Tutkijana toimimisen arjesta ja käytänteistä on todettava, että tutkimusta teke-vän työ oli toisenlaista aloittaessani väitöstutkijana Teatterikorkeakoulussa vuonna 2008. Silloin oli kehkeytymässä tutkimuksen professori Esa Kirkko-pellon (2007, 2008, 2011) artikuloima näkemys taiteellisen tutkimuksen määri-telmästä. Artikuloinnissa tohtorikandidaattien tutkintovaatimusten jako tai-teelliseen ja tietai-teelliseen poistui niin, että taideakatemiassa tehtävä tutkimus kirjoitettiin muotoon taiteellinen tutkimus. Myöhemmin taiteellisen tutkimuk-sen kehittyminen liittyi osaltaan yliopistojen muuttumiseen, vastuuhenkilöiden näkemykseen ja Taideyliopiston muodostumiseen. Vuoden 2010 alusta voi-maan tullut yliopistolaki (2009) teki yliopistoista julkisoikeudellisia yhteisöjä tai yksityisoikeudellisia säätiöitä. Samoihin aikoihin toteutettiin 30-vuotisten keskustelujen ja neuvottelujen päätteeksi kolmen akatemian yhdistäminen, jossa Teatterikorkeakoulusta tuli osa Taideyliopistoa 2013.
Tutkimustyön pirstaloituneet työsuhteet (vrt. työsuhteiden ketjuttaminen) vaikuttavat tutkijana olemiseen ja osaltaan tutkijaan suhtautumiseen. Arkinen kokemukseni työstä akatemiassa on kilpailun lisääntymistä ja tulospainetta (vrt.
affektiivinen ilmapiiri), joka on näyttäytynyt jopa tutkimuksen tehtailuna.
Teh-tailun hyötynä on pisteyttävien arviointimenetelmien kautta syntyvä vaikutus, joka turvaa rahoituksen jatkumisen. Tutkija on ihminen, jonka työn alustana on tällainen todellisuus. Tutkija on ihminen, joka on persoona ja jolla on eletty elämä. Tutkijaan kohdistuu akatemioissa painetta, jossa äärimmillään otetaan huomioon kaikki tutkijan työhön kuulumattomat asiat. Intersektionaalisen näkökulman kautta katsottuna keskeisiä vaikuttajia minun kohdallani ovat olleet sukupuoli, seksuaalisuus, kehon vammat ja ikä (esim. privilege, oppression).
Näihin kohdistuvat paineen muodot ovat huolestuttavimmillaan äärimmäisiä.
Seurauksena voi olla joko ulossulkemista (ks. esim. Talaskivi 2019; Elmgren 2020) tai poisjäämistä. Ulossulkeminen tarkoittaa koettua konkreettista toimin-nasta poissulkemista, jolloin syynä on ilmaistu, ääneen lausumaton tai sanaton henkilöön kohdistuva eronteko. Syinä ovat tämän tutkimusmatkan kautta näh-tynä käsitykset esimerkiksi taiteellisesta lahjakkuudesta, työtapojen ja mene-telmien eroista, näkyvistä ja näkymättömistä urapoluista tai identiteettisyistä.
Poisjääminen on seurausta edellisestä: toimijalle tulee selväksi joko tuntemus epätoivottuna olemisesta tai häneen kohdistuu viittauksia esimerkiksi identi-teetin olemuksesta. Vahvoja poisjäämisen syitä ovat rahoituksen katkeaminen ja enemmän tai vähemmän epäselvä työn jatkuminen. Tämä on verrattavissa vapaan tanssijan toistuviin työtä vailla olemisen ja työllistymisen tiloihin (esim.
pitkittynyt liminaalitila).
Kuva 11. Antti Hämäläinen ja Isto Turpeinen. Enigma, teksti-TV, sivu P400.
Lähtötilanteissa tämä on näyttäytynyt niin, että määrä- ja osa-aikaiselta tutkijalta odotetaan tutkimustyöstä kohdennettua, ikään kuin tilattua hyötyä (vrt. tutkimuksen ja taiteen vapaus), jolloin se muistuttaa enemmän kohden-nettua selvitystyötä. Ohjausta kohdentamiseen tulee sekä akatemian sisältä että
ulkoa. Omalla kohdallani ”ulkoinen” odotus ja ohjaus ovat tarkoittaneet epäi-lyä taiteellisen ja kriittisen tutkimuksen laadusta, sen mahdollisesta negatii-visesta vaikutuksesta tutkimuksen kohteena olevien instituutioiden ja vallan näyttämöiden toimintaan ja rakenteisiin. Erityisen herkkää aluetta on ollut instituutioiden julkikuva eli se, miltä asiat näyttävät. Kuvasimme Enigmassa (Kuva 11 edellä), että asiat, esimerkiksi valmisteltu muutos, saadaan näyttä-mään joltakin toimijoiden odottamalta, jossa tanssin tai tutkimuksen hyvä toteutuu ”parhaalla” tavalla.
Tähän liittyy tunnistamani portinvartijailmiö, jonka voimankäyttönä pide-tään ovia suljettuina. Tarkoituksena on näkemykseni mukaan sananmukaisesti ulossulkea sekä hidastaa tai estää meneillään olevan valmistelun ja tiedon julki tulemista. Osaltani havaitsin näin tapahtuvan esimerkiksi Tanssin talon nimen-muutosprosessin kohdalla. Havainnoissa on yksittäisiä koettuja tilanteita, joissa minua pidetään tutkijana dystopioiden kuvaajana, eli mahdollisesti vaikutan rakennettavan rakenteen tai olemassa olevan toimintatavan muutoksen tun-tuun negatiivisesti. Näiden seurauksena olen persona non grata. Tämä palautuu lopulta siihen, että kun tutkijan yhtenä tehtävänä oli toteuttaa organisaatiossa kehittämistyötä tai kasvotusten luottamuksellisia keskusteluja, niiden jatkami-nen ei tullut enää kysymykseen.
Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa, kehittää taitoa ja lisätä ymmärrystä maailmasta ja ihmisestä sen osana. (Varto 2017)
Näistä edellä mainituista seikoista huolimatta olen sekä Tanssin hyvä -tutki-mukseen että edellä olevaan Varton tiivistykseen nojaten tavoitteiltani tanssija-tutkija. Täten tein monimenetelmäistä tutkimustyötä, jossa kehittämistoiminta, toimintatutkimus ja taiteellisen tutkimuksen osa kietoutuvat yhteen. Vierai-levan tutkijan statuksella Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa (jatkossa Tutke) Teatterikorkeakoulussa olen toteuttanut työtavallani tutkimusta prak-tiikan, kriittisen pohdinnan ja olemassa olevan tiedon kolmiossa. Seuraavassa kuviossa on tutkimukseni kolmikanta, jonka keskiössä tutkimuksen raakalau-tatyötapa (Turpeinen 2015, 30; vrt. Nelson 2013, 37).
Tutken määritelmissä (2020) taiteellinen tutkimus on monialaista taitei-lija- ja taidelähtöistä tai taidepedagogista tutkimusta. Se sisältää esityksiä, teoksia, taiteellisia prosesseja tai esityksellisiä järjestelyjä sekä niiden artikulointia, käsit-teellistämistä ja teoretisointia. Taiteellisen tutkimuksen tekijä käy vuoropuhe-lua yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tässä tapauksessamme se on tanssin toimijoiden ja heidän käytännöllisen työnsä alustojen ja toimintaympäristön kanssa käytävää keskustelua. Vuorovaikutus toimijoiden kanssa on tuottanut käytännöistä nousevaa tietoa, taitoa ja ymmärrystä. Tavoite, lyhyesti
sanot-tuna, on saada edelliseen nojaten aikaiseksi koreografi Kira Riikosen sanoin (Vallan näyttämöt -seminaari 29.3.2019) ”nautinnollista väittelyä” eli aidosti käytyä keskustelua, jolla on vaikutusta toimintaympäristöihin, puhetapoihin ja jopa taiteen tekemiseen.
Kuva 12. Tutkimuksen kolmikanta. Piirros Kasperi Mäki-Reinikka.
Tutkimussuunnitelmassa mainitun taiteellis-pedagogisen työtavan, raaka-lautatyötavan (Turpeinen 2015, 2017), käyttäminen taiteellisessa osassa Enigma (2020) päätti minun, tanssija-tutkijan, kenttävaiheen. Kyseessä oli työtapani mukainen tutkimushanketta varten toteutettu koettelu, jonka seuraavana kier-roksena on tämä raportti. Samalla tarkastelin elettyä tanssija-tutkijuutta. Tai-teellinen prosessi pohti ja vei eletyn kehon lävitse motiivit sekä tutkimuksen maaston, kontekstin ja menetelmien kirjon.
Tässä kohden on hyvä pohtia, koska on kysytty ja tullaan kysymään, onko tämä taiteellista tutkimusta ja miten. Tutkijana toimimisen kokemukseen noja-ten voin todeta, että Tanssin hyvä -tutkimus ei ollut ensimmäinen tutkimukseni,
jonka aikana tämä kysymys on minulle tehty. Taiteellis-pedagogisen väitöstut-kimuksen (2015) Teatterikorkeakoulussa tehneenä muistan tutkimuskeskuk-sen yleiskeskusteluja, joissa nostettiin esiin suhtautumiseroja taidepedagogien ja taiteilijoiden tekemään tutkimukseen. Keskustelua taiteellisen työtavan ja laadullisten menetelmien sekä taide- ja käytäntöperusteisen tutkimuksen lin-jauksista käydään akatemioissa edelleen. Uusien väitöskirjatutkijoiden ratkais-taviksi tulevissa kysymyksissä on ensimmäisten joukossa, ”mitä taiteellinen tutkimus on” ja miten se kunkin väitöstyössä menetelmällisesti toteutuu. Vas-tausta tarjotaan akatemioiden tutkintovaatimuksiin kirjattujen määritelmien kautta. Lähtökohtanani pidän taiteilijan tekemää taidetta ja prosessia, josta nousee tietoa (ks. Hannula, Suoranta & Vaden 2003). Tutkimuksen tulosta voidaan tarkastella teoksen tapahtumisen kautta. Juha Vartoa (2017) seura-ten asetan tanssija-tutkijana taiteen, tanssin, tutkimuksen lähtökohdaksi ja päämääräksi. En tutki tanssia pelkkänä kohteena, vaan tanssi tarjoaa minulle toimijana ”motiivin, maaston, kontekstin ja kokonaisen metodien kirjon” (emt.).
Tähän liittyen on korostettava taiteen ja tutkimuksen asemaa kulttuurimme peruskäsitteinä, jolloin tanssini ei ole pakenemista tietämisestä vaan päinvas-toin. Taide ja tiede ruokkivat toisiaan ja yhdistyvät toisiinsa monella tavalla (Varto 2017). Tiedon kehkeytymisen vakuuttavuus syntyy taiteellisessa työssä monia teitä, joiden kaikkien perustana on taitoni ja tekijyyteni. Varto kirjoittaa tietoon liittyvästä vakuuttavuudesta:
Epistemen vakuuttavuus syntyy monia teitä, joiden kaikkien perustana on taito ja tekijyys. Kehollistunut tekijä (embodied author) on eräs näkymä tähän. Tut-kimustakin tekee kokonainen ihminen, joka ei voi toimissaan, ratkaisuissaan eikä arvioissaan jättää pois viisautta, joka on hänen kehonsa. (Varto 2017, 67) Taiteellisen tutkimuksen ehtona on, että sen tekijänä on taiteilija-tutkija – minun tapauksessani tanssija-tutkija – ja tekemisen paikkana kriittinen yhteisö.
Taiteellista tutkimusta tehdään akatemiassa (Kirkkopelto 2008). Omalla koh-dallani tämä on vierailevan tutkijan status Esittävien taiteiden tutkimuskeskuk-sessa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Artistic Doctorates in Europe (ADiE) antoi 2019 toimintasuosituksia. Niissä käsitellään tanssitaiteen taiteel-lisen tutkimuksen tohtorikoulutusta, ohjausta ja tarkastamista sekä toimin-taympäristöjä ja vaikuttavuutta (ks. www.artisticdoctorates.com). Suositusten keskiössä ovat tanssin keholliset käytännöt kysymyksenasetteluna ja keskeisinä tutkimustuloksina.
Taiteilijatutkijoiden tutkimustyön perusta on heidän ammatillisessa osaami-sessa. Heidän eri lähestymistapoja yhdistävä tutkimuksensa sisältää luovaa ja
refleksiivistä toimintaa sekä usein myös erilaisia yhteistoiminnallisia käytänteitä.
Purkaessaan vallitsevia käsityksiä tanssitaiteesta taiteilijatutkijat kehittävät kurinalaisia, usein ei-lineaarisia menettelytapoja, jotka arvostavat ei-tietämisen ja ei-vielä-tietämisen hetkiä rakentavalla tavalla. (ADiE 2019, 2)
Monimuotoisessa tutkimuksessa tanssija-tutkijana menen tilanteeseen, jossa asiat tapahtuvat. Eletty kehoni, ajattelutapani rihmastot ja kanssakäymis-ten kautta kehkeytyneet asiat tulevat koetelluksi taiteellisessa prosessissa, jossa tehdään koettua ja ajattelua näkyväksi. Prosessilla on hahmonsa, joka eroaa kirjoitetusta ja argumentoi samalla kirjoitettua monimuotoisemmin.
Taiteellisen tutkimuksen kehittyminen ja kehittymisen nopeus ovat yllättä-neet minut. Kun ihmiset vaihtuvat ja akatemiat kehittyvät, linjaukset muuttu-vat. Mukana lienee tutkimusalan kehittymisen ohella moninaisuuteen liittyviä omistajuuksia, ajalle ominaista kilpailua ja taiteellisen tutkimuksen akatemia-kohtaisia vallan näyttämöitä. Teknologian kehittymisellä on oma osuutensa.
Tutkimusprosessien ja -tulosten esittämisen tavat ovat monipuolistuneet. Esi-merkiksi verkossa tapahtuvat kuvaukset vaativat uudistuvia lukutapoja (ks.
esim. Kellokumpu 2019). Yhtenä mekanismina on akatemioiden hallintoraken-teiden muuttuminen esimerkiksi matriisiorganisaatioiksi. Väitän tämän meka-nisoivan prosesseja ja lisäävän puhetapoja, joiden taustalla on taiteellisen toi-minnan ja tutkimuksen substanssin ulkopuolista ohjausta. Arvelen taiteellista tutkimusta kehittäneiden ja taiteenaloiltaan erilaisten akatemioiden mahdolli-sen yhteimahdolli-sen hankkeen osaltaan kukistuneen näihin rakenteisiin, joissa melkoi-nen osa työskentelyajasta käytetään hallitsemiseen ja hallintoon. Tarve kysyä taiteellisen tutkimuksen tekemisen tavoista ei tästä huolimatta ole tyhjentynyt.
Yhtenä paineena näyttäytyy vaikuttavuuden kysymys sekä suhde yhteiskun-taan. Akatemiat alkavat olla täynnä taiteellisen tutkimuksen tekijöitä, joten on paikallaan kysyä tutkimuksen suhteesta yhteiskuntaan. Tanssija-tutkija ei (aina) enää työllisty akatemian suojissa vaan jatkaa työtään sen ulkopuo-lella taitelijana ja/tai asiantuntijatutkijana. Edelleen toistunee kysymys, ”onko tämä nyt sitä nykytanssia/taiteellista tutkimusta”, jonka vaikuttavuutta samalla pohditaan lisääntyneen rationaalisen ja hyötyajattelun voimalla. Vertaan tätä laskevaan ajatteluun, jossa on asetettuna poliittinen kysymys määristä, joita tutkimuksella pitää saada aikaiseksi.