• Ei tuloksia

Tutkimuksen arviointi ja jatkotutkimusehdotukset

6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET

6.3 Tutkimuksen arviointi ja jatkotutkimusehdotukset

Tähän tutkimukseen on liitettävissä joitain merkittäviä rajoituksia. Koska kyseessä on laadullinen tutkimus, pyritään tilastollisen yleistettävyyden sijasta teoreettiseen yleistettävyyteen. Kyseessä on yhteen yritykseen pohjautuva tapaustutkimus, mikä tarkoittaa sitä, ettei tuloksia voida varauksetta yleistää koskemaan kyseisen yrityksen ulkopuolella työskenteleviä controllereita. Näin ollen tarkasteltaessa tuloksia ja arvioitaessa niiden vertailukelpoisuutta on syytä pitää mielessä, että tämä tutkimus on tehty suomalaisessa suuren kokoluokan pörssinoteeratussa teollisuusyrityksessä.

Yrityksen koko, organisaatiorakenne ja toimiala vaikuttavat hyvin todennäköisesti tuloksiin, jolloin niiden yleistäminen erityyppisiin yrityksiin ei välttämättä ole mielekästä ilmiöiden kontekstisidonnaisuudesta johtuen.

Tutkimus pyrkii tarjoamaan tuoreita näkökulmia controllerin roolin tarkastelulle ja mahdollisuuden testata aiempia teorioita ja niiden ajankohtaisuutta nykyhetkessä.

Aiemman teorian testaaminen uudenlaisessa kontekstissa on toiminut tutkimuksessa

hyvin. Teoriaosuudessa esitellyistä tutkimuksista valtaosa on suoritettu eurooppalaisessa tai suomalaisessa kontekstissa, jolloin ne soveltuvat hyvin tämän tutkimuksen perustaksi. Minkäänlaisia kulttuurisia eroja ei tässä tutkimuksessa havaittu, mutta toisaalta niitä ei varsinaisesti pyrittykään nostamaan esille.

Tämän tutkimuksen tulosten vertailukelpoisuutta aiempaan kirjallisuuteen parantaa myös se, että teorian tutkimuksista merkittävä osa on suoritettu isoissa teollisuusyrityksissä. Teoriaosuuteen on myös pyritty valikoimaan tuoreita tutkimuksia aivan viime vuosilta, millä on pyritty varmistamaan tutkimusaiheen ajankohtaisuus ja huomioimaan siihen liittyviä uusimpia kehityssuuntia. Haastateltujen ja ryhmäkeskusteluun osallistuneiden controllereiden lukumäärä osoittautui riittäväksi tutkimuksen kannalta. Mukaan valittiin mahdollisimman kokeneita ja erityyppisiä controllereita eri puolilta organisaatiota, jotta controllerin työnkuvasta ja roolista saataisiin mahdollisimman kattava kuva. Tietyn määrän haastatteluja tehtyä vastauksissa alkoi jossain määrin toistumaan samoja asioita. Osaltaan tämä osoittaa aineiston olevan kattava ja riittävä kuvaamaan case-yrityksen controller-toimintoa yleisesti.

Controllerin roolin on havaittu olevan jatkuvassa muutoksessa. Aiempi tutkimus keskittyy pääasiassa controllerin roolin menneeseen kehitykseen, mutta tulevaisuuden roolista on esitetty hyvin varovaisia arvioita. Tämä tutkimus pyrkii paitsi antamaan osviittaa siitä, missä roolin kehityskulku on tällä hetkellä, myös valottamaan case-yrityksen controllerin roolin tulevaisuudennäkymiä. Toisaalta taas ei-taloudellisen informaation, vastuullisuuden ja controllerin roolin yhdistäviä tutkimuksia on toistaiseksi julkaistu yllättävän vähän ottaen huomioon niiden merkityksen controllerin työnkuvassa. Tällä tutkimuksella haluttiin kuitenkin tuoda tämä ajankohtainen aihe mukaan controlleria koskevaan tutkimuskenttään. Lisäksi case-yrityksessä käsillä oleva SAP-projekti toi ajankohtaista näkökulmaa tutkimukseen, sillä ERP-järjestelmillä on osoittautunut olevan mitä merkittävin vaikutus controllerin roolin kehittymiselle.

Työn tutkimuksellinen kontribuutio on siis ennen kaikkea sen tarjoamissa uusissa ja ajankohtaisissa näkökulmissa. Tutkimustulokset osoittivat tukensa monille controlleria, sen roolia ja roolin kehitystä koskeville tutkimuksille. Tältä osin tutkimuksen kontribuutioksi voidaan myös katsoa aikaisemman aihetta koskevan teorian vahvistamisen.

Controllerin rooli, sen kehittyminen ja erityisesti roolin kehittymisen tulevaisuudennäkymät tarjoavat yhä runsaasti näkökulmia tulevalle tutkimukselle.

Suurin osa controllereita koskevaa tutkimusta on tehty perustuen controllereiden haastatteluihin tai heille teetettyihin kyselyihin. Myös tämän tutkimuksen aineisto rajattiin koskemaan vain controllereita, eikä sidosryhmien näkökulmaa huomioitu tutkimuksessa. Jatkossa olisi mielekästä suunnata näkökulmaa myös eri sidosryhmiin, ennen kaikkea controllereiden kanssa tekemisissä olevaan johtoon ja selvittää esimerkiksi heidän odotuksiaan controllereita kohtaan tai näkemyksiään controllerin roolin kehittymisestä. Eri osapuolien näkökulman huomioiva tutkimus voisi muun muassa paljastaa ovatko johdon odotukset ristiriidassa controllerien omien näkemysten kanssa. Esimerkiksi controllereiden ja operatiivisen johdon näkemyksiä vertaileva tutkimus voisi olla mielekästä ja toisi aivan uudenlaista näkökulmaa aihetta koskevaan tutkimukseen.

Monien muiden tutkimusten tavoin tämä tutkimus osoitti, että controllerin rooli on kehittymässä kohti liiketoimintakumppanuutta. Näin ollen tulevissa tutkimuksissa ei liene enää mielekästä jatkaa sen pohtimista onko rooli kehittymässä liiketoimintaorientoituneemmaksi, vaan ennemminkin keskittyä tutkimaan sitä mitkä tekijät tähän kehitykseen vaikuttavat, kuinka kontekstisidonnaisia nämä tekijät ovat ja kuinka organisaatioriippuvaista roolin kehitys itsessään on. Toisaalta, koska tämän tutkimuksen mukaan myös modernissa liiketoimintapainotteisessa controllerissa voi selvästi esiintyä pavunlaskijan piirteitä, ei tulevissa tutkimuksissa liene järkevää suhtautua näihin rooleihin toistensa poissulkevina vastakohtina.

Tutkimuksessa voitiin ottaa kantaa SAP:in käyttöönoton mahdollisiin vaikutuksiin vain hyvin varovaisesti, sillä varmoja tuloksia ei tässä vaiheessa vielä ole nähtävissä.

Yleisesti SAP:in odotetaan vähentävän rutiiniraportointiin käytettävää aikaa, mutta toistaiseksi käyttöönoton varhaisessa vaiheessa ilmiö on ollut kutakuinkin päinvastainen. Manuaalinen työ on ainakin väliaikaisesti lisääntynyt alkuvaiheeseen liittyvän järjestelmän opettelun, testauksen ja erilaisten ongelmien takia, eikä rutiiniraportoinnin vähenemisestä ole varmuutta. Entä jos SAP tulee jatkossakin vain lisäämään manuaalista työtä? Alkuvaiheen epävarmuudesta johtuen ERP-järjestelmien vaikutuksia controllerin työnkuvaan voisi olla mielekästä tutkia

pitkittäistutkimuksen muodossa aina varhaisesta käyttöönottovaiheesta sellaiseen vaiheeseen, jossa järjestelmä on käytössä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

Controllerin roolia vastuullisuuskentässä on toistaiseksi tutkittu melko vähän. Tämä tutkimus osoitti, että controllerilla on case-yrityksessä merkittävä rooli raportoimansa informaation välittäjänä, mutta aihe kaipaa runsaasti lisää tutkimusta erityyppisissä yrityksissä toimivista controllereista. Hieman yllättävää on myös se, ettei aiemmassa kirjallisuudessa ole juurikaan huomioitu eri nimikkeillä työskentelevien controllereiden eroja. Tässä tutkimuksessa haastateltiin aiemman teorian tapaan pääasiassa business controller -nimikkeellä työskenteleviä, mutta myös joitain financial controllereita. Sen sijaan vaikkapa tuotannon controllerin työnkuva ja rooli on jäänyt huomattavasti vähemmälle tarkastelulle aihepiirin tutkimuksessa. Tulevaisuudessa voitaisiin tutkia enemmän eri nimikkeillä työskentelevien controllereiden roolin ja työnkuvan eroavaisuuksia, mikä syventäisi huomattavasti aihetta koskevaa tutkimusta.

LÄHTEET

Ahrens, T. & Chapman, C. S. 2006. Doing qualitative field research in management accounting: Positioning data to contribute to theory. Accounting, Organizations and Society, 31(8), pp. 819–841.

Ahrens, T., & Dent, J. F. 1998. Accounting and organizations: Realizing the richness of field research. Journal of Management Accounting Research, vol. 10, pp. 1-39.

Albelda, E. 2011. The Role of Management Accounting Practices as Facilitators of The Environmental Management. Sustainability, Accounting, Management and Policy Journal, vol. 2 (1), pp. 76–100.

Baldvinsdottir, G., Burns, J., Norreklit, H., & Scapens, R. W. 2009. The Management Accountant's Role. Financial Management, Sep., pp. 34-35.

Bebbington, J., & Gray, R. 2001. An Account of Sustainability: Failure, Success and a Reconceptualization. Critical Perspectives on Accounting, vol. 12 (5), pp. 557–587.

Burns, J., & Baldvinsdottir, G. 2005. An institutional perspective of accountants' new roles – the interplay of contradictions and praxis. European Accounting Review, vol. 14 (4), pp.

725–757.

Burns, J., & Scapens, R. W. 2000. Conceptualizing management accounting change: an institutional framework. Management Accounting Research, vol. 11 (1), pp. 3–25.

Burns, J. & Vaivio, J. 2001. Management Accounting Change. Management Accounting Research, vol. 12 (4), pp. 389–402.

Burritt, R. L., Hahn, T.,& Schaltegger, S. 2002. Towards a Comprehensive Framework for Environmental Management Accounting – Links Between Business Actors and

Environmental Management Accounting Tools. Australian Accounting Review, vol. 12 (2), pp. 39–50.

Burritt, R. L. & Schaltegger, S. 2010. Sustainability accounting and reporting: fad or trend?

Accounting, Auditing & Accountability Journal, vol. 23 (7), pp. 829–846.

Byrne, S. & Pierce, B. 2007. Towards a More Comprehensive Understanding of the Roles of Management Accountants. European Accounting Review, vol. 16 (3), pp. 469–498.

Caglio, A. 2003. Enterprise Resource Planning Systems and Accountants: Towards Hybridization? European Accounting Review, vol. 12 (1), pp. 123–153.

CIMA. 2011. Sustainability and The Role of The Management Accountant. Research Executive Summary Series, vol. 7 (14), pp. 1–14.

Clarke, K., & O'Neill, S. 2005. Is the Environmental Professional... an Accountant?

Greener Management International, vol. 49, pp 111–124.

Dechow, N., & Mouritsen, J. 2005. Enterprise resource planning systems, management control and the quest for integration. Organizations and Society, vol. 30 (7–8), pp. 691–

733.

Emsley, D. 2005. Restructuring the Management Accounting Function: A Note on the Effect of Role Involvement on Innovativeness. Management Accounting Research, vol. 16, pp. 157–177.

Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere:

Vastapaino, pp.

Ferreira, A., Moulang, C. & Hendro, B. 2010. Environmental Management Accounting and Innovation: An Exploratory Analysis, Accounting, Auditing & Accountability Journal, vol. 23 (7), pp. 920–948.

Friedman, A. L. & Lyne, S. R. 1997. Activity-Based Techniques and the Death of the Beancounter. European Accounting Review, vol. 6 (1), pp. 19–44.

Friedman, A. L., & Lyne, S. R. 2001. The Beancounter Stereotype: Towards a General Model of Stereotype Generation. Critical Perspectives on Accounting, vol. 12 (4), pp. 423–

451.

Grabski, S. V., Leech, S. A. & Schmidt, P. J. 2011. A Review of ERP Research: A Future Agenda for Accounting Information Systems. Journal of Information Systems, vol. 25 (1), pp. 37–78.

Granlund, M., & Lukka, K. 1997. From Bean-counters to Change Agents: The Finnish Management Accounting Culture in Transition. Liiketaloudellinen Aikakauskirja, vol. 3, pp.

213–255.

Granlund, M. & Lukka, K. 1998a. It's a Small World of Management Accounting Practices.

Journal of Management Accounting Research, vol. 10, pp. 153–179.

Granlund, M., & Lukka, K. 1998b. Towards Increasing Business Orientation: Finnish Management Accountants in a Changing Cultural Context. Management Accounting Research, vol. 9 (2), pp. 185–211.

Granlund, M., & Malmi, T. 2002. Moderate impact of ERPS on management accounting: A lag or permanent outcome? Management Accounting Research, vol. 13 (3), pp. 299–321.

Gray, R., Bebbington, J. & Walters, D. 1993. Accounting for the Environment: The Greening of Accountancy, Part II. London: Chapman.

Hirsjärvi, S., Remes, P., & Sajavaara, P. 2004. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.

Hirsjärvi, S., & Hurme, H. 2008. Tutkimushaastattelu: Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Gaudeamus, Yliopistopaino.

Holland, L. 2004. Experiences from a Student Programme Designed to Examine The Role of The Accountant in Corporate Social Responsibility (CSR), International Journal of Sustainability in Higher Education, vol. 5 (4) pp. 404–416.

Hopper, T. M. 1980. Role conflicts of management accountants and their position within organisation structures. Accounting, Organizations and Society. vol. 5 (4), pp. 401–411.

Indjejikian, R. J., & Matějka, M. 2006. Organizational Slack in Decentralized Firms: The Role of Business Unit Controllers. The Accounting Review, vol. 81 (4), pp. 849–872.

Jack, L. & Kholeif, A. 2008. Enterprise Resource Planning and a Contest to Limit the Role of Management Accountants: A strong Structuration Perspective. Accounting Forum, vol.

32 (1), pp. 30–45.

Johnson, H.T. & Kaplan, R.S. 1987. Relevance Lost: The Rise and Fall of Management Accounting. Boston: Harvard Business School Press.

Järvenpää M. 2001. Connecting Management Accountant’s Changing Roles,

Competencies and Personalities into the Wider Managerial Discussion – A Longitudinal Case Evidence from the Modern Business Environment. Liiketaloudellinen aikakauskirja, vol. 4, pp. 431–458.

Järvenpää M. 2007. Making Business Partners: A Case Study On How Management Accounting Culture Was Changed, European Accounting Review, vol. 16 (1), pp. 99–142.

Lambert, C. & Sponem, S. 2011. Roles, Authority and Involvement of the Management Accounting Function: A Multiple Case-study Perspective. European Accounting Review, vol. 21 (3), pp. 565–589.

Lamberton, G. 2005. Sustainability accounting – a brief history and conceptual framework.

Accounting Forum, vol. 29, pp. 7–29.

Lukka, K. 1999. Case/field-tutkimuksen erilaiset lähestymistavat laskentatoimessa.

Teoksessa: Tutkija, opettaja, akateeminen vaikuttaja ja käytännön toimija: Professori Reino Majala 65 vuotta (toimittanut Heli Hookana-Turunen). Turku: Turun

kauppakorkeakoulun julkaisuja. Sarja: C–1, pp. 129–150.

Maas, V. S., & Matějka, M. 2009. Balancing the Dual Responsibilities of Business Unit Controllers: Field and Survey Evidence. Accounting Review, vol. 84 (4), pp. 1233–1253.

Malmi, T., Seppälä, T. & Rantanen, M. 2001. The Practice of Management Accounting in Finland – A Change? Liiketaloudellinen aikakauskirja, vol. 4, pp. 480–501.

McKinnon J. 1988. Reliabilitity and Validity in Field Research. Some Strategies and Tactics. Accounting, Auditing and Accountability, vol. 1 (1), pp. 34–54.

Mistry V., Sharma U. & Low M. 2014. Management accountants’ perception of their role in accounting for sustainable development An exploratory study. Pacific Accounting Review, vol 26, (1/2), pp. 112–133.

Mouritsen, J. 1996. Five Aspects of Accounting Department's Work. Management Accounting Research, vol. 7, pp. 283 303.

O’Mahony A. & Doran J. 2008. The Changing Role of Management Accountants; Evidence from the Implementation of ERP Systems in Large Organizations. International Journal of Business and Management, vol. 3 (8), pp. 109–115.

Partanen, V. 2001. Muuttuva johdon laskentatoimi ja organisatorinen oppiminen: Field-tutkimus laskentahenkilöstön roolin muutoksen ja uusien laskentainnovaatioiden käyttöönoton seurauksista. Väitöskirja. Turku: Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja.

Väitöskirja. Sarja A–6, pp.

Pierce, B., & O'Dea, T. 2003. Management accounting information and the needs of managers: Perceptions of managers and accountants compared. The British Accounting Review, vol. 35 (3), pp. 257–290.

Pihlanto, P. 2000. Nine types of controller: the role of business controller in the light of the enneagram theory. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja: Keskusteluja ja raportteja 10, Turku: Kirjapaino Gra-fia Oy, pp, 24

Rom, A. & Rohde, C. 2007. Management Accounting and Integrated Information Systems:

A Literature Review. International Journal of Accounting Information Systems, vol. 8 (1), pp. 40–68.

Sathe, V. 1983. The Controller's Role in Management. Organizational Dynamics, vol. 11 (3), pp. 31–48.

Scapens, R. W. 1990. Researching Management Accounting Practice: The Role of Case Study Methods. The British Accounting Review, vol. 22 (3), pp. 259–281.

Scapens, R. W., & Jazayeri, M. 2003. ERP systems and management accounting change:

Opportunities or impacts? A research note. European Accounting Review, vol. 12 (1), 201–233.

Schaltegger, S., & Burritt, R. L. 2010. Sustainability Accounting for Companies:

Catchphrase or Decision Support for Business Leaders? Journal of World Business, vol.

45 (4), pp. 375–384.

Schaltegger S., & Zvezdov D. 2015. Gatekeepers of Sustainability Information: Exploring The Roles of Accountants. Journal of Accounting & Organizational Change, vol. 11 (3), pp.

333–361.

Simon H. A., Guetzkow H., Kozmetsky G., and Tyndall G. 1954. Centralization vs.

Decentralization in Organizing the Controller’s Department. New York: Controllership Foundation, 106 pp.

Ten Rouwelaar, H. 2006. Balancing the roles of business unit controllers – an empirical investigation in the Netherlands. The Nyenrode Research Group. NRG Working Paper, no.

06–07, pp. 50.

Ten Rouwelaar, J. A. 2007. Theoretical review and framework: The roles of controllers.

NRG Working paper, no. 07–02, pp. 27.

Vaivio, J. 2004. Mobilizing Local Knowledge with ‘Provocative’ Non-financial Measures.

European Accounting Review. vol. 13 (1), pp. 39–71.

Vaivio, J. 2006. The business controller, non-financial measurement and tacit knowledge.

Liiketaloudellinen Aikakauskirja, vol. 2, pp. 194–212.

Vaivio, J., & Kokko, T. 2006. Counting Big: Re-examining the Concept of the Bean Counter Controller. Liiketaloudellinen Aikakauskirja vol. 1, pp. 49–74.

Verstegen, P., B.H.J., De Loo, I., Mol, P., Slagter, K., & Geerkens, H. 2005. The

Classification of Dutch Controller Graduated by Activities: Images of a Profession, Working paper, February 2005, pp. 1–18.

Verstegen, P., Bernard, H. J. V., Loo, I. D., Mol, P., Slagter, K., & Geerkens, H. 2007.

Classifying Controllers by Activities: An Exploratory Study. Journal of Applied Management Accounting Research, vol. 5 (2), pp. 9–32.

Weber, J. 2011. The Development of Controller Tasks: Explaining the Nature. Journal of Management Control, vol. 22, pp. 25–46.

Wilmshurst, T. D., & Frost. G. R. 2001. The Role of Accounting and The Accountant in The Environmental Management System. Business Strategy and The Environment, vol. 10 (3), pp. 135–147.

Yazdifar, H. & Tsamenyi, M. 2005. Management accounting change and the changing roles of management accountants: a comparative analysis between dependent and independent organizations. Journal of Accounting & Organizational Change, vol. 1 (2), pp.

180–198.

Yin, R. K. 2009. Case Study Research: Design and methods. Applied Social Research Method Series, 4th ed, vol. 5, pp. 240. California: Sage Publication, Thousand Oaks.

Zoni, M. & Merchant, K. 2007. Controller Involvement In Management: An Empirical Study in Large Italian Corporations. Journal of Accounting and Organizational Change, vol. 3 (1), pp. 29–43.

Zvezdov, D., Schaltegger, S., & Bennett, M. 2010. The Increasing Involvement of

Accountants in Corporate Sustainability Management. Journal of the Asia-Pacific Centre for Environmental Accountability, vol. 16 (4), pp. 20–31.

Zvezdov, D. 2011. Accounting for Sustainable Organisations: Where Is The Accountant and Why It Matters? EnviroInfo 2011. Innovations in Sharing Environmental Observations and Information. Aachen: Shaker Verlag, pp. 601–606.

Özsözgün Ç, A. 2014. How Accounting and Accountants May Contribute in Sustainability?

Social Responsibility Journal, vol. 10 (2), pp. 246–267.

LIITTEET

Liite 1: Haastattelu- ja ryhmäkeskustelurunko

Controllerin roolin kehityssuunta:

- keskeisimmät työtehtävät

- visiointia siitä, mitkä työtehtävät tulevat kasvattamaan tärkeyttään - visiointia siitä, mitkä työtehtävät tulevat menettämään tärkeyttään

- työnkuvan painottuminen historiatiedon vs. tulevaisuuteen painottuvan informaation käsittelyyn.

- roolin tulevaisuuden muutosnäkymät – ulkoiset ja sisäiset paineet Controllerin roolin kehittymiseen vaikuttavat tekijät:

- ERP-järjestelmien ja SAP:n vaikutus controllerin rooliin

- hajautetun/keskitetyn controller-toiminnon hyvät ja huonot puolet - controller-toiminnon sijoittumisen vaikutus rooliin

- controllerin rooli vuonna 2025 digitalisoituneessa maailmassa - hybridisaatio controllerin työnkuvassa

- tärkeimmät rooliin vaikuttavat ulkoiset ja sisäiset ”muutosajurit”

- tärkeimmät tulevaisuuden ”muutosajurit” (visiointia) Controllerin roolimetaforat:

- controller-työn kehityskulussa tunnistettuja rooleja ja roolimetaforat

- tällä hetkellä controlleria parhaiten kuvaavat roolimetaforat (pohjautuen teoriaan) - controllerin itse keksimät metaforat

- tulevaisuuden controllerin roolimetafora

Ei-taloudellinen informaatio controllerin työssä:

- ei taloudellisen informaation esiintyminen

- ei-taloudellisen informaation merkitys tällä hetkellä - ei-taloudellisen informaation merkitys tulevaisuudessa - rooli vastuullisuuskentässä

- controllerin rooli vastuullisuuskentässä tulevaisuudessa