Jani Ahokas
AURINKOSÄHKÖTUOTANNON MAHDOLLISUUDET HELSINGIN KESKUSTAN ALUEELLA
Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten Espoossa 12.5.2014
Työn valvoja ja ohjaaja:
Professori Matti Lehtonen
Tekijä: Jani Ahokas
Työn nimi: Aurinkosähkötuotannon mahdollisuudet Helsingin keskustan alueella
Päivämäärä: 12.5.2014 Kieli: suomi Sivumäärä: 8 + 64 Sähkötekniikan ja automaation laitos
Professuuri: Sähköverkot ja suurjännitetekniikka Koodi: S-18 Valvoja ja ohjaaja: Professori Matti Lehtonen
Tutkielmassa tarkasteltiin teoreettisesti jäähdytyksen tuottamista kiinteistöihin (valitut kulutuspisteryhmät) aurinkosähköpaneeleiden avulla Helsingin kaupunkiympäristössä.
Tutkimuksessa hyödynnettiin jäähdytysenergian mitattuja kulutustietoja neljän kuukauden ajanjaksolla vuonna 2011. Keskeinen tutkimusteema oli: ”Voiko uusiutuvalla energiantuotannolla vastata kehittyvässä kaupunkiympäristössä kasvavaan sähköenergiantarpeeseen?”
Varsinaisia tutkimuskysymyksiä olivat:
- Onko kulutuspisteryhmien jäähdytyksen huipputehotunnin tarvitsema sähköteho mahdollista tuottaa rakennusten katoille sijoitettavien aurinkosähköpaneelien avulla?
- Voidaanko tutkimuksessa lasketulla aurinkosähköpaneelikentän pinta-alalla tuottaa sähköenergiaa riittävästi jäähdytykseen auringonpaistetunteina? Mahtuuko kiinteistön jäähdytystarpeen täyttävä aurinkosähköpaneelikenttä kiinteistön katolle, mikä sen pinta-ala on kulutuspisteissä?
Lisäksi arvioitiin aurinkosähköpaneelikentän soveltuvuutta tarkasteltavien kulutuspisteryhmien katoille jäähdytyksen huipputehotunteina sekä vertailtiin kahdella eri auringonpaistetunnilla saatuja aurinkosähköpaneelikentän pinta-aloja keskenään. Kaukojäähdytysenergian kulutustietoja hyödynnettiin laskettaessa tarvittavien aurinkosähköpaneeleiden sähkötehoa suhteutettuna jäähdytysenergian huipputehotuntiin. Näin saatiin selville aurinkosähköpaneelikenttien tarvittavat pinta-alat ja voitiin tarkastella onko kulutuspisteryhmien jäähdytystä (sähkötehon tarve) mahdollista toteuttaa rakennusten katoille sijoitettavien aurinkosähköpaneelien avulla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ja menetelmänä toimii Hannu-Pekka Hellmanin aurinkosähkötuotantomalli.
Tutkimuksessa todettiin, että jäähdytyksen huipputehotunnin mukaan mitoitettu aurinkosähköpaneelikenttä mahtuu tarkastelupisteistä toimistorakennusten ja asuinkiinteistöjen katoille. Tarkasteltujen kauppakeskusten katoille jäähdytyksen huipputehotunnin mukaan mitoitettu aurinkosähköpaneelikenttä ei mahdu.
Avainsanat:
Aurinkosähkö, aurinkosähköpaneeli, kaukojäähdytys, huipputehotunti, ilmastonmuutos, Hellmanin aurinkosähkötuotantomalli
Author: Jani Ahokas
Title: Possibilities of photovoltaic power generation in the urban environment of Helsinki
Date: 12 5.2014 Language: Finnish Number of pages: 8 + 64 Department of Electrical Engineering and Automation
Professorship: Power Systems and High Voltage Engineering Code: S-18 Supervisor and instructor: Professor Matti Lehtonen, D. Sc. (Tech.)
The purpose of this thesis was to examine the possibility of using a photovoltaic system in generating the cooling power to the premises in the city environment of Helsinki. The theme was approached theoretically by using Hannu-Pekka Hellman’s Photovoltaic power generation modeling. The interest of this study was in whether the sufficient photovoltaic system would fit on the rooftop areas of the chosen premises (there were three categories of premises: residential building, shopping center and office building).
The conclusion was that a photovoltaic system sized by the peak power consumption can be fitted to the rooftop areas of residential buildings and office buildings, but the system wouldn’t fit to the rooftop area of a shopping center.
Keywords:
Solar photovoltaic, solar panels, district cooling, hourly peak consumption, climate change, Hannu-Pekka Hellman’s Photovoltaic power generation modeling
Alkusanat
Tämä diplomityö on tehty opinnäytetyönä Aalto yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun sähkötekniikan ja automaation laitokselle.
Haluan kiittää työni valvojaa ja ohjaajaa professori Matti Lehtosta saamastani tuesta ja neuvoista tämän diplomityön tekemisessä. Lisäksi haluan kiittää avusta työn tekemisen eri vaiheissa vanhempaa asiantuntijaa Kalle Hakosta Helsingin Energiasta sekä TkT Pirjo Heineä Helen Sähköverkko Oy:stä.
Suuri kiitos vaimolleni Anulle kannustuksesta ja tuesta opintojeni aikana. Aaro ja Erno, olette olleet isälle hienoja esimerkkejä siitä, miten opetellaan uutta.
Espoossa 12.toukokuuta 2014
Jani Ahokas
SISÄLLYSLUETTELO
Diplomityön tiivistelmä ii
Abstract of Master’s Thesis iii
Alkusanat iv
Sisällysluettelo v
Symboli- ja lyhennysluettelo vii
1 Johdanto ... 1
1.1 Tutkielman tarve ja tausta lyhyesti ... 1
1.2 Tutkimusongelma, teoreettinen viitekehys ja rajaukset ... 2
1.3 Tutkielman rakenne ... 3
2 Ilmastonmuutokseen liittyvät kansainväliset ja kansalliset sitoumukset ... 4
2.1 Ilmastonmuutoksen määritelmä ... 4
2.2 Ilmastonmuutokseen liittyvien ongelmien ratkaisu YK:ssa ... 6
2.3 Euroopan Unionin energiapolitiikka ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ... 7
2.4 Suomen kansallinen strategia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ... 8
2.5 Helsingin kaupungin strategia ilmastonmuutosta vastaan ... 9
2.5.1 Helsingin sähkönkulutus ja kasvihuonekaasupäästöt ... 10
2.6 Rakennusten energiatehokkuutta koskevat säädökset ohjaavat uusiutuvien energialähteiden käyttöön ... 13
3 Aurinkoenergia uusiutuvana energialähteenä ... 14
3.1 Aurinko energialähteenä ... 14
3.2 Aurinkosähköpaneelit ... 16
3.3 Aurinkosähköpaneeleiden asennus ja visuaaliset sovellukset ... 18
3.4 Aurinkovoimalat lyhyesti ... 20
4 Jäähdytys ... 21
4.1 Rakennusten jäähdytysenergian tarve ... 21
4.2 Jäähdytysenergian jakelu keskitetysti ja hajautetusti ... 22
5 Tutkimusaineisto, tutkimusmenetelmät, Hellmanin aurinkosähkötuotantomalli ... 24
5.1 Hellmanin malli aurinkosähkötuotannosta ... 24
5.1.1 Auringon teoreettinen kokonaissäteily ... 25
5.1.2 Aurinkosähköpaneelin tuotantomalli ... 31
5.1.3 Hellmanin aurinkosähkötuotantomallin ytimessä havaintodata ja regressiomalli ... 32
5.2 Kulutuspisteryhmissä mitattu jäähdytysenergia ja sähkön kokonaiskulutus ... 34
5.3 Aurinkosähköpaneelit tarkastelluissa kulutuspisteryhmissä ... 35
5.3.1 Aurinkosähköpaneelikentän pinta-ala jäähdytyksen huipputehotunnilla ... 37
5.3.2 Jäähdytysenergian tuotanto aurinkosähköpaneelilla tunteina, joina aurinko säteilee (pindex > 0) ... 39
6. Tutkimustulokset ... 41
6.1 Aurinkosähköpaneelikentän pinta-ala jäähdytyksen huipputehotunnilla ... 41
6.2 Jäähdytysenergian tuotanto auringonpaistetunteina ... 45
6.3 Aurinkosähköpaneelikentän pinta-alan soveltuminen kulutuspisteiden katoille jäähdytyksen huipputehotunteina ... 48
7. Johtopäätökset ... 49
Lähdeluettelo ... 52
A pindex (W/m2), tssh=0,437 ... 60
B pindex (W/m2), tssh=1 ... 61
C Jäähdytysteho (kW) tunneittain ... 62
D Aurinkosähköpaneeli Q.Pro BLK-G3 250 Wp ... 63
E Aurinkosähköpaneelikentältä tuotetun sähkön ja kulutuspisteryhmän mitatun kokonaissähkönkulutuksen suhde (prosentteina) ... 64
Symboli- ja lyhennysluettelo
AA aurinkosähköpaneelin pinta-ala [m2]
E aurinkoajan korjaustermi
Gb suora auringon säteily [W/m2]
Gd auringon hajasäteily [W/m2]
Gglob teoreettinen auringon kokonaissäteily [W/m2] Gon auringonsäteilyn määrä ilmakehän ulkopuolella [W/m2]
Gsc aurinkovakio [W/m2]
H auringon säteilyenergia [Wh/m2]
Lloc tarkastelijan pituusaste [°]
Lst paikallisen aikavyöhykkeen pituuspiiri [°]
m suhteellinen optinen ilmamassa N päivän järjestysnumero
pindex auringon säteilytehon indeksi
Pj jäähdytyksen huipputehotunnille tarvittava sähköteho [W]
Pjäähdytys jäähdytyksen huipputehotunnin arvo [W]
Pmax aurinkosähköpaneelin nimellisteho [W]
TC aurinkosähköpaneelin lämpötila [°C]
TL Linke sameus-kerroin
TSTC ulkoilmalämpötila [°C]
tssh auringonpaistetunti
αs auringon korkeuskulma [rad]
todellinen auringon korkeuskulma [rad]
β aurinkopaneelin kallistuskulma [rad]
βP tehon lämpötilakerroin [%/°C]
γ aurinkosähköpaneelin atsimuutti [rad]
γs auringon atsimuutti [rad]
δ deklinaatiokulma [rad]
δR Rayleighin optinen tiheys
η hyötysuhde [%]
ηeff aurinkosähköpaneelin hyötysuhde [%]
θi säteilyn tulokulma [rad]
ϕ leveysaste [rad]
ω tuntikulma [rad]
Lyhenteet
CO2-ekv. hiilidioksidiekvivalentti on suure, jonka avulla voidaan yhteismitallistaa eri kasvihuonekaasujen päästöt. Hiilidioksidiekvivalentin laskemista varten kasvihuonekaasujen päästöt kerrotaan niiden GWP-kertoimilla.
Helen Helsingin Energia
IPCC Intergovernmental Panel on Climate Change NOCT Normal Operating Cell Temperature
STC Standard Test Conditions
UNEP United Nations Environment Program
UNFCCC United Nations Framework Convention on Climate Change YK Yhdistyneet kansakunnat
1 Johdanto
Johdannossa kuvataan tutkielman tarve ja tausta lyhyesti. Lisäksi esitellään tutkimusongelma, rajaukset ja keskeinen teoreettinen viitekehys. Lopuksi kuvataan tutkielman rakenne ja sisältö.
1.1 Tutkielman tarve ja tausta lyhyesti
Tutkielmassa tarkastellaan jäähdytyksen tuottamista kiinteistöihin aurinkosähköpaneeleiden avulla Helsingin kaupunkiympäristössä. Viime vuosikymmeninä kiinnostus uusiutuvia energialähteitä kohtaan on kasvanut merkittävästi ilmastonmuutoksen liittyvän keskustelun vuoksi. Lähes kiistatta ilmastotieteilijöiden keskuudessa vallitsee konsensus: ilmastonmuutos on todellinen, ilmasto lämpenee maapallolla ja lämpeneminen on merkittävästi ihmisten aiheuttamaa.
Ilmastonmuutos on ilmiönä ulottuvaisuudessaan ainutlaatuinen: maapallon ilmakehän tila koskettaa kaikkia valtioita ja ihmisiä yhteiskuntatilanteista riippumatta. Globaalein ilmastosopimuksin valtioita velvoitetaan vähentämään kasvihuonepäästöjä. Tämä vaatimus heijastuu yksittäisten valtioiden energia- ja ympäristöpolitiikan kautta myös kuntatason energia- ja ympäristöstrategioihin. (Broome 1992, s. 12)
Rakennusten lämpöenergiankulutus on viime vuosikymmeninä laskenut, mutta sähköenergian kulutuksen trendi on ollut päinvastainen (Zaiseva 2012, s. 11). Haastetta kasvattaa lisääntyvä rakennuskanta. Helsingin rakennettu pinta-ala on kasvanut 31 % vuodesta 1990 (Lounasheimo 2013, s. 32) vuoteen 2012 mennessä. Myös jäähdytysenergian kysyntä on kasvussa (Energiateollisuus 2013a, s. 2). Tutkielman tarkastelukaupungissa Helsingissä, kasvihuonekaasupäästöjen trendi on ollut pääsääntöisesti kasvava (Helsingin kaupungin ympäristökeskus 2012b).
Näiden edellä mainittujen seikkojen vuoksi tutkimuskysymys on ajankohtainen ja merkittävä. On tärkeää tarkastella keinoja, joilla rakennusten energiankäyttötarpeesta osa voitaisiin tuottaa paikallisesti uusiutuvilla energialähteillä.
1.2 Tutkimusongelma, teoreettinen viitekehys ja rajaukset
Tutkielmassa tarkastelu on rajattu aurinkosähköenergiaan. Aurinkosähkö on tapa tuottaa uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa sähköä lähellä kulutuspistettä kaupunkiympäristössä. Tutkielmassa tarkasteltiin teoreettisesti kuinka aurinkosähköpaneeleita voidaan hyödyntää valittujen kulutuspisteryhmien (kiinteistöt) jäähdytyksen tarvittavan energian tuottamiseen Helsingissä. Tutkielmaan valittiin Helsingin kantakaupungista kulutuspisteryhmät, joiden jäähdytysenergian mitattuja kulutustietoja käytettiin neljän kuukauden ajanjaksolla vuonna 2011. Keskeinen tutkimusteema oli:
- Voiko uusiutuvalla energiantuotannolla vastata kehittyvässä kaupunkiympäristössä kasvavaan sähköenergiantarpeeseen?
Varsinaisia tutkimuskysymyksiä olivat:
- Onko kulutuspisteryhmien jäähdytyksen huipputehotunnin tarvitsema sähköteho mahdollista toteuttaa rakennusten katoille sijoitettavien aurinkosähköpaneelien avulla?
- Voidaanko tutkimuksessa lasketulla aurinkosähköpaneelikentän pinta-alalla tuottaa sähköenergiaa riittävästi jäähdytykseen auringonpaistetunteina?
- Mahtuuko kiinteistön jäähdytystarpeen täyttävä aurinkosähköpaneelikenttä kiinteistön katolle, mikä sen pinta-ala on kulutuspisteissä?
Tämän lisäksi arvioitiin aurinkosähköpaneelikentän soveltuvuutta tarkasteltavien kulutuspisteryhmien katoille jäähdytyksen huipputehotunteina sekä vertailtiin kahdella eri auringonpaistetunnilla saatuja aurinkosähköpaneelikentän pinta-aloja keskenään.
Kaukojäähdytysenergian kulutustietoja hyödynnettiin laskettaessa tarvittavien aurinkosähköpaneeleiden sähkötehoa suhteutettuna jäähdytysenergian huipputehotuntiin. Näin saatiin selville aurinkosähköpaneelikenttien tarvittavat pinta- alat ja voitiin tarkastella onko kulutuspisteryhmien jäähdytystä (sähkötehon tarve) mahdollista toteuttaa rakennusten katoille sijoitettavien aurinkosähköpaneelien avulla.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ja menetelmänä toimii Hannu-Pekka Hellmanin aurinkosähkötuotantomalli. Hellman perusti aurinkosähkötuotantomallinsa Rigollierin et al. tavalle laskea auringon teoreettinen kokonaissäteily (G) pilvettömällä säällä. Tätä menetelmää Hellman hyödynsi tutkimuksessaan olevassa regressiomallissa.
(Hellman 2011, s. 2, 8). Lisäksi Hellman perustaa mallinsa Mattei et al.:n tarkastelulle yksinkertaisesta aurinkosähköpaneelin tuotantomallista. Siinä huomioidaan mm.
ulkolämpötila ja auringon kokonaissäteilyn vaikutus aurinkokennon lämpötilaan (Hellman 2011, s. 11).
Tässä tutkielmassa tarkastellaan uusiutuvista energialähteistä vain aurinkoenergian sähköntuotantoa, koska se on yksi relevantti tapa tuottaa energiaa kaupunkiympäristössä. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin aurinkosähköenergian varastointi. Ajallinen tarkastelu rajattiin neljään kuukauteen (touko–elokuu), koska kyseiset kuukaudet ovat Suomessa keskilämpötiloiltaan lämpimimpiä.
Ympäristöön kohdistui myös useita rajauksia. Tutkielmassa oletettiin, että kulutuspisteiden tasakatto on kokonaisuudessaan käytössä aurinkopaneeleille. Lisäksi oletettiin, että viereiset rakennukset, puut tai muut sellaiset esteet eivät aiheuta varjoa aurinkopaneeleille. Kiinteistön sijainnin merkitystä ei myöskään arvioitu tutkielmassa.
Tutkielmassa ei tarkasteltu tuulen viilentävää vaikutusta aurinkosähköpaneeleihin.
Lukijan tulee huomioida myös, että mikäli aurinkosähkötuotantoa haluttaisiin tarkastella talvikuukausina, tulisi huomioida myös lumen vaikutus sähkötehoon. Lumi ja jää aiheuttavat sähkötehon pienentymisen. Sama vaikutus on paneelin likaisuudella.
(Ramboll Oy 2013, s. 30) Lisäksi oletettiin, että aurinkosähköpaneeli toimii kokoajan moitteettomasti maksimitehopisteessä.
1.3 Tutkielman rakenne
Tässä alaluvussa kuvataan tutkielman rakenne lyhyesti. Tutkielman johdannossa tarkastellaan aiheen syntyä, työn taustaa ja siihen liittyvää tutkimuskirjallisuutta sekä tutkimuskysymystä yleisellä tasolla. Toisessa luvussa käsitellään ilmastonmuutosta siihen liittyvine kansainvälisine ja kansallisine sopimuksineen sekä strategioineen.
Luvussa tarkastellaan myös Helsingin kaupunkia kasvihuonepäästöjen aiheuttajana ja toisaalta kaupungin ilmastostrategiaa. Kolmannessa luvussa paneudutaan aurinkosähköenergiaan. Neljännessä luvussa sivutaan jäähdytysenergianratkaisuja.
Varsinaiset tutkimusmenetelmät, tutkimusaineisto, tutkimuksen toteutus ja keskeinen teoreettinen viitekehys esitellään tutkielman viidennessä luvussa. Kuudennessa luvussa esitellään keskeiset tutkimustulokset ja seitsemännessä luvussa johtopäätökset.
2 Ilmastonmuutokseen liittyvät kansainväliset ja kansalliset sitoumukset
Ilmastonmuutos on ilmiönä ulottuvaisuudessaan ainutlaatuinen: maapallon ilmakehän tila koskettaa kaikkia valtioita ja ihmisiä yhteiskuntatilanteista riippumatta. Globaalein ilmastosopimuksin valtioita velvoitetaan vähentämään kasvihuonepäästöjä. Tämä vaatimus heijastuu yksittäisten valtioiden energia- ja ympäristöpolitiikan kautta myös kuntatason energia- ja ympäristöstrategioihin.
2.1 Ilmastonmuutoksen määritelmä
Ilmastonmuutos on monitahoinen ja globaali ympäristöongelma, jolla on erilaisia alueellisesti ja ajallisesti vaikuttavia seuraamuksia. YK:n ilmastonmuutosta koskevassa puitesopimuksessa (United Nations Framework Convention on Climate Change, UNFCCC), ilmastonmuutos määritellään ilmastojärjestelmässä tapahtuviksi pitkän aikavälin muutoksiksi, jotka syntyvät suorasti tai epäsuorasti ihmisten toiminnasta ja muuttavat ilmastoa enemmän kuin luonnollisesti ilmastossa tapahtuvat muutokset (United Nations 1992, s. 3).
Lähes kiistatta ilmastotieteilijöiden keskuudessa vallitsee konsensus: ilmastonmuutos on todellinen, ilmasto lämpenee maapallolla ja lämpeneminen on merkittävästi ihmisten aiheuttamaa. Ilmastonmuutoksella on vaikutuksia sääolosuhteisiin ja ekosysteemeihin.
Jo vuosikymmeniä on arvioitu, että seuraukset ”tulevat varmasti olemaan pitkäaikaisia, lähes varmasti merkittäviä, luultavasti ei-toivottavia ja mahdollisesti katastrofaalisia”
(Broome 1992, s. 12). Ilmastonmuutoksen vaikutukset voi jo huomata meren pinnan nousuna, aavikoitumisena, sään ääri-ilmiöiden lisääntymisenä, epätavallisen kuumina tai kylminä vuoden aikoina ympäri maailmaa. Ilmastomuutoksen vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja näkyvät viiveellä. (Flannery 2006, s. 43–50)
Kansainvälisesti ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimustietoa kokoaa ja julkaisee ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change). IPCC:n tavoitteena on tukea kansallista ja kansainvälistä ilmastopoliittista päätöksentekoa.
Kansallisen ja kansainvälisen ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi IPCC on julkaissut viisi laajaa arviointiraporttia (Assesment Report), jotka ovat kokoomateoksia ilmastotutkimuksen eri osa-alueilta. Arviointiraportit ovat koonneet IPCC:n tutkijaryhmät keräämällä ja arvioimalla julkaistua tieteellistä tutkimustietoa. IPCC ei itse tee tutkimusta tai mittauksia ilmastoon liittyen.
Suomen Ilmatieteenlaitos tuotti IPCC:n vuonna 2007 ilmestyneen neljännen arviointiraportin kehityspolkuja vastaavat tarkastelut Suomen olosuhteisiin.
Tarkastelussa huomioitiin kolme vaihtoehtoista kasvihuonekaasuskenaariota; suuret kasvihuonekaasupäästöt (A2), melko suuret kasvihuonekaasupäästöt (A1B) ja pienet kasvihuonekaasupäästöt (B1). Tarkastelun mukaan ilmastonlämpötilan vuosikeskiarvo koko Suomessa nousisi optimistisimman arvion (B1) mukaan kolme astetta ja pessimistisemmän arvion (A2) mukaan melkein kuusi astetta vuoteen 2100 mennessä, ks. kuva 1. Sademäärä kasvaisi vuoteen 2100 mennessä 12 %:sta aina 22 %:in asti.
(Jylhä et al. 2009, s. 37–38)
Kuva 1. Lämpötilan muutos Suomessa eri kehitysskenaarioissa (Jylhä et al. 2009, s. 38)
Vuonna 2014 julkaistun IPCC:n viidennen arviointiraportin mukaan riippuvuus fossiilisista polttoaineista olisi katkaistava välittömästi, jotta vältyttäisiin ilmastonmuutoksen merkittäviltä vaikutuksilta. Ilmestynyt arviointiraportti perustuu tieteellisiin tutkimuksiin vuosilta 2007–2013. Raportissa todettiin, että uusiutuvanenergiantuotanto tulisi kolmin- nelinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, muuten maapallo lämpenee enemmän kuin kaksi astetta, jota on pidetty kriittisenä rajana. Merkittävimpänä tekijänä muutoksessa mainittiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 40–70 %:a vuoden 2010 tasoon verrattuna. Raportti suosittelee, että fossiiliset polttoaineet korvataan bio-, tuuli- ja aurinkoenergialla sekä vesivoimalla.
(Saavalainen 2014b, A8)
2.2 Ilmastonmuutokseen liittyvien ongelmien ratkaisu YK:ssa
Ilmastonmuutoksen ympärillä käydään laajaa poliittista, yhteiskunnallista, teknistä ja taloudellista keskustelua. Ympäristöongelmien kansainvälinen politisoituminen on nostanut ne osaksi valtiollista poliittista keskustelua. Ympäristökysymykset nousivat kansainväliselle agendalle, kun YK:n ensimmäinen ympäristökonferenssi järjestettiin vuonna 1972, jolloin luotiin YK:n ympäristöohjelma UNEP (United Nations
Environment Program). YK:n puitteissa tehdyt sopimukset ovat merkittävä osa kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa. Myös ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (UNFCCC) neuvoteltiin osana YK-järjestelmää vuonna 1992. Vuonna 1997 puitesopimukseen lisättiin Kioton pöytäkirja (Kyoto Protocol), joka astui voimaan vuonna 2005. YK:n ilmastokonferenssissa vuonna 2009 tavoitteena oli uuden ilmastosopimuksen luominen vuoden 2012 jälkeiselle ajalle. Huippukokouksessa ei kuitenkaan saatu aikaiseksi laillisesti sitovaa sopimusta. Vuonna 2012 järjestettiin
”Rio+20” kestävän kehityksen huippukokous Rio de Janeirossa, jossa ei myöskään onnistuttu sopimaan jäsenvaltioita sitovista tavoitteista. (Yhdistyneet kansakunnat 2013, verkkosivu)
Ilmasto- ja ympäristökokouksiin oman haasteensa tuovat teollistuneiden ja kehitys- ja kehittyvien maiden vastakkainasettelu. Kehitys- ja kehittyvät maat kokevat teollisuusmaiden asettamat tavoitteet esteenä maidensa talouskasvulle. YK:n ilmastokokouksia kritisoidaan usein tehottomiksi, mutta Kortetmäen mukaan voitaneen argumentoida, että ”toistaiseksi ilmastokokouksille ei ole löytynyt vaihtoehtoisia kansainvälisiä mekanismeja, joiden voitaisiin perustellusti uskoa olevan tehokkaampia ja riittävän legitimiteetin saavuttavia” (Kortetmäki 2013, s. 81).
2.3 Euroopan Unionin energiapolitiikka ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi
Euroopan Unioni (EU) esitteli vuoteen 2030 ulottuvat uudet tavoitteet ilmasto- ja energiapolitiikalle tammikuussa 2014. Selkeimpinä tavoitteina nousevat esille kasvihuonekaasujen vähentäminen 40 %:lla vuoden 1990 tasosta sekä uusiutuvan energian osuuden kasvattaminen vähintään 27 %:in. (Euroopan komissio 2014, lehdistötiedote) Aikaisemmat vuonna 2008 EU:n asettamat ilmasto- ja energiapolitiikan tavoitteet olivat maltillisemmat: vuoteen 2020 mennessä tähdättiin kasvihuonekaasujen osalta 20 %:n ja uusiutuvien energialähteiden osalta 20 %:n vähennyksiin. Lisäksi tavoitteena vuodelle 2020 oli energiatehokkuuden parantaminen 20 %:lla (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013, s. 11). EU:n pitkän aikavälin tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä 80–95 %:lla vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna (European Commission 2011, s. 3).
2.4 Suomen kansallinen strategia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi
Suomen energia- ja ilmastopolitiikka toteutetaan kansainvälisten ja EU:ssa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti. Kansallinen energia- ja ilmastopolitiikka perustuu ministeriöiden yhteistyöhön. Kukin ministeriö vastaa hallinnonalansa osalta energia- ja ilmastostrategioiden valmistelusta, toimeenpanosta ja vaikutusten arvioinnista sekä niiden edellyttämistä selvityksistä. Hallitustasolla valmistelua johtaa energia- ja ilmastopolitiikan työryhmä, jonka työtä Työ- ja elinkeinoministeriö koordinoi.
Viimeisin kansallinen energia- ja ilmastostrategia hyväksyttiin eduskunnassa joulukuussa 2013. Lisäksi ilmastonmuutoksen hidastaminen huomioidaan vuonna 2006 Suomessa hyväksytyssä uudessa kestävän kehityksen strategiassa. (Härmälä et al. 2014, B11; Yhdistyneet kansakunnat 2013, verkkosivu)
Valmistelussa oleva strategian, ”Suomen energia- ja ilmastotiekartta vuoteen 2050”, lähtökohtana on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80–95 %:lla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä Euroopan Unionin tavoitteiden mukaisesti. Tiekartan tavoitteena on varmistaa Suomen energia- ja ilmastopolitiikan pitkäjänteisyys. (Härmälä et al. 2014, B11)
Strategiassa otetaan huomioon kustannustehokkuus, energiaomavaraisuuden lisääminen sekä riittävän ja kohtuuhintaisen sähkönsaannin turvaaminen. Suomen pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta. Kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on varmistaa vuodelle 2020 asetettujen kansallisten tavoitteiden saavuttaminen. EU:sta johdetut tavoitteet vuodelle 2020 olivat kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, uusiutuvan energian edistäminen sekä energiankäytön tehostaminen. Suomi on saavuttamassa EU:n asettamat tavoitteet ns.
perusskenaarion mukaan. Perusskenaariolla arvioidaan toimenpiteiden vaikutusta tulevaisuuden kehitykseen. Ns. tarkennettu perusskenaario koostuu perusskenaariosta ja muutamista lisätoimenpiteistä, jotka tulevat ministeriöiden toteutettaviksi.
Lisätoimenpiteenä tarkennetussa perusskenaariossa mainitaan muun muassa vaatimus hyödyntää lämpöpumppujen, aurinkolämmön ja kiinteistöjen energiatehokkuuden tarjoamat mahdollisuudet sekä edistää kiinteistökohtaista pientuotantoa. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013a, s. 16–17)
Kansallisessa energia- ja ilmastostrategian taustaraportissa arvioidaan, että sähkön pientuotanto tullee lisääntymään hiukan. Lisäksi siinä arvioidaan, että sähkön pientuotanto koostunee yksityishenkilöiden pientuulivoimalaitoksista sekä pienimuotoisista aurinkoenergialaitoksista. Raportti tuo esiin, että pientuotannon vaikutus energiantuotantoon alueellisesti voi kuitenkin olla merkittävä. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013b, s. 39)
2.5 Helsingin kaupungin strategia ilmastonmuutosta vastaan
Ilmastonmuutokseen liittyvien ongelmien ratkaisu edellyttää globaalien ja kansallisten toimien lisäksi paikallisia strategioita ja ratkaisuja. Helsingin kaupunki on sitoutunut kasvihuonepäästöjen vähentämiseen monilla päätöksillä. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi energiapoliittisen selonteon vuonna 2008, jossa kaupungin tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20 %:lla vuoden 1990 tasosta ja tuottaa energiasta 20 % uusiutuvalla energialla vuoteen 2020 mennessä. Helsingin kaupunki tavoittelee myös energiatehokkuuden parantamista vähintään 20 %:lla vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. (Helsingin kaupunki 2008, s. 19–25; Helsingin kaupunki 2012, s. 4)
”Strategiaohjelmassaan 2013–2016” Helsingin kaupunki asetti aiempaa haastavamman tavoitteen kasvihuonekaasupäästöille: se pyrkii vähentämään kasvihuonekaasuja 30
%:lla vuoteen 2020 mennessä (Helsingin kaupunki 2013, s. 21). Helsingin kaupungin pitkän aikavälin tavoitteena, vuoteen 2050 mennessä, on hiilineutraali energiantuotanto (Helsingin kaupunki 2012, s. 4).
Helsingin kaupungin päätökset ovat tärkeitä, koska ilmastonmuutoksen alueelliset vaikutukset ovat nähtävissä mm. Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla tehdyissä lämpötilahavaintosarjoissa. Kuvasta 2 voidaan havaita, että vuosikeskilämpötila on noussut Helsingissä.
Kuva 2. Helsingin Kaisaniemen mittausaseman vuosikeskilämpötilat vuosina 1829–2013 (Helsingin kaupungin ympäristökeskus 2012c, verkkokuva)
2.5.1 Helsingin sähkönkulutus ja kasvihuonekaasupäästöt
Problematiikkaa aiheuttaa Helsingin sähkönkulutuksen vuodesta 1990 lähtien kasvava trendi, jonka kehitystä pääsääntöisesti myös kasvihuonekaasupäästöjen määrä on seurannut (Lounasheimo 2013, s. 37). Kuva 3 kuvaa Helsingin alueen sähköenergian kulutuksen kasvavaa trendiä. Vuonna 2012 sähkönkulutus oli edellisvuotta 1,3 % korkeampi ja verrattuna vuoteen 1990 se oli 36 % korkeampi (Lounasheimo 2013, s.
37). Sähkönkulutus vuonna 2012 koostui seuraavista kulutusluokista: yksityinen kulutus 31,8 % (asuinhuoneistot ja asuinkiinteistöt), jalostus 7,3 % (teollisuus ja rakentaminen), palvelu 51,2% ja julkinen kulutus 9,7% (liikennevälineet ja yhdyskuntahuolto).
(Tietokeskus 2013, s. 187)
Kuva 3. Lämpötilakorjattu sähkönkulutus Helsingissä vuosina 1990 - 2012 (Helsingin kaupungin ympäristökeskus 2012a, tilastokaavio)
Helsingin kasvihuonekaasupäästöjen trendi on ollut pääsääntöisesti kasvava, heijastellen kaupungin sähkökulutuksen vuodesta 1990 kasvavaa trendiä. Aivan viimeisinä vuosina sähkökulutuksen trendissä on huomattavissa pieniä muutoksia, kuten kuvasta 4 voidaan nähdä (Helsingin ympäristötilasto 2012b). Suurin osa Helsingin kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2012 aiheutui rakennusten lämmittämisestä kaukolämmöllä (54 %), liikenteestä (22 %) ja kulutussähköstä (21 %). Loppuosan kasvihuonepäästöistä Helsingissä aiheuttivat öljylämmitys, teollisuus ja työkoneet, jätteiden käsittely ja maatalous. (Lounasheimo 2013, s. 30-98)
Kuva 4. Helsingin sähkölämmityksen ja kulutussähkön kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1990–2012 (Helsingin kaupungin ympäristökeskus 2012b, tilastokaavio)
Zaiseva on haastatellut tutkimuksessaan Helsingin kaupungin rakennusviraston johtavaa energia-asiantuntija Sirpa Eskelistä, jonka mukaan Helsingin kaupungin kokonaisenergiasta noin 80 % kuluu kaupungin omistamissa rakennuksissa.
Rakennusten lämpöenergiankulutus on viime vuosikymmeninä laskenut, mutta sähköenergian kulutuksen trendi on ollut päinvastainen. Helsingin kaupungin rakennussektorin sähköenergian kulutus oli vuonna 2001 415 GWh, kun vuonna 2010 vastaava luku oli jo 473 GWh. Kun edellisissä luvuissa huomioidaan kaupungin rakennuskannan kehitys, saadaan vastaaviksi sähköenergian ominaiskulutuksiksi 60 kWh/m2 vuonna 2001 ja 68 kWh/m2 vuonna 2010. Vuoden 2010 sähköenergian ominaiskulutus on siis 13,3 % suurempi kuin vuoden 2001 sähköenergian ominaiskulutus. (Zaiseva 2012, s. 11)
Haastetta lisää lisääntyvä rakennuskanta. Helsingin rakennettu pinta-ala on kasvanut 31
% vuodesta 1990. Vuonna 2012 Helsingin rakennuksista kerrosneliöinä laskien lähes 90
% lämmitettiin kaukolämmöllä, 6 % sähköllä ja 5 % öljyllä (Lounasheimo 2013, s. 32).
Vuonna 2013 valmistuneiden asuinrakennusten ja toimitilojen määrä ei ollut kuin 7 % pienempi kuin vuonna 2012 ja 5 % pienempi kuin vuosien 2008–2012 valmistuneen tuotannon keskiarvo, ks. kuva 5. (Vihavainen 2014, s. 3)
Kuva 5. Helsingissä valmistunut rakennustuotanto vuosina 1970–2013 (Vihavainen 2014, s. 3)
Helsingin Energia (Helen) on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja kaupungissa, koska sen kaukolämmön tuotanto perustuu pääasiallisesti maakaasun ja kivihiilen käyttämiseen energianlähteinä. Vuonna 2012 kaukolämmön päästöt olivat 46
% Helsingin kokonaispäästöistä (Lounasheimo 2013, s. 33). Helsingin kaupunki haluaa olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, näin ollen Helsingin kaupunginvaltuusto on vuonna 2010 hyväksynyt Helsingin Energian oman kehitysohjelman, jossa on sama tavoite. Helsingin Energian tavoitteena on hiilineutraali energiantuotanto vuoteen 2050 mennessä. (Helsingin Energia 2014, verkkosivu)
2.6 Rakennusten energiatehokkuutta koskevat säädökset ohjaavat uusiutuvien energialähteiden käyttöön
Euroopan Unioni ohjaa jäsenvaltioitaan uusiutuvien energialähteiden käyttöön uudisrakentamisessa. Euroopan Unioni on säätänyt direktiivin rakennusten energiatehokkuudesta vuonna 2010. Uudessa energiatehokkuusdirektiivissä säädetään energiatehokkuustodistuksesta. ”Energiatehokkuustodistuksessa on esitettävä rakennuksen energiatehokkuus ja vertailuarvoja, kuten energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset –” direktiivin 11. artikla kuvaa. Lisäksi energiatehokkuustodistuksessa voi kertoa muita lisätietoja kuten vuosittaisen energiankulutuksen ja uusiutuvista energialähteistä tuotetun energian osuuden kokonaisenergiankulutuksesta. Direktiivissä säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että vuoden 2020 loppuun mennessä kaikki uudisrakennukset ovat ns.
”lähes nollaenergiarakennuksia”. Lähes nollaenergiarakennuksella direktiivissä tarkoitetaan ”rakennusta, jolla on erittäin korkea energiatehokkuus. Tarvittava lähes olematon tai erittäin vähäinen energian määrä olisi hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla, mukaan lukien paikan päällä tai rakennuksen lähellä tuotettava uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia”. (Euroopan Unioni 2010, s. 6, 10)
Suomen Ympäristöministeriö on laatinut asetuksen rakennusten energiatehokkuudesta Euroopan Unionin rakennusten energiatehokkuus -direktiivin mukaisesti. Asetus edellyttää entistä yksityiskohtaisempaa kokonaisenergiatehokkuuden hallintaa uudisrakennuskohteilta. Siinä määrätään rakennuksen kokonaisenergiankulutukselle rakennustyyppikohtainen yläraja, joka ilmaistaan E-luvulla. E-luvun laskenta huomioi mm. rakennuksen käyttämän energian tuotantomuodon. Eri energiamuodoille on annettu omat kertoimet, jotka kuvaavat luonnonvarojen käyttöä, ks. taulukko 1. Nämä kertoimet
ohjaavat käyttämään kaukolämpöä ja -jäähdytystä sekä uusiutuvia energialähteitä.
Pieneen E-lukuun on siis mahdollista päästä esim. käyttämällä aurinkosähköenergiaa.
(Ympäristöministeriö 2012, s. 8) On syytä huomioida, että E-luvut ovat kansallisia ja toisistaan mahdollisesti poikkeavia. (Euroopan Unioni 2010, s. 29)
Taulukko 1. Energiamuotojen kertoimet E-luvun laskennassa (Ympäristöministeriö 2012, s. 8)
3 Aurinkoenergia uusiutuvana energialähteenä
Uusiutuvia energialähteitä ovat esimerkiksi vesivoima, tuulivoima, aurinkoenergia, jätepolttoaine ja biokaasu. Nämä energialähteet palautuvat nopeasti uudelleen hyödynnettäväksi osittain tai kokonaan. Niiden energian varanto ei vähene pitkällä aikavälillä samalla tavalla kuin fossiilisten polttoaineiden. (Saavalainen 2014a, A7) Tässä luvussa tarkastellaan aurinkoenergiaa energialähteenä.
3.1 Aurinko energialähteenä
Auringon keskipisteen lämpötila on korkeampi kuin sen pinnalla. Aurinko on jatkuvassa fuusioreaktiossa, jossa vety muuttuu heliumiksi vapauttaen energiaa säteilynä kaikkiin suuntiin. On arvioitu, että auringon pinnalla vapautuva energia neliömetrille on noin 63 MW. (Kalogirou 2009, s. 49) Auringon säteilyä hyödynnetään sekä sähkön- että lämmöntuotannossa. Sähköntuotannossa auringonvalon fotonit virittävät puolijohteen valenssivyön elektroneja johtavuusvyöhön ja näin syntynyt jännite-ero aikaansaa sähkövirran. Toinen tapa tuottaa sähköä auringon valon avulla on käyttää termisiä aurinkovoimaloita. Termisissä aurinkovoimaloissa auringonvalo keskitetään laajan peilikentän avulla yhteiseen polttopisteeseen ja syntyvällä lämmöllä tuotetaan höyryä höyryturbiiniin. Auringon säteilyn hyödyntäminen lämmöntuotannossa tapahtuu aktiivisesti ja passiivisesti. Passiivinen lämmöntuotanto tapahtuu sitouttamalla
Energiamuoto kerroin
sähkö 1,7
kaukolämpö 0,7
kaukojäähdytys 0,4
fossiiliset polttoaineet 1,0
rakennuksessa käytettävät uusiutuvat
polttoaineet 0,5
auringonlämpö rakennuksiin niiden sijoituksen, suuntauksen ja rakenteiden avulla.
Aktiivinen lämmöntuotanto tapahtuu erityisten lämmönkeräimien avulla, joista lämpö varastoidaan usein lämminvesivaraajiin. (Honkapuro et al. 2009, s. 111)
Aurinkosähkö on yksi tapa tuottaa ympäristöystävällistä sähköä lähellä kulutuspistettä kaupunkiympäristössä. Rakennusmääräysten kiristyminen vaikuttaa lämmitysenergian kulutuksen pienentymiseen, mikä kesällä voi johtaa jäähdytystarpeen lisäämiseen.
Jäähdytystarpeen lisääntyminen vaikuttaa tietenkin sähkönkulutukseen.
Aurinkosähköjärjestelmä voi tarjota paikallisen ratkaisun syntyneelle sähkön tarpeelle.
(Leppänen 2013, s. 22)
Vastoin yleistä käsitystä, Etelä-Suomessa auringon säteily on verrattain voimakasta.
Aurinkosähkö on varteenotettava tuotantotapa Etelä-Suomessa. Kuten kuvasta 6 voidaan huomata, auringon säteily on yhtä voimakasta Etelä-Suomessa kuin Keski- Euroopassa.
Kuva 6. Aurinkopaneeleiden aurinkosähkö potentiaali Euroopassa (Joint Research Centre 2006)
3.2 Aurinkosähköpaneelit
Aurinkosähköpaneelien yleistymistä on rajoittanut niiden korkea hinta ja vielä kehitysvaiheessa oleva tekniikka. Suomessa aurinkosähköpaneeleja on yleisesti käytetty kohteissa, jotka eivät ole sähkön jakeluverkon piirissä. Tällaisia kohteita ovat muun muassa kesämökit ja saaristossa sijaitsevat kiinteistöt. Huollon suhteen järjestelmä on helppohoitoinen, koska aurinkosähköpaneelijärjestelmässä ei ole liikkuvia osia.
Vuosittain tulee huolehtia, että aurinkosähköpaneelit puhdistetaan epäpuhtauksista, lumesta sekä jäästä.
Aurinkokennon toiminta perustuu valosähköiseen ilmiöön. Aurinkokennoon on yhdistetty kaksi erityyppistä puolijohdemateriaalia (p ja n). Osalla auringonsäteilyn valohiukkasista (fotoneista) on niin suuri energia, että ne pääsevät ohuen pintakerroksen läpi pn-liitokseen ja voivat näin muodostaa elektroni-aukkopareja. Lähellä pn-liitosta muodostuvista pareista elektronit kulkeutuvat n-puolelle ja aukot p-puolelle.
Rajapintaan muodostuu sähkökenttä, jolloin elektronit voivat kulkeutua vain yhteen suuntaan. Elektronit pääsevät yhdistymään p-tyypin puolijohteeseen kulkeutuneiden aukkojen kanssa ulkoisen johtimen avulla. Ulkoinen johdin toimii väylänä p-tyypin puolijohteeseen, tuottaen sähkövirran, ks. kuva 7. (Paavola 2013, s. 15–16; Suntekno Oy 2010, s. 1)
Kuva 7. Aurinkosähköpaneelin toimintaperiaate (Suntekno Oy 2010, s. 1)
Aurinkosähköpaneeli koostuu yhteen liitetyistä aurinkokennoista.
Aurinkosähköpaneelista saatavaan ulostulotehoon vaikuttaa oleellisimmin auringonsäteilyn teho pinta-alaa kohden. Aurinkosähköpaneelin sähköntuotantomekanismi on verrattain yksinkertainen, jonka johdosta aurinkosähköpaneelilla on korkea käyttövarmuus ja pieni huoltotarve.
Aurinkosähköpaneelien valmistajat ilmoittavat paneelien teknisissä tiedoissa nimellistehon sekä standardi testiolosuhteissa (Standard Test Conditions, STC) että normaalissa aurinkokennon toimintalämpötilassa (Normal Operating Cell Temperature, NOCT). Paneelin nimellisteho aurinkokennon normaalissa toimintalämpötilassa kertoo enemmän paneelin todellisesta toiminnasta. Tulee kuitenkin huomata, että todellinen aurinkosähköpaneelin tuotto vaihtelee riippuen mm. vuoden ajankohdasta, paikasta, ja säästä. (Hellmann 2011, s. 10–11)
Standardi testiolosuhteiksi on määritelty:
- auringon säteily 1000 W/m2, - aurinkokennon lämpötila 25 °C ja - ilmamassan arvo 1,5.
Ilmamassan arvo kuvaa auringon säteilyn kulkemaa matkaa ilmakehässä. Auringon paistaessa suoraan yläpuolelta on ilmamassan arvo 1. Ilmamassan arvo 1,5 tulee, kun aurinko paistaa 48 ° kulmassa zeniitistä. (Kalogirou 2009, s. 92)
Normaaliksi aurinkokennon toimintalämpötilaksi on sovittu:
- auringon säteily 800 W/m2,
- aurinkokennon lämpötila 45 ±3 °C, - tuulen nopeus 1 m/s ja
- ilmamassan arvo 1,5. (Hellmann 2011, s. 10)
Aurinkosähköpaneeleita voi vertailla hyötysuhteella. Hyötysuhde kuvaa sitä, kuinka paljon auringon säteilyenergiasta muuttuu sähköenergiaksi. Hyötysuhde saadaan jakamalla nimellisteho paneelin pinta-alan ja säteilytehon 1000 W/m2 tulolla. Tulos ilmoitetaan prosentteina. Käytetystä tekniikasta riippuen hyötysuhde vaihtelee 8–18 % välillä.
3.3 Aurinkosähköpaneeleiden asennus ja visuaaliset sovellukset
Aurinkosähköpaneelien yleisin asennustapa kiinteistöihin on kattoasennus, ks. kuva 8.
Painovoimaisessa kattoasennuksessa käyttöönotto on nopeaa helpon asennettavuuden takia. Muita asennustapoja aurinkosähköpaneeleille ovat muun muassa julkisivuasennus, lasipintojen käyttö ja auringonsuojalipat.
Kattoasennuksessa aurinkosähköpaneelit asennetaan telineisiin haluttuun kulmaan, tai kiinnitetään suoraan kattorakenteisiin, joiden kulma aurinkoa kohden on optimaalinen.
Harjakatolle tapahtuva aurinkosähköpaneeliasennus tapahtuu katonmyötäisesti.
Tuolloin tarvittava lisäkulma paneeliin saadaan asentamalla paneeleiden alle vielä telineet tuomaan lisäkulmaa paneeliin. Julkisivuasennuksessa aurinkosähköpaneelit ovat asennettu seinänmyötäisesti. Julkisivuasennuksessa on myös mahdollista muuttaa paneelin kulmaa halutun suuruiseksi. Aurinkosähköpaneelien käyttöönotto vaatii tasavirran vaihtovirraksi muuntavan invertterin, sähköjohtovedon sähkökeskukselle, mahdolliset mittaroinnit ja ohjaukset. (Ramboll Oy 2013, s. 38–43)
Kuva 8. Aurinkosähköpaneelit katolla (Nurmijärven Sähkö Oy, verkkokuva)
Aurinkosähköä voidaan hyödyntää rakennuksissa integroimalla aurinkosähköpaneelit rakennuksen seinään, jolloin ne toimivat samalla julkisivuna, ks. kuva 9.
Julkisivuasennuksessa aurinkosähköpaneelit ovat näkyvissä ja vaikuttavat tällöin kiinteistöihin arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti. Julkisivuasennuksessa
aurinkosähköpaneelin sähköntuotto ei heikkene lumen ja jään vähäisen muodostumisen johdosta. (Ramboll Oy 2013, s. 41)
Kuva 9. Aurinkosähköpaneeli seinän julkisivussa (Rautaruukki Oyj, Ruukki kuvapankki)
Käytännön visuaalisia sovelluksia on monenlaisia. Aurinkosähköpaneelit voidaan mm.
integroida kattolaseihin niin, että ne päästävät päivällä luonnonvaloa lävitse, ks. kuva 10. Auringonsuojalippaan asennettu aurinkosähköpaneeli toimii samalla sekä sähköntuottajana että kiinteistöä varjostavana. Aurinkosuojalipan ikkunoita varjostava vaikutus vähentää kiinteistön jäähdytystarvetta, ks. kuva 11.
Kuva 10. Aurinkosähköpaneelit kattolaseihin integroituna Marrakech lentokentällä Marokossa (Naps Systems Oy 2013a, verkkokuva)
Kuva 11. Aurinkosähköpaneeli aurinkosuojalippana Vaisalan päärakennuksessa (Naps Systems Oy 2013b, verkkokuva)
3.4 Aurinkovoimalat lyhyesti
Aurinkosähköä voidaan tuottaa myös aurinkovoimaloissa (ks. kuva 12), joissa peileillä tai linsseillä keskitetään auringonsäteet vesisäiliöihin. Vesisäiliöissä höyrystyvä vesi johdetaan turbiineihin, jotka pyörittävät generaattoreita tuottaen sähköä. Viimeisen kolmen vuoden aikana maailmassa on valmistunut yli 20 yli 100 megawatin aurinkovoimalaa. (Mielonen 2014, B8)
Kuva 12. Ivanpah aurinkovoimala (BrightSource Energy 2014, verkkokuva)
4 Jäähdytys
Luvussa tarkastellaan rakennusten jäähdytysenergian tarvetta. Lisäksi esitellään lyhyesti kaksi erilaista tapaa toteuttaa jäähdytysenergian jakelu.
4.1 Rakennusten jäähdytysenergian tarve
Mitoitettaessa rakennuksen jäähdytystarvetta ovat tärkeimmät mitoituskriteerit huonelämpötilan enimmäisarvo ja tavoitearvon pysyvyys. Lisäksi jäähdytyksen mitoitukseen vaikuttavia tekijöitä ovat rakennuksen lämpötekniset ominaisuudet, kuten ikkunoiden pinta-ala, rakenne ja aurinkosuojaus. Huomiota on kiinnitettävä myös rakenteiden lämmönjohtavuuteen, rakennusmassoihin ja niiden varauskykyyn.
Jäähdytystehon sopivalla mitoituksella saavutetaan tavoiteltu huonelämpötila.
Mitoitukseen vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset lämpökuormat, joita ovat:
- valaistus,
- koneet sekä atk- ja muut laitteet, - ihmiset,
- auringon säteily ja
- seinämien läpi johtuva lämpö. (Koskelainen et al. 2006, s. 550)
Rakennusten suurin jäähdytystarve esiintyy yleensä heinä- elokuussa, jolloin ilmanlämpötila ja kosteus ovat korkeimmillaan. Kylmätehon mitoituksessa ja energian kulutusarvoissa voidaan käyttää oheisen taulukon 2 mukaisia arvoja. (Koskelainen et al.
2006, s. 550–551)
Taulukko 2. Jäähdytystehon ja -energian kulutuksen tyypillisiä arvoja erilaisille rakennuksille (Koskelainen et al. 2006, s. 550)
rakennustyyppi tehontarve energiankulutus huipun käyttöaika
W/m2 kWh/m2 h
asuinrakennus 15…30 10…15 300…600
toimistorakennus 30…70 15…50 500…1400
kauppakeskus 100…200 70…150 700…2000
atk-tilat 300… > 3000
hotellit 40…70 800…1200
Jäähdytystehon huipputarve on yleensä lyhytaikaista, keskittyen noin 2–4 tunnin ajaksi iltapäiviin. Tehohuippua voidaan pienentää eri menetelmillä, jolloin jäähdytystehon tuotanto voidaan mitoittaa pienemmälle teholle ja saadaan investoidulle jäähdytysteholle pidempi huipun käyttöaika vuodessa. Jäähdytyksen tehohuippuja voidaan tasata esim. pienentämällä jäähdytysenergian tarvetta kylmäakulla tai antamalla sisälämpötilan liukua. Sisälämpötilan liukumassa annetaan huoneen sisälämpötilan liukua normaalia korkeammaksi ulkoilman lämpötilan ollessa korkea. Tämä toimenpide on mahdollista vain jos huonelämpötilan voidaan sallia nousevan. Lämpöä varastoituu tällöin rakennuksen rakenteisiin. Rakenteet jäähdytetään normaalilämpötilaan yöllä, jolloin muuta lämpökuormaa ei ole. Rakennuksen jäähdytysvesijärjestelmään liitettävä kylmäakku on yleensä tarkoitettu lyhytaikaiseen, noin vuorokauden käyttöön.
Kylmäakun koko mitoitetaan niin, että se ehditään ladata edellisen vuorokauden aikana.
Yhdessä kylmäkoneen kanssa akun purkausteho on riittävä tuottamaan mitoituspäivän kylmätehon tarve sekä vastaava kylmäenergia. (Koskelainen et al. 2006, s. 551)
4.2 Jäähdytysenergian jakelu keskitetysti ja hajautetusti
Jäähdytysenergian jakelu voidaan toteuttaa joko keskitetysti tai hajautetusti.
Keskitetyssä jäähdytysjärjestelmässä käytetään eri tilanteissa kulloinkin soveltuvinta kylmän lähdettä ja tarkoitukseen soveltuvaa tekniikkaa. Siinä jäähdytysenergia tuotetaan suurissa yksiköissä, joko
- absorptiokoneilla, jossa energialähteenä käytetään kaukolämpöä tai teollisuudessa muodostunutta hukkalämpöä;
- kompressorikoneilla, jossa kaukojäähdytys tuotetaan sähkötoimisilla kompressoreilla;
- lämpöpumpuilla, jossa toimintaperiaate on sama kuin kompressorissa, mutta lisäksi kylmäntuotannossa syntyvä lauhdutuslämpö voidaan ottaa talteen tai - vapaalla jäähdytyksellä, jossa jäähdytysenergian tuotannossa voidaan hyödyntää
meri, järvi- tai jokivettä sekä ulkoilmaa. (Koskelainen et al. 2006, s. 529–539)
Hajautetulla jäähdytyksellä tarkoitetaan tuotantomallia, jossa verrattain pienet energiantuotantolaitokset tai –koneet on sijoitettu lähelle kulutuspistettä. Esimerkiksi
oma aurinkosähköpaneelijärjestelmä tai pieni tuulivoimala voivat olla keinoja tuottaa energiaa, jota hyödynnetään jäähdytykseen.
Kiinnostus kaukojäähdytystä kohtaan on kasvussa Suomessa. Kuvasta 13 voidaan havaita, että vuosina 2001–2013 kaukojäähdytysenergian myynti ja sopimusteho ovat olleet voimakkaassa kasvutrendissä, heti kaukojäähdytystoiminnan myynnin aloittamisesta lähtien. Kaukojäähdytyksellä tarkoitetaan keskitetyssä tuotantolaitoksessa tuotetun jäähdytetyn veden jakelua erillisen jakeluverkoston välityksellä rakennuksille.
Suomessa vesistöjen kylmä vesi riittää hyödyntämään sellaisenaan kaukojäähdytyksen tarpeet 4–8 kuukaudeksi vuodessa. (Koskelainen et al. 2006, s. 531) Kaukojäähdytyksen kysynnän vuoksi on kiinnostavaa tarkastella myös paikallisia tapoja tuottaa jäähdytysenergiaa kaupunkiympäristössä.
Kuva 13. Kaukojäähdytysenergian myynti ja sopimusteho vuosina 2001 – 2013 (Energiateollisuus 2013a, s. 2)
Vuonna 2013 Helsingin Energialla oli 252 kaukojäähdytysasiakasta, joiden yhteenlaskettu sopimusteho oli 151 MW. Näin ollen voidaan argumentoida kuvaan 13 peilaten, että Helsingin Energia on Suomen merkittävin yksittäinen kaukojäähdytyksen myyjä. (Energiateollisuus 2013b, Kaukojäähdytys v. 2013)
5 Tutkimusaineisto, tutkimusmenetelmät, Hellmanin aurinkosähkötuotantomalli
Tässä luvussa käsitellään tutkimusaineistoa ja tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Hannu-Pekka Hellmanin aurinkosähkötuotantomalli (Photovoltaic power generation modeling). Mallin avulla Hellman esitti aurinkosähköpaneelin tuottaman sähkötehon tunneittain. (Hellman 2011) Tässä tutkielmassa tarkasteltiin teoreettisesti kuinka aurinkosähköpaneeleita voitiin hyödyntää valittujen kulutuspisteryhmien jäähdytykseen tarvittavan sähköenergian tuottamiseen.
Tutkielmassa valittiin Helsingin kantakaupungista kulutuspisteryhmää, joiden kaukojäähdytysenergian mitattuja kulutustietoja käytettiin neljän kuukauden ajanjaksolla; touko-, kesä-, heinä ja elokuussa vuonna 2011. Jäähdytysenergian kulutustietoja hyödynnettiin laskettaessa tarvittavien aurinkosähköpaneeleiden sähkötehoa suhteutettuna jäähdytysenergian huipputehotuntiin. Näin saatiin selville aurinkosähköpaneelikenttien tarvittavat pinta-alat ja voitiin tarkastella onko kulutuspisteryhmien jäähdytystä (sähkötehon tarve) mahdollista toteuttaa rakennusten katoille sijoitettavien aurinkosähköpaneelien avulla.
Varsinaisia tutkimuskysymyksiä olivat:
- Onko kulutuspisteryhmien jäähdytyksen huipputehotunnin tarvitsema sähköteho mahdollista toteuttaa rakennusten katoille sijoitettavien aurinkosähköpaneelien avulla?
- Voidaanko tutkimuksessa lasketulla aurinkosähköpaneelikentän pinta-alalla tuottaa sähköenergiaa riittävästi jäähdytykseen auringonpaistetunteina?
- Mahtuuko kiinteistön jäähdytystarpeen täyttävä aurinkosähköpaneelikenttä kiinteistön katolle, mikä sen pinta-ala on kulutuspisteissä?
5.1 Hellmanin malli aurinkosähkötuotannosta
Hellman esitteli tutkimuksessaan aurinkosähkötuotantomallin, jonka avulla voitiin tarkastella aurinkosähköpaneelin tuottamaa tuntiperusteista sähkötehoa todellisissa
sääoloissa Etelä-Suomessa. Hellmanin malli huomioi ilmastollisten olosuhteiden vaikutukset: ilmakehän puhtauden, pilvisyyden ja ilman lämpötilan. Hellman perusti aurinkosähkötuotantomallinsa Rigollier et al.:n tavalle laskea auringon teoreettinen kokonaissäteily (G) pilvettömällä säällä. Tätä menetelmää Hellman hyödynsi tutkimuksessaan olevassa regressiomallissa, joka antaa arvion tuntiperusteisesta auringon säteilyenergiasta. (Hellman 2011, s. 2, 8)
Lisäksi Hellman hyödynsi omassa mallissaan Mattei et al.:n tarkastelua yksinkertaisen aurinkosähköpaneelin tuotantomallista, jossa huomioitiin mm. ulkolämpötila ja auringon kokonaissäteilyn vaikutus aurinkokennon lämpötilaan (Hellman 2011, s. 11).
Hellman käytti tutkimuksessaan Rigollier et al.:n tapaa laskea auringon teoreettinen kokonaissäteily (G) ja Ilmatieteen laitokselta saatua mittausdataa auringon säteilyenergiasta. Mittausdata perustui eri aurinkosähköpaneelin kallistuskulmille ja aurinkopaistetunneille. (Hellmann 2011, s. 13–14) Hellman huomauttaa, että Rigollier et al.:n perustuva auringon teoreettinen kokonaissäteily (G) antaa välittömän arvon auringon säteilymäärästä, kun taas Ilmatieteen laitoksen mitattu auringon säteilyenergia antaa tunnin arvon auringon säteilyenergiasta. Kyseiset arvot eivät siis ole täysin verrattavissa toisiinsa. Hellman on kuitenkin päätynyt käyttämään arvoja rinnasteisina, vaikka tapa ei ole tarkin mahdollinen. (Hellmann 2011, s. 13)
Hellman muodosti matriiseja auringon kokonaissäteilylle. Matriisien perusteena oli aurinkosähköpaneelin kallistuskulma ja eri auringonpaistetuntien esiintyvyys (Hellmann 2011, s. 17). Hellmanin aurinkosähkötuotantomalli perustuu edellä mainituille matriiseille. Näitä matriiseja hyödyntämällä voidaan tarkastella minkä tahansa aurinkosähköpaneelin tuottamaa tunnittaista sähkötehoa.
5.1.1 Auringon teoreettinen kokonaissäteily
Tässä kappaleessa esitellään tarkemmin Rigollier et al.:n mallia. Hellmanin mukaan Rigollier et al. määrittävät auringon teoreettisen kokonaissäteilyn (G) suoran auringonsäteilyn ja auringon hajasäteilyn avulla. Hellman huomauttaa, että usein teoreettisissa malleissa käytetään lisäksi auringon heijastussäteilyä, mutta hän on rajannut sen pois omassa tutkimuksessaan. (Hellmann 2011, s. 10)
Auringon teoreettisen kokonaissäteilyn (G) määrittämiseen tarvitaan tieto auringonsäteilyn määrästä maapallon ilmakehän ulkopuolella, auringon paikka havaitsijaan nähden, aurinkosähköpaneelin kallistuskulma ja Linke sameus –kerroin.
Auringonsäteilyn määrä aurinkoa vastaan kohtisuoralla pinnalla maapallon ilmakehän ulkopuolella voidaan laskea seuraavasta yhtälöstä (1), kun tiedetään havainto päivämäärää vastaava päivän lukema. (Kalogirou 2009, s. 88–89).
(1)
jossa Gon on auringonsäteilyn määrä ilmakehän ulkopuolella vuoden N:tenä päivänä
Gsc on aurinkovakio (1367 W/m2)
N on havainto päivämäärää vastaava lukema. Esimerkiksi 4.tammikuuta päivä vastaa arvoa neljä (N = 4).
Auringon paikan määrittämiseen tarvitaan tietää aurinkoaika (Solar time). Aurinkoajan keskipäivä on, kun aurinko on tarkastelijaan nähden korkeimmalla kohdalla. Yhtälöissä aurinkoaika muutetaan tuntikulmaksi (ω), jossa asteluku 15 vastaa yhtä tuntia.
Tuntikulmat ovat negatiiviset ennen keskipäivää ja positiiviset keskipäivän jälkeen.
Aurinkoajan ja paikallisen ajan (Standard time) ero voidaan laskea seuraavasta yhtälöstä (2)
(2)
jossa Lst on paikallisen aikavyöhykkeen pituuspiiri Lloc on havaitsijan pituusaste
E on aurinkoajan korjaustermi.
Aurinkoajan korjaustermi (E) (Duffie et al. 2006, s. 11–12) on
(3)
jossa B on,
(4)
Auringon kulmaetäisyys eli deklinaatiokulma δ keskipäivällä (aurinkoaikaa) ekvaattoritasoon nähden (Duffie et al. 2006, s.13),
(5)
jossa δ on auringon kulmaetäisyys, jossa pohjoinen on positiivinen.
Auringon korkeuskulma αs, eli horisontaalitason ja auringonsäteilyn välinen kulma, horisontista voidaan nyt laskea yhtälöstä (6) (Duffie et al. 2006, s.16),
(6)
jossa αs on auringon korkeuskulma
ϕ on havaitsijan leveysaste, joka on pohjoisella pallonpuoliskolla positiivinen ja eteläisellä pallonpuoliskolla negatiivinen.
Auringon atsimuutti γs, eli suunnan horisontaalinen komponentti etelästä, lasketaan yhtälöstä (7) (Duffie et al. 2006, s.15–16),
(7)
jossa γs on auringon atsimuutti, joka on positiivinen länteen.
Säteilyn tulokulma θi, joka on suoran säteilyn ja säteilyä vastaanottavan tason normaalin välinen kulma, voidaan laskea yhtälöllä (8) (Duffie et al. 2006, s.15–16) käyttämällä edellisiä yhtälöitä
(8)
jossa θi on säteilyn tulokulma
β on aurinkosähköpaneelin kallistuskulma γ on aurinkosähköpaneelin atsimuutti etelästä.
Rigollier et al.:n kirkkaan sään mallia auringon teoreettiselle kokonaissäteilylle käytetään tässä tutkimuksessa. Malli erottelee toisistaan suoran auringonsäteilyn ja auringon hajasäteilyn. Suoran auringonsäteilyn komponentti Gb kaltevalle tasolle lasketaan seuraavalla yhtälöllä (9). (Rigollier et al. 2000, s.34)
(9)
jossa TL on Linke sameus -kerroin ilmamassan arvolle 2 Helsinki-Vantaan lentokentällä
m on suhteellinen optinen ilmamassa δR on Rayleigh optinen tiheys.
Linke sameus -kerroin kuvaa saasteiden, pölyn ja vesihöyryn aiheuttamaa sirontaa, joka alentaa auringosta tulevaa säteilytehoa. Jos ilmakehä olisi puhdas partikkeleista, olisi Linke sameus -kerroin lähellä arvoa yksi. Hellman on käyttänyt tutkimuksessaan Linke sameus –kertoimelle arvoja, jotka ovat olleet saatavilla The SoDa –palvelusta, jota pitää yllä Armines / MINES ParisTech, Centre Energ´etique et Proc´ed´es (CEP). Arvot on nähtävissä taulukossa 3. Kuukauden Linke sameus -kertoimet on interpoloitu, jotta saadaan päivittäinen jatkuva arvo, eikä arvo muutu dramaattisesti kuukausien välissä.
(Hellmann 2011, s. 12)
Taulukko 3. Linke sameus -kerroin ilmamassan arvolle 2 Helsinki-Vantaan lentokentällä (Hellmann 2011, s. 13)
Suhteellinen optinen ilmamassa m lasketaan yhtälöstä (10)
(10)
Muuttujat yhtälöön (10) lasketaan seuraavasti:
(11)
jossa z on havaitsijan korkeus metreinä merenpinnan yläpuolella zh on 8435,5 metriä.
Todellinen auringon korkeuskulma on
(12)
jossa
(13)
Kun m ≤ 20, niin Rayleigh:n optinen tiheys tulee yhtälöstä (14)
kuukausi TL
tammikuu 3
helmikuu 2
maaliskuu 2,35 huhtikuu 2,7 toukokuu 2,7
kesäkuu 2,9
heinäkuu 3
elokuu 3,3
syyskuu 3,3
lokakuu 2,9
marraskuu 2,8
joulukuu 2
(14)
ja muuten yhtälöstä (15)
(15)
Auringon hajasäteily Gd lasketaan seuraavasta yhtälöstä (16)
(16)
jossa hajasäteilyn siirtofunktio zeniitistä Trd on
(17) ja hajasäteilyn kulmafunktio Fd on
(18)
Kertoimet A0, A1 ka A2 ovat
(19)
(20)
(21)
jos tekijät A0 ja Trd ovat vähemmän kuin 0,002, silloin
(22)
Edellä esitetyistä yhtälöistä (Rigollier et al. 2000, s. 34–44) saadaan arvio kirkkaan taivaan auringon teoreettiselle kokonaissäteilylle, kun yhdistetään sekä suora auringonsäteily että auringon hajasäteily yhtälöön (23).
(23) jossa Gglob on teoreettinen auringon kokonaissäteily.
5.1.2 Aurinkosähköpaneelin tuotantomalli
Tässä alaluvussa esitellään kuinka Hellman hyödynsi omassa mallissaan Mattei et al.:n tarkastelua yksinkertaisen monikiteisen aurinkosähköpaneelin tuotantomallista (Hellman 2011, s. 11). Tutkimuksessaan Hellman oletti, että aurinkosähköpaneeli on kytketty invertteriin. Invertteri, eli vaihtosuuntaaja, muuttaa aurinkopaneeleista saatavan tasavirran vaihtovirraksi. Hellman käytti invertterin hyötysuhteena arvoa 0,95.
(Hellmann 2011, s. 10).
Hellman hyödynsi tutkimuksessa seuraavia parametriarvoja piikennoille. Normaaliksi kennon toimintalämpötilaksi TNOCT oli valittu 47 °C ja tehon lämpötilakertoimena βP oli 0,45 %/°C. (Hellman 2011, s.11) Aurinkosähköpaneelin kennon lämpötila TC on lineaarinen johtuen auringon säteilystä, jolloin yhtälö on muotoa (24) (Mattei et al.
2006, s. 557)
(24)
jossa TC aurinkosähköpaneelin kennon lämpötila
TNOCT aurinkosähköpaneelin normaali kennon lämpötila, 47 °C
Ta on ympäristön lämpötila G on auringon kokonaissäteily.
Aurinkosähköpaneelin teho tulee seuraavasta yhtälöstä (25) (Mattei et al. 2006, s. 555)
(25)
jossa Pmax on aurinkosähköpaneelin nimellisteho
ηinv invertterin hyötysuhde βP on tehon lämpötilakerroin
TSTC on ulkoilmalämpötila 25 °C STC:ssä.
5.1.3 Hellmanin aurinkosähkötuotantomallin ytimessä havaintodata ja regressiomalli
Hellman käytti Ilmatieteen laitokselta saatua mittausdataa säätilasta sekä auringon säteilystä ajanjaksolta 1.1.1981–10.7.2011 Helsinki-Vantaan lentokentältä (60°19’ N, 24°57’ E, 53 metriä meren pinnan yläpuolella). Mittausdata sisälsi tuntiperusteista tietoa auringon kokonaissäteilyenergiasta ja hajasäteilyenergiasta, auringonpaistetunneista sekä ympäristön lämpötilasta. Ilmatieteen laitokselta saatuihin puuttuviin mittausarvoihin Hellman teki muutoksia joko korjaamalla arvon edellisen tunnin mittausarvolla tai muodostamalla puuttuvaan arvon edellisen ja seuraavan tunnin keskiarvosta. (Hellman 2011, s. 17)
Auringon kokonaissäteilyn määrittämiseen vuoden aikana Hellman käytti auringonpaistetuntien todennäköisyyksiä eri kuukausina. Auringonpaistetunti (tssh) kuvaa sellaista tuntia vuorokaudessa, jolloin aurinko paistaa. Taulukossa 4 todennäköisyys tssh=0 tarkoittaa, että aurinko ei paista ollenkaan ja tssh=1, että aurinko paistaa. Hellman jätti muut arvot tarkastelunsa ulkopuolelle. Keskiarvo tssh on auringonpaistetuntien kuukausittainen painotettu keskiarvo. (Hellman 2011, s. 15)
Taulukko 4. Auringonpaistetuntien todennäköisyydet ja keskiarvot kuukausittain (Hellman 2011, s.
17)
kuukausi tssh = 0 tssh = 1 keskiarvo tssh
% %
tammikuu 70,3 7,9 0,179
helmikuu 54,9 15,7 0,297
maaliskuu 46,7 20,4 0,366
huhtikuu 34,3 23,9 0,452
toukokuu 24,7 27,2 0,518
kesäkuu 26,3 22,4 0,490
heinäkuu 21,7 23,0 0,526
elokuu 25,2 16,4 0,456
syyskuu 35,8 13,4 0,375
lokakuu 53,1 11,2 0,273
marraskuu 71,5 6,9 0,165
joulukuu 75,2 5,6 0,142
