5. AINEISTO JA ANALYYSI
5.1 Tuokio-sivut
Tuokio-sivut ilmestyvät Etelä-Suomen Sanomissa joka lauantai kolmen sivun laajuisena. Kolmannen sivun pääjuttuna on aina Lähikuvassa-juttusarjan henkilöhaastattelu. Tuokio-sivuja tuottaa teematuottaja Leila Taunila.
Taunila kertoo (haastattelu tehty 10.5.2013 Lahdessa), että Tuokio-sivut on alun perin tarkoitettu yli 30-vuotiaille naisille, mutta parin viime vuoden aikana niiden teemaa on laajennettu ja nyt pyritään siihen, että ne kiinnostaisivat muitakin.
Myös miehiä, koska sehän tiedetään, että myös miehet lukevat naistenlehtiä.
Siitäkin huolimatta Tuokio-sivut on edelleen takoitettu nimenomaan naisille.
Sivujen aiheet voivat Taunilan mukaan olla naisen elämää laidasta laitaan, esim.
ihmissuhteet, kauneus, kiinnostavat henkilöt, erilaiset ilmiöt. Äitiys-aihetta vältellään, sillä Tuokio-sivun on tarkoitus olla hengähdystauko myös äitiydestä.
Äitiyden haasteet voivat olla aiheena Tuokiossakin, mutta ”kakkavaippajutut”
kuuluvat perhesivuille, jotka ilmestyvät lehdessä erikseen. Varsinaisia poissuljettuja aiheita ei muuten Taunilan mielestä ole, sillä hyvällä näkökulmittamisella aihe kuin aihe voi sopia Tuokioon, naiset ovat niin monenlaisia.
Osastolla pitkään olleet toimittajat osaavat Taunilan mukaan myötäsyntyisesti ehdottaa sivuille sopivia juttuja ja kirjoittaa aiheista oikealla näkökulmalla. Uusia toimittajia, esimerkiksi kesätoimittajia, Taunila ohjeistaa pyrkimään
oivaltavuuteen, virkistävyyteen ja ajankohtaisuuteen. Ennen kaikkea kirjoittajalta vaaditaan tietynlaista asennetta. Käytännössä Taunilakin myöntää, että sivujen sisältö ei sataprosenttisesti vastaa tavoitetta. Resurssit vähenevät ja esimerkiksi juttuvaihdossa yhteistyölehdiltä saatuja juttuja ei ole alun perin tarkoitettukaan sopimaan juuri Tuokion konseptiin. Omissakin aiheissa ja jutuissa tulee joskus
lipsuntaa ajanpuutteen takia.
Tuokio-sivuista on tetetty lukijatutkimuksia, joista tuoreimmatkin ovat kuitenkin muutaman vuoden takaa. Etelä-Suomen Sanomissa oli keväällä 2014 käynnissä iso segmentointihanke, josta varmasti saadaan Tuokio-sivuille myös konkreettinen mallilukija. Tähän asti mallilukijana on pidetty 30-vuotiasta koulutettua
kaupunkilaisnaista, vaikka mallilukijan käsite onkin painunut taka-alalle sen jälkeen, kun omista Sunnuntai-sivuista luovuttiin ja Tuokiota alettiin suunnata laajemmalle lukijakunnalle. Taunila arvelee, että tulevaisuudessa entinen 30-vuotias kaupunkilaisnainen olisi edelleen pätevä mallilukija, mutta sen rinnalle tarvitaan toinen mallilukija, esimerkiksi sinkkumies, joka juttelee työpaikallaan Tuokio-sivuilta lukemistaan aiheista.
Aiemmin miehet on huomioitu Tuokio-sivuilla esimerkiksi Miesten Tuokio -teemanumerolla. Ajatuksena oli leikitellä sillä tiedolla, että miehetkin lukevat Tuokiota. Taunila kertoo, että Miesten Tuokiosta tuli lukijoilta hyvää palautetta, myös naisilta, jotka puolestaan halusivat lukea miesten aiheista.
Aika monet sinänsä naisten elämään kuuluviksi ajatellut aiheet rajautuvat pois Tuokio-sivuilta siksi, että niitä varten on lehdessä erikseen muina päivinä
ilmestyvät teemasivut. Esimerkiksi koti ja asuminen, perhe, ruoka ja terveys ovat varmasti ”naisten elämää laidasta laitaan” mutta harvemmin Tuokio-sivuilla esillä. Taunilan mielestä on ilo rajata nämä arkiset aiheet pois Tuokio-sivuilta.
Esimerkkinä voisi sanoa, että Tuokio-sivulla voisi olla suositus hyvästä ravintolasta, mutta ei kaalikääryleen reseptiä. Vaikka Tuokiosta haetaan nimenomaan irtiottoa arjesta, juttujen ei tarvitse olla erityisesti hyvän mielen juttuja. Vakavammatkin tunteet tarjoavat elämyksiä, ”tunteita laidasta laitaan”.
Kaikista Etelä-Suomen Sanomien teemasivuista Tuokio-sivu on Taunilan mielestä vähiten uutishakuinen. Tavoite ei ole löytää uutisia, vaan se, että Tuokiosta
puhuttaisiin, vaikka sitten tuohtuen ja paheksuen. Taunila tosin sanoo, että perhelehdessä on pakko tehdä rajanvetoa paheksunnan herättämisenkin suhteen.
Erityisesti parisuhdeasioita käsiteltäessä tulee usein vastaan se, että lukijat ovat heterogeenista joukkoa, ja se, mikä toisia kiinnostaa, on jo toisille liikaa.
5.2. Tuokion lukijat
Vuoden 2012 KMT:n alueellisen tutkimuksen mukaan Tuokio-sivujen lukijoista 52 prosenttia on naisia ja 48 prosenttia miehiä. Suurin lukijaryhmä (43 prosenttia) ovat 45–64-vuotiaat. Suurin ammattiryhmä ovat eläkeläiset (30 prosenttia
lukijoista) seuraavaksi suurimmat johtaja/ylempi toimihenkilö (19 prosenttia) ja alempi toimihenkilö (17 prosenttia) Lukijoista 21 prosenttia lukee Tuokio-sivuja säännöllisesti ja 52 prosenttia silloin tällöin.
Etelä-Suomen Sanomat on teettänyt tutkimuksen Tuokio-sivuista viimeksi vuonna 2009. Huhtikuussa toteutettuun paneelitutkimukseen vastasi 251 lukijapanelistia.
Viikottain Tuokio-sivuja ilmoitti lukevansa 35 prosenttia kaikista lukijoista.
Miehistä 27 prosenttia oli viikottaisia lukijoita ja naisista 41 prosenttia. 14
prosenttia miehistä ei lue Tuokio-sivuja lainkaan. Naisista sivut ohittaa kahdeksan prosenttia tutkimukseen vastanneista lukijoista. Yli 50-vuotiaista säännöllisesti, eli viikottain tai melkein viikottain, Tuokiota ilmoitti lukevansa 58 prosenttia vastaajista. 30–49-vuotiaista 51 prosenttia lukee Tuokio-sivuja säännöllisesti ja 16–29-vuotiaista 32 prosenttia.
Kaikista tutkimukseen osallistuneista lukijoista 62 prosenttia piti Tuokio-sivuja erittäin tai melko kiinnostavina. Naisvastaajista 70 prosenttia vastasi Tuokio-sivujen olevan erittäin tai melko kiinnostavat, ja miehistä samaa sanoi 54
prosenttia. Yli 50-vuotiaista lukijoista 66 prosenttia piti Tuokio-sivuja erittäin tai melko mielenkiintoisina. Myös nuoremmista (16–30-vuotiaat) lukijoista 55 prosenttia piti Tuokio-sivuja kiinnostavina, vaikka vain alle puolet heistä kertoi olevansa säännöllinen lukija.
Lukijatutkimuksessa kiinnostavaa on se, että naisille suunnattuja sivuja lukee itse
asiassa myös suuri joukko miehiä, joita sivujen sisältö myös kiinnostaa erittäin tai melko paljon.
Tutkimuksen yhteydessä oli mahdollista antaa myös avointa palautetta Tuokio-sivuista. Kolme naisvastaajaa kertoi, ettei hahmota lehteä lukiessaan, mikä aineisto on Tuokio-sivuja, vaan he selaavat koko lehden läpi pysähtyen niihin juttuihin, joiden aiheet kiinnostavat, olivatpa ne millä sivulla tahansa. Yksi miesvastaaja sanoi, että Tuokio-sivuista tulee usein tunne, että ne ovat enemmän naisille suunnatut ja jotenkin naistenlehtimäiset. Ilmeisesti sivujen konsepti ei ollut vastaajalle selvä, mutta viesti oli silti välittynyt.
”En osaa sanoa, koska en lue lehdistä vain tiettyjä sivuja. En osaa sanoa, miten Tuokio-sivuja voisi kehittää, koska en tiedä, miltä osa-alueilta juttuja voi niillä olla.”
”Luen koko lehden, mutta en osaa hahmottaa, mitkä jutut ovat Tuokio-sivujen juttuja.”
Juttuaiheiksi lukijat toivoivat lisää aivan tavallisten ihmisten mielenkiintoisia tarinoita.
”Luen mielelläni haastatteluja, joissa tavalliset ihmiset kertovat elämästään. Ei siis välttämättä tarvitse olla mikään julkkis, vaan aivan tavallisten ihmisten mielenkiintoiset tarinat kiinnostavat myös.”
”Mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja aivan ”tavallisista” ihmisistä.
Heidän harrastuksistaan, kokemuksistaan, erikoisuuksistaan tahtoisin lukea mielelläni.”
Muita ehdotettuja juttuaiheita olivat esimerkiksi ripsipidennykset, vartijan työ, taiteilijoiden henkilökuvat, terveys-aiheet ja jutut niistä ihmistä, jotka ajavat Petsamon ja Karjalan alueiden palauttamista Suomelle. Muutama vastaaja valitti nykyisten haastateltavien olevien tylsiä sen tarkemmin perustelematta ja useat keskittyivät arvostelemaan tv-sivuja ja entisen Katu-liitteen katoamista.
”Jotain positiivista kiitos! Lamaa, sotaa, murhia, rikoksia, mielenosoituksia yms. tulee joka tuutista!
”Lisää juttuja naisista....”
”Esiin voisi nostaa esim. heitä, jotka ovat hoitaneet meitä päijäthämäläisiä, kätilöt, neuvolantädit jne.”
”Kerrottaisiin esim. niiden ihmisten elämästä ja kokemuksista joilla ei ole mahdollisuutta esim. sisustaa vaikka haluaisivatkin tai annettaisiin lisää vinkkejä rahattomana elämiseen jne.”
”Kunhan sivut eivät muutu liian naistenlehtimäiseksi, niin tämä nykyinen linja on ok.”
”Pidän Tuokio-osasta, koska siinä on hienoja henkilökuvauksia.”
”Entinen Katu-liite tuli useammin ja tarkkemin luetuksi, kuin pitkin viikkoa sijoitellut teema-sivut. Ymmärrän kustannusten nousun
vaikuttavan myös lehden laatuun huonontavasti, mutta se on lukijoiden aliarvioimista.”
Vuonna 2008 Etelä-Suomen Sanomat toteutti paneelitutkimuksen, jossa mitattiin kahden Tuokio-sivulla julkaistun jutun huomioarvoa. Vastaajina oli 265
lukijapanelistia. Vastaukset on painotettu lehden lukijaprofiilia vastaavaksi.
Tutkimukseen osallistumisen edellytys oli se, että vastaaja oli jo ehtinyt lukea päivän lehden.
Tutkittavat jutut olivat ”Hyvä miniä tekee anopin pojan onnelliseksi” (osa tuolloin ilmestynyttä Naisten saunassa -juttusarjaa) ja ”Kun osaisi elää tätä hetkeä”, joka ilmestyi Lähikuvassa-juttupaikalla.
Tutkimuksen mukaan naiset huomasivat molemmat jutut miehiä paremmin.
Ylipäätään molemmat jutut oli kuitenkin huomattu aika hyvin, koska kaikista vastanneista lukijoista 75 prosenttia oli huomannut jutut. Hyvä miniä -jutun huomasivat yhtä hyvin kaiken ikäiset vastaajat, ”Kun osaisi elää tätä päivää” -jutun huomasivat parhaiten 30–49-vuotiaat. Naiset myös lukivat molemmat jutut miehiä tarkemmin. Hyvä miniä -juttu luettiin yleisesti tarkemmin, toisen jutun kohdalla oli eroja eri-ikäisten vastaajien kohdalla. Puolet lukijoista ilmoitti pitävänsä molemmista jutuista paljon ja lähes puolet vastasi, että jutut ovat hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia.
Vajaa puolet kertoi haluavansa lukea jatkossakin samanlaisia juttuja. Naisista 60 prosenttia oli tätä mieltä. 62 prosenttia kaikista vastaajista sanoi lukeneensa aiemminkin Naisten saunassa -juttusarjan juttuja. 72 prosenttia oli lukenut ennenkin Lähikuvassa-juttusarjan artikkeleita. Silti alle puolet vastaajista aikoi lukea jatkossa näiden juttusarjojen juttuja.
Tutkimuksen avoimessa kysymyksessä vastaajille annettiin mahdollisuus antaa palautetta juttusarjoista.
Naisten saunassa -juttusarjasta sanottiin muun muassa näin:
”Sanomalehtiinkin kuuluu nykyään viihteellisyys, vaikka alussa oli vaikea tottua näihin ihmisläheisiin juttuihin.”
”En erota niitä muista juttusarjoista, mutta onko se tarpeenkaan?
Olen pitänyt kovasti ESS:n lukemisesta, viikonloppuisin on monenlaista naistenlehtityyppistä lukemista, kiitos siitä.”
”Toivottavasti sarja jatkuu! Myös Miestensauna oli erittäin mielenkiintoinen.”
”Naistensauna???! Eikös tämä kuulu Tuokio-sarjaan?”
”Höpöhöpöä kaikki tyynni.”
”Miehenä ei kiinnosta tippaakaan. Naishömppää. Naisille kannattaisi tarjota tietoa sanomalehdestä. Hömppä kannattaa jättää muille lehdille.”
”Lisää tällaisia. Erityisesti aroista asioista saa näin hyviä keskustelunaiheita ja tukea monen pähkäilyille.”
Vastauksissa kiinnostavaa on se, kuinka lukijalle ei tunnu olevan niinkään tärkeää se, missä juttusarjassa mikäkin juttu ilmestyy, eikä heillä ole selkeää kuvaa sivujen konseptista. Kuitenkin viihteellisyys ja naistenlehtimäisyys oli huomattu, ja siitä joko pidettiin tai sitä halveksuttiin. Ainakin yhdestä vastauksesta voi päätellä, että sanomalehden juttua peilataan omaan elämään ja siitä odotetaan saavan tukea yksityiselämän haasteisiin.
Lisäksi lukijoilta kysyttiin, kenestä he haluaisivat lukea Lähikuvassa-sarjassa.
Ehdotetuksi tulivat mm. Anuirmeli Sallamo-Lavi, Frans Winsten, Reetta
Kekkonen, Eija Sipinen, Pekka Mäki-Reinikka, Taina Ahlrot ja Anssi Rantasalo.
Nimiluettelosta voi päätellä, että julkkishaastatteluja lehteen ei niinkään kaivata.
Ainoa listalta löytyvä suurelle yleisölle tuttu julkisuuden henkilö on hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen, joka hänkin on paikallinen ja ehkä siksi kiinnostava.
”Arjen sankareita. Ihmisiä, jotka eivät ole tiedotusvälineiden suosiossa, vaan tekevät työtä kaikessa hiljaisuudessa.”
”Kaupungin virkamiehiä”
”Lisää kaupungin teatterin näyttelijöiden ja muiden paikallisten kulttuurivaikuttajien haastatteluita.”
”Kauan Lahdessa asuneiden ihmisten muisteluja.”
”Yksinäisiä, erilaisten ongelmien kanssa painivien ja ylipäätään henkilöitä, jotka eivät hehkuta elämän ihanuutta vaan tuo esiin sen raadollisuuden.”
”Pintaa syvemmälle menevät henkilöhaastattelut puolustavat paikkaansa myös sanomalehdessä, kunhan ei mennä ihan hömppäjulkkiksiin (salarakkaat yms.) Haastateltavalla pitäisi olla jotain sanottavaakin jostain.”
5.3. Aineisto
Aineistonani ovat Etelä-Suomen Sanomien lauantainumerot loka-maaliskuulta vuosina 2009—2010 ja 2011—2012. Valitsin lehtiä kahdelta eri periodilta, koska vuonna 2009 Etelä-Suomen Sanomissa ei vielä julkaistu Väli-Suomen Median tuottamaa Sunnuntaisuomalaista, vaan toimitus valmisti itse omat
sunnuntaisivunsa. Etelä-Suomen Sanomien Tuokio -sivujen nykyisen tuottajan Leila Taunilan mielestä Tuokio-sivujen naisille suunnattua konseptia on väljennetty, kun ennen sunnuntaisivuille sijoitettua aineistoa on alettu sijoittaa muille päiville. Mielestäni tämä ei juuri näkynyt eri vuosien lehtiä vertaillessani.
Muutosta sivujen sisällössä ja juttujen tyylilajeissa oli kuitenkin mielestäni tapahtunut, mutta muutos oli vaikeasti paikannettavissa. Huomioitavaa on, että
myös naistensivujen tuottaja oli vaihtunut aineistojen välillä. Halusin valita lehdet samalta ajanjaksolta, jotta vuosittaiset tapahtumat (joulu, pikkujoulut, uusivuosi, juhannus jne.) eivät vaikuttaisi aineistojen eroihin.
Etelä-Suomen Sanomien naistensivut koostuvat kolmesta viikottaisesta sivusta.
Jokaisella sivulla on pääjuttu, joskus myös kakkosjuttu. Sivupalstat on varattu erilaisille vakituisille palstoille ja kolumneille. Kaikki kolumnistit ovat naisia.
Vakituisia palstoja olivat muun muassa Se on lauantai!, jonka paikalla
myöhemmin alettiin julkaista Juttutuokio-nimistä palstaa. Kummankin palstan ideana oli haastatella jotakuta henkilöä lyhyesti melkein mistä vain. Joskus palstoilla näkyi julkkiksia, joskus tavallisia kadun tallaajia, jopa miehiä.
Toinen säännöllinen palsta oli Nurkka, jonka teema vaihteli viikosta toiseen, esimerkiksi “lukunurkka”, “käsityönurkka”, “muotinurkka”, “ekonurkka”,
“niksinurkka”, “kenkänurkka” jne.
Sittemmin Nurkan tilalla alkoi ilmestyä nykyinen Naisemme maailmalla -palsta, jossa eri puolilla maailmaa asuvat suomalaisnaiset kertovat elämästään
vastaamalla samana pysyvään kysymyspatteristoon.
Silmille pistävää Tuokio-sivujen pikkujuttuja ja palstoja tutkaillessani oli se, että lähes jokaiselle jutulle oli keksitty oma vinjetti. Vinjetillä ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään tekemistä sen kanssa, että kyseessä olisi säännöllisesti ilmestyvä palsta.
Kolmannen sivun pääjuttuna on joka viikko Lähikuvassa-sarja. Sarjassa
haastatellaan jotakuta mielenkiintoista henkilöä. Jätin Lähikuvassa-sarjan tämän tutkielman ulkopuolelle. Lähikuvassa-sarjan ongelmana oli tietynlainen
linjattomuus. Haastateltavana saattoi olla julkkiksia tai taviksia, paikallisia tai ulkomaalaisia. Jutuilla ei yleensä ollut näkökulmaa tai se oli epäselvä.
Sama linjattomuus vaivaa ehkä Tuokio-sivuja kautta linjan. Aineistoni
tuoreimpien kuukausien aikana tapahtui mullistus, kun Etelä-Suomen Sanomat
toteutti täydellisen ulkoasu-uudistuksen 14.1.2012. Uudistuksen myötä jäi historiaan myös Tuokio-sivujen pinkki värimaailma ja kiehkurat. Lauantain naisten sivujen uudeksi väriksi valittiin huomattavasti hillitympi tumma violetti.
Uudistuksen jälkeen Tuokio-sivuilta katosivat myös lukuisat sarjoiksi vinjetoidut palstat. Nykyään sivut tehdään pitkälti saman valmiin taittopohjan mukaisesti kuin muutkin lehden sivut ja vinjettien sijaan lyhyissä, niin sanotuissa hyllyjutuissa käytetään aihesanaa, esimerkiksi ”Muoti” entisen ”Muotinurkka”-vinjetin sijaan.
Uusi ulkoasu on selkeyttänyt Tuokio-sivuja huomattavasti. Samalla ne kuitenkin erottuvat entistä vähemmän, ja luulen, että moni lukija ei edes huomaa tai tiedosta lukevansa naisten sivuja tai Tuokio-sivuja.
5.4. Kategoriat
Tutustuttuani aineistoon aloin jaotella sitä luomiini kategorioihin Minulla oli ennakko-oletuksena mielessäni muutama mahdollinen kategoria, esimerkiksi muoti ja pukeutuminen, mutta lopulliset kategoriat muodostuivat aineistoon tutustumisen perusteella. Huomasin myös, että mielikuviini perustuneet ajatukset eivät aina toteutuneetkaan. Olin ajatellut, että Tuokio-sivuilla on aika usein taide- ja kulttuuri-juttuja tai kotiin ja sisustamiseen liittyviä juttuja, vaikka niille
toisaalta onkin omat sivunsa muualla lehdessä. Tämä mielikuva osoittautui vääräksi. Esimerkki osoittaa, kuinka tärkeää on luoda kategoriat nimenomaan aineistolähtöisesti.
Kategorioiden luominen oli aineistoon perehtymisen jälkeenkin vaikeaa. Yritin löytää ja nimetä mahdollisimman rajatut kategoriat, jotta niistä todella voisi päätellä, millaisia juttuaiheita Tuokio-sivuilla on. Siksi esimerkiksi alussa luomani Muut-kategoria vaihtui Ilmiöt-kategoriaksi, joka edelleen jakaantui lopullisessa jaossa kahdeksi erilliseksi kategoriaksi. Muutaman jutun kohdalla painiskelin pitkäänkin pohtiessani, mikä sen perimmäinen teema oikeastaan on. Pyrin siihen, että sama juttu ei esiinny useammassa kategoriassa, mutta käytännössä osa jutuista oli laitettava kahteen kategoriaan. Kun mies puhuu naisesta, puhuu hän
lähes yhtä paljon miehestä.
Ohessa olevat kuviot osoittavat, kuinka jutut jakaantuivat kategorioihin kahdessa eri aineisto-otannassani. Myöhemmin kategorioiden sisältöä tarkemmin
eritellessäni olen laittanut eri vuosien jutut samaan pinoon, eikä niitä enää verrata toisiinsa sinänsä.
Kuvio 1. Juttujen määrät kategorioittain 2010-2011
Kuvio 2. Juttujen määrät kategorioittain 2011–2012
Kuvioista voi päätellä, että ajatus siitä, että sunnuntaisivujen kaikille suunnattua aineistoa siirrettäisiin Tuokio-sivuille, näyttää siirtyneen käytäntöön. Elämäntapa-kategoria on noussut suurimmaksi, samoin toinen ilmiö-Elämäntapa-kategoria ”Tätä päivää”
on kasvanut. Naiset-kategoria on pienentynyt merkittävästi.
Esittelen työssäni tarkemmin kahdeksaa suurinta kategoriaa. Miehet-kategoria on niistä pienin, vain kuusi juttua, mutta tämän tutkielman aiheen takia miehistä kertova kategoria on mielenkiintoinen ja tärkeä.
Kahdeksan isomman kategorian lisäksi juttuja jäi viiteen pienempään kategoriaan.
Näistä suurin on harrastukset, jossa oli viisi juttua. Näiden kategorioiden tarkempi avaaminen ei ole kiinnostavaa tämän työn tutkimuskysymyksen kannalta.
5.4.1 Luovan työn ammattilaiset
Vähän yllättäenkin koko aineiston suurimmaksi kategoriaksi nousi luokka, joka sai nimekseen “luovan työn ammattilaiset”. Kategorian nimenä oli ensin
“ammattina muoti/käsityöt” mutta lavensin määritelmää, sillä mukaan kategoriaan valikoitui juttu ainakin huonekaluliike Skannosta. Skannoa käittelevä juttu on kuitenkin kategorian selkeä poikkeus, sillä kyse on suhteellisen suuresta yrityksestä, jolla on monta johtajaa ja laaja joukko työntekijöitä.
Tyypillinen luovan työn ammattilainen Tuokio-sivuilla on yksityisyrittäjä, joka valmistaa itse käsin itse suunnittelemiaan tuotteita ja myy niitä kotonaan tai vuokraamassaan pienessä toimitilassa. Joukossa on tosin useita juttuja, joiden kohdalla oli mahdoton päätellä, pyöritetäänkö toimintaa päätoimisena elinkeinona vai harrastuspohjalta, mutta jos jutussa puhuttiin asiakkaista, laskin ihmisen ammattilaiseksi.
Luovan työn ammattilaisia oli nostettu esiin yhteensä 18 jutussa. Tuokio-sivu tuntuu olevan sikäli yksityisyrittäjän asialla, että en keksi, millä muulla osastolla vastaavia juttuja voisi lehdessä julkaista. Taloussivulle yritysten toiminta on liian pienimuotoista (Skannoa lukuunottamatta) tai ainakin juttuun valittu näkökulma on aivan erilainen kuin mitä taloussivulla tavallisesti nähdään. Toisaalta voi kyseenalaistaa miksi maakuntalehden taloussivulta voi satunnaisena tavisjuttuna hyvin löytää jutun vaikkapa maitotilallisen luomujäätelöstä, mutta kahden naisen lastenvaatefirma ei ylitä julkaisukynnystä.
Jutuista 13:ssa oli pääosassa nainen. Kun yleensä ajatellan, että lehden taloussivuilla ääneen pääsevät lähinnä miehet, Tuokio-sivun talousosastolla jyräävät yrittäjänaiset.
Jutuille tyypillistä oli yritystoiminnan kekseliäisyys. Humoristiset ideat ja etenkin kierrätys ja ekologinen ajattelutapa nousivat vahvasti esiin jutuissa. Hyvä
esimerkki olisi vaikkapa nuori nainen, joka valmistaa rintakoruja
kierrätyskeskuksesta ostettujen Harlekiini-kirjojen kansikuvista. Tuotteen nimi on romantiikkarossi, ja sen on tarkoitus tuoda ”hupsuttelua arkeen”.
Osaan jutuista oli liitetty vinkkejä, esimerkiksi huonekaluverhoajasta kertovan jutun yhteydessä opastettiin faktalaatikossa, kuinka löytää pätevä verhoilija, ja kainalojutussa ohjeistettiin irtopäällisen valintaan, jos varsinaiseen verhoiluun ei ole mahdollisuutta. Naistenlehtien perinteen mukaisesti (Töyry 2005)
naistenlehdet tarjoavat vinkkejä ja neuvoja elämän eri osa-alueille. Tätä perinnettä ylläpidetään myös Tuokio-sivuilla, missä hyvin monenlaisiin juttuihin oli
yhdistetty aivan konkreettisiakin vinkkejä, olipa sitten kyse vanhan paidan uudelleen muotoilusta tai parisuhteen riitatilanteista.
Muutaman jutun kohdalla itseäni häiritsi niiden sijoittelu nimenomaan Tuokio-sivun ”juttusivulle”. Tuokio-sivujen kolmas sivu kun on aina Lähikuvassa-henkilöhaastattelu. Osa tämän kategorian jutuista olisi istunut mielestäni Lähikuvaan erinomaisesti, esimerkiksi jutut kansainvälisestikin menestyneestä muotikuvittajasta tai trendianalyytikosta, sillä usein Lähikuvaan pääsemiseksi vaikutti riittävän kiinnostava ammatti. Varsinaisella Tuokio-sivulla näitä sinänsä ihan tavallisia henkilöhaastatteluja on tosin yritetty laventaa lukijan palvelemisen suuntaan niin, että Pariisissa asuvan suomalaisen vaatesuunnittelijan haastattelun kylkeen on listattu vinkit siitä, miten ja mitä Pariisissa kannattaa shoppailla ja listattu muut Pariisissa asuvat suomalaiset suunnittelijat.
Monessa kategorian jutussa on kierrätysteemasta johtuen varsin kulutuskriittinen näkökulma. Jutuissa korostuu jo olemassaolevien materiaalien hyödyntäminen ja turhan ostamisen vastustaminen. Mieluummin ostetaan vähän jotain laadukasta, joka kestää aikaa (ja jonka materiaalin voi ehkä myöhemmin taas hyödyntää).
Perinteisestä naistenlehtikentästä Tuokio-sivu siis erottautuu asenteensakin puolesta.
Yhdessäkään tämän kategorian jutussa ei suoraan otettu esille haastateltavan sukupuolen mahdollista vaikutusta tämän työhön. Ehkä koska kyseessä ovat
luovan työn ammattilaiset ja käsityöläisyys, joka perinteisesti hyväksytään molempien sukupuolten ja erityisesti naisten ammatiksi. Minkäänlaista lasikattoa ei tarvitse läpäistä tai pohtia sukupuolten roolia työelämässä. Huomioni kiinnittyi kuitenkin siihen, että kun jutussa on mukana mies, pysytään asialinjalla.
Esimerkiksi nostan kaksi samantapaista juttua: Lamppujen entisöijä (nainen) kertoo työstään (ESS 29.10.2011) ja huonekalujen verhoilija (mies) kertoo työstään (ESS 10.10.2009). Molempien juttujen yhteydessä on lisäksi vinkkejä siitä, mitä huonekaluille ja valaisimille voi itse tehdä.
Naislamppuri käy jutussa ”shoppailemassa hiukan yllättävässä paikassa”, nimittäin rautakaupassa. Hän on aina harrastanut käsitöitä, mutta todellinen intohimo ovat valaisimet. Jutussa kerrotaan sinänsä kategorian jutuille tyypillisesti, kuinka hän on päätynyt alalle ja annetaan tietoa vanhoista
valaisimista. Mutta lisäksi lamppuri kertoo, että ammatista kärsivät hänen kotinsa ja autonsa, sillä kaikkialla on aina kaaos. Lisäksi lamppuri kertoo, että kotonaan hänellä ei ole montakaan valaisinta, suutarin lapsilla ei ole kenkiä -hengessä. Kun lamppuri jutun lopussa kertoo, että vaikka kuinka laadukaskin valaisin olisi kyseessä, lopulta valo ja aurinko aina haurastuttavat varjostimen ja aika syö sen, sitä kutsutaan jutussa filosofoimiseksi.
Vastaavasti miesverhoilijan haastattelussa tämän uran vaiheet on kuitattu yhdellä virkkeellä, hän on ollut alalla vuodesta -73 ja yrittäjänä vuodesta -83. Muuta tietoa emme saa miehen elämästä. Jutussa ei kerrota, vaikuttaako ammatti hänen kotinsa siisteyteen tai millaisista huonekaluista hän itse pitää. Verhoilija kertoo vain, mitkä ovat verhoilun työvaiheet, millaisia materiaaleja käytetään ja mitä on otettava huomioon.
Jutuissa miesammattilainen esiintyy pikemminkin asiantuntijana ja nainen taas persoonallisuutena. Häneen liitetään tunnepitoisia sanoja ja hänen shoppailunsa on yllättävää, vaikka ei kai siinä oikeasti mitään yllättävää ole, jos ammattilainen hankkii työssään tarvitsemiaan työvälineitä. Shoppailu sanana muutenkin viittaa pikemminkin harrastukseen tai kevyeeseen ajanviettoon, kuin vakavasti otettavaan
yritystoimintaan. Miesverhoilija ei myöskään filosofoi työstään vaan neutraalisti kertoo tai vinkkaa. Perinteisesti naisen alueeksi mielletty koti on esitelty naista haastateltaessa. Ehkä naisen kodin epäjärjestys on erikoinen yksityiskohta, jonka arvellaan aiheuttavan hämmästystä.
Samantapaisen rinnastuksen voisi tehdä kahdesta työssään menestyneestä ammattilaisesta. 5.12.2009 otsikolla ”Moottorina kuuraketti” jutussa kelloseppä Stepan Sarpaneva kertoo työstään. Jutun alussa toimittaja kuvailee Sarpanevan työtilaa. Sieltä löytyy toisaalta vanhoja teollisuuskoneita, toisaalta merkkejä käsityöläisyydestä. Vasta kun näkee, kuinka pieniä ruuveja kello sisältää, tajuaa, kuinka vaativaa Sarpanevan työ on. Seuraavaksi Sarpaneva kertoo kuinka hän päätyi ammattiinsa ja mikä tekee Sarpanevan kelloista erilaisia ja ostajien
Samantapaisen rinnastuksen voisi tehdä kahdesta työssään menestyneestä ammattilaisesta. 5.12.2009 otsikolla ”Moottorina kuuraketti” jutussa kelloseppä Stepan Sarpaneva kertoo työstään. Jutun alussa toimittaja kuvailee Sarpanevan työtilaa. Sieltä löytyy toisaalta vanhoja teollisuuskoneita, toisaalta merkkejä käsityöläisyydestä. Vasta kun näkee, kuinka pieniä ruuveja kello sisältää, tajuaa, kuinka vaativaa Sarpanevan työ on. Seuraavaksi Sarpaneva kertoo kuinka hän päätyi ammattiinsa ja mikä tekee Sarpanevan kelloista erilaisia ja ostajien