6 TULOSTEN YHTEENVETO
Enimmäkseen haastateltavat olivat motivoituneita kuntoutumaan ja kokivat asuvansa ryhmäkodissa juuri kuntoutuakseen, mutta heidän motivaationsa vaihteli suuresti. Osittain tämän tutkimuksen tulokset muistuttivat ryhmäkodeissa ja vastaavissa asuvia mielenterveysongel-maisia käsittelevien aikaisempien tutkimusten tuloksia, osittain taas haastateltavissa ilmeni juuri tälle ryhmäkodille ja sen asukkaille omi-naisia motivaatiotekijöitä.
Käsitykset kuntoutumisesta
Ryhmäkodin asukkaat käsittivät kuntoutumisen toisaalta elämäksi arjessa ja elämän mielekkyyden löytämiseksi. Ankkuroituminen arki-elämään antoi elämänhalua, kehitti tulevaisuuden tavoitteita ja antoi voimaa toteuttaa niitä. Toiseksi kuntoutuminen koettiin aikaisempien kompastuskivien tunnistamiseksi ja niistä eteenpäin pääsemiseksi. Sen katsottiin tapahtuvan kuntoutujan omassa mielessä, hänen ajattelu- ja suhtautumistavoissaan, joiden muuttuminen oli hidasta eikä aina heti näkynyt ulospäin. Kuntoutumista ei pidetty lainkaan helppona, itsestään selvänä tai automaattisena. Koettiin, että sitä ei voinut antaa toiselle, vaan kuntoutujan piti se itse tietoisella työllään rakentaa. Hoitohenkilökunta ja lääkärit saattoivat vain tukea ja kannustaa kuntoutujaa hänen pon-nistelussaan. Toisaalta ryhmäkodin asukkaat kokivat yksilöllisen tuen ja kannustuksen kuntoutumiselleen äärimmäisen merkitykselliseksi.
Ryhmäkotiasumisen arvokäsitykset
Ryhmäkodissa asuvat mielenterveysongelmaiset pitivät kuntoutumista tärkeänä, se tarkoitti heille toivoa paremmasta, ”normaalimmasta” elä-mästä. Ryhmäkotiasumisessa koettiin myönteiseksi sen kodinomaisuus ja turvallisuus. Asukas koki kuuluvansa kiinteään yhteisöön. Lähellä oli aina muita vastaavassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja asiantuntevaa henkilökuntaa, joiden kanssa saattoi keskustella ja saada tarvittaessa tar-koituksenmukaista tukea. Päivärytmi oli järjestetty tarkoituksenmukai-seksi ja vastuutehtävät jaettu oikeudenmukaisesti. Ryhmäkodin koettiin kehittävän itsenäisemmän elämisen valmiuksia; se oli aktivoiva paikka,
joka rohkaisi kuntoutujia toimintaan ja mahdollisti tärkeitä onnistu-misen kokemuksia. Mielekkäimpinä aktiviteetteina pidettiin erityisesti ruuanlaittoa, monenlaista ryhmätoimintaa sekä yhteistä vapaa-ajan toi-mintaa, muun muassa lomamatkoja. Jotkut kokivat kielteiseksi yksityi-syyden vähäiyksityi-syyden ryhmäkodissa, ajoittaisen meluisuuden sekä tiukat säännöt, jotka estivät olemasta ”villi ja vapaa”.
Asukkaiden tarpeet, toiveet ja tavoitteet liittyivät lähinnä sosiaalisiin suhteisiin, edistymiseen kuntoutumisessa, itsenäisempään elämiseen, aineelliseen toimeentuloon, työhön ja opiskeluun. Omasta elämästä ja toiminnasta toivottiin voitavan ottaa enemmän vastuuta. Ryhmäkodin piirissä asukkaiden elämä oli melko aktiivista, mutta sen ulkopuolella toi-mintaa oli vain vähän. Lisäksi varsinaiset harrastukset eivät olleet kovin pitkäjänteisiä ja aktiivisia. Monelta puuttuivat kokonaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteet. Tavoitteettomuus haittasikin monella asukkaalla kuntoutumisen edistymistä. Tässä suhteessa kuntoutus-suunnitelma (palvelu- ja hoitokuntoutus-suunnitelma) ei toiminut optimaalisesti;
se ei ohjannut tavoitteita eikä ollut apuna edistymisen arvioinnissa.
Sosiaaliset suhteet koettiin äärimmäisen tärkeiksi kuntoutumiselle.
Ryhmäkodin sisäiset ihmissuhteet olivat kiinteät, mutta kodin ulko-puolella yleensä vähäisemmät ja satunnaisemmat. Tärkeimmät ihmis-suhteet liittyivät muihin asukkaisiin, ryhmäkodin henkilökuntaan ja sukulaisiin.
Menestymisen odotukset
Sopeutuminen ryhmäkotiasumiseen tuki monen haastateltavan voitto-puolisesti myönteistä kokemusta elämästään, kuntoutumisesta ja tule-vaisuudesta. Elämässä nähtiin paljon hyvää, mikä lisäsi luottamusta tulevaisuuteen. Ryhmäkotielämässä asukkaalla ei ollut ylipääsemättö-miä ongelmia; se tuntui oman kokoiselta ja näköiseltä. Lähitavoitteet tuntuivat usein realistisilta ja helpoilta. Pitkän aikavälin tavoitteet oli-vat sitä vastoin usein epämääräisempiä ja tuntuioli-vat kuntoutujasta itses-täänkin joskus epärealistisilta. Tärkeää oli, että suurin osa haastatelta-vista koki itsellään olevan kuntoutujan identiteetin. He eivät pitäneet itseään passiivisina potilaina vaan aktiivisina kuntoutujina.
Suurimpia vaikeuksia kuntoutumisessa tuottivat vanhat käyttäy-tymismallit ja niiden pois karsiminen. Myös liika kiirehtiminen kun-toutumisessa – liian suurien palojen haukkaaminen – aiheutti helposti ikäviä takaiskuja, jotka laskivat itseluottamusta ja menestymisen
tuksia. Uhkaksi kuntoutumiselle koettiin myös se, että syystä tai toi-sesta jouduttaisiin pois ryhmäkodista.
Itsensä fyysisesti kovin sairaaksi, väsyneeksi tai vanhaksi tuntevilla asukkailla minäpystyvyys mielenterveyskuntoutujana oli alhainen, jol-loin myös kuntoutumismotivaatio oli puutteellinen. Merkittävää oli, että tällaiset asukkaat viihtyivät ryhmäkodissa hyvin ja halusivat usein-kin elää siellä koko loppuelämänsä.
Toisaalta ei liene realististakaan, että kaikilla ryhmäkodin asukkailla on kuntoutumisessaan kovin pitkälle meneviä tavoitteita. Monella haastateltavalla oli takanaan epäonnistuneita jaksoja erilaisissa asumis-muodoissa, joiden jälkeen ryhmäkoti tuntui ymmärrettävästi hyvinkin miellyttävältä asuinpaikalta. Ryhmäkoti toimi tällöin pitkäaikaisasun-tona sellaisille mielenterveysongelmaisille, joiden tavoitteena ei ollut muuttaa joskus tulevaisuudessa itsenäisempään asumismuotoon. Hei-dän tarpeisiinsa ryhmäkodin järjestetty elämä ja aktiviteetit, mahdol-lisuudet tarpeelliseen hoitoon ja sosiaalinen tuki vastasivat riittävän hyvin. Tällaisten asukkaiden kuntoutumistavoitteet ehkä liittyvät vain entistä parempaan sopeutumiseen ryhmäkotielämiseen, ja niiden suh-teen heidän menestymisen odotuksensa olivat korkeat.
Lähes kaikki haastateltavat olivat tietoisia mielenterveysongelmas-taan ja sen oireista. Moni myös osasi attribuoida vaikeuksien syyt elä-mässään enimmäkseen oikeaan osoitteeseen varmaankin lääkärien ja muun henkilökunnan kanssa käytyjen lukuisien keskustelujen ja muun kuntoutuksen ansiosta. Vastaavasti kuntoutujat olivat suhteel-lisen hyvin selvillä tuen ja kuntoutuksen vaikutuksista elämiseensä.
Vain joillakin yksittäisillä haastateltavilla tietoisuus omasta mielenter-veysongelmasta puuttui kutakuinkin kokonaan aiheuttaen myös kun-toutustarpeen ja -motivaation puuttumisen. Tähän liittyi myös ongel-mien attribuoiminen itsensä ulkopuolelle syihin, joihin oma kontrolli ei ulottunut, esimerkiksi ryhmäkodin henkilökuntaan. Kuntoutujalla pitäisikin olla riittävä tietoisuus omasta mielenterveysongelmasta ja sen vaikutuksista elämiseen, sosiaalisiin suhteisiin ja muuhun toimin-taan. Vain siltä pohjalta saattavat kehittyä realistiset kuntoutumista-voitteet, toimintastrategiat ja koko kuntoutumismotivaatio. Ryhmä-kotiasumisen ja siihen liittyvän kuntoutuksen onnistumisen kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää, että asukkaat valitaan huolellisesti. Heillä on oltava jo ryhmäkotiin tullessaan riittävä halu kuntoutua sekä sosi-aalisia taitoja ja muita edellytyksiä sopeutua tiiviiseen yhteiselämään muiden kuntoutujien ja henkilökunnan kanssa.
LÄHTEET:
Alderfer, C. P. 1972. Existence, relatedness, and growth. Human Needs in Organizational Settings. New York: The Free Press.
Antikainen, A.-M. 2002. Skitsofreniaa sairastavan ihmisen arki: psy-kososiaalinen selviytyminen avohoidossa. Pro gradu -tut-kielma. Kuopion yliopisto.
Arch, E. C. 1992. Affective control efficacy as a factor in willingness to participate in a public performance situation. Psycho-logical Reports 71, 1247–1250.
Armstrong, M. 2002. I have a life plan. Psychiatric Rehabilitation Journal 25 (4), 423–425.
Arvekari, H. & Pekkonen, A. 1999. Mielenterveyskuntoutujan näke-mys kuntoutumisesta. Haastattelututkimus Kangasvuo-ren sairaalan osastolla 6. Jyväskylän ammattikorkeakou-lun opinnäytetyö.
Aspvik, U. 2003. Psyykkisesti vajaakuntoisten avotyötoiminta – toi-minnan kehittämisprosessi ja merkitys osallistujien elä-mänlaadulle. Oulun yliopisto, Hoitotieteen ja terveyshal-linnon laitos, Keski-Pohjanmaan keskussairaala, psykiat-rian tulosalue. http://herkules.oulu.fi/isbn9514271289/
(30.8.2004)
Atkinson, P. & Delamont, S. 2005. Analytic perspectives. Teoksessa N. Denzin & Y. Lincoln (toim.) The Sage Handbook of Qualitative Research. Third Edition, 821–840.
Bandura, A. 1988. Self-efficacy conceptions of anxiety. Anxiety Research 1, 77–98.
Bandura, A. 1997. Self-efficacy: The exercise of control. New York:
Freeman.
Bandura, A. & Jourden, F. J. 1991. Self-regulatory mechanism gov-erning the impact of social comparison on complex deci-sion making. Journal of Personality and Social Psychol-ogy 60, 941–951.
Beck, A. T. 1973. The diagnosis and management of depression. Phila-delphia: University of Pennsylvania Press.
Bouffard-Bouchard, T. 1990. Influence of self-efficacy on performance in a cognitive task. Journal of Social Psychology 130, 353–363.
00
Boydell, K. M., Gladstone, B. M. & Volpe, T. 2003. Interpreting nar-ratives of motivation and schizophrenia: a biopsychoso-cial understanding. Psychiatric Rehabilitation Journal 26 (4), 422–426.
Christenfeld, R. & Haveliwala, Y. A. 1978. Patients’ views of place-ment facilities: A participant-observer study. American Journal of Psychiatry 135 (3), 329–332.
Clark, D. H. 1984. The development of a psychiatric rehabilitation service. Lancet, vol. 2, 625–627.
Corrigan, P. W. 2003. Towards an integrated, structural model of psy-chiatric rehabilitation. Psypsy-chiatric Rehabilitation Journal 26 (4), 346–358.
Deegan, P. 1992. The independent living movement and people with psychiatric disabilities. Taking back control over our own lives. Psychosocial Rehabilitation Journal 15, 3–19.
Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen.
3. painos. Tampere: Vastapaino.
Fontana, A. & Frey, J. 2005. The Interview. Teoksessa N. Denzin &
Y. Lincoln (toim.) The Sage Handbook of Qualitative Research. Third Edition, 695–727.
Ford, M. E. 1992. Motivating Humans. Goals, Emotions, and Personal Agency Beliefs. Newbury Park, California: SAGE.
Friedrich, R., Hollingsworth, B., Hradek, E., Friedrich, H. & Culp, K. 1999. Family and client perspectives on alternative residential settings for persons with severe mental illness.
Psychiatric Services 50 (4), 509–514.
Helenius, K., Nissinen, R. & Sariola, E. 2001. Raportti psykiatristen avopotilaiden elämänlaadusta 1990-luvulla. Helsinki:
Niemikotisäätiö.
Herman, N. 1994. Former crazies in the community. Teoksessa Dietz, M., Prus, R. & Shaffir W. (toim.) Doing everyday life:
Ethnography as human lived experience. Copp Clark Longman, 354–372.
Hierholzer, R. W. & Liberman, R. P. 1986. Successful living: A social skills and problem solving-group for the chronically mentally ill. Hospital and Community Psychiatry 37 (9), 913–918.
0 Hodges, J. Q. & Segal, S. P. 2002. Goal advancement among mental
health self-help agency members. Psychiatric Rehabilita-tion Journal 26 (1), 78– 85.
Järvikoski, A. 1994. Vajaakuntoisuudesta elämänhallintaan? Kuntou-tuksen viitekehysten ja toimintamallien tarkastelu. Hel-sinki: Kuntoutussäätiö.
Järvikoski, A. & Härkäpää, K. 1995. Mitä kuntoutus on? Teoksessa A.
Suikkanen, K. Härkäpää, A. Järvikoski, T. Kallanranta, K. Piirainen, M. Repo & J. Wikström (toim.) Kuntou-tuksen ulottuvuudet. Porvoo: WSOY, 12–28.
Järvikoski, A. & Härkäpää, K. 2001. Kuntoutuksen käsitteet ja kuntou-tustarve – kuntoutujan, ammattihenkilöstön ja yhteis-kunnan näkökulmat. Teoksessa T. Kallanranta, P. Rissa-nen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus. Helsinki: Duo-decim, 30–41.
Kirkpatrick, H., Landeen, J., Byrne, C., Woodside, H., Pawlick, J. &
Bernardo A. 1995. Hope and schizophrenia: Clinicians identify hope-instilling strategies. Journal of Psychologi-cal Nursing and Mental Health Services 33 (6), 15–19.
Koskisuu, J. 2003. Oman elämänsä puolesta. Mielenterveyskuntoutu-jan työkirja. Helsinki: Edita.
Krueger, N., Jr & Dickson, P. R. 1994. How believing in ourselves increases risk taking: Perceived self-efficacy and opportu-nity recognition. Decision Sciences 25, 385–400.
Lehtinen, V., Alanen, Y., Anttinen, E., Eerola, K., Lönnqvist, J., Pylk-känen, K. & Taipale, V. 1989. Sosiaalipsykiatria. Hel-sinki: Tammi.
Locke, E. A. & Latham, G. P. 1990. A theory of goal setting and task performance. Englewood Cliffs, N.J.: Prentice Hall.
Lord, J. & Hutchison, P. 1993. The process of empowerment: Implica-tions for theory and practice. Canadian Journal of Com-munity Mental Health 12 (1), 5–21.
Luomahaara, J., Vuorinen, M. & Naarala, M. 2000. Puhkisääste-tyt mielenterveyspalvelut. Helsinki: Stakes. Aiheita 7/2000.
Lysaker, P. H. & Bell, M. D. 1995. Work and meaning: Disturbance of volition and vocational dysfunction in schizophrenia.
Psychiatry 58, 392–400.
0
Lähteenlahti, Y. 2001. Vaikeat mielenterveyshäiriöt. Teoksessa T. Kal-lanranta, P. Rissanen & I. Vilkkumaa (toim) Kuntoutus.
Helsinki: Duodecim, 173–185.
Maisonkodin kotisivu osoitteessa: http://www.maisonkoti.fi (7.6.2004).
Marion, W. L. & Grabski, D. A. 1979. An assessment of a continuing care program. Hospital and community psychiatry 30 (6), 393–395.
Mattila, E. 2002. Miten ohjata mielen kuntoutujaa? Yksityinen mie-lenterveystyön hoito- ja palvelukoti kehittyvänä pienyh-teisönä. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 179.
Metteri, A., Talo, S. & Wikström J. 2001. Kuntoutuminen monitie-teisenä ja -tasoisena prosessina. Teoksessa T. Kallanranta, P. Rissanen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus. Gum-merus, 55–71.
Multon, K. D., Brown, S. D. & Lent, R. W. 1991. Relation on self-efficacy beliefs to academic outcomes: A meta-analytic investigation. Journal of Counseling Psychology 38, 30–
38.
Nuutinen K. 2003. Psykiatrinen potilas avohoidossa – kuntoutusko-dit Pohjois-Karjalassa. Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtamisen erikoi-tumisohjelma STJ4. Projektityö.
Ojanen, M. & Sariola, E. 1996. Skitsofrenia. Laitoskierteestä vapau-teen. Helsinki: Otava.
Palolahti, S. 2002. Aikuisten psykiatristen potilaiden kotikuntoutus Helsingissä. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Selvi-tyksiä 2002: 3.
Pekkala, E. & Merinder, L. 2002. Psychoeducation for schizophrenia and other mental illnesses. The Cochrane Library, Issue 3. Oxford: Update Software.
Peltonen, M. & Ruohotie, P. 1992. Oppimismotivaatio. Aavaranta-sarja. Keuruu: Otava.
Piat, M., Perreault, M., Lacasse, D., Ioannou, S., Pawliuk, N. & Bloom, D. 2004. Stakeholder perspectives on psychiatric foster homes: residents, families, caregivers, and professionals.
Psychiatric Rehabilitation Journal 27 (3), 228–234.
0 Pintrich, P. R. 1988. A Process-oriented view of sStudent motivation
and cognition. Teoksessa J. S. Clark & L. S. Mets (toim.) Improving teaching and learning through research. New Directions for Teaching and Learning, no. 57, 65–79.
San Francisco: Jossey Bass.
Psykiatrinen avohoito palvelujen käyttäjien näkökulmasta 1993. Mie-lenterveyden keskusliiton selvitys.
Rapp, C. A. & Wintersteen, R 1989. The strengths model of case man-agement: Results from twelve demonstrations. Psychoso-cial Rehabilitation Journal 13 (1), 23–32.
Riihinen, O. 1996. Elämänhallinta-käsitteen erittelyä ja ongelmia.
Teoksessa R. Raitasalo (toim.) Elämänhallintaa etsi-mässä. Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 13. Helsinki:
Kansaneläkelaitos, 16–34.
Riikonen, E. & Järvikoski, A. 2001. Mielenterveysongelmat. Teoksessa T. Kallanranta, P. Rissanen & I. Vilkkumaa (toim.) Kun-toutus. Helsinki: Duodecim, 162–172.
Riikonen, E., Nummelin, T. & Järvikoski, A. 1996. Mielenterveys-kuntoutuksen kehitystarpeet. Stakes. Aiheita 16/1996.
Helsinki.
Rissanen, P. & Järvisalo, J. 2001. Kuntoutus ja työelämä. Teoksessa T.
Kallanranta, P. Rissanen & I. Vilkkumaa (toim) Kuntou-tus. Helsinki: Duodecim, 425–439.
Rostila, I. 2001. Tavoitelähtöinen sosiaalityö. Voimavarakeskeisen ongelmanratkaisun perusteet. Jyväskylä: SoPhi, Jyväs-kylän Yliopisto.
Rush, N. & Corrigan, P. W. 2002. Motivational interviewing to improve insight and treatment adherence in schizophre-nia. Psychiatric Rehabilitation Journal 26 (1), 23–32.
Salokangas, R., Stengård, E., Räkköläinen, V., Alanen, Y. & Kaljonen A. 1991. Skitsofrenian tutkimuksen, hoidon ja kuntou-tuksen valtakunnallinen kehittämisohjelma. Uusien skit-sofreniapotilaiden hoito ja ennuste. Viiden vuoden seu-ranta. Helsinki: Psykiatrian tutkimussäätiö. Psychiatria Fennica 81.
Sandelowski, M. 2000. Whatever happened to qualitative description?
Research in Nursing and Health 23, 334–340.
0
Schunk, D. H. 1982. Effects of effort attributional feedback on chil-dren’s perceived self-efficacy and achievement. Journal of Educational Psychology 74, 548–556.
Schunk, D. H. 1991. Self-efficacy and academic motivation. Educa-tional Psychologist 26, 207–231.
Schunk, D. H. & Cox, P. D. 1986. Strategy training and attribu-tional feedback with learning disabled students. Journal of Educational Psychology 78, 201–209.
Schunk, D. H. & Rice, J. M. 1987. Enhancing comprehension skill and self-efficacy with strategy value information. Journal of Reading Behavior 19, 285–302.
Solomon, K. E. & Annis, H. M. 1990. Outcome and efficacy expec-tancy in the prediction of post-treatment drinking behav-iour. British Journal of Addiction 85, 659–665.
Solomon, P. 2004. Peer support/peer provided services underlying processes, benefits, and critical ingredients. Psychiatric Rehabilitation Journal 27 (4), 392–401.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2001. Mielenterveyspalveluiden laa-tusuositus. TATO:n mielenterveyden valmistelu- ja seu-rantaryhmä. Sosiaali- ja terveysministeriön monisteita 2001/14.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2002. Näkökulmia mielenterveyskun-toutukseen. Mielenterveyskuntoutuksen asiantuntija-ryhmän selvitys. Sosiaali- ja terveysministeriön monis-teita 2002/7.
Steiner, D. D., Dobbins, G. H. & Trahan, W. A. 1991. The trainer-trainee interaction: An attributional model of training.
Journal of Organizational Behaviour 12, 271–286.
Stroul, B. 1993. Rehabilitation in community support systems. Teok-sessa R. Flexer & P. Solomon (toim.) Psychiatric Reha-bilitation in Practice. Boston: Andover Medical Publish-ers, 94–115.
Struthers, C. W. & Perry, R. P. 1996. Attributional style, attributional retraining, and inoculation against motivational deficits.
Social Psychology of Education 1, 171–187.
Sullivan, W. 1994. The long and winding road: The process of recovery from severe mental illness. Innovations and Research 3 (3).
0 Suomen mielenterveysseura 2001. Mielenterveyspotilaan oikeudet.
Helsinki: Suomen mielenterveysseura.
Syrjälä, L., Ahonen, S., Syrjäläinen, E. & Saari, S. 1994. Laadullisen tutkimuksen työtapoja. Helsinki: Kirjayhtymä.
Talo, S., Wikström, J. & Metteri A. 2001. Kuntoutuminen monitie-teisenä ja -tasoisena prosessina. Teoksessa T. Kallanranta, P. Rissanen & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus. Helsinki:
Duodecim, 55–71.
Weiner, B. 1985. An attributional theory of achievement motivation and emotion. Psychological Review 92 (4), 548–573.
Weiner, B. 1986. An attributional theory of achievement motivation and emotion. New York: Springer-Verlag.
Wigfield, A. & Eccles, J. 2000. Expectancy-value theory of achieve-ment motivation. Contemporary Educational Psychol-ogy 25, 68–81.
Wood, J. V. 1989. Theory and research concerning social comparison of personal attributes. Psychological Bulletin 106, 231–
248.
Young, S. & Ensing, D. 1999. Exploring recovery from the perspective of people with psychiatric disabilities. Psychiatric Reha-bilitation Journal 22 (3).
0