Verkkovastuualueen muita ominaispiirteitä

Verkonhaltijoiden verkkovastuualueella sähkönkulutuksen ja infrastruktuurin kehittyminen määräävät pitkälti reunaehdot verkonhaltijan verkkokomponenttien teknistaloudellisille pitoajoille. Kuitenkin kulutuksen kasvu ja infrastruktuurin kehittyminen riippuvat toisinaan paljonkin verkkovastuualueen ominaispiirteistä, ja toisaalta verkkovastuualueen muut ominaispiirteet vaikuttavat suoraan valittaviin pitoaikoihin. Verkkovastuualueet voivat olla Suomessa maantieteellisesti ja ilmastollisesti hyvinkin erilaisia.

5.5.1 Maantiede ja verkosto

Graninge Kainuu Oy:n verkkovastuualue on noin 22500 km² laaja ja se kattaa arviolta 7

% koko Suomen pinta-alasta. Verkkovastuualueellaan GGK:lla on reilut 90000 asukasta, joten keskimääräiseksi asukastiheydeksi tulee noin 4 asukasta neliökilometriä kohden. Suomen keskimääräinen asukastiheys on noin 17 asukasta neliökilometriä kohden, joten GGK:n verkkovastuualue on varsin harvaan asuttu.

GGK:lla oli vuoden 2002 lopulla 52960 sähkönkäyttöpaikkaa ja kaikkien jännitetasojen eli 0,4…110 kV verkon yhteenlaskettu pituus oli tuolloin noin 12739 km. Asiakasta kohden verkkoa tulee siis noin 241 m. Vastaavasti koko Suomen yhteenlasketussa 0,4…110 kV:n verkossa oli vuonna 2002 keskimäärin noin 130 m verkkoa asiakasta kohden (EMV 2002). Myöskin johtolähtöpituudet ovat GGK:lla yli Suomen keskiarvon.

Laaja toiminta-alue ja pitkät johtolähdöt aiheuttavat suurempia huolto- ja kunnossapitokustannuksia. Lisäksi pidemmästä verkosta aiheutuu verkonhaltijalle esimerkiksi vakiokorvausten kautta huomattavasti suurempi taloudellinen riski. Yhtiön investoinnit asiakasta kohden muodostuvat myöskin suuremmiksi kuin etelässä tiheämmin asutuilla ja suppeamilla verkkovastuualueilla. Tästä seuraa, että verkonhaltijan toiminnan on oltava kustannustehokasta, jos asiakkaiden siirtohinnat halutaan pitää edullisina. Kustannustehokas toiminta GGK:n verkkovastuualueella taas edellyttää verkkokomponenttien teknisten pitoaikojen hyödyntämistä mahdollisimman pitkälle. Energiamarkkinaviraston mukaan GGK onkin maamme tehokkaimpia jakeluverkon haltijoita (EMV 2004d). Lisäksi 1990-luvun puolivälin jälkeen standardin SFS-EN50160 suositusten mukaisesti rakennettu verkko on siirtokapasiteetiltaan reilusti ylimitoitettu arvioituun sähkönkulutuksen kasvuun nähden. Maltillinen kulutuksen kasvu ei siis tällöin aiheuta voimakasta verkoston muutostarvetta.

Vuonna 2002 koko Suomen 6…70 kV verkon kaapelointiaste oli noin 7,4 %. Jos valitaan ne jakeluverkkoyhtiöt, joilla vuonna 2002 oli 0,4…110 kV:n verkkoa asiakasta kohden koko Suomen vastaavaan verkostoon verrattuna keskimääräistä vähemmän eli alle 130 m/asiakas, niin näiden yhtiöiden yhteenlasketun 6…70 kV verkon kaapelointiaste oli noin 13,4 %. Jos taas valitaan ne jakeluverkkoyhtiöt, joilla vuonna 2002 oli 0,4…110 kV:n verkkoa asiakasta kohden koko Suomen vastaavaan verkostoon verrattuna keskimääräistä enemmän, niin näiden yhtiöiden yhteenlasketun 6…70 kV verkon kaapelointiaste oli noin 3,5 %. Jos valitaan lisäksi GGK:n kaltaiset verkkoyhtiöt eli sellaiset yhtiöt, joilla vuonna 2002 oli 0,4…110 kV:n verkkoa yli 200 m/asiakas, niin näiden yhteenlasketun 6…70 kV verkon kaapelointiaste oli noin 1,3 %. GGK:n 6…70 kV verkon kaapelointiaste vuonna 2002 oli noin 2,7 % (EMV 2002).

GGK:n keskijännitteisen verkon kaapelointiaste on siis valtakunnallisella tasolla melko pieni johtuen laajasta maaseutuverkosta. Kuitenkin verrattaessa esimerkiksi asiakasta

kohti tulevan verkkopituuden perusteella samantyyppisiin yhtiöihin, niin GGK:n keskijänniteverkossa oli vuonna 2002 jopa yli kaksinkertainen määrä kaapeleita. GGK käyttää kaapeleita pääasiassa taajamissa. Kaapeleiden määrä vaikuttaa myönteisesti verkoston käyttövarmuuteen ja toimitettavan sähkön laatuun.

GGK:n ilmajohtoverkostosta arviolta 70 % sijaitsee metsissä. Kaikkien Suomen maaseutujakeluverkkoyhtiöiden vastaava luku on noin 50 % (SENER 2002). Metsässä sijaitsevat johdot ovat paremmin turvassa tuulen aiheuttamilta johtovärähtelyiltä.

Toisaalta metsäisyys lisää jonkin verran jälleenkytkentöjen määrää. Johtokatuja raivataan kuitenkin jatkuvasti ja ennakoivasti siten, että myöskin potentiaaliset vianaiheuttajat kuten kallistuneet reunapuut poistetaan. Metsäinen maaperä on peltoon verrattuna joka tapauksessa edullisempi puupylvään teknisen pitoajan kannalta, sillä lahon on todettu etenevän nopeammin peltomaassa.

Toisaalta liiallinen kosteus on epäedullista lahottajille. GGK:n verkkovastuualueen maapinta-alasta noin 15…20 % on geologista suota. Yhteensä erityyppisiä soita on reilut 40 % GGK:n verkkovastuualueen maapinta-alasta (GEO 2003). Vaikka ilmajohtolinjoja ei yleensä mielellään vedetäkään suon poikki, niin GGK:n verkkovastuualueella soilla ja muilla kosteilla alueilla sijaitsevien pylväiden määrä on todennäköisesti suurempi kuin vähäsoisemmilla alueilla Suomen etelä- ja keskiosissa.

Lisäksi maadoitusolosuhteet ovat paikoin hyvät.

5.5.2 Ilmasto ja verkosto

Kainuussa ilmasto on hyvin mantereinen ja tyypillisiä ovat suuret lämpötilavaihtelut.

Lämpötilojen suurta vaihtelevuutta kuvaa kylmimmän ja lämpimimmän kuukauden keskilämpötilojen erotus, joka on noin 28 °C. Vuoden kylmin kuukausi on tammikuu, jolloin keskilämpötila Kajaanissa on pitkäaikaisen tilaston mukaan vuosina 1961…1990 ollut noin -12,4 °C. Lämpimintä on puolestaan heinäkuussa, jolloin vuorokauden keskilämpötilaksi saavutetaan noin 15,6 °C (KM 2001). Lämpötilan suuret vaihtelut rasittavat ulkorakenteita jonkin verran, mutta tämä kuitenkin otetaan huomioon jo rakenteita suunniteltaessa. Vuosien 1971…2000 perusteella vuoden keskilämpötilaksi muodostui Graninge Kainuu Oy:n verkkovastuualueella noin +1,0 °C ja aivan

eteläisimmässä Suomessa jopa +5 ºC (ITL 2004a). Ilmatieteenlaitoksen mukaan Suomen keskilämpötila jaksolla 1961…1990 oli noin +1,5 °C (ITL 2004b).

Luvussa 4.1 todettiin, että lahottajille suotuisimmat lämpötilaolosuhteet ovat +5…+30 ºC. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä alempi vuoden keskilämpötila on, sen lyhyempi on myöskin lahottajasienten toiminta-aika. Esimerkiksi Kajaanissa lahottajille otollinen yli +5 ºC:n keskilämpötila vallitsee noin 5 kuukauden ajan, kun vastaava aika on Helsingissä noin 6 kuukautta (KM 2001), (ITL 2004c). Jos lahottajat ovat toimineet Helsingissä 40 vuotena, eli lahottajille otollinen aika on ollut yhteensä 20 vuotta, niin vastaava lahottajien toiminta-aika Kajaanissa on vain 16,7 vuotta.

Öljymuuntajan suhteellinen vanhenemisnopeus riippuu lämpötilasta yhtälön 4.2 mukaisesti. Ylikuormitettaessa muuntaja lämpenee normaalia enemmän, jolloin vanhenemisnopeus kasvaa. Ympäristön lämpötila taas vaikuttaa muuntajan jäähdytysolosuhteisiin. Vuosittaisten keskilämpötilojen perusteella GGK:n muuntajien jäähdytysolosuhteet ovat siis keskimääräistä paremmat. Kuten Suomen sähkönkulutukselle on tyypillistä, myöskin GGK:n muuntajien kuormitus on suurimmillaan talvella johtuen suuresta lämmöntarpeesta. Kuitenkin talvella ovat muuntajien jäähdytysolosuhteet parhaat. GGK:n jakelumuuntajille verkkotietojärjestelmästä haettu suurin kuormitusaste ylitti nimellisen 100 % tason vain noin 5 %:lla muuntajista. GGK:n muuntajat käyvät siis harvoin ylikuormalla johtuen riittävästä tehokapasiteetista, kulutuksen lyhyestä käyttöajasta ja kulutushuipun osumisesta talviaikaan.

Ilmanlaatu on Kainuussa hyvä (KYMPK 2004). Tutkimusten mukaan ilman keskimääräinen rikkidioksidipitoisuus Kajaanissa vuonna 2000 oli noin 33 % kaikkien mittausten keskimääräistä tasoa pienempi. Mittauksia tehtiin yhteensä 69 kappaletta eri puolilta Suomea. Samoin myöskin ilman hengitettävien hiukkasten keskimääräinen pitoisuus alitti Kajaanissa vuonna 2000 keskimääräisen tason noin 38 %:lla. Mittauksia tehtiin 52 kappaletta ympäri Suomea. Ainoastaan ilman typpidioksidipitoisuus vuonna 2000 oli Kajaanissa keskimääräistä tasoa noin 26 % suurempi, vaikkakin erilaisista raja- ja ohjearvoista jäätiin keskiarvojen perusteella edelleenkin reilusti. Mittauksia tehtiin 50 kappaletta ympäri Suomea (ITL 2003).

Jonkin tietyn alueen ilmanlaatua voidaan tarkastella myöskin ilmanlaatuindeksillä, jota käytetään monissa kunnissa ilmanlaadusta tiedottamiseen. Indeksin tarkoituksena on kuvata kansanomaisesti vallitsevan ilmanlaadun tilannetta. Indeksi ei kuitenkaan sellaisenaan sovi eri paikkakuntien vertaamiseen johtuen esimerkiksi mittausasemien vaihtelevasta määrästä. Indeksi määräytyy ilmasta mitattavien typen ja rikin oksidien, hiukkaspitoisuuden, hiilimonoksidin ja otsonin perusteella. Kajaanista vuonna 2003 mitatut indeksiarvot ylittivät arvon ”välttävä” vain talviaikaan ja suurimmaksi osaksi ilman laatu olikin vuoden aikana tyydyttävä tai hyvä. Välttävä tai huonompi arvo merkitsee selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä (Kajaani 2003).

Huono ilmanlaatu edistää erilaisten sähkönjakelussakin käytettävin ulkorakenteiden korroosiota. Lisäksi esimerkiksi eristimien jännitelujuus alenee niiden pinnalle kertyvän lian seurauksena.

Ukkonen voi olla tuhoisa varsinkin sähkönjakelussa käytettäville muuntajille, mutta Kainuussa ukkosta ei kuitenkaan esiinny keskimääräistä useammin (KS 2004). Kainuu on kylläkin suhteellisen runsassateista aluetta. Vuotuiseksi sademääräksi tulee noin 600 mm, josta sataa lumena arviolta 40 %. Maakunta tunnetaankin yhtenä Suomen runsaslumisimmista alueista. Lunta on maassa keskimäärin kuuden kuukauden ajan.

Lumikerros on paksuimmillaan maaliskuussa, jolloin lumen syvyys on keskimäärin noin 60 cm (KM 2001). Maaseutuverkkoyhtiöiden ongelmana varsinkin pohjoisessa ja talvella ovat juuri lumen aiheuttamat keskeytykset sähkönjakelussa. GGK:ssa panostetaan kuitenkin ennaltaehkäiseviin toimiin, jotta lumen aiheuttamat ongelmat saataisiin minimoitua.

Runsaan lumipeitteen vuoksi maan pinta routaantuu Kainuussa melko ohuesti.

Syvimmillään routa on yleensä maalis-huhtikuussa, jolloin sitä tavataan maalajista riippuen 21…22 cm:n syvyydeltä (KM 2001). Roudan vaikutus siis erilaisiin maa-asennuksiin, kuten pylväsperustuksiin, on pienempi. Lisäksi ohuen routakerroksen ansiosta maakaapeliverkosto pysyy pidempään paremmassa kunnossa.

6 PITOAJAT GRANINGE KAINUU OY:N JAKELUVERKOSSA