Vuorovaikutuksen työstäminen

Yhteisharjoituksissa pyrimme työskentelemään vuorovaikutuksen parissa käytännön tasolla mahdol-lisimman paljon eri näkökulmista. Erilaisten tehtävänantojen avulla etsimme tämän työryhmän tapo-ja kommunikoida toistensa kanssa. Tehtävien tarkoituksena oli auttaa tanssijoita tapo-ja muusikoita op-pimaan toisistaan, tulkitsemaan toisiaan, tulemaan tietoisiksi sekä omista että toisten toimintatavois-ta sekä löytää uusia toimintatavois-tapoja reagoida ja ratkaistoimintatavois-ta tilanteitoimintatavois-ta. Harjoitteissa tutkiva asenne oli jokaisen omalla vastuulla.

Yritin antaa improvisaatioharjoitteissa samanlaiset ohjeet muusikoille ja tanssijoille, mutta huomasin prosessin aikana, ettei se aina toiminut. He tarvitsivat välillä eri informaatiota. Esimerkiksi tanssijoi-den kanssa huomasin, että tehtävänannot olivat välillä haastavia niitanssijoi-den väljyytanssijoi-den vuoksi. He kaipa-sivat tarkennuksia mm. liikkeellisistä ja esteettisistä tavoitteista. Tasapuolisinta toimintani oli silloin, kun osasin puhua molemmille heidän ”kielellään” tarkentaen asiaa molempien näkökulmasta.

Teimme sekä pari- että ryhmäimprovisaatiotehtäviä vaihdellen tarkastelun kiintopistettä. Pari muo-dostui aina yhdestä muusikosta ja yhdestä tanssijasta, jolloin muut saivat tilaisuuden havainnoida kommunikointia ja ongelmanratkaisua ulkopuolelta, ja siten laajentaa omaa näkökulmaansa. Ryh-mäimprovisaatioissa koko työryhmä osallistui tehtävään samanaikaisesti, jolloin tarkastelimme koko-naisharmoniaa ja huomion kiinnittämistä eri asioihin. Esittelen näistä harjoitteista nyt muutamia.

4.4.1 Johda – seuraa – kontrasti

Yksi ensimmäisistä käyttämistäni improvisaatiotehtävistä käsitteli ajatusta, kuka johtaa ja ketä. Tu-tustuin harjoitteeseen NORDPLUS ECA Networkin intensiivikurssilla (2015-08-20 – 2015-08-31).

Työskentelimme yksi muusikko ja tanssija kerrallaan. Toinen johti tapahtumaa improvisoimalla ja

toisen tuli matkia perässä. Sen jälkeen roolit vaihtuivat. Muusikko teki liikkeen kuuluvaksi ja tanssija musiikin näkyväksi.

Harjoitteen aikana muusikko seurasi tanssijaa vahvasti katseellaan, tanssija otti katsekontaktia silloin tällöin. Harjoitus tuntui luontevimmalta, kun muusikko oli johtajan ja tanssija seuraajan roolissa.

Tämä voi johtua siitä, että tanssijat ovat tottuneet kehollistamaan kuulemaansa musiikkia, kun taas muusikoille näkemänsä liikkeen soittaminen ei oletusarvoisesti ole arkipäiväistä. Johtajan työskente-lystä huomasimme, ettei aloittamastaan ideasta kannattanut heti luopua, jotta seuraaja pysyi peräs-sä ja ehti havaita uuden kehitteillä olevan aihion. Tämä oli muusikoille tanssijoita helpompaa, minkä taustalla voi olla heille luonteva tapa improvisoida kehittelemällä variaatioita jo olemassa olevista elementeistä.

Seuraavaksi seuraajan tuli löytää vastakohta johtajan toiminnalle. Improvisaatio oli edellistä vuoro-taikutuksellisempaa, sillä tehtävänanto pakotti seuraajan ottamaan johtajalta impulsseja ja olemaan valppaana. Osa alkoi johtajana käyttää tilannetta oivallisella tavalla hyödykseen. Sen sijaan, että olisi itse kehitellyt seuraavaa teemaa, nappasi johtaja aihion seuraajalta, jolloin tämän täytyi tehdä aja-tustyötä ja löytää nopeasti uusi kontrasti. Vuorovaikutuksesta tuli yhtäkkiä hyvin näkyvää.

Harjoitus oli yksi tärkeimpiä vuorovaikutuksen rakentajiamme. Se vaikutti suuresti sen laatuun ja ta-paan. Se opetti toisten kuuntelemista ja lukemista sekä erilaisia tapoja reagoida impulsseihin. Aina ei kannata vain matkia toista ja pyrkiä samaan, sillä usein kontrasti voi korostaa toisen teemaa enem-män. On tärkeää uskaltaa provosoida toista, ottaa vetovastuu, mutta myös heittäytyä toisen johda-teltavaksi. Kun omaa rooliaan pystyy lennossa soveltamaan, edellytykset vuorovaikutukselle ovat syntyneet.

4.4.2 Arvaa adjektiivi

Halusin kokeilla, miten adjektiiveja voisi hyödyntää improvisaation pohjana, sillä ne toimivat sekä muusikoiden että tanssijoiden toiminnan lähtökohtana. Harjoitteessa tanssija päätti mielessään ad-jektiivin, joko tunnetilaa tai liikettä kuvaavan, ja alkoi ilmaista sitä kehollaan. Muusikon tuli tanssijan liikekielen pohjalta päätellä, mikä adjektiivi oli kyseessä, ja alkaa sen pohjalta improvisoida hyödyn-täen edellisen harjoitteen aikana opittuja toimintatapoja. Lopuksi vertasimme muusikon arvausta tanssijan ajatukseen.

Harjoitteen myötä huomasimme, että adjektiivi tarjosi tanssijoille selkeän teeman, jolloin liikekieli ei lähtenyt hajoamaan, vaan pysyi kirkkaana. Muusikot antoivat aikaisempaa enemmän tilaa tanssijalle, ja tanssija uskalsi ottaa tämän johtajan aseman. Molempien toiminta oli hengittävämpää ja he tau-ottivat tekemistään enemmän. Vuorovaikutusta syntyi luonnostaan, sillä molemmilla oli selkeä ase-tettu päämäärä. Keskustelimme kasvojen ilmeistä liikkeen aikana. Osa tanssijoista käytti kasvojaan enemmän, jolloin adjektiivi oli nopeasti tunnistettavissa. Osa työryhmästä koki kuitenkin mielenkiin-toisemmaksi hyödyntää koko kehoa enemmän liikeilmaisussa, ettei kaikki paljastuisi heti kasvoista.

Keskustelusta nousi useita ideoita, miten harjoitetta voisi kehittää. Yksi ehdotuksista oli adjektiivista toiseen siirtyminen, jolloin draamankaari olisi monipuolisempi. Se sisältäisi käännekohdan, joka akti-voisi uusien ratkaisujen tekoon. Toinen ehdotus oli tanssijalle tilallisten raamien luominen esimerkik-si niin että, liikkuminen tapahtuiesimerkik-si salin päästä toiseen. Näin improvisoinnin aikana oliesimerkik-si visuaalisesti nähtävissä alku, keskikohta ja loppu. Aika ei kuitenkaan riittänyt näiden ehdotusten kokeilemiseen.

4.4.3 Dialogi

”Dialogi”-harjoite oli viimeisimpiä pari-improvisaatiotehtävistä. Aikaisempien kokemusten pohjalta koin tarpeelliseksi työstää viestinnän keskustelevuutta ja kuuntelemisen merkitystä improvisaation aikana. Olin ajatellut teettäväni harjoitetta samanaikaisesti useammalla parilla, mutta työryhmän toi-veesta työskentelimme yksi pari kerrallaan. Näin keskittymisen pystyi suuntaamaan paremmin työs-tettävään asiaan.

Tehtävä pohjautuu minulle teatteriilmaisutunneilla tutuksi tulleeseen ”pistä paremmaksi”

-harjoitteeseen, jonka avulla opitaan tiedostamaan hyvän kuuntelijan ominaisuuksia. Kyseisessä har-joitteessa on tarkoitus todistella omien kokemusten paremmuutta toisen kommentin pohjalta. Aluksi kuunnellaan toisen puheenvuoro rauhassa loppuun, jonka jälkeen kommentoidaan sitä pistämällä paremmaksi. Pikku hiljaa aletaan keskeyttää toista yhä törkeämmin ja lopputuloksena molemmat puhuvat samaan aikaan itsestään kuuntelematta toisiaan.

KUVA 5. Maija Mämmin (tanssija) ja Tatu Backin (basisti) kommunikointia kevään harjoituksissa.

(Tolonen 2016-02-14.)

Periaate oli meillä sama, mutta puheen sijaan käytimme kommunikaation tapoina liikettä ja ääntä (kuva 5). Jätimme myös paremmuuden osoittamisen pois ja haimme sen sijaan dialogin eri sävyjä.

Aluksi tanssijan ja muusikon keskustelu oli neutraalia vuoropuhelua. Vähitellen kommentoinnin sai aloittaa jo toisen vuoron päälle edeten ohjeiden mukaisesti innostuneesta keskustelusta väittelyyn ja

päätyen manipuloivaan keskusteluun, josta tuli löytää yhteinen lopetus. Keskustelun eri sävyillä tar-koitukseni oli havainnollistaa, ettei toista tarvitse aina ymmärtää ja silti voidaan vuorovaikuttaa. Pu-heenvuoron aloituksen varioinnilla tavoiteltiin taukojen hyödyntämistä improvisaatiossa.

Harjoitteen jälkeisestä keskustelusta kävi ilmi, että se antoi malttia oikeasti kuunnella toista ja antaa tälle tilaa. Kukaan ei kokenut painetta pysyä jatkuvasti liikkeessä tai äänessä. Eräs tanssija koki, että mielessään siansaksan puhuminen auttoi kirkastamaan liikeilmaisua. Katsekontakti syntyi harjoitteen aikana luontevasti, etenkin tanssijat suuntasivat katsettaan kohti muusikoita tavallista enemmän.

Katseella luotiin paljon merkityksiä dialogin aikana.

Pohdimme, oliko kommunikointi oikeasti dialogista vai oliko toiminnat vain toisintoja toisen tekemäs-tä. Olisiko omaa toimintaansa pystynyt kehittelemään enemmän ottaen toisen toiminnasta aihioita ja ideoita ja vieden niitä pidemmälle? Mukailen erään muusikon vertauskuvaa sanoin käytyyn keskuste-luun havainnollistaakseni tätä ajatusta:

VERSIO 1: A: ”KAUNIS PÄIVÄ TÄNÄÄN.”

B: ”KAUNIS PÄIVÄ TÄNÄÄN.”

VERSIO 2: A: ”KAUNIS PÄIVÄ TÄNÄÄN.”

B: ”NIIN ON, OIKEIN KAUNIS. MENNÄÄNKÖ PIKNIKILLE?”

Keskustelimme myös siitä, olisiko dialogia voinut viedä vielä kiivaammaksi, sillä nyt olimme melko hillittyjä. Harjoituksia seuraamassa ollut opponentti ehdotti, voisiko liikkeessä ja soitossa hyödyntää hengitystä vielä lisää, sillä keskustellessaanhan ihmisen on pidettävä lyhyitä hengitystaukoja. Eräs muusikko pohti myös musiikillisia valintoja improvisaation aikana. Hän totesi, ettei soiton tarvitse ol-la ”artsua” vaan ”perus groovekin toimii”.

4.4.4 Riko harmonia

Paritehtävien lomassa halusin kokeilla improvisaatiota ryhmässä. Yksi ensimmäisistä improvisaatio-harjoitteista oli ”riko harmonia”. Muusikot vuorovaikuttivat keskenään ja tanssijat keskenään, mutta molemmat ryhmät toimivat kokonaisuutena suhteessa toisiinsa. Sovimme tahtilajin, tempon ja tun-nelman ja lähdimme vapaasti improvisoimaan. Muusikot sopivat sävellajin keskenään. Tavoitteena oli yhdessä kehitellä kokonaisharmoniaa, jota yksilöt saivat halutessaan provosoida. Kehotin jokaista hyödyntämään taukoja kokonaisuuden vaihtelevuuden saavuttamiseksi. Tanssijoita muistutin kiinnit-tämään huomiota myös tilalliseen harmoniaan.

Totesimme harjoitteen jälkeen, että taukojen pitäminen oli yllättävän hankalaa, vaikka jokainen to-dellakin tietää nahoissaan, että ”less is more”. Kokonaisharmoniassa ei tapahtunut niin suuria muu-toksia kuin olin toivonut. Osittain tämä johtui varmasti tottumattomuudesta improvisoida isolla poru-kalla. Ainakin itselleni jäi sellainen olo, että tein vähän, mutta olisin voinut näin ison massan seassa tehdä vielä paljon vähemmän.

Harjoitteen avulla emme löytäneet kunnolla toimivaa vuorovaikutusta. Muistutin itseäni, ettei tavoit-teiden täyttymättömyys välttämättä ole huono asia. Se voi auttaa näkemään ennakoimattomia asioi-ta ja anasioi-tamaan vasasioi-tauksia siihen, mikä toimii ja mikä ei.

4.4.5 Iso bändi

Tammikuun loppupuolella koin, että oli aika saada muusikot ja tanssijat samaan tilaan. Aikaisemmin harjoituksissa muusikot olivat soittaneet salin laidalla ja tanssijat liikkuneet jäljelle jäävässä tilassa.

Virittäydyimme toistemme kuunteluun minulle nykytanssitunneilta tutulla ryhmän kuuntelulla. Kaikki kävelivät tilassa vapaasti yhteiseen pulssiin. Yhden pysähtyessä koko ryhmä pyrki pysähtymään sa-maan aikaan. Tästä kävelyä myös jatkettiin yhtä aikaa. Sen jälkeen varioimme tehtävää niin, että pysähdyksen jälkeen kävelyä tuli yhteisestä päätöksestä jatkaa eri tempolla kuin ennen pysähdystä.

Varsinainen ”iso bändi” -harjoite oli kehitelmä ”koneisto”-harjoitteesta (ks. 4.2.2). Tarkoituksena oli muodostaa yhteinen toistuva eli looppaava äänimaisema ääniraita kerrallaan. Omaa ääniraitaa sai muuttaa, kun katsoi tilanteen olevan sille otollinen. Lopputuloksena oli paljon rytmiä taputuksin ja tömistyksin piirissä seisten. Olimme tehneet harjoitteen aikaisemmin tanssijoiden kesken. Nyt muu-sikoiden kanssa huomasimme sen olevan rytmisesti paljon haastavampaa, sillä he työskentelivät rytmin kanssa aivan paljon moniulotteisemmin.

Halusin varioida tilallista asetelmaa ja liikkeellistää tanssijoiden tekemää rytmiikkaa enemmän. Niin-pä asetin muusikot seisomaan tanssisaliin sinne sun tänne ja pyysin tanssijoita aloittamaan halua-mastaan paikasta. Muusikoiden oli tarkoitus jatkaa äänellisen rytmin tuottamista käyttäen omaa ään-tään tai kehorytmiikkaa. Tanssijoita ohjeistin tutkimaan äänetöntä kehorytmiikkaa ja omaa suhdet-taan tilassa oleviin ihmisiin.

Harjoitteen myötä muusikoiden ja tanssijoiden välille syntyi automaattisesti vuorovaikutusta. Ison kokonaisuuden sisälle syntyi pienempiä kokonaisuuksia. Työryhmä suhteutti tekemistään muihin va-rioiden kestoa, tempoa ja dynamiikkaa. Liike ja ääni yhdistyivät esimerkiksi niin, että muusikko otti impulssin tanssijan liikekielestä ja alkoi äänellistää sitä tai muodostaa sille jatkumon. Tanssijat puo-lestaan varioivat tasoja ja etäisyyksiä sekä liikelaatuja (nopea/hidas, kevyt/raskas jne.).

Samassa tilassa toimiminen toi muusikot tasavertaisemmiksi työryhmän jäseniksi. Harjoite oli hyvin tärkeä työryhmän yhteishengen rakentaja. Kokemus oli työryhmän kommenttien sekä oman tulkin-tani mukaan hyvä ja piristävä. Se rikkoi mahdollisesti olemassa olleen rajan tai seinän muusikoiden ja tanssijoiden ”reviirien” välillä.

4.4.6 Kolmas pyörä

Ryhmäimprovisaatiossa ”kolmas pyörä” muusikot seisoivat tilassa soittimiensa kanssa ottaen impuls-seja yhdestä tanssijasta kerrallaan. Tanssijat liikkuivat tilassa vapaasti. Muusikon ja tanssijan oli tar-koitus kuunnella ja seurata vain toisiaan välittämättä muista pareista. Näin harjoittelimme

epähar-monian sietämistä. Koska tanssijoita oli viisi ja muusikoita neljä, yksi tanssija toimi niin sanottuna kolmantena pyöränä ujuttautuen valitsemaansa duettoon mukaan halauamallaan tavalla. Kolmatta pyörää vaihdettiin lennosta, jotta parit vaihtuisivat.

Tehtävän hankaluutena oli kolmannen pyörän vaihtumisen epäselvyys. Keskittymistä söi myös se, että ympärillä tapahtui paljon asioita. Välillä oli vaikea kuulla omaa pariaan. Toisaalta harjoite saattoi auttaa työskentelyä yhteen asiaan keskittyen.

Tällä halusin kokeilla, voisiko monta duettoa toimia päällekkäin. Idea periaatteessa toimi, mutta huomasin, että jotain yhteisiä sopimuksia tarvittiin, jotta kokonaisuus olisi eheämpi. Seuraavissa har-joituksissa lähdin kehittelemään ajatusta niin, että kullakin parilla olisi yhteinen adjektiivi, joka rajaisi tekemistä enemmän. Muodostui kolme paria ja yksi kolmen hengen ryhmä. Selkeyden vuoksi pareja ei enää vaihdettu kesken improvisaation. Adjektiivit valitsin soitinten ja tanssijoiden ominaisuuksien pohjalta, jolloin jokaisella parilla oli oma rooli, tai osa, isossa kokonaisuudessa.