• Ei tuloksia

Ympäristölupavirasto myöntää Vapo Oy:lle luvan Sarasuon turvetuo-tantoon Ähtärin kaupungissa hakemukseen liitetyn suunnitelman ja sen täydennysten mukaisesti siten täydennettynä kuin lupamääräyk-sistä ilmenee. Ympäristölupavirasto hylkää hakemuksen lohkojen 2 ja 3 päätöksen liitekarttaan 2 merkityiltä osilta yhteensä noin 9,5 ha:n suuruiselta alueelta.

Luvan saajan on noudatettava ympäristönsuojelulain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä.

Lupamääräykset Tuotanto

1) Turvetta saadaan ottaa enintään päätöksen liitekartan 2 mukaisel-ta noin 75,5 ha:n mukaiselmukaisel-ta alueelmukaisel-ta.

Tuotantoa on harjoitettava siten, että päästöt vesistöön ja muuhun ympäristöön ovat mahdollisimman pienet.

Vesienkäsittely

2) Kaikki turvetuotantoalueelta tulevat kuivatusvedet on johdettava sarkaojarakenteiden, virtausta säätävien patojen ja laskeutusaltai-den sekä ympärivuotisesti pintavalutuskentän kautta.

Kaikkien sarkaojien päissä on oltava lietesyvennys, lietteenpidätin ja päisteputket, joiden päät on varustettu virtausta säätelevillä sihdeillä.

Kokoojaojiin on rakennettava virtausta säätelevät padot. Laskeu-tusaltaiden ja pintavalutuskenttien on oltava mitoitusohjeiden mukai-sia ja laskeutusaltaiden poistopäissä on oltava vedenkorkeutta sää-televät sihdeillä varustetut putkipadot. Altaissa on oltava pinta-puomit.

Laskeutusaltaiden vieressä on oltava läjitysalueet altaista poistetta-vaa lietettä varten siten, ettei liete pääse niistä vesistöön. Auma-alueiden ja ojien välissä on oltava suojavyöhyke, jotta turvetta ei joudu ojiin.

Tuotantoalueiden ulkopuoliset valumavedet on johdettava mahdolli-simman tarkkaan eristysojissa tuotantoalueiden ja vesienkäsittelyra-kenteiden ohitse. Eristysojissa on oltava lietesyvennykset.

Vesienkäsittelyrakenteisiin saa Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla tehdä sellaisia muutoksia, jotka eivät vähennä niiden tehoa.

3) Vesienkäsittelyrakenteet on tehtävä ennen tuotantokenttien kun-toonpanon aloittamista ja ne on esitettävä ennen käyttöönottoa Län-si-Suomen ympäristökeskuksen hyväksyttäviksi ja saatettava tiedok-si Ähtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Pintavalutuskentän rakennustyöt on tehtävä 1.8. – 14.4. välisenä ai-kana ja muutoinkin niin, että Saralammin eläimistö häiriintyy mahdol-lisimman vähän.

4) Luvan saajan on pidettävä vesienkäsittelyrakenteet ja ojastot jat-kuvasti toimintakunnossa ja tarkistettava niiden toimivuus säännölli-sesti.

5) Laskeutusaltaat, sarkaojat ja lietesyvennykset sekä reuna- ja ko-koojaojat on puhdistettava ainakin kerran vuodessa tuotantoajan päätyttyä ja aina muulloinkin tarpeen vaatiessa. Kivennäismaahan kaivetut ojat on tarkistettava ainakin kerran vuodessa ja puhdistetta-va tarvittaessa. Ojista poistettapuhdistetta-va liete saadaan läjittää alueelle.

Altaiden ja ojaston puhdistustyöt on tehtävä siten, ettei niistä aiheu-du vältettävissä olevia päästöjä vesiin. Töiden ajankohta on ilmoitet-tava etukäteen Ähtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Pohjavesi

6) Tuotantoalueen kuivatus ja vesienkäsittelyrakenteiden kunnossa-pito on järjestettävä niin, ettei suovesiä suotaudu pohjaveteen eikä siitä aiheudu haitallista pohjaveden pinnan alenemista Sarasuon ympäristön kaivoissa tai purkaantumista.

Päästöt ilmaan ja melu

7) Tuotanto ja turpeen varastointi on tehtävä ja ajoitettava siten, että tuotantoalueelta leviää mahdollisimman vähän turvepölyä ympäris-töön. Koneiden ja laitteiden on oltava mahdollisimman vähän turve-pölyä aiheuttavia. Aumoja ei saa sijoittaa alle 400 m:n etäisyydelle asuinrakennuksista.

Kuljetuksiin käytettävät ajoneuvot on kuormattava tieliikennelain 87

§:ssä edellytetyllä tavalla siten, ettei kuorma pölyä häiritsevästi.

8) Alueen turvetuotanto on järjestettävä siten, ettei siitä aiheudu koh-tuutonta melua. Melutaso ei saa ylittää asuinrakennusten pihapiiris-sä 55 dB (LAeq) klo 7-22 eikä 50 dB (LAeq) klo 22-7. Loma-asuntojen pihapiirissä melutaso ei saa ylittää 45 dB (LAeq) klo 7-22 eikä 40 dB (LAeq) klo 22-7.

Tuotantoalueen kuntoonpano on kielletty klo 22-7 välisenä aikana.

Varastointi ja jätteet

9) Tuotantoa on harjoitettava siten, että jätettä syntyy mahdollisim-man vähän. Tuotantoalueelle tai sen ympäristöön ei saa jättää tai päästää jätelain vastaisesti jätettä, kuten aumojen peittomuoveja, jä-teöljyä ja koneiden käytöstä poistettuja osia tai laitteita. Kumi-, me-talli- ja muovijätteet on mahdollisuuksien mukaan toimitettava hyöty-käyttöön. Ongelmajätteet on toimitettava paikkaan, jolla on oikeus ottaa vastaan ongelmajätettä.

Luvan saajan on järjestettävä jätteiden varastointi ja kuljetus voi-massa olevien jätteenkäsittelymääräysten mukaisesti.

10) Voiteluaineet ja jäteöljy on säilytettävä katetussa tilassa, jossa on tiivisalustainen reunallinen suojarakenne. Polttoainesäiliöiden on oltava tiiviillä alustalla siten, ettei polttoainetta säilytyksen tai tankka-uksen aikana pääse maaperään tai ojiin. Kiinteiden polttoainesäiliöi-den on oltava kaksivaippaisia.

Häiriö- ja poikkeustilanteet

11) Häiriötilanteista ja niiden aikaisista poikkeuksellisista vesien joh-tamisjärjestelyistä on välittömästi ilmoitettava Länsi-Suomen ympä-ristökeskukselle ja Ähtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomai-selle.

12) Tuotantoalueen yhteydessä on oltava riittävä määrä sammutus-vesialtaita. Lisäksi aluetta varten on oltava ns. ehtymätön vesilähde, josta saadaan sammutusvettä kaikissa olosuhteissa tuotantokauden aikana.

13) Luvan saajalla tulee olla valmiudet tuotantoalueella tapahtuvien konevaurioiden tai onnettomuuksien aiheuttamien ympäristövahinko-jen torjuntaan.

Tarkkailut

14) Luvan saajan on tehtävä toiminnan käyttö- ja päästötarkkailua tämän päätöksen liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti.

Tarkkailusuunnitelmaa voidaan tarkentaa Länsi-Suomen ympäristö-keskuksen hyväksymällä tavalla edellyttäen, että muutokset eivät heikennä tulosten luotettavuutta tai tarkkailun kattavuutta.

Käyttö- ja päästötarkkailun yhteenveto on toimitettava vuosittain helmikuun loppuun mennessä Länsi-Suomen ympäristökeskukselle ja Ähtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.

15) Luvan saajan on tarkkailtava toiminnan vaikutusta vesistössä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla sekä kala-taloudellisia vaikutuksia Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuk-sen hyväksymällä tavalla. Lisäksi on Länsi-Suomen ympäristökes-kuksen hyväksymällä tavalla tarkkailtava pölyn ja melun vaikutusta alueella sekä kuivatuksen vaikutusta lähiseudun kaivojen veden määrään ja laatuun.

Ehdotukset vaikutustarkkailusuunnitelmiksi on toimitettava asian-omaisille viranasian-omaisille kolmen kuukauden kuluessa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Tarkkailutuloksista on laadittava raportti, joka on toimitettava seu-raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä Länsi-Suomen ympä-ristökeskukselle, Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle ja Ähtärin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä esitettävä vaadittaessa niille, joiden etua tai oikeutta asia saattaa koskea.

Kunnossapitovelvoitteet

16) Luvan saajan on osallistuttava laskuojien kunnossapitoon siltä osin kuin kunnostustarve johtuu turvetuotantoalueen kuivatusvesien johtamisesta.

Haittojen vähentäminen ja ehkäiseminen

17) Luvan saajan on maksettava vuosittain tammikuun aikana 450 euroa kalatalousmaksua Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuk-selle käytettäväksi kuivatusvesien vaikutusalueen kalastolle ja kalas-tukselle aiheutuvan haitan estämiseen.

Ensimmäinen maksu on suoritettava kuukauden kuluessa kuntoon-panon aloittamisesta siltä vuodelta, jona kuntoonpano aloitetaan.

Luvan saajan on osallistuttava vaikutusosuutensa suhteessa Korttei-sen-Kivijärven alueen vesistön kunnostuskustannuksiin turvetuotan-nosta aiheutuneiden haittojen poistamiseksi, jos lupakauden aikana käynnistetään Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän suunnitelman mukainen kunnostushanke.

Toiminnan lopettaminen ja jälkihoito

18) Tuotannosta poistettujen alueiden jälkihoito on tehtävä siten, että päästöt ympäristöön ovat mahdollisimman pienet, eivätkä ne saa ylittää tuotannonaikaisia päästöjä.

Tuotannosta poistettujen alueiden kuivatusvedet on johdettava ve-sienkäsittelyrakenteiden kautta siihen asti, kun Länsi-Suomen ympä-ristökeskus on todennut, että alueet ovat kasvipeitteisiä tai ne on siir-retty pysyvästi muuhun käyttöön tai vesienkäsittely ei muutoin enää ole tarpeen.

Tuotannon lopettamisesta on ilmoitettava etukäteen Länsi-Suomen ympäristökeskukselle. Tuotannon lopettamisen jälkeen hankealue on siistittävä ja tarpeettomat rakenteet on poistettava. Kuivatusvesi-en käsittelyä on jatkettava ja rakKuivatusvesi-enteet pidettävä kunnossa vähin-tään kahden vuoden ajan tai kunnes tuotantoalue on siirretty muu-hun käyttöön.

Länsi-Suomen ympäristökeskus voi tarvittaessa antaa toiminnan lo-pettamiseen ja jälkihoitoon liittyviä tarkentavia määräyksiä.

Korvaukset Luvan saajan on maksettava, ellei toisin sovita, Saralammet omista-valle Kivijärven kalastuskunta -nimiselle osakaskunnalle kertakaikki-sena korvaukkertakaikki-sena turvetuotannon päästöistä aiheutuvista kalatalou-dellisista vahingoista 300 euroa viimeistään 1.3.2007. Eräpäivästä lähtien korvaukselle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin korkolain 12

§:ssä tarkoitettu kulloinkin voimassa oleva viitekorko.