Väkivallan tutkimuksen lähestymistapoja jaotellaan kahteen päälinjaan, joista toinen lähestyy aihetta sukupuolineutraalisti ja toinen sukupuolen huomioiden.
Ensimmäisen perusajatuksena on, että perheväkivallassa aikuisten välillä ei ole sukupuolisia eroja eikä niitä tarvitse korostaa, koska miehet ja naiset käyttävät molemmat väkivaltaa. Jälkimmäisessä lähestymistavassa puolestaan väkivalta nähdään sukupuolittuneena ja sukupuolten erilaisuuden huomioimista paino-tetaan tutkimuksissa. (Husso 2003, 41.) Jotkut tutkijat käyttävät käsitettä suku-puolistunut ja jotkut käsitettä sukupuolittunut. Tässä tutkimuksessa käytetään selkeyden ja yhdenmukaisuuden vuoksi pelkästään käsitettä sukupuolittunut, riippumatta siitä, mitä alkuperäisessä lähteessä on käytetty.
Suomessa väkivaltadiskurssin hallitseva suuntaus on pitkään ollut suku-puolineutraali, perhekeskeinen näkökulma (Keskinen 2005, 103). Hiitola (2011) kuvaa, että Suomessa väkivaltaa on lähestytty perheväkivaltakäsitteistön kautta ja liitetty väkivalta perhesuhteiden dynamiikkaan. Vastaavasti muualla länsi-maissa on jo varhain huomioitu myös vallan ja kontrollin kysymyksiä suhteessa eri sukupuoliin sekä puhuttu naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Koska Suo-messa väkivaltateemaan keskityttiin pitkään lähinnä perhedynamiikan kautta, Hiitola (2011) näkee, että tämä on vaikuttanut myös käsityksiin väkivallasta. Se nähdään helposti vain perheen sisäisenä häiriönä. (Hiitola 2011, 5.)
Perheessä tapahtuvalle väkivallalle on olemassa paljon erilaisia käsitteitä, jotka saattavat olla sekaviakin. Perinteinen käsite Suomessa on perheväkivalta.
Tämä korostaa perhekeskeistä ajattelutapaa ja uhrin ja tekijän välisiä vuorovai-kutukseen liittyviä asioita. (Säävälä, Pohjoisvirta, Keinänen & Salonen 2006, 13–
14.) Perheväkivalta käsitteenä voi olla toimiva esimerkiksi silloin, jos ei haluta korostaa mitään tiettyä väkivaltaa käyttävää ryhmää vaan halutaan painottaa ylipäätään perheen sisällä tapahtuvaa väkivaltaa (Eskonen 2005, 21).
Samantyy-linen käsite on lähisuhdeväkivalta. Merkittävin ero näiden välillä liittyy käsit-teen laajuukäsit-teen, sillä lähisuhdeväkivalta on terminä laajempi. Siinä, missä per-heväkivalta käsitteenä kuvaa ydinperheen suhteita, lähisuhdeväkivalta lisää suhteisiin kuuluvaksi muun muassa myös seurustelukumppanit ja ex-puolisot.
Lisäksi puhutaan parisuhdeväkivallasta, joka nimensä mukaisesti tarkoittaa jollain tasolla yhdessä olevaa tai ollutta pariskuntaa. Väkivaltaisesta henkilöstä puolestaan käytetään esimerkiksi nimityksiä väkivallan käyttäjä, väkivallan tekijä ja väkivaltainen mies / nainen. (Säävälä, Pohjoisvirta, Keinänen & Salo-nen 2006, 14.) Tässä tutkimuksessa perheessä tapahtuvasta väkivallasta käyte-tään käsitettä perheväkivalta, koska tutkimuksessa ei ole tarkoituksena koros-taa ketään tiettyä väkivallan tekijää tai ryhmää. Lisäksi väkivalkoros-taa käyttävästä henkilöstä käytetään nimitystä väkivallan tekijä. Tämä käsite tuo esille sen, että vaikka ihminen käyttää väkivaltaa, se ei määrittele hänen koko olemustaan vaan hän on muutakin kuin väkivaltainen henkilö.
Kotanen (2013) lähestyy väkivaltaan liittyvää termistöä hieman edellisestä kuvauksesta poiketen. Hän selventää, että perheväkivalta ajatellaan käsitteenä sukupuolineutraaliksi ja parisuhdeväkivaltaa kuvaillaan monesti miehen nai-seen kohdistamana väkivaltana eli sukupuolisensitiivisenä käsitteenä. (Kotanen 2013, 12.) Toisin kuin sukupulineutraalissa perheväkivallan käsitteessä, pa-risuhdeväkivallan käsitteessä eri tutkijat näkevät sukupuolen merkityksen hy-vin eri tavoin. Osa ajattelee, että sukupuolella on paljon merkitystä väkivallan ymmärtämisessä, koska suuri osa väkivallasta on miesten naisille tekemää vä-kivaltaa. Toisten tutkijoiden mielestä taas molemmat sukupuolet voivat ja myös käyttävät parisuhteessa väkivaltaa, jolloin sukupuolella ei ole mitään merkitys-tä. (Winstok 2013, 1.) Tässä tutkimuksessa ei ole oleellisinta se, kuka tekee väki-valtaa vaan se, mikä kertomuksissa koetaan ja siten kuvataan väkivallaksi. Täl-löin ei oteta kantaa väkivallan sukupuolittuneisuuteen.
Edellä esitetystä huolimatta Kotanen (2013, 12) kuitenkin käyttää käsitteitä perheväkivalta ja parisuhdeväkivalta rinnakkain, koska lainsääsäädännössä perheväkivallalla tarkoitetaan pääsääntöisesti miehen naiseen kohdistamaa fyysistä väkivaltaa eli parisuhteessa tapahtuvaa väkivaltaa. Husson (2003, 41–
42) mukaan käsitettä naisiin kohdistuva väkivalta on pitkään tietoisesti vältetty tutkimuksissa ja julkisissa keskusteluissa. Kotasesta (2013) hieman poiketen Ruuskanen (2005) toteaa, että suomalainen lainsäädäntö on väkivallan tekojen suhteen sukupuolineutraalia. Sen oletetaan kuvastavan naisten ja miesten tasa-vertaista asemaa sekä turvaavan sen yhteiskunnassa. Tästä huolimatta hän nä-kee sukupuolella olevan merkitystä lainsäädännössä ja lain toteutuksessa, sillä miesten ja naisten maailmat ovat erilaisia. Näin ollen sukupuolineutraalius lainsäädännössä luo vain illuusion objektiivisuudesta, jota todellisuudessa ei ole. Siksi myös oikeusjärjestelmä pitäisi nähdä sukupuolittuneita käyttäytymis-sääntöjä noudattavana systeeminä. (Ruuskanen 2005, 24–25., 29, 31.) Samoin sosiaalipalvelujärjestelmässä näkyy sukupuolittuneisuus. Vaikka lähtökohtana onkin sukupuolineutraali palvelu, naisille sysätään enemmän vastuuta väkival-lan lopettamisesta perheessä. Näin tässäkin järjestelmässä näkyvät sukupuolit-tuneet odotukset. (Ronkainen 2008, 395–396.)
Perttu (1999) ei ota kantaa väkivaltakäsitteistön sukupuolittuneisuuteen vaan keskittyy erilaisten väkivallan tekojen määrittelyyn. Hän jakaa perheväki-vallan fyysiseen, henkiseen, taloudelliseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Myös hoidon laiminlyönti voidaan tulkita väkivallaksi. Fyysinen väkivalta voi hänen mukaansa olla jonkin aseen, kuten pesäpallomailan tai puukon, käyttämistä.
Lisäksi potkiminen, kuristaminen, töniminen ja riepottelu sekä esimerkiksi kuuman veden heittäminen päälle voidaan tulkita fyysiseksi väkivallaksi. Sa-moin tavaroiden heittäminen uhria kohti on fyysistä väkivaltaa. (Perttu 1999, 16.)
Henkinen väkivalta puolestaan voi olla muun muassa nimittelyä, syytte-lyä ja uhkailua sekä mitätöintiä ja valehtelua raha-asioista. Lisäksi seuraaminen, vahtiminen ja raivokohtaukset voidaan nähdä henkisenä väkivaltana. (Perttu 1999, 16.) Notko (2011) laajentaa Pertun (1999) kuvailua henkisestä väkivallasta.
Hänen mukaansa henkinen väkivalta on käsitteenä laaja ja siten se pitää sisäl-lään monia määrittelyjä. Siksi hän käyttääkin tutkimuksessaan myös käsitteitä vahingoittaminen ja vahingoittuminen ja siten lisää ne henkisen väkivallan kä-sitteistöön kuuluviksi. Hänen mukaansa nämä termit auttavat näkemään, että
myös henkinen väkivalta ja vallankäyttö ovat uhrille vahingollisia. Hän kuvaa, että käsitteiden vahingoittaminen ja vahingoittuminen alle voidaan liittää esi-merkiksi arvosteluun, mitätöintiin, vastuuttomuuteen ja toisen ihmisen kontrol-lointiin liittyvät teot. Myös alistaminen, määräily ja halveksunta voidaan katsoa näiden käsitteiden alle kuuluviksi. Osan näistä teoista Notko (2011) katsoo voi-van liittyä henkisen väkivallan lisäksi myös fyysiseen väkivaltaan. (Notko 2011, 25, 107.)
Perttu (1999) jatkaa väkivallan eri muotojen kuvailua taloudellisen ja sek-suaalisen väkivallan sekä laiminlyönnin kuvauksilla. Taloudelliseen väkival-taan kuuluviksi voidaan luokitella esimerkiksi taloudellinen hyväksikäyttö, rahan kiristäminen ja raha-asioiden kontrollointi. Myös raha-asioihin liittyvän uhkailun ja pelottelun voidaan ajatella olevan taloudellista väkivaltaa. Yksi esimerkki taloudellisesta väkivallasta Pertun (1999) mukaan on, että työssäkäy-vä ei anna rahaa perheen menoihin. Myös se, että käyttää toisen rahoja omiin asioihinsa, voi olla taloudellista väkivaltaa. Seksuaalista väkivaltaa Pertun (1999) tutkimuksessa puolestaan on esimerkiksi vastentahtoinen koskettelu tai seksiin pakottaminen ja raiskaus. Hoidon laiminlyöminen on myös väkivaltaa.
Esimerkiksi perustarpeista (puhtaus, vaatetus, ruoka) huolehtimatta jättämisen hän liittää tähän. Samoin jättäminen yksin pitkäksi ajaksi voi olla laiminlyöntiä.
Tällainen väkivalta liittyy lähinnä lapsiin ja vanhuksiin. (Perttu 1999, 16–17.) Tässä tutkimuksessa sovelletaan Pertun (1999) jaottelua väkivallasta. Kuitenkin ensisijaisesti väkivaltaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, mitä informantit itse kuvaavat väkivallaksi kertomuksissaan. Pertun (1999) tekemä jaottelu auttaa lähinnä väkivallan tekojen jäsentelyssä eri kategorioihin.
Notkon (2011) mukaan väkivallan eri muodot nähdään usein hierarkkisi-na siten, että fyysinen väkivalta on vakavinta ja muut väkivallan muodot vain fyysisen väkivallan seurausta (Notko 2011, 12). Tässä tutkimuksessa väkivallan-tekoja ei eritellä tai vähätellä sen vakavuuden suhteen vaan kaikki informantti-en kertomat väkivallan muodot nähdään jokaininformantti-en itsessään merkittävänä, kos-ka informantti itse on kokenut tapauksen kertomisen arvoiseksi ja siten merki-tykselliseksi hänen elämälleen. Samoin Purjo (2010, 13) ajattelee, että väkivallan
määrittelyssä on tärkeää ottaa huomioon väkivallan uhrin omat kokemukset ja se, minkä uhri itse kokee väkivallaksi. Tässä tutkimuksessa väkivallaksi tulki-taankin uhrin kertomat ja väkivallaksi kokemat asiat eikä tukeuduta pelkästään ennalta määriteltyihin, väkivallaksi tulkittuihin tekoihin.