Vaikutukset linnustoon Yleistä

Suomessa pesivistä linnuista varsinaisiksi suolinnuiksi luetaan 19 lajia, jotka asustavat pääosin avosoilla ja harvapuustoisilla rämeillä (Väisänen ym.

1998). Tyypillisin ja omaleimaisin suolinturyhmä on kahlaajat. Soilla pesivät ja niitä käyttävät ruokailualueenaan myös monet muut kuin varsinaiset suolajit. Linnusto vaihtelee lajistoltaan ja runsaudeltaan suotyypeittäin.

Korvissa ja runsaspuustoisilla rämeillä esiintyy runsaasti metsälajeja kun taas avosoilla, nevoilla ja harvapuustoisilla rämeillä viihtyvät avomaiden lajit, joihin miltei kaikki varsinaiset suolintulajit kuuluvat. Kahlaajien lisäksi soilla pesii myös vesi-, peto-, lokki- ja varpuslintuja (Turveteollisuusliitto ry 2002).

PSV-Maa ja Vesi Oy:n toimesta Patasuon alueella tehtiin kesällä 2002 linnustokartoitus, jonka tarkoituksena oli selvittää alueen pesimäaikainen linnusto. Selvityksen teki FM Juha Parviainen. Kartoitus keskittyi Vapo Oy:n hallinnassa olevalle tuotantokelpoiselle alueelle, mutta myös turvetuotanto-alueen reunaosien linnusto huomioitiin. Patasuon pesimälinnuston lajisto-koostumus ja yksilömäärät selvitettiin linjalaskennan avulla.

Linjalaskentaa käytetään yleisesti linnuston selvitys- ja seurantamenetelmä-nä ja se antaa suhteellisen nopeasti edustavan kuvan alueen kokonaislin-nustosta lukuun ottamatta vesilinnustoa (Väisänen ym. 1998). Patasuolla tavoitteena oli selvittää pesivän maalinnuston lajisto, parimäärät ja kokonais-tiheydet. Laskennan aikana havaittavat linnut kirjattiin laskijan edestä ja sivuilta, ja erikseen merkittiin 50 m leveällä pääsaralla (25 m laskijan mo-lemmin puolin) sekä sen ulkopuolisella apusaralta havaitut linnut. Apusarka-havaintoja olivat kaikki pääsaran ulkopuoliset havainnot. Yhdessä nämä kaksi sarkaa muodostivat tutkimussaran. Pääsarkahavaintojen osuuksien perusteella laskettiin lajikohtaisia kuuluvuuskertoimia, joiden avulla tutkimus-saran havainnot muutettiin vertailukelpoisiksi pääsarkahavainnoiksi. Nämä havainnot suhteutettiin laskenta-alueen pinta-alaan kertomalla ne tutkittavan alueen alalla. Tällöin tulokseksi saatiin minimiarvio tutkimusalueella pesivien lintuparien lukumääristä (Parviainen 2002).

Lajikohtaisten parimäärien lisäksi Patasuon aineistosta laskettiin Mikkola-Roosin (1996) esittämällä menetelmällä lajin suojeluarvoon perustuva pis-teytys, jonka avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä alueen linnustollisesta arvosta ja verrata sitä muihin alueisiin. Pisteytyksessä huomioidaan lajin luonnossa lisääntyvän kannan sukupolvenväli, lajin lisääntyvän kannan koko Suomessa sekä lajin uhanalaisuus Suomessa, Euroopassa ja maailmanlaa-juisesti (Parviainen 2002).

Suolintulajisto

Pesimäaikana Patasuolla havaittiin yhteensä 26 lintulajia, joista valtaosa kuului ns. metsän yleislintuihin. Varsinaisia suolintuja tavattiin kuusi lajia:

riekko, kurki, pikkukuovi, liro, niittykirvinen ja keltavästäräkki. Lisäksi kapus-tarinta ja teeri ovat tyypillisiä Pohjois-Pohjanmaan soiden ja niiden lähialuei-den lajeja (Väisänen ym. 1998). Patasuon keskiosien sarkaojitetuilla ja paikoin varsin avoimilla alueilla havaittiin myös puoliavoimien ympäristöjen tyyppilajeja kuten pensastasku (Parviainen 2002).

Yksilömääriltään runsaimpia Patasuolla ja sen lähiympäristössä pesiviä lajeja olivat kartoituksen mukaan pajulintu (6,0 paria/km²), niittykirvinen (2,3 paria/ km² ), metsäkirvinen (1,7 paria/ km²) sekä riekko (1,4 paria/ km²).

Riekkoa lukuun ottamatta muut lajit ovat myös valtakunnallisesti hyvin ylei-siä. Riekon esiintyminen painottuu maan pohjoisosien puoliavoimiin ympäris-töihin, etelämpänä lajin suosimia biotooppeja ovat rämeiden ja nevojen kitupuustoiset laiteet (Väisänen ym. 1998). Myös Patasuolla riekkohavainnot tehtiin vastaavantyyppisessä maastossa.

Riekkoa lukuun ottamatta muiden varsinaisten suolintujen yksilötiheydet Patasuolla olivat kartoituksen mukaan vastaavien alueiden tiheyksiin verrat-tuina keskitasoa tai hieman alhaisempia (Parviainen 2002).

Taulukko 5. Patasuolla 26.6.2002 linjalaskennassa havaittujen lintujen

laskennalliset minimiparimäärät ja suojelullinen asema. Suojelullisen aseman lyhenteet: Suomi/NT = Suomen uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävä laji, EVA = Suomen kansainvälinen erityisvastuulaji. Lisäksi taulukossa on Mikkola-Roosin (1996) mukaan lasketut lajikohtaiset suojeluarvopisteet.

Suojelullinen asema Laji EU:n

lintu-direktiivi- Suomi EVA

Patasuon alueella vallitseva ojitettu, kuivahko ja paikoin voimakkaastikin pensittynyt maasto ei tarjoa varsinkaan suolinnuille soveliaita pesimähabi-taatteja. Sen sijaan nuoria lehtimetsiä ja pensaikoita suosivat hyönteissyöjä-linnut (esim. pajulintu) esiintyvät alueella varsin runsaina.

Linnustollisesti merkittävää ja suotuisia habitaatteja tarjoavaa märempää ja samalla lähempänä luonnontilaista olevaa suoympäristöä on Patasuon alueella lähinnä vain sen pohjoispäässä. Näille alueille sijoittui myös suurin osa suojelullisesti merkittävien lajien pesimäaikaisista havainnoista.

Patasuon linnustollinen arvo on kokonaisuutena varsin vaatimaton eikä se kohoa muihin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan vastaaviin alueisiin nähden juurikaan keskitasoa korkeammalle. Patasuota voidaan pitää linnustoltaan

niin maakunnallisesti kuin laajemmassakin mittakaavassa varsin tavanomai-sena osittain ojitettuna suoympäristönä.

Uhanalaiset ja muut merkittävät lajit

Suojelustatukseltaan merkittäviä Patasuon alueella pesiviä lajeja olivat EU:n lintudirektiivissä mainitut teeri, kurki, kapustarinta ja liro. Teeri, pikkukuovi ja liro kuuluvat lisäksi Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin (EVA).

Havaituista lajeista teeri, käki ja pensastasku on luokiteltu Suomessa silmäl-läpidettäviksi lajeiksi (NT).

EU:n direktiivilajeista kurki, teeri ja liro esiintyvät yleisesti Pohjois-Pohjanmaalla ja kapustarintoja tavataan varsin yleisesti joskin harvalukuise-na Pohjois-Pohjanmaan soilla (PSV-Maa ja Vesi 2002). Silmälläpidettäviä ovat lajit, jotka eivät täytä vaarantuneiden lajien kriteerejä eivätkä ne lukeudu varsinaisesti uhanalaisiin lajeihin. Suojelullisesti merkittävien lajien havainnot on esitetty kuvassa 17.

7.2.2.1 Linnustovaikutukset 0-vaihtoehto

Patasuo on sarkaojituksen seurauksena pääasiassa eriasteisesti kuivunutta rämettä ja rämealueita ympäröivää sekapuustoista metsää. Paikoitellen puusto on jo kasvanut melko korkeaksi. Vallitsevana biotooppina voidaan pitää pensaikkoa ja nuorta sekametsää. Patasuota ympäröivät metsäalueet ovat myös ojitettuja. Tällaisten sarka- ja metsäojitettujen alueiden linnusto koostuu lähinnä pensaikko- ja metsälinnuista, joille soveliaita habitaatteja on tarjolla niin Patasuolla kuin sitä ympäröivillä metsäalueilla. Voimakkaasti pensittynyt ja taimettunut maasto ei kuitenkaan tarjoa suolinnuille soveliaita pesimähabitaatteja. Varsinaisille suolinnuille merkittävät laajat avoimet ja kosteat suoalat ovat kadonneet alueelta lähes kokonaan, mikä näkyy erityi-sesti kahlaajalinnuston lajimäärässä.

Linnustollisesti arvokkaimpia ja suotuisia habitaatteja tarjoavaa märempää ja samalla lähempänä luonnontilaista olevaa suoympäristöä löytyy Patasuon alueella lähinnä vain sen pohjoispäässä, tuotantoon valmistellulla lohkolla 4.

Hankkeen toteuttamatta jättämisen vuoksi alueella tavattujen suolajien, kurki, pikkukuovi ja liro, sekä kapustarinnan elinmahdollisuudet ja lajien elinpiirin laatu säilyy suotuisana.

Hankkeen toteuttamatta jättäminen merkitsee sitä, että alueen umpeenkas-vaminen, pensittyminen ja metsittyminen, jatkuu ja pensaikko- ja metsälin-nuille löytyy soveliaita habitaatteja. Metsittymisen myötä varsinaisten suolin-tulajien elinympäristöt häviävät ajan myötä ja pääasiallisesti soilla pesivät linnut etsivät todennäköisemmin lajilleen sopivan elinympäristön muualta kuin asettuvat hankealueen heikentyneille habitaateille pesimään.

7.2.2.2 Linnustovaikutukset 1- ja 2 vaihtoehto

Turvetuotannon linnustovaikutukset aiheutuvat lähinnä suoympäristön muut-tumisesta sekä työkoneiden aiheuttamasta häiriöstä. Ympäristön muuttumi-sen vuoksi pesimälinnusto häviää tuotantokentän alueelta, mutta ne voivat edelleen pesiä muualla lähiympäristössä ja myös pintavalutusalueilla. Mm.

kahlaajien ja vesilintujen on havaittu suosivan pintavalutuskenttiä ja laskeu-tusaltaita. Tuotantoalue voi toimia muutonaikaisena levähdysalueena, mutta kasvipeitteen häviäminen merkitsee lintujen ruokailu-mahdollisuuksien heikkenemistä itse tuotantoalueella. Kokemusten mukaan teeret voivat myös kelpuuttaa tuotantokentän soidinalueekseen luonnontilaisen suon tapaan (Vapo Oy 2008, Sigma konsultit 2005).

Turvetuotannon vaikutusten merkittävyys seudun lintulajistolle riippuu suolla pesivästä lajistosta ja sen runsaudesta. Linnustoselvityksen perusteella Patasuota voidaan pitää varsin tavanomaisena osittain ojitettuna suoympä-ristönä.

Tehdyn linnustoselvityksen mukaan Patasuon linnustollinen merkitys on vähäinen. Linnustokartoituksissa alueella ei havaittu uhanalaisia lajeja.

Alueella tavattiin kolme silmälläpidettävää lajeja, neljä EU:n lintudirektiivin I liitteessä mainittua lajia ja kolme Suomen erityisvastuulajia.

Patasuon hankealueella merkittävimmät linnustoon kohdistuvat tuotannon aiheuttamat vaikutukset kohdistunevat kapustarinnan, kurjen, pikkukuovin ja liron elinympäristöjen heikkenemiseen tuotantolohkolla 4 Patasuon pohjois-osassa. Tuotantotoiminnan vuoksi näiden lajien elinpiiri ja elinmahdollisuu-det kaventuvat. Alue ei tarjoa varsinkaan suolinnuille soveliaita pesimähabi-taatteja.

Suon merkitys mahdollisena teerien soidinpaikkana säilynee tuotantotoimin-nasta huolimatta, sillä kokemusten perusteella teeret kelpuuttavat tuotanto-kentän soidinalueekseen luonnontilaisen suon tapaan. Tyypillinen teeren soidinpaikka on aukea: avosuo, avokallio, järven tai lammen jää tai uudis-tusaukea (Heinonen ym. 2004).

Hanke ei ole linnustovaikutuksiltaan niin merkittävä, että se uhkaisi minkään lajin esiintymistä pitkällä aikavälillä maakunnassa tai Suomessa.

Kuva 17. Suojelullisesti merkittävien lajien havainnot Patasuon hankealueella (Parviainen 2002).