Tutkimuksen anti

Tutkimuksen ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli selvittää luokanopetta-jien työkokemuksen yhteys heidän kokemaansa työn imuun. Innoittajana oli saman aineiston pohjalta tehty kandidaatintutkielma (Petsalo 2016), jonka tut-kimustulokset erosivat aiemmasta tutkimuksesta työkokemuksen ja työn imun yhteyden suhteen: 15-24 vuotta työskennelleet kokivat suurempaa työn imua kuin 5-14 vuotta työskennelleet. Toisen tutkimuskysymyksen analyysissa työ-kokemus ei kuitenkaan ollut enää yhteydessä työn imuun tilastollisesti merkit-sevästi, kun malliin lisättiin kovariaatiksi ammatillinen itsetunto. Tämä tulos antaa mahdollisesti aihetta arvioida uudelleen aiemmissa tutkimuksissa rapor-toituja työn imuun tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä olleita taustatekijöitä.

Hakasen ja Honkasen (2001) raportoimat opetusalan organisaation työntekijöi-den työn imuun yhteydessä olevat tekijät eli työkokemus, työn määrä ja suku-puoli sekä Petsalon (2016) työkokemuksen lisäksi raportoima sukusuku-puoli eivät ehkä ole niin merkityksellisiä tekijöitä, kun malliin lisätään kovariaatiksi muita

selittäviä tekijöitä.

Tutkimuksen perimmäinen tavoite oli selvittää, onko työkokemus todellisessa yhteydessä työn imuun, vai kulkeeko yhteys jonkin muun selittäjän kautta. Kun todelliset työn imuun yhteydessä olevat voimavarat ovat tiedossa, voidaan luokanopettajia tukea työssään kohdennetusti, jotta he kykenevät suo-riutumaan työstään parhaalla mahdollisella tavalla. Luokanopettajien työn imun kokemisella ja mahdollisuudella tehdä työnsä parhaalla mahdollisella

tavalla on sekä yhteiskunnallisia että yksilöllisiä seurauksia. Jos asiaa lähdetään katsomaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta, niin opettajan heikentyneellä työsuorituksella ja oppilaisiin tartuttamalla pahoinvoinnilla on hyvin kauaskan-toiset seuraukset. Suomessa koulutusta arvotetaan korkealle, ja koulutuksen nähdään olevan keskeisessä roolissa tasa-arvon edistäjänä. Työuupumuksen organisatoriset seuraukset ovat runsaat poissaolot sekä heikentynyt työsuoritus (Hakanen 2005b, 404; Hakanen 2006). Jos opettajien työhyvinvoinnista ei huo-lehdita, löytyy kouluista hyvinvoivien opettajien rinnalta hyvin uupuneita opettajia. Tällaisessa tilanteessa ovat koululaiset hyvin epätasa-arvoisessa ase-massa peruskoulua käydessään. Osa oppilaista saa tarmokkaan ja työlleen omistautuneen luokanopettajan ja vähemmän onnekkaiden luokanopettaja kär-sii heikentyneestä ammatillisesta itsetunnosta ja työhön leipääntymisestä. Jo tasa-arvoisen koulutuksen säilyttämisen vuoksi luokanopettajien työhyvin-voinnista olisi huolehdittava sekä yksilöiden omasta toimesta, että myös orga-nisaatioiden toimesta. Työn imun kokemus edistää myös työhön sitoutumista ja täten työelämässä pidempään jaksamista (Hakanen 2005a). Hyvinvointiyhteis-kunnan toimimisen näkökulmasta työssä mahdollisimman pitkään jatkaminen on tarpeellista, jotta pystymme elättämään työelämän ulkopuolella olevat. Li-säksi työuupumusta kokevan työkaverit ja läheiset joutuvat tutkitusti lujille (Hakanen 2005b, 404). Burn out tarttuu avioparilta toiselle, mutta onneksi myös työn imu tarttuu samalla tapaa (Bakker, Demerouti & Schaufeli 2005).

Jos asiaa katsotaan yksilöllisestä näkökulmasta, ei kenenkään tulisi työuupumuksen vuoksi kärsiä oman työkykynsä ja terveytensä heikkenemises-tä ja sekä heikkenemises-täheikkenemises-tä kautta elämänlaadun huonontumisesta (Nironen & Keskinen 1992, 18, 21; Hakanen 2005b, 404). Työn imu kun on myönteisesti yhteydessä terveyteen, työn ja muun elämän tasapainoon sekä tyytyväisyyteen ja onnelli-suuteen elämässä (Hakanen & Perhoniemi 2006; Schaufeli, Taris & Bakker 2006;

Salovaara & Honkonen 2013, 139; Työterveyslaitos). Opettajan työn imu edistää opetustyön mielekkääksi kokemista (Hakanen 2005a) ja hyviin työsuorituksiin yltämistä (Työterveyslaitos). Työssä pärjäämisen voidaan olettaa vaikuttavan positiivisesti opettajan ammatilliseen itsetuntoon onnistumisten kasvattaessa

hänen pystyvyyden ja pätevyyden tunnettaan. Yksilön hyvinvointi on itseisar-vona tärkeää, mutta työmaailmassa yksilön hyvinvoinnista on etua koko orga-nisaatiolle.

Opettajan ammatillinen itsetunto on tärkeä voimavara työssä.

Aiemmissa tutkimuksissa ammatillisen itsetunnon on todettu muun muassa edistävän uusien toimintamallien kokeilua ja uusiin haasteisiin tarttumista (Ni-ronen & Keskinen 1999, 22, 49) sekä selviytymistä stressaavista tilanteista (Hughes 1987). Kandidaatin tutkielmassani (Petsalo 2016) jo havaittiin, että mitä useammin luokanopettajat kokevat saaneensa työssään aikaan arvokkaita asioi-ta, sitä korkeampaa työn imua he kokevat. Tässä tutkimuksessa luokanopettajia pyydettiin nimeämään näitä aikaan saamiaan arvokkaita asioita. Tarkoituksena oli selvittää, minkälaisissa asioissa opettajat kokivat työssään onnistuneen ja samalla nähdä millaisissa asioissa onnistuminen lisää heidän pätevevyyden-tunnettaan. Lähes kaikki opettajien listaamat onnistumiset (oppimisen elämyk-set, itsetunnon ja itsetuntemuksen kasvattaminen, sosiaaliset taidot sekä mui-den hyväksyminen) liittyvät uusimman opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin (OPS2014). Onnistumisen kokemus näissä opetussuun-nitelman arvopohjaan olennaisesti sidoksissa olevissa tavoitteissa oletettavasti vaikuttaa luokanopettajien pätevyyteen ammatillisena toimijana. Lämpimän vuorovaikutussuhteen luominen opettajan ja oppilaan välille sekä hyvän yh-teishengen aikaansaaminen luokassa ovat puolestaan opettajien itselleen tär-keiksi kokemia onnistumisia. Opettajien työ pohjautuu opetussuunnitelman arvopohjan lisäksi heidän omiin arvoihinsa (Tirri 1999). Luokanopettajan ko-kemus kehityksestä itselleen arvokkaissa työn tavoitteissa oletettavasti vaikut-taa positiivisesti hänen ammatilliseen itsetuntoonsa.

Tutkimuksen loppuun on paikallaan vetää yhteen millaisin keinoin sekä työntekijä että työyhteisö voivat huolehtia luokanopettajien työhyvinvoin-nista. Itsenäisessä opetustyössä luokanopettajalla itsellään on merkittävä asema huolehtia omasta työhyvinvoinnistaan. Hän pystyy työn “tuunauksen” (Haka-nen ym. 2012) avulla vaikuttamaan työnsä sisältöihin ja puitteisiin ja täten li-säämään työnsä mielekkyyttä. Opettajan tulee selvittää millaiset yksilölliset

voimavarat auttavat häntä jaksamaan työssään ja omalla toiminnallaan pyrkiä vahvistamaan niitä. Se kuitenkin vaatii opettajan omaa halukkuutta kehittyä työssään ja valmiutta kehittää ammattitaitoaan. Voimavaroina voivat toimia jaon teko työajan ja vapaa-ajan välille, yhteistyön tekeminen muiden opettajien kanssa, avoin keskusteluväylä vanhempien kanssa tai vaikka selkeät pelisään-nöt omassa luokassa. Pedagogisesti haastavilta tilanteilta ei opettajan työssä voi välttyä, mutta oleellisinta on opettajan kokemat toimintamahdollisuudet niissä tilanteissa (Onnismaa 2010, 18, 45). Opettajan ammatillinen itsetunto on useam-paan otteeseen todettu arvokkaaksi työn voimavaraksi, sillä se ohjaa opettajan omalle työlleen antamaansa arvoa sekä opettajan pystyvyysuskomuksia suoriu-tua työtehtävistään. Pystyvyysuskomukset ovat työtehtäväkohtaisia, joten ne riippuvat työtehtävän haasteellisuudesta sekä käytettävissä olevasta ajasta.

Opettajan uskomukset omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa suoriutua työ-tehtävistään sekä odottamattomista haasteista elävät opettajan työuran edetes-sä, ja tämänkin tutkimuksen osoittamana siihen vaikuttaa positiivisesti työko-kemuksen kertyminen (Nironen & Keskinen 1992, 18). Opettajan ammatillisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta työntekijän on tärkeää panostaa itsetuntonsa kehittämiseen niin ammattitaidon kehittämisen kuin itsensä hy-väksymisen puitteissa.

Työyhteisön panostus kunkin opettajan työhyvinvointiin maksaa itsensä takaisin työsuorituksen laadussa (Hakanen & Schaufeli 2012). Esimie-hellä sekä työyhteisöllä on käytössään monia keinoja vaikuttaa työolojen, työ-ilmapiirin ja käytössä olevien voimavarojen laatuun. Hakanen ja Schaufeli oh-jeistavat organisaatioita identifioimaan työpaikalla olemassa olevat, potentiaali-set sekä puuttuvat voimavarat ja kasvattamaan niiden määrää ja laatua. (2012, 98.) Tämän tutkimuksen tulokset ammatillisen itsetunnon ja työn imun yhtey-destä rohkaisee kouluja opettajien henkilökohtaisista voimavaroista huolehti-miseen. Ulkopuolelta ei voi yksilön ammatillista itsetuntoa suoraan voi myön-teiseksi muuttaa, sillä siihen vaikuttaa vahvasti opettajan persoonallisuus ja työn ulkopuoliset asiat. Kuitenkin organisatorisilla tekijöillä on mahdollista edistää myönteisen minäkuvan kehitystä esimerkiksi antamalla arvostusta tai

kannustamalla opettajia kehittämään ammattitaitoaan esimerkiksi tarjoamalla täydennyskoulutusta tai työnohjausta. Työnohjauksessa luokanopettajat pääse-vät syventämään ammatti-identiteettiään ja keskustelemaan työn tuomista haasteista koulutetun asiantuntijan kanssa, jonka kanssa voidaan tunnistaa ja valjastaa yksilöllä olevia henkilökohtaisia voimavaroja käyttöön (Onnismaa 2010, 57-58).