Johanna Estama ja Anne-Mari Arola
Johdanto
Työeläkelaitosten ammatillisella kuntoutuksella tarkoitetaan toimenpiteitä, jotka tukevat työelämään vakiintuneen henkilön mahdollisuuksia saada tai säilyttää hänelle soveltuva työ sairaudesta, viasta tai vammasta huolimatta. Työelämään vakiintuneella työntekijällä on vuodesta 2004 lähtien ollut subjektiivinen oikeus saada työkyvyttömyyden estämiseksi tai työ- ja ansiokyvyn parantamiseksi tarkoi-tuksenmukaista ammatillista kuntoutusta, mikäli todettu sairaus, vika tai vamma todennäköisesti aiheuttaa työkyvyttömyysuhan noin viiden vuoden sisällä. Amma-tillisen kuntoutuksen toimenpiteitä ovat työkokeilu, työhönvalmennus, uudelleen-koulutus, oppisopimuskoulutus tai kurssit, neuvonta ja ohjaus kuntoutusasioissa sekä elinkeinotuki. (Työntekijän eläkelaki 2006, 25 §.)
Ammatillisen kuntoutuksen avulla pyritään edistämään työikäisten ansiotyössä pysymistä tai sinne palaamista ja näin pidentää työuria sekä säästää eläkemenoja.
Tämän takia ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuuteen ja onnistumiseen liittyvät tutkimukset ovat tärkeitä. Ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuutta tai onnistu-mista on mitattu sillä, onko ammatillisen kuntoutuksen avulla parannettu työkykyä ja terveydentilaa ja ehkäisty tätä kautta ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymistä (Saari 2004, 144). Toinen tapa analysoida ammatillista kuntoutusta on etsiä erilaisia kun-toutusprosessin kitkakohtia, joissa esiintyviä pulmia poistamalla voidaan parantaa ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuutta (Saari & Forma 2003, 3).
Ammatillisen kuntoutusprosessin käynnistymiseen ja etenemiseen liittyy monen-laisia kitkakohtia. Saari ja Forma (2003) kiinnittävät huomiota erityisesti kuntou-tustarpeen havaitsemiseen ja työhön paluuseen kuntoutusprosessin päättyessä.
Ammatillisen kuntoutusprosessin onnistumisessa kuntoutusjärjestelmien yhteis-työllä ja vastuunjaon selvyydellä on todettu olevan merkitystä. Aiempien tutkimus-ten mukaan kuntoutusprosessin onnistumisen edellytyksenä on myös kuntoutuksen varhainen aloittaminen (esim. Marnetoft & Selander & Bergroth & Ekholm 2001) ja kuntoutujan motivaatio (esim. Berglind & Gerner 2002).
Kuntoutussuunnitel-Tässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena olivat ammatillisen kuntoutuspro-sessin käynnistämiseen liittyvät ongelmat. Lähtökohtana tutkimukselle oli Keskinäi-nen eläkevakuutusyhtiö Eteran halu selvittää niiden kuntoutuksen tarpeessa olevien työeläkevakuutettujen tilannetta, joilla kuntoutus ei ole käynnistynyt myönteisestä ennakkopäätöksestä tai kuntoutuskehotuksesta huolimatta. Myönteinen ennakko-päätös kuntoutuksesta voidaan antaa silloin, kun hakijalla on työeläkekuntoutusta hakiessaan julkisesta terveydenhuollosta tai työterveyshuollosta saatu lausunto työkyvyttömyyden uhkasta ja kuntoutustarpeesta, mutta ei varsinaista kuntoutus-suunnitelmaa. Työeläkelaitos voi tällöin hakemuksen käsittelyn jälkeen antaa asi-anomaiselle kirjallisen päätöksen hänen oikeudestaan ammatilliseen kuntoutukseen (ns. ennakkopäätös) ja ohjeet kuntoutusasian jatkokäsittelyä varten. Ennakkopäätös on voimassa yhdeksän kuukauden ajan, ja sinä aikana hakija voi toimittaa työelä-kelaitokseen kuntoutussuunnitelman, josta käy ilmi, minkälaista kuntoutusta hän on yhdessä hoitavan tahon kanssa suunnitellut (Työntekijän eläkelaki 2006, 27 §;
Ammatillisella kuntoutuksella… 2011). Jos kuntoutushakemuksessa on alustava kuntoutussuunnitelma, hakijaa ohjataan sen jatkovalmistelussa. Jos suunnitelmaa ei ole, hakijaa ohjataan ja neuvotaan tarkoituksenmukaisen suunnitelman valmis-telussa. (Työeläkelakipalvelu 2007.) Kuntoutuskehotuksen työeläkevakuutettu voi saada työkyvyttömyyseläkkeen käsittelyn yhteydessä. Lain mukaan eläkelaitoksen on huolehdittava siitä, että eläkettä hakevalle annetaan tietoja kuntoutusmahdollisuuk-sista ja että hänet ohjataan kuntoutustarvettaan vastaavaan kuntoutukseen tai mui-den palveluimui-den piiriin yhteistyössä muimui-den tahojen kanssa. (Työntekijän eläkelaki 2006, 53 §).
Työeläkekuntoutusta koskevissa tutkimuksissa on usein todettu, että työssäolo-prosentit ovat varsin korkeita kuntoutuksen jälkeen (esim. Saari & Forma 2003, Saarnio 2010). Tällöin on yleensä tarkasteltu niitä kuntoutujia, joiden kuntoutus-suunnitelma on hyväksytty ja jotka ovat saaneet siihen perustuvan lopullisen kun-toutuspäätöksen. Tämän tutkimuksen kohderyhmä oli valittu toisin: tarkastelun kohteena olivat ne kuntoutustarpeessa olevat, jotka syystä tai toisesta karsiutuvat kuntoutuksesta jo ennen varsinaisen kuntoutussuunnitelman hyväksymistä.
Tutkimustehtävänä oli selvittää niiden henkilöiden elämäntilannetta, jotka olivat saaneet Eteralta myönteisen ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen ammatilli-seen kuntoutukammatilli-seen, mutta joilla kuntoutus ei kuitenkaan ollut käynnistynyt ennak-kopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen saamisen jälkeen. Erityisesti haluttiin tietää, millaiset tekijät olivat syynä siihen, että ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet eivät olleet heidän kohdallaan edenneet todetusta kuntoutustarpeesta huolimatta.
Tutkimuskysymykset olivat, (1) millaisessa tilanteessa kyseiset vakuutetut olivat tut-kimushetkellä ja millainen oli heidän työkykynsä ja koettu kuntoutustarpeensa sekä (2) millaisia kokemuksia heillä oli työkykyynsä ja kuntoutukseensa liittyvien asioi-den hoitamisesta.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimuksen perusjoukoksi määriteltiin Keskinäisen eläkevakuutusyhtiö Eteran asiak kaat (työeläkevakuutetut),
-
joilla oli todettu työkyvyttömyyden uhka ja jotka olivat saaneet ennakko-päätöksen tai kuntoutuskehotuksen ammatilliseen kuntoutukseen, mutta-
joilla kuntoutus ei kuitenkaan ollut käynnistynyt ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen saamisen jälkeen ja-
jotka eivät olleet myöskään saaneet päätöstä pysyvästä työkyvyttömyyseläk-keestä.Otokseen valittiin aikavälillä 1.1.2006–28.2.2008 ennakkopäätöksen tai kuntoutus-kehotuksen saaneet henkilöt, joita oli yhteensä 308.
Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin lomakekyselyä. Kyselylomakkeessa oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Kysymyksiä muodostettiin seitsemän eri aihealueen alle, joita olivat taustatiedot, työtilanne, terveys ja työkyky, kuntoutus-palveluihin osallistuminen, kuntoutustarve ja -motivaatio, elämänlaatu sekä työelä-mässä selviytyminen. Koettua terveyttä ja työkykyä selvitettiin kysymyksillä, joissa vastaajia pyydettiin antamaan pistemäärä nykyiselle terveydentilalle tai työkyvylle verrattuna elinaikaiseen parhaimpaan pistemääräasteikolla 0–10. Koettua tarvetta Eteran järjestämään ammatilliseen kuntoutukseen, tarvetta muuhun kuin ammatil-liseen kuntoutukseen sekä suunnitelmia eläkkeelle siirtymisestä arvioitiin kolmipor-taisella asteikolla (1 = ei, 2 = mahdollisesti, 3 = kyllä) ja motivoitumista ja innostusta ammatilliseen kuntoutukseen neliportaisella asteikolla (1 = en lainkaan motivoitu-nut, en usko siitä olevan itselleni hyötyä, …, 4 = erittäin motivoitunut ja innostu-nut). Vastaajien kokemuksia ja toiveita kuntoutusasioiden hoitamisesta selvitettiin väittämillä, joihin vastattiin 5-portaisella asteikolla (1 = täysin eri mieltä, …, 5 = täysin samaa mieltä).
Etera poimi tutkimuksen otoksen asiakastietokannastaan ja huolehti kyselylo-makkeiden postituksesta. Palautusprosentin parantamiseksi vastaajien kesken arvot-tiin kaksi lahjakorttia. Vastauksia palautui kyselyn ja uusintakyselyn jälkeen 168, joten vastausprosentiksi muodostui 54,5 %. Lomakkeisiin vastattiin nimettöminä, eivätkä tutkijat saaneet vastanneiden henkilötietoja missään vaiheessa.
Aineisto analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelman avulla. Tutkimusmenetelminä käy-tettiin suoria jakaumia, tunnuslukuja, ristiintaulukointia sekä khiin neliötestiä. Vas-taajien kokemuksia ja mielipiteitä kuntoutusasioiden hoitamisesta koskevia väitteitä analysoitiin korrelaatio- ja faktorianalyysilla. Eläkkeelle siirtymistä koskevaa
harkin-Tulokset
Vastaajien taustat ja nykytilanne
Kyselyyn vastanneista 168 työeläkevakuutetusta oli miehiä 90 %. Iältään vastaajat olivat 23–61-vuotiaita keski-iän ollessa 47 vuotta. Heistä 78 % työskenteli tai oli työskennellyt rakennusalalla ja 85 % työskenteli tai oli työskennellyt työntekijäam-matissa. Peruskoulutukseltaan vastaajat olivat yleensä peruskoulun tai kansakoulun käyneitä ja ammatilliselta koulutukseltaan ammattikoulun tai ammatillisen tutkin-non suorittaneita. 15 %:lla ei ollut ammatillista koulutusta.
Vastaajista 23 % oli kyselyhetkellä ansiotyössä, 6 % opiskelijana, 25 % sairauslo-malla ja työttömänä tai lomautettuna 18 %. Heistä 28 % ilmoitti olevansa eläkkeellä tai muussa vastaavassa tilanteessa. Suurella osalla (82 %) niistä vastaajista, jotka eivät olleet kyselyhetkellä ansiotyössä, ansiotyöstä poissaoloaika oli venynyt yli vuoden mittaiseksi.
Vastaajat arvioivat terveydentilansa ja työkykynsä alhaisiksi. Terveydentilan pis-temäärän (0–10) keskiarvo oli 3,72 ja työkyvyn 3,33. Yleisin ilmoitettu sairaus oli tuki- ja liikuntaelinten sairaus. Vastaajista 71 %:n mielestä sairaus tai vamma haittasi työssä selviytymistä paljon, 17 %:n mielestä jonkin verran ja 12 %:n mielestä ei lain-kaan. Sairauden tai vamman lisäksi työssä selviytymistä haittasivat tai olivat haitan-neet eniten työn fyysinen raskaus, vaikeat työasennot sekä kiire ja kireä aikataulu.
Vastaajat olivat epävarmoja omista mahdollisuuksistaan työskennellä terveyden puo-lesta kahden vuoden kuluttua, sillä heistä 45 % vastasi ”tuskin pystyn” ja 34 % ”en ole varma” asiaa kartoittaneeseen kysymykseen. Toisaalta noin viidennes vastaajista arvioi pystyvänsä melko varmasti työhön kahden vuoden kuluttua, aikaisemmin todetusta työkyvyttömyyden uhkasta huolimatta. Samanlainen epävarmuus heijas-tui tuloksista silloinkin, kun aineistosta rajattiin pois eläkkeellä/muussa vastaavassa tilanteessa olevat: 117 vastaajasta 31 % vastasi ”tuskin pystyn”, 43 % ”en ole varma” ja noin neljännes ”melko varmasti pystyn” kysymykseen.
Työelämän ulkopuolella olevista vastaajista 45 % halusi palata kyselyhetkellä työ-elämään, mutta 46 % uskoi mahdollisuuden sopivan työpaikan löytämisen olevan erittäin huono tai huono. Haluun palata työelämään vaikutti kielteisesti ansiotyöstä poissaoloajan pituus sekä myönteisesti koettu terveys ja työkyky (p<0,05). Ennen-aikaiselle eläkkeelle siirtymistä oli harkinnut 68 % siitä vastaajaryhmästä, josta jo eläkkeellä tai muuten työvoiman ulkopuolella olevat oli rajattu pois. Yleisin peruste ennenaikaisen eläkkeen harkintaan oli terveyden heikentyminen. Ristitulosuh-teen tarkastelu osoitti, että yhden terveyspisRistitulosuh-teen väheneminen kasvatti riskiä har-kita eläkkeelle siirtymistä 1,352-kertaiseksi ja yhden työkykypisteen väheneminen 1,375-kertaiseksi.
Vastaajilta kysyttiin arviota siitä, riittäisivätkö heidän taitonsa ja pätevyytensä nykyistä tai viimeisintä työtä vaativampaan työhön. 56 % ilmoitti, että taidot ja pätevyys riittäisivät nykyistä tai viimeisintä työtä vaativampaan työhön ja 44 %:n mielestä ei. Arvio oli yhteydessä vastaajan työtilanteeseen (p<0,05), koettuun työ-kykyyn (p<0,001) ja koettuun terveydentilaan (p<0,05). Työssä olevista 91 % arvioi
taitojensa ja pätevyytensä riittävän nykyistä työtä vaativampaankin työhön, kun esi-merkiksi sairauslomalla olevista 61 % katsoi, että ne eivät riittäisi.
Ammatillisen kuntoutuksen tarvetta tai mahdollista tarvetta koki 66 % vas-taajista. Kun aineistosta rajattiin pois eläkkeellä tai muussa vastaavassa tilanteessa olevat, ilmoitti 77 % tarvitsevansa tai mahdollisesti tarvitsevansa ammatillista kun-toutusta. Eniten Eteran tarjoamista ammatillisen kuntoutuksen palveluista toivot-tiin neuvontaa ja ohjausta kuntoutus- ja ammatinvalinta-asioissa sekä ammatillista uudelleenkoulutusta, oppisopimuskoulutusta tai kursseja. Melko tai erittäin moti-voituneita ammatilliseen kuntoutukseen oli 56 % vastaajista. Ansiotyössä olevilla vastaajilla motivoituneiden osuus oli 83 %. Ammatillisen kuntoutuksen tarve ja motivaatio ammatilliseen kuntoutukseen vähenivät sen mukaan, mitä kauemmin vastaaja oli ollut poissa ansiotyöstä. Yli 5 vuotta ansiotyöstä poissa olleista jopa 60 % oli sitä mieltä, etteivät he ole ammatillisen kuntoutuksen tarpeessa. Ammatilliseen kuntoutustarpeeseen ja -motivaatioon olivat yhteydessä myös vastaajan koettu työ-kyky ja koettu terveys. Myös halu palata työelämään (p<0,000) sekä se, että vastaaja uskoi terveytensä puolesta pystyvänsä työskentelemään kahden vuoden kuluttua (p<0,001), oli yhteydessä ammatillisen kuntoutuksen tarpeeseen.
Ennakkopäätökseen ja kuntoutuskehotukseen reagoiminen
Vastaajilta kysyttiin erikseen, olivatko he omasta mielestään saaneet ennakkopäätök-sen tai kuntoutuskehotukennakkopäätök-sen ammatilliseen kuntoutukseen. Vastaajista 42 % ilmoitti saaneensa ennakkopäätöksen ja 13 % kuntoutuskehotuksen. Ristiintaulukoitaessa ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen saamista koskevat vastaukset havaittiin, että yhteensä 64 työeläkevakuutettua eli 38 % kyselyyn vastanneista ilmoitti, ettei ollut saanut kuntoutuskehotusta tai ennakkopäätöstä, tai vastasi vaihtoehdolla ”en tiedä”. Seitsemän prosenttia jätti vastaamatta kysymyksiin.
Vastaajilta tiedusteltiin myös, ymmärsivätkö he mielestään, millaisiin toimenpitei-siin heidän toivottiin ryhtyvän ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen saamisen jälkeen. Heistä 33 % ilmoitti ymmärtäneensä täysin ja 26 % osittain, millaisiin toi-menpiteisiin hänen toivottiin ryhtyvän. Työeläkevakuutettuja, jotka eivät muistaneet saaneensa ennakkopäätöstä tai kuntoutuskehotusta tai eivät olleet lainkaan ymmärtä-neet, millaisiin toimenpiteisiin heidän toivottiin ryhtyvän, oli yhteensä 41 %.
Kokemukset kuntoutusasioiden hoitamisesta
Vastaajilta kysyttiin mielipidettä siitä, oliko heidän työkykynsä alenemisen uhkaan reagoitu ajoissa. Vain 12 % vastaajista katsoi, että reagointi oli tapahtunut ajoissa.
tämällä. Ne sijoittuivat faktorianalyysissa kolmelle faktorille, jotka nimettiin seu-raavasti: (1) työpaikan ja työterveyshuollon suhtautuminen kuntoutusasioihin, (2) kuntoutusasioissa saatu tuki ja (3) Eteran toiminta kuntoutusasioiden hoidossa.
Taulukossa 1 on esitetty yksi keskeinen väittämä kultakin kolmelta faktorilta.
Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, ettei ollut saanut riittävästi tukea kuntoutus-suunnitelman laatimiseen, kun taas noin kolmannes koki saaneensa tukea riittävästi.
Kaikista vastaajista 59 % katsoi, että työterveyshuolto ei ollut antanut riittävästi apua työmahdollisuuksien pohdintaan. Vastaajista 43 % koki, ettei ollut myöskään saanut riittävästi ohjausta ja tietoa Eteralta kuntoutusasioissa.
Tau lu k ko 1. Vastaajien mielipiteitä kuntoutusasioiden hoitamisesta Eri mieltä (%) Ei eri eikä
samaa mieltä (%)
Samaa mieltä (%) Olen saanut riittävästi tukea
kuntoutussuunni-telman laatimiseen. 47 20 33
Olen saanut työterveyshuollolta paljon apua
omia työmahdollisuuksia pohtiessani 59 23 18
Olen saanut Eteralta riittävästi ohjausta ja
tietoa kuntoutusasioissani 43 26 31
Toivoisin, että Etera olisi minuun yhteydessä
muutenkin kuin kirjeitse 13 35 52
Taulukon 1 neljäs väittämä koskee vastaajien käsityksiä eläkelaitoksen yhteydenpi-don muodoista. Yli puolet vastaajista toivoi, että Etera olisi heihin yhteydessä muu-tenkin kuin kirjeitse.
Kuntoutusasioiden hoitoa koskevia väittämiä tarkasteltiin myös sen mukaan, oliko vastaaja ilmoittanut ymmärtäneensä saatuun ennakkopäätökseen tai kuntou-tuskehotukseen sisältyneet ohjeet. Niistä vastaajista, jotka eivät katsoneet lainkaan ymmärtäneensä ohjeita, 83 % koki, ettei ollut saanut riittävästi tukea kuntoutus-suunnitelman laatimiseen, 73 % koki, etteivät Eteran tarjoamat kuntoutustoimenpi-teet vastaa omia toiveita, 70 % koki Eteran asiakirjojen ja esitteiden olevan vaikeasti ymmärrettäviä ja 78 % koki, ettei ollut saanut riittävästi ohjausta ja tietoa Eteralta kuntoutusasioissa.
Ammatillisen kuntoutuksen käynnistymisen ongelmat
Vastaajilta kysyttiin, mitä he pitivät pääasiallisena syynä siihen, että ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet eivät olleet käynnistyneet. Tavallisin vastaajien antama syy siihen, että toimenpiteet eivät olleet käynnistyneet, oli terveyden tai työkyvyn kokeminen liian heikoksi, jotta voisi osallistua ammatilliseen kuntoutukseen (60 mainintaa).
Toiseksi useimmin oli valittu vaihtoehto ”erilaiset kuntoutuksen käytännön jär-jestelyihin liittyvät hankaluudet” (22 mainintaa). Kuntoutuksen käytännön järjeste-lyjä olivat esimerkiksi toimenpiteet kuntoutussuunnitelman laatimiseksi. Vaihtoeh-don ”en koe hyötyväni ammatillisesta kuntoutuksesta” oli valinnut 10 vastaajaa, ja taloudelliset syyt mainitsi yhtä moni. Muutama vastaaja ilmoitti haluavansa jatkaa nykyisessä työssään eläkkeelle siirtymiseen saakka. Perhesyyt mainitsi myös pari vas-taajaa. Yksittäisiä mainintoja saivat myös muun muassa se, että sairauden kannalta sopivaa työtä tai ammattia ei ollut löytynyt tai oli saanut kielteisen päätöksen haet-tuun koulutukseen, lyhyet työsuhteet, onnettomuuteen joutuminen, kuntoutusajan umpeutuminen tai kuntoutuksen siirto eri työeläkelaitokselle.
Pohdinta
Artikkelissa on tarkasteltu niiden työeläkevakuutettujen tilannetta, jotka olivat saa-neet ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen ammatilliseen kuntoutukseen, mutta joiden ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet eivät olleet käynnistyneet.
Tutkimuksessa liikutaan hyvin tutkimattomalla alueella, sillä tällaisesta ryhmästä on kaiken kaikkiaan kovin vähän tietoa.
Tutkimuksessa selvitettiin kohderyhmän elämäntilannetta yleensä sekä erityisesti syitä siihen, miksi ammatillinen kuntoutusprosessi ei ollut edennyt. Vastaajien elä-mäntilanteet vaihtelivat paljon. Osa oli edelleen työssä tai koulutuksessa, osa työttö-mänä tai lomautettuna, osa sairauslomalla tai kuntoutustuella tai muuten työvoiman ulkopuolella. Suurimmalla osalla koettu työkyky on alentunut, mutta vastaajissa on myös niitä, jotka eivät koe työkykyään heikentyneeksi ja jotka uskovat pystyvänsä työhön myös kahden vuoden kuluttua. Kuntoutuksen tarvetta ilmaistiin paljon, ja kuntoutusta toivoivat useammin ne, jotka eivät olleet kuntoutustuella tai muuten työvoiman ulkopuolella.
Kuntoutusprosessin käynnistymisongelmia selittävät tulosten mukaan monet tekijät: 1) työkyvyn alenemisen uhkaa ja sitä myötä kuntoutustarvetta ei ole havaittu ajoissa, mikä on osaltaan vahvistanut eläkeorientaatiota, 2) työeläkevakuutetun saa-man ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen sisältäneen asiakirjan sisältö tai tarkoitus on jäänyt hänelle enemmän tai vähemmän epäselväksi, 3) työkykyyn/kun-toutukseen liittyvissä ongelmissa ei ole saatu tarvittavaa tukea eikä siten ole osattu tai jaksettu viedä omaa kuntoutusprosessia eteenpäin.
Kuntoutuksen varhaista aloittamista on yleensä pidetty tärkeänä kuntoutuspro-sessin onnistumisen kannalta (vrt. Marnetoft & Selander & Bergroth & Ekholm
että työeläkekuntoutujista lähes kaksi kolmasosaa katsoi kuntoutuksen alkaneen liian myöhään. Kuntoutuksen kokemisessa myöhäiseksi voi olla kyse esimerkiksi kuntoutustarpeen varhaisen havaitsemisen vaikeudesta ja kuntoutukseen johtavien palveluketjujen karikoista (mt. 2007, 42.) Tämän tutkimuksen vastaajista ainoastaan runsas kymmenesosa oli sitä mieltä, että työkyvyn alenemisen uhkaan oli heidän kohdallaan reagoitu ajoissa. Vastaajista 59 % oli sitä mieltä, että uhkaan reagoiminen oli tapahtunut liian myöhään.
Osa kuntoutuskehotuksen saaneista henkilöistä on todennäköisesti ollut keho-tuksen saadessaan jo vahvasti orientoituneita eläkkeelle siirtymiseen. Sen vuoksi he eivät ole todennäköisesti myöskään olleet kiinnostuneita ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksista (vrt. Forma 2004, 45), vaan ovat mieluummin halunneet hakea uudestaan eläkettä. Hakolan (2000) tutkimuksessa on todettu, että hylättykin eläke-hakemus lisää todennäköisyyttä siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle.
Vastaajista kaksi viidestä ei muistanut saaneensa ennakkopäätöstä tai kuntoutus-kehotusta tai ei ollut tiennyt, millaisiin toimenpiteisiin heidän toivottiin ryhtyvän päätöskirjeen saamisen jälkeen. Heillä on luultavasti ollut vaikeuksia tulkita pää-töskirjeen sisältöä, mikä on vaikeuttanut kuntoutusprosessin viemistä eteenpäin ja kuntoutussuunnitelman tekoa. Voidaankin kysyä, ovatko ammatillista kuntoutusta koskevat päätökset, esitteet ja asiakirjat sellaista viranomaiskieltä, että henkilöt, jotka eivät tunne kuntoutusjärjestelmää, eivät tiedä, miten niihin tulisi reagoida. Tähän viittaa ainakin tutkimuksessa saatu tulos, jonka mukaan valtaosa niistä vastaajista, jotka eivät olleet mielestään ymmärtäneet saamaansa päätöstä, pitivät työeläkelaitok-sen asiakirjoja ja esitteitä vaikeasti ymmärrettävinä. Monet näistä vastaajista olivat eksyksissä terveydenhuolto- ja kuntoutusjärjestelmässä.
Yli puolet vastaajista toivoi työeläkelaitoksen olevan yhteydessä muutenkin kuin kirjeitse. Ammatillisen kuntoutuksen ohjaukseen liittyviä toimintatapoja tulisi kehittää siten, että ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen lähettämisen yhteydessä työeläkelaitos olisi aina yhteydessä myös puhelimitse ja varmistaisi, että kuntoutusasia etenee. Toinen vaihtoehto olisi järjestää työeläkevakuutetulle muita ohjauksen ja tuen muotoja. Työeläkelaitos voisi olla yhteydessä päätöskirjeen vas-taanottajan lisäksi kotipaikkakunnan työterveyshuoltoon tai työnantajaan, jotka voi-sivat osaltaan vaikuttaa siihen, että työeläkevakuutetun kuntoutusprosessi käynnis-tyy asianmukaisesti.
Huomattavalla osalla vastaajista kokemukset ja mielipiteet kuntoutusasioiden hoitamisesta olivat kielteisiä. Selkeimmin nousi esiin työterveyshuollolta saadun tuen puute, Eteralta saadun ohjauksen ja tiedon puute sekä kuntoutussuunnitel-man laatimisessa tarvitun tuen puute. Ammatillisen kuntoutuksen käynnistyminen edellyttää hyväksyttyä kuntoutussuunnitelmaa, jonka tekemisessä asiakasta tulisi tar-vittaessa tukea. Lähes puolet vastaajista koki, etteivät he olleet saaneet tätä tukea riittävästi. Kuntoutussuunnitelma on voinut jäädä kokonaan tekemättä, minkä takia ammatillinen kuntoutuskaan ei ole voinut käynnistyä. Voidaan toisaalta kysyä,
miksi asiakkaan oma rooli asioiden hoitamisessa on jäänyt niin passiiviseksi. Tämä jää muiden tutkimusten selvitettäväksi.
Tulosten perusteella näyttää joka tapauksessa selvältä, että tutkimuksen koh-deryhmän tilanteeseen on kiinnitettävä aikaisempaa enemmän huomiota. Amma-tillisen kuntoutuksen käynnistymisvaiheen toimintaa on pyrittävä kehittämään asiakkaan lähtökohdista käsin. Moni kuntoutusasiakas on yksin palveluviidakossa etsiessään tarvitsemiaan palveluita ja ohjausta kuntoutusasioissaan. Varhaisen kun-toutustarpeen tunnistamiseen liittyviä käytäntöjä tulisi selkiyttää, jotta eri tahoilla olisi selkeä käsitys siitä, missä vaiheessa työntekijän työkyvyn heikentymiseen tulee puuttua. Kuntoutustarpeen tunnistamiseen liittyvää koulutusta ja yhteistyötä eri tahojen välillä tulisi lisätä, jotta yhteinen ymmärrys asioiden hoitamisesta vahvistuisi.
Tutkimuksen tuloksia arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota muutamiin mene-telmää koskeviin seikkoihin. Tarkastelun kohteena oli yksi eläkelaitos, jonka työelä-kevakuutetut poikkeavat taustansa vuoksi monien muiden työeläkelaitosten vakuu-tetuista. Vastausprosentti jäi suhteellisen matalaksi (54,5 %), mikä on ongelma sen vuoksi, että kadon laatua ei ollut mahdollista arvioida. Tutkimuksella on tapaustut-kimuksellinen luonne, eikä tuloksia voida yleistää työeläkelaitosten asiakaskuntaa tai kuntoutustoimintaa koskeviksi. Kyse on kuitenkin ilmiöstä, joka koskettaa työeläke-laitosten kuntoutustoimintaa myös yleisemmin. Tutkimusta voidaan kuvata ennen kaikkea eksploratiiviseksi: sen myötä oli mahdollista nostaa esiin vaille huomiota jäänyt osa-alue työeläkekuntoutuksessa.
Lähteet
Ammatillisella kuntoutuksella takaisin työelämään. Opas työntekijälle, yrittäjälle ja työnantajalle 2011. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera. [pdf-dokumentti]. <https://www.etera.fi/SiteC-ollectionDocuments/Julkaisut/Elaketurva_Ammatillinen_kuntoutus/5004B_Ammat_kunt_
takaisin_tyoelamaan_2011.pdf>. (Luettu 18.4.2011).
Arola, Anne-Mari & Estama, Johanna 2010: Miksi ammatillinen kuntoutus ei käynnistynyt? Tut-kimus ennakkopäätöksen tai kuntoutuskehotuksen saaneista työeläkevakuutetuista. Pro gradu -tutkielma. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Lapin yliopisto. Rovaniemi.
Berglind, H. & Gerner, U. 2002: Motivation and return to work among the longterm sicklisted: an action theory perspective. Disability and Rehabilitation, 24:14, 719–726.
Forma, Pauli 2004: Kuntatyö 2010 -tutkimus ja työssä jatkamisen tukeminen. Teoksessa Forma, Pauli & Väänänen, Janne (toim.): Työssä jatkaminen ja työssä jatkamisen tukeminen kunta-alalla. Kuntien eläkevakuutus. Helsinki.
Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila 1995: Kuntoutusmotivaatio, suunnitelma ja prosessinohjaus.
Teoksessa Suikkanen, Asko & Härkäpää, Kristiina & Järvikoski, Aila & Kallanranta, Tapani &
Piirainen, Keijo & Repo, Marjatta & Wikström, Juhani: Kuntoutuksen ulottuvuudet. WSOY.
Juva, 174–187.
Härkäpää, Kristiina 2002: Varhaiskuntoutuksen vaikuttavuus. Teoksessa Aalto, Anna-Mari ym.
(toim.): Kannattaako kuntoutus? Asiantuntijakatsaus eräiden kuntoutusmuotojen vaikuttavuu-desta. Raportteja 267. Stakes. Helsinki, 29–44.
Marnetoft, S-U & Selander J & Bergroth A & Ekholm J 2001: Factors associated with successful vocational rehabilitation in a Swedish rural area. J Rehab Med 33:71–78.
Saari, Pirjo 2004: Kuntasektorin työntekijöiden halukkuus työssä jatkamiseen ammatillisen kuntou-tuksen keinoin. Teoksessa Forma, Pauli & Väänänen, Janne (toim.): Työssä jatkaminen ja työssä jatkamisen tukeminen kunta-alalla. Kuntien eläkevakuutus. Helsinki, 141–167.
Saari, Pirjo & Forma, Pauli 2003: Tutkimus ammatillisesta uudelleenkoulutuksesta ja sen vaikutta-vuudesta kunta-alalla. Kuntien eläkevakuutus. Helsinki.
Saarnio, Leena 2010: Työeläkekuntoutus vuonna 2009. Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 7/2010, Helsinki.
Työeläkelakipalvelu 2007. Kuntoutusasian ratkaiseminen ja päätöksenanto. [www-dokumentti].
<http://tyoelakelakipalvelu.etk.fi/fi/soveltamisohje/?asiakirjanumero=13144&_navi=ohjeisto&_
avaa_koko_ohjeisto=13144>. (Luettu 4.12.2010).
Työntekijän eläkelaki 19.5.2006/395