• Ei tuloksia

Tutkimuksen onnistuminen ja tulosten arviointi

Tässä käytettävyystutkimuksessa pyrittiin arvioimaan seitsemän testikäyttäjän avulla, millaisena JYKDOK-Finnan käytettävyys koetaan, ja kuinka hyvin JYKDOK-Finnan käyttäminen onnistuu ilman opastusta ja ohjeistusta. Tarkoitus oli suorittaa laadullista arviointia, eikä niinkään saada aikaan tarkkaa numeerista dataa analysoitavaksi. Tarkoi-tus oli myös yrittää seurata testikäyttäjien tiedonhakustrategioita JYKDOK-Finnan käy-tössä.

Käytettävyystutkimus onnistui hyvin siltä osin, että testikäyttäjille annetut tehtävät oli-vat hyvin suunniteltuja ja kattoioli-vat suurimman osan JYKDOK-Finnan käyttötapauksista olematta silti liian perinpohjaisia. Mitään suurempia teknisiä ongelmia ei esiintynyt, lukuunottamatta muutamaa kertaa, jolloin yhteys testitilassa olevaan langattomaan verkkoon katkesi. Nämä eivät kuitenkaan merkittävästi haitanneet testauksen suoritusta.

Testikäyttäjät olivat innostuneita osallistumaan testaukseen, ja he olivat kiinnostuneita näkemään jo ennakkoon lähitulevaisuudessa lanseerattavan tiedonhakujärjestelmän, joten he olivat hyvin motivoituneita.

Tämä käytettävyystutkimus oli testaajalle ensimmäinen laatuaan, joten testitilanteissa tapahtui muutamia virheitä. Testaaja ei muistanut kysyä kaikilta testikäyttäjiltä samoja asioita samoilla sanoilla, ja joissakin tapauksissa kysymykset saattoivat olla liian johdat-televia. Testikäyttäjillä oli erilaisia taipumuksia ääneenajattelussa, joillekin se oli aivan luontevaa, ja joiltakin piti testaajan kysellä mielipiteitä. Ääneenajattelu tuntuukin olevan vaikea elementti käytettävyystutkimuksessa, sillä sen määrä ja laatu vaihtelevat huomat-tavasti eri testikäyttäjien välillä. Nämä seikat saattavat aiheuttaa epätasaisuutta tulok-siin, kuten myös se, että testaajalla ei ole aikaisempaa kokemusta käytettävyysongelmi-en luokittelusta. Nämä seikat kannattaa pitää mielessä, kun lukee tutkimustuloksia.

JYKDOK-Finnaa on testien suorituksen jälkeen muutettu ja siitä on julkaistu beta-versio. Täten kaikki näissä testeissä löydetyt käytettävyysongelmat eivät enää ole vali-deja, sillä osa havaituista ongelmista on jo korjattu tai ongelmallinen toiminto on pois-tettu kokonaan. Esimerkiksi tarkennetussa haussa testien aikaan mukana ollut kartta on poistettu hakuehdoista kokonaan, mikä on ainakin tämän tutkimuksen valossa hyvä asia, niin moni testikäyttäjistä sitä ihmetteli ja suurin osa piti sitä omien tiedonhakutarpeiden-sa otiedonhakutarpeiden-salta turhana. Muitakin tässä tutkimuksestiedonhakutarpeiden-sa havaittuja käytettävyysongelmia on nyt

korjattu ja parannettu, mm. vikatilanne, jossa käyttäjä ei saanut haulleen tuloksia, ja josta ei enää päässyt muokkaamaan hakua, on nyt poistunut.

Koska löydetyt käytettävyysongelmat ovat suurimmaksi osaksi vähäisiä tai kosmeetti-sia, ei niiden korjaamista kannata kiirehtiä, vaan niitä on hyvä tarkastella osina isompia kokonaisuuksia ja pohtia, ovatko ne yleensä korjaamisen arvoisia. Niitä ja käyttäjien toiveita ei kuitenkaan kannata unohtaa, vaan ottaa käsittelyyn sitä mukaa, kuin tarvetta tuntuu olevan.

LÄHTEET

Bawden, D. & Rowlands, I. 1999. Digital libraries: Assumptions and concepts. Libri Vol. 49, 181-191

Bulger, M., Meyer, E, de la Flor, G., Terras, M., Wyatt, S., Jirotka, M., Eccles, K. &

Madsen, C. 2011. Reinventing research? Information practices in the humanities. A Research Information Network Report. Research Information Network, London.

Borgman, C. 1999. What are digital libraries? Competing visions. Information Pro-cessing and Management Vol. 35, 227-243

Chowdhury, S., Landoni, M & Gibb, F. 2006. Usability and impact of digital libraries: a review. Online Information Review, Vol. 30 No. 6, 656-680.

Europeana-palvelun verkkosivut. Viitattu 30.11.2013. http://europeana.eu

Ferreira, S.M. & Pithan, D.N. 2005. Usability of digital libraries: A study based on the areas of information science and human-computer-interaction. OCLC Systems & Servi-ces Vol. 21 no. 4, 311-323

Finna. Viitattu 10.10.2013. http://www.finna.fi

Haasio, A. & Savolainen, R. 2004. Tiedonhankintatutkimuksen perusteet. BTJ Kirjasto-palvelu, Helsinki.

Hupaniittu, O. 2011. Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot: Selvitys muistiorganisaati-oiden asiakkaitten digitoitujen aineistojen tarpeista ja saatavuudesta. Svenska litteratur-sällskapet i Finland. Whyprint, Helsinki.

ISO 9241-11. 2000. Näyttöpäätteillä tehtävän toimistotyön ergonomiset vaatimukset : standardi. Osa 11. Käytettävyyden määrittely ja arviointi. Suomen Standardoimisliitto.

Jacobsen, N.E., Hertzum, M. & John, B. 1998. The Evaluator effect in usability tests.Proc. Human Factors in Computing Systems (CHI98), ACM Press, 255-256.

Jeng, J. 2005. What is usability in the context of the digital library and how can it be measured? Information Technology and Libraries Vol 24, No 2, 47-56

Järvelin, K & Sormunen, E. 1999. Dokumentit kateissa? Tiedon tallennus ja haku avuk-si. Teoksessa Tiedon tie: Johdatus informaatiotutkimukseen. BTJ Kirjastopalvelu, Hel-sinki.

JYKDOK-Finna. Viitattu 3.5.2013, 7.5.2013. http://jyu.finna.fi

Kansallisen Digitaalisen Kirjaston verkkosivut. Viitattu 27.8.2013.

http://www.kdk.fi/fi/asiakasliittyma/pilotointi, http://www.kdk.fi/fi/asiakasliittyma/toinen-aalto, https://www.kiwi.fi/display/finna/Etusivu,

http://www.kdk.fi/fi/asiakasliittyma/ohjelmiston-kehittaeminen

Kansallinen Digitaalinen Kirjasto 2009. Asiakasliittymän toiminnallinen vaatimusmää-rittely. Tulostettu 27.8.2013. http://www.kdk.fi/images/stories/KDK_asiakasliittym_

toiminnallisuus_24.6.2009.pdf

Lavery, D., Cockton, G & Atkinson, M. 1997. Comparison of evaluation methods using structured usability problem reports. Behaviour & information technology, Vol. 16, No.

4/5, 246-266

Nielsen Jakob, 1993. Usability engineering. Boston: Academic Press Inc.

Norberg, L., Vassiliadis, K., Ferguson, J. & Smith, N. 2005. Sustainable design for multiple audiences: The usability study and iterative redesign of the documenting the American South digital library. OCLC Systems & Services Vol. 21 No. 4, 285-299 Ovaska, S., Aula, A. & Majaranta, P. (toim.) 2005. Käytettävyystutkimuksen menetel-mät. Tampereen yliopisto.

Rubin, J. & Chisnell, D. 2008. Handbook of usability testing, second edition: how to plan, design and conduct effective tests. Indianapolis: Wiley publishing, Inc.

Talja, S. & Maula, H. 2003. Reasons for the use and non-use of lectronic journals and databases: A domain analytic study in four scholarly disciplines. Journal of Documenta-tion, Vol. 59 No. 6, 673-691

VuFind. Viitattu 6.8.2013. http://www.vufind.org

Xie, I. & Joo, S. 2012. Factors affecting the selection of search tactics: Tasks, knowledge, process, and systems. Information Processing and Management, Vol. 48, 254-270

LIITTEET

Liite 1. Alkuhaastattelu 1. Nimi, ikä

2. Ala/laitos/tiedekunta

3. Oletko tutustunut JYKDOK Finnaan aikaisemmin?

4. Mitä tiedonhakujärjestelmiä olet käyttänyt aikaisemmin (Nelli? Jne.)

5. Mihin ongelmiin olet törmännyt aikaisemmin tiedonhakujärjestelmiä käyttäessä-si?

Liite 2. Käytettävyystestitehtävät

1. Kirjaudu sisään JYKDOKiin kirjastokortin numerolla 2500145739 (pin 54321).

2. Sait etukäteen tehtäväksesi miettiä, millaisia tiedontarpeita sinulla on tällä het-kellä tutkimuksessasi. Etsi nyt JYKDOKista jotakin tutkimuksessasi tarvitse-maasi tietoa.

Onko sellaista saatavilla? Keskustelua tiedonhakuprosessista. On-nistuitko löytämään haluamiasi teoksia? Mitä mieltä olet hakutulosten esitysta-vasta? Muita kommentteja?

3. Rajaa hakuasi joillakin hakutulosnäkymän tarjoamilla keinoilla. Keskustelua ra-jaustehtävästä.

4. Poista tekemäsi rajaukset. Keskustelua rajaustehtävästä.

5. Mitä yleensä teet, kun olet löytänyt haluamasi teoksen? Tee sama nyt. Keskuste-lua aiheesta.

6. Tutki löytämiesi teosten saatavuustietoja. Jos teos ei ole saatavilla, tee siitä va-raus.

Ovatko teokset saatavilla? Pystytkö tekemään varauksen? Mitä mieltä olet saatavuustie-tojen informatiivisuudesta? Kohtasitko positiivisia asioita tai on-gelmia?

7. Valitse joku aiemmin löytämistäsi viitteistä. Löydätkö ”Samankaltaisia teoksia” – listalta kiinnostavia viitteitä? Kommentit? Keskustelua.

8. Tutustu tarkennetun haun näyttöön ja kokeile sen käyttöä itseäsi kiinnostavan aineis-ton hakemiseen. Kommentit? Keskustelua.

9. Selaa hakuhistoriaasi ja tallenna jokin tekemistäsi hauista. Kommentit? Keskus-telua.

10. Tutustu Omat tiedot –osioon. Kirjaudu lopuksi ulos JYKDOKista. Kommentit? Kes-kustelua.

Liite 3. Loppuhaastattelu

1. Oliko JYKDOK Finnaa mielestäsi helppo vai vaikea käyttää?

2. Kohtasitko ongelmatilanteita? Mitkä niistä olivat mielestäsi hankalimpia?

3. Mitä mieltä olet JYKDOK Finnan toimintojen asettelusta?

4. Olivatko hakutulokset mielestäsi relevantteja, sopivatko ne vastineeksi tekemiisi ha-kuihin?

5. Käytitkö jotakin seuraavista toiminnoista? Jos käytit, kuinka hyödyllisenä pidit ko.

toimintoa?

a. tarkennettu haku/vuosirajaus b. tarkennettu haku/koordinaattirajaus

c. Rajaa hakua –fasetit

d. Suosikit

6. Mikä mielestäsi on hyvää JYKDOK Finnassa?

7. Mitä muuttaisit JYKDOK Finnassa?

8. Käyttäisitkö JYKDOK Finnaa mielelläsi jatkossa?

9. Muita kommentteja ja/tai terveisiä JYKDOK Finnan kehittäjille?