6 Yhteenveto ja jatkotutkimusaiheet
6.2 Toimenpide-ehdotukset ja jatkotutkimusaiheet
Konsultointipalvelut -yksikölle kaavailtu mittava kasvu ja toiminnan laajamittainen kehittäminen edellyttävät ennen kaikkea ylemmän johdon selkeää kannanottoa Konsultointipalvelujen tulevasta roolista Postin sähköisen kaupankäynnin palvelukentässä.
Lisäksi johdolta edellytetään tukea ja taloudellisia panostuksia kehitystoimintaan.
Itse konseptin käyttöönotto edellyttää ensinnäkin konseptin tehokasta sisäistä markkinointia ja sitä. että konsultit sisäistävät uuden toimintatavan. Yksi tärkeä vaihe toiminnan käynnistämisessä on pilottiyrityksen huolellinen valitseminen ja sille toteutettavan projektin perusteellinen suorittaminen yhdessä asiakasyrityksen kanssa. Projektin jälkeen on erityisen tärkeää analysoida projektin onnistuneisuutta ja pyrkiä kehittämään toimintaa havaittujen epäkohtien kautta. Tämän jälkeen voidaan aloittaa palvelun ulkoinen markkinointi.
Konseptin käyttöönotto vaatii jatkossa vielä paljon työtä. Käytännön tasolla on muun muassa tehtävä päätös koskien palvelun hinnoittelua, suunniteltava seminaari- ja koulutuspäivien sisältö ja materiaalit, kehitettävä workshopista tehokas työväline ja luotava yksikölle yhtenäisemmät työskentelytavat. Toiminnan päästyä vauhtiin tulee myös pohtia laajempia liiketoiminnan linjauksia. Kysymykseen tulevat tällöin lähinnä konseptin laajentaminen strategisen konsultoinnin puolelle ja yhteistyösuhteiden luominen muiden konsultointiyritysten kanssa.
Jatkossa Postin kannattaa tutkia myös vaihtoehto, jossa Konsultointipalveluista lähdetään rakentamaan vahvaa, itsenäistä asiantuntijabrandia. Tämä edellyttäisi yksikön uudelleen sijoittamista Postin organisaatiossa, ehkä jossain vaiheessa jopa yksikön yhtiöittämistä.
Konsultointi toimialana, etenkin sähköisen kaupankäynnin puolella, on hyvin mielenkiintoinen aihealue. Sähköisen kaupankäynnin konsultointi on konsultoinnin osa-alueena hyvin nuori ja konsultointiyritysten toimintakenttä muuttuu jatkuvasti. Jatkotutkimuksena olisi mielenkiintoista selvittää tarkemmin, miten alalla toimivien yritysten toiminta tulevaisuudessa kehittyy. Yksi kiinnostava kysymys on alan polarisaatio — mikä on alalle mahdollisesti syntyvien megayritysten ja toisaalta pienten paikallisten osaajien rooli markkinoilla.
LÄHTEET
88
Ahrneil, В-M. & Nicou, M. (1991) Osaamisen markkinointi - Asiantuntijayrityksen 7 avainta menestykseen, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 190 s.
Bairoh, S. (1999) ”Tietotekniikkakonsultointi on liiketoiminnan kokonaisvaltaista
kehittämistä”, Hetkyn tietosanomat, Helsingin tietojenkäsittely-yhdistys Ry:n jäsenlehti. No. 1, ss. 6-9.
Bask, A., Kallio, J.K. & Tinnilä, M. (1996) Liiketoimintaprosessien kehittäminen -
Suomalaisen logistiikka-alan palveluyrityksen kehityshankkeet, Helsingin kauppakorkeakoulun julkaisuja. D-233, Helsingin kauppakorkeakoulun kuvalaitos, Helsinki, 51 s.
Berg, V., Karttunen, H. & Rajahonka, M. (1999) Internet-liiketoiminnan suunnittelu pk- yritybessä, Oy Edita Ab, Helsinki, 166 s.
Gallupwebin Gallup Web Commerce -tutkimus (2000), saatavissa:
http://www.gallupweb.com/pressl5.htm, [8.6.2000]
Greiner, L.E & Metzger R.O. (1983) Consulting to Management - Insights to Building and Managing a Successful Practice, Prentice-Hall, Inc., New Jersey, USA, 368 p.
Haapanen, M & Vepsäläinen A.P.J (1999) teoksessa Bask, A. (toim.) Jakelu 2020: Asiakkaan läpimurto, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 279 s.
Hannus, J.. Huomo, T„ Korhonen, J., Kortesniemi, A., Lamminmäki. S., Mäkelin, M. &
Vuoria, A. (1996) Internet ja intranet yritystoiminnassa - Visio, soveltamiskohteet, teknologiat, menetelmät, HM&V Research Oy, Espoo, 277 s.
Heikkilä, J.. Kallio, J„ Laine, J„ Saarinen, L„ Saarinen, T., Tinnilä, M„ Tuunainen. V. &
Vepsäläinen. A.P.J. (1998) Ensi askeleet elektronisessa kaupassa, Digitaalisen median raportti 3/98, Teknologian kehittämiskeskus, Helsinki, 79 s.
Heikkinen, K. & Palonen V. (2000) S-Kanava Oy, Sähköinen liiketoiminta - visio ja tavoitteet, Ernst & Youngin eBusiness-seminaari Helsingissä 18.5.2000.
Hyvönen. K. (1994) Sähköinen kaupankäynti - edut, ongelmat ja riskit kuluttajille, Kuluttajatutkimuskeskus. Helsinki, 103 s.
Hänninen, M. (1999) "Konsultti - strateginen kumppani”, Hetkyn tietosanomat, Helsingin tietojenkäsittely-yhdistys Ry:n jäsenlehti, No. 1, ss. 10-11.
Järvelä, P.. Kallio, J., Laine, J., Loikkanen, J., Raijas, A., Raulas, M„ Saarinen, L.M.J., Saarinen, T., Tinnilä, M., Tuunainen, V.K., Vepsäläinen, A.P.J. & Öörni, A. (2000)
Elektronisesta kaupasta eLiiketoimintaan, Digitaalisen median raportti 1/2000, Paino-Center Oy, Sipoo, 113 s.
Kalakota, R. & Whinston. A.B. (1997) Electronic Commerce: A Manager 's Guide, Addison- Wesley Longman, Inc., Massachusetts, USA, 431 p.
Kalakota, R. & Robinson, M. (1999) e-Business: Roadmap for Success, Addison-Wesley Longman. Inc., Massachusetts, USA, 378 p.
Karjalainen, N. (2000) Sähköinen liiketoiminta, haaste strategialle, WS Bookwell Oy, Porvoo, 122 s.
89
Kettunen, S. & Filenius, M. (1998) Elektroninen kaupankäynti - Liiketoiminta tietoverkoissa, Teknolit Oy, Jyväskylä, 197 s.
Kilpala, H. & Pekkarinen, S. (1999) Sähköinen kaupankäynti. Vaikutukset kaupan rakenteeseen sekä logististen palveluiden kysyntään ja tarjontaan. Selvitys alan
kansainvälisestä tutkimuksesta ja kokemuksista, Oulun yliopiston taloustieteen osaston raportteja No. 39, Oulun yliopistopaino, Oulu, 66 s.
Kubr, M. (editor) (1986) Management consulting - A guide to the profession, 2nU edition.
International Labour Organisation, Geneva, Switzerland, 611p.
Kyrö, P. (1992) Liikkeenjohdon konsultoinnin identiteetti, Helsingin kauppakorkeakoulun julkaisuja B-128, Helsinki, 208 s.
Kyrö, P. (1999) The Finnish Management Consulting Industry in the Postmodern Transition, Publications of SME Foundation, 1/1999, Helsinki.
Lyytikäinen, L. & Hannonen, R. (2000) Postimyynti ja Internetkauppa. Marraskuu ja joulukuu 1999, Suomen Posti Oy, Laatuja kehitys - tutkimuksia ja selvityksiä, 2/2000.
Maister, D.H. (1993) Managing the Professional Service Firm, The Free Press, New York, USA, 376 p.
Paavilainen, J. (1999) Internetin liiketoiminnallinen merkitys, Suomen Atk-kustannus Oy, Jyväskylä, 308 s.
Reinilä, I. (1995) Konsultointiosaaminen ja sen kaupallistaminen ja kehittäminen, Helsingin kauppakorkeakoulu. Working Papers W-l 19, Helsingin kauppakorkeakoulun kuvalaitos, Helsinki, 47 s.
Sadler, P. (editor) (1998) Management Consultancy - a handbook of best practice, Kogan Page Limited, London, UK, 474 p.
Sakki, J. (1999) Logistinen prosessi - tilaus-toimitusketjun hallinta, Jouni Sakki Oy, Espoo, 238 s.
Schenker-BTL Oy (2000). saatavissa:
http://www.btl.se/schenker_btl/schenker_btl_fmland/news/finnish_5fnews/local/press_5freleas e.html, [26.6.2000].
Sipilä, J. (1992) Asiantuntijapalvelujen markkinointi, Ekonomia-sarja, Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä, 386 s.
Suomen Posti Oy (2000) Vuosikertomus 1999
Taloustutkimuksen Internet Tracking -tutkimus (2000), saatavissa:
http://www.toy.fi/uutisiainternettracking.html, [5.5.2000]
Timmers, P. (1999) Electronic Commerce - Strategies and Models for Business-to-Business Trading, John Wiley & Sons Ltd., West Sussex, England, 268 p.
Turunen, J. (2000) "Sähköinen kaupankäynti vai sähköinen liiketoiminta?”, Hetkyn tietosanomat, Helsingin tietojenkäsittely-yhdistys Ry:n jäsenlehti. No. 1, ss. 30-33.
von Bagh. A., Günther, C. & Salmenkari, R. (2000) 2000-luvun logistiikan johtaminen, Suomen Logistiikkayhdistys ry, WS Bookwell, Helsinki, 221 s.
Yritys ja konsultti - Liikkeenjohdon konsultointi pk-yrityksen voimavarana, PKT-säätiön julkaisu 1/2000, saatavissa: http://www.pkt.fi/julkaisu.htm, [28.7.2000]
90
Haastattelut:
Fagerholm Erkki, Myyntijohtaja, Suomen Posti Oy, Helsinki, 7.3.2000 Hämeenoja Marita, Myyntijohtaja, Suomen Posti Oy, Helsinki 29.3.2000 Skyttä Vuokko, Johtaja, Suomen Posti Oy, Helsinki 31.3.2000
Vuoripelto Juha, Myyntijohtaja, Suomen Posti Oy, Helsinki. 7.3.2000
91
LIITE 1-1
Suomen Posti Oy Yritysmyynti
•kunnat ja kaupungit
•työmarkkinajärjestöt
•kuljetus ja huolinta
•lentorahti
•varastohotellit
•tytär- ja osakkuus
yritykset
Henkilöstön kehittäminen Talous ja tietojärjestelmät Asiakaspalvelu Markkinointi Konsultointipalvelut
Minna Norra Pasi Ailio Reima Kääriäinen Pirkko Saarinen Esa Honkonen
henkilöstökonsultti laskentapäällikkö asiakaspalvelupäällikkö asiakassuhdepäällikkö johtava konsultti
LIITE 2-1
93
LIITE 3-1 Anu Pesonen
Raappavuorenreuna 8 E 76 01620 Vantaa
puh. 09-8788306 040-7749303
email: anu.pesonen@luukku.com
Hyvä konsultoinnin ammattilainen
Opiskelen Helsingin kauppakorkeakoulussa pääaineenani logistiikkaa ja olen tekemässä Pro Gradu -tutkielmaa aiheesta ”Sähköisen kaupankäynnin logistiikan konsultointi”.
Tutkimuksen tarkoituksena on mm. kartoittaa sähköiseen kaupankäyntiin liittyvää konsultointia. Tällä kyselyllä saatavat tiedot käsitellään luottamuksellisina eikä esim.
yksittäisen yrityksen tietoja tulla käsittelemään yksityiskohtaisesti tutkielmassa. Tavoitteena on pikemminkin saada yleiskuva sähköisen kaupankäynnin konsultointia harjoittavista yrityksistä.
Toivoisin saavani vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
Yrityksenne perustiedot:
• Liikevaihto
e Henkilöstön määrä
• Tärkeimmät konsultoinnin alueet: nyt/tulevaisuudessa
• Merkittävimmät konsultoinnin toimialat
Erityisesti olen kiinnostunut yrityksenne toiminnasta sähköisen kaupankäynnin ja siihen liittyvän logistiikan alueella:
• Onko yrityksenne palveluksessa henkilöitä, jotka ovat erikoistuneet sähköisen kaupankäynnin logistiikkaan?
• Minkä tyyppisistä yrityksistä asiakaskuntanne koostuu? (suur/pienyritykset, olemassa olevat/vasta perustetut yritykset jne.)
• Mitkä seikat näette selkeinä painopistealueina koskien sähköistä kauppaa?
• Mitkä ovat kokemuksenne mukaan suurimmat ongelmat yritysten siirtyessä sähköiseen kaupankäyntiin? Mitä seikkoja tulisi ottaa huomioon?
• Millainen on tyypillinen sähköisen kaupankäynnin konsultointiprojekti pääpiirteissään?
e Mielestänne muut tärkeät näkökohdat.
Toivon, että lähetätte vastauksenne mieluiten sähköpostitse yllä olevaan osoitteeseen (tai vaihtoehtoisesti kotiosoitteeseeni) viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Olisin myös erittäin kiitollinen, mikäli voisitte lähettää minulle aiheeseen liittyvää materiaalia.
Ystävällisin terveisin kyo Anu Pesonen
LIITE 3-2
Kyselylomake lähetettiin seuraaville yrityksille. Lihavoidulla merkitty vastanneet yritykset.
AL Management Oy Andersen Consulting Arthur Andersen
AtBusiness Communications Boston Consulting Group Cap Gemini Oy
Combitrans Oy
Customer Relationship Management Deloitte Consulting
Digital Open Netw ork Environment Oy Done ELC Finland Oy
Fincommerce Oy HM&V Research Oy Icon Medialab KPMG
Libri-Logistiikka Oy Logistix Partners Oy McKinsey & Company
MECRASTOR PricewaterhouseCoopers Oy Network Development Consulting Oyj Otso Consulting Oy
Oy Visual Systems Ltd.
RTS Networks
Satama Interactive Oyj Schenker-BTL Oy
Terra Nova Solutions Oy Tieto Innovation Oy