Tutkimuseettiset kysymykset

Perhesuhteita ja vanhemmuutta tutkitaan ja käytäntöjä ohjaavat Pösön (2008) mukaan käsitykset siitä, mikä on odotettavaa, toivottavaa ja tavanomaista perhesuhteissa. Tällaisen käsityksen saaminen edellyttää toivottavan ja ei-toivottavan rajan määrittelyä ja tunnistamista. Pösö näkee eettisten ratkaisujen kietoutuvan tutkimuksen teoreettisiin ja metodisiin ratkaisuihin sekä siihen, millaisia aiheita otetaan tutkittaviksi. Pösö nimittää kiistanalaisiksi perhesuhteiksi kulttuurissa ja yhteiskunnassa vallitsevia odotuksia, normeja ja sääntöjä rikkovat perhesuhteet. Niiden tutkimisessa moraaliset kysymykset korostuvat.

Moraalilla saatetaan perustella tietynlaisten aineistojen tai tutkimustraditioiden käyttöä.

Sosiaalitieteiden yhdeksi tehtäväksi nähdään ”äänen antaminen” ihmisille, joiden kokemukset tai intressit eivät muutoin tule kuuluviin. (Mts. 93,95.)

Omassa tutkielmassani lähtökohtana on nimenomaan antaa ääni vanhemmille, joilla on päihdeongelma. Perusteluni aiheen valintaan kietoutuu tiiviisti etiikkaan. Pösö (2008) huomauttaa, että tiedon saaminen ongelmallisista perhesuhteista on monin tavoin välittynyttä. Kulttuuriset konventiot ohjaavat tutkimisen tapaa ilman, että tutkija edes huomaa sitä. Kiistanalaisia perhesuhteita – kuten päihdeongelmaisten vanhemmuutta – tutkitaan ennakkoasenteiden kautta. (Mts. 101,103-104.)

Pösö (2008) kiinnittää huomiota siihen, miten nykyisin tutkijan pitää jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa pystyä osoittamaan etukäteen, mitkä asiat tulevat olemaan eettisesti oleellisia ja tutkijan pitää pystyä myös kertomaan, kuinka hän aikoo eettisesti ongelmalliset kysymykset ratkaista. Tällöin tutkimusprosessissa esiin nousevat eettiset kysymykset jäävät vähemmälle huomiolle ja ratkaisut tehdään tutkimuksen yleisen logiikan pohjalta.

Pösön mielestä etukäteissuunnittelun ohella tulisi enemmän huomioida tilanteittaista päättelyä eettisen ajattelun perussisältönä. Eettinen ymmärrys ja taito ovat tarpeen reagoitaessa tutkimuskohteen tai -prosessin jännitteisiin ja ongelmiin. (Mts. 97–98.) Hirsjärven ja Hurmeen (2001, 20) mukaan tutkimuseettisiä kysymyksiä tulisi pohtia kaikissa eri vaiheissa aina tutkimuksen tarkoituksesta lähtien.

Rauhalan ja Virokannaksen (2011) mukaan sosiaalityön tutkimuksessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei leimaa tutkittavia ja että tutkimukseen osallistuminen on tutkittaville aidosti vapaaehtoista. Tutkittavien voi olla etukäteen vaikea arvioida, mitä tutkimukseen

osallistuminen tarkoittaa. Rauhala ja Virokannas huomauttavat, että opinnäytetöissä tutkimuseettinen pohdinta ei ole yleensä kovin itsekriittistä ja keskittyy lähinnä tietosuojakysymyksiin. Opiskelijoille on yleensä selvää, että yksittäisiä haastateltavia ei valmiista työstä saa tunnistaa. Rauhala ja Virokannas eivät katso tunnistamisen kysymyksiä eettisesti vaikeina ratkaista. Eettisesti väärin toimimista vältetään, mutta eettisesti ongelmallisten tilanteiden ratkaisemista ei opinnäytetöissä välttämättä käsitellä. Myös tutkimustulosten soveltamista kannattaisi pohtia kriittisesti. Rauhalan ja Virokannaksen mukaan tutkimuseettisinä kysymyksinä on hyvä pohtia vuorovaikutustilannetta haastatteluissa, sensitiivisten aiheiden tutkimusta, vaikeissa tilanteissa elävien ihmisten vaivaamista tutkimuksella sekä sitä, millä tavoin sosiaalityön tutkimus on tutkittaville ihmisille itselleen hyödyllistä.

Tietosuojakysymysten eettinen pohdinta ja hyvä etukäteissuunnittelu ovat itsestään selvä osa tutkimussuunnitelman ja tutkimusluvan laatimista. Yksittäisten haastateltavien tunnistaminen valmiista opinnäytetyöstä on mahdollinen riski, sillä olen haastatellut tiettynä aikana tietyn päihdepalvelusäätiön asiakkaana olleita henkilöitä. Haastateltavien henkilöiden tunnistaminen valmiista työstä on varsin epätodennäköistä ja sattumaan perustuvaa. Tunnistamista voi vaikeuttaa myös sillä, ettei rakenna kokonaisia tarinoita yksittäisten haastateltavien kokemuksista.

Jottei haastattelusta kieltäytyminen vaikeuta esim. kuntoutukseen pääsyä, olisi osallistumisen oltava aidosti vapaavalintaista. Haastateltavien kutsuminen mukaan tutkimukseen kulki Sovatekin kautta, joten huomioin tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuuden tutkimusluvassa. Vapaavalintaisuus toteutui hyvin, sillä haastateltavia pyydettiin mukaan yleisellä ilmoituksella, jota Sovatekin työntekijät jakoivat asiakkailleen.

Sopiva määrä haastateltavia ilmoittautui lyhyessä ajassa. Kerroin haastateltaville etukäteen, mitä haastatteluun suostuminen käytännössä tarkoittaa. Haastateltavat olivat halukkaita kertomaan varsin avoimesti elämästään ja kokemuksistaan. Useilla haastateltavilla oli tarve käsitellä kokemuksiaan puhumalla henkilölle, jonka tehtävänä ei ollut neuvoa tai kommentoida heidän kertomaansa.

Tutkimusaihe tulee perustella yhteiskunnallisesti, sosiaalityön tutkimuksen näkökulmasta sekä tutkittavien ihmisten näkökulmasta. Haastattelemalla vanhempia olen aiheuttanut heille vaivaa ja vienyt heidän aikaansa. Minun on pystyttävä perustelemaan, miksi heidän

tulisi käyttää aikaansa tutkimukseen osallistumiseen. Rauhala ja Virokannas (2011) näkevät, että asiakkaiden tulisi olla mukana sosiaalityön tiedonmuodostuksessa arkielämän asiantuntemuksellaan. Asiakkaiden haastatteleminen sosiaalityön tutkimuksen tarpeisiin voidaan nähdä yhtenä asiakasosallisuuden muotona. Niemi (2011) pitää tärkeänä ”toisen tiedon” eli asiakkaiden kokemusmaailmasta kumpuavan tiedon keräämistä ja huomioimista päätöksenteossa. Toisaalta hän huomauttaa, että toinen tieto ei aina ole automaattisesti virallista tietoa parempaa. Toisen tiedon huomioimisessa voi olla ongelmallista rakenteellisten tekijöiden unohtaminen. Etuna siinä on asiakaslähtöisyys ja dialogisuus.

(Mts. 184-185.)

Kirjoitettaessa vanhemmista, joilla on päihteiden ongelmakäyttöä, on vältettävä leimaavia ilmauksia kuten päihdevanhemmat, päihdeäidit. Leimaavalla kielenkäytöllä voi olla negatiivisia seurauksia, jos vanhempi alkaa ajatella itsekin itseään ensisijaisesti päihdevanhempana. Erityisesti leimaavia ilmauksia tulee välttää varsinaisessa haastattelutilanteessa. Sekin seikka on otettava huomioon, että haastatteluilla, joissa käsitellään vanhemmuutta ja vanhemman ajatuksia lapsen asemasta perheessä, voi olla negatiivisia seurauksia perhe-elämään. Haastateltavalle tai hänen läheisille voi aiheutua vaikeuksia, mikäli haastattelussa nousee esille jokin ahdistusta aikaansaava näkökulma tai kipeä muisto. Valmistauduin etukäteen siihen mahdollisuuteen, että joku haastateltavista vanhemmista ahdistuisi haastattelun aikana, joten suunnittelin, mille eri tahoille voisin ohjata heitä käsittelemään tuntemuksiaan. Muutama haastateltava liikuttuikin haastattelun kuluessa, mutta haastattelun loputtua kukaan haastateltavista ei vaikuttanut ahdistuneelta.

Haastattelutilanteessa on syytä kiinnittää vahvasti huomiota vuorovaikutukseen, jottei haastateltaville tulisi epämukava olo ja jotta he uskaltaisivat tarvittaessa keskeyttää haastattelun tai jättää vastaamatta johonkin kysymykseen. Vanhempien syyllistämistä on vaikea välttää kysyttäessä haastattelussa päihdeongelmasta, vanhemmuudesta sekä muista aroista aiheista. Vanhemmuus on aihe, josta kenelle tahansa vanhemmalle saattaa tulla syyllisyyden tuntemuksia. Sensitiivisestä aiheesta kyseltäessä ja keskusteltaessa on haastattelijan yhtäältä pyrittävä olemaan mahdollisimman hienovarainen ja vältettävä painostamista vastaamiseen ja toisaalta taas on rohkeasti uskallettava kysyä hankalista ja yksityisiksi koetuista aiheista.

Osa tutkimuseettistä pohdintaa on tutkimuksen luotettavuuden arviointi. Etenkin arasta ja kenties häpeällisestä aiheesta haastattelututkimusta tehtäessä saattaa käydä niin, että haastateltava antaakin mieluiten sosiaalisesti suotavia vastauksia haastateltavan kysymyksiin eikä kerrokaan esim. päihteidenkäyttönsä vaikutuksista lapsiinsa avoimesti vaan kokemuksiaan kaunistellen (esim. Hirsjärvi & Hurme 2001, 35). Pösö (2008, 104-105) nostaa esiin sen, että tutkimuksen tulokset saattavat vaikeuttaa tutkimuksen kohteena olevien tilannetta, jolloin on mahdollista jättää joitakin tuloksia julkaisematta. Pösö näkee, että kiistanalaisia perhesuhteita tutkivat tasapainoilevat jatkuvasti sen kanssa, mitä tuloksia tulisi jättää salaisuudeksi ja mitä julkistaa. Pohdinta on eittämättä mielenkiintoista ja tässä tutkielmassa voisi olla mahdollista, että tulokset antaisivat päihdeongelmaisista vanhemmista niin negatiivissävytteisen kuvan, että tutkielma uusintaisi ja voimistaisi entisestään päihdeongelmaisiin vanhempiin liitettäviä negatiivisia mielikuvia.