Tutkimuksen tekeminen on aina täynnä valintoja, eettisiä kysymyksiä ja vastuuta: minkälaisille näkökulmille annetaan painoarvoa ja millaisia havaintoja ja huomioita nostetaan tarkempaan tarkasteluun. Kaikkia mahdollisia näkökulmia, tarinoita ja tulkintoja ei voida käsitellä yhdessä raportissa. Tästä syystä tutkimuksessa myös aina tuotetaan ja välitetään tietynlaisia mielikuvia – tässä tapauksessa erityisesti sateenkaarinuorista ja päihde- ja mielenterveyspalveluista sekä niissä työskentelevistä ammat-tilaisista. Tämän vuoksi on tärkeää avata sitä, millaisesta näkökulmasta tutkimus on tehty ja minkälaisia rajauksia se sisältää.
Sateenkaarinuoret moninaisena ja erityisenä ryhmänä
Tämän tutkimuksen kannalta on olennainen kysymys, mistä ja kenestä oikeastaan puhumme, kun puhumme sateenkaarinuorista. Kiteytetys-ti tarkoitamme sateenkaarinuorilla nuoria, jotka kuuluvat johonkin seksuaalivähemmistöön, sukupuolivähemmistöön tai molempiin (ks.
Infolaatikko). ”Sateenkaarinuorten” sijaan voitaisiin puhua myös esimer-kiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista nuorista – tässä raportissa käytetäänkin paikoin tätä ilmausta synonyymina sateenkaari-nuorille. Sateenkaarinuoret on väljä kattokäsite erilaisille määrittelyille ja identiteeteille, joita yhdistää sopimattomuus sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista koskeviin sosiaalisiin normeihin (ks. myös Taavetti 2015, 5–6 & 21–22; Nissinen J. 2012, 14).
Tutkimuksemme kohdistuu nimenomaan päihde- ja mielenterveys-palveluita käyttäviin tai tarvitseviin nuoriin. Vaikka ennaltaehkäisevät palvelut koskevat kaikkia nuoria, on suuri osa palveluista kohdistettu päihdeongelmista tai mielenterveydenhäiriöistä kärsiville nuorille. Yleinen asennoituminen näihin ongelmiin on varsin erilaista kuin muihin ter-veysongelmiin, ja päihde- ja mielenterveyspalveluiden käyttöön liittyy tietynlainen stigma. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön selvityksissä on kiinnitetty huomiota päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien
haavoittuvaiseen asemaan koko palvelujärjestelmässä. Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset kokevat herkästi leimaamista ja syrjintää, ja palveluissa on puutteita sekä palveluihin pääsyssä että yhdenvertaisessa kohtelussa.
(STM 2009, 23–24.)
Päihde- ja mielenterveyspalveluita käyttävät sateenkaarinuoret ovat alttiita negatiivisille asenteille, leimaamiselle ja syrjinnälle sekä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen kautta että päihde- ja mielenter-veyspalveluiden käyttäjinä. Tämä niin sanottu kaksoisstigma voi osaltaan vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka helposti sateenkaarinuoret hakevat apua mahdollisiin mielenterveyden tai päihteiden käyttöön liittyviin ongelmiin. (Green & Feinstein 2012, 272.)
Yhteiskunnallisen vähemmistöaseman ja normeista poikkeamisen kautta voidaan kuvata ja ymmärtää sitä erityisyyttä, mitä sateenkaari-nuoriin ryhmänä liittyy palveluiden näkökulmasta. Tällöin on kuitenkin vaarana, että sateenkaarinuoret sorrutaan esittämään yhtenäisenä jouk-kona – ryhmän sisäiset erot ja moninaisuus jäävät näkymättömiin. (ks.
esim. Taavetti 2015, 21; Honkasalo & Salo 2015, 143; Alanko 2014, 7.) Ryhmän erityisyyttä korostava puhe saattaa kääntyä toiseuttavaksi ja lei-maavaksi sekä ennestään vahvistaa erilaisia ryhmiä koskevia stereotypioita.
On tärkeää huomata, että vaikka sateenkaarinuoret erottuvatkin päih-de- ja mielenterveysongelmien näkökulmasta tietynlaisena riskiryhmänä, ei sateenkaarevuutta itsessään pidä nähdä ongelmana. Kuuluminen sek-suaali- tai sukupuolivähemmistöön ei myöskään automaattisesti tarkoita sitä, että nuori voisi välttämättä huonosti (ks. Nissinen L. 2012, 149).
Päinvastoin, sateenkaareva identiteetti voi olla nuorelle myös voimavara, etenkin jos se yhdistyy myönteisiin kokemuksiin toimivista ihmissuh-teista ja sosiaalisesta tuesta (Meyer 2003, 678–679; Taavetti 2015). Kun puhumme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista henkilöistä, puhumme hyvin moninaisesta joukosta nuoria, joiden arjen kokemukset voivat olla keskenään hyvin erilaisia.
Päihde- ja mielenterveyspalvelut ja niissä työskentelevät am-mattilaiset
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia valmiuksia ammattilaisilla on kohdata sateenkaarinuoria työssään päihde- ja mielenterveyspalveluissa.
Huomio kohdistetaan varsinaisen palvelujärjestelmän sijaan ennen kaikkea palveluissa työskenteleviin päihde- ja mielenterveystyön ammattilaisiin.
Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millä tavalla ammattilaiset tunnistavat ja huomioivat sateenkaarinuoriin liittyviä kysymyksiä. Valmiuksilla tar-koitetaan ammatti-identiteettiin kytkeytyviä tietoja ja suhtautumistapoja sekä käytännön kokemuksia, jotka ovat pohjana jokaisen ammattilaisen omalle työotteelle.
Ammattitaito ja ammatillisuus eivät palaudu yksinomaan yksittäisiin työntekijöihin vaan ne ilmenevät myös institutionaalisina asenteina, käytäntöinä ja kollektiivisena asiantuntemuksena. Tähän tutkimukseen osallistuneet ammattilaiset edustavat hyvin laajaa ja kirjavaa joukkoa.
Palveluiden asiakasryhmät, toimintaperiaatteet ja käytännöt ovat erilaisia, samoin kuin palveluissa toimivien ammattilaisten työnkuvat ja koulutus-taustat. Yhtäältä raportissa on pyritty huomioimaan palveluiden erojen vaikutusta tutkimuksen tuloksiin ja johtopäätöksiin, toisaalta taas etsitty niitä tekijöitä, jotka yhdistävät eri palveluita ja ammattilaisia erilaisista toimenkuvista riippumatta.
Ammattilaisten työskentelyyn liittyy monenlaisia säädöksiä, jotka liittyvät lainsäädäntöön ja ammattietiikkaan (esim. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Ammatillisuuteen liittyy lupaus ja vaati-mus täyttää tietyt odotukset, joita ammattilaisten toiminnalle asetetaan niin ammattikuntien sisältä kuin lainsäädännön ja koulutusjärjestelmän kautta. (Nissinen L. 2012, 159; Lehto 1991, 61 & 207.) Lisäksi am-mattilaisten työskentelyn taustalla voidaan hahmottaa eri palveluiden hallinnoinnin ja resurssien muodostamat puitteet. Mielenterveys- ja päihdepalvelut muodostuvat monenlaisten, usein terveys- ja sosiaali-toimessa sijaitsevien palvelujen kokonaisuudesta, jotka ovat kuitenkin käytännössä toisistaan erillisiä osasia (Valtiontalouden tarkastusvirasto 2009, 52). Näiden eri palveluiden työskentelykulttuurit, toimintatavat ja käytännöt vaihtelevat ja vaikuttavat ammatillisiin valmiuksiin ja am-mattilaisten tapaan toimia.
Yhdenvertaisuus ja sen tutkiminen
Yhdenvertaisuus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Yhdenvertaisuu-della tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia tietyistä henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta, eikä ihmisiä voida pe-rusteetta asettaa erilaiseen asemaan näiden ominaisuuksien perusteella.
Yhdenvertaisuuslaissa (2014/1325) säädetään yhdenvertaisuuden toteutta-miseen ja edistätoteutta-miseen liittyvistä velvoitteista, jotka koskevat esimerkiksi eri viranomaisia. Tässä raportissa olemme käyttäneet yhdenvertaisuuden käsitettä siten, että se kattaa myös tasa-arvolaissa (1986/609) määritellyn sukupuolten välisen tasa-arvon (ks. Honkasalo & Salo 2015, 144–145).
Yhdenvertaisuutta itsessään on vaikea tutkia – on helpompaa kerätä kokemuksia tilanteista, joissa yhdenvertaisuus ei toteudu, siis esimerkiksi syrjinnästä (Taavetti 2015, 9). Jotta syrjintään ja epätasa-arvoon voidaan puuttua, se pitää ensin tuoda näkyväksi. Sateenkaari-ihmisiin yleisemmin kohdistuvaa syrjintää, häirintää ja vihapuhetta on tutkittu eri vähem-mistöjä koskevissa selvityksissä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin (esim. OM 2016; STM 2014; Kankkunen ym. 2010; FRA 2014). Lisäksi yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä on käsitelty sekä Suomen että EU:n tasolla tehdyissä selvityksissä (esim. FRA 2016; Niemelä 2007).
Viime vuosina on julkaistu erikseen myös selvitys sukupuolivähemmistö-jen asemasta Suomessa (Tasa-arvovaltuutetun toimisto 2012). Nuorten näkökulmasta yhdenvertaisuuteen ja syrjintään liittyviä kysymyksiä on selvitetty esimerkiksi vuoden 2014 Nuorisobarometrissa (Myllyniemi 2015) ja nuorisojärjestökentällä tehdyssä selvityksessä vuonna 2009 (Ilonen 2009). Nuorten kokemuksia kiusaamisesta ja väkivallasta taas seurataan kyselyin esimerkiksi Lapsiuhritutkimuksissa (ks. Fagerlund ym.
2013), kouluterveyskyselyissä (ks. Luopa ym. 2014) ja uusimpana myös liikuntaharrastuksissa (Laine & Salasuo & Matilainen 2016).
Peltolan ja Moision (2017) lasten ja nuorten palvelukokemuksia kokoavassa selvityksessä todetaan, että palvelukentällä yhdenvertaisuus ei toteudu kattavalla tavalla. Sosiaaliset ja rakenteelliset erot asettavat nuoria erilaisiin asemiin suhteessa palveluihin: ne vaikuttavat sekä palveluiden saavutettavuuteen että niiden piirissä syntyviin kokemuksiin. Näitä sosiaalisia tekijöitä ovat ainakin asuinalueen, sukupuolen, etnisyyden, seksuaalisen ja sukupuoli-identiteetin sekä vammaisuuden ja sosioeko-nomisen aseman mukaiset erot. Eriarvoisuuden vähentäminen vaatii
ongelmakohtien tunnistamista ja erityistä ammatillista osaamista. (mt.) Tässä tutkimuksessa yhdenvertaisuutta on lähestytty tekemällä nä-kyväksi niitä palveluissa olevia asioita ja kohtia, joissa on kehitettävää ja missä yhdenvertaisuus ei vielä toteudu. Kehittävän näkökulman haaste on, että se typistyy helposti pelkäksi ongelmien luetteloksi. Tässäkin rapor-tissa käydään läpi kertomuksia tiedon puutteista, syrjivistä käytännöistä ja virheellisistä käsityksistä sateenkaarinuoriin liittyen. Tämän lisäksi tilaa on pyritty antamaan myös sille toimivalle ja tärkeälle työlle, mitä ammattilaiset tekevät, ja olemassa oleville asioille, jotka jo tällä hetkellä edistävät yhdenvertaisuuden toteutumista palveluissa. Raportin lopuksi lukijan katse ohjataan ammattilaisten ja palveluiden hyviin käytäntöihin aineiston pohjalta koostettujen suositusten kautta. Vaikka yhdenvertai-suuden toteutumisessa onkin kyse laajasta asiakokonaisuudesta, jota ei hoideta pelkillä yksinkertaisilla tempuilla, on tärkeää muistaa, että jo pienillä muutoksilla voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia.