5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
6.10 Toiveita ja konkreettisia toimintaehdotuksia urheilijoiden mielenterveyden häiriöiden
Psyykkinen valmentaja 1.1 Tiedon lisääminen, 1.2 Puhuminen normaalilla arkitasolla Jalkapallovalmentaja 2.1 Koulutus, 2.2 Resurssien ohjaaminen oikeisiin asioihin, 2.3
Nähtäisiin asiana, johon kannattaa laittaa resursseja, 2.4 Nuori
42
viisaampi sukupolvi tulossa, 2.5 Asioiden nostaminen pöydälle, kun vanhat jäärät sivuutetaan
Taitoluisteluvalmentaja 3.1 Keskustelu, 3.2 Urheilijoiden tuntemus, 3.3 Kavereiden puolesta kertominen yksilölajeissa
Squash-, fysiikka- ja jalkapallovalmentaja
4.1 Valmentajien osaamisen lisääminen, 4.2 Valmentajien ymmärryksen lisääminen, 4.3 Pelaajan kohtaaminen ihmisenä, 4.4 Moniammatillinen verkosto
Kysyessäni toiveita ja konkreettisia toimintaehdotuksia urheilijoiden mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisyyn, psyykkinen valmentaja kertoi tiedon lisäämisen olevan yksi keinoista mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisyyn. Lisäksi hänen mielestään mielenterveyden häiriöistä puhumisen pitäisi saada normaalille arkitasolle.
Jalkapallovalmentaja esitti koulutuksen yhdeksi konkreettiseksi toimintaehdotukseksi. Hänen mielestään usein resursseja syytetään siitä, että ei voida tehdä tiettyjä asioita. Vaikka seuralla olisi vain vähän resursseja käytettävissä, urheilijoiden mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat nähtäisiin sellaisina, joihin kannattaa laittaa resursseja. Lisäksi jalkapallovalmentaja nosti kysymyksen yhteydessä esille, että jalkapallomaailmassa sekä muissa lajeissa havaittavan muutoksen.
“Nyt on käymässä urheilumaailmassa sekä meidän lajissa että muissa lajeissa semmoinen tuulahdus, että tulee nuori ja viisaampi sukupolvi, jotka ovat korkeasti koulutettuja ja tietävät tämmöisistä asioista enemmän. Näen valoa tunnelin päässä sen suhteen, että tavallaan ne semmoiset vanhat jäärät, jotka on aina istunut tuolla korkeilla palleilla, pikkuhiljaa sieltä sivuutetaan.“
Taitoluisteluvalmentajan mukaan urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä voidaan ennaltaehkäistä keskustelemalla urheilijoiden kanssa. Hänen mielestään avainasemassa urheilijoiden mielenterveyden ennaltaehkäisyssä on urheilijoiden tuntemus. Yksilölajeissa usein urheilija tulee itse sanomaan, jos hänellä ei ole kaikki hyvin. Välillä myös kaverin puolesta tulla kertomaan, jos vaikeassa tilanteessa oleva urheilija ei itse tule. Squash-, fysiikka- ja jalkapallovalmentajan mielestä urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä voitaisiin
43
ennaltaehkäistä valmentajien osaamista lisäämällä. Valmentajien ymmärryksen lisäämisellä, että he ovat ennen kaikkea ihmissuhdetyössä.
“Jalkapallossa valmentajan on toki tärkeää opettaa urheilija pelaamaan jalkapalloa, mutta vielä tärkeämpää on kohdata se pelaaja ihmisenä ja ikään kuin päästä sellaiseen vuorovaikutukseen, että voi opettaa sitä jalkapalloa”.
Lisäksi squash-, fysiikka- ja jalkapallovalmentajan mielestä tärkeää ennaltaehkäisyssä on moniammatillinen verkosto, johon voi kuulua esimerkiksi myös psyykkinen valmentaja.
Kysyessäni valmentajilta konkreettisia toimintaehdotuksia urheilijoiden mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisyyn, valmentajat toivoivat muun muassa tiedon lisäämistä ja keskustelua, valmentajien kykyä kohdata urheilija ihmisenä sekä resurssien ohjaamista oikeisiin asioihin. Jalkapallovalmentaja toivoisi, että psyykkinen valmennus ja urheilijoiden henkinen hyvinvointi nähtäisiin asiana, johon kannattaa laittaa resursseja. Hän nosti haastattelussa myös esille, että urheilujohtoon on astumassa nuorempi ja viisaampi sukupolvi, jotka ovat korkeasti koulutettuja ja tietävät esimerkiksi psyykkisestä valmennuksesta enemmän.
Avoimemaan ja keskustelevapaan ilmapiiriin on edellä mainitun asian lisäksi vaikuttanut muun muassa se, että mielenterveyden häiriöistä puhutaan yleisestikin enemmän muuallakin kuin urheilupiireissä. Lisäksi tutkimustietoa psyykkisen valmennuksen positiivisista vaikutuksista urheilusuorituksiin tiedetään aiempaa paremmin. Suomessa keskusteluilmapiiri koskien urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä on avautunut ja mielenterveyden häiriöihin puututaan aiempaa paremmin. Tärkeää olisi miettiä, miten nykytilanteeseen saataisiin vielä parannusta, jotta psyykkinen valmennus olisi kaikkien urheilijoiden oikeus joko osana lajiharjoittelua tai erillisenä harjoittelumuotona.
44 7 POHDINTA
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia mielenterveyden häiriöitä urheilijoilla esiintyy valmentajien näkökulmasta, millaisia mielenterveyden häiriöitä he ovat kohdanneet valmennettavillaan, ja eroavatko heidän mielestään urheilijoiden mielenterveyden häiriöt riippuen urheilulajista. Lisäksi tavoitteenani oli saada selville millainen asenne sekä valmentajilla että urheilijoilla on psyykkistä valmennusta kohtaa, ja onko haastatteluun osallistuneiden valmentajien valmennettavilla mahdollisuus saada psyykkistä valmennusta.
Löytämieni artikkeleiden ja tutkimusten perusteella urheilijoiden keskuudessa esiintyy yhtä paljon mielenterveyden häiriöitä kuin ei-urheilijoiden keskuudessa. Urheilijat, etenkin korkealla tasolla kilpailevat eivät hae helposti apua mielenterveyden häiriöihin. Yhtenä syynä esiin nousee mielenterveyden häiriöihin liittyvä negatiivinen stigma. Urheilijat eivät myöskään halua, että heidän harjoittelunsa tai urheilu-uransa kärsisi tai keskeytyisi. Usein avun hakemista pidetään heikkoutena. Urheilijoiden mielenterveyden ongelmiin altistavia tekijöitä ovat muun muassa menestyspaineet, fanien suuret odotukset, loukkaantumiset, epäonnistumiset kilpailuissa sekä ikääntyminen.
Haastateltujen valmentajien vastaukset tukivat löytämääni teoriatietoa urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä. Kahden joukkuelajin parissa toimivien valmentajien eli psyykkisen valmentajan ja jalkapallovalmentajan vastaukset esittämiini kysymyksiin olivat eniten samankaltaisia. Yksilölajien valmentajien eli taitoluisteluvalmentajan ja squash-, fysiikka- ja jalkapallovalmentajan vastaukset erosivat kuitenkin paljon toisistaan. Eniten yhtäläisyyksiä valmentajien vastauksista löytyi kysymykseen koskien urheilijoiden tyypillisimpiä mielenterveyden häiriöitä sekä kysymykseen millainen keskusteluilmapiiri vallitsee urheilussa koskien urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä. Teoriaosuudessa käyttämieni artikkeleiden ja tutkimusten mukaan tyypillisimpiä urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä ovat masennus ja ahdistus, syömishäiriöt sekä perfektionismiin liittyvät huolet, joka voi johtaa urheilijalla burnoutiin ja syömishäiriöihin. Haastatteluun osallistuneet valmentajat nostivat esille samoja mielenterveyden häiriötä kuin kirjallisuudessa, kysyessäni tyypillisimpiä urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä. Haastatteluun osallistuneiden valmentajien mukaan
45
keskusteluilmapiiri urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä urheilupiireissä on avautunut, mutta se on edelleen vaiettu asia, johon liittyy negatiivinen stigma. Myös Glickin & Horfallin mukaan urheilijat eivät hae tai ota yhteyttä urheilupsykiatriaa tarjoaviin tahoihin saadakseen asianmukaista apua. Tämä johtuu psyykkisiin sairauksiin liittyvästä sosiaalisesta stigmasta.
Psyykkisen sairauksien hoito, etenkin miesten keskuudessa, kuvastaa urheilijoille ja valmentajille helposti heikkoutta, eikä psyykkisistä sairauksista kärsivillä urheilijoilla ole tällöin kypsiä selviytymisstrategioita. (Glick & Horsfall 2005.)
Pro-graduani kirjoittaessani mietin, miten valmentajat, seurata ja lajiliitot voisivat tukea urheilijan psyykkistä hyvinvointia paremmin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomessa ainoastaan isot seurat pystyvät tarjoamaan urheilijoilleen psyykkistä valmennusta. Miten psyykkisestä valmennuksesta saataisiin jokaisen urheilijan etuoikeus, riippumatta minkä kokoisessa seurassa urheilee? Esimerkiksi Palloliiton nettisivuilla kirjoitetaan, että huippuvaiheessa tavoitteena on, että pelaajat osaavat ottaa henkisen valmentautumisen osaksi omaa toimintaansa. Aiemmin ja paraikaa opittavat asiat toimivat pohjana valmistauduttaessa tulevaisuudessa tapahtuviin asioihin. Vastuu omasta suorituksesta ja toiminnasta on pelaajalla itsellään. (Suomen Palloliitto s.a.) Mielestäni kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi, urheilija sekä valmentaja tarvitsevat riittävästi ”työkaluja” ja tietotaitoa tavoitteen saavuttamiseksi. Glickin, Kammin ja Morsen (2009) mukaan tällä hetkellä on käytössä erilaisia ammatillisia sekä niin kutsuttuja joukkueavustusohjelmia, joita psykiatrit johtavat. Lisäksi urheilupsykiatrit ovat tulleet mukaan urheiluoppilaitoksiin ja ammattilaisjoukkueisiin (Glick, Kamm & Morse 2009).
Pitäisikö suomalaisessa urheilussa mennä kohti tavoitteellisempaa ja konkreettisempaa toimintaa myös psyykkisestä valmennuksessa? Nummelan ja Konttisen (2016) mukaan psyykkisten ominaisuuksien huippuvalmennuksen osa-alue on ollut se, joka on jäänyt vähimmälle huomiolle suomalaisessa valmennuskulttuurissa. Urheilijan psyykkisten ominaisuuksien kehittymisen kannalta, valmentajan rooli on keskeinen. Valmentajan työn kehittämisessä on erityisen tärkeää panostaa entistä voimakkaammin valmentajakoulutukseen ja sen sisältöihin. Koulutuksen tavoitteena tulisi antaa valmentajille yhtäältä henkilökohtaisia toimintamalleja sekä toisaalta tiedollisia valmiuksia arvioida valmennettavansa urheilupsykologisten tukitoimien tarvetta ja käydä keskusteluja alan asiantuntijoiden kanssa.
(Nummela & Konttinen 2016, 18 - 19.)
46
Lukemani kirjallisuuden pohjalta ja valmentajien vastausten perusteella psyykkinen valmennus nähdään vielä liian usein erillisenä osana urheilijan arkipäiväisestä harjoittelusta. Valmentajien vastauksista nousi myös esille, että valmentajan rooli urheilijan psyykkisen hyvinvoinnin tukemisessa on todella suuri. Jos ilmapiiri on avoin ja luottamuksellinen, urheilijan on matalampi kynnys puhua valmentajalla ja valmennustiimiin kuuluville itselleen henkilökohtaisista ja hankalistakin asioista. Valmentajien näkemykset olivat samassa linjassa löytämäni kirjallisuuden perusteella. Aarresalon, Lämsän & Mäkisen (2016) mukaan urheilijan tukipalveluissa eniten parannettavaa näyttää olevan ravitsemuksellisissa, psykologisissa ja elämänhallinnallisissa palveluissa. Valmennus ja sen kehittäminen nähtiin huomattavasti tärkeämpänä kokonaisuutena. Tästä johtopäätös on, että tärkeintä olisi nähdä osaaminen kokonaisuutena siten, että urheilijan ympärille muodostuu ikään kuin ehyt asiantuntemuksen kehä, ei erillisiä asiantuntemuksen saarekkeita. Tällöin isompana kehityskohteena tulisikin olla valmentautumisen organisointi kokonaisuutena. Valmentajien tulisikin osata hyödyntää tukipalvelut kiinteänä osana valmennusta. (Aarressalo, Lämsä & Mäkinen 2016, 33 - 37.)
Monet urheilijat kokevat jäävänsä tyhjän päälle urheilu-uran jälkeen. Esimerkiksi Kalle Palander muistelee kirjassaan, kuinka arvostus, palvonta ja korokkeelle nostaminen loistivat poissaolollaan ja se söi miestä. Hän kertoo, miten et olekaan enää sama henkilö kuin aiemmin.
Muuttuu starasta nobodyksi yhdessä hujauksessa. Maailma muuttuu kertaheitolla, mutta mieli eli vielä edellisessä elämässä. (Palander 2016, Kangasluoman 2016 mukaan.) Aarresalon, Lämsän ja Mäkisen (2016) mukaan Suomessa urheilijoiden uran jälkeiseen elämään on paneuduttu dual career- ajattelun kautta, eli urheilun ohella opiskelemista tuetaan voimakkaasti.
Lisäksi konkreettisena hankkeena on toiminut Olympiakomitean yhteistyösopimus Adecco Finland Oy:n kanssa, minkä tarkoituksena on ollut tukea huippu-urheilijoiden valmistautumista urheilu-uran jälkeiseen elämään. Urheilijoille suunnatussa kyselyssä kuitenkin suuri osa urheilijoista oli kuitenkin epätietoisia saatavilla olevista tukipalveluista, jotka voisivat auttaa valmistautumiseen urheilu-uran jälkeiseen elämään. Palveluita ei myöskään pidetty kovin hyvin kehittyneinä. Tästä huolimatta urheilijat katsoivat positiivisin mielin tulevaisuuteen ja uskoivat löytävänsä itselleen sopivan työpaikan nopeasti urheilu-uran jälkeen. (Aarresalo, Lämsä & Mäkinen 2016, 36.) Sopeutuminen urheilu-uran jälkeiseen elämään riippuu varmasti myös urheilijasta itsestään ja hänen persoonallisuudestaan. Mietin, että voisiko urheilijalla olla esimerkiksi joku tukihenkilö tietyn ajan urheilu-uran jälkeen, joka olisi apuna työn
47
hankkimisessa ja yleisesti tukena urheilijan siirryttäessä uuteen elämävaiheeseen?
Urheilijoiden esiintulo julkisuudessa mielenterveyden häiriöineen ovat olleet yksi merkittävistä tekijöistä, miksi urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä puhutaan yhä enemmän.
Haastatteluun osallistuneiden valmentajien vastauksista ja kirjallisuudesta voidaan todeta, että urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä puhutaan urheilupiireissä enemmän ja avoimemmin kuin aikaisemmin. Myös psyykkinen valmennus on saatu yhä paremmin osaksi urheilijoiden jokapäiväistä harjoittelua. Valmentajat tiedostavat myös urheilijoiden psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeyden aiempaa paremmin. Uskon, että positiivinen kehityssuunta jatkuu myös tulevaisuudessa. Mielenterveyden häiriöt ovat yksi yleisimmistä syistä, miksi suomalaiset jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle (Pihlava 2018). Enää ei voida ajatella, että urheilijat olisivat poikkeus siinä, että he eivät sairastaisi mielenterveyden häiriöitä tai olisivat immuuneja niille, vaikka esimerkiksi urheilijoiden mielenterveyden häiriöiden hoito poikkeaisinkin ei-urheilijoiden hoidosta. Kaiken kaikkiaan haastatteluun osallistuneiden valmentajien vastaukset koskien urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä olivat hyvin samankaltaisia kirjallisuudesta löytyvän tiedon kanssa.
Tutkimukseeni osallistui vain neljä valmentajaa, joten tulokset ovat suuntaa antavia, mutta eivät yleistettävissä. Minulla oli hieman haastavaa saada valmentajia osallistumaan haastatteluihin, joten jo senkin takia tutkimuksen kohdejoukko jäi vain neljään valmentajaan. Mielestäni sain valmentajilta kuitenkin laajat vastaukset haastattelukysymyksiin ja käsityksen, miten eri urheilulajien sisällä suhtaudutaan urheilijoiden mielenterveyden häiriöihin ja psyykkiseen valmennukseen. Näin jälkikäteen ajateltuna, minun olisi kannattanut määritellä jokaisen haastattelun alussa, mitä tarkoitan tutkimuksessani mielenterveyden häiriöllä. Kaikkia valmentajien nimeämiä mielenterveyden häiriöitä ei voida luokitella mielenterveyden häiriöiksi, vaikka ne kuormittavatkin urheilijoiden psyykkistä hyvinvointia, kuten esimerkiksi kilpailujännitys.
Jatkossa olisi mielenkiintoista haastatella urheilijoita ja millaisena he kokevat keskusteluilmapiirin koskien mielenterveyden häiriöitä, mitkä ovat heidän mielestään urheilijoiden yleisimmät mielenterveyden häiriöt tai millaisia mielenterveyden häiriöitä heillä
48
itsellään on ollut. Aihe on hyvin sensitiivinen ja henkilökohtainen, joten tutkimuskysymykset tulisi miettiä huolella. Urheilijoita saattaa olla vaikea saada osallistumaan tutkimukseen, koska mielenterveyden häiriöihin liittyy edelleen negatiivinen stigma. Tämän vuoksi koin myös itse helpompana aloittaa urheilijoiden mielenterveyden häiriöiden kartoittamisen haastattelemalla valmentajia. Lisäksi jatkotutkimuksissa voitaisiin tutkia urheilijoiden mielenterveyden häiriöiden yleisyyttä ja mielenterveyden häiriöitä voitaisiin vertailla lajikohtaisesti. Tällöin saataisiin selville, mitkä mielenterveyden häiriöt ovat urheilijoilla yleisiä tietyissä lajeissa.
49 LÄHTEET
Aksoy, C. SaritaŞ, N. CoŞkun, B. 2016. The comparison of anxiety level between male and female athletes in amateur teams. Science, Movement and Health (2), 280-284.
Aromaa, E. 2011. Attitudes towards people with mental disorders in a general population in Finland. Jyväskylän yliopisto; National Institute for Health and Welfare. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 69.
Aarresalo, O. Lämsä, J. Mäkinen, J. 2016. Huippusuorituksia ja menestystä luova toimintaympäristö. Teoksessa Nummela, A. Aarresalo, O. Mononen, K. Paavolainen, L. (toim.) Urheilijan polun huippuvaihe: menestykseen vaikuttavat tekijät sekä tutkimus-, kehittämis- ja asiantuntijatoiminnan painopisteet. Jyväskylä: KIHU, 33 - 37.
Arvinen-Barrow, M. 2013. Urheiluvamman synnyn ja tervehtymisen taustalla monia psykologisia tekijöitä. Liikunta & Tiede 50 (5), 32-38.
Baum, 2005. Suicide in Athletes: A Review and Commentary. Clinics in Sports Medicine 24 (4), 853-869.
Begel, D. 1992. An overview of sport psychiatry. American Journal of Psychiatry 149 (5), 606-614.
Bonci, C. Bonci, L. Granger, L. Johnson, C. Malina, R. Milne, L. Ryan, R. Vanderbunt, E.
2008. National athletic trainers´ association positition statement: preventing, detecting, and managing disordered eating in athletes. Journal of Athletic Training (43), 80-108.
Booth, F. Roberts, C. Laye, M. 2012. Lack of Exercises Is a Major Cause of Chronic Diseases.
Us National Library Of Medicine 2 (2), 1143-211.
Bär, KJ. Marker, V. 2013. Sport specificity of mental disorders: the issue of sport psychiatry.
European Archives of Psychiatry and Clinical Neuroscience 263 (2), 205-2010.
Clement, D. Granquist, M. Arvinen-Barrow, M. 2013. Psychosocial Aspects of Athletic Injuries as Perceived by Athletic Trainers. Journal of Athletic Training 48 (4), 512-521.
Clement, C. Shannon, V. Connole, I. 2011. Performance Enhancement Group for Injured Athletes. International Journal of Athletic Therapy and Training 16 (3), 34-36.
Cumming, J. Duda, J. 2012. Profiles of perfektionism, body-related concerns, and indicators of psychological health in vocational dance students: An investigation of the 2x2 model of perfectionism. Psychology of Sport and Exercise 13, 729-738.
50
Glick, I. Horsfall, J. 2005. Diagnosis and Psychiatric Treatment of Athletes. Clinics in Sport Medicine 24, 771-781.
Glick, I. Kamm, R. Morse, E. 2009. The Evolution of Sport Psychiatry. Sports Medicine 39 (8), 607-613.
Gorczynski, P. Coyle, M. Gibson, K. 2017. Depressive symptom in high-performance athletes and non-atheletes. Viitattu 19.5.2017.
https://researchportal.port.ac.uk/portal/files/6665237/Depressive_symptoms_in_high_
performance_athletes.pdf
Gulliver, A. Griffiths, K. Christensen, H. 2012. Barriers and facilitators to mental health help-seeking for young elite athletes: qualitative study. BMC Psychiatry 12 (157), 1-14.
Haltia, N. Nieminen, M. 2013. Luotettavuus. Viitattu 25.3.2019.
http://users.utu.fi/rakahu/luotettavuus.ppt?viewType=Print&viewClass=Print
Hiilloskorpi, H. Syömishäiriöt liikunnan harrastajilla. Teoksessa Borg, B. Fogelholm, M. &
Hiilloskorpi, H. (toim.) Liikkujan ravitsemus: teoriasta käytäntöön. Helsinki; Edita.
Hirsjärvi, S. Remes, P. Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. 10 uud.laitos. Jyväskylä:
Gummerus Kirjapaino Oy.
Hughes, L. Leavey, G. 2012. Setting the bar. athletes and vulnerability to mental illness. The British Journal of Psychiatry 200 (2), 95 - 96.
Huttunen, M. Mielenterveyden häiriöt. 2015. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 12.8.2017.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00002
Ilander, O. Laaksonen, M. Mursu, J. Ray, C. Pethman, K. Marniemi, A. 2006.
Liikuntaravitsemus. 2.painos. Gummerus Kirjapaino Oy: Jyväskylä.
Järvelä, E. 2006. Laadullinen tutkimus. Viitattu 13.3.2019.
http://www.cs.tut.fi/~ihtesem/k2007/materiaali/luento4.pdf Kangasluoma, T. 2016. Kalle – Suoraa puhetta. Jyväskylä: Docendo.
Kaski, S. 2014. Urheilijat havaitsevat masennusoireensa usein liian myöhään. Viitattu 25.3.2019. https://yle.fi/urheilu/3-7536469
Kjellman, B. Martinsen, E. Taube, J. Andersson, E. 2010. Depression. Teoksessa Physical Activity in the Prevention and Treatment of Disease. Swedish National Institute of Public Health, 325 - 336.
Konttinen, N. 2014. Urheilijat havaitsevat masennusoireensa usein liian myöhään.
https://yle.fi/urheilu/3-7536469
51
Lester, D. Gunn, J. 2015. Suicide in Professional and Amateur Athletes: Incidence, Risk Factors, and Prevention. Journal of Sport Management 29, 590-591.
Markser, V. 2011. Sport Psychiatry and psychoterapy. Mental strains and disorders in professional sports. Challenge and answear to societal changes. European Archives of Psychiatry and Clinical Neuroscience 261, 182-185.
Nixdorf, I, Frank, R. Hautzinger, M. 2013. Prevalence of depressive symptoms and correlating variables among German elite athletes. Journal of clinical sport psychology 7 (4), 313 - 326.
Nummela, A. Konttinen, N. 2016. 2013 - 2018 Fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien kehittäminen ja seuranta. Teoksessa Nummela, A. Aarresalo, O. Mononen, K.
Paavolainen, L. (toim.) Urheilijan polun huippuvaihe: menestykseen vaikuttavat tekijät sekä tutkimus-, kehittämis- ja asiantuntijatoiminnan painopisteet. Jyväskylä: KIHU, 18 - 19.
Pesonen, S. 2004. Toimintatutkimus psyykkisen valmennuksen ohjelman suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista taitoluistelijoilla. Pro gradu – tutkielma. Jyväskylän yliopisto.
Pihlava, M. 2018. Masennus vie joka päiväyhdeksän henkilöä eläkkeelle. Viitattu 15.2.2019.
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/masennus-vie-joka-paiva-yhdeksan-henkiloa-elakkeelle/
Putukian, M. 2016. The psycholgical response to injury in student athletes: a narrative review with a focus on mental health. British Journal of Sports Medicine 50 (3), 145-148.
Wahto, R. Swift, J. Whipple, J. 2016. The Role of Stigma and Referral Source in Predicting College Student-Athletes’ Attitudes Toward Psychological Help-Seeking. Journal of Clinical Sport Psychology 10, 85-98.
Rao, A. Hong, E. 2016. Understanding depression and suicide in college athletes: emerging concepts and future directions. British Journal of Sport Medicine 50 (3), 136.
Reardon, C. Factor, R. 2010. A Systematic Review of Diagnosis and Medical Treatment of Mental Illness in Athletes. Sports Medicine 40 (11), 961-980.
Scwenk, T. 2010. The stigmatisation and denial of mental illness in athletes. British Journal of Sports Medicine 34 (1), 4-5.
52
Shanmugama, V. Jowettb, S. Meyer, C. 2012. Eating psychopathology amongst athletes: The importance of relationships with parents, coaches and teammates. International Journal of Sport and Exercise Psychology 11 (1), 24–38.
Simon, M. Purcell, R. De Silva, S. Mawren, D. McGorry, P. Parker, A. 2016. The Mental Health of Elite Athletes: A Narrative Systematic Review. Sport Med. (46), 1333–1353.
Sorkkila, M. 2014. The impact of two-dimensional perfectionism on burnout and eating disorders in young Finnish athletes: comparison between males and females. University of Jyväskylä. Department of Sport Sciences. Master´s Thesis in Sport and Exercise Psychology.https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/43368/URN%3aNB N%3afi%3ajyu-201405091670.pdf?sequence=1
Sundgot-Borgen, J. Torstveit, M. 2004. Prevalence of Eating Disorders in Elite Athletes Is Higher Than in the General Population. Clinical Journal of Sport Medicine 14 (1).
Suomen Akatemia. 2003. Suomen Akatemian tutkimuseettiset ohjeet. Viitattu 25.3.2019.
https://www.aka.fi/globalassets/awanhat/documents/tiedostot/julkaisut/suomen-akatemian-eettiset-ohjeet-2003.pdf
Suomen Mielenterveysseura. 2017. Miten vähentää mielenterveysstigmaa? Viitattu 25.3.2019.
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/miten-v%C3%A4hent%C3%A4%C3%A4-mielenterveysstigmaa
Suomen Palloliitto. s.a. ”Henkinen valmentautuminen osana harjoittelua.” Viitattu 25.3.2019.
https://www.palloliitto.fi/jalkapalloperhe/palvelut-valmentajille/palloliiton-valmennuslinja/huippuvaihe-u16-u21/huippuvaihe-14
Syrjälä, L. Ahonen, S. Syrjäläinen, E. Saari, S. 1994. Laadullisen tutkimuksen työtapoja.
Rauma: Kirjapaino West-Point Oy.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2019. Mielenterveyshäiriöt. Viitattu 26.3.2019.
https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot
Tuomi, J. Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimusjä ja sisällönanalyysi. 6.uud.laitos. Helsinki:
Tammi.
Varto, J.1992. Laadullisen tutkimuksen metodologia. Helsinki: Kirjayhtymä.
Williams, J. Andersen M. 1998. Psychosocial antecedents of sport injury: Review and critique of the stress and injury model. Journal of Applied Sport Psychology 10 (1), 5-25.
Wolan, A. Gross, Michael. Hong, E. 2015. Depression in Athletes: Prevalence and Risk Factors 14 (1), 56-60.
53
Haastattelukysymykset
Perustietoja:
1)Minkä lajin valmentajana toimit?
2) Kuinka monta vuotta olet valmentanut?
3) Minkä ikäisiä urheilijoita valmennat?
Urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä:
4) Millainen keskusteluilmapiiri mielestäsi vallitsee ”urheilupiireissä” koskien mielenterveyden häiriöitä? Entä millainen keskusteluilmapiiri valmentamassasi lajissa vallitsee koskien urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä?
5) Mitkä ovat mielestäsi yleisimmät mielenterveyden häiriöt urheilijoilla? Mitkä ovat mielestäsi tyypillisimpiä mielenterveyden häiriöitä, joita valmentamasi lajin urheilijoilla esiintyy?
6) Puututaanko urheilijoiden mielenterveyden häiriöihin riittävästi?
Jos ei: Mistä tämä mielestäsi johtuu?
Jos puututaan: Kuinka niihin puututaan?
Psyykkinen valmennus:
7) Pitäisikö urheilijoiden psyykkistä valmennusta mielestäsi lisätä?
8) Mikä on näkemyksenne mukaan urheilijoiden ja toisaalta valmentajien asenne psyykkistä valmennusta kohtaan? Onko urheilijoilla mahdollisuus saada psyykkistä valmennusta seuratoiminnassanne?
Käytännön parannusehdotuksia:
9) Kuinka valmentajien tietoisuutta urheilijoiden mielenterveyden häiriöistä voisi lisätä?
10) Onko teillä toiveita tai konkreettisia toimintaehdotuksia urheilijoiden mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisyyn?
54 ESIMERKKI ANALYYSIN ETENEMISESTÄ
Esimerkki 4. kysymyksestä. Millainen keskusteluilmapiiri vallitsee urheilupiireissä koskien urheilijoiden mielenterveyden häiriöitä?
2.1 Sekä urheilussa ja urheilun ulkopuolella, musta tuntuu, että siinä on semmoinen stigma - Stigma urheilussa ja urheilun ulkopuolella - Stigma
3.4 Koko ajan yritetään saada sitä (keskustelua) avoimemmaksi ja keskustelevammaksi.
Yritetään saada avoimemmaksi ja keskustelevammaksi – keskusteluilmapiiri avautunut
Esimerkki 5. kysymyksestä. Mitkä ovat urheilijoiden yleisimmät mielenterveyden häiriöt?
2.1 Lajista riippuen niin varmaan tällaiset masennusoireet – Masennus - Masennus 4.1 Tietysti nämä syömishäiriöt on sellaisia, jotka on ollut esillä – Syömishäiriöt –
Syömishäiriöt
Esimerkki 7. kysymyksestä. Pitäisikö urheilijoiden psyykkistä valmennusta lisätä?
1.1 Joo urheilijoiden, mutta vielä enemmän valmentajien - Urheilijoiden, mutta enemmän valmentajien – Psyykkisen valmennuksen lisääminen
2.2 Sen pitäisi olla siinä lajiharjoittelussa niin, ettei sitä nähtäisi erillisenä – lajiharjoitteluun sisällytettynä – Osana lajiharjoittelua