SEPPO AALTONEN
* Selvitys liittyy maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaan
maatalouden hinta- ja tUkijärjestelmiä ja niiden taloudellisia
vaikutuksia käsittelevään tutkimukseen.
- 25 -
SISÄLTö
1.
2.
3.
Johdanto
Tulonjakoon liittyvistä ongelmista Tulonjakoon vaikuttavista tekijöistä
Sivu 27 28 30 4. Lähestymistapa ja tilastoaineisto 35 5. Maatalouden tulot ja tulonjako vuosina 1975 - 1978 38
5.1. Tulot alueittain 40
5.2. Tulot tilasuuruusluokittain 41
5.3. Tulot tuotantosuunnittain 43
5.3.1. Tulot tuotantosuunnittain keskimäärin
koko maassa 44
5.3.2. Tulot tuotantosuunnittain eri alueilla 49
Nautakarjatalous 49
Sikatalous 52
C. Siipikarjatalous 55
D. Viljanviljely 57
E. Muu kasvinviljely 58
F. Erikoistumattomat tilat 60 5.3.3.- Tulokehitys tuotantosuunnittain eräillä
alueilla 61
5.3.4. Nautakarjatilojen tulot eri alueilla
10 - 20 hehtaarin tiloilla 63 6. Maatalouden ulkopuolisista tuloista 65
6.1. Metsätaloustulot 66
6.2. Sivuansiotulot 68
7. Maataloustuloratkaisujen tulovaikutukset vuosina
1979 ja 1980 70
7.1. Hintaratkaisujen vaikutus suhteelliseen
tulotasoon alueittain. 71
7.2. Vuoden 1980 hintaratkaisun vaikutus tulokehityk-
seen alueittain 73
8. Lopuksi 76
Kirjallisuus Liitetaulukko
1. Johdanto
Maatalouden tulotason selvittämine'n on ollut usein esillä eri yhteyksissä, mm. lakisääteistä hintajärjestelmäämme uudistetta-essa ja kehitettäessä. Useimmiten on ollut kysymys maatalouden tulotason vertaamisesta muiden elinkeinosektoreiden tulotasoon.-Tällöin on tullut ongelmaksi sopivien vertaisryhmien löytäminen ja myös riittämättömät tulotasotilastot. Maatalous yhtehä koko-naisuutena käsiteltynä ei ole kuitenkaan kovin rr4elekäs lähes- . tymistapa, sillä eri tyyppisillä maatiloilla tulotaso on •varsin vaihteleva riippuen tuotantosuunnasta, tilasuuruusluokasta, millä alueella viljelmä sijaitsee jne. Jos vertailuryhmänä on jokin homogeeninen ryhmä, antaa vertailu maatalouden osalta hyvin epä realistisen kuvan sisäisten tuloerojen vuoksi.
Toinen lähestymistapa maatalouden tulotason selvittäMiseksi on maatalouden tuloselvitys paitsi maatalous kokonaisuutena, myös.
alueittain, tootantosuunnittain sekä tilasuuruusluokittain. Es-teenä tähän on ollut kuitenkin tilastoaineiston puute. Tässä selvitysksessä —pyritään luomaan katsaus maatalouden tulotasoon ja sen maatalouden sisäiseen tulonjakoon lähinnä niiden tietojen pohjalta, mihin maatilatalouden yritys- ja tulotilasto antaa mahdollisuuden. Vaikka mainittu tilasto tarjoaakin varsin suuren numeroaineiston, ei sitä ole tässä yhteydessä kovin paljon esitetty sellaisenaan, vaan aineistoa on pyritty muokkaamaan havainnollisem-paan indeksimuotoon. Tavoitteena on esitystapa, josta käy ilmi paitsi tulotaso, myös tulokehityksen myötä tapahtunut tulotaso-erojen kasvu ja/tai pieneneminen.
- 28 -
2. Tuionjakoon liittyvistä ongelmista
Maatalouden tulotason ja sen sisäisen jakaantumisen salvittämi-nen on vaikeampaa kuin monien muiden sektoreiden osalta. Maa-talous on elinkeinona varsin heterogeeninen, jokainen maatila On yksilöllinen tuotantorakenteensa, kokonsa ym. monien teki-jöiden suhteen. Lisäksi maatilalla voi olla lukuisia tuloläh-teitä varsinaisen maatalouden lisäksi kuten metsätalous, sivu-ansiot, eläkkeet jne. Osa maatilojen tulonmuodoatuksesta on myös erilaista tukea, minkä suuruus vaihtelee huomattavasti-"åneittain ja tuotantosuunnittain. Selvitettäessä mikrotasolla tulonmuodos-tusta kaikki edellä mainitut tekijät tulisi ottaa huomioon, Mikäli pyritään absoluuttiseen tarkkuuteen. 'Käytettävissä olevat tilas-tot eivät kuitenkaan anna tähän mahdollisuutta eikä kaikkien yksityiskohtien mukaanotto välttämättä aina tee lopputuloksia luotettavammiksi.
Maatalouden sisäisen tulonjaon kehitystä selvitettäessä päähuomio on kiinnitettävä puhtaasti maatalouden antamaan tuloon. Pelkän maatalouden tarkastelu on myös oikeutettua sikäli, että näin saadaan käsitys niiden maatalouspoliittisten toimenpiteiden vai-kutuksesta, joilla pyritään kehittämään nimanumaan maataloustuloa.
Pelkästaan maataloudesta saatuja tuloja verrattaessa on kuitenkin muistettava, että tilojen absoluuttinen tulotaso voi kaikki tulo-lähteet huomioon ottaeO olla varsin poikkeava siitä, mitä se on yksinomaan maatalouden tuloja tarkasteltaessa.
Maatalouden sisäisen tulonjaon kehittymisen tarkastelua vaikeuttavat peräkkäisten vuosien varsin suuret säävaihtelut. Tämä- heijastuu nimenomaan viljanviljelyssä;. huono taloudellinen tulos ei välttä-mättä aiheudu alhaisista hinnoista, vaan myös ratkaisevasti huo-nosta satotasosta. Toisaalta Viljelijöille yksilöinä ei ole niin-kään ratkaisevaa yksittäisen vuoden osalta, johtuuko hyvä talou-dellinen tulos suotuisista sääoloista vai hyvin hoidetusta maa-talouspolitiikasta. Luonhollisesti vakuuttuminen luotettavasta politiikasta antaa varmuutta viljelijälle myös taloudellisesti heikkoina vuosina.
Varsin oleellisen ongelman maataloude'n tulotasoa ja sen jakaan-tumista koskevassa selvitystyössä muodostaa riittämätön tilasto-materiaali. Tämän totesi myös maa- ja metsätalousministeriön vuonna 1975 asettama toimikunta,, jonka tehtävänä oli mm. selvittää viljelijäväestön tulotason kehitystä. Toimikunnan tehtävä oli tuolloin vaikea, sillä tulotasovertailujen kannalta keskeinen lähde, tilastokeskuksen suorittama kotitaloustiedustelu koski vuotta 1971 ja pystyi näin ollen antamaan vain eräitä taustatie.- toja (KOM.MIET. 1975: 124 (II), s. 34). Toimikunta joutuikin tinkimään toimeksiannostaan ja rajoittui tietojen puutteen Vuoksi selvittämään viljelijäväestön ja palkansaajien tulotason kehityk -sen yleispiirteitä. Toimikunta esitti mietinnössään tulotaso-tilastojen kehittämistarpeen olevan suuren.
Vuoden 1975 jälkeen eri elinkeinoryhmien tulotasoa ja sen jakau-tumista kuvaavat tilastot ovat kehittyneet melko nopeasti. Tilas-tokeskus julkaisee tulonjakotilåstoa, josta tällä hetkellä on , saatavissa ennakkotietoja vuodelta 1977 (Tilastotiedotus TU 1979: 1).
Tässä tilastossa maataloutta käsitellään eräin osin tilasuuruus-luokittain. Tulonjakotilasto antaa mahdollisuuden viljelijäväes-tön ja eri palkansaajaryhmien tulojen vertailuun, mitä ei kuiten-kaan sisällytetä tähän selvitykseen.
Varsin hyödyllinen lisämaataloustilastoihin on tilastokeskuksen maatilatalouden yritys- ja tulotilasto, joka julkaistiin ensimmäi-sen kerran vuonna 1973. Tämä vuositilasto perustuu verotustie-toihin, mutta siihen käytetään myöa maatilarekisterin kautta saa-tavaa aineistoa. 'Myös yritys- ja tulotilaston käyttöön liittyy eräitä rajoituksia, joita selostetaan jäljempänä.
Perinteisen, yritys- ja tulotilastosta poikkeavan aineiston tarjoaa Suomen maatalo'uden kannattavuustutkimuksen tuottama aineisto'. Kirjanpitotiloilta saatuja tietoja onkin käytetty paljon viljelijöiden tulotasoselvityksessä (esim. komiteaselvi-tykset, SAULI 19.62, IHAMUOTILA 1966). Käsillä olevan selvityksen ollessa luonteeltaan suppea ei tarkastelussa käytetä hyväksi kannattavuustutkimusta, vaikkakin sen ja maatalouden yritys- ja tulotilaston antamien tulosten keskinäinen vertailu olisikin ehkä paikallaan.
— 30 —
3. Tulonjakoon vaikuttavista tekijöistä'
Lähtökohtana tulonjakokysymystä käsiteltäessä on se, että Suo-men maataloudessa on varsin suuria tuloeroja, sillä maatalouden rakenne on varsin heterogeeninen. Tulotasoerot johtuvat mm.
maatilojen kokoeroista, tuotantosuunnittaisista sekä alueelli-sista eroista. Tilasuuruusluokittaiset erot tulevat parhaiten esille samaa tuotantosuuntaa har:joittavia viljelffiiä verrattaessa:
eri tuotantosuunnissa maatalouden tulot eivät välttämättä aine kasva samassa suhteessa kuin peltoala. :
Tuloselvityksissä käytetään monesti nimenomaan tilasuuruusludkit- taista vertailujaottelua. On kuitenkin otettava huomioon, että esimerkiksi 10 - 20 ha viljelmiä alueittain verrattaessa varsin monet Etelä-Suomen tiloista ovat näitä suurempia, kun taas Pohjois-Suomessa valtaosa tiloista on mainittua suuruusluokkaa pienempiä.
Näin yksittäinen tilasuuruusluokka ei aina kelvollisesti kuvaa alueensa maataloutta ja vallitsevista tuloeroista ei saada todel-lista käsitystä.
Tuotantosuunnittaiset erot voivat olla suuria, sillä esimerkiksi viljanviljely ja kotieläintalous eroavat ratkaisevasti toisis-taan intensiivisyysaåteeltoisis-taan ja myös tulomuodostukseltoisis-taan..
Alueittaiset tulotasoerot ovat paljolti luonnonolosuhteista johtuvia; myös tilakoko on Itä- ja Pohjois-Suomessa maan keski-kokoa pienempi.
Monet tekijät edellisten lisäksi vaikuttavat tulotasoeroihin viljel-mien kesken. Yhä voimakkaampi vaikutus maatalouden tuloihin on valtiovallan erilaisilla toimenpiteillä, ts. lukuisia tukimuotoja en kehitetty tavoitteena lähinnä viljelijöiden tulotason paranta-minen ja samalla tulotasoerojen pienentäparanta-minen. Maatalouden hinta-järjestelmä Suomessa jakaantuu periaatteessa kahteen osaan,
tavoitehintojen sekä maatalouden hintapoliittisen tuen määrää- miseen. Tuki jaetaan lisäksi välittömään ja muuhun hintapolii.t- Usean tukeen. Maataloustuotteiden tavoitehintojen korottaminen voi joko lisätä tai supistaa tuloeroja. Saman tuotantosuunnan sisällä määrällisesti paljon tuottava...hyötyy enemmän hinnan-
1-
korotuksista, jotka toimivat siis samalla tuotantoa lisäävänä iMpylssina. Toisaalta, jos tavoitehintojen korotus on suurin tuotteissa, joita tuotetaan lähinnä pienissä yksiköissä (asim.
maito), on kysymys 'tuloerojen tpsagmisesta.
Suomessa ei ole tehty empiirisiä tutkimuksia hintaratkaisujen, ts. tavoitehintojen ja maatalouden hintapoliittisen tuen kvan-titatiivisista vaikutuksista viljelijöiden tulotasoon jg tulonjakoon. Sen sijaan viljelijöiden absbluuttista tulotasoa on selvitetty paitsi komiteatyöp puitteissa myös yksittäisten tutkimusten avulla (vrt. esim. IHAMUOTILA 1968). Näin myös monissa muissa maissa. Viime aikoina kiinnostus maataloudep sisäiseen tulonjakoon on kuitenkin lisääntynyt. Seuraavassa tehdään lyhyt katsaus pariin aihetta käsittelevään tutkimukseen Keski-Euroopassa.
Saksalainen von WITZKE (1979) on tehnyt analyysin maatalous-tuotteiden hintojen ja hintapolitiikan lyhyen aikavälin vaikutuk-sista tulojen jakautumiseen maataloudessa. Tutkimusaineisto käsittää salvästi rajatun pienalueen viljelmät Länsi-Saksassa aikavälillä 1972/73 - 1974/75. Von WITZKEn tutkimustulosten mukaan tilanne on lyhyellä aikavälillä seuraava: maataloustuot-teiden hintojen nåusu (lasku) johtaa maatalouden sisäisten tulo-erojen supistumiseen (kasvuun) kun taas pitkällä aikavälillä hintojen nousu (lasku) johtaa tuloarojen kasvuun (supistumiseen).
Näin ollen se, mikä on tuntunut edulliselta lyhyellä aikavälillä - hinnankorotukset - onkin lisännyt maatalouden sisäisiä tulo-eroja pitkällä aikavälillä. Von WITZKE kritisoikin mm. EC:n maatalouspolitiikkaa, joka on hyödyttänyt suhteellisesti enemmän suuria kuin pieniä viljelmiä.
SNEESSENS (1979) on tahnyt tutkimuksen maatalouden tulonjaosta Belgian olosuhteissa. Selvitys .on luonteeltaan dynaaminen perus-tana aineisto \iuosilta 1962 - 1975. Kun tulot määritettiin työpanosta kohti, tulosten mukaan erot mainittuna aikana kasvoi-vat lähes 38 %, kun taas tulot viljelijäperhettä kohti laskettuna johtivat tulokseen, jonka mukaan tuloerot supistuivat runsaat 5 %.
— 32 —
Ensinmainittu tulos lienee harhainen, sillä siinä viljelijä-perheen ja palkatun työväen työpanos on laskettu yhteen,
jolloin tulot työpanosta kohti suurilla tiloilla tutkimuskauden alussa muodostuivat alhaisiksi. Kun palkatun työväen osuus on nopeasti supistunut suurilla tiloilla, tämä on näkynyt tilas-toissa nopeasti kasvavina tuloina työpanosta kohti, mistä johtuu myös nopea tuloerojen kasvu.
Sneessens toteaa, että tuloeroja kasvattavat nimenoMaan kasvi-tuotteiden hintojen korotukset, jotka kohdistuvat lähinrig'suu-riin tiloihin. Tämä tuloerojen kasvu on kompensoitu suurilla kotieläintuotteiden hintojen korotuksilla, jotka vaikuttavat eniten pienten tilojen tulonmuodostukseen. Kokonaisvaikutus on ollut tuloeroja supistava. Sneessens selvitti eri tekijöiden - tuotantomenetelmien, hintapolitiikan ja näiden yhteistä vai-kutusta tulonjakoon. Tuotantomenetelmien kehittyminen, jota on mitattu ostorehujen käytöllä, on lisännyt tuloeroja, kun taas tuotteiden hintojen korotukset ovat supistaneet niitä, mikä on vastoin yleisiä olettamuksia.
Tutkimustulokset, jotka Sneessens on eåittänyt, ovat antaneet von Witzkelle aiheen kritiikkiin (von WITZKE 1980). Hän arvos-telee ekonometrista lähestymistapaa sekä useita muita tutkimuksen yksityiskohtia. Tutkimuksen tekijä puolustaa voimakkaasti valin-taansa (SNEESSENS 1980) ja lieneekin niin, että tämän tyyppisten uusien tutkimusten suoritus on vaativaa; esikuvia on vähän ja pienetkin virheet metodi— ja mUuttujavalinnoissa voivat johtaa jopa vastakkaisiin tuloksiin. Myös tutkimusaineistolle joudutaan asettamaan varsin suuret vaatimukset.
Alueittainen hintapoliittinen tuki (maidon ja lihan tuotanto-avustukset ym) supistaa tuloeroja, mikäli tuki on mielekkäästi kondennettu. Aluetuki on tutkimusten mukaan (HANHILAHTI 1980,
5. 35 ) supistanut eri alueiden välisiä tuloeroja merkittävästi, joten siltä osin tukipolitiikka on ollut onnistunutta. Onko tuki-poLitiikka mahdollisesti liiankin tuloeroja tasaava, viekö se
onittain halukkuuden tilakoon suurentamiseen ? Tästä ei liene
vielä pelkoa, vaikkakin tilakoon suurentaminen on monessa tapauksessa suuri taloudellinen rasite, mikä ensimmäisinä vuosina suurentaa bruttotuloja, mutta ei ehkä lisää katetta omalle työlle ja pääomalle liSääntyneiden velkojen vuoksi.
Viljelmäkoon mukaan maksettavan tuen eli pinta-alalisän vaiku-tukset ovat maatalouden sisäisiä tuloeroja tasaavat. Koska pinta'alalisät verottomina eivät kuulu maatilatalouden yritys, -ja tulotilastoon, jää niiden merkittävä vaikutus huomioon ottamatta maatalouden puhdasta tuloa tarkasteltaessa. Maatila-hallituksen suunnittelutoimiston (1980) selvityksen mukaan pinta-alalisän saajaa kohti maksetun tuen reaalinen kasvu vuosina 1972 - 79 on ollut 63 %, mikä johtuu pääasiassa tukea saavien lukumäärän vänentymisestä. Pinta-alalisien jakoperus-teiden muutokset ovat lisänneet tukea kotieläintuotannon hyväksi. Ko. selvityksen mukaan (s, 9) pinta-alalisän kasvu 7 hehtaarin ja 5 eläinjakoyksikön tilalla on alueittain vuosina 1975 - 79 ollut reaalisesti seuraavan asetelman mukainen (indek- sisarjat 1975 = 100
1979):
muokattu nimellisistä indeksisarjoista 1970
1975 1976 1977 1978 199 Etelä-Suomi 100 86 , 106 126 122 Keski-Suomi 100 - 95 117 139 135 Pohjois-Suomi
etelävyöhyke 100 105 128 139 150 keskivyöhykå 100 105 152 165 177 pohjoisvyöhyke 100 105 148 159 184
Pinta-alalisät ovat reaalisesti kehittyneet nopeimmin maan pohjoisimmilla alueilla. Etelä- ja Keski-Suomessa tuki on reaa-lisesti alentuput vuonna 1979. Mainitussa selvityksessä on myös tehty laskelmia pinta-alalisän tuloeroja tåsaavasta vaikutuksesta, minkä on todettu kasvaneen selvästi yli 10 hehtaarin tiloilla, nimenomaan Pohjois-Suomen keski- ja pohjoisvyöhykkeellä (s. 15 - 16).
— 34 —
Pinta-'alalisät ovat tuloeroja tasaavalta vaikutukseltaan
yksinkertaisin tukimuoto, joskaan ei ehkä periaatteeltaan hyväk-syttävin vastikkeettomuutensa vuoksi. Toisaalta välittömän tuen eduksi voidaan lukea se, ettei tuki suurenna tuotanto-määriä nykyisessä liikatuotantotilanteessa.
Nykyisessä maatalouspolitiikassa viljelijän tulonmuodostukseen vaikutetaan myös erilaisin markkinoimismaksuin jne. Nämä
toimenpiteet on suunniteltu lähinnä tuotantopoliittisista syistä, mutta samalla niillä on tulotasoa alentava vaikutus. Näin ollen osa alkuperäisestä tavoitehintojen positiivisesta vaikutuksesta tulotasoon kumoutuu markkinoimismaksujen myötä.
4. Lähestymistapa ja tUastoaineisto
Tämä selvitys on rajattu käsittelemään lähinnä vain maatalouden puhtaan tuoton kehitystä vuosina 1975 - 1978, jolta ajanjaksolta se on yhtenäisin perustein saatavilla. Maatalouden puhtaan tulon on ajateltu indikoivan nimenomaan maatalouden antamaa tuloa
viljelijöille - sitä tuloa, jota maatalouden hinta- ja tukip.oli-tilkan instrumentein pyritään parantamaan.
Maatalouden puhdas tulo on maatalouden bruttotulojen ja maatalou-den menojen erotus. Tulopuolella luetaan maataloustuotteimaatalou-den myyntitulot ja muut tulot, joihin kuuluvat mm. vuokrat tuotanto-välineistä, rakennuksista ja maasta sekä avustukset valtiolta.
Viimemainittuun ei lueta kuitenkaan pinta-alalisää, mikä johtuu sen verovapaudesta.
Maatalouden menot sisältävät palkkamenot, tuotantopanosten ostot, korjaus- ja kunnossapidon, hankintamenojen poiston sekä muut menot. Menoihin ei lueta viljelijän oman työn arvoa eikä ns.
oman pääoman- korkovaatimusta. Maatalouteen sijoitetusta vie-raasta pääomasta maksettuja korkoja ei ole sisällytetty
maata-louden menoihin. Tämä on periaatteessa virheellistä menettelyä ja aiheuttaa vääristymiä vertailuihin, sillä eri tuotantosuun-tien ja alueiden maatilat ovat hyvin eri tavalla velkaantuneita.
Usein velaksi hankitusta omaisuusesineestä ei voida kuitenkaan sanoa, onko se puhtaasti maatalous- vai metsätalousomaisuutta, jolloin korot on yksinkertaisuuden vuoksi luettu maatilatalouden menoihin kuuluviksi. Maatalouden puhdas tulo jää katteeksi paitsi omalle työlle ja pääomalle, näin ollen myös vieraasta pääomasta aiheutuneille kustannuksilla. Tässä selvityksessä on päädytty kuitenkin ratkaisuun, jossa 3/4 vieraan pääoman koroista on luettu maatalouteen ja 1/4 metsä- ja sivuansiotalouteen kuulu- - vaksi. Jako on mielivaltainen, mutta todellisempi kuin yritys-ja tulotilaston'menettely.
- 36 -
Vertairuyksikkönä on viljelmä, sillä tilaStoaineisto ei anna mahdollisuutta laskea esimerkiksi maatalouden puhdasta tuloa työtuntia kohti, koska työpanostietoja ei ole käytettävissä.
Tuotantosuunnittaisessa tarkastelussa olisi mahdollisuus muodos-taa tunnusluvuksi maatalouden puhdas tulo hehmuodos-taaria 'kohti, koska eri tuotantosuuntien ja alueiden keskimääräiset peltopinta-alat on ilmoitettu. Pinta-alayksikköä kohti laskettu tulo ei ole kuitenkaan kovin luotettava tulotason indikaattori, koska koti-eläinmäärät eivät ole sidoksissa peltoalaan tai tämä sidonnai-suus ainakin vaihtelee tuotantosuunnittain. Koska tavoitteena on pyrkiä lähinnä toteamaan tulotasoerojen kehitys ja koska tarkasteluperiodi on lyhyt (työpanos, peltoala jne. lähes muut-tumattomia), on päädytty vertailemaan viljelmää kohti laskettuja tuloja ottaen huomioon lähinnä verbaalisesti tilasuuruusluokit-taisia, alueittaisia ym. eroja.
Maatalouden bruttotuloja voidaan myös käyttää tulotasoindikaat-torina. Eri tuotantosuuntaa edustavien viljelmien tulovertai-lussa sen käyttö voi kuitenkin johtaa harhaisiin tuloksiin, sillä eri tuotantosuunnissa maatalouden kustannukset eroavat varsin paljon toisistaan. Esimerkiksi pelkkään viljaan erikoistuneen viljelmän ja toisaalta sianlihan tuotantoon erikoistuneen,
rehun omalla tilalla tuottavan viljelmän kustannukset ovat aivan eri tasolla - näin ollen myös bruttotulot poikkeavat toisistaan, jotta lopputulos (nettotulo) olisi yhtäläinen. Tämä verraten karrikoitu esimerkki osoittanee, miksi maatalouden bruttotulojen vertailu voi johtaa virheelliseen lopputulokseen.
Myös maatalouden puhdas tulo voi olla epätarkka tulokäsite. Jos esimerkiksi viljelmän maatalouden menoihin (kone- tai rakennus-investoinnit) saadaan rahoitusta puhtaasti maatalouden ulko-puolelta (Metsätalous-, sivuansiotulot),'muodostuvat maatalouden menot suhteettoman suuriksi tuloihin verrattuna. Maatalouden puhuas tulo voi tällä tavalla muodostua verraten alhais-eksi, jos tentyjen investointien vaikutus tulotasoon ei ole suuri
aikavälillä.
Huolimatta niistä puutteista, joita maatalouden puhtaaseen tuloon liittyy tulokäsitteenä, tässä selvityksessä käytetään yksinomaan tätä tunnuslukua mittaamaan maataloUden tulokehitystä ja s.isäistä tulonjakoa. Maatalouden puhdaåta tuloa voidaan tarkastella tila- suuruusluokittain, alueittain, tuotantosuunnittain sekä näiden eri kombinaatioina, mihin vain on käytettävissä olevan tilasto-aineiston pohjalta mahdollisuuksia.
— 38 —
5. Maatalouden tulot ja'tulonjako vuosina 1975 - 1978
Tämän suppean selvityksen puitteissa pyritään antamaan pääpiir-teittäin kehityskuva maatalouden tulokehityksestä mikrotasolla maatalouden puhtaan tulon avulla. Läänikohtaisia tulotietoja ei ole yhdistetty suuralueiksi, sillä tällöin voidaan menettää osa tuloeroihin liittyvästä informaatiosta.
Tulokeh.itystä tarkastellaan neljän vuoden ajalta, mutta on huo -mattava, että nämä eivät edusta kuitenkaan mitään "normaaleja"
vuosia, vaan voidaan luokitella jopa varsin poikkeaviksi vuosiksi sääsuhteiltaan. Vertailua vaikeuttaa myös se, että luonnonolo - suhteet ovat olleet erityisen vaikeat maan parhaimmilla viljely-alueilla, Etelä - ja Lounais-Suomessa. Tämä on johtanut erään-laiseen "luonnonmukaiseen" tuloerojen tasaamiseen, mikä tulee esille jäljempänä tulotasotarkastelussa.
Taulukossa 1 on esitetty Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitok- sen laskema koko maataloutta koskeva reaalinen maataloustulo vuosina 1975 - 1980. Numerosarjat osoittavat, että maatalous-tulon reaaliarvo on laskenut vuodesta 1976 lähtien (vuodesta 1977 myös työtuntia kohti laskettuna) ollen vuonna 1980 noin 30%
vuoden 1975 tasoa alempana. Syy voimakkaaseen reaaliseen laskuun on maateloustulon inflaatiota (tukkuhintaindeksillä
Taulukko 1. Reaalinen maataloustuloi vuosina 1975-80..
Vuosi Maataloustulo Indeksi Maataloustulo Indeksi
milj, mk mk/työtunti
1975 2828.1 100.0 4.44 100.0
1976 3037.3 107.4 4.78 107.5
1977 2983.6 105.5 4.88 110.0
1975 2304.3 81.5 3.93 88.6
1979 2136.0 75.6 3.97 89.4
1960 1973.6 69.8 3.86 86.9
1 Käyvin hinnoin ja määrin laskettu maataloustulo deflatoituna tukkuhinta -indeksillä
mitattuna nOin 64 % yhteensä vuosina 1975 - 1980) hitaampi nimel-listulojen nousu, mikä taas johtuu paitsi hintatekijöistä, myös . tuotantomäärien supistumisesta. Kustannusten nousu on ollut maatalouden tuo.ttojen kehittymistä .nopempaa.
Kuten edellä mainittiin, maataloustuotannon määrällinen kehitys on osittain vaikuttanut negatiivisesti maataloustulon määrään.
Taulukkoon 2 onkin koottu joitakin tärkeimpiä tuotantoluk-uja, jotta yksittäisiä vuosia voitaisiin verrata. toisiinsa. "
Peltokasvien satokehitys on ollut varsin vaihteleva vuosittain, mikä tekee vertailun luonnollisesti vaikeaksi. Jos vuotta 1975. pidetään likimain -normaalina, vuonna 1976 korjattiin erityisen hyvä sato ja vuosina 1977 ja 1978 heikot sadot. Yksittäisten kasvien osalta kehitys on ollut kuitenkin edellisestä poikkeava;
leipäviljasadot alenivat vuonna 1977 todella paljon, eikä tilanne ole vieläkään palautunut normaalitasolle. Rehuviljan ja arikoi,s-kasvien osalta kehitys on ollut myönteisempi, joten epäedulliset sääolosuhteet konkretisoituvat Lähinnä leipäviljan viljelyyn erikoistuneidem tilojen tulomuodostuksessa.
Kotieläintuotannon volyymi on kasvanut nopeasti sianlihan osalta ja vastaavasti supistunut kananmunantuotannossa. Maidontuotanto kohosi merkittävästi vuonna 1976, mutta aleni vuosina 1977 ja 1978. Naudanlihantuotanto on kehittynyt likimain vastaavasti.
Taulukko 2. Eräiden maataloustuotteiden tuotanto vuosina 1975-80
Tuote 1.975 1976 1977 1978 1979 1980 Peltokasvit yht. milj.ry 4776 5560 4403 4644 4918.5 5060,9 Vehnä, milj. kg. . .621.5 654.1 2,94.9 240.6 208.4 356.7.
Ruis 80.7 178.2 80 74.3 77.2 123.6 Ohra • -"- 1241.9 1553.4 1447.4 1565.1 1649.9 1533.6 Peruna -"- 679.6 947.9 736.5 745.7 674.1 736.1 Sokerijuurikas, 640.4 610.0 560.0 725.3 700.0 850.5 Maito, milj. 1. 3066 3176 3130 3125 3141 3174 Naudanliha, milj. kg 112 114 106 106 110 114 Sianliha -"- 127 136 140 154 164 169
kananmunat 80 86 85 76 76 79
— 40 —
5.1. Tulct alueittain
Taulukossa 3 ja kuviossa 1 on esitetty maatalouden puhtaan tulon vaihtelu keskimäärin kaikilla tiloilla alueittain siten, että eri alueita on verrattu koko maan keskiarvolukuun. Lukusarjoista saa nopeasti käsityksen tuloerojen melko voimakkaasta supistu-misesta kyseisen periodin aikana; Tapahtunut muutos ei kuitenkaan ole ollut yksinomaan maatalouspoliittisten toimenpiteiden vaiku-tusta, vaan myös vallinneiden epäedullisten sääolosuhte'iden vaikutusta maan etelä- ja lounaisosissa, missä harjoitetaan voimakasta viljanviljelyä. Niissä osissa maata, joissa koti-eläintalous on vallitseva, tulot ovat tasaisesti nousseet koko maan keskiarvotasoon verrattuna. Voimakkainta kehitys on ollut Mikkelin, Pohjois-Karjalan ja Kymen läänissä eli tehokkailla mai:dontuotantoalueilla.
Taulukko 3. Maatalouden puhtaan tulon vertailulukuja l alueittain 1975-78
Lääni 2 1975 1976 1977 ' 1970
Uudenmaan (UUD 19.1 ha) 140 128 127 109 Turun ja Porin (TP 14.1 ha) 134 127 124 116 Ahvenanmaa (AHV 10.1 ha) 159 146 131 112 Hämeen (HÄM 14.6 ha) 122 120 125 118 Kymen (KYM 12.8 ha) 124 124 130 134
Mikkelin (MIK 8.7 ha) 73 77 84 87
Pohjois—Karjalan (PK 8.8 ha) 83 77 74 85
Kuopion (KUO 9.9 ha) 84 93 93 97
Keski-Suomen (KS 9.1 ha) 63 69 68 74 Vaasan (VAA 11.6 ha) 103 103 104 107
Oulun (OUL 9.9 ha) 83 83 78 83
Lapin (LAP 6.4 ha) ' 39 43 39 41
Koko maa (KM 11.7 ha) 9754 mk=100 12213 mk=100 13639 mk=100 13941 mk=100 1 Koko maan keskim. maatalouden puhdas tulo vuosittain = 100
2 Läänin nimen jälkeen suluissa läänin lyhennys sekä keskim. viljslmien peltopinta-ala vuoden 1976 lopussa.
Toinen oleellinen seikka, maatalouden likimääräinen tulotaso selviää taulukosta, vaikka on otettava huomioon, ettei tarkas-telukohteena oleva maatalouden puhdas tulo kuvaa maatilojen absoluuttista tulotasoa täydellisesti. Jos metsätulojen,
sivuansioiden ja pinta-alalisien vaikutus otettaisiin huomioon, tuloerot supistuisivpt hieman taulukon esittämistä luvuista (ks. s.65 -69 ).
Kuvio 1. Maatalouden puhtaan tulon reaa.likehitys alueittain 1975 - 78 (suluissa keskim. peltoala 1977).
mk/tila
14000 --KYM (12.8 ha)
12000 TP (14.1 ha)
(11.6 ha) KM (11.7 ha) 10000
.MIK (8.7 ha)
8000 ..
(9.1 ha)
•••••
6000 4000 2000
1975 1976 1977 1978
Jos taulukkoa l_verrataan maatilarekisterin mukaisiin maatilojen lukumääriin tutkimusperiodin keskivaiheilla (vuoden 1976 lopussa) huomataan, että lähes kolmanneksella maatiloista (lähinnä maan eteläosissa) tulot ovat huomattavasti yli koko maan keskiarvon ja vastaavasti runsaalla kolmanneksella tiloista on suhteettoman alhaiset tulot. Viimemainitut viljelmät sijaitsevat Mikkelin, Pohjois-,Karjalan, Keski-Suomen, Oulun ja Lapin läänissä. Lähinnä maan keskiarvotasoa ovat pysytelleet Kymen ja Vaasan lääni.
Luonnollisesti taulukon lukuarvot ovat keskimääräsiä ja varianssi eri viljelmien välillä voi olla huomattava. Tarkempaa vertailua varten taulukossa 3 on esitetty myös kunkin alueen tilojen
keskimääräinen peltopinta-ala.
5.2. Tulot tilasuuruusluokittain
Maatalouden puhtaan tulon vaihtelurajat ovat varsin suuret, mistä syystä on vaikeata löytää mielekästä tilastolukujen vertailutapaa.
Koko maan keskimääräinen tilaa kohti laskettu puhdas tulo on verraten alhainen, koska mukaan on luettu kaikki vi]jelmät
'
- 42 -
Taulukko 4. Maatalouden puhtaan tulon vertailulukuja1 tilasuu
ruusluokittain 1975-78
1975 1976 1977 1978
5 - 9.9 ha 51 44 . 44 44
10 - 19.9 ha 14385 mk=100 17592 mk=100 18981 mk=100 19716'mk=100
20 - 29.9 ha 151 157 163 155
30 - 49.9 ha 185 - 192 205 185
50 - 99.9 ha 226 229- 230 186
1 10 - 20 ha tilat keskimäärin vuosittain = 100
kahdesta peltohehtaarista ylöspäin. Tästä syystä tilasuuruus- luokittaisessa tarkastelussa käytetään vertailupohjana 10 - 20 hehtaarin viljelmiä, joita oli vuoden 1976 lopussa 56 517. Näin ollen 10 - 20 hehtaarin viljelmät olivat toiseksi suurin yksit-täinen tilaryhmä (5 - 10 hehtaarin tiloja oli vastaavasti 70 000) Taulukossa 4 on esitetty neljän eri suuruusluokan maatalouden puhtaan tulon poikkeamat tilasuuruusluokan 10 - 20 ha keskiarvo-luvusta. Vaikka tilasuuruusluokittainen jako onkin verraten tiheä, tuloerot ovat hyvin suuria eri luokkien välillä. Tila-suuruusluokassa 5 - 10 ha suhteellinen puhdas tulo on pysynyt lähes ennallaan, sen sijaan suuremmissa kokoluokissa suhteelli-nen tulotaso on alentunut vuonna 1978. Syynä tähän on luonnol-lisesti vaikeat sääolosuhteet, jotka vaikuttavat eniten viljan-viljelyyn erikoistuneilla, peltopinta-alaltaan suurilla viljel-millä.
Maatalouden puhtaan tulon reaalikehitys on esitetty tilasuuruus-luokittain taulukossa 5. Tulot kehittyivät vielä vuonna 1976 melko suotuisasti aivan pieniä ja taas toisaalta suurimpia tiloja lukuunottamatta. Vuonna 1977 useimpien tilasuuruusluok- kier osalta reaalista tulojen nousua ei tapahtunut ja vuonna
Maatalouden puhtaan tulon reaalikehitys on esitetty tilasuuruus-luokittain taulukossa 5. Tulot kehittyivät vielä vuonna 1976 melko suotuisasti aivan pieniä ja taas toisaalta suurimpia tiloja lukuunottamatta. Vuonna 1977 useimpien tilasuuruusluok- kier osalta reaalista tulojen nousua ei tapahtunut ja vuonna