulkeilla oli ensi kerran virallisesti tunnustettu asema suuressa kansainväli- sessä kokouksessa, kun jokaisen maan edustaja sai halutessaan puhua omalla kielellään. Tulkki ei saanut keskeyttää puhujaa, ja tulkkaus sai kestää enintään niin pitkään kuin puhe oli kestänyt.
Kansainliiton virallisiksi työkieliksi otet- tiin englanti ja ranska, ja kun puhuja oli esiintynyt jommallakummalla näistä, hänen tilalleen astui tulkki. Maailman- sotien välinen aika oli konsekutiivi- tulkkauksen kulta-aikaa. Konsekutii- vitulkkaus on sellainen tulkkauksen laji, jossa tulkkaus seuraa jokaista puhejak- soa. Puhejakson pituus vaihtelee tilan- teen ja puhujan, joskus tulkinkin mu- kaan. Toisinaan se käsittää koko pu- heen, mutta useimmiten puhuja jaksot- taa puheensa tulkille sopiviin ajatusko- konaisuuksiin.
Simultaanitulkkauksen keksi- jäksi mainitaan E. Filene. Hänen ja säh- köinsinööri G. Finlayn kehittämälle
tulkkausjärjestelmälle hankittiin patentti vuonna 1926. Tulkit istuivat puhujala- van edessä, kuulivat esitykset kovaääni- sistä ja tulkkasivat ne käsipuhelimiin;
läsnäolijoilla oli puolestaan kuulokkeet.
Ongelmia aiheuttivat kuitenkin huonot kovaääniset ja puutteellinen mikrofoni- tekniikka. Vasta Nürnbergin oikeuden- käynnissä vuosina 1945-46 tekniset laitteet olivat niin kehittyneitä, että si- multaanitulkkausta voitiin käyttää te- hokkaasti. Tulkki istui oikeussalissa eril- lisessä kopissa kuulokkeet korvilla ja edessään mikrofoni. Salissa olijat valitsi- vat laitteestaan itselleen sopivan kana- van, elleivät ymmärtäneet puhujan kiel- tä. Nämä oikeudenkäynnit osoittivat si- multaanitulkkauksen edut moníkielisessä kansainvälisessä tilanteessa. Vuonna 1948 simultaanitulkkaus otettiinkin py- syvästi käyttöön Yhdistyneiden kansa- kuntien yleisistunnoissa ja vähitellen myös YK:n erityisjärjestöissä.
Simultaanitulkkausta on vastustettu siksi, että konsekutiivitulkkaus on täs- mällisempää. Haagin kansainvälinen tuomioistuin ei ole hylännyt konsekutii- vitulkkausta vieläkään. Konsekutiivi- tulkki pystyy hahmottamaan ajatusko- konaisuudet paremmin kuin kiinteästi puhujan kintereillä seuraava simultaani- tulkki, ja hän voi jäsentää kuulemansa laajempien jaksojen perusteella.
Simultaanitulkkauksen yksi muoto on reletulkkaus eli simultaanitulkkaus kolmannen kielen välityksellä. Sen etuna on harvinaisten kielten käyttäjien tasa- veroisempi kohtelu tilanteissa, joissa he muuten jäisivät kielimuurin taakse.
Luvussa ››Tulkin ammattikuva›› kir- joittajat käsittelevät tulkin yleisiä edelly- tyksiä ja kielitaitoa, tulkkien koulutusta, järjestötoimintaa, ammattietiikkaa, palk- kausta ja työmahdollisuuksia. Luku si- sältää paljon tulkeille hyödyllistä tietoa, mutta sen sisältö ei ole yleiseltä kannalta niin kiinnostava kuin suurin osa kirjan muusta annista.
Luvussa ››Tulkki työssä» käsitellään itse tulkkaustapahtumaa. Tulkin tehtävä on vaativa: hänen on kuunneltava kes-
Kirjallisuutta kittyneemmin kuin keskusteluun osallis- tujan tai esitelmän kuuntelijan, ja lisäksi raskasta on se, että hänen on jätettävä ilmaisematta omat, mahdollisesti kriitti- setkin ajatuksensa. Jatkuvasti vaanii vaara, että jos tarkkaavuus keskittyy esimerkiksi outoon nimeen tai käsittee- seen, voi tulkkaus häiriintyä. Nimet ja numerot ovat tulkille ongelmallisia, kos- ka niitä ei yleensä voi ennakoida, ja nii- tä on useinkin vaikea assosioida mihin- kään. Kaiken tämän lisäksi kielellinen esitys sisältää informaation ohella idio- meja, kuvailmauksia ja metaforia, joille voi olla vaikea löytää iskevä vastine.
Hyvä ohje onkin, että tulkata pitää vain se, minkä on varmasti ymmärtänyt ja minkä pystyy ilmaisemaan toisella kielel- lä; kaikki muu on syytä jättää pois tai korvata muulla tilanteeseen sopivalla asialla.
››Konsekutiivitulkin muistiinpanotek- niikka›› -nimisessä luvussa kiinnostavaa on se, miten informaatiota tiivistetään.
Ymmärrettyään asian tulkki pelkistää sen; jos on tarpeen, hän merkitsee sen muistiin. Tiettyjen ainesten sijoittelu toi- siinsa nähden noudattaa aina samoja pe- riaatteita, jolloin voidaan jättää pois lauseopillisia indikaattoreita ja käyttää viitteenomaisia lyhenteitä ja moniselittei- siäkin symboleja - merkinnän paikka muistiinpanoissa tekee siitä yksiselittei- sen.
Kirjan päättää luku ››Tulkkaus tieteen- alana ja tutkimuksen kohteena››. Luvun alussa korostetaan, että aktiivinen kieli- taito on tosin välttämätön tulkille, mut- tei suinkaan riitä. Ted Pilleyn sanoin:
pianonsoitto edellyttää käsiä, mutta vain joistakin kädellisistä tulee esittäviä taitei- lijoita. Tulkkaustaito ei myöskään ole samaa kuin kääntämistaito, sillä tulk- kaustilanne on aina hetkellinen, ongel- mat on ratkaistava välittömästi niiden ilmaantuessa ilman apuneuvoja eikä vir- heitä yleensä ole mahdollista korjata sii- näkään tapauksessa, että tulkki itse ne huomaisi. Kääntämisen ja tulkkauksen eroa kuvaa myös se, että tulkki suoltaa sanoja arviolta kolmisenkymmentä ker-
257
Kirjallisuutta
taa niin nopeasti kuin ammattitaitoinen kääntäjä, ja vielä yhden kuuleman pe- rusteella, ilman korjausmahdollisuutta.
Tällainen ero vaikuttaa luonnollisesti myös kohdekielen laatuun.
Kielitieteilijän kannalta kiinnostavalta tuntuu otsikko ››Yhteydet lingvistiik- kaan, käännöstieteeseen ja kommuni- kaatiotieteeseen››. Tämän otsikon alle kuuluva teksti mahtuu kuitenkin vajaalle kahdelle sivulle. Kirjoittajat toteavat:
››Tekstilingvistiikan ja nimenomaan dis- kurssianalyysin tuloksia on sovellettu menestyksellisesti niin kääntämisen kuin tulkkauksen tutkimiseen. Tulkkaustiede on hyötynyt lingvistiikasta sekä suoraan että käännöstieteen välityksellä» Tämän lyhyen ja viitteellisen toteamuksen jäl- keen teksti jatkuu seuraavasti: ››Lähtö- kohtana on edelleen Ferdinand de Saus- suren tekemä ero kielijärjestelmän ja sen konkreettisen ilmauksen välillä (1916, Cours de Linguistique Générale). Lisänä on syventynyt oivallus siitä, että ihmis- ten kokemuspiiri on erilainen ja että äi- dinkieli, ts. sen sanastollinen ja kieliopil- linen rakenne, vaikuttaa heidän tapaan- sa jäsentää maailmaa ja sitä kautta hei- dän käyttäytymiseensä (Whorfin hypo- teesi).››
Kaikki kunnia klassikoille. Saussurelle kunniamaininnan suo mielellään, sillä hän ymmärsi kielijärjestelmän sosiaali- sen luonteen paremmin kuin moni myö- hempi kielentutkija. Sen sijaan tuskin kukaan kannattaa enää nykyisin Whor- fin hypoteesia ainakaan sen vahvassa muodossa. Pidän itse hyvin osuvana sitä Vygotskin ajatusta (Thought and langu- age 1962, venäjänkielinen alkuperäisteos 1934), että sanaan sisältyy ajatuksen jäl- ki samaan tapaan kuin polkuun ovat jääneet näkyviin kulkijoiden jalanjäljet:
sanoiksi kiteytyvät sellaisten asioiden ja ilmiöiden ilmaisimet, jotka tietyssä ym- päristössä ovat tärkeitä. Toisin sanoen esimerkiksi saamen kieleen leksikaalis- tuneet lukuisat erilaisten porojen nimi- tykset kuvaavat sitä, miten tärkeä poro on (ollut) saamen puhujalle - kyse ei siis ole siitä, että saamelainen pystyisi
258
(Whorfin hypoteesin vahvan tulkinnan mukaisesti) erottamaan lukuisia erityyp- pisiä poroja siksi, että hänen kielessään on niistä kullekin sopivia nimityksiä.
Kaiken kaikkiaan Tulkin käsikirja on siis monipuolinen tietopaketti tulkkauk- sesta. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjassa on laaja tulkkaukseen liittyvän kirjalli- suuden luettelo ja liitteinä sekä luettelo konferenssitulkkeja kouluttavista oppi- laitoksista että luettelo ››Konsekutiivi- tulkin muistiinpanotekniikan symboleja››.
Kirjassa on otsikoiden perusteella arvioi- den kielitiedettä mukana vain vähän (s.
83-86 ja 142- 143), mutta tulkin työstä ja muistiinpanotekniikasta kertoviin lu- kuihin sisältyy myös jaksoja, joilla on yhteyksiä lingvistiikkaan - tällainen on esimerkiksi lukuun ››Konsekutiivitulkin muistiinpanotekniikkaa›› sisältyvä jakso
››Tekstin sijoittelu muistiinpanoteknii- kassa›› ja erilaisiin tiivistämiskeinoihin liittyvät havainnolliset kuvaukset. Kirjan viimeisessä luvussa on tulkkauksen tut- kimukseen liittyvä katsaus, josta voi löy- tää yhteyksiä psykolingvistiikkaan.
KLAus LAALo
Suomen sijojen tarkastelua
AxEL GRoUNDsTRoEM Finnische Kasus- studien. Acta Universitatis Umensis.
Umea Studies in the Humanities 87.
Universitetet i Umeä, Almqvist & Wik- sell International. Stockholm 1988. xi + 252 s.
Axel Groundstroemin kirja Finnische Kasusstudien on tekstiaineistoon perus- tuva selvitys suomen sijoista. Kirjassa on neljä lukua, joista ensimmäinen käsitte- lee objektin sijaa ja resultatiivisuuden käsitettä, toinen selvittelee kiinteää suh- detta, kolmas translatiivimuotoista pre- dikatiivia ja neljäs ulkoisia paikallissijo- ja.Tutkimusmetodina on ollut konkreet- tisen aineiston jaottelu lähinnä semantti-
