Lääkäreiden ammatillinen identiteetti ja vuorovaikutuksen

itses-tään silloin, kun yksilö harjoittaa ammattiaan (Hökkä, Vähäsantanen & Saarinen 2010, 148; Canrinus, Helm-Lorenz, Beijaard, Buitink & Hofman 2011). Ammatil-lisen identiteetin käsitteeseen sisältyy myös henkilön käsitys tulevasta itsestään ammatinharjoittajana, käsitykset mihin työssä ja ammatissa sitoudutaan sekä

arvot, eettiset osa-alueet ja tavoitteet, jotka liittyvät työhön. Ammatillisen identi-teetin käsite on muovautunut kohti epäjatkuvaa, tilanteen mukaan muotoutuvaa ja pirstaloitunutta identiteettiä. (Eteläpelto & Vähäsantanen 2010, 46.) Identitee-tin uudelleen rakennusprosessi voi tulla eteen esimerkiksi silloin, kun ammatil-linen identiteetti ja työtehtävät ovat yksilön kokemuksessa keskenään ristiriitai-set (Pratt, Rockmann & Kaufmann 2006).

Henkilön käsitys itsestään rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jol-loin ammatillinen identiteetti on ominaisuuksiltaan dynaaminen ja muuttuva.

Kun ammatillinen identiteetti muovautuu uudelleen, identiteetti muodostuu siirtymällä väliaikaisesta identiteetistä toiseen väliaikaiseen. Näiden siirty-mäidentiteettien lopputuleman, eli uuden ammatillisen identiteetin, omaksumi-sessa käydään läpi kolme tehtävää, jotka ovat 1) potentiaalisten, roolimalleina toimivien henkilöiden toiminnan havainnointi, 2) väliaikaisen identiteetin tes-tailu sekä 3) testes-tailun arviointi sekä omien standardien että muilta saadun pa-lautteen kautta. (Ibarra 1999.)

Koska ammatti-identiteetti on niin sidoksissa harjoitettuun ammattiin, tut-kijat tekevät luokituksia ja antavat erilaisia roolikuvauksia ammattiryhmien si-sällä (Kumpula 2011, 90-91). Aiemmissa lääkäreiden ammatillista identiteettiä käsittelevissä tutkimuksissa on löydetty eroja identiteettien välillä silloin, kun verrataan sairaaloissa ja terveyskeskuksissa työskenteleviä lääkäreitä (Saarinen 2007; Sosiaali- ja terveysministeriö 2015, 44-60). Jako sairaala- ja terveyskeskus-lääkäreihin esiintyy myös Lääkäri 2013 -tutkimuksen raportissa, johon on kerätty vastavalmistuneiden lääkäreiden kuvailuja heidän työnkuvansa rooleista. Mo-lemmissa ryhmissä esiintyivät viiden kuvailevimman roolin kärjessä samat ni-mitykset, mutta ne olivat eri järjestyksessä. Kummassakaan ryhmässä ei samais-tuttu rooleihin yrittäjä, leipäpappi ja shamaani. Sairaalalääkäreiden ryhmä sa-maistui ennalta-annettuihin rooleihin seuraavassa järjestyksessä: työryhmän jä-sen, auttaja, terveysasiantuntija, kuuntelija ja lääkkeiden määrääjä. Sairaalalää-kärit mielsivät itsensä harvemmin perhelääkäreiksi tai sielunhoitajiksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015, 44-60.)

Lääkäreiden ammatillisen identiteetin syntyminen on nähty luonnollisena osana lääketieteellisiä opintoja, ikään kuin koulutuksen sivutuotteena (Ryynä-nen 2001, 177). Erikoistuvien lääkäreiden ammatti-identiteettejä tutkittaessa on huomattu, että ammatti-identiteetin muodostumisvaiheessa henkilön saama epävirallinen palaute vaikuttaa työsuoritukseen sekä ammatti-identiteettiin. Eri-koistuvat lääkärit ottivat palautetta vastaan sekä identiteettiä rikastuttavana tie-tona ja mahdollisuutena saada syvällisempi ymmärrys ammatistaan, jolloin am-matti-identiteetin eheys säilyi, mutta negatiivisen palautteen myötä ammatti-identiteetin eheys saattoi järkkyä. Ne tutkitut lääkärit, joiden ammatillinen iden-titeetti oli järkkynyt, tunsivat olevansa vähemmän päteviä, kuin ne, joiden am-matillinen identiteetti oli säilynyt eheämpänä. Näin ollen lääkäreiden ammatil-lista identiteettiä yleistävä kuva muodostuu ristiriitaiseksi: toisaalta se on vakaa, mutta toisaalta myös pirstaleinen. (Pratt ym. 2006.)

Ristiriitainen identiteetti toistui myös Tang ja Guanin (2017) tutkimuksen löydöksissä. Heidän tutkiessaan lääkärin ammatillista identiteettiä kiinan

terveydenhuoltojärjestelmässä, identiteeteiksi nostettiin keskenään konfliktissa olevat pelastajan ja uhrin identiteetit. Pelastajana lääkärit kokivat olevansa ja-lossa ammatissa, jossa heidän työnsä on parantaa kärsiviä, vähentää kipua ja pe-lastaa kuolevia. Uhrin identiteettiin päädyttiin lääkärin ammatin vuoksi tunte-malla olonsa voimattomaksi ja haavoittuvaksi, heillä oli tarve suojella itseään ja lakisyytösten sekä potilaiden kostamisen pelossa lääkärit pelkäsivät pienintäkin virhettä. Ristiriitaisten identiteettien lisäksi lääkärit tunsivat olevansa sekä sitou-tuneita ammattiinsa ja saavansa työstään iloa ja täyttymystä, mutta yhtä aikaa he olivat ammatistaan hälvenneitä, aliarvostettuja ja pohtivat alan vaihtoa. Lääkä-reiden konfliktinen identiteetti heijastui myös heidän käsitykseensä lääkärin ja potilaan välisestä suhteesta. Kaupallistuvan suhteen myötä lääkärit kokivat ole-vansa ulkopuolisia, muusta yhteiskunnasta eristettyjä uhreja ja alkoivat kehittää defensiivistä, ”me vastaan he” -suhtautumista potilaisiin, sairaalaan, valtioon sekä mediaan. Tämän johdosta he kokivat olevansa omassa ammatissaan todella onnettomia. (Tang & Guan 2017.)

Real ym. (2009) toteavat, että lääkäreiden ammatillisella identiteetillä on vaikutus siihen, miten lääkärit positioivat oman roolinsa potilaaseen verrattuna, jolloin lääkärin ja potilaan välillä tapahtuva vuorovaikutus muovautuu lääkärin ammatti-identiteetin myötä. Tutkijoiden mukaan identiteetti ottaa vaikutusta työskentely-ympäristöistä. Ne lääkärit, jotka työskentelivät työntekijöinä, linkit-tyivät identiteetteihin, jotka haluavat vaikuttaa ympäristöönsä, kun taas ne, jotka työskentelivät yrittäjinä, linkittyivät identiteetiltään taloudellisiin kannustimiin.

(Real ym. 2009.)

Lääkäreiden ammatti-identiteetit jakautuvat kolmeen kategoriaan: am-matti-, suhde- ja elinkeinosidonnaiseen. Identiteetin sijoittuessa ammattisidon-naiseen kategoriaan, lääkärin ammatista tulee itseisarvo, erityinen ja arvostettu ammatti, jolle kutsumuksenomaisesti omistaudutaan. Vuorovaikutus potilaan kanssa on kiinteä palanen työn toteuttamisessa ja vuorovaikutustilanteissa am-mattisidonnainen lääkäri kiinnittää huomiota kiireettömyyteen, kuuntelemiseen ja läsnäoloon. Suhdesidonnaisen kategorian lääkäri perustaa ammatti-identiteet-tinsä vuorovaikutustilanteisiin potilaan kanssa ja ilman tätä vuorovaikutussuh-detta lääkäri ei voi harjoittaa ammattiaan. Tässä kategoriassa ammatin tärkein sisältö koostuu toisten auttamisesta ja kerätystä palautteesta, jolloin vuorovaiku-tus on dynaamista, vastavuoroista, empaattista ja toista kunnioittavaa. Elinkei-nosidonnaisen kategorian edustajat tarkastelevat ammattiaan liike-elämälähtöi-sesti, työhön on päädytty taloudellisten kannustimien vaikuttaessa ja työtä pide-tään kannattavana sijoituksena. Elinkeinosidonnaisen ammatti-identiteetin lää-kärit suhtautuivat potilaisiin välittömästi, kunnioittavasti ja vuorovaikutus-suhde koetaan miellyttävänä osana työtä. Vuorovaikutustilanteissa ei kuiten-kaan haluta kokea painetta ”oikeanlaisesta vuorovaikutuksesta” (esimerkiksi sairaalan taholta muodostuvia odotuksia), vaan tämän kategorian edustajat ha-keutuvat ympäristöön, jossa he voivat vapaasti toteuttaa omanlaistaan vuorovai-kutusta potilaiden kanssa, useimmin yksityisinä yrittäjinä. (Real ym. 2009.)

Vuorovaikutuksellisessa roolissa lääkäri on perinteisesti sijoitettu lääketie-teellisen tiedon haltijaksi sekä diagnoosin, että hoitomenetelmien laatijaksi.

Lisääntynyt ja jatkuvasti saatavilla oleva tieto yhdessä potilaan muuttuneen roo-lin kanssa on muovannut lääkärin roolia pois hoitotoimenpiteitä käskyttävästä holhoojasta kohti uutta roolia kollegana, sopimuskumppanina tai asiakaspalve-lijana. Potilaan ottaessa aktiivisempaa ja vastuullisempaa potilaskuluttajan roolia, lääkäri voi hakeutua tai ajautua hoitoprosessin ohjaajan paikalta pois tilapäiseen sivurooliin, jolloin lääkärin rooli muuttuu asiakaspalvelijaksi. Jos lääkäri ajautuu vasten tahtoaan sivurooliin tai hänellä on vaikeuksia asettua odotettuun asiakas-palvelijan rooliin, voi lääkärin toimijuus joutua ristiriitaan ja roolikonfliktiin.

(Autio ym. 2012.)