Sanastokeskus TSK on ohjeistanut vuodesta 2007 lähtien käyttämään termiä verkko-kiusaaminen, kun viitattaan internetissä tapahtuvaan kiusaamiseen. Verkkokiusaa-mista voi olla esimerkiksi toisten valokuvien levittäminen ja/tai niiden muokkaami-nen, pilkkaavan verkkosivun julkaiseminen sekä esiintyminen joko toisen nimellä tai nimimerkillä. (Sanastoksekus TSK 2007, 19.) Verkkokiusaamisen muotoja ovat myös
henkilökohtaisen tiedon varastaminen ja väärinkäyttö, salasanojen varastaminen, ni-mittely ja kiusaamisen uhrin ohjaaminen sopimattomille sivustoille (Sezer, Sahin &
Akturk 2013, 1942). Edellä mainitut esimerkit ovat suoraa verkkokiusaamista. Verk-kokiusaaminen voi olla myös epäsuoraa ja välillistä esimerkiksi kolmansien osapuo-lien hyödyntäminen pilkkaavien kuvien ja viestien levittämisessä suuremmalle ylei-sölle (Martínez-Ferrer, León-Moreno, Musitu-Ferrer, Romero-Abrio, Evaristo Callejas-Jerónimo & Musitu-Ochoa 2019).
Tutkijoiden joukossa on useita määritelmiä verkkokiusaamiselle. Elledge ym. (2013, 699) esittelevät Hindujan ja Patchin (2009) määritelmän, jonka mukaan verkkokiu-saamisella tarkoitetaan kiusatun toistuvaa häiriköintiä tietokoneen, puhelimen tai muun elektronisen välineen kautta. Tutkijat ovat arvioineet, että noin 20-40 % nuo-rista kohtaa verkkokiusaamista nuoruutensa aikana (Elledge ym. 2013, 699; viitattu lähteeseen Tokunaga 2010). Patchin ja Hindujan (2006) tutkimuksen mukaan 47 pro-senttia heidän tutkimukseensa osallistuneista 9-18 vuotiasta lapsista ja nuorista oli-vat todistaneet verkkokiusaamista viimeisen 30 päivän aikana (Elledge ym. 2013, 699).
Elledgen ym. (2013, 699) mukaan perinteisessä kiusaamisessa ja verkkokiusaamisessa on samankaltaisia piirteitä. Turkkilaisia nuoria tutkineen tutkimuksen mukaan 32%
kiusatuista olivat kokeneet kiusaamista niin verkkokiusaamisen kuin perinteisen kiu-saamisen muodossa. Samassa tutkimuksessa selvisi, että 26 % kiusaajista olivat har-joittaneet sekä perinteistä kiusaamista että verkkokiusaamista. (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu lähteeseen Erdur-Baker 2010.) Verkkokiusaamisen on todettu olevan jat-kumo perinteiselle kiusaamiselle (Kwan ym. 2020, 73). Perinteisen kiusaamisen mää-ritelmän tapaan, myös verkkokiusaamisessa kiusaaja aiheuttaa harmia kiusatulle ag-gressiivisella käytöksellä. Kiusaajan sekä kiusatun välillä vallitsee vallan epätasapaino, jossa kiusaajalla voidaan nähdä olevan selkeästi enemmän valtaa verrattuna kiusat-tuun (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu lähteeseen Patchin & Hindujan 2006).
Elledgen ym. (2013, 699) mukaan verkkokiusaamisessa ja perinteisessä kiusaamisessa löytyy myös eroja. Toisin kuin perinteisessä kiusaamisessa,
verkkokiusaamistapauk-set ovat näkyvillä muille pidemmän aikaa ja niitä voidaan palata katsomaan uudes-taan (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu lähteeseen Dooley, Pyzalski & Cross 2009.) Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että verkkokiusaamistapaukset ovat julkisempia ja säilyvät kiusaajan, kiusatun ja ulkopuolisten ulottuvissa pidempään, kuten esimer-kiksi kiusattua herjaavat sosiaalisen median julkaisut.
Verkkokiusaaminen ulottuu myös paikkoihin, kuten kotiin, jonka perinteisen kiusaa-misen uhri on voinut kokea olevan kiusaamiselta turvallinen alue (Kwan ym. 2020, 73). Laaksonen, Matikainen ja Tikka (2013, 22) esittelevät danah boydin (2009) verk-kokiusaamiseen liittyvän käsitteen ”näkymätön yleisö”. Käsitteellä viitataan verkon käyttäjän ymmärtämättömyyteen siitä, millä laajuudella käyttäjän tuottama sisältö on näkyvissä muille käyttäjille. Ymmärtämättömyydestä johtuen käyttäjän on helppo unohtaa yleisön olemassaolo.
Kiusaajien anonyymius on myös erottava tekijä verkkokiusaamisessa ja perinteisessä, kasvotusten tapahtuvassa, kiusaamisessa. Kun kiusaaja tiedostaa oman anonyymiu-tensa, hänen on helpompi etäännyttää itsensä kiusaamisesta ja sen seurauksista.
(Elledgen ym. 2013, 699-700; viitattu lähteeseen Kiriakidis & Kavoura 2010). Tästä syystä ne nuoret, jotka eivät osallistu perinteiseen kiusaamiseen kiinnijäämisen pe-losta voivat olla mukana verkkokiusaamisessa (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu läh-teeseen Hemphill, Kotevski, Tollit, Herrenkohl, Toumbourou & Catalano 2012, Toku-naga 2010).
Amerikkalaisten nuorten parissa tehty tutkimus osoittaa, että puolet verkkokiusa-tuista nuorista ei tiennyt kuka kiusaamisen takana oli (Elledgen ym. 2013, 699; vii-tattu lähteeseen Bauman 2010). Tutkijat ovat havainneet, että kiusaajan anonyymius saa aikaan verkkokiusaamisen uhreissa pelon tunteita, ahdistuneisuutta sekä vihaa kiusaajaa kohtaan (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu lähteisiin Patchin & Hinduja 2006, Ybarra & Mitchell 2006). Lisäksi verkkokiusaamisen uhrien on raportoitu kokevan su-rua, toivottomuuden ja voimattomuuden tunteita (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu lähteeseen Raskauskas & Stoltz 2007).
Verkkokiusaaminen ei ole sidoksissa paikkaan tai aikaan ja se voi nopeastikin saada suuren yleisön. Näistä verkkokiusaamisen piirteistä johtuen, kiusattujen on perin-teistä kiusaamista vaikeampaa välttää tai paeta verkkokiusaamista. (Elledgen ym.
2013, 699.)
Suurin osa verkkokiusaamisesta tehdyistä tutkimuksista eivät ole löytäneet sukupuo-lieroja verkkokiusaajien ja -kiusattujen välillä (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu lähtei-siin Hinduja & Patchin 2008, Li 2006, Patchin & Hinduja 2006, Williams & Guerra 2007). Kuitenkin Waden ja Beran (2011) suorittama tutkimus kanadalaisten nuorten parissa osoitti, että tytöt ovat todennäköisemmin verkkokiusaamisen uhreja. (Ellegen ym. 2013, 699). Myös lasten ja nuorten kokeman verkkokiusaamisen yleisyyden on huomattu vaihtelevan iän mukaan. Vanhempien lasten on huomattu olevan mukana verkkokiusaamisessa enemmän kuin nuorempien lasten (Ellegen ym. 2013, 699; vii-tattu läheisiin Smith ym. 2008, ybarra & Mitchell 2004). Williamsin ja Guerran (2007) tutkimus osoitti, että verkkokiusaamisen yleisyys nousi korkeimmalle yläkoulun 7. ja 8. luokilla ja kääntyi sitten laskuun nuorten siirryttyä 9. luokalle ja toisen asteen kou-luun (Ellegen ym. 2013, 699).
Martínez-Ferrer ym. (2019) esittelevät tutkimuksessaan, että puutteellinen perheen-sisäinen kommunikaatio on yhteydessä lasten aggressiiviseen käyttäytymiseen ver-kossa. Heidän tutkimuksessaan huomattiin, että etenkin autoritaarinen vanhemmuus lisäsi lapsen riskiä osallistua suoraan ja epäsuoraan verkkokiusaamiseen. Autoritaari-sella vanhemmuudella viitataan aikuisten käskyjen seuraamiseen perustuvaan kasva-tustyyliin (Alatalo, 2020). Sen sijaan positiiviset perheen sisäiset suhteet, kiintymyk-sen näyttäminen sekä induktiivinen, positiivinen, avoin ja empaattinen perheen sisäi-nen kommunikaatio vähensivät lapsen todennäköisyyttä osallistua verkkokiusaami-seen. (Martínez-Ferrer ym. 2019.)
Tutkimuksissa on huomattu, että samaan tapaan kuin perinteisessä kiusaamisessa, myös verkkokiusaamisen uhrit kokevat kiusaamisen negatiivisia psykologisia seuraa-muksia. Verkkokiusaamisen on havaittu vaikuttavan kiusatun alhaisempaan itsetun-toon, kohonneeseen masentuneisuuteen, ahdistuneisuuteen ja akateemisiin vaikeuk-siin kuten esimerkiksi koulusta myöhästelyyn, huonontuneeseen koulumenestykseen
ja koulupoissaoloihin. (Elledgen ym. 2013, 699; viitattu lähteeseen Tokunaga 2010.) Kwan, Dickson, Richardson, MacDowall, Burchett, Stansfield, Brunton, Sutcliffe ja Thomas (2020, 73) toteavat artikkelissaan verkkokiusaamisella olevan yhteyksiä myös itsemurha-ajatuksiin.
Verkkokiusaamisen erityispiirteet ovat saaneet tukijat pohtimaan, että verkkokiusaa-misen seuraukset saattaisivat olla jopa perinteisetä kiusaamista vakavammat (Elled-gen ym. 2013, 699; viitattu lähteisiin Kiriakidis & Kavoura 2010; Campell 2005). Verk-kokiusaamisen voidaan nähdä olevan kansanterveydellinen ongelma sen aiheutta-man huomattavan suurien negatiivisten psykososiaalisten seurausten johdosta (Kwan ym. 2020, 72).