• Ei tuloksia

VAIKUTUKSET IHMISTEN ELINOLOIHIN, VIIHTYVYY- VIIHTYVYY-TEEN JA TERVEYVIIHTYVYY-TEEN

In document VANTAAN KAUPUNKI (sivua 87-90)

14.1 Vaikutusten muodostuminen 14.1.1 Toimintavaihe

Maa-ainestenottotoiminnan vaikutukset ihmisten elinoloihin, viihtyvyyteen aiheutuvat yleensä toi-minnasta aiheutuvasta pölyämisestä, melusta ja/tai raskaasta liikenteestä.

14.1.2 Toiminnan päätyttyä

Toiminnan päätyttyä alueen käyttötarkoituksen muutos voi vaikuttaa jopa positiivisesti. Alue on maakuntakaavassa merkitty metsätalous tarkoitukseen maa-ainestenottotoiminnan päätyttyä.

Päättymisen jälkeen alueella ei ole enää hankkeen toiminnoista aiheutuvaa melua, pölyämistä tai liikennevaikutuksia.

14.2 Lähtötiedot, arviointimenetelmät ja määritelmät

YVA-laissa (252/2017 2 § 1 kohta) yhdeksi ympäristövaikutukseksi määritellään hankkeen tai toi-minnan aiheuttamat välittömät ja välilliset vaikutukset väestöön sekä ihmisten terveyteen, elin-oloihin ja viihtyvyyteen. Ihmisiin kohdistuvat vaikutukset jakautuvat sosiaalisiin ja terveysvaiku-tuksiin. Elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuvista vaikutuksista käytetään myös termiä sosiaaliset vaikutukset. Sosiaalisten vaikutusten arviointi tarkoittaa näiden vaikutusten tunnistamista ja arvi-ointia. Sosiaaliset vaikutukset ovat luonteeltaan pääasiassa laadullisia, eivätkä siten ole juurikaan mitattavissa olevia. Sosiaaliset vaikutukset voivat olla välillisiä tai välittömiä, myönteisiä tai kiel-teisiä ja kestoltaan vaihtelevia.

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on huomioitu hankkeen muut vaikutustenarvioinnit, sillä sosiaaliset vaikutukset kytkeytyvät tiiviisti muihin vaikutuksiin joko välittömästi tai välillisesti.

Hankkeen vaikutuksia ihmisten viihtyvyyteen ja elinoloihin on arvioitu lähinnä liikenne-, maisema-, melu-maisema-, tärinä- ja ilmanlaatuvaikutusten perusteella. Tarkastelussa on huomioitu erityisesti vaiku-tusten ulottuminen lähimpiin asutuksiin, loma-asutuksiin, läheisiin ulkoilureitteihin ja virkistysalu-eisiin. Samalla on arvioitu mahdollisuuksia lievittää ja ehkäistä hankkeen ihmisiin kohdistuvia hait-tavaikutuksia.

Arvioinnissa lähtöaineistona on käytetty arviointiohjelmasta saatuja lausuntoja (yksi mielipide saa-tiin). Lisäksi erilaiset kartta- ja paikkatietoaineistot, tilastot ja muut kirjalliset lähteet ovat olleet sosiaalisten vaikutusten arvioinnin lähdeaineistona.

14.3 Nykytila

Alueen lähiympäristössä ei ole asutusta. Etäisyys lähimpänä suunnittelualueen luoteispuolella si-jaitsevaan asuinrakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä olevaan pihapiiriin on 640 metriä.

Itäpuolella lähin asuinrakennus sijaitsee noin 870 metrin päässä. Lähin vapaa-ajanrakennus sijait-see suunnittelualueen koillispuolella noin yhden kilometrin päässä. Viiden kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta ei sijaitse kouluja, päiväkoteja tai muita herkkiä kohteita.

Suunnittelualueen itäpuolella kiinteistöllä 86-407-3-56 sijaitsee Ruduksen toiminnassa oleva maa-ainestenottoalue. Ottoalueiden välissä kulkee Hikiäntie (mt 290). Suunnittelualueen etelä-kärjessä sijaitsee metsitetty vanha ottoalue. Etelä- ja lounaispuolella sijaitsee metsää. Länsipuo-lella sijaitsee peltoaukioita ja pohjoispuoLänsipuo-lella Brusilansuo.

Suunnittelualueella tai sen läheisyydessä ei ole erityistä virkistysarvoa tai -käyttöä. Suunnittelu-alueen itäpuolella kulkee latureitti. SuunnitteluSuunnittelu-alueen itäpuolelle on merkitty Kanta-Hämeen maa-kuntakaavassa 2040 kulkevaksi ulkoilureitti.

14.4 Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen

Vaihtoehdossa VE0+ maa-ainestenottoalueen toiminta pysyy pitkälti nykyisen kaltaisena ja toi-minta kestää arviolta vain vuoteen 2030. Vaikutuksen ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen ovat nykyisen toiminnan kaltaiset.

Vaikutuskohteen herkkyys

Vaihtoehdossa VE 1 maa-ainestenottotoiminta laajenee. Toiminta ja siitä aiheutuvat vaikutukset jatkuvat arviolta vuoteen 2050 saakka. Laajennusalue sijoittuu nykyisen maa-ainestoiminnan alu-eelle eikä välittömässä läheisyydessä ei sijaitse asutusta.

Hankkeen maisemavaikutukset on arvioitu kummassakin vaihtoehdossa merkittävyydeltään vähäi-siksi kielteivähäi-siksi, vaikutukset kohdistuvat vain rajatulle alueelle ja ovat nykytilanteeseen verrattuna vain hieman suurempia.

Meluvaikutukset on arvioitu vaihtoehdossa VE0+ ei vaikutusta ja vaihtoehdossa VE1 vähäisiksi kielteisiksi. Melumallinnusten mukaan kummassakaan vaihtoehdossa melutasot eivät ylitä nykyis-ten lupien raja-arvoja, jotka ovat asuinkiinteistöjen piha-alueilla keskiäänitasoa (LAeq) 55 dB klo 7–22 eikä 50 dB klo 22–7 välisenä aikana sekä vapaa-ajan kiinteistöillä piha-alueilla keskiäänitasoa (LAeq) 45 dB klo 7–22 eikä 40 dB klo 22–7 välisenä aikana. Tärinävaikutuksia ei toiminnasta ai-heudu, sillä toimintaa ei liity louhintaa.

Liikennevaikutusten merkittävyys on arvioitu ei vaikutusta, sillä raskaan liikenteen määrä ei nouse nykyisestään. Hikiäntiellä ei ole kevyen liikenteen väyliä, mutta koska alueella on vähän asutusta, eikä lähistöllä ole palveluja (kouluja, kauppoja, sairaaloita) kevyttä liikennettä ei oletettavasti ole tiellä paljoa.

Pölyvaikutukset on arvioitu vaihtoehdossa VE0+ ei vaikutusta ja vaihtoehdossa VE1 vähäisiksi kiel-teisiksi, koska pitoisuudet eivät mallinnuksen perusteella ylitä pienhiukkasten (PM10) raja- tai oh-jearvoja lähimmän asutuksen tai vapaa-ajan asutuksen alueilla.

14.5 Vaikutusten merkittävyys ja vaihtoehtojen vertailu

Hankealueen sekä sen lähiympäristössä asutuksen ja virkistyskäytön herkkyys on arvioitu koko-naisuudessaan vähäiseksi, sillä hankealueella on vain vähän ihmisiä, eikä asutusta ole suunnitte-lualueen välittömässä läheisyydessä, eikä alueella ole tärkeää virkistysarvoa. Kummassakaan vaih-toehdossa ei kohdistu tai kohdistuu vain vähäisiä kielteisiä liikenne-, maisema-, melu- ja/tai pöly-vaikutuksia.

Oleellisin ero vaihtoehtojen välillä on toiminnan kesto ja sitä kautta esim. vähäisten kielteisten vaikutusten kesto. Vaihtoehdossa VE0+ vaikutukset kestävät vuoteen 2035 asti ja vaihtoehdossa VE1 15 vuotta pidempään.

Edellä esitetyin perustein vaikutusten suuruus arvioidaan vaihtoehdossa VE0+ ei vaikutusta, sillä vaihtoehdosta VE0+ ei arvioida aiheutuvan merkittäviä vaikutuksia verrattuna nykytilantee-seen. Vaihtoehdon VE1 vaikutusten merkittävyys arvioidaan vähäisiksi kielteisiksi, koska toi-minta kestää 15 vuotta pitempään.

Erittäin suuri kielteinen

Suuri

kielteinen Kohtalainen

kielteinen Vähäinen kielteinen

Ei muutosta nykytilaan

Vähäinen

myönteinen Kohtalainen myönteinen

Suuri myöntei-nen

Erittäin suuri myönteinen

Vähäinen Suuri

Kohtalai-nen Vähäinen VE1 VE0+ Vähäinen Vähäinen

Kohtalai-nen Suuri

Kohtalainen Suuri Suuri Kohtalainen Vähäinen Ei muutosta

nykytilaan Vähäinen Kohtalainen Suuri Suuri

Suuri Erittäin

suuri Suuri Suuri Kohtalainen Ei

muutosta

nykytilaan Kohtalainen Suuri Suuri Erittäin suuri

Erittäin

suuri Erittäin suuri Erittäin

suuri Suuri Suuri Ei

muutosta

nykytilaan Suuri Suuri Erittäin

suuri Erittäin suuri

14.6 Haitallisten vaikutusten ehkäiseminen ja lieventäminen

Hankkeen ihmisiin kohdistuvia mahdollisia vaikutuksia voidaan lieventää tiedottamalla hankkeen tilanteesta ja etenemisestä lähialueen asukkaita ja vapaa-ajanasukkaita. Parhaiten ihmisten huolia lievittää tutkittu tieto, säännöllinen toiminnan seuranta ja valvonta sekä avoin tiedotus näistä.

Vaikutusten suuruus

Hankkeesta koituvia vähäisiä kielteisiä vaikutuksia lähiympäristön asukkaille ja virkistyskäyttäjille lieventää toiminta-ajat. Kuormaamista ja kuljettamista tehdään ympäri vuoden maanantaista per-jantaihin klo 6–22 välisenä aikana sekä satunnaisesti lauantaisin klo 7–18 välisenä aikana. Murs-kausta ja seulontaa tehdään maanantaista perjantaihin klo 6–22 välisenä aikana. Pyhäpäivinä ole toimintaa. Tällöin toiminnoista ei aiheudu häiriötä yöaikaan tai pyhäpäivisin.

Hankkeen ympäristövaikutuksia, kuten melun, pölyn, tärinän ja liikenteen vaikutuksia on seurat-tava ja tarvittaessa lievennettävä, etteivät ne aiheuta ihmisille liiallista haittaa.

14.7 Arviointiin liittyvät epävarmuudet ja vaikutusten seuranta

Sosiaaliset vaikutukset ovat subjektiivisia, vahvasti vaikutuksen kokijaan, aikaan ja paikkaan si-dottuja. Suunnitteluvaiheessa hankkeen aiheuttamat muutokset elinympäristössä ovat vielä epä-selviä, vaikkakin muutoksen suuruutta lievittää osaltaan kokemus siitä, että hankealueella on ollut jo kauan maa-ainesten ottotoimintaa. Ihmiset saattavat myös arvottaa hankealueen elinympäris-tönä eri tavalla.

Sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa joudutaan jonkin verran yleistämään asioita, sillä vaikutusar-viointia on mahdotonta tehdä yksilökohtaisesti. Arviointiprosessin dokumentoinnilla pyritään mini-moimaan subjektiivisuuteen liittyvät epävarmuustekijät siten, että arvioinnin lukijan on mahdollista päätellä, mihin vaikutusarvioija näkemyksensä perustaa.

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on käytetty merkittävänä aineistona muita hank-keen vaikutusarvioita, kuten liikenne-, maisema-, melu- ja pölyarvioita. Kunkin vaikutusosa-alueen yhteydessä on kerrottu tarkemmin arvioinnin epävarmuustekijöistä. Muiden vaikutusarviointien mahdolliset epävarmuudet voivat kertaantua sosiaalisten vaikutusten arviointiin niiltä osin, kuin ne vaikuttavat asuin- ja elinympäristön viihtyvyyteen ja terveyteen.

In document VANTAAN KAUPUNKI (sivua 87-90)