Viimeinen tuomio – oikeudenmukaisuus toteutuu

54

kohdat, joihin hänen kiliasminsa nojaa, eivät puhu sanallakaan tuhatvuotisesta valta-kunnasta, vaan ovat tältä osin tulkinnanvaraisia. Tästä huolimatta Tiililä luo varsin yksityiskohtaisia visioita tuhatvuotisesta valtakunnasta.

55

Tiililän mukaan viimeinen tuomio sisältää ongelmia, joita ei voida sivuuttaa. En-simmäinen ongelma, jota hän pohtii, on kysymys pyhien tuomiosta: joutuvatko pyhät tuomiolle? 1 Kor. 6: 2-3 esittää, että pyhät tulevat itse tuomitsemaan maailman ja jopa enkeleitäkin. Sen sijaan Johanneksen ja Matteuksen evankeliumit sekä Paavalin kirjeet opettavat selvästi, että kaikki joutuvat Kristuksen tuomioistuimen eteen. Tästä ei ole yhtään poikkeusta. Vaikeudesta, joka asiaan sisältyy, on Tiililän mukaan yritet-ty päästä siten, että pyhien on ajateltu joutuvan tuomioistuimen eteen Herran ensim-mäisen tulemisen ja tuhatvuotisen valtakunnan yhteydessä. Vaikka näin olisikin, Tii-lilä myöntää, että ongelma jää edelleen vaille lopullista ratkaisua. Pääsanoma kuiten-kin on se, että uskovilla ei ole mitään kadotustuomiota.²¹¹

Toinen ongelma, joka kumpuaa viimeisestä tuomiosta, on kysymys siitä, tapahtuuko tuomio tekojen nojalla vai armon nojalla. Evankeliumit sisältävät edellisen, kun taas Paavali kallistuu jälkimmäisen kannalle. Ristiriita evankeliumien ja Paavalin välillä on Tiililän mukaan näennäinen. Teot eivät ole ansioita tuova pelastuksen perusta (causa meritoria) itsessään, mutta ne ovat elävän uskon hedelmiä, sillä usko ilmene juuri lähimmäisenrakkautena ja hyvinä tekoina.²¹² Kuitenkin tuomionkestävyys on pohjimmiltaan kiinni siitä, onko ihminen uudestisyntynyt vai ei, sillä vain uudes-tisyntyneet elävät uskossa.²¹³ Tiililä kirjoittaa mahtipontisesti Kuolemassa: ”Hyvät kuulijat. Kuka sitten kestää tuomiolla? Tottapa kaikki hyvin tiedätte vastauksen: se onnellinen kuolemaan käyvä, jolla on Vapahtajassa jo nyt yhteys elävään Juma-laan.”²¹⁴ Näin ollen Kristuksen vanhurskauttamana ihminen kestää tuomiolla.²¹⁵ Tuomion armo on hänelle todellisuutta.²¹⁶

Tiililä painottaa, että Jumalan kaikkinäkevällä tuomiolla raja pelastettujen ja kadotet-tujen välillä tulee vedetyksi oikein, vaikka se olisi maanpäällisessä elämässä vedetty

211 Tiililä 1953, 84–85; Tiililä 1954a, 515; Tiililä 1954b, 109; Tiililä 1956, 100-101.

Armonjärjestyksestä. Maallikkojen uskonopin ääriviivoja -kirjassa ja Teinien teologiassa Tiililä ei näe ristiriitaa sen välillä, että pyhät sekä itse tuomitsevat että tulevat tuomituiksi. Huomionarvoista on myös se, että kirjojen tekstit ovat keskenään identtiset (Tiililä 1947, 186 ja Tiililä 1954b, 109).

212 Tiililä 1934, 134-135; Tiililä 1953, 89-90; Tiililä 1954a, 515-516; Tiililä 1961, 132.

213 Tiililä 1961, 131.

214 Tiililä 1961, 131.

215 Tiililä 1934, 136; Tiililä 1953, 88; Tiililä 1954a, 516-517.

216 Tiililä 1934, 156.

56

ihmisten toimesta väärin.²¹⁷ Hän alleviivaa, että viimeisellä tuomiolla Jumala on ni-menomaan sydänten tuntija. Kun ihminen katsoo sitä, mitä hänen silmiensä edessä on, Jumala näkee sydämeen.²¹⁸ Tuomion evankeliumissa Tiililä korostaa muita kirjo-ja voimakkaammin jumalattomien tuomion hirvittävyyttä. Jumalan kärsivällisyydellä on rajansa. Jumalan pyhä viha kohdistuu jumalattomiin, sillä he ovat hylänneet tie-toisesti Kristuksen. Kun vanhurskaat ovat ajallisessa elämässä surreet syntejään, ju-malattomat ovat niistä iloinneet. Nöyrtyminen ja anteeksiannon vastaanottaminen ovat jumalattomille täysin vieraita ja vastenmielisiä jo pelkästään ajatuksena. Tästä johtuen jumalattomat seisovat vielä tuomiollakin julkean tietämättöminä, murtumat-tomina ja uhmaa täynnä. Antti J. Pietilää siteeraten Tiililä uskoo, että jumalattomat vastaavat tuomioonsa ”vihan karjunnalla”.²¹⁹

Tiililä kallistuukin sille kannalle, että tuomio langetetaan sen perusteella, mikä on ihmisen suhde Kristukseen. Juuri Kristus on se ratkaiseva tekijä, joka määrää ihmi-sen iankaikkiihmi-sen kohtalon. Häneen uskovat eli uudestisyntyneet pääsevät nauttimaan iankaikkisesta elämästä, kun taas Kristuksen kutsun torjuneet joutuvat kadotukseen.

Kuolleiden näkökulmasta viimeinen tuomio merkitsee jo vallinneen asiantilan lopul-lista toteamista, kun Jumala vahvistaa välitilan kahtiajaon. Tällaiseen tulokseen Tiili-lä päätyy Oma pääsiäiseni -kirjaa lukuun ottamatta kaikissa muissa teoksissaan. Sitä vastoin Oma pääsiäiseni -kirjan näkemys tuomiosta edustaa toisenlaista uskontulkin-taa. Tiililä ei halua sulkea pois mahdollisuutta, että myös muut kuin Kristukseen

217 Tiililä 1934, 112-113;Tiililä 1953, 91; Tiililä 1954a, 517.

218 Tiililä 1934, 113.

219 Tiililä 1934, 111 ja 140. Ks. myös Tiililä 1953, 96 ja Tiililä 1954a, 521, joissa Tiililä mainitsee myös ajatuksen, jonka mukaan jumalattomat vastaavat tuomioonsa vihan karjunnalla. Esittäessään jumalattomat synneistä nauttiviksi ja iloitseviksi Tuomion evankeliumissa Tiililä tekee rajun kahtiajaon uskovien ja ei-uskovien välille. Hän antaa ymmärtää, etteivät jumalattomat osaa erottaa, mikä on oikein ja mikä on väärin – ikään kuin heillä ei olisi lainkaan omaatuntoa. Kuitenkin Tiililä uskoo yleisen ilmoituksen nojalla, että kaikille ihmisille on annettu omatunto, kyky erottaa oikea ja väärä toisistaan (esim. Tiililä 1954b, 21). Mielestäni on tärkeä huomata, että vaikka Tiililä kärjekkään provosoivasti puhuukin jumalattomista synnin nauttijoina, hän tuskin on tarkoittanut, etteikö heillä olisi kykyä erottaa oikea ja väärä toisistaan. Sen sijaan lienee oikein ajatella, että Tiililä uskoo jumalattomien kyllä pystyvän kuulemaan omantunnon äänen, mutta he eivät ymmärrä, että kysymys oikeasta ja väärästä palautuu viime kädessä Jumalaan eikä ihmisen luomiin sääntöihin. Sitä vastoin Oma pääsiäiseni -kirjassa Tiililä kumoaa väitteen, jonka mukaan jumalattomat vastaavat tuomioonsa vihan karjunnalla: ”Muistan Pietilän kirjoittaneen, että jumalattomat tulevat tuomiolla vastaamaan Herran sanoihin »vihan karjunnalla». Mistä teologi sai mielikuvitukselleen tällaisen lennon? Kun Kaikkivaltias jakaa oikeutta, sanoo sanan, katsoo silmiin, viittaa kädellään, on reaktio ehdoton, hiljainen myöntyminen eikä jokin yhä jatkuva kapina. Näin todella onkin. Näkeminen riittää – väittelyt loppuvat” (Tiililä 1967, 209). Ironista kyllä, Tiililä suomii kovin sanoin Pietilää näkemyksestä, jonka hän itse muissa kirjoissaan allekirjoittaa.

57

kovat voisivat pelastua, vaikka hän edelleen painottaa Kristus-suhteen merkittävyyttä iankaikkisen kohtalon määrittäjänä. Kuvaillessaan viimeistä tuomiota Tiililä toteaa:

…kun Herrani oli puhunut aivan käytännöllisistä rakkauden teoista pe-lastuksen perustana (miten etäällä tämä kaikki olikaan teologisista spe-kulaatioistamme!), niin eiköhän hänen silmänsä nähnyt etäällä olleiden joukosta jotakuta Gandhia tai Epiktetosta tai jotakuta aivan tuntemat-tomaksi jäänyttä henkilöä, jonka kädessä joskus oli ollut vesilasi janoi-selle Jumalan lapjanoi-selle.²²⁰

Sitaatissa Tiililä puhuu ”käytännöllisistä rakkauden teoista pelastuksen perustana”.

Viimeisellä tuomiolla Kristuksen kaikkinäkevä silmä näkee ihmismassan joukosta myös ne, jotka ovat palvelleet rakkaudella lähimmäisiään ja ”antaneet vesilasin ja-noiselle Jumalan lapselle”. Kun muissa kirjoissa Tiililän pelastusnäkemys on jyrkän eksklusivistinen, Oma pääsiäiseni -kirjan pelastusnäkemys ei enää ole.²²¹ Siinä hän korostaa rakkauden tekoja tavalla, joka ajaa Kristus-uskon ohi. Näin ollen Tiililä haluaa pitää portin auki myös sille, että kuka tahansa esimerkillisesti elänyt ja hyviä tekoja tehnyt ihminen voisi saada vielä mahdollisuuden pelastua viimeisellä tuomiol-la - joskin on korostettava, että tällöinkin petuomiol-lastus viime kädessä nojaa Kristukseen, joka toimii tuomion tuomarina.

220 Tiililä 1967, 212.

221 Eksklusivismi eli partikularismi esittää, että vain ne, jotka kuulevat evankeliumin ja vastaavat siihen myönteisesti, voivat pelastua (McGrath 2012, 612). Haluaisin kuitenkin painottaa, että Tiililän pelastuskäsitys Oma pääsiäiseni -kirjassa on vaikeasti määriteltävissä. Viimeisen tuomion yhteydessä hän korostaa, että myös oikeamieliset ei-kristityt voivat mahdollisesti pelastua, joka puolestaan edustaa inklusivistista pelastusnäkemystä. Inklusivismin mukaan pelastus on mahdollinen myös niille, jotka kuuluvat muihin uskonnollisiin traditioihin (McGrath 2012,612). Toisaalta taas, vaikka Tiililä esittää (kuten kadotus-osion yhteydessä tulemme huomaamaan), että myös muut kuin Kristukseen uskovat voivat mahdollisesti vielä helvetistäkin käsin pelastua, pelastus on aina sidoksissa Kristukseen ja evankeliumiin. Ainoa tie ihmiselle helvetistä ulos käy evankeliumin kautta.

Tällaisenaan hänen pelastuskäsityksensä sisältää sekä inklusivistisia että ekskluvistisia piirteitä.

Pelastus on kyllä mahdollinen ei- kristityille (inklusivismi), mutta ainoastaan evankeliumin kutsuun myöntävästi vastanneet voivat pelastua (eksklusivismi).

58

3.4 Synopsis ylösnousemuksesta, tuhatvuotisesta valtakunnasta ja viimeisestä tuomiosta

Tiililän mukaan ylösnousemus merkitsee sitä, että Jumala luo ihmisen sielun ympä-rille uuden ruumiin. Side vanhan ruumiin ja uuden ruumiin välillä perustuu juuri ih-misen minän eli sielun kontinuiteettiin. Vaikka Tiililä ajatteleekin sielun kuolemat-tomuuden toimivan linkkinä ihmisen vanhan ja uuden ruumiin välillä, hän painottaa ylösnousemuksen yhteydessä enemmän ylösnousemuksen ruumiillisuutta. Jumala luo ihmiselle uuden katoamattoman ja kirkastetun ruumiin. Painottaessaan ylös-nousemuksen ruumiillisuutta Tiililä on kenties halunnut ohjata keskustelua sielun kuolemattomuusopin ympäriltä toisaalle, sillä joidenkin täyskuolemaa opettavien teologien mielestä sielun kuolemattomuuden omaksuneet teologit opettivat sielun kuolemattomuutta voidakseen hylätä ylösnousemuksen.

Tiililä katsoo, että ylösnousemuksia on kaksi. Ensimmäisessä ylösnousemuksessa herätetään pyhät, jotka tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa tuhatvuotisessa valta-kunnassa. Toisessa eli yleisessä ylösnousemuksessa herätetään kaikki loput kuolleet.

Tuhatvuotisen valtakunta on Tiililän mukaan kerran historiassa toteutuva ajanjakso, jolloin maanpäällä vallitsee Jumalan tahdon mukaiset olosuhteet Saatanan ollessa sidottuna. Oppi kiliasmista liittää Tiililän pietistiseen traditioon. Samalla se erottaa hänet kristinuskon valtauomasta. Niin evankelisluterilaiset Tunnustuskirjat, katolinen kirkko kuin ortodoksinen kirkko hylkäävät opin tuhatvuotisesta valtakunnasta.

Ylösnousemusta seuraa viimeinen tuomio. Tiililä uskoo, että viimeisellä tuomiolla Kristus toimii tuomarina. Vanhurskaat saavat osakseen iankaikkisen elämän ja juma-lattomat puolestaan (iankaikkisen) kadotuksen. Tuomio langetetaan sen nojalla, onko ihminen uudestisyntynyt vai ei eli mikä on ihmisen suhde Kristukseen. Oma pääsi-äiseni -kirjassa Tiililä sitä vastoin esittää ajatuksen, että viimeisellä tuomiolla myös lähimmäisiään hyvin palvelleet saisivat kenties mahdollisuuden pelastua. Tällöinkin pelastus viime kädessä nojaa Kristukseen, joka itse toimii tuomarina ja joka lopulta päättää, ketkä pelastuvat.

59

4 UUSI LUOMAKUNTA – ELÄMÄ JUMALAN YHTEYDESSÄ VAI