• Ei tuloksia

4.2 Pääasialliset vaikutukset

4.2.5 Yhteiskunnalliset vaikutukset

4.2.5.1 Vaikutukset kansalaisyhteiskuntaan Miehittämätön ilmailu

Vähimmäisikää koskevalla sääntelyllä voidaan arvioida olevan vaikutuksia harrastetoiminnan suosioon sekä ilmailun turvallisuuteen. Aikaisemmin Suomessa on ollut miehittämättömien ilma-alusten kauko-ohjatusta lennosta vastaavaa henkilöä koskeva vähimmäisikävaatimus kaupallisessa toiminnassa, 18 vuotta. Kategorian avoin toiminnalle ehdotettu 12 vuoden vähimmäisikä ei käytännössä muuttaisi nykytilaa huomattavasti. Jo tällä hetkellä miehittämättömiä ilma-aluksia lennättävät hyvinkin nuoret henkilöt ja tämä tapahtuu usein huoltajan tai muun vähimmäisikävaatimukset täyttävän henkilön seurassa.

Suomessa ei ole ollut miehittämättömien ilma-alusten kauko-ohjaamista koskevaa vähimmäisikävaatimusta harrastetoiminnassa ja lennättäminen on ollut mahdollista kaikille

50

iästä riippumatta. Uuden kauko-ohjaajia koskevan vähimmäisiän voitaisiin arvioida vähentävän kategorian avoin lennokkitoiminnan harrastajakuntaa, jos nuoret eivät saisi enää vähimmäisikäsääntelystä johtuen lennättää lennokkeja. On kuitenkin otettava huomioon, että kategorian avoin vähimmäisikä asetetaan kuitenkin kansallisella päätöksellä niin alas, kuin EU-sääntely mahdollistaa. Lisäksi EU-EU-sääntelyn mukaan myös vähimmäisikää nuorempi henkilö voi lennättää miehittämätöntä ilma-alusta niin sanotun valvojan seurassa. Ehdotetun sääntelyn ei arvioida vaikuttavan merkittävästi harrastelennättäjien määrään. Nuorimmat harrastajat ovat tarvinneet tähänkin saakka iältään vanhempien harrastajien tukea ja tämän asetelman voidaan arvioida jatkuvan myös tulevaisuudessa. Toisaalta lennätyspaikkojen ulkopuolella lennättäminen tapahtuu tällä hetkellä itsenäisemmin kuin lennokkikerhoissa. Ehdotetun vähimmäisikäsääntelyn voidaan arvioida jossain määrin rajoittavan lasten itsenäistä lennokkien ja multikoptereiden lennättämistä lennätyspaikkojen ulkopuolella, koska valvovan henkilön läsnäoloa ei voida välttämättä järjestää yhtä järjestelmällisesti kuin lennätyspaikoilla. Tämän voidaan arvioida heikentävän jossain määrin harrastuksen suosiota, mutta se ei kuitenkaan muodosta harrastamisen mahdollisuudelle estettä.

Kevyt ilmailu

Ultrakevyiden lentokoneiden painorajojen nosto olisi merkittävä muutos, joka oletettavasti lisäisi kevyen ilmailun harrastus- ja urheilutoimintaa. Tämä toisi uusia harrastajia ja lisäisi lupakirjojen suorittamista, uuden kokoluokan koneiden rekisteröintejä sekä lentotunteja.

Ultrakevyiden koneiden suosion kasvuun arvioidaan vaikuttavan koneiden aiempaa suurempi toimintasäde ja matkustajan mukaan ottamisen mahdollisuus. Ultrakevyiden koneiden ylläpito on myös omatoimisempaa ja siten edullisempaa kuin perinteisten pienlentokoneiden ylläpito.

Polttoainekulut ovat ultrakevyillä selvästi alhaisemmat. Ultrakevyiden koneiden uusien mahdollisuuksien myötä pienilmailun suosion yleinen väheneminen voisi pysähtyä ja ehkä kääntyä kasvuun. Muutoksilla olisi vaikutusta harrastajakerhojen ja lentopaikkojen toiminnan aktiivisuuteen ja elinkelpoisuuteen.

Ilmatilan käyttöä koskevat rajoitukset

Ilmatilan osalta siirryttäisiin eräiltä osin hyödyntämään viranomaisten verkkosivuilla tapahtuvaa tiedottamista. Viranomaisten verkkosivuilla tapahtuva tiedottaminen koskien 11 §:n mukaisia ilmailulta rajoitetulle tai kielletylle alueelle sallittavaa lupaa ilmailutoimintaan tai 11 b §:n mukaista miehittämättömän ilmailutoiminnan helpottavaa UAS-ilmatilavyöhykkeen perustamista selkeyttäisi nykytilannetta siten, että tieto näistä alueista olisi jatkossa nykyistä helpommin saatavilla. Kiinteistön omistajilla on mahdollisuus myös oma-aloitteisesti tiedustella viranomaiselta yleistiedoksiannon kohteena olevia asioita ja pyytää niihin liittyviä asiakirjoja nähtäväkseen. Keskeinen syy muutoksen taustalla on se, että miehittämätön ilmailu tapahtuu matalammilla korkeuksilla kuin perinteinen ilmailu, aiheuttaa erilaista melua ja saattaa sisältää esimerkiksi kameran tai muun tallennusvälineen. Kiinteistön omistajia voikin kiinnostaa, mikäli heidän kiinteistönsä yläpuolella olevassa ilmatilassa harjoitettaisiin miehittämätöntä ilmailua silloin, kun alue on muuten ilmailulta rajoitettu tai kielletty, tai mikäli alueelle perustettaisiin mahdollistava UAS-ilmatilavyöhyke, joka saattaisi lisätä miehittämätöntä ilmailua alueella. Liikenne- ja viestintäviraston päätöksiin voi hakea muutosta, kuten 11 a ja 11 b §:n perusteluissa on kuvattu. Tiedoksisaantimahdollisuuksien arvioidaan parantuvan ja tehostuvan, mihin liittyen perustuslain mukaiset osallistumisoikeudet ja oikeusturva paranevat.

4.2.5.2 Vaikutukset turvallisuuteen Miehittämätön ilmailu

51

Ehdotetun sääntelyn voidaan arvioida lisäävän lennättämisen turvallisuutta. Sekä lennätyspaikoilla että niiden ulkopuolella tapahtuva lennättäminen edellyttäisi jatkossa vähintään 12 vuoden ikää tai valvojan läsnäoloa. Ehdotetulla vähimmäisikäsääntelyllä olisi näin ollen myönteisiä vaikutuksia lasten lennättämisen turvallisuuteen. Alle 12-vuotiailla lapsilla ei olisi enää mahdollisuutta lennättää miehittämätöntä ilma-alusta ilman vähimmäisikävaatimusta täyttävän henkilön läsnäoloa. Lennätyspaikkojen ulkopuolella vähimmäisikäsääntelyllä voisi olla myönteisiä vaikutuksia lennättämisen riskeihin, koska nuorten lennättäjien vähimmäisiän täyttäneen kauko-ohjaajan valvonnan järjestämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Erityisesti lasten itsenäisesti tapahtuvassa lennättämisessä voidaan arvioida tapahtuvan enemmän sellaisia vaaratilanteita, jotka perustuvat esimerkiksi siihen, että lennättäjä ei ole tietoinen viranomaisen määräyksistä tai ei ole harjaantunut turvalliseen lennättämiseen.

Lennätyspaikoilla lennättämiseen ei ole liittynyt merkittäviä riskejä ilman vähimmäisikää toimittaessa. Lasten valvontaan on ehkä yleisemmin ollut tarjolla valvontaa ja niin on jatkossakin. Vähimmäisiän käyttöönotolla ei olisi näin ollen merkittäviä turvallisuutta parantavia vaikutuksia lennokkikerhoissa. Turvallisuuskulttuuri on lennätyspaikoilla joka tapauksessa kollektiivista. Harrastajat pitävät lennättämisen opastamista ja lennättäjien kouluttamista tärkeänä. Lennätyspaikkojen käyttäjiltä edellytetään, että he tuntevat ilmailuun liittyvät määräykset ja noudattavat niitä iästä riippumatta. Kerhoissa yhteisöllisyys, ryhmäkuri ja toisilta oppiminen edistävät hyvää turvallisuuskulttuuria.

Ehdotetussa sääntelyssä edellytetään 15 vuoden vähimmäisikää sellaiselta toiminnalta, jossa voidaan poiketa kategoriassa avoin noudatettavista edellytyksistä kauko-ohjaamiselle.

Tällaisessa toiminnassa voi syntyä enemmän vaaratilanteita kuin lennokkikerhoympäristössä tapahtuvassa harrastelennättämisessä. Ehdotetun 15 vuoden vähimmäisikävaatimuksen voidaan arvioida vähentävän mahdollisia vaaratilanteita riskejä sisältävässä toiminnassa verrattuna esimerkiksi 12 vuotiaan lennättämiseen. Erityisesti pitkällä aikavälillä vähimmäisikäsääntelyllä voidaan arvioida olevan turvallisuutta edistäviä vaikutuksia, kun markkinoille tulee enemmän kohtuuhintaisia kehittyneitä laitteita, joiden avulla erilainen liiketoiminta tai kokeilutoiminta miehittämättömillä ilma-aluksilla tulee laajemmin mahdolliseksi.

Kevyt ilmailu

Ultrakevyiden lentokoneiden lentoonlähtömassan enimmäisrajojen korottamisella on useita kyseisen laitetyypin harrastustoimintaa muuttavia vaikutuksia. Koneeseen voi nousta aiempaa useammin kaksi henkilöä ilman, että koneen painoraja on vaarassa ylittyä. Sillä on merkitystä etenkin koulutustilanteiden turvallisuuden parantamisen kannalta. Koneiden rakennetta ja lentäjien suojauksia voidaan myös vahvistaa uusilla painoa lisäävillä turvavarusteilla, mikä lisää turvallisuutta. Koneita voidaan tankata suuremmilla polttoainemäärillä ja se kasvattaa lentotapahtuman toiminta-aikaa ja toimintasädettä. Ultrakevyitä koneita voidaan myös käyttää aiempaa enemmän purjekoneiden hinauskoneina. Toisaalta suurempi koneen massa vaikuttaa lentokoneen sakkausnopeuteen.

Suomen Ilmailuliiton asiantuntijalausunnon mukaan ultrakevyiden lentokoneiden massan korotus ei heikentäisi kevytilmailun turvallisuutta. Lausunnon mukaan lentoonlähtömassan korotuksen vaikutus koneen lento-ominaisuuksiin ja käsittelyyn on hyvin vähäinen.

Ultrakevyiden lentokoneiden moottoritehot ovat riittävät myös lennettäessä korkeammalla painolla. Lentoonlähtömassaltaan korotettavan koneen valmistaja laatii tarvittavat ohjeet, toimittaa tarvittavat lisärakenteiden osat ja antaa asianomaisen valmistajan hyväksynnän niissä tapauksissa, joissa suunnittelupainon maksimi ei ole jo valmiiksi suurempi kuin 450 kg. Koneen suoritusarvot päivitetään koneen lento-ohjekirjaan.

52

Kaupallisesti valmistettujen ultrakevyiden lentokoneiden suunnittelu vaatii myös viranomaishyväksynnän, joka myönnetään ilma-aluksen tyyppitodistuksen muodossa.

Olemassa olevan ilma-alustyypin massankorotus on muutos sen tyyppisuunnitteluun ja vaatii ilmailuviranomaisen hyväksynnän muutokselle tyyppitodistukseen. Hyväksyntää ei myönnetä lentokelpoisuustarkastuksessa, jossa tarkastetaan lähinnä ilma-aluksen olevan hyväksytyn suunnittelun mukainen.

Liikenne- ja viestintäviraston laatima turvallisuusarviointi ”Safety assessment Ultralight aircraft Maximum Take-off Mass increase” listaa seikat, joihin huomiota kiinnittämällä massan korotukseen liittyvät riskit voidaan minimoida.

4.2.5.3 Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

Esityksellä ei ole välittömiä tai merkittäviä välillisiä vaikutuksia ihmisten tai ihmisryhmien yhdenvertaisuuteen tai naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon.

Vähimmäisikävaatimuksilla ei ole merkittäviä aluekehitysvaikutuksia, joskin vähimmäisikävaatimukset voivat välillisesti vaikuttaa jonkin verran lennätyspaikkojen elinvoimaisuuteen.

5 Muut toteutta misva ih toehdot 5.1 Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset