3 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
3.4 Tutkimuksen metodi: lukutavan kuvaus
Lähden tässä tutkimuksessa testaamaan, miten tällainen ranskalaiseen jälkistruk-turalistiseen ajatteluun kytkösten ja katkosten kautta kiinnittyvä materialistinen ja affektiivinen tapahtumaa toimijan sijasta painottava ymmärrys toimii kauno-kirjallisuuden analyysin ja tulkinnan kontekstina. Tämän vuoksi myös lukija – kulloinenkin singulaarinen kirjaan tarttuva käsi- ja silmäpari sekä teoksen impli-koima vastaanottaja – ja tutkija, yksittäinen tietyin motiivein luennassaan ete-nevä lukija – asettuvat osaksi teoksen kokonaisuutta. En pyri erittelemään lukijan kognitiivisia prosesseja, vaan otan lähtöpisteeksi kirjaesineen, koodeksin, johon merkitykset, luennan mahdollisuudet ja kognitiivisin hahmotuksen kohteet on ladattu. Tutkimukseni pyrkimyksenä on myös koeluontoisesti osoittaa, miten
rikkaan ja moni-ilmeisen ja sitä kautta perustellun luennan tällainen lähtökohta tarjoaa.
Metodologisen esikuvan kotimaisen kirjallisuuden tutkimuksen kentällä tarjoaa Anna Helteen (2009) väitöskirja Jäljet sanoissa, jossa Helle kuvaa lukuta-paansa deleuzelais-guattarilaisen kirjakoneen käsitteen avulla. Luen Neuromaa-nia deleuzelais-guattarilaisena kirjakoneena eli materiaalis-diskursiivisena ob-jektina, joka kytkeytyy moniin muihin koneisiin: teksteihin, luentoihin, esineisiin, ajatusrakennelmiin, tuntemuksiin, tekstilajeihin, tekoihin, tekijöihin, lukijoihin ja niin edelleen. Jälkisanat ei ole fiktiota, kun taas Neuromaani on selvästi fiktiivinen kaunokirjallinen teos, tarkemmin sanottuna romaani. Tutkimusotteeni on kui-tenkin yhteneväinen Helteen kanssa myös sikäli, että luen Neuromaania välttäen kokonaisvaltaista temaattista tulkintaa (Helle 2009, 73). Siinä missä Anna Helle on valinnut Jälkisanojen lukukontekstiksi teksteihin ja tekstuaalisuuteen keskitty-vän jälkistrukturalismin, jota teos hänen mukaansa itse myös ehdottaa, asetan Neuromaanin kirjallisuuden materiaalisuutta korostavaan ja siihen pureutuvaan teoreettiseen lähestymistapaan. Käytän analyysissani narratologian välineitä, ja hyödynnän luennassani deleuzelais-guattarilaisia käsitteitä. Tällaisessa luen-nassa kirjan ominaisuuksia, kuten esimerkiksi genreä, vasta rakennetaan ja mää-ritellään kirjasta käsin. Taustalla vaikuttaa kuitenkin tietynlainen ymmärrys ym-päröivän ja teosta läpäisevän todellisuuden rakentumisesta. Teos nähdään suh-teessa ympäristöönsä: samanaikaisesti sekä sen tuloksena että sen muokkaajana.
Näin ollen tällä tavoin rajatussa analyysissa voidaan tarkastella teosta eräänlai-sena aikalaisdiagnoosina. Teoksen tarkan luennan kautta voimme siis sanoa jo-tain paitsi teoksesta itsestään myös sitä ympäröivästä todellisuudesta.
”Lukija” tässä tutkimuksessa viittaa edellä esitetyn nojalla myös omiin lu-kukokemuksiini (vrt. Helle & Hollsten 2016, 21). Kirjallisuudentutkija Rita Felski esittää teoksessaan Uses of Literature (2008), että ”kirjallisuudentutkijan tulisi tekstiä tulkitessaan antaa omalle lukukokemukselleen sille kuuluva kunnia eikä piiloutua ulkopuolisen tarkkailijan rooliin” (Felski 2008, 16–20; Helle & Hollsten 2016, 21). Felskin mukaan subjektiivisuus ei ole uhka tutkimukselle, vaan ennem-minkin kirjallisuuden voiman lähde. Felskin ymmärryksessä lukijat ovat aina ”sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti paikantuneita ja moniulotteisia subjekteja tietoineen, tunteineen, arvoineen ja uskomuksineen” (Helle & Hollsten 2016, 21). Näin ajateltuna subjektiivisuus ei myöskään sulje lukijaa ja tekstiä ym-päröivää maailmaan luennan tai teoksen ulkopuolelle. Felskin (2008, 8–9) mu-kaan lukija on juuri se linkki jonka kautta teksti ympäröivään todellisuuteen vai-kuttaa.
Tällaiseen tutkimusotteeseen ja elävän kirjailijan tuotannon tarkasteluun liittyy paljon neuvottelun ja kunnioittavan yhteiselon elementtejä. Tutkimuk-sessani on ensisijaisesti kyse kanssalukemisesta ja -kirjoittamisesta, ei niinkään kamppailusta merkityksistä ja määrittelyvallasta. Jaettu aikalaisuus ja kulttuu-ripiiri, sekä kommunikaation mahdollistavat teknologiat (vrt. Eskelinen 2016, 538–541) tuottavat tilanteen, jossa kirjailija, tutkija-lukija ja kaikki luennan koh-teena olevat tekstit muodostavat (tai ainakin saattavat muodostaa) oman som-mittumansa, joka puolestaan sommittuman logiikan mukaisesti vaikuttaa niin
48
teksteihin kuin niiden luentoihin. Uusmaterialistisin termein paitsi tutkimus-kohdetta myös itse tutkimusprosessia voidaan kuvata sommittumana, jolle on ominaista moniaineksisuus, keskinäisten suhteiden moniulotteisuus ja prosessu-aalisuus (Venäläinen 2015, 23).
Tässä kohden täytyy kuitenkin noudattaa erityistä huolellisuutta paitsi teoksen analyysissa myös siinä mitä tarkkaan ottaen sen kautta voidaan sitä ym-päröivästä väittää. Tutkimuksen löydöksiä voidaan toki haluttaessa hyödyntää myös tämän kaltaisiin jatkotutkimuksiin. Sen sijaan teoksen tarkan luennan ja sen tuottaman aikalaisdiagnoosin kautta voidaan arvioida myös valittujen teori-oiden ja käsitteiden selitys- ja kuvausvoimaa. Kirjakoneen eri puolia tarkastelta-essa voidaan myös tehdä uudella tavalla näkyväksi eri osatekijöitä. Tutkimani piirteet/ominaisuudet nousevat käsittelyyn Neuromaanista itsestään, samaan ta-paan kuin materialistinen lähtökohtakin on valittu teoksen itsensä ehdottamana.
Perehdyn artikkeleissa eksessiivisyyteen, materiaalisiin ominaisuuksiin, skitso-freeniseen kieleen ja kuvastoon, löydetyn materiaalin käyttöön ja kollaasimai-suuteen. Käsittelyssä ovat myös suhde semiokapitalismiin, kirjamarkkinoihin ja niiden arvonmuodostukseen. Esitän, että kaikki nämä tekijät ovat olennaisia et-sittäessä lukutapaa tässä ajassa tuoreelle teokselle, joka vaikuttaa vastustavan to-tunnaisia tulokulmia. Tällä tavoin tutkimukseni osallistuu hrusovilaisessa mie-lessä sekä yksittäisen että yleisen poetiikan teoretisointiin. Tämä yhdistyy myös aiemmin esitettyyn ajatukseen kirjakoneen eri komponenteista.
Analyysini metodina on käsitteellisesti ja teoreettisesti kontekstualisoiva lä-hiluku, joka keskittyy erityisesti niihin teoksen elementteihin, jotka ovat keskei-siä kunkin artikkelin käsitteellisen tulokulman kannalta. Näitä käsitteitä ovat se-miokapitalismi, materiaalisuus, moniaineksisuus ja kollaasi, skitsofrenia sekä ek-sessiivisyys. Käsitteet on valittu aineistolähtöisesti kohdeteoksen pohjalta ja kun-kin käsitteen valintaa sekä käsitettä itseään avataan tarkemmin siihen liittyvässä artikkelissa. Toisin sanoen analyysissa on edetty laajemmasta yksityiskohtaisem-paan ja sen kautta taas yleisempään: poetiikan analyysi rakentuu luennalle. Tut-kimusote on kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksellinen, mistä syystä esimer-kiksi näiden tieteenalojen ulkopuolelta tulevaa sanastoa käytetään ensisijaisesti kuvailevassa merkityksessä, lähiluvun hengessä monimerkityksisyyteen ja ker-rostuneisuuteen tarkentaen. Käsitteet, kuten kohdeteoskin, ymmärretään som-mittumina.
Samalla tavoin ne Neuromaanin elementit ja piirteet, joihin analyysini erityi-sesti kohdistuu, on valittu aineistolähtöierityi-sesti ja käsitteisiin limittyen. Materiaali-suus kytketään romaanin kirjallisen ja esineluonteisen ilmiasun ominaisuuksiin ja suhteeseen. Skitsofreenisuutta puolestaan luetaan Neuromaanista auki hyödyn-täen skitsofreniaan liitettyjä tekstejä, diskursseja ja määrittelyjä sekä näiden in-tertekstuaalisuutta. Teoksen suhdetta semiokapitalismiin luetaan sen vastaan-otosta ja luennassa tuottuvista affekteista ja affektioista. Moniaineksisuutta tar-kastellaan Neuromaanissa käytetyn ei-kirjallisen materiaalin ja transtekstuaalisuu-den kautta ja suhteessa toiseen suomenkieliseen romaanimuotoa venyttävään te-okseen, Kari Aronpuron Aperitiff – Avoin kaupunki -romaaniin (1965).
Eksessivi-syyttä taas analysoidaan lukemalla ristiin toisaalta ympäröivään semiokapitalis-miin ja toisaalta aiemmissa artikkeleissa avattuihin Neuromaanin poetiikan piir-teisiin sisältyvää eksessiä.
Tutkimukseni on muodoltaan artikkeliväitöskirja. Artikkeleja kehystää ja kon-tekstualisoi paitsi tämä väitöstutkimus myös kulloisenkin artikkelin alkuperäi-nen julkaisukonteksti. Kaikki – kirjaa ja kirjaesinettä käsittelevät – artikkelini ovat ilmestyneet osana toimitettuja teoksia, mikä on osaltaan vaikuttanut myös itse artikkeleihin. Kuten vuosiluvuista voi huomata, artikkelit eivät ole ajallisessa jär-jestyksessä, eivät myöskään aina – tieteellisen julkaisemisen käytännöistä joh-tuen – siinä järjestyksessä, jossa ne on kirjoitettu. Olen järjestänyt artikkelit siten, että ne havainnollistavat ja rakentavat sitä laajempaa argumenttia, jonka Neuro-maanin erityisesti materiaalisuuteen nojaavasta, tekstejä kierrättävästä ja tekstin ja teoksen ulkopuolelle kurottavasta poetiikasta tässä tutkimuksessa esitän. Kun-kin artikkelin julkaisukonteksti osaltaan rakentaa ja voimistaa sitä näkökulmaa, josta Neuromaania niissä lähestytään ja analysoidaan.
Kokonaisuus lähtee liikkeelle tutkimuksen materiaalisen lähtökohdan, kir-jaesineen tulkinnasta ja materiaalis-diskursiivisen luennan hahmottelusta. Tä-män jälkeen paneudun teoksen poetiikkaan sen kielen, kuvaston ja rakenteen skitsofreniaan kytkeytyvien piirteiden kautta. Seuraavissa artikkeleissa käsitte-len teoksen sanoma- ja aikakauslehtikritiikeissä saamaa vastaanottoa ja sen aset-tumista ilmestymisajankohtansa kirjallisuusmaisemaan. Tarkastelen myös lä-hemmin teoksen kierrättämää materiaalia – erityisesti sen ei-kielellistä ainesta – kollaasitekniikan näkökulmasta. Vertailen samalla Neuromaania vastaanottoi-neen suomalaisen kokeellisen kollaasiromaanin merkkipaaluun, Kari Aronpu-ron Aperitiff – Avoin kaupunki -teokseen vuodelta 1965. Lopuksi luen kaikkia edellä kuvattuja romaanin piirteitä ristiin ja hahmottelen niiden ylitsevuota-vuutta esittämäni eksessiromaanin käsitteen avulla, samalla peilaten Neuromaa-nia kansainväliseen postmodernismin kirjallisuus- ja tutkimustraditioon.