295718
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi syyttäjälaitok- sesta annetun lain 32 §:n, henkilötietojen käsittelystä po- liisitoimessa annetun lain 19 §:n ja henkilötietojen käsitte- lystä rajavartiolaitoksessa annetun lain 28 §:n muuttami- sesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että syyttäjälaitok-
sesta annettuun lakiin lisättäisiin säännös mahdollisuudesta antaa valtioneuvoston ase- tuksella säännöksiä syyttäjälaitoksen henki- löstöä koskevista asioista.
Samalla tehtäisiin lakiteknisiä korjauksia henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa
annetun lain ja henkilötietojen käsittelystä ra- javartiolaitoksessa annetun lain säännöksiin tietojen luovuttamisesta syyttäjäviranomaisil- le.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.
—————
PERUSTELUT
1 N y k y t i l a j a e h d o t e t u t m u u t o k s e t Eduskunta on hyväksynyt syyttäjälaitok- sesta annetun lain (439/2011). Tasavallan presidentti on vahvistanut lain tulemaan voi- maan 1 päivänä tammikuuta 2012. Laissa säädetään muun muassa syyttäjälaitoksen or- ganisaatiosta ja syyttäjistä.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain 8 §:ssä säädetään Valtakunnansyyttäjänviraston or- ganisaatiosta. Pykälän 1 momentin mukaan virastoa johtaa valtakunnansyyttäjä ja hänen apunaan ja sijaisenaan toimii apulaisvalta- kunnansyyttäjä. Pykälän 2 momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella säädetään tar- kemmin Valtakunnansyyttäjänviraston orga- nisaatiosta.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain 13 §:ssä säädetään Valtakunnansyyttäjänvirastossa toimivien syyttäjien kelpoisuudesta. Syyttäji- en kelpoisuusvaatimuksena on muu oikeus- tieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kan- sainvälisen ja vertailevan oikeustieteen mais- terin tutkinto. Pykälän 3 momentin mukaan viraston muiden virkamiesten kelpoisuudesta voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain 14 §:ssä säädetään Valtakunnansyyttäjänviraston vir- kamiesten nimittämisestä. Pykälän 1 ja 2 momenteissa säädetään valtakunnansyyttä- jän, apulaisvaltakunnansyyttäjän ja valtion- syyttäjien nimittämisestä. Pykälän 3 momen- tin nojalla muiden viraston virkamiesten ni- mittämisestä säädetään valtioneuvoston ase- tuksella.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan syyttäjänvirastojen toimi- alueet muodostuvat yhdestä tai useammasta kunnasta. Pykälän 3 momentin nojalla viras- tojen toimialueista ja päätoimipaikoista sää- detään valtioneuvoston asetuksella.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain 22 §:ssä säädetään johtavan kihlakunnansyyttäjän, kihlakunnansyyttäjän ja apulaissyyttäjän ni- mittämisestä. Pykälän 2 momentin mukaan syyttäjänviraston muiden virkamiesten nimit- tämisestä säädetään valtioneuvoston asetuk- sella.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain 32 §:n no- jalla valtioneuvoston asetuksella voidaan sää- tää tarkemmin valtakunnansyyttäjän tehtävis- tä Valtakunnansyyttäjänviraston päällikkönä ja johtavan kihlakunnansyyttäjän tehtävistä syyttäjänviraston päällikkönä. Lisäksi valtio- neuvoston asetuksella voidaan säätää tar- kemmin muista syyttäjien hallinnollisista teh- tävistä.
Lain hyväksymisen ja vahvistamisen jäl- keen asetusta valmisteltaessa on käynyt ilmi, etteivät syyttäjälaitoksesta annetun lain tai valtion virkamieslain (750/1994) asetuk- senantovaltuudet riitä asetustasoisen säänte- lyn antamiseen eräistä syyttäjälaitoksen hen- kilöstöä koskevista asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi virkavapaus ja sivutoimiluvan myöntäminen syyttäjille sekä eräät muut vir- kamiesoikeudelliset päätökset.
Tästä syystä ehdotetaan, että syyttäjälaitok- sesta annetun lain 32 §:ää täydennettäisiin säännöksellä asetuksenantovaltuudesta syyt- täjälaitoksen henkilöstöstä, sen tehtävistä ja niihin määräämisestä sekä päätösvallasta vir- kasuhdetta koskevissa asioissa.
Säännöksen nojalla voitaisiin antaa tar- kempia säännöksiä Valtakunnansyyttäjänvi- raston ja syyttäjänvirastojen viroista ja henki- löstön erityistehtävistä ja niihin määräämi- sestä. Tällaisia tehtäviä olisivat apulaispääl- likön ja erikois- ja avainsyyttäjätehtävät sekä syyttäjille annettavat hallinnolliset tehtävät.
Virkasuhdetta koskeva sääntely on pääosin valtion virkamieslaissa ja –asetuksessa (971/1994), mutta päätösvallasta eräissä vir- kasuhdetta koskevissa asioissa on joiltain osin tarpeen säätää yleisistä virkamiesoikeu- dellisista säännöksistä poikkeavasti. Tällaisia asioita olisivat esimerkiksi virkavapauden myöntäminen, sivutoimiluvan myöntäminen ja määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittä- minen.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain eduskunta- käsittelyn aikana muusta lainsäädännöstä py- rittiin korjaamaan lakiviittaukset kyseisellä lailla kumoutuviin lakeihin. Lakiteknisistä syistä henkilötietojen käsittelystä poliisitoi- messa annetun lain (761/2003) 19 §:ään ja henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitok-
sessa annetun lain (579/2005) 28 §:ään jäi edelleen viittaussäännökset kumoutuvaan yleisistä syyttäjistä annettuun lakiin. Esityk- sessä ehdotetaan, että nämä viittaussäännök- set korjattaisiin viittauksiksi syyttäjälaitok- sesta annettuun lakiin.
2 E s i t y k s e n v a i k u t u k s e t
Esitetyt muutokset ovat teknisiä eikä esi- tyksellä tästä syystä ole taloudellisia tai or- ganisatorisia vaikutuksia tai vaikutusta kan- salaisten asemaan.
3 A s i a n v a l m i s t e l u
Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä virkatyönä.
4 V o i m a a n t u l o
Ehdotetut lait tulisivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012 samaan aikaan syyttäjälai- toksesta annetun lain kanssa.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Edus- kunnan käsiteltäväksi seuraava lakiehdotus:
Lakiehdotukset
1.
Laki
syyttäjälaitoksesta annetun lain 32 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 32 § seuraavasti:
32 §
Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin valtakunnansyyttäjän tehtävistä Valtakunnansyyttäjänviraston päällikkönä ja johtavan kihlakunnansyyttäjän tehtävistä syyttäjänviraston päällikkönä. Valtioneuvos- ton asetuksella voidaan säätää tarkemmin myös syyttäjälaitoksen henkilöstöstä ja hen-
kilöstön tehtävistä sekä niihin määräämises- tä. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella voi- daan säätää henkilöstön virkasuhdetta koske- vasta päätösvallasta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöön- panosta.
———
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
—————
2.
Laki
henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 19 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003) 19 §:n 1 mo- mentin 9 kohta seuraavasti:
19 §
Tietojen luovuttaminen muille viranomaisille Poliisi saa luovuttaa muista poliisin henki- lörekistereistä kuin 30 §:ssä tarkoitetusta Eu- ropol-tietojärjestelmästä ja 31 §:ssä tarkoite- tusta kansallisesta Schengen- tietojärjestelmästä salassapitosäännösten es- tämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai
konekielisessä muodossa tietoja, jotka ovat tarpeen:
— — — — — — — — — — — — — — 9) syyttäjille syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 25 §:ssä säädetyssä laajuu- dessa;
— — — — — — — — — — — — — —
———
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
—————
3.
Laki
henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun lain 28 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun lain (579/2005) 28 §:n 1 momentin 16 kohta seuraavasti:
28 §
Tietojen luovuttaminen muille viranomaisille Rajavartiolaitos saa luovuttaa rajavartiolai- toksen henkilörekistereistä salassapitosään- nösten estämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai konekielisessä muodossa tietoja, jotka ovat tarpeen:
— — — — — — — — — — — — — — 16) syyttäjille syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 25 §:ssä säädetyssä laajuu- dessa;
— — — — — — — — — — — — — —
———
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
—————
Helsingissä 28 päivänä lokakuuta 2011
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Puolustusministeri Stefan Wallin
Liitteet
Rinnakkaistekstit
1.
Laki
syyttäjälaitoksesta annetun lain 32 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 32 § seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
32 §
Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin valtakunnansyyttäjän tehtävistä Valtakunnansyyttäjänviraston päällikkönä ja johtavan kihlakunnansyyttäjän tehtävistä syyttäjänviraston päällikkönä. Lisäksi valtio- neuvoston asetuksella voidaan säätää tar- kemmin muista syyttäjien hallinnollisista teh- tävistä.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöön- panosta.
32 §
Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin valtakunnansyyttäjän tehtävistä Valtakunnansyyttäjänviraston päällikkönä ja johtavan kihlakunnansyyttäjän tehtävistä syyttäjänviraston päällikkönä. Valtioneuvos- ton asetuksella voidaan säätää tarkemmin myös syyttäjälaitoksen henkilöstöstä ja hen- kilöstön tehtävistä sekä niihin määräämises- tä. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella voi- daan säätää henkilöstön virkasuhdetta kos- kevasta päätösvallasta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöön- panosta.
———
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
2.
Laki
henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 19 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003) 19 §:n 1 mo- mentin 9 kohta seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
19 §
Tietojen luovuttaminen muille viranomaisille Poliisi saa luovuttaa muista poliisin henki- lörekistereistä kuin 30 §:ssä tarkoitetusta Eu- ropol-tietojärjestelmästä ja 31 §:ssä tarkoite- tusta kansallisesta Schengen- tietojärjestelmästä salassapitosäännösten es- tämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai konekielisessä muodossa tietoja, jotka ovat tarpeen:
— — — — — — — — — — — — — — 9) yleisille syyttäjille yleisistä syyttäjistä annetun lain (199/1997) 11 §:ssä säädetyssä laajuudessa;
— — — — — — — — — — — — — —
19 §
Tietojen luovuttaminen muille viranomaisille Poliisi saa luovuttaa muista poliisin henki- lörekistereistä kuin 30 §:ssä tarkoitetusta Eu- ropol-tietojärjestelmästä ja 31 §:ssä tarkoite- tusta kansallisesta Schengen- tietojärjestelmästä salassapitosäännösten es- tämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai konekielisessä muodossa tietoja, jotka ovat tarpeen:
— — — — — — — — — — — — — — 9) syyttäjille syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 25 §:ssä säädetyssä laajuu- dessa;
— — — — — — — — — — — — — —
———
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
3.
Laki
henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun lain 28 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun lain (579/2005) 28 §:n 1 momentin 16 kohta seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
28 §
Tietojen luovuttaminen muille viranomaisille Rajavartiolaitos saa luovuttaa rajavartiolai- toksen henkilörekistereistä salassapitosään- nösten estämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai konekielisessä muodossa tietoja, jotka ovat tarpeen:
— — — — — — — — — — — — — — 16) yleisille syyttäjille yleisistä syyttäjistä annetun lain (199/1997) 11 §:ssä säädetyssä laajuudessa;
— — — — — — — — — — — — — —
28 §
Tietojen luovuttaminen muille viranomaisille Rajavartiolaitos saa luovuttaa rajavartiolai- toksen henkilörekistereistä salassapitosään- nösten estämättä teknisen käyttöyhteyden avulla tai konekielisessä muodossa tietoja, jotka ovat tarpeen:
— — — — — — — — — — — — — — 16) syyttäjille syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 25 §:ssä säädetyssä laajuu- dessa;
— — — — — — — — — — — — — —
———
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Asetusluonnos
Valtioneuvoston asetus
syyttäjälaitoksesta
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty oikeusministeriön esittelystä, säädetään syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) nojalla:
1 luku
Valtakunnansyyttäjänvirasto 1 §
Valtakunnansyyttäjänviraston organisaatio Valtakunnansyyttäjänvirastossa on yksiköi- tä, joista määrätään tarkemmin viraston työ- järjestyksessä. Valtakunnansyyttäjä määrää yksiköiden päälliköinä toimivat valtionsyyt- täjät.
2 § Henkilöstö
Valtakunnansyyttäjänvirastossa on valta- kunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttä- jän virka sekä valtionsyyttäjän virkoja. Li- säksi virastossa voi olla kihlakunnansyyttäjän virkoja ja muita sen toiminnan edellyttämiä virkoja.
3 §
Valtionsyyttäjän hallinnolliset tehtävät Sen lisäksi, mitä muualla säädetään valti- onsyyttäjän tehtävistä, valtionsyyttäjä avus- taa valtakunnansyyttäjää syyttäjäntoiminnan ohjauksessa, kehittämisessä ja seurannassa.
4 §
Kelpoisuusvaatimukset
Syyttäjien kelpoisuusvaatimuksista sääde- tään syyttäjälaitoksesta annetussa laissa.
Neuvottelevan virkamiehen ja ylitarkasta- jan kelpoisuusvaatimuksena on muu oikeus- tieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kan- sainvälisen ja vertailevan oikeustieteen mais- terin tutkinto.
Henkilöstöpäällikön, koulutuspäällikön, tietopalvelupäällikön ja viestintäpäällikön kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkea- koulututkinto.
5 § Nimittäminen
Syyttäjien nimittämisestä Valtakunnansyyt- täjänvirastoon säädetään syyttäjälaitoksesta annetussa laissa. Muun Valtakunnansyyttä- jänviraston virkamiehen nimittää Valtakun- nansyyttäjänvirasto.
6 §
Nimittäminen määräaikaiseen virkasuhtee- seen
Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakun- nansyyttäjän nimittämisessä määräaikaiseen virkasuhteeseen sovelletaan valtion virka- miesasetuksen (971/1994) 20 §:ää.
Valtionsyyttäjän nimittää enintään vuoden mittaiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen Valtakunnansyyttäjänvirasto. Valtionsyyttä- jän nimittää yli vuoden mittaiseen määräai- kaiseen virkasuhteeseen oikeusministeriö Valtakunnansyyttäjänviraston esityksestä.
Muun Valtakunnansyyttäjänviraston vir- kamiehen nimittää määräaikaiseen virkasuh- teeseen Valtakunnansyyttäjänvirasto.
7 § Virkavapaus
Virkavapauden valtakunnansyyttäjälle ja apulaisvaltakunnansyyttäjälle myöntää oike- usministeriö.
Virkavapauden muulle Valtakunnansyyttä- jänviraston virkamiehelle myöntää Valta- kunnansyyttäjänvirasto.
2 luku Syyttäjänvirastot
8 § Tulosohjaus
Syyttäjänviraston tulosohjauksesta vastaa Valtakunnansyyttäjänvirasto.
9 §
Syyttäjänvirastojen toimialueet ja päätoimi- paikat
Syyttäjänvirastojen toimialueet ja päätoi- mipaikat ovat:
1) Helsingin syyttäjänviraston toimialueena on Helsinki, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä;
2) Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston toimialueena ovat Espoo, Hanko, Inkoo, Karkkila, Karjalohja, Kauniainen, Kirk- konummi, Lohja, Nummi-Pusula, Raase- pori, Sammatti, Siuntio ja Vihti, ja sen pää- toimipaikka sijaitsee Espoossa;
3) Itä-Uudenmaan syyttäjänviraston toimi- alueena ovat Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila, Pyhtää, Sipoo ja Vantaa, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Van- taalla;
4) Kanta-Hämeen syyttäjänviraston toimi- alueena ovat Kanta-Hämeen maakuntaan kuuluvat kunnat sekä Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Jär- venpäässä;
5) Salpausselän syyttäjänviraston toimialu- eena ovat Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakuntiin kuuluvat kunnat
lukuun ottamatta Pyhtäätä, ja sen päätoimi- paikka sijaitsee Kouvolassa;
6) Länsi-Suomen syyttäjänviraston toimi- alueena ovat Satakunnan ja Varsinais- Suomen maakunnat, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Turussa;
7) Pirkanmaan syyttäjänviraston toimialu- eena ovat Pirkanmaan maakuntaan kuuluvat kunnat, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Tam- pereella;
8) Pohjanmaan syyttäjänviraston toimialu- eena ovat Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin kuuluvat kunnat, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Vaa- sassa;
9) Keski-Suomen syyttäjänviraston toimi- alueena ovat Keski-Suomen maakuntaan kuuluvat kunnat, ja sen päätoimipaikka sijait- see Jyväskylässä;
10) Itä-Suomen syyttäjänviraston toimialu- eena ovat Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntiin kuuluvat kunnat, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Mikkelissä;
11) Oulun syyttäjänviraston toimialueena ovat Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maa- kuntiin kuuluvat kunnat, ja sen päätoimi- paikka sijaitsee Oulussa; sekä
12) Lapin syyttäjänviraston toimialueena ovat Lapin maakuntaan kuuluvat kunnat, ja sen päätoimipaikka sijaitsee Rovaniemellä.
Ahvenanmaan maakunnansyyttäjänviraston toimialueesta ja päätoimipaikasta säädetään syyttäjälaitoksesta annetun lain 18 §:ssä.
10 § Henkilöstö
Syyttäjänvirastossa on johtavan kihlakun- nansyyttäjän virka ja kihlakunnansyyttäjän virkoja. Lisäksi virastossa voi olla muita sen toiminnan edellyttämiä virkoja.
11 § Apulaispäällikkö
Valtakunnansyyttäjänvirasto määrää syyt- täjänviraston esityksestä kihlakunnansyyttä- jän toimimaan syyttäjänviraston apulaispääl- likkönä. Määräys annetaan enintään neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Johtavan kihlakunnansyyttäjän ja apulais- päällikön välisestä tehtävien jaosta sekä apu- laispäällikön tehtävistä määrätään syyttäjän- viraston työjärjestyksessä.
12 §
Kihlakunnansyyttäjän hallinnolliset tehtävät Sen lisäksi, mitä muualla säädetään kihla- kunnansyyttäjän tehtävistä, kihlakunnansyyt- täjä hoitaa hallinnolliset tehtävät, jotka hänel- le erikseen määrätään.
13 §
Erikois- ja avainsyyttäjätehtävät Valtakunnansyyttäjänvirasto voi syyttäjän- viraston esityksestä nimetä syyttäjän toimi- maan oman erikoistumisalueensa erikois- tai avainsyyttäjätehtävissä. Määräys annetaan enintään neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Erikois- tai avainsyyttäjätehtäviin nimetyn syyttäjän tehtävänä on syyttäjätehtäviensä li- säksi osallistua syyttäjien kouluttamiseen ja muutenkin oman erikoistumisalueensa valta- kunnalliseen koordinointiin ja ohjaukseen.
14 § Apulaissyyttäjä
Syyttäjänvirastossa voi olla määräaikaises- sa virkasuhteessa syyttäjäntehtäviin koulutet- tavia apulaissyyttäjiä. Johtava kihlakunnan- syyttäjä määrää apulaissyyttäjän hoidettavak- si annettavat rikosasiat harjoittelujakson vai- heen ja asian vaativuuden mukaan.
Apulaissyyttäjän perehdyttäminen, ohjaa- minen ja tehtävät tulee järjestää siten, että hän saa monipuolisen ja kehittävän koulutuk- sen.
15 §
Kihlakunnansyyttäjän kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset
Siitä poiketen, mitä julkisyhteisöjen henki- löstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun
lain (424/2004) 6 §:n 1 momentissa sääde- tään, on:
1) Helsingin syyttäjänvirastossa on kelpoi- suusvaatimuksena kolmeen kihlakunnansyyt- täjän virkaan ruotsin kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä suomen kie- len hyvä suullinen ja kirjallinen taito;
2) Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastossa on kelpoisuusvaatimuksena kolmeen kihla- kunnansyyttäjän virkaan ruotsin kielen erin- omainen suullinen ja kirjallinen taito sekä suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito;
3) Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastossa on kelpoisuusvaatimuksena kolmeen kihlakun- nansyyttäjän virkaan ruotsin kielen erin- omainen suullinen ja kirjallinen taito sekä suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito;
4) Länsi-Suomen syyttäjänvirastossa on kelpoisuusvaatimuksena kahteen kihlakun- nansyyttäjän virkaan ruotsin kielen erin- omainen suullinen ja kirjallinen taito sekä suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito; sekä
5) Pohjanmaan syyttäjänvirastossa on kel- poisuusvaatimuksena viiteen kihlakunnan- syyttäjän virkaan ruotsin kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä suomen kie- len hyvä suullinen ja kirjallinen taito.
16 § Nimittäminen
Syyttäjien nimittämisestä syyttäjänviras- toon säädetään syyttäjälaitoksesta annetussa laissa. Muun syyttäjänviraston virkamiehen nimittää syyttäjänvirasto.
17 §
Nimittäminen määräaikaiseen virkasuhtee- seen
Johtavan kihlakunnansyyttäjän nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen Valtakun- nansyyttäjänvirasto.
Kihlakunnansyyttäjän nimittämisessä mää- räaikaiseen virkasuhteeseen sovelletaan val- tion virkamiesasetuksen (971/1994) 20 §:ää.
Muun syyttäjänviraston virkamiehen nimit- tää määräaikaiseen virkasuhteeseen syyttä- jänvirasto.
18 § Virkavapaus
Virkavapauden johtavalle kihlakunnansyyt- täjälle myöntää Valtakunnansyyttäjänvirasto.
Virkavapauden muulle syyttäjänviraston virkamiehelle myöntää syyttäjänvirasto.
19 §
Päätösvalta eräissä henkilöstöä koskevissa asioissa
Johtavan kihlakunnansyyttäjän, kihlakun- nansyyttäjän ja apulaissyyttäjän irtisanomi- sesta, virkasuhteen muuttamisesta osa- aikaiseksi, virkasuhteen purkamisesta, lo- mauttamisesta ja virantoimituksesta pidättä- misestä sekä heille annettavasta varoituksesta päättää Valtakunnansyyttäjänvirasto.
20 § Sivutoimi
Sivutoimiluvan johtavalle kihlakunnan- syyttäjälle, kihlakunnansyyttäjälle ja apulais- syyttäjälle myöntää Valtakunnansyyttäjänvi- rasto. Syyttäjän on tehtävä muusta kuin lupaa edellyttävästä sivutoimesta ilmoitus Valta- kunnansyyttäjänvirastolle.
3 luku
Erinäiset säännökset 21 §
Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkin- nanjohtajan määrääminen
Valtakunnansyyttäjä määrää syyttäjät, jotka toimivat tutkinnanjohtajana poliisimiehen te- kemäksi epäillyn rikoksen esitutkinnassa.
Valtakunnansyyttäjänvirasto ohjaa poliisi- miehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitut- kintaa johtavien syyttäjien toimintaa koko maassa.
22 § Virkamerkki
Syyttäjälle annetaan Valtakunnansyyttä- jänviraston vahvistama virkamerkki. Virka- merkki on pidettävä virantoimituksessa mu- kana ja vaadittaessa esitettävä.
4 luku Voimaantulo
23 § Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tam- mikuuta 2012.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voi- daan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttä- miin toimenpiteisiin.
Tämän asetuksen säännöksiä virkaan tai virkasuhteeseen nimittämisestä ja tehtävään määräämisestä sovelletaan, jos asia tulee vi- reille tämän asetuksen voimaantulon jälkeen.