Palvelutarpeen arviointi lapsiperheiden sosiaalipalvelussa

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI

LAPSIPERHEIDEN SOSIAALIPALVELUISSA

Maarit Liukkonen

218972

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalityön pro gradu tutkielma

Syksy 2020

Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Liukkonen Maarit Työn nimi

Palvelutarpeen arviointi lapsiperheiden sosiaalipalveluissa Oppiaine

Sosiaalityö Työn laji

pro gradu-tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat

professori Aini Pehkonen Aika

syksy 2020 Sivumäärä

61 + 6 liitettä Tiivistelmä- Abstract

Pro gradu -tutkielmani aiheena on palvelutarpeen arviointi lapsiperheiden sosiaalipalveluissa.

Tutkimuksessani selvitän, miten lastensuojelussa työskentelevät kuvaavat palvelutarpeen arvioinnin laajuutta lastensuojeluilmoitusten, huoli-ilmoitusten tai muun yhteydenoton perusteella.

Tutkimuskysymyksieni avulla selvitän mitä palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetodokumenttiin kirjataan ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että lastensuojelun asiakkuus alkaa. Sekä lisäksi, miten lastensuojelun työntekijät kuvaavat lapsen kasvun ja kehityksen vaarantumista. Yksi tärkeistä pitämistäni asioista oli selvittää eroavuus aikaisemman lastensuojelutarpeen selvittämisen ja nykyisen vuonna 2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain edellyttämän palvelutarpeen arvioinnin välillä.

Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla haastatellen yhdeksää eri lastensuojelun sosiaalialan työntekijää kahdesta maakunnasta: Kainuusta ja Etelä- Savosta. Molempien maakuntien pääkaupungeissa on alkuarviointitiimit, joissa käsitellään alueen lapsista tulleet ilmoitukset ja yhteydenotot sekä tehdään palvelutarpeen arvioinnit.

Alkuarviointitiimit ovat Kainuussa Kajaanissa ja Sotkamossa. Tutkielman menetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä.

Saamieni tutkimustulosten mukaan molempien maakuntien niin Kainuun kuin Etelä-Savon sosiaalialan työntekijät olivat työhönsä perehtyneitä, kokeneita ja toimivat lain antaman ohjeistuksen mukaisesti. Merkittäviä eroja työskentelyssä ei käynyt ilmi. Palvelutarpeen arvioinnit ja niistä tehtävät yhteenvedot olivat lain antaman ohjeistuksen mukaisesti tehtyjä ja ymmärrettyjä.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät määrittävät kuinka laajasti lapsen asioita lähdetään selvittämään palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Esille nousi seikka, että viranomaiset tekevät herkemmin ilmoituksia nykylain aikaan kuin aikaisemmin.

Lastensuojelun asiakkuuden aloittamisen syynä on useimmiten se, että perustason palvelut ja tukitoimet ovat riittämättömät. Tarkennettuja seikkoja lastensuojelun asiakkuuden aloittamiseen olivat puutteet lapsen huolenpidossa ja kodin olosuhteissa, jotka vaarantavat lapsen kasvun ja kehityksen. Kasvun ja kehityksen vaarantumisen haastatellut työntekijät määrittelivät perushoivan puutteellisuutena ja perusturvallisuuden järkkymisenä, joita ovat esimerkiksi lapsen lämmön, puhtauden, turvan, hoivan, neuvolakäyntien ja koulunkäynnin laiminlyöntinä sekä arjen toimivuuden ja rutiinien puuttumisena.

Asiasanat

lastensuojelun tarpeen arviointi, palvelutarpeen arviointi, alkuarviointi, sosiaalihuoltolaki Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto

Muita tietoja

University of Eastern Finland Faculty

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

School

Yhteiskuntatieteiden laitos Author

Liukkonen Maarit

Assessing the need for service in social services for families with children Main subject

Social work

Level Pro gradu Advisors

Prof. Aini Pehkonen Date

Autumn 2020

Number of pages 61 + 6

Abstract

My master's thesis is about assessing the need for service in social services for families with children.

In my study, I will find out how child welfare workers describe the scope of the assessment of the need for service in connection with child welfare notifications, care notices or other contacts. With my research questions, I explained what was included in the summary documents for service and what factors influence the start of child welfare customer relationship based on service needs assessments.

And also how child welfare workers describe the child's growth and development the risk of endangering the use of the One of the important things I considered was to clarify the difference between the identification of the previous child welfare needs and the assessment of the service needs required by the current Social Welfare Act, which entered into force in 2015. The thesisis a qualitative study, the material of which has been collected through thema interviews, interviewing nine different social workers in child welfare in two provinces: Kainuu and Southern Savonia. The cities of both provinces have initial assessment teams to address the notifications and contacts from children and assessments of the need for service. In the Kainuu there is initial assessment teams in Kajaani and Sotkamo. Thesis content analysis has been used as a method. According to the research results I received, both provinces in Kainuu and Southern Savonia social workers were familiar with their work, experienced and acted in accordance with the guidelines issued by law when conducting service need assessments. There were no significant differences in the work. The reason for starting a child welfare customer relationship is mostly due to the fact that basic services and interventions are insufficient.

Specific points for starting a child welfare customer relationship were deficiencies in the child's care and in the conditions of the home that endanger the child's development. The workers interviewed to jeopardise growth and development defined the basic the lack of control and the rationality of basic safety caused by the child's lack of warmth, purity, safety, care, counselling and schooling, as well as the lack of everyday functioning and routines.

Keywords

child protection needs assessment, service needs assessment, initial assessment, social welfare law

Repository Library of the University of Eastern Finland Other information

1 JOHDANTO ... 1

2 PALVELUTARPEEN ARVIOINTI ... 4

2.1 Palvelutarpeen arviointi määritelmänä ja prosessina ... 4

2.2 Ilmoitusvelvollisuus ja muu yhteydenotto - sosiaalihuollon asiakkuus vireille ... 10

2.2.1 Kiireellinen tuen tarve ... 12

2.2.2 Lapsen ja perheen mielipide ... 13

2.3 Ratkaisu eli päätös palvelutarpeen arvioinnista ... 14

3 LASTENSUOJELUN TARPEEN ARVIOINTI ... 17

3.1 Lastensuojelulain mukainen tarve ... 17

3.2 Sosiaalityöntekijän tehtävä ja harkintavalta ... 19

3.3 Palvelutarpeen arviointi ja lastensuojelu tutkimusten valossa ... 20

3.4 Valtakunnallinen kehittäminen lapsi – ja perhepalveluissa ... 24

3.5 Sosiaalihuoltolain toimivuus ... 25

4 TUTKIELMAN TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA EMPIIRINEN TOTEUTTAMINEN... 26

4.1 Tutkimustehtävä ja tutkielman tarkennetut tutkimuskysymykset ... 26

4.2 Tutkielman empiirinen aineisto ... 27

4.3 Analyysimenetelmä ja aineiston analyysi ... 31

4.4 Tutkimuksen tieteenfilosofinen lähtökohta ... 34

4.5 Eettiset kysymykset ... 35

5 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTA PALVELUTARPEEN ARVIOINTIA ... 37

5.1 Palvelutarpeen arviointi sosiaalihuoltolain mukaisesti ... 37

5.2 Yhteenvetodokumentti palvelutarpeen arvioinnista ... 40

5.3 Lastensuojelun asiakkuus ... 42

5.4 Sosiaalihuoltolain uudistuksen jälkeinen muutos ... 45

6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA... 49

LÄHTEET ... 55 KUVIO 1 Prosessikuvaus

KUVIO 2 Aineistolähtöisen sisällön analyysin eteneminen.

KUVIO 3 Esimerkki haastattelukysymysten kvantifioinnista TAULUKKO 1 Haastattelukysymysten kvantifiointi

LIITE 1Lapsen ja perheen palvelutarpeen arviointi -lomake Etelä-Savo LIITE 2 Palvelutarpeen arviointi - lomake Kainuu

LIITE 3 Tutkimusluvat

LIITE 4 Tiedote tutkittavalle ja haastattelurunko

LIITE 5 Lapsen ja perheen palvelutarpeen arviointi – Etelä-Savo LIITE 6 Palvelutarpeen arviointi – Kainuu

1 JOHDANTO

Kiinnostus palvelutarpeen arvioinnin tekemisestä lastensuojeluilmoitusten, huoli-ilmoitusten tai muiden yhteydenottojen perusteella syntyi suorittaessani käytännön harjoittelujaksoa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lapsiperheiden sosiaalipalveluissa. Johtava sosiaalityöntekijä näki aiheen tutkimisen tarpeelliseksi alkuarviointitiimin työn kehittämiseksi ja esitti sitä minulle. Etelä-Savon osuus tutkielman vertailukohteena tulee siitä, että työskentelen Etelä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä aikuissosiaalityössä. Tutkimusaihe kiinnostaa minua, koska vuonna 2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain mukaisen palvelutarpeen arvioinnin ja lastensuojelun tarpeen arvioinnin sekä asiakkuuksien käsitteet eivät ole selkeät.

Halusin selvittää miten ja missä laajuudesta lapsesta tulleen ilmoituksen perusteella tehdään palvelutarpeen arviointi ja mitkä seikat vaikuttavat siihen, että lastensuojelun asiakkuus alkaa.

Tutkielman lähtökohta on alkuarviointitiimissä tehtävät palvelutarpeen arvioinnit Kainuussa ja Etelä-Savossa. Aihe on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti sekä kiinnostava että merkittävä, koska lastensuojeluilmoitukset sekä muut sosiaalihuoltolain mukaiset ilmoitukset, yhteydenottopyynnöt ja niistä tehtävät palvelutarpeen arvioinnit ovat lisääntyneet. Valtakunnallisesti tarkasteltuna vuonna 2019 pelkästään lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi 7 %. Etelä-Savossa tehtiin 3752 lastensuojeluilmoitusta ja 310 yhteydenottoa vuonna 2019. Kainuun alueella on samana vuonna tehty 1875 lastensuojeluilmoitusta ja 155 yhteydenottoa sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Yhtä lasta kohti tehtiin keskimäärin 1,8 lastensuojeluilmoitusta molemmissa maakunnissa, joka vastaa valtakunnallista keskiarvoa. (Terveyden– ja hyvinvoinninlaitos 2020, 1, 19, 38, 41.)

Tutkielmani aihe on ajankohtainen ja tärkeä, sillä sosiaalihuoltolain vuoden 2015 uudistus ei ole kovin selkeästi juurtunut kentällä työskenteleville lastensuojelun työntekijöille. Sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaiset tukitoimet eivät olleet aivan selkeästi eroteltavissa.

Työntekijän on pystyttävä arvioimaan, että riittääkö sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut ja asiakkuus. Ennen vuoden 2015 sosiaalihuoltolain voimaantuloa syntyi lastensuojelutarpeen selvityksen ja palvelujen myötä automaattisesti lastensuojelun asiakkuus. Lastensuojelulain mukaisten palveluiden ja tukitoimenpiteiden arvioiminen palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä vastaa asiasisällöltään aiemmin voimassa olevaa säännöstä lastensuojelutarpeen selvittämisestä

Tärkeää on luoda ja ylläpitää luottamusta ja uskoa ammattilaisten sitoutumiseen ja kykyyn tukea perhettä lapsen tilanteen ratkaisemisessa. Lastensuojelukäytännöissä Suomessa käytetään, ei ole näkyvissä selkeää, yhteisesti määriteltyä ammattilaisten työskentelyn kokonaiskuvaa.

Lastensuojelun erityistehtävästä lapsuuden ja nuoruuden hyvinvoinnin varmistajana ei ole selkeää kuvaa myöskään yksittäisen lapsen kohdalla. (Petrelius, Tulensalo, Jaakola ja Hietamäki 2016, 12, 15.) Lastensuojelun työkäytäntöjen kehittäminen ja yhtenäistäminen tutkimustietoa hyväksikäyttäen tulee parantamaan palvelutarpeen arviointien ja koko lastensuojelun työn laatua sekä tasavertaisuutta maassamme.

Lastensuojeluilmoitusten käsittely, palvelutarpeen arvioinnin tekeminen sekä niistä tehtävät ratkaisut ovat ammattitaitoa vaativaa työtä ja työntekijälle haastavaa. Palvelutarpeen arviointien yhteenvedoissa, asiakastyön tilannearvioinneissa, työprosessien suunnittelussa ja asiakasta koskevissa ratkaisuissa sosiaalihuollon työntekijällä on paljon harkintavaltaa, kuten myös palvelutarpeen arviointeja tekevillä sosiaalityöntekijöillä. Työssä tarvitaan vahvaa osaamista ja ammattietiikkaa, jotta sosiaalityöntekijä pystyy perustelemaan tekemiään ratkaisuja asiakkaille sekä itselleen. (Sipilä 2011, 146.) Perheen ja lapsen tarvitseman oikea-aikaisen ja oikein kohdennetun tuen varmistamiseksi on tärkeää saada tutkimustietoa palvelutarpeen arvioinnin sisällöstä.

Tämän tutkielman tarkoituksena on myös selvittää, miten lastensuojelussa työskentelevät työntekijät näkevät vuonna 2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain muuttaneen lastensuojelun tarpeen arviointia ja käytäntöjä. Tutkielmassa on vertaileva näkökulma Kainuun ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien välillä mahdollisesti toisiaan hyödyntävien työkäytäntöjen kautta.

Pääluvuissa kaksi ja kolme avaan tutkielman avainteemoja käsitteinä, jotka ovat palvelutarpeen arviointi ja sen prosessi sekä lastensuojelun tarpeen arviointi. Lain määritelmät ja alan asiantuntijoiden tulkinnat sen soveltamisesta käytännössä kulkevat käsitteiden mukana.

Palvelutarpeen arvioinnista tehtävän yhteenvetodokumentti on keskeinen asiakirja, jonka sisältö on tutkielmassa tarkemman tarkastelun kohteena. Sosiaalityöntekijän tehtävää ja harkintavaltaa olen käsitellyt myös pääluvussa kolme, sillä lastensuojelun kriteerit eivät anna yksiselitteistä vastausta arviointiin, vaan ne ovat tapauskohtaisesti työntekijän arvioitavia asioita.

Pääluvussa neljä on tutkielman empiirinen toteuttaminen, jossa on kuvattu käytetty empiirisen aineiston keruumenetelmä, aineisto ja analyysimenetelmä. Tutkielman eettisyyteen liittyen olen avoimesti kuvannut tutkittavan aineiston keruusta, aineiston käsittelystä ja luotettavuuteen liittyvistä seikoista. Pääluvussa viisi on haastattelujen kootut keskeiset tulokset teemojen mukaisesti. Lopuksi Pääluvussa kuusi on johtopäätökset ja pohdintaa tutkielman tuloksista tutkimuskysymyksiin peilaten.

2 PALVELUTARPEEN ARVIOINTI

Palvelutarpeen arviointi on sosiaalihuoltolaissa määritelty tehtäväksi asiakkaan elämäntilanteen edellyttämässä laajuudessa yhteistyössä hänen läheistensä sekä muiden toimijoiden kanssa.

Palvelutarpeen arvioinnin tekeminen koskee kaikkia henkilöitä, jotka ovat sosiaalihuollon tarpeessa.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä lasten ja nuorten sekä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen. Lastensuojelutarpeen selvittämisestä palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä on säädetty lastensuojelulaissa. Ikääntyneen väestön palvelutarpeen selvityksestä on omat säädökset vanhuspalvelulaissa. Sosiaalihuoltolaki on yleislaki ja esimerkiksi lastensuojelulaki (417/2007) on erityislaki (Alatalo, Miettunen, Liukko, Kettunen & Normia- Ahlsten 2019, 7; Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 64.)

2.1 Palvelutarpeen arviointi määritelmänä ja prosessina

Vuonna 2015 voimaan tullutta sosiaalihuoltolakia (2014/1301) uudistettaessa tavoitteena oli lasten ja perheiden tuen saannin helpottaminen perhepalveluissa. Optimistisena näkökulmana uudistuksessa oli, että lastensuojeluilmoitusten käsittelyyn ja lastensuojelun tarpeen selvittämiseen jäisi nykyistä enemmän henkilöstöresursseja. Resurssia oli tarkoitus käyttää työkäytäntöjen muuttamiseksi systemaattisempaan ja lapsen osallisuutta vahvistavaan suuntaan jo ilmoituksia käsiteltäessä, mutta tavoitteena oli myös riittävän kattavan ja lapsilähtöisen selvitystyön toteuttaminen. (Kaski, Kosola & Lehtoranta 2016, 99.) Sosiaalihuoltolain rakennetta muutettiin aiempaan verrattuna siten, että sosiaalipalvelujen järjestämisen lähtökohdaksi määriteltiin asiakkaan tuen tarpeet (Alatalo, Miettunen, Liukko, Kettunen & Normia-Ahlsten 2019, 9).

Palvelutarpeen arviointi tarkoittaa lastensuojeluilmoituksen, huoli-ilmoituksen tai muun yhteydenoton kautta alkavaa prosessia, jonka tekemiseen viranomaisella on aikaa kolme kuukautta.

Asiakas saa palvelutarpeen arvioinnin aloittamisesta kirjallisen ratkaisun ja valmistuneesta palvelutarpeen arvioinnista kirjallisen yhteenvedon. Palvelutarpeen arviointi on sosiaalihuoltolain alla oleva palvelu, jota laki ei kuitenkaan määrittele kovin tarkasti (Zechner 2019, 7).

Lastensuojelulain (2007/417) mukaan lastensuojelutarpeen selvittämiseksi on tehtävä sosiaalihuoltolain 36 §:n mukainen palvelutarpeen arviointi, jossa määritetään yhteydessä lastensuojelun tarve, ellei se ole tarpeetonta. Lait eivät kuitenkaan määritä tarkkaan, että milloin asiakas tarvitsee sosiaalihuollon ja milloin lastensuojelun asiakkuutta.

Kaikki lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot eivät johda palvelutarpeen arviointiin, koska usein samasta lapsesta tulee useita eri ilmoituksia tai yhteydenottoja ja ilmoituksia voi tulla jo asiakkaana olevista henkilöistä. Ilmoituksen tai yhteydenoton perusteella asia tulee vireille lapsiperheiden sosiaalipalveluissa ja tällöin alkaa myös sosiaalihuollon asiakkuus (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 34 §).

Palvelutarpeen arviointi on sosiaalihuoltolaista lähtöisin oleva hallinnollinen prosessi, joka kirjataan asiakastietojärjestelmään ja jonka tekee kunnan sosiaalihuollon ammattihenkilöstö (Zechner 2019, 34). Palvelutarpeen arviointi on sosiaalihuoltoon kuuluva keskeinen palvelutehtävä ja työkäytäntö, jota toteuttaa virkasuhteinen tarkoituksenmukaisen koulutuksen omaava sosiaalihuollon ammattihenkilö. Sosiaalityöntekijän kuuluu arvioida erityistä tukea tarvitsevan henkilön palveluntarvetta. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 110.) Sosiaalihuoltolaki (2014/1301) ei määritä kovin tarkasti palvelutarpeen arvioinnin laajuutta ja sisältöä, vaan se jää pitkälti työntekijän harkintaan. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä Kajaanin ja Sotkamon alueen alkuarviointitiimien työntekijät käsittelevät pääsääntöisesti lastensuojeluilmoitukset ja tekevät palvelutarpeen arvioinnit. Etelä-Savossa on lastensuojeluilmoitusten käsittely organisoitu samalla tavoin niin, että Mikkelissä on alkuarviointitiimi, jossa kaupungin alueen ilmoitukset käsitellään.

Kainuun muissa kunnissa kuten Etelä-Savossakin, lapsiperheiden sosiaalipalvelujen työntekijät, joiden työtehtäviin kuuluvat myös lastensuojelun avohuolto, tekevät itse palvelutarpeen arvioinnit ja lastensuojelutarpeen arvioinnit.

Sosiaalihuoltolain (36 §) mukaisen palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä tavataan perhettä.

Sosiaalihuollon tulee mahdollisimman pitkälle perustua sosiaalihuollon ammattihenkilön ja asiakkaan yhteiseen suunnitteluun (Alatalo ym. 2019, 11). Palvelutarpeen arviointi tulee valmistua viivytyksettä tai kolmen kuukauden kuluessa sen aloittamisesta. Palvelutarpeen arvioinnista tehdään yhteenvetodokumentti, joka lähetetään asiakkaalle kirjallisena. Yhteenvetodokumentissa on perustelut asiakkuuden jatkosta tai päättymisestä.

Sosiaalihuoltolain (2014/1301) 37 §:ssä määritellään palvelutarpeen arvioinnin sisältöä.

Palvelutarpeen selvittämisen perusteella arvioidaan, että tarvitseeko henkilö tukea. Mikäli henkilö tarvitsee tukea, arvioidaan, onko tuen tarve luonteeltaan tilapäistä, toistuvaa tai pitkäaikaista.

(Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 116–117.)

”Palvelutarpeen arviointi sisältää: yhteenvedon asiakkaan tilanteesta sekä sosiaalipalvelujen ja erityisen tuen tarpeesta 2) sosiaalihuollon ammattihenkilön johtopäätökset asiakkuuden edellytyksistä; 3) asiakkaan mielipiteen ja näkemyksen palvelutarpeestaan, ellei palvelutarpeen arvioimiseen yhteistyössä asiakkaan kanssa ole ilmeistä estettä; 4) asiakkaan ja sosiaalihuollon ammattihenkilön arvion 42 §:n mukaisen omatyöntekijän tarpeesta.” (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 116–117.)

Palvelutarpeen arvioimiseen kirjataan asiakkaan näkemys tilanteestaan, ellei siihen ole estettä.

Asiakaskertomuksessa on oltava myös ne syyt, minkä vuoksi asiakkaan näkemystä ei ole saatu.

Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä asiakkaalle on kerrottava hänen oikeudestaan saada omatyöntekijä. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 116–117.)

Alkuarviointi

KUVIO 1. Prosessikuvaus

yhteydenotto

-sosiaalihuollon asiakkuus alkaa

RATKAISU kirjallisena 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksesta tai yhteydenotosta alkaako palvelutarpeen arviointi Ei tarvetta

sosiaalihuoltolain mukaisille

palveluille

-sosiaalihuollon asiakkuus päättyy

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI sosiaalihuollon asiakkuus alkaa

Arvioinnin kesto noin 3 kk

Kirjallinen yhteenveto palvelutarpeen arvioinnista

Sosiaalihuollon palveluja tarvitaan Sosiaalihuollon asiakkuus jatkuu

Ei tarvetta palveluille sosiaalihuollon asiakkuus päättyy

Lastensuojelun tukitoimet Lastensuojelun asiakkuus alkaa KIIREELLINEN

LASTENSUOJELUN-TARVE – LASTENSUOJELUN

ASIAKKUUS ALKAA

KIIREELLINEN TUEN TARVE sosiaalihuollon asiakkuus alkaa

Alkuarviointi

Useisiin kuntiin ja kuntayhtymiin on perustettu alkuarviointitiimejä käsittelemään lastensuojeluilmoituksia, huoli-ilmoituksia ja yhteydenottoja. Niiden tehtävänä on vastata lastensuojelun alkuarvioinnin tekemisestä. Alkuarviointia kutsuttiin aiemmassa lastensuojelulaissa lastensuojelutarpeen selvitykseksi. Nykyisen sosiaalihuoltolain voimassa ollessa käytetään nimitystä palvelutarpeen arviointi, jonka lisäksi selvitetään lastensuojelun tarve. Alkuarviointi sanana viittaa asiakassuhteen alkuvaiheessa tehtyyn arviointiin. Alkuarviointi käsitteenä puolestaan viittaa työskentelyn arvioivaan luonteeseen. (Hietamäki 2015, 48–49.) Ervast ja Tulensalo (2006, 11, 15) käyttävät lapsikeskeinen tilannearvio - nimitystä, jonka tavoitteena on lapsen arjen ja elämäntilanteen selvittäminen ja joka keskittyy lapsen arviointiin ei perhesosiaalityöhön ja siihen liittyvään arviointiin. Muukkosen ja Tulensalon (2004, 8) mukaan tilannearvio voi tarkoittaa lastensuojelun sosiaalityön asiakkuuden alussa olevaa alkuvaiheen tilannearviota tai jatkotyöskentelyssä tapahtuvaa suunnitelmallisen työn tilannearviota.

Arviointi-termiä käytetään usein monissa asiakkuuden eri vaiheissa, vaikka sen olisi hyvä sisältyä koko palvelutarpeen arviointiprosessiin (Hietamäki 2015, 52). Arviointia tehdään myös muualla, kuin lastensuojelussa. Kehityksellinen näkökulma on keskeisessä asemassa lastenpsykiatrian tekemässä arvioinnissa. Kehityksen häiriöiden ja ongelmien kanssa tehtävissä ongelmissa arvioiva taho on kasvatus- ja perheneuvola. (Oranen 2006, 9.)

Lastensuojelun alkuarvioinnista käytetyissä määritelmissä otetaan kantaa arvioinnin tavoitteisiin ja kohteeseen sekä asiakkaaseen ja asioihin. Lastensuojelutarpeen selvityksessä arvioidaan lapsen kasvuolosuhteita, huoltajien ja muiden hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. (Hietamäki 2015, 50.)

Alkuarvioinnissa selvitetään lastensuojelun asiakkuuden alkamisen edellytyksistä sekä arvioidaan avun ja tukitoimien tarvetta. Alkuarviointimenetelmissä on tärkeällä sijalla työskentelyn prosessi ja käytettävät toiminnalliset menetelmät. Alkuarviointi voi toimia jo myönteistä muutosta tuovana interventiona. Alkuarvioinnissa tärkeitä asioita ovat asiakkaiden osallisuus ja heidän tilanteensa muutokseen suuntaavan työskentelyn tavoitteellisuus. (Hietamäki 2015, 53.)

Keskittyminen liikaa arviointiin saattaa aiheuttaa asiakkaille annettavan tuen ja hoidon saamisen viivästymisen. Usein lastensuojeluun liittyvissä keskeisissä palveluissa korostetaan arviointeja ja lyhyitä interventioita. Lastensuojelun palvelujärjestelmät näyttävät olevan kykenemättömiä tai riittämättömiä tarjoamaan tarpeellisia tukitoimia. Avun viipyminen saattaa johtaa tilanteeseen, jossa avohuollon tukitoimet ovat epäonnistuneet tai ne eivät riitä; joudutaan tekemään kiireellinen sijoitus tai huostaanotto. (Alhanen, 2014, 64–65; HE 164/2014.) Tähän havaittuun epäkohtaan sosiaalihuoltolaki (2015) antaa mahdollisuuden muutokseen. Palveluja voidaan myöntää kiireellisenä niin sosiaalihuoltolain perusteella kuin lastensuojelulain perusteella. Perhetyö on yksi keskeisin lapsiperheille myönnetyistä sosiaalihuollon palveluista ja sitä voidaan myöntää sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisena palveluna. Lainsäädännön tulkintaongelmien vuoksi on epäselvyyttä siitä, mille kohderyhmille perhetyötä voidaan myöntää ja tarjota. (Alatalo ym. 2019, 11.)

Tuen tarpeiden tasot sosiaalihuoltolaissa ja lastensuojelulaissa ovat määriteltävissä kolmeen eri tasoon; lapsen ja perheiden tuen tarpeet, lapsen erityisen tuen tarve ja lapsen suojelun tarve.

Sosiaalihuoltolaki velvoittaa useissa pykälissä (mm. 9 §, 10 §, 13 § ja 14 §) kuntia järjestämään vanhemmuutta sekä lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia palveluja tarvittavassa määrin.

Sosiaalihuoltolaissa 18 § on yksilöity perhetyön palveluksi, joka myönnetään erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai nuoren terveyden ja kehityksen turvaamiseksi. Tällöin kunnat eivät käytä perhetyötä varhaiseen tukeen ja muut perheet eivät saa palvelua. Toisin sanoen on oltava tarve erityiselle tuelle saadakseen palvelua, vaikka varhaisella tuella pystyttäisiin ehkäisemään erityisen tuen tarvetta. Asiakkaille on muodostunut kokemuksia siitä, että sosiaalihuollossa on tärkeämpää tehdä palvelutarpeen arviointi kuin myöntää palvelua. (Alatalo ym. 2019, 11–12.)

Lastensuojelussa arviointiin tulee aina sisältyä lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen sekä lapsen sosiaalisen, emotionaalisen ja kognitiivisen kehitystason arviointia. Arvioinnin tulisi olla monipuolinen, jossa on lapsen toiminnan ja vuorovaikutuksen havainnointia. Arvioinnissa olisi hyvä käyttää erillisiä lomakkeita välineinä sekä yhteistyötahojen, esimerkiksi neuvolan ja päiväkodin yhteistyötä. Lastensuojelussa riskinarviointivälineitä ei tule käyttää ainoana keinona päätöksenteossa. Päätökset tulisi tehdä optimaalisesti yhdistämällä sekä empiirinen näyttö että käytännöllinen viisaus ja kokemus, koska yksi ilman toista on epätäydellinen. (Oranen 2006, 11;

Scottye 2001, 825–226.) Havainnoitavat tilanteet voidaan valita sen mukaan, mistä ollaan huolissaan tai mitkä asiat vanhemmat kokevat vaikeiksi. Havainnoin ja arvioinnin kannalta kotikäynnit ovat luotettavampia kuin muualla tapahtuvat tapaamiset. Puutteellisen hoivan aiheuttamat vauriot näkyvät lapsen kehityksessä ja niihin tulisi arvioinnissa kiinnittää huomiota, sillä muutoin interventiota on vaikea perustella ja palvelujen vaikuttavuutta arvioida. (Oranen 2006, 11.)

2.2 Ilmoitusvelvollisuus ja muu yhteydenotto - sosiaalihuollon asiakkuus vireille

Ilmoitusvelvollisuus koskee henkilöitä, jotka ovat virkaa, tointa tai luottamustehtävää hoitaessaan saaneet tietää ilmeisestä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta (HE 252/2006, 138). Lastensuojelulain (2010/88) 25 §:n mukaan salassapitosäännökset eivät estä velvollisuutta tehdä lastensuojeluilmoitusta tilanteissa, joissa lapsi on vaarassa tai hänen tilanteensa edellyttää lastensuojelutarpeen selvittämistä. Ilmoitusvelvollisuutta ei estä myöskään se, että lapsi tai hänen huoltajansa vastustaa tai kieltää lastensuojeluilmoituksen tekemisen.

Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöminen voi olla myös virkavelvollisuuden laiminlyönti. (Räty 2019, 203–204.)

Sosiaalihuoltolaissa (35 §) ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta tulisi tehdä myös niissä tilanteissa, joissa ilmeisessä sosiaalihuollon tarpeessa oleva henkilö ei anna suostumustaan yhteydenottoon ja ilmoituksen tekeminen on ehdottomasti lapsen etu. Sosiaalihuoltolain mukainen yhteydenotto tai ilmoitus korvaisi tällöin lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojelulaki on kuitenkin erityislaki, joka syrjäyttää yleislain samaa asiaa sääntelevän säännöksen. Ilmoituksen tekemisen kynnys on matalampi lastensuojelulaissa. Sosiaalihuoltolain mukainen ilmoituskynnys ylittyy vasta silloin, kun ilmeisessä sosiaalihuollon tarpeessa oleva henkilö ei anna suostumustaan yhteydenottoon ja lapsen etu sitä vaatii. (Araneva 2016, 79.)

Lastensuojeluilmoitus tehdään ensisijaisesti sen asuinkunnan sosiaalitoimistoon, jossa lapsi on kirjoilla. Kiireellisissä tilanteissa ja virka-ajan ulkopuolella ilmoituksen voi tehdä sosiaalipäivystykseen tai hätänumeroon. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kirjallisesti, puhelimella tai asioimalla viranomaisessa henkilökohtaisesti. Lastensuojeluilmoituksella ei ole laissa annettua erityistä määrämuotoa, mutta kunnissa on käytössä ilmoituksen tekemiseen valmiita lomakkeita. (Araneva 2016, 79–80.)

Suomessa useiden tahojen työntekijöillä on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Näitä tahoja ovat; sosiaali- ja terveydenhuolto ja lasten päivähoito, sosiaali- tai terveydenhuollon palvelujen tuottaja, opetustoimi, nuorisotoimi, opetuksen tai koulutuksen järjestäjä, poliisitoimi, Rikosseuraamuslaitos, palo- ja pelastustoimi, seurakunta, muu uskonnollinen yhdyskunta, vastaanottokeskus, hätäkeskustoimintaa harjoittava yksikkö, koululaisten aamu- tai iltapäivätoimintaa tarjoava yksikkö, tulli, rajavartiolaitos, ulosottoviranomainen ja Kansaneläkelaitos. Myös muu henkilö voi tehdä ilmoituksen salassapito säännösten sitä estämättä.

Velvollisuudeksi muulla henkilöllä ilmoituksen teko muuttuu, jos on syytä epäillä seksuaalirikosta tai rikos kohdistuu henkeen tai terveyteen, jossa lapsi on osallisena. (Terveyden– ja hyvinvoinninlaitos 2019; Lsl 2007/417, 25 §.) Poikkeuksena on rippi tai muuhun sielunhoitoon liittyvä salassapitovelvollisuus (Lsl 2011/542, 25 §). Rikoksen ollessa hankkeilla katsotaan ilmoitusvelvollisuuden ulottuvan tällöin tapauksiin, jotka voidaan estää. Useimmiten on kysymys lapsiin kohdistuvasta hyväksikäyttötapausrikoksista. Tällöin sovelletaan Rikoslain 15. luvun 10 §, joka koskee törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämistä.

Muu yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi (Lsl 2014/1302 25 a §) voidaan toteuttaa yhdessä lapsen tai hänen vanhempansa kanssa tehtynä sosiaalihuoltolain 35 § mukaisena yhteydenottona silloin, jos se tehdään viipymättä tai ilmoitusvelvollinen henkilö ilmoittaa yhteydenottoon johtaneet syyt. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on tällöin tarpeetonta, jos ilmoitusvelvollinen on viipymättä ottanut yhteyttä sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen (He 164/2014, 35 §.)

Sosiaalihuollon asiakkuus tulee vireille hakemuksesta tai kun sosiaalihuollon työntekijä on saanut tehtävissään tietää mahdollisesta palvelujen tarpeessa olevasta henkilöstä tai alkaa käsitellä vireille tullutta asiaa. Lastensuojeluasiassa on samat määräajat, kuin erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen kohdalla. Asiakkuus päättyy, jos sosiaalihuollon järjestämiselle ei ole perusteita ja se merkitään asiakasasiakirjaan. Palvelutarpeen arviointi on aloitettava viipymättä ja viimeistään seitsemäntenä

päivänä asian vireille tulosta. Asiakas voi pyytää palvelutarpeen arviointia ja hänellä on oikeus siihen, vaikka työntekijä katsoisi tarpeettomaksi. Tarpeettomaksi palvelutarpeen arvioinnin tekeminen katsotaan, jos tarve on arvioitu hiljattain tai kyse on tilapäisestä yksittäisestä palvelun tarpeesta. (Shl 2014/1301, 35 §; Lsl 417/2007; Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 114.)

2.2.1 Kiireellinen tuen tarve

Kiireellisen avun tarve tulee arvioida välittömästi. Sosiaalisen tuen tarve selvitetään viipymättä siten, ettei henkilön oikeus välttämättömään huolenpitoon ja toimeentulotukeen vaarannu. Lapsen tai nuoren kiireellinen tarve voi olla ilman hoivaa jääminen tai päihteidenkäyttö. Vaara- ja uhkatilanteet sekä onnettomuudet ovat sellaisia, joita pidetään kiireellisinä. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 109–110.) Lapsen kannalta akuutin tilanteen vuoksi voi olla tarpeen tehdä yllätyskotikäynti kiireellisen lastensuojelutarpeen selvittämiseksi. (Möller 2004,47).

Sosiaalipalveluna tulee antaa viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät palvelut sosiaalihuoltolakiin perustuen ilman, että edellytetään olla lastensuojelun asiakkuutta (Shl 2014/1301, 13 §). Lastensuojelun kiireellisinä tukitoimina annetut palvelut tarkoittavat lastensuojelun asiakkuuden alkamista (Lsl 2007/417). Kiireellisten lastensuojelulain mukaisten toimenpiteiden tarpeesta ja tuen järjestämistä koskeva arviointi ja päätös tehdään sen hetkisten käytettävissä olevien tietojen perusteella (Araneva 2016, 127).

Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä vanhempien tai huoltajien kanssa käydään keskustelua lapsesta ja perheen tilanteesta. Palvelutarpeenarviointi tarkoittaa nimensä mukaan arviointia siitä, tarvitseeko lapsi tai perhe palveluja vai ei. Näitä palveluja voivat olla esimerkiksi lapsiperheen kotipalvelu, perhetyö, tukiperhe tai tukihenkilö. Aiemmin edellä mainittujen palvelujen saaminen on edellyttänyt lastensuojelun asiakkuutta. Vuoden 2015 sosiaalihuoltolain muutoksen tarkoitus on ollut tukea lapsia ja perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lastensuojelun asiakkuuksien vähentyminen oli myös lakiuudistuksen tavoitteena siirtämällä heitä sosiaalihuollon asiakkaaksi.

(Heinonen 2016, 247.) Lainsäädäntö määrittää palvelutarpeen arviointia ja lastensuojelun tarpeen arviointia antaen myös niiden tekemiseen valtuutuksen. Keskeisiä käytettäviä lakeja ovat sosiaalihuoltolaki (2014/1301) ja lastensuojelulaki (2007/417).

Lastensuojelutarpeen arviointiin tulee aina sisältyä lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen sekä lapsen sosiaalisen, emotionaalisen ja kognitiivisen kehitystason arviointia. Arvioinnin tulisi olla monipuolinen, jossa on lapsen toiminnan ja vuorovaikutuksen havainnointia. Lapsen mahdollisimman kattavan tilanteen selvittämiseksi on huomioitava lapsen huollosta vastaavan henkilön yksilöllinen tuentarve (Araneva 2016, 226). Arvioinnissa olisi hyvä käyttää erillisiä lomakkeita sekä yhteistyötahojen, esimerkiksi neuvolan ja päiväkodin yhteistyötä.

Riskinarviointivälineitä ei tule kuitenkaan käyttää ainoana keinona päätöksenteossa. Päätökset tulisi tehdä optimaalisesti yhdistämällä sekä empiirinen näyttö että käytännöllinen viisaus ja kokemus, koska toinen ilman toista on epätäydellinen. (Oranen 2006, 11; Scottye 2001, 825–226.) Havainnoitavat tilanteet voidaan valita sen mukaan, mistä ollaan huolissaan tai mitkä asiat vanhemmat kokevat vaikeiksi. Havainnoinnin ja arvioinnin kannalta kotikäynnit ovat luotettavampia kuin muualla tapahtuvat tapaamiset. Puutteellisen hoivan aiheuttamat vauriot näkyvät lapsen kehityksessä ja niihin tulisi arvioinnissa kiinnittää huomiota, sillä muutoin interventiota on vaikea perustella ja palvelujen vaikuttavuutta arvioida. (Oranen 2006, 11.)

2.2.2 Lapsen ja perheen mielipide

Lapsen elämässä on usein eri toimijoita, jotka arvioivat vastuullisesti ja kokonaisvaltaisesti hänen tilannettaan. Toimijat myös kohtaavat lapsen ja perheen erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa kiinnittäen huomiotaan erilaisin asioihin. Poikkeavuuden määrittyminen siirtyy lapsen kasvuoloista lapseen itseensä, johon vaikuttaa mitä asiaa tarkastellaan ja mihin reagoidaan. Normaalin lapsuuden määrittely on vaikeasti tavoiteltavaa, koska eri tahot tuottavat erilaista tietoa. Näin ollen normaalin ja poikkeavan lapsuuden määrittely riippuu siitä minkä instituution kanssa lapsi tai perhe on tekemisissä. (Petrelius, Tulensalo, Jaakola ja Hietamäki 2016, 12, 15; Kataja 2012, 7; Hietamäki 2016, 68–69.)

Lapsen oikeus osallistua lastensuojelussa toteutuu hänen mielipiteitään selvittämällä ja kuulemalla.

Lastensuojelulain lähtökohtana on, että kaikkien lasten mielipide selvitetään ikä ja kehitystaso huomioiden. Laki edellyttää, että lapsi on tietoinen, missä tarkoituksessa hänen kanssaan keskustellaan. Velvollisuus kuulla lasta koskee 12 vuotta täyttänyttä. Muissa sosiaalihuollon asioissa oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa on 15 vuotta. (Toivonen & Pollari 2018, 54–55; Räty 2019, 182–183.)

2.3 Ratkaisu eli päätös palvelutarpeen arvioinnista

Lastensuojeluilmoituksia, sosiaalihuoltolain mukaisia huoli-ilmoituksia tai muita yhteydenottoja seuraa ratkaisu, jossa päätetään, lähdetäänkö lapsen kohdalla tekemään sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaista palvelutarpeen arviointia. Ilmoitusten tekemisen kynnystä on madallettu aikaisempaan lainsäädäntöön verrattuna. Samalla on laajennettu ilmoitusvelvollisten määrää (HE 237/2018).

Ilmoituksen perusteella otetaan lapsen huoltajiin tai vanhempiin yhteyttä ja käydään läpi ilmoituksen sisältö.

Asiakkaalla on oikeus saada hyvää kohtelua ja sosiaalihuoltoa ilman syrjintää sosiaalipalvelujen tuottajalta (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 200/812). Hallintolaki (2003/434) määrittelee ratkaisuun liittyvät hyvää hallintomenettelyä koskevat seikat.

Sosiaalipalvelujen järjestämisestä on asiakkaalla oikeus saada kirjallinen päätös. Tämä koskee myös lastensuojeluilmoituksen, muun ilmoituksen tai yhteydenoton perusteella palvelutarpeen arvioinnin aloittamista seitsemän (7) vuorokauden sisällä ilmoituksen vireille tulosta. Ratkaisu on hallintopäätös, joka annetaan aina kirjallisena, vaikka se olisi annettu suullisestikin asian kiireellisyyden vuoksi. Palvelutarpeen arviointi itsessään ei ole hallintopäätös. Päätös on toimeenpantava kiireellisissä tapauksissa viipymättä. Päätöksen sisällöstä täytyy käydä ilmi päätöksen tehnyt viranomainen, ajankohta ja asianosaiset, joita asia koskee. Päätöksen perustelut tulee olla yksilöitynä ja tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu perusteluineen.

Päätöksessä on oltava myös oikaisuvaatimusohjeet ja valitusoikeus. (Hallintolaki 2003/434;

Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017, 131.) Mikäli ilmoituksen tai yhteyden oton seurauksena ilmenee kiireellinen tuen tarve ja tarvitaan lastensuojelulain mukaisia palveluja alkaa tällöin lastensuojelun asiakkuus, josta myös tehdään valituskelpoinen ratkaisu (Araneva 2016, 129).

Kirjallinen yhteenveto

Hallituksen esityksessä (HE 164/2014) sosiaalihuoltolaiksi kuitenkin todetaan, että lastensuojelulain mukaisten palveluiden ja tukitoimenpiteiden arvioiminen palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä vastaa asiasisällöltään aiemmin voimassa olevaa säännöstä lastensuojelutarpeen selvittämisestä.

Hallituksen esityksessä (HE 252/2006) lastensuojelulaiksi, pykälässä 27 §, yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan lastensuojelutarpeen selvityksestä on tehtävä kirjallinen yhteenveto.

Palvelutarpeen arvioinnista laadittava yhteenveto on oltava erillinen asiakirja muista sosiaalihuollon asiakasasiakirjamerkinnöistä.

Etelä-Savossa on käytössä Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mallintama arkistokelpoinen asiakirjapohja (Liite 1), johon kirjattiin palvelutarpeen arvioinnin yhteenveto. Molemmissa maakunnissa oli käytössä sama sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä Pro Consona.

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistointi tarkoittaa, että sinne tallennetaan kaikki sosiaalipalveluissa syntyvät asiakasta koskevat asiakasasiakirjat (Kanta 2020). Kainuussa oli vielä haastatteluhetkellä käytössään oma lomake yhteenvedon kirjaamiseen (Liite 2).

Lapsen palvelutarpeen arvioinnista laaditusta yhteenvedossa on oltava:

• taustalla oleva selvitys ja mahdollinen viranomaisten välinen yhteistoiminta sekä sen tarkoitus ja tavoitteet.

• miten lapsen ja perheen kanssa on työskennelty sekä arvioinnin aikana käytetyt menetelmät ja tehdyt havainnot.

• yhteenveto, jossa tulee merkitä lapsen, huoltajien ja muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden sekä lastensuojelutarpeen arviointiin osallistuneiden muiden tahojen näkemys lapsen ja perheen tilanteesta sekä tuen tarpeesta.

• muiden lapselle läheisten henkilöiden osallistuminen palvelutarpeen arvioinnin tekemiseen

• arvioinnin tekemisestä vastaavan sosiaalityöntekijän on otettava perustellusti kantaa siihen, täyttyvätkö lastensuojelun asiakkuuden kriteerit vai riittävätkö esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut. Johtopäätöksen on perustuttava palvelutarpeen arvioinnin aikana

selvitettyihin tosiseikkoihin ja niiden olemassaoloa osoittaviin selvityksiin ja ratkaisun tulee perustua ensisijaisesti perusteltavissa olevaan lapsen etuun.

(Araneva 2016, 156–157.)

Yhteenvetodokumenttiin kirjataan selvityksen lähtökohdat eli ilmoituksen tai yhteydenoton sisältö ja aika, jolloin tietoa on kerätty. Yhteenvetoselvitykseen kirjataan tapaamisten ajankohdat, osallistujat, käytetyt menetelmät, pyydetyt selvitykset ja tehdyt tutkimukset. (Terveyden– ja hyvinvoinninlaitos 2020.) Kirjallisessa yhteenvedossa tulisi olla nähtävillä, että mitä asioita, huolia ja kysymyksiä sosiaalityöntekijä nostaa esiin lapsen tilanteesta (Ervast &Tulensalo 2006, 40).

Yhteenvedossa sosiaalityöntekijä ottaa kantaa siihen, täyttyvätkö lastensuojelun asiakkuuden kriteerit ja perustelee kantansa. Yhteenveto annetaan vanhemmille kirjallisena. (Terveyden– ja hyvinvoinninlaitos 2020.)

Yhteenvedon tarkoituksena on tuoda näkyväksi lapsen näkemys ja kokemus arjesta heidän vanhemmilleen. Vanhempien näkemys lapsesta välittyy myös lapselle huomioiden kuitenkin positiivisuus. Kirjallinen yhteenveto tuo käytyä prosessia ja sosiaalityöntekijän työtä läpinäkyvämmäksi. Yhteenvedon avulla on helpompi ottaa puheeksi tehtyjä havaintoja asiakkaista, kun sosiaalityöntekijän mielessä olevat kysymykset ovat kirjoitettu näkyviin. (Ervast & Tulensalo 2006, 79, 81–82.)

Hyvän tavan mukaista on järjestää tapaaminen tai neuvottelu, jossa käydään koottu tieto yhdessä perheen kanssa läpi ja varmistetaan samalla heidän osallisuutensa koko prosessin ajan.

Yhteenvetotapaamisessa etsitään yhteisestä näkemystä siitä, kuinka lapsen tarpeisiin voidaan parhaiten vastata. (Ervast &Tulensalo 2006, 18; Terveyden – ja hyvinvoinninlaitos 2020.)

Yhteenvetotapaaminen on haastava tilanne kaikille siihen osallistuville. Vanhemmat voivat jännittää mitä sosiaalityöntekijä on kirjoittanut heistä yhteenvetoon ja lapsi sitä miten vanhemmat suhtautuvat hänen kokemuksiinsa. Sosiaalityöntekijä voi olla varautunut suhteessa, miten vanhemmat reagoivat hänen näkemykseensä. Yhteenvedon kirjoittamisvaiheessa on mietittävä, että miten asiat esitetään, ettei lapselle koidu haittaa jälkikäteen. Lapsen kanssa voisi olla hyvä käydä teksti läpi ennen varsinaista tilaisuutta ja tehdä tarvittavia korjauksia. (Ervast &Tulensalo 2006, 78–

83.)

3 LASTENSUOJELUN TARPEEN ARVIOINTI

Lastensuojelu on yksi kunnalle kuuluvista palveluista, jonka tarkoituksena on lasten ja perheiden auttaminen erilaisin keinoin (Möller 2004, 87). Lastensuojelulaissa (2007/417) 26 § lastensuojelun tarpeen arvioinnille ei ole selkeää sisältöä, vaan siinä viitataan sosiaalihuoltolain mukaiseen palvelutarpeen arviointiin, joka tehdään kyseessä olevan tapauksen olosuhteiden edellyttämässä laajuudessa.

3.1 Lastensuojelulain mukainen tarve

Sosiaalihuoltolain (2014/1301) mukaan sosiaalipalveluja on järjestettävä lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Lisäksi edellytyksenä lastensuojelun asiakkuudelle on, että lapsi tarvitsee nimenomaisesti lastensuojelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia.

Lastensuojelulaissa säädettyjä tukitoimia ovat lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, tehostettu perhetyö, perhekuntoutus sekä lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle ja lastensuojelulain mukainen taloudellinen tuki. (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2016, 115.)

Lastensuojelulain 26 §:ssa on termi lastensuojelun tarpeen selvittäminen, joka sekoitetaan laista poistettuun toimenpiteeseen lastensuojelutarpeen selvitys. Sosiaalihuoltolain uudistuksen yhteydessä on muutettu lastensuojelulain 3 §:ää 26 §:ää ja 27 §:ää niin, että lastensuojelutarpeen selvitystä ei enää tehdä lastensuojelun toimenpiteenä lapsi – ja perhekohtaisesti. Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi tehdään kaikille asiakkaille ja sen yhteydessä selvitetään lastensuojelun tarve. (Araneva 2016, 123–125.)

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen lastensuojelun käsikirjassa (2020) lastensuojelu tarpeen selvittämisen periaatteiksi on listattu viisi eri kohtaa. Ensimmäisenä on turvallisuus, joka tarkoittaa, että lapsen tapaamisten tulee olla lapselle turvallisia ulkoisilta puitteilta ja kokemuksena eikä hänelle saa aiheutua niistä haittaa eikä vaaraa. Toisena on yksilöllisyys, joka tarkoittaa, että työmenetelmät on sovitettava lapsen tilanteeseen ja hänen valmiuksiinsa sopiviksi. Kolmantena on merkitykselliset suhteet, joka tarkoittaa, että lapsen elämän merkityksellisten ja tärkeiden ihmisten kuuleminen on osa lapsen kanssa työskentelyä. Jokainen lapsi on erilainen asiakas, joka elää omissa suhteissaan. Neljäntenä on kohtaaminen, jossa olennaista on lapsen kokemusten kuuleminen ja

lapsen kohtaaminen vuorovaikutuksellisena tapahtumana. Tapaamiset ovat aina myös interventioita.

Viidentenä kohtana on aika eli työskentelyä varten tulee olla riittävästi aikaa niin, että voi edetä asioiden selvittämisessä lapsentahtisesti. Lapsen tilannetta tulee tarkastella myös tulevaisuuden näkökulmasta riskien osalta. Työskentelysuhteen jatkuvuus ja sovittujen asioiden loppuun vieminen ovat tärkeitä asioita.

Lastensuojelun asiakkuus

Sosiaalityöntekijä arvioi lastensuojelun asiakkuuden alkamista palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Lastensuojelun asiakkuuden alkamisen perusteita ovat lapsen kasvuolosuhteiden vaarantuminen tai ne eivät turvaa lapsen terveyttä ja kehitystä. Tarkemmin sanottuna edellä mainittuja tekijöitä voivat olla lapsen hoidosta vastaavan henkilön laiminlyöntejä tai toimia, joilla on negatiivinen vaikutus lapsen terveyteen tai kehitykseen. Lapseen voi kohdistua fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa ja hänen ikätasoaan vastaavan perushoidon laiminlyöntiä. Lapselle voi aiheutua vaaraa vanhemman mielenterveyden ongelmien vuoksi, kognitiivisten haasteiden tai päihteiden käytön takia. Vanhempi voi olla kykenemätön antamaan lapselle säännöllisen ja turvallisen arjen, johdonmukaisen kasvatuksen ja turvallisen kasvuympäristön. (Räty (2019, 236;

Lastensuojelulaki 2014/1302 27 §; Araneva 2016, 161 162.)

Lastensuojelun asiakkuuden alkamisen perusteena voi olla myös, että lapsi vaarantaa omalla käyttäytymisellään terveytensä ja kehityksensä. Tarkemmin kuvailtuna lapsi voi olla poissa kotoa luvatta toistuvasti, hän karkailee tai vastustaa kodin sääntöjä saattaen itsensä vaarallisiin tilanteisiin.

Jos lapsi kokeilee tai käyttää päihteitä tai näpistelee, ovat ne tekijöitä, joilla on toistuessaan kehitykseen ja terveyteen epäsuotuisa vaikutus. Lapsen koulunkäymättömyys voi aiheuttaa pitkittyessään syrjäytymistä ja älyllisen sekä sosiaalisen kehityksen vaarantumista. Lapsen itsetuhoiset puheet tai käyttäytyminen aiheuttavat riskin hänen kehitykselleen tai terveydelleen.

Tällöin psyykkisen sairauden poissulkeminen on edellytys lastensuojelun asiakkuuden alkamisen syyperustaksi. Toisin sanoen lastensuojelun asiakkuus edellyttää lapsen toiminnan tahdonalaisuutta.

(Räty 2019, 236; Lastensuojelulaki 2014/1302 27 §; Araneva 2016, 163–164.) Lastensuojelun tarve johtuu yleensä useamman eri kasvuolosuhteen tai lapsen omaan käyttäytymiseen liittyvään tekijän kielteisestä yhteisvaikutuksesta lapseen (Araneva 2016, 225).

Lastensuojelun asiakkuus alkaa, mikäli on ryhdytty kiireellisiin toimiin, lapselle tai perheelle on annettu lastensuojelulain mukaisia palveluja tai muuta tukea ennen palvelutarpeen arvioinnin valmistumista. Hakemuksella ei voi suoraan saada lastensuojelun asiakkuutta, mutta sen perusteella on voitu myöntää lastensuojelulain mukaisia palveluja, jolloin alkaa myös lastensuojelun asiakkuus.

(Räty 2019, 236; Lastensuojelulaki 2014/1302 27 §; Araneva 2016, 163.)

3.2 Sosiaalityöntekijän tehtävä ja harkintavalta

Sosiaalihuoltolaki (2014/1301), joka velvoittaa tekemään palvelutarpeen arvion, antaa sosiaalityöntekijälle paljon harkintaa selvityksen tekemiseen. Voisi sanoa, että palvelutarpeen arvioita on niin monenlaisia kuin tekijöitäkin. Lastensuojelun tarpeen selvitykseen on lastensuojelulaissa oma määrityksensä. Lastensuojelulaissa (2007/417) 26 § määritellään myös, että lastensuojeluilmoituksen perusteella on tehtävä sosiaalihuoltolain 36 § mukainen palvelutarpeen arviointi, jos se ei ole tarpeetonta. Lastensuojelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien tarpeesta tekee sosiaalityöntekijä. Arviointi tehdään tapauskohtaisesti tarvittavassa laajuudessaan käyttäen sosiaalihuoltolain 41 § mukaisesti monialaista yhteistyötä tietojen saamiseksi.

Lastensuojeluasiakkuus alkaa lastensuojelulain 27 §:n mukaan, kun sosiaalityöntekijä toteaa palvelutarpeen arvioinnin perusteella, että lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen kehitystä ja terveyttä tai lapsi itse vaarantaa omalla käytöksellään terveytensä ja kehityksensä.

(Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2016, 115; Lastensuojelulaki 2007/417.)

Sosiaalihuoltolain velvoittamassa palvelutarpeen arvioinnissa selvitetään lapsen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä, joita ovat lapsen koulunkäynti tai päivähoito, lapsen ystäväpiiri, lapsen läheiset ihmissuhteet ja arkielämän muut olosuhteet. Huolellinen tilannearviointi edellyttää aikaa, järjestelmällisyyttä, vuoropuhelua, ajattelua ja reflektiota vaativaa työtä (Haarakangas 2018, 106).

Monelle lapsen huoltajalle tai vanhemmalle lastensuojeluilmoitus voi olla järkyttävä asia, vaikka sen seurauksena mahdollisesti tehtävä sosiaalihuoltolain 36 § mukainen palvelujen tai tuen tarpeen arvioinnin tarkoitus on auttaa lasta ja perhettä. Lastensuojelu kantaa edelleen ikävää kaikua siitä, että lapset viedään mielivaltaisesti vanhemmiltaan pois pienemmästäkin epäkohdasta.

Lastensuojeluilmoitus ei siis tarkoita lastensuojelun asiakkuutta, jos päädytään sosiaalihuoltolain mukaiseen palvelutarpeen arvioinnin tekemiseen vaan kyseessä on sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus. Sosiaalihuoltolain muutos vuonna 2015 aiheutti sen, että perhe saa palveluja sosiaalihuoltolain mukaisina palveluina aiemman lastensuojelun avohuollon tuen sijaan. (HE 237/2018.)

Ilmoituksen vuoksi tehdyssä ensimmäisessä yhteydenotossa sosiaalityöntekijän tapa ottaa yhteyttä lastensuojeluilmoituksen kohteena olevan lapsen perheeseen saattaa vaikuttaa merkittävästi jatkotyöskentelyyn. Tärkeää on käsitellä arvioinnin käynnistymiseen liittyvää hämmennystä ja epätietoisuutta tulevasta prosessista, koska niillä on vaikutusta yhteiseen jatkotyöskentelyyn ja sitoutumiseen. Sosiaalityöntekijän aloittaessa oman arviointinsa asiakkaasta, hänen tavastaan toimia ja olla yhteistyössä toimii samoin toisinpäin eli asiakas arvioi työntekijää. Valmisteleva tapaaminen seuraa yhteydenottoa joko puhelimitse tai kirjeitse asiakasperheeseen. Lapsen tilannetta koskevaa ymmärrystä ja tietoa syvennetään koko asiakkuuden ajan. Sosiaalityön keskeinen ydintehtävä on arvioida lapsen tilannetta. (Petrelius, Tulensalo, Jaakola ja Hietamäki 2016, 6, 10–11; Möller 2004, 45–46.)

3.3 Palvelutarpeen arviointi ja lastensuojelu tutkimusten valossa

Uusimpia tutkimuksia on Anna-Mari Jaakolan (2020, 9–10, 130, 139) Lapsen tilanteen arviointi lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkimuksen aineisto on sosiaalityöntekijöiltä (N =506) kerätty kyselytutkimus, jonka tarkoituksena on ollut tuottaa tietoa lapsen tilanteen arvioinnista ilmiönä lastensuojelutyössä. Tutkimuksessa on tarkasteltu sosiaalityöntekijöiden tapaa tehdä lapsen tilanteen arviointia lastensuojelun sosiaalityössä. Arvioinnilla tarkoitetaan arviointia, jota tehdään koko lastensuojelun prosessin läpi. Tutkimuksen tulosten mukaan arvioinnissa huomioidaan ensisijaisesti lapsen arviointihetken tilannetta eli hyvinvointia ja tarpeita sekä siihen liittyviä sosiaalisia tekijöitä. Sosiaalityöntekijöiden tekemä arviointi on lapsikeskeistä, jonka vuoksi saattaa riskitekijät, kuten väkivallan käyttö ja mielenterveyden ongelmat, jäädä vähemmälle huomiolle.

Arvioinnissa tulee harvemmin huomioitua lapsen kehityshistorian tekijöitä, vanhemman taustaa ja perheen historiaa. Perheen taloudellisen tilanteen arviointi jää myös vähemmälle huomiolle.

Jaakola (2020, 140) on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun ja sosiaalihuollon lainsäädännön uudistuksiin, jotka ovat vaikuttaneet arviointikäytäntöjen tarkistamiseen, kehittämiseen ja uudelleen organisointiin. Sosiaalihuoltolaki on muuttanut painopistettä lastenpalveluista kohti perhepalveluina tarjottavia palveluita.

Johanna Hietamäki (2016, 7, 67–69) on nostanut tutkimustensa pohjalta näkökulmia lastensuojelun alkuvaiheessa tehtävän arviointityön kehittämiseen. Keskeisinä elementteinä tai periaatteina hän listaa pelkojen huomioimisen, tiedon saamisen lastensuojelutyöstä, hyvän asiakassuhteen ja voimavaroja tarkastelevan työskentelyn. Alkuarvioinnin edellä luetellut elementit ovat yhteydessä toisiinsa ja niiden huomioiminen läpi työskentelyn luovat hyvän kokonaisuuden. Tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijän panostus hyvään asiakassuhteeseen ja voimavaroja tarkastelevaan työskentelyyn sekä koko perheen ottaminen mukaan työskentelyyn edistää myönteisten vaikutusten saavuttamista.

Hietamäen (2015, 40) tekemä tutkimus kohdistuu alkuarvioinnin toteutukseen ja perheen vanhemman kokemuksiin siitä, millaisia vaikutuksia sosiaalityöntekijän työskentelyllä oli perheen tilanteeseen. Hietamäen (2015, 40–41) väitöskirjassa on tutkittu sitä, miten sosiaalityöntekijän kannattaa suunnata työtään ja minkälaisia tekijöitä tulee huomioida työskenneltäessä asiakkaiden kanssa palvelutarpeen arvioinnin vaikutusten saavuttamiseksi. Arvioitaessa lapsen tilannetta tulisi huomioida riskien ohella myös suojaavat tekijät hänen elämässään. Kyseiseen aiheeseen on perehtynyt kanadalainen Michael O`Brien (2010, 432.), jonka tutkimus kohdistuu palvelutarpeen arvioinnissa, lapsen tarpeiden käsitteellistämiseen ja mittaamiseen. Lapsen tarpeiden mittaaminen edellyttää käsityksen muodostamista hänen elämäänsä vaikuttavien riskien ja suojaavien tekijöiden kartoittamisesta. Sosiaalityöntekijä pystyy näin asettamaan paremmin tavoitteet asiakkaalleen ja tekemään oikeanlaisen intervention.

Johanna Hurtig (2003) on puolestaan tutkinut väitöskirjassaan lasten paikkaa lastensuojelun perhetyön tilanteissa mm. ammattilaisten tapaa lukea lasten ja perheen tilannetta sekä työntekijöiden tapaa hahmottaa tehtäväänsä suhteessa lapsiin, perheisiin ja muihin ammatillisiin toimijoihin. Hurtig (2003, 193–195) korostaa, että lasten auttamisessa työn tavoite, toteutus ja arviointi on oltava toimivassa suhteessa toisiinsa. Perheen aikuisjäsenten yksilöoikeuksien turvaamisen sijasta lasten hyödyn tulee olla lastensuojelun keskeisin kriteeri. Lasten avuntarpeen arviointi jää perheen aikuisjäsenten varjoon ja autetaan vain vanhempia, sillä ajatellaan lasten hyötyvän heidän saamastaan tuesta.

Kataja (2012, 7) on tutkinut väitöskirjassaan lapsen huostaanottoon johtaneita syitä. Hän on tutkinut millä tavalla lasten huostaanotto rajautuu toisaalta poikkeavan ja normaalin kasvuyhteisön ja toisaalta poikkeavan ja normaalin lapsuuden välille. Katajan (2012, 176) mukaan lastensuojeluongelmat määrittyvät ongelmiksi vasta, kun yksilön käyttäytyminen jollakin tavalla ylittää yhteisön normatiiviset odotukset.

Katajan, Ristikarin, Paanasen, Heinon ja Gisslerin (2014, 47–51) tutkimus on hyvinvointiongelmien ylisukupolvisesta jatkumosta kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla. Tutkimus osoittaa, että vanhempien jatkotutkinnon puute, köyhyys ja mielenterveysongelmat nivoutuvat toisiinsa. Ne näyttävät myös siirtyvän ylisukupolvisesti vanhemmilta lapsille. Mielenterveysongelmat aiheuttavat vuorovaikutus- ja toimintakyvyn ongelmia. Vakavat häiriöt kiintymyssuhteen muodostamisessa saattaa lisätä nuorten aikuisten psyykkistä oireilua.

Haarakankaan väitöskirjassa (2018, 101–102) mukaan sosiaalityöntekijöiden laatimat arviot lastensuojelun tarpeesta sisälsivät kuitenkin vähän tietoa lapsen lastensuojelun asiakkuuden taustalla olevasta elämäntilanteesta tai asiakkuuden perusteista. Haarakangas on tutkinut sosiaalityön tiedonmuodostusta lastensuojelutarpeen selvityksessä. Hän yllättyi tutkimuksessaan, että havainnointia oli melko paljon, mutta se oli epäsystemaattista ja jäsentymättömältä vaikuttavaa itse tiedonmuodostuksessa. Toiminnallisten välineiden vähäinen käyttö oli myös yllättävän vähäistä lasten kanssa työskenneltäessä.

Perheen ja lapsen tilanteen arvioinnissa voidaan käyttää erilaisia riskien arviointivälineitä. Tästä on tehty tutkimus Kalifornian yliopiston sosiaalipalvelututkimuskeskuksessa vuonna 2005. Riskien arviointi on tärkeä ja kriittinen osa lastensuojelutyötä. USA:ssa osavaltioissa on ollut jo tuolloin käytössä jokin riskien arviointiin jäsennelty päätöksentekoprosessi tai työkalu.

Riskienarviointivälineet ovat sisältäneet pahoinpitely-, hyväksikäyttö- ja pahoinpitelyepäilysten kartoittamiskeinoja sekä käyttäytymiskuvauksia ja menetelmiä riskitason määrittämiseksi. Tutkimus on kirjallisuuskatsaus silloin käytössä olleista lasten hyvinvointiin liittyvistä riskien ja- turvallisuuteen liittyvistä lähestymistavoista ja arviointivälineistä. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli yhtenäistää riskien arviointiprosessi osavaltion alueelle. (D’Andrade, Benton & Austin 2005, 3.)

Iso-Britanniassa, Durhamin yliopistossa on tutkittu sosiaalityöntekijöiden päätöksentekokäytäntöjä haastatteluilla ja tehtyjen arviointien dokumenttianalyysin avulla. Tutkimuksella on haluttu selvittää, kuinka sosiaalityöntekijät tekivät päätöksiä ja kuinka päätöksentekoympäristö, tapausmuuttujat ja sosiaalityöntekijän kokemus asiantuntijana vaikuttivat päätöksentekoon.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että sosiaalityöntekijät käyttivät monimenetelmäistä lähestymistapaa päätöksentekoprosessissaan. He käyttivät myös päätöksentekonsa tueksi tutkimuksia aiemmista asiakastapauksista. Tutkijat uskovat, että koulutuksella ja kokemuksen tuomalla intuitiolla on tärkeä asema päätöksenteossa. Esimiesten tulisi olla tukena ja mahdollistaa sosiaalityöntekijälle reflektoida sekä tukea heitä kriittiseen ajatteluun päätöksentekovaiheessa. Tutkijoita yllätti arviointiraporttien analyysissä se, että sosiaalityöntekijät tekivät joissakin tapauksissa päätökset yksin ilman muita ammattilaisia. Tiimimäiseen arviointiin olisi syytä kiinnittää huomiota. Sosiaalityöntekijöiden on hyvä käyttää erilaisia päätöksentekomenetelmiä eri tilanteiden mukaan kokemuksensa, intuition ja analysoinnin lisäksi. (Hackett & Abi Taylor 2013, 2185–2187, 2198.)

Lontoossa sosiaalityöntekijöiden taitojen ja heidän lapsi- ja perhesosiaalityössään saatujen tulosten suhdetta on tutkittu amerikkalaisten ja englantilaisten tutkijoiden toimesta. Tutkimuksen lähtökohtana on, että vuorovaikutustaidot ovat sosiaalityössä työn perusta ja tässä tutkimuksessa on arvioitu niiden vaikutusta. Sosiaalityöntekijän taidoilla oli vaikutusta perheessä tapahtuvaan tulokseen, vaikka tulosten ja taitojen suhde ei olekaan yksiselitteinen. Tutkimuksen tärkein havainto oli, että ammattitaitoisella sosiaalityöllä voidaan vaikuttaa positiivisesti perheiden elämään.

Sosiaalityöntekijät, joilla oli hyvät vuorovaikutussuhteen rakentamistaidot, hyvää auktoriteettia ja he olivat sitoutuneita työhönsä, saivat enemmän aikaan muutoksia perheissä. (Forrester, Westlake,Killian, Antonopolou, McCann, Thurnham, Roma, Waits, Whittaker & Hutchison 2018, 17–19.)

Aiheesta tehtyjä pro gradu -tutkielmia on muun muassa Henna Soidinsalon (2017) ”Vanhemman alkoholin tai huumeiden käyttö lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin taustalla – minkälaisena lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin prosessi näyttäytyy kahden eri asiakasryhmän välillä?”

Tutkimuksen tehtävänä oli tutkia kuinka sosiaalityöntekijät perustelevat lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin prosessin aikana tekemiään päätöksiä, kun lastensuojeluilmoitus on tehty vanhemman päihteidenkäytön vuoksi.

Liisa Jokisen (2017) pro gradu – tutkielma ”Argumentointi lasten palvelutarpeen arvioinnin asiakirjoissa” selvittää, minkälaisia johtopäätöksiä ja perusteluita sosiaalityöntekijät esittävät lapsen ja perheen tilanteesta sekä tuen tarpeesta lasten palvelutarpeen arvioinnin kirjallisissa yhteenvedoissa. ”Lastensuojeluilmoitusten käsittely ja merkityksellistäminen lastensuojelun työntekijöiden tiimikokouksissa” on Minnan Lehtorannan (2015) tekemä tutkielma, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten kahteen erilliseen lastensuojeluorganisaatioon sijoittuvat alkuarviointitiimit käsittelevät vastaanottamiaan lastensuojeluilmoituksia tiimikokouksissaan.

3.4 Valtakunnallinen kehittäminen lapsi – ja perhepalveluissa

Lapsiperheiden hyvinvointiin ja lastensuojeluun on kiinnitetty huomiota ja panostettu valtakunnallisella tasolla erityyppisillä hankkeilla. Lasten – ja perheiden hyvinvointiin sekä lastensuojelun kehittämiseen tähtääviä hankkeita ovat olleet muun muassa LasSe–hanke (2013–

2015) ja Sipilän hallituksen aloittama Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma, LAPE (2016–

2018). LAPE on vaikuttanut erityis- ja vaativamman tason palvelujen kehittämiskokonaisuudessa lastensuojelun kehittämiseen ja vienyt eteenpäin systeemisen mallin tuomista osaksi lastensuojelun kehittämistä Suomessa. LAPE-työ jatkui myös vuonna 2019. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019;

Koponen 2016, 50.) LAPE-hanke näkyy Kainuun ja Etelä-Savon maakunnissa muun muassa perhekeskustoimintamallina, joka oli osa hankkeen kehittämistyötä ja sen keskeisin tulos. Toinen hankkeen tärkeä saavutus on ollut yhteistyön ja keskustelun lisääntyminen kunnan eri hallinnonalojen, muiden kuntien sekä eri toimijoiden välillä. (LAPE–kärkihankkeen arviointi 2019, 60.) Kainuun LAPE– hanke on ollut MUKAVA Kainuu (2020) - Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa. Etelä–Savon LAPE- hanke on LAPE Etelä-Savo (2020) Lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea YHDESSÄ! Molempien maakuntien LAPE-hankkeet ovat saaneet jatkoa uusin suunnitelmin vuosille 2020–2022 (LAPE–kärkihankkeen arviointi 2019, 7)

3.5 Sosiaalihuoltolain toimivuus

Sosiaalihuoltolain toimeenpanon toteutumista on arvioitu vähän ja joitakin päätelmiä sen toimivuudesta voi tehdä vain tilastotietojen avulla. Lain toimeenpanon tueksi on järjestetty koulutuksia vuosina 2015–2016 ja julkaistu sosiaalihuoltolain soveltamisopas vuonna 2017, jota myös tässä tutkielmassa olen käyttänyt. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on koonnut sivuilleen materiaalia kuten myös terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. Muutoin kunnilla on ollut tuen antaminen lain soveltamiseen omalla vastuullaan ja näin ollen sen soveltaminen on toteutunut kuntakohtaisesti.

Sosiaalihuoltolaki toi merkittäviä uudistuksia ja se huomioiden lain toimeenpanoon kohdennettu tuki on ollut vähäistä edellä mainituista toimista huolimatta. Lain tulkinnassa on ollut selkeästi erilaisia tulkintoja ja sen vuoksi kunnissa on tehty erilaisia ratkaisuja sen toimeenpanossa. (Alatalo, Marja, Miettunen, Nanna, Liukko, Eeva Kettunen, Natalia & Normia-Ahlsten, Leena 2019, 9.)

Sosiaalihuoltolain myötä järjestelmä muuttui kaksiportaiseksi tarkoittaen sitä, että lapsella oli joko sosiaalihuollon asiakkuus tai lastensuojelun asiakkuus. Sosiaalihuollon asiakkuudella oli saatavilla sosiaalipalveluja ilman lastensuojelun asiakkuutta alhaisemmilla kriteereillä. Asiakkuuksien jakaminen sosiaalihuollon ja lastensuojelun asiakkuuksiin on ollut haasteellista, koska selkeitä ja yksiselitteisiä kriteerejä lastensuojelun tarpeeseen on vaikea antaa. (Aarnio &Miettunen 2018, 1.)

4 TUTKIELMAN TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA EMPIIRINEN TOTEUTTAMINEN

Sosiaalityön kehittämisen näkökulmasta, jossa on arvioiva ja tutkiva työote kehittämistyön välineenä, sosiaalityön määritelmien perusajatukset vahvistuvat. Sosiaalityö perustuu tieteelliseen tietoon, ammatilliseen osaamiseen ja yhteisiin eettisiin perusteisiin. Tutkiva ja arvioiva työote heijastaa sosiaalityöntekijöiden käsityksiä omaan ammattiin liittyvistä tehtävistä, tavasta tehdä sosiaalityötä ja olla valmis arvioimaan kriittisesti työtapojaan sekä kehittää niitä arvioinnin pohjalta.

Sosiaalityön ammatillisen identiteetin kasvu edellyttää oman tietopohjan vahvistamista.

Sosiaalityössä tutkiva työote olisi hyvä sisällyttää osaksi perustyötä, mutta siihen tarvitaan myös työn uudelleen järjestämistä sekä mahdollisuutta käyttää hyväksi luovaa ja innovatiivista työotetta.

(Saurama, Hållman, Nousiainen ja Seppälä 2007, 15, 28, 41.)

4.1 Tutkimustehtävä ja tutkielman tarkennetut tutkimuskysymykset

Tutkimustehtävänä on haastatteluaineiston avulla selvittää, lastensuojeluilmoitusten, huoli- ilmoitusten tai yhteydenottojen perusteella tehtyjä sosiaalihuoltolain (2014/1301) 36 § mukaisia palvelutarpeen arviointien sisältöä Kainuussa ja Etelä-Savossa. Fenomenologisen tutkimuksen (Virtanen 2006, 157) lähtökohtana on subjektiivinen kokemus tai toisin sanoen ihmisen mielessä rakentuneet merkitykset. Ihmisen mielessä muodostunut merkitysmaailma koostuu erilaisista kokemuksista, joita ovat muun muassa havainnot, tunne-elämykset, mielikuvat, uskomukset, mielipiteet, käsitykset ja arvostukset. Palvelutarpeen arvioinnissa on kysymys sosiaalityöntekijän mielen maailman lisäksi hänen ammatillinen näkemyksensä lapsen edusta.