Tämän pro gradu- tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lapsen hoidon tarpeen arviointia ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä sekä tarkastella kahden sairaanhoitajan yhtäaikaisesti tehdyn lapsen hoidon tarpeen arvioinnin yhteneväisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa lasten hoidon tarpeen arvioinnista päivystyspoliklinikalla ja tarkastella hoidon tarpeen arvioinnin luotettavuutta tarkastelemalla kahden sairaanhoitajan arvioinnin välistä yhteneväisyyttä. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena poikittaistutkimuksena.
Kvantitatiivisen tutkimuksen luotettavuutta voidaan tarkastella arvioimalla tutkimuksen validiteettia ja reliabiliteettia. Validiteetilla tarkoitettaan sitä vastaako tutkimus sitä mitä sen oli tarkoitus tutkia ja reliabiliteetti tarkoittaa tulosten pysyvyyttä. Mittarin validiteetin ja reliabiliteetin tarkastelussa tässä tutkimuksessa kiinnitetään validiteetin osalta huomio kyselylomakkeen sisältövaliditeettiin ja reliabiliteettiin. Sisältövaliditeetilla tarkoitetaan mittarin kykyä mitata tutkittavaa asiaa, käsitteiden operationalisointia luotettavasti ja mittarin teoreettisen rakenteen arviointia. (Metsämuuronen 2007; Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Tässä tutkimuksessa mittarin esitestauksen avulla arvioitiin rakennettua mittaria ja muokattiin sitä esitestauksen pohjalta mahdollisimman kattavaksi. Kyselylomakkeessa käytetyt käsitteet olivat valittu teoreettisen viitekehyksen sisältä ja ne perustuivat aiemmissa tutkimuksissa esiin tulleeseen tietoon (Metsämuuronen 2007). Käsitteiden operationalisointi oli tehty olemassa olevan tutkimustiedon ja muun olemassa olevan tiedon perusteella ja jokaiselle mittarin muuttujalle oli olemassa perustelu sen käytölle (kts. taulukko 3. Muuttujaluettelo ).
Tässä tutkimuksessa mittarin reliabiliteettia eli mittarin sisäistä johdonmukaisuutta, pysyvyyttä ja vastaavuutta arvioitiin mittarin esitestauksen avulla (Kankkunen &
Vehviläinen- Julkunen 2013). Kyselylomakkeen esitestaus toteutettiin viiden sairaanhoitajan toimesta kolmen päivän aikana sekä päivä- että yövuoroissa. Esitestaajina toimivat sairaanhoitajat arvioivat käyttämäänsä lomaketta yhteensä viiden tehdyn arvioinnin jälkeen, kaikkiaan esitestauksessa täytettiin 25 kyselylomaketta. Esitestaajilta saadun palautteen ja täytettyjen kyselylomakkeiden perusteella arvioitiin mittarin pysyvyyttä eri käyttäjän ja käyttöajankohdan mukaan ja mittarin muuttujien vastaavuutta suhteessa lapsen hoidon tarpeen arviointiprosessiin (Metsämuuronen 2007).
Tulosten luotettavuutta arvioitaessa kiinnitetään huomio sisäiseen ja ulkoiseen validiteettiin.
Sisäinen validiteetti tarkoittaa sitä, että tutkimuksella saadut tulokset johtuvat vain tutkimusasetelmasta ei sen ulkopuolisista tekijöistä (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013). Tutkimusasetelma oli tutkimuksen tulosten luotettavuuden kannalta haasteellinen.
Haasteellisen asetelmasta teki tutkimushoitajan ja hoidon tarvetta arvioivan sairaanhoitajan työskentely rinnakkain ja se, että tutkimuksen tekijä toimi myös tutkimushoitajana. Tämä tiedostettiin jo tutkimussuunnitelman tekovaiheessa ja sen vuoksi luotettavuuden lisäämiseksi tutkimushoitajan kyselylomakkeeseensa oli kysymys, jossa hän perustelee ja yksilöi tekemänsä hoidon tarpeen arvioinnin yksikössä käytössä olevien ohjeiden perusteella. Tämän kysymyksen tarkoituksena oli lisätä tutkimushoitajan arvioinnin avoimuutta ja perusteltavuutta ja näin lisätä tutkimustulosten luotettavuutta.
Tutkimuksen tekijän toimiminen kahdessa roolissa edellytti roolien tarkkaa kuvausta ja erottelua. Tutkimushoitajan roolissa tutkimuksen tekijä toimi hoidon tarvetta arvioivana sairaanhoitajana ja tuolloin oleellista oli, että tutkimushoitaja haki ja nimesi perustelut tekemälleen arvioinnille. Tutkimushoitaja kuuli hoidon tarvetta arvioivan sairaanhoitajan tekemän arviointiluokituksen, tämän vuoksi tutkimushoitaja kuvasi mahdollisimman tarkasti
omaan arviointiinsa johtaneiden kriteerien käytön. Tekemänsä arvioinnin perusteluina tutkimushoitaja käytti työyksikössä käytössä olevaa hoidon tarpeen arvioinnin ohjeistusta.
Ulkoinen validiteetti tarkoittaa sitä, kuinka hyvin tutkimuksella saadut tulokset voidaan yleistää perusjoukkoon. Tätä voidaan tarkastella arvioimalla tutkimusasetelmaa ja käytettyä otantamenetelmää. (Metsämuuronen 2007; Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Otantamenetelmänä käytettiin ryväsotantaan ja niissä joka kolmannen potilaan systemaattista otantaa. Tämä takasi sen, että jokaisella potilaalla oli yhtä suuri mahdollisuus päätyä otokseen. (Polit & Beck 2010). Tämän lisäksi aineistoa kerättiin kaikkina vuorokauden aikoina, jotta otoksesta saataisiin mahdollisimman perusjoukkoa kuvaava. Otos kuvasi perusjoukkoa hyvin, otoksen potilaiden jakaantuminen erikoisaloittain vastasi perusjoukon potilaiden jakaantumista erikoisalakohtaisesti (Knaapi 2013) ja otokseen valikoituneiden potilaiden ikä vastasi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lasten päivystyksien kävijöiden ikäjakaumaa (Lahdenne 2013).
Otokseen valittujen potilaiden satunnaisuuden lisäksi, tutkimukseen valitut sairaanhoitajat olivat satunnaisesti valittu. Tutkimushoitajan työvuorot suunniteltiin ennen tutkimuksen alkua siten, että tutkimusjaksolle tuli kuusi yövuoroa ja kolmetoista päivävuoroa, mahdollisimman tasaisesti viikon kaikille päiville. Tutkimuksen tekijä ei tiennyt sairaanhoitajien työvuoroja tai sitä, kuka oli nimetty työvuoron hoidon tarvetta arvioivaksi sairaanhoitajaksi. Kaikilla tutkimusjakson aikana työskennelleillä sairaanhoitajilla oli yhtä suuri todennäköisyys päätyä halutessaan osallistumaan tutkimukseen (Polit & Beck 2010).
Tutkimusasetelma ja sen haasteet oli tutkimustulosten luotettavuuden kannalta tärkeä kuvata tarkasti jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa. Tällä varmistettiin, etteivät tutkimustuloksiin vaikuta sen ulkopuoliset tekijät eli että tutkimusasetelma on pysyvä (Paunonen &
Vehviläinen-Julkunen 2006). Tässä tutkimuksessa tutkimuksen tekijä toimi myös kaksoisarviointia tekevänä tutkimushoitajana. Tämä huomioitiin tutkimuksen aikana siten, että tutkimushoitaja perusteli tekemänsä luokituksen käytössä olevan ohjeistuksen mukaisesti ja piti tutkimuksen ajan päiväkirjaa. Tutkimushoitaja nimesi käyttämänsä perustelut ohjeistukseen perustuen 81 % luokitelluista potilaista. Arvioinneista, joille ei ohjeistuksesta löytynyt arviointikriteerejä (HUS 2013), tutkimushoitaja kirjoitti vapaasti kriteerin, joka määritteli tehtyä luokitusta. Tyypillisesti tällainen arviointi oli kiireettömän hoidon piiriin kuuluva iho-oireinen potilas.
Tutkimushoitajana toimiessa tutkimuksen tekijä tiedosti oman tietämyksensä tutkimuksen tekoon liittyvistä asioista ja siirsi ne tietoisesti syrjään aineiston keräämisen ajaksi. Omien tutkimukseen liittyvien tietojen tiedostamisessa auttoi tutkimushoitajan pitämä päiväkirja, johon hän kuvasi ajatuksiaan. Lisäksi työskentelyn apuna oli tietoinen tutkimushoitajan roolissa toimiminen, joka erosi tavanomaisesta yksikön sairaanhoitajana toimimisesta.
Aineiston keräämisen haasteita aiheutti tutkimushoitajan ja yksikön sairaanhoitajien työtoveruus, siten että sairaanhoitajien kysyessä arvioinnista tai muusta potilaan hoitoon liittyvästä asiasta oli tutkimushoitajan ajoittain haasteellista olla näihin kysymyksiin vastaamatta. Tämä ongelma helpottui tutkimusjakson edetessä, kun sairaanhoitajat tottuivat tutkimusasetelmaan.
Ulkoista validiteettia arvioitaessa tässä tutkimuksessa pro gradu- työn tekijän toimiessa tutkimushoitajana samassa tilassa hoidon tarvetta arvioivan sairaanhoitajan kanssa oli vaarana Hawthornen efekti. Tällä tarkoitetaan sitä, että hoidon tarvetta arvioivan sairaanhoitaja muuttaa tutkimuksen aikana omaa toimintaansa toisenlaiseksi kuin se yleensä on (Kankkunen
& Vehviläinen-Julkunen 2013). Tämän ei havaittu vaikuttaneen sairaanhoitajien tekemiin arviointeihin. Jokaisen tutkimusvuoron alussa tutkimushoitaja kertasi tutkimusvuorojen alussa, että sairaanhoitaja työskentelee kuten muulloinkin ja tutkimushoitaja ei puutu tilanteeseen eikä ota kontaktia potilaaseen. Muutama sairaanhoitaja tarkensi tutkimusvuoron alussa omaa rooliaan tutkimuksen aikana. Tällöin heidän kanssaan keskusteltiin ja heille korostettiin, että heidän tulee toimia aivan kuten he tavanomaisesti toimisivat.
Tutkimuksessa saatuja tuloksia voi ajatella yleistettävän perusjoukkoon riittävän suuren (n=204) otoksen vuoksi. Kuitenkin yksilöllisen tutkimusasetelman vuoksi tutkimuksen tulosten laajempaan yleistettävyyteen on syytä suhtautua kriittisesti (Polit & Beck 2010).
Hoidon tarpeen arviointimenetelmät ovat Suomessa vaihtelevat, joten saadut sairaanhoitajien tekemän lapsen arvioinnin yhteneväisyyttä koskevat tulokset ovat verrannollisia vain samaa arviointimenetelmää, ABCDE- ryhmittelyä, käyttävien yksiköiden kanssa. Sen sijaan sairaanhoitajien kokemukset hoidon tarpeen arvioinnista ja hoidon tarpeen arviointiin yhteydessä olevia tekijöitä koskevia tuloksia voidaan ajatella olevan yleistettävissä kaikkiin niihin päivystysyksiköihin, joissa lasten hoidon tarpeen arviointia tehdään, vaihtelevasta arviointimenetelmästä huolimatta.