Päiväkoti ja koulu tarjoavat usein ensimmäiset vertaisryhmät, joissa lapsi muodostaa erilaisia vuorovaikutussuhteita ikätovereihinsa. Elämän alkuvaiheen merkittävät lapsen vuorovaikutus-suhteet vanhempien ja muiden häntä hoitavien aikuisten kanssa ovat luoneet pohjan sosialisaatiolle ja vuorovaikutustaidoille, joita lapsi kehittää ja harjoittelee vertaissuhteissaan (Kauppila, 2011).
Vertaissuhteella tarkoitan tässä lasten keskinäistä vuorovaikutussuhdetta, jossa osapuolet ovat suunnilleen samalla kehitystasolla niin sosiaalisesti, emotionaalisesti kuin kognitiivisestikin ja jonka osapuolet ovat usein samanikäisiä (Pörhölä, 2008; Salmivalli, 2008). Vertaissuhteet muodostavat lapselle uuden haasteen, sillä toisin kuin vanhemmat, jotka ovat yleensä tunnetaidoiltaan lasta kehittyneempiä sekä osaavat neuvotella ja joustaa konfliktitilanteissa, vuorovaikutuskumppani on nyt tasavertainen henkilö, jonka kiintymys pitää ansaita ja jonka kanssa vuorovaikutuksen eteen ja ristiriitojen ratkaisemiseksi pitää ponnistella enemmän (Ladd, 2005;
Poikkeus, 1995; Salmivalli, 2008).
Esi- ja alakoulussa muodostuvien vertaissuhteiden lisäksi lasten elämässä on myös muita merkittäviä sosialisaatioympäristöjä. Arvellaan, että vanhemmat ja vertaiset yhdessä vaikuttavat lapsen sosialisaatioprosessiin ja sosiaalisten taitojen kehitykseen (Parke ym., 2005; Salmivalli, 2008), unohtamatta myöskään lapsen biologisten tekijöiden vaikutusta niin vanhemmuuteen kuin vertaisryhmien valintaan ja niissä toimimiseenkin (Ladd 1999; Vandell, 2000). Myös sisaruksilla on todettu olevan oma merkityksensä lapsen kehityksessä (Downey & Condron, 2004; Rannikko, 2008). Osa tutkijoista on sitä mieltä, että vertaissuhteet ja kokemukset vertaisten kanssa vaikuttavat lapsen sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen ja toimintaan jopa enemmän kuin perhe ja lähiympäristö (Gülya, 2011; Rubin ym., 2006). Pulkkinen (2002) kuitenkin toteaa, että vertaissuhteet eivät voi korvata aikuisten kanssa solmittuja suhteita esimerkiksi arvojen ja normien suunnannäyttäjinä. Hän myös muistuttaa, että aikuisilta saatava luottamus ja emotionaalinen tuki ovat vahvempia kuin vertaissuhteissa, osittain vertaissuhteiden vaihtuvuuden vuoksi. Näin ollen lapsen tasapainoisen kehityksen näkökulmasta sekä perhe että kaverit ovat erittäin merkityksellisiä (Hartup, 2009).
Ihmisellä on luontainen tarve olla tekemisissä muiden kanssa ja kuulua johonkin (Ahokas, 2010). Kun ihminen saa itse valita vuorovaikutuskumppaninsa, hän hakeutuu mielellään arvo- ja ajattelumaailmaltaan itsensä kaltaisten seuraan (Pörhölä, 2008). Lapset solmivatkin usein suhteita sellaisten vertaisten kanssa, joihin he voivat samaistua (Rubin ym., 2006). Ei ole kuitenkaan
3
itsestään selvää, löytääkö lapsi kavereita koulussa ja kokeeko hän olevansa osa ryhmää, sillä lapsi ei saa itse valita ryhmäänsä (Keltikangas-Järvinen, 2010; Pörhölä, 2008), vaan aikuisten muodostamat rakenteet, kuten luokka- ja ryhmäjaot, ohjaavat merkittävästi vertaisryhmien muodostumista koulussa (Jensen, 2018).
Laaksonen (2014) muistuttaa, että lapsen on usein itse tehtävä aloite halutessaan mukaan leikkiin tai toimintaan, joten aloitteen tarkoitus ja tehokkuus vaikuttavat siihen, miten ryhmä ottaa lapsen vastaan. Hän jatkaa, että siten lapsen omat sosiaaliset taidot sekä vertaisten hyväksyntä ja torjunta ohjailevat lapsen toimintaa ja käyttäytymistä vertaisryhmässä. Hyväksyntää ja torjuntaa sekä sosiaalista asemaa ryhmässä on tutkittu paljon osana vertaissuhteita (Hymel, Vaillancourt, McDougall, & Renshaw, 2005; Keane & Calkins, 2004). Tutkimusten mukaan hyvät vuorovaikutustaidot ja sosiaalisesti hyväksytty käytös ennakoivat ryhmän hyväksyntää (Blandon, Calkins, Grimm, Keane, & O’Brien, 2010; Rose-Krasnor & Denham, 2009). Usein ryhmän hyväksynnän on havaittu myös viestivän ihan suoraan lapsen sosiaalisten taitojen tasosta (Pellegrini, 2005), mutta myös esimerkiksi ulkonäöllä, liikunnallisuudella ja motorisilla taidoilla voi olla vaikutusta lapsen asemaan riippuen ryhmässä vallitsevista normeista (Salmivalli, 2008).
Menestyminen varhaisissa vertaissuhteissa on yhdistetty myös kykyyn ymmärtää tunteita (Denham ym., 2001; Denham, 2006). Lisäksi ystävällisyys, auttavaisuus, yhteistyökyky, itsevarmuus ja itsesäätelykyky ovat keskeisiä kykyjä vertaissuhteissa menestymiseen (Fabes, Martin, & Hanish, 2009; Sette ym., 2017). Toisaalta ystävällisyys ja ei-aggressiivisuus eivät välttämättä ole kaverisuhteiden tae, sillä aggressiivinenkin lapsi saattaa olla suosittu saavutettuaan tietyn aseman ja roolin ryhmässä (Keltikangas-Järvinen, 2013). Ryhmäkoon on havaittu vaikuttavan vertaisryhmään sopeutumiseen. Junttilan (2010) mukaan ryhmän suurempi koko lisää lasten yksinäisyyttä, varsinkin yksinäisyyden tunnetta, koska isommassa luokassa syrjäänvetäytyvämpi lapsi jää herkemmin yksin. Toisaalta on myös havaittu, ettei pieni ryhmäkoko välttämättä johda parempiin vertaissuhteisiin, vaan pienessä ryhmässä voi jopa olla hieman enemmän haasteita, kuten aggressiivista käytöstä ja ryhmän ulkopuolelle jättämistä (Blatchford, Edmonds, & Martin, 2003).
Myönteiset vertaissuhteet ovat ensiarvoisen tärkeitä lapsen kehitykselle, sillä haasteet näissä suhteissa saattavat aiheuttaa myöhemmin elämässä monenlaisia ongelmia (Blandon ym., 2010;
Junttila, 2015; Salmivalli, 2008). Vertaissuhteissa lapset oppivat tehokkaasti sosiaalisia, emotionaalisia, kognitiivisia, kielellisiä ja fyysisiä taitoja (Gülya, 2011; Rubin ym., 2006). Yhdessä kavereiden kanssa lapsi myös törmää ristiriitoihin ja selvittää niitä sekä opettelee toimimaan osana isompaa ryhmää (Laaksonen, 2014). Myönteiset vertaissuhteet auttavat lasta harjoittelemaan vuorovaikutustaitojaan ja ongelmanratkaisuvalmiuksiaan, kehittämään luovuuttaan sekä
4
hankkimaan kokemuksia erilaisista tunteista ja rooleista (Ladd, 2005; Pörhölä, 2008) sekä kehittymään tunnetaidoissa (Torres, Domitrovich, & Bierman, 2015). Vertaissuhteissa lapsi rakentaa käsitystä itsestään suhteessa toisiin, saa palautetta omasta käytöksestään sekä omaksuu arvoja ja normeja (Pörhölä, 2008). Hyvät vertaissuhteet lujittavat lapsen itsekunnioitusta ja vahvistavat minätuntemusta ja perusturvallisuuden tunnetta (Ladd & Kochenderfer, 1996;
Pulkkinen, 2002). Pulkkinen (2002) korostaa, että kaikkien lasten olisi tärkeä saada toimia ryhmänsä hyväksi ja kokea olevansa ryhmässä hyväksytty sekä saada ryhmältä tunnustusta.
Vertaisten kanssa lapsi omaksuu tietoja, taitoja ja asenteita sekä saa kokemuksia, jotka vaikuttavat hänen koko elämänkulkuunsa ja joita hän tarvitsee myöhemmin elämässään erilaisissa ryhmissä toimiessaan (Rubin ym., 2006; Salmivalli, 2008).
Leikki on pienten lasten keskeinen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto.
Vertaisryhmän merkitys leikissä ja leikkien avulla oppimisessa on suuri, sillä harvaa leikkiä voi leikkiä yksin (Laaksonen, 2014). Sanat leikki ja kaveri yhdistetään usein esimerkiksi lapsen hyväksyessä toisen kaverikseen leikkiin tai vanhempien kannustaessa lastaan leikkimään kaverin kanssa (Howes, 2009). Tämä jokapäiväinen kieli viestii leikin ja sosiaalisten suhteiden yhteydestä.
Monet myöhemmin tarvittavat taidot ovat läsnä jo lasten vertaissuhteissa, kun he leikkiessään oppivat neuvottelemaan leikin säännöistä, odottamaan omaa vuoroaan ja ottamaan uusia kavereita mukaan leikkiin (Laaksonen, 2014). Lisäksi lapset voivat käsitellä erilaisia myös aikuisten maailmasta viriäviä tilanteita turvallisesti leikin varjolla ja luoda vuorovaikutuksessa toistensa kanssa yhteisiä merkityksiä ja rakentaa sosiaalista ymmärrystään (Poikkeus, 1995). Pellegrini (2005) korostaa leikissä mukana olemisella ja vertaisten kanssa tapahtuvalla kommunikaatiolla olevan suuri merkitys sosiaalisten taitojen kehityksessä, mutta kuten Ladd (2005) toteaa, leikki tarjoaa myös mahdollisuuden puhua tunteista, hankkia tietoa, kehittää ajatteluprosesseja sekä saada kokemusta kielestä ja sosiaalisista rooleista. Ladd myös muistuttaa, että leikkitilanteissa ilmenevät ongelmatilanteet, ristiriidat ja niiden ratkaiseminen kavereiden kanssa muodostavat tärkeän kehityksellisen tehtävän, sillä ne haastavat lasta punnitsemaan omia halujaan ja tarpeitaan suhteessa toisten lasten tarpeisiin.
Vertaissuhteista saatu hyöty lapsen kehitykselle on kiistaton, sillä suurin osa sosiaalisista taidoista opitaan vertaisten kanssa (Poikkeus, 1995). Kaikki vertaissuhteet eivät kuitenkaan ole yhtä palkitsevia lapsen hyvinvoinnin kannalta. Lasten vertaissuhteet rakentuvat hyvin pitkälti leikin ympärille ja lapsen jättäminen leikin ulkopuolelle kertoo paljon lasten välisistä suhteista ja ryhmädynamiikasta (Howes, 2009). Leikki ei ole lapsille pelkkää leikkiä, vaan torjunta voi vaarantaa lapsen sosioemotionaalisen kehityksen, johtaa erilaisiin kouluvaikeuksiin sekä
5
käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmiin, kuten aggressiiviseen käyttäytymiseen, ja vaikeuttaa jatkossa uusien kaverisuhteiden solmimista (Salmivalli, 2008). Varhaisilla vertaissuhteilla on merkittävä vaikutus lapsen sosiaaliseen hyväksyntään, sosiaalisten taitojen kehittymiseen sekä lapsen kykyyn muodostaa sosiaalisia suhteita myös myöhemmin elämässä (Ladd, 2005). Ne luovat pohjan monille merkittäville lapsuuden kehitysprosesseille, sillä lapset muovaavat käsitystä itsestään juuri vertaissuhteissa (Laaksonen 2012). Koska vertaissuhteisiin liittyvät ongelmat uhkaavat lapsen hyvinvointia ja tervettä kehitystä, ne voidaan luokitella syrjäytymisriskeiksi lapsen elämässä (Neitola, 2011).